sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Syksyiset lehtikoristeet


Syksy on siinä vaiheessa että tekee mieli lisäillä mökin sisustukseenkin pikkuisen kauniita ruskan värejä ja näiden askartelumassasta tehtyjen lehtien avulla se onnistuukin mukavasti. Tällaisia syyslehtiä olen väkerrellyt usein 😊

Syyslehtien tekoon tarvitaan leivinpaperia, askartelumassaa, kaulin, hammastikku, askartelumaaleja, pensseli ja tietenkin pikkuisen sitä blingbling kimalletta 😉

Leivinpaperin päälle kaulin massan ohueksi levyksi, tämän levyn päälle asettelin lehdet. Painoin ne ensin napakasti kiinni massaan ja sitten irrotin lehdet hyvin varovasti. Massan pintaan jää selkeä lehtiruodin kuva, tätä kuvaa vielä pikkuisen vahvistin hammastikun avulla. Hammastikulla piirsin myös lehdelle reunat. Laitoin tuohon alle kuvan aiemmasta postauksesta josko se vähän selkeyttäisi tekoprosessia, kun tällä kertaa kävi pieni lapsus kuvien otossa enkä saanut niitä vaiheittain kuvattua😊 
Lehtien annetaan rauhassa kuivua ja sitten ne voikin maalata, minulla on näissä syyslehdissä värinä aina keltaista, oranssia ja sitten pikkuisen sitä blingiblingiä vielä lehtien reunoihin, kimmeltää kauniisti kynttilän valossa😍


Nämä lehdet ovat minusta ihania, kun ovat niin aidon näköisiä vaikka ne onkin tehty tuollaisesta askartelumassasta. Kiva on lehtiä lisäillä syksyisiin asetelmiin oikeiden lehtien kavereiksi. Keräsin myös pussillisen käpyjä ja maalasin niitä punaisiksi, nämäkin sopivat minusta loistavasti kynttiläasetelmia koristamaan. Luonto ja luonnonmateriaalit on aina olleet lähellä minun sydäntä ja se kyllä meillä näkyykin😊



Upeita ruskan värejä on alkanut näkymään ulkona luonnossa vähän siellä sun täällä,
ruskan värejä on tosiaan kiva saada vähän sisällekkin syyspäivien piristykseksi. Näin syysaikaan minussa hiljalleen heräilee "pesänrakentaja-puikkoilija" 😉 En kesä aikaan paljoakaan mökkiä sisustele  ja kutimetkin saavat pölyttyä rauhassa kaapissa, mutta heti kun ensimmäiset syyspimeät alkaa kunnolla laskeutua on ne kutimet kaivettava esiin ja niitä kodin sisustelujakin mietittävä vähän uusin silmin 😍

Kaunista ja värikästä syyspäivää kaikille  💖🍂🍃

T:Päde






Kiva kun kävit blogissani♥ 

143 kommenttia:

  1. Aidon näköisiä tosiaan ovatkin! Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä pidän näistä lehdistä juurikin tuon takia kun näyttävät niin aidoilta:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  2. Onpas kivoja syyslehtiä, askartelumassa on kyllä minullekin entuudestaan tuttua ja siitä onkin mukava tehdä kaikenlaista. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Askartelumassa on kyllä niin kätevää ja siitä voi tosiaan tehdä vaikka mitä:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  3. Oiih, ihania <3 Todella kauniita <3 Mukavaa sunnuntaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kiva on saada vähän väripilkkuja sisällekin:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  4. Upeat lämpöä hohkaavat lehdet ja kauniin tasapainoinen asetelma loivat lämpöä ja valoa tähän harmaaseen aamuun ja virittivät mukavan tunnelman! Kiitos Sinulle, tuhattaiturille ja mainiota sunnuntaipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kiva kuulla♥ Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  5. Todella kauniita lehtiä, ja niin aidon näköisiä!
    Kirpeää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Ihan oikean näköisiä lehtiä ♥ Harva asia saa minut niin suuressa määrin hurmioon kuin syksyn lehdet. Ihanaakin ihanampi postaus, Päde 🍁Hurmaavaa syksyn jatkoa teidän porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Vahva sama, minusta syksyn lehdet on niin kauniita! