sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ruusu koristeet

Tykkään hurjasti kaikesta näpertelystä ja askartelemisesta. Joskus on mukava antaa ajatusten vain olla ja sukeltaa luomisen maailmaan..😊
Pidän myös kovasti kukista ja yksi lempikukistani on ehdottomasti ruusu. Meidän kodissa onkin ruusuja monessa eri muodossa. Joku aika sitten halusin kotiin uusia ruusukoristeita joita päädyin tekemään valmismassasta. Erilaisia massoja on varmasti monia, mutta itse pidän sellaisista ilmakuivaavista. Aluksi kaulin massan levyksi ja sitten tuosta levystä leikkasin ruusun terälehtiä ja lehtiä..


Olen noiden ruusujen tekoa harjoittellut jotta saisin sellaisia omaa silmää mielyttäviä tekeleitä, se kun tuo oma silmä on "pikkuisen" kriittinen ja massa menee helposti uudelleen muovaukseen..😉


Tuo massa on tosiaan sellaista että ihan saman päivän aikana kuivuu ja pääsee sitten maalaamaan. Tällä kertaa ruusuista tuli valkoisia. Sitten vain sommittelin kuumaliimapyssyn avulla ruusut valmiisiin seppelepohjiin. Väleihin laitoin sydämiä ja lehtiä joita myös tuosta massasta tein, silkki/paperiruusuja, hopea nauhaa, rusetteja ja ruusujen päälle sipaus blingbling-kiillettä...Tuo blingbling on kuulemma myös väri😉
Tässä olisi muutama kuva valmiista koristeista...



 Nämä on siitä mukavia ruusuja etteivät ne ihan heti lakastu..😊


Miten sitä tuleekaan ihminen onnelliseksi kun saa valmiiksi jotakin itse tehtyä ja sitten kun on vielä tyytyväinen siihen työn jälkeensä. Se on sitten mukava tunne!!


Ulos terassille vein myös muutaman ruusukoristeen..pari ampiaista siellä kävi pyörimässä ja ihmettelemässä mitähän nuokin ovat?! 😄


Askartelu on kyllä niin mukavan rentouttavaa puuhaa..
Täällä aurinko paistaa ihan täydeltä taivaalta ja näyttäisi tulevan oikein kaunis päivä!! Sitä toivottelen myös teille kaikille💗



Kiva kun kävit blogissani💗


35 kommenttia:

  1. Kauniita noi ruusukoristeet <3 meillekin voisit tehdä muutaman, nuo minäkin saisin pysymään "hengissä" <3 Kauniita kuvasi ovat <3 Vielä kerran on todettava, että ihan mahtavaa että aloitit blogin pitämisen, tää on ihana harrastus ja tulet huomaamaan että tämä myös koukuttaa <3 Blogeista löytyy ihanaa tunnelmaa,ideoita ja fiilistä <3 Mukavaa sunnuntai aamua Päden pajaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia oikein paljon♥ Se on sitten joululahja jo tiedossa:)) uskon että on tosiaan koukuttava, koska tässä muutaman päivän aikana olen jo huomannut miten mukava on surffailla ja ihastella mitä kaikkea mukavaa ihmisten blogeista löytyykään! Aurinkoa päivään♥

      Poista
  2. Toisilla sitä on taito hyppysissään....kauniita!

    VastaaPoista
  3. Oi ihanuus, kyllä on kaunis ruusukranssi. Mukava että löysit minut ja minä Sinut! aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ ja kiva kun saa uusia ystäviä, Ihanaa päivää!!

      Poista
  4. Siis ihan mielettömän upeita kransseja, kertakaikkiaan!
    Kyllä olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ On niin mukava askarella ja varsinkin kun saa työn valmiiksi ja huomaa pitävänsä siitä kovin:) Ihanaa päivää!!

      Poista
  5. Kauniita ruusuja ja tervetuloa blogimaailmaan.Mä oon myös melko uusi bloggaaja..huhtikuun alusta ollut mukana ja tykkään.Kiva harrastus😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Paljon on tosiaan uuden oppimista ja varmasti tulee kömmähdyksiä..vaan eipä tuo haittaa:) Onnea sinullekkin ja kiva kun blogimme ovat löytäneet toisensa♥ Ihanaa päivää!!

      Poista
  6. Niin ihania kransseja! Wau!
    Aurinkoista sunnuntai päivää!☀️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Täällä onkin paistanut koko päivän niin upeasti aurinko..kiva kun se kesä on vihdoin kunnolla alkanut:) Ihanaa päivää!!

      Poista
  7. Sieviä ruususia!!
    Kauniit kranssit teitkin!
    Suloista sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ ja samoin sinne mukavaa sunnuntaita!!

      Poista
  8. Kauniita ruusukransseja!
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ ja samoin sinulle:) Ainakin lupasivat että ilmojen pitäisi olla alkuviikosta yhtä kauniit kuin nyt on olleet..sitä toivotaan!!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Pidän niin kovin kukista ja se kyllä meidän mökissä näkyy:)

      Poista
  10. Kauniita ruusukransseja teitkin, syytäkin olla iloinen!

    Toivotaan, että aurinko hellii meitä myös tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ainakin tällä hetkellä näyttää oikein kauniilta, aurinko paistaa ja on niin ihanan lämmin. Mukavaa alkanutta vkoa sinulle!!

      Poista
  11. Askartelu on niin ihanaa, kaunis ruusukranssi!

    VastaaPoista
  12. Kiitos oikein paljon♥ Tämä viikko alkaakin täällä oikein mukavasti kun aurinko paistaa ja saa olla lomalla:) Kaunista kesä päivää sinne!!

    VastaaPoista
  13. Oi apua miten ihana tuli! Ystävälläni tekee keramiikkaa ja antoi vastaavan ruusun meidän tyttärelle yo-lahjaksi, ollapa omakin. :)

    Kaunista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ nämä itse tehdyt ruusut ovat kyllä siitä kivoja että ovat jokseenkin ikuisia..pysyvä muisto! Kovan urakan ovat yo-t suorittaneet että ruusuja kyllä ansaitsevatkin ..himpun myöhässä mutta yo-onnitteluja sinne!:) Kaunista päivää♥

      Poista
  14. Ihanat koristeet! Jotkut on vain käsistään lahjakkaampia (ja ahkerampia) kuin toiset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ tykkään kovasti tuosta näpertelystä kun siinä saa heittää ajatukset ihan "vapaalle":) Aurinkoista alkanutta viikkoa sinulle!!

      Poista
  15. Hienot ruusut sait aikaiseksi, kyllä huomaa että olet hyvin harjaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Useampi harjoituskappale on tosiaan tullut väsättyä:) Kaunista päivää sinulle!!

      Poista
  16. Kerrassaan ihanat kranssit, oletpa taitava! Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ ja samoin myös sinulle oikein aurinkoista,ihanaa kesää!!

      Poista
  17. Ompa kaunis kranssi ja ruusut ihan ruusujen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ kovasti on harjoiteltu tekemistä ja alkaa pikkuhiljaa tulemaan sellaisia kuin itse haluaa:) Ihanaa kesää!!

      Poista