lauantai 27. lokakuuta 2018

Sydämellistä syyspäivää


Joku aika sitten tupsahti puhelimeen viesti, että minulle on paketti noudettavana postista. Paketista löytyi ihania syysterveisiä Puutarhurin majasta , nimittäin suloiset verkkosydämet 😍 Nämä sydämet on hurjan käteviä, kun ne pystyy avaamaan ja niitä voi koristella oman mielensä mukaan.  Laitoinkin näihin sydämiin koristeeksi syksyisiä lehtiä, käpyjä, marjakoristeita ja lankavaloja. Minun lempimuoto on tainnut aina olla juurikin sydän ja vaikka niitä meidän mökistä löytyykin vähän sieltä sun täältä, niin kiva oli saada muutama lisää 😉 


Nyt koristelin näillä sydämillä eteistä ja sen pääty seinää, mutta nämähän sopisivat vallan mainiosti myös ulko koristeiksi. Luulenpa että viimeistään siinä vaiheessa kun pihalle ruvetaan laittelemaan joulukoristeita, niin näitä sydämiä löytyy ulkoakin😉





Puutarhurin majan verkkokaupassa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos haluaa löytää kotiinsa kauniita koristeita. 
Kun aikoinaan tämän puodin sivuihin tutustuin niin jo heti ensi vilkaisulta huomasin, että tässähän on ihan minun mieleinen puoti 😉
   Puodin valikoimasta löytyy myös mm. ihania kasvitauluja, suussa sulavia herkkuja ja kauniita mukeja. Lisäksi sieltä löytyy valikoima kotimaista käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa sekä kodinhoitoon ihanan tuoksuisia saippuoita ja etikoita. Toki nimensä mukaisesti valikoimista löytyy myös kaikkea ihanaa puutarhaan. Vaikka kesä onkin mennyt niin mukava on tehdä jo ensi kesälle suunnitelmia ja katsella mitä kaikkea kivaa sitä pihalle voisikaan laittaa. Puutarhurin majan sivuilla kerrotaankin että puodin valikoiman innoittajina on ollut luonto, eläimet, kukka- sekä kasviaiheet, vanhat kauniisti kuluneet tavarat sekä yhdessä oleminen ja käsillä tekeminen 😍


Puutarhurin majan Minna halusi myös lähettää syysterveisiä kaikille Päden pajassa vieraileville ja sainkin tässä samalla tilaisuuden arpoa syksyisiä terveisiä puodista jollekkin onnekkaalle tuollaisen sydänsetin muodossa, setissä on siis 3kpl erikokoisia verkkosydämiä. Jos sinulta löytyisi koti tällaiselle sydänsetille niin voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän ja/tai Päden paja facebook sivuilla olevaan arvontapäivitykseen mitä sinä pidät tällaisista sydämistä?!
Arvonta päättyy La 10.11 voittaja julkaistaan täällä blogissa ja paketti postitetaan suomeen 😊

Meillä satoi jo ensilumikin ja useana aamuna on kuura peittänyt maan. Pidän kovasti syksystä, mutta sellaisen märän-kura-loska syksyn voisin kyllä skipata ja hypätä suoraan kauniin valoisaan ja lumiseen talveen 😍

Joko siellä odotetaan talvea?! 

Kaunista viikonloppua kaikille 💖



Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Käpyhyasintit


Tämän vuoden ehdoton askarteluhitti tulee varmasti olemaan käpyhyasintit, niin monessa blogissa ja mediassa niitä on jo vastaan tullut 😍
Kaikki käpyhyasintit mitä olen nähnyt ovat näyttäneet hurjan kivoilta, joten pakko oli itsekkin kokeilla niiden tekoa. Joku aika sitten metsäretkellä tulikin juuri sopivasti kerättyä iso kasa käpyjä. Hain aluksi metsästä muutaman vahvan puutikun. Sitten vuorasin pöydän sanomalehdillä ja otin kuumaliimapistoolin esiin. Etupuolelle puutikkua kiinnitin ensin liimalla kolme isohkoa käpyä. Saman tein tikun vastakkaiselle puolelle, näiden kahden käpyjonon väliin liimasin kolmen kävyn jonot. Nuo välikävyt olivat pikkuisen pienempiä, jotta sopisivat hyvin ja muoto pysyisi sellaisena kun halusin. Tikun päähän ja jonojen väliin jääviin pieniin koloihin liimasin vielä käpyjä vähän sikin sokin. Askartelumassasta tein hyasinteille muutamia lehtiä ja maalasin ne vihreäksi. Tikut pistin styroksiin pystyyn ja korin pohjalle. Asetelmaan lisäsin koristeeksi noita askartelumassa lehtiä, käpyjä, marjakoristeita ja muutaman pikkuisen havun. Lopuksi kiepsautin lankavalot hyasinttiasetelman ympärille ja valmista tuli 😊




Pidin lopputuloksesta kovasti, vaikka se hyasintin ihana tuoksu tuosta puuttuukin 😍
Hyasintti onkin joulukukista minun ehdoton suosikki. Sisällä niitä ei vaan voi pitää allergian takia, joten tällainen kävyistä tehty sopii senkin puolesta oikein hyvin meille.

