keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Miniatyyri puutarha

Eilen aamutv.ssä rakentelivat miniatyyri puutarhoja...muistinkin sitten että omissa varastoissa on odottamassa muutama pieni pussukka ihania miniatyyreja ja polttelemaanhan se heti alkoi😊
Aikoinaan tekovaiheessa minusta on varmaan unohtunut (joissain asioissa) kärsivällisyys kokonaan...Asiat pitää tapahtua nyt ja heti!! Eikä yhtään malttia odottaa...😏

Pussi auki ja kyllä vaan ovat pieniä ja suloisia nämä puutarhavälineet!!


Kaupasta hain sopivan kokoisen istutusastian ja pikkutaimia...Valitsin tällaisen korimallisen jossa on sinkkiämppäri sisällä..


Löysin samalla myös aivan ihania pikkukasveja istutettavaksi...


Multaa astia täyteen ja istuttamaan taimia sopiviin paikkoihin...keskelle tein pienen aukion johon laitoin pohjalle pikkukiviä ja helmiä, siihen ajattelin pystyttää yhden miniatyyreista, sellaisen puutarha katoksen. Pienen vesialtaan tein tuikkulyhdystä, ympärille asettelin kiviä. Nurmikon leikkasin valmiista askartelu"heinästä". Kieli keskelle suuta ja miniatyyrit paikoilleen...

Valmista tuli!!😊


Niin ja pitäähän puutarhaan myös pikkuisen valojakin saada...
siihen sai vanhat pikkuvalot kelvata😉


Tämä puutarha otetaan sitten syksyllä sisälle!!

Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa💗


Kiitos kun vierailit blogissani💗

92 kommenttia:

  1. Loistoidea! Puutarhan voi tuoda sisälle, kun ulkona jo kausi päättyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tosiaan tekivät näitä aamutv.ssä ja minusta näytti niin kivoilta. On se mukava saada syksyllä sisälle vielä pala kesää:) Kaunista päivää♥

      Poista
  2. Voi, miten kaunis!!!
    Ihana idea, josta riittää iloa sisälläkin!
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tuollaiseen miniatyyri puutarhaanhan voi laittaa ihan mitä vaan kasvamaan ja jatkaa sitten sitä kesää syksyllä:) Mukavaa päivää!

      Poista
  3. Kylläpäs tulikin hieno! Onko noi metallia? Eli voi siis käyttää aina uuelleen? Mulla on kärsivällisyys usein myös koetuksella, jos ei heti valmistu. Tai edes yhen päivän istumalla. Etenkin ompeluhommissa tai askartelussa. Neuleissa tms. riittää kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos♥ ja tosiaan metallia ovat,jotta voi käyttää uudelleen, jos haluaa "puutarhaa" muuttaa..Taitaa meillä naisilla olla tyyppi vikana tuo kärsimättömyys:)) Vaan eipä haittaa!♥ Ihanaa päivää sinulle:)

      Poista
  4. Onpa kaunis, ja vielä nuo taianomaiset valot... ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Näyttivät ilta hämärässä kyllä ihan kivoilta nuo valot:) Kaunista kesäpäivää sinulle!

      Poista
  5. Wau mikä puutarha :)Ihana on <3

    VastaaPoista
  6. Oi, miten hieno!! Eilen juuri Honkkarissa noita minijuttuja katselin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia❤️Noita miniatyyreja on varmaan vaikka minkälaisia. Olivat niin ihanan pieniä ja sööttejä:) Kaunista kesäpäivää sinne!

      Poista
  7. Olipa kiva asetelma. Minulta neljän pojan äitinä on tuo askartelu/miniatyyripuoli jäänyt kehittymättä, nyt sitä voisi alkaa harrastaa toisten ideoiden innoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❤️Ikinä ei tiedä mistä sitä innostuu..kunhan tekeminen on mukavaa ja siitä nauttii niin hyvä😊Ihanaa päivää sinne!

      Poista
  8. Suorastaan makea :) ja valot kruunaavat asetelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️Tykkäsin itsekkin kovasti noista valoista:) Ihanaa päivää sinne!

      Poista
  9. Voi miten supersöpöliini puutarha!

    VastaaPoista
  10. Tuli nätti,katselin myös sitä ohjelmaa ja heti olisi tehnyt mieli toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Siinä eilisessä aamutv.ssä lisäsivät puutarhaan paljon itse tehtyjä koristeita, näyttivät tosi hienoilta...pitäisi itsekkin kokeilla askartelumassasta tehdä muutamia lisäkoristeita:) Kaunista kesäiltaa!