Pidetäänkö siellä hyasinteistä?! 😍

Suloista sunnuntaipäivää kaikille 💖

T: Päde




Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kodin sisustelua


Kun syksy tuli aloin katsella meidän mökin sisusteluja taas vähän eri silmällä kuin kesällä 😊 Kesämateriaalit vaihtuivat syksyisempiin ja kaivoin lyhtyjä/kynttiläkoristeita esiin. Samalla pohdin, että meidän eteisen päätyseinälle pitäisi saada vähän "eloa".  Useammassa blogissa ja oman pikkusiskon luona olen ihastellut upeita sisustustakkoja. Näitä katsellessa minun mieleeni olikin jo hahmottunut idea siitä mitä tuohon päätyseinälle haluan. Ajatuksena oli että saisi pikkuisen laskutilaa erilaisille valaisimille, kynttilöille, sisustus koristeille ja niiden myötä myös lisää valoa. Varastosta löytyi yksi peili, jonka ajattelin sopivan loistavasti tähän projektiin. Kysyin mieheltäni voisiko hän auttaa minua rakennus puuhissa, hänhän suostui heti😊 Kävimme hakemassa rakennustarvikkeita ja naputtelu sai alkaa 😍







Lopputulos miellytti kovasti ja eteisen päädystä tuli juuri sellainen kun halusinkin 😍
Kiva on laitella kotia ja valoa tarvitaan aina, varsinkin nyt kun on alkanut olla niin kovin hämärää iltaisin 😊 

Mukavaa syyspäivää kaikille 💕



Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Syksyiset lehtikoristeet


Syksy on siinä vaiheessa että tekee mieli lisäillä mökin sisustukseenkin pikkuisen kauniita ruskan värejä ja näiden askartelumassasta tehtyjen lehtien avulla se onnistuukin mukavasti. Tällaisia syyslehtiä olen väkerrellyt usein 😊

Syyslehtien tekoon tarvitaan leivinpaperia, askartelumassaa, kaulin, hammastikku, askartelumaaleja, pensseli ja tietenkin pikkuisen sitä blingbling kimalletta 😉

Leivinpaperin päälle kaulin massan ohueksi levyksi, tämän levyn päälle asettelin lehdet. Painoin ne ensin napakasti kiinni massaan ja sitten irrotin lehdet hyvin varovasti. Massan pintaan jää selkeä lehtiruodin kuva, tätä kuvaa vielä pikkuisen vahvistin hammastikun avulla. Hammastikulla piirsin myös lehdelle reunat. Laitoin tuohon alle kuvan aiemmasta postauksesta josko se vähän selkeyttäisi tekoprosessia, kun tällä kertaa kävi pieni lapsus kuvien otossa enkä saanut niitä vaiheittain kuvattua😊 
Lehtien annetaan rauhassa kuivua ja sitten ne voikin maalata, minulla on näissä syyslehdissä värinä aina keltaista, oranssia ja sitten pikkuisen sitä blingiblingiä vielä lehtien reunoihin, kimmeltää kauniisti kynttilän valossa😍


Nämä lehdet ovat minusta ihania, kun ovat niin aidon näköisiä vaikka ne onkin tehty tuollaisesta askartelumassasta. Kiva on lehtiä lisäillä syksyisiin asetelmiin oikeiden lehtien kavereiksi. Keräsin myös pussillisen käpyjä ja maalasin niitä punaisiksi, nämäkin sopivat minusta loistavasti kynttiläasetelmia koristamaan. Luonto ja luonnonmateriaalit on aina olleet lähellä minun sydäntä ja se kyllä meillä näkyykin😊



Upeita ruskan värejä on alkanut näkymään ulkona luonnossa vähän siellä sun täällä,
ruskan värejä on tosiaan kiva saada vähän sisällekkin syyspäivien piristykseksi. Näin syysaikaan minussa hiljalleen heräilee "pesänrakentaja-puikkoilija" 😉 En kesä aikaan paljoakaan mökkiä sisustele  ja kutimetkin saavat pölyttyä rauhassa kaapissa, mutta heti kun ensimmäiset syyspimeät alkaa kunnolla laskeutua on ne kutimet kaivettava esiin ja niitä kodin sisustelujakin mietittävä vähän uusin silmin 😍

Kaunista ja värikästä syyspäivää kaikille  💖🍂🍃

T:Päde






Kiva kun kävit blogissani♥