      Poista
  11. Onpas kaunis! Ja kiitos vinkistä, tuikkukääreestä saa hyvän vesialtaan. Mua on aina ihastuttaneet puutarhatontut, mutta en ole koskaan hankkinut isoa. Keväällä ostin miniatyyrikokoissen ja se odottaa sopivaa paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Puutarhoihin on kyllä vaikka mitä kivoja koristeita, nuo tontut on myös ihania!! Kivaa keskiviikko iltaa sinne:)

      Poista
  12. Hieno kuin mikä!!miks mä en keksi mitään..hih Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minäkin sain idean tuohon eilisestä aamutv.stä:) Ihanaa kesäiltaa sinne!

      Poista
  13. Hieno! Minä tein juhannuksen alla miniatyyrimerenrannan vanhaan lasipurkkiin, sillä minulla sattui olemaan pieni purjelaiva. Juhannuskokko kalliolla muodostui tuikusta ja kivestä. Muuten vain kiviä ja lastenlasten hiekkalaatikosta hiekkaa.
    Leppoisaa keskiviikkoiltaa. T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos♥ voi kun kuulostaa kivalta tuo lasipurkki-purjelaiva-merenranta, varmasti upea!! Ihanaa keskiviikko iltaa sinnekkin!

      Poista
  14. No voi helkkari. Miten sinä keksit aina näitä kivoja juttuja. Syksyllä tulee varmaan valot vielä paremmin esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä varmasti kunhan pikkuisen hämärtyy vielä nämä kesäillat:) Hätähousun piti eilen illalla heti kokeilla ja ihan kivalta kyllä näytti:) Tämän idean näin tosiaan eilen aamutv.stä...pakko oli heti kokeilla!:) Ihanaa kesäiltaa sinne♥

      Poista
  15. Blogisi on täynnä ihania ideoita, tämä viimeisinkin todella kiva! Olen jo vuosia sitten hurahtanut miniatyyreihin, pitääkin katsoa, mitä puutarhamateriaalia itseltäni löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos♥ nuo miniatyyrit on tosiaan aivan ihania,niin suloisia:) Ei muuta kuin varastojen kimppuun!:) Mukavaa vkon jatkoa!

      Poista
  16. Ihana miniatyyri puutarha 😁❤️Ja noi valot on ihan huippu lisäys tuonne puutarhaan 😍Mukavaa että syksymmällä voit siirtää puutarhan sisälle ja nauttia tuosta ympäri vuoden ❤️Olet sä vaan näppärä "emäntä" 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti♥ Mietin että tuota "puutarhaa" voisi aina muokkailla vuodenaikojen mukaan:) Mutta tosiaan sisälle tuo otetaan kun syksy tulee. Ihanaa vkon jatkoa HSH-kotiin♥

      Poista
    2. Apua mä oon vahingossa laittanut tuohon ekaa lauseeseen väärän hymiön :( sori <3

      Poista
    3. Minusta tuo on ihan hyvä😁 ei haittaa naurut❤ sinä olet sellainen ilopilleri😍👌 ...Eikun imupillihän se oli😂😂😂

      Poista
  17. Onpa kaunis! Tulee ihan lapsuuden leikit mieleen, miten ihanaa oli rakentaa pieniä pihapiirejä pikku eläimille. Miten mukava ajatella, että koskaan ei ole liian vanha leikkimään - päinvastoin, aikuisena siihen vasta onkin resursseja 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ ja voi kyllä.. mekin tehtiin lapsina kävyistä ja vaikka mistä "lemmikkejä" ja risuista,sammaleesta,lehdistä aitauksia/koteja niille:) Ihanaa viikonjatkoa sinne!

      Poista
  18. Siitä tuli oikein kaunis. Juuri luin jotakin puutarhalehteä jossa kehotettiin rakentamaan tällaisia miniatyyripuutarhoja. Valot ovat tosi kivat. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Nämä ovat nyt varmasti "muotia"..hauska oli tuota tehdä:) Mukavaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  19. Voi ihme miten kaunis siitä tuli 💚Tuota voisi tuijotella kauan ja kuvitella itsensä sinne joukkoon käyskentelemään minikokoisena 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia❤ ja oikein kaunista kesäpäivää sinne!

      Poista
  20. Siis tuosta tuli jotain mieletöntä, aivan ihan idea. Olisi kiva toteuttakin, ehkä osaisin jopa minä.

    Aurinkoa päivään Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos❤ varmasti osaisit ..Tuo on siitä kiva kun saa juuri sellaisen kuin itse haluaa:) Ihanaa kesäpäivää sinne!

      Poista
  21. Kylläpä tuli hieno!
    Ihan rupesi itsekkin mieli tuollaista väkertämään, jos jostain löytyisi tuollaisia pikku ihanuuksia.
    Hyvä idea!
    Iloista päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❤Minä hain joskus alkukesästä nuo miniatyyrit HongKongista siellä oli silloin vaikka minkälaisia...Kaikki niin pieniä ja suloisia:) Ihanaa päivää!

      Poista
  22. Voi miten suloinen! Mistäs saataisiin vielä pieni puutarhuri tuohon penkille haaveilemaan? :) Muitakin kivoja juttuja löytyi tuoreesta blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Asukitkin on jo hakusessa:) Ihanaa kesäiltaa sinne!

      Poista
  23. Ihana pikkupuutarha! Kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos♥ ja samoin sinne oikein leppoisaa loppuviikkoa!

      Poista
  24. Miniatyyrit ovat ihania,minulla on jonkinlainen heikkous sellaisiin:) Kaunista loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ ja todella, minäkin ihastuin niihin heti kun näin nuo:) Ihanaa loppuviikkoa sinnekin!

      Poista
  25. Kaunis on sinun puutarha. Viimeinen kuva on kaunis
    kun siinä on valot, ihana tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kivasti nuo valot tuovat tosiaan tunnelmaa kun pikkuisen kesäilta hämärtyy:) Leppoisaa iltaa sinne!

      Poista
  26. Toi on hieno. Tykkään kans tehdä erilaisia miniatyyrimaailmoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ kuulostaa kivalta, ovat varmasti hienoja ja noiden parissa kyllä aika sujuu leppoisasti:) Ihanaa viikonjatkoa sinne!

      Poista
  27. Upea! Todella kekseliästä ja kaunista. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Näin tämän idean aamutv.ssä..näytti niin kivalta...niin olihan se tehtävä oma:) Kaunista kesäpäivää sinne!

      Poista
  28. Apua miten ihana. Mistä mie saisin tuollaisen? Täällä kuule toinen mulle kaikki heti nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ tuo on kyllä ihan helppo tehdä:) Välillä kyllä itseäänkin naurattaa kun kaikki pitää tapahtua nyt ja heti jos sille päälle sattuu..EI vaan pysty odottamaan:)) Ihanaa kesäpäivää sinne!

      Poista
  29. Ihana minimaailma! Nyt kai sopii toivoa, että kasvit viihtyis, muttei pahemmin kasvais, ettei ne valtaa koko aluetta. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥ Todella..ja jos kovin alkavat tursuamaan niin vaihdettavahan ne on:) Leppoisaa päivää sinne!

      Poista
  30. Kiva kun kävit blogissani! Tulin vastavierailulle. :)

    Voi miten ihana idea ja toteutus! Todella kaunis! Ja tosiaan kiva .yös sisälle.

    Meidän neiti oli jossain vaiheessa innostunut nukkekotiaskartelusta, ja hänen kanssa kokeilin jotain ministellä..blogiinkin niitä päätyi.
    Mulla ei vaan oo taröeeks hermoja ja sorminäppäryyttä pieniin juttuihin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia❤️Tuo vaati kyllä pikkuisen sitä paikallaan pysymistä:) Nukkekoti rakentelut onkin upeita,niitäkin on muutamia tullut jo vastaan näissä blogeissa..pitääkin "urkkia" lisää niitä sinun sivuja😂😉👋 Mukavaa kesäpäivää!

      Poista
  31. Tulipa siitä kaunis! Maksaisi varmaan kukkakaupasta ostettuna sievoisen summan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon❤️ niin tosiaan saattaisi tehdä:) Kaunista kesäpäivää sinne!

      Poista
  32. Tulipa söpö. <3 Oma miniatyyri puutarhani on päässyt kesän aikana vähän rupsahtamaan.:,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Nuo puutarhat on onneksi siitä kivoja että ne taitaa saada kuntoon pienellä vaivalla:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

      Poista
  33. Waude! Niin nättiä... olen haaveillut, vaan en koskaan vielä tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tätä oli hurjan hauska tehdä:) Leppoisaa elokuuta sinne!

      Poista
  34. Oi miten kaunis! Olen nähnyt noita netissä, mutta ei vaan ole yltänyt omiin ideoihin asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä katsoin tuolloin aamu tv.tä jossa tekivät miniatyyri-puutarhaa ja samalla muistin että minunkin varastoissa oli pieni pussi..sille oli saatava heti "koti":)) Kaunista alkanutta elokuuta!

      Poista
  35. Upea puutarha. vausti.
    Mä olen Majan Molla, hih.

    VastaaPoista
  36. Ihana! Mä oon tehnyt noita aina lasten kanssa ni ei ole tullut tehtyä niin tarkkoja, vaikka lasten ideat näissä onkin ihan huikeita. Pitäis joskus ottaa aika itselle ja tehdä ihan oma miniatyyri puutarha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ lapsilta tuleekin usein ne ihan parhaat ideat:) Tuota oli kyllä tosi kiva väkertää! Kaunista elokuuta sinne:)

      Poista
  37. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos❤ ja mukavaa elokuun jatkoa sinne:)

      Poista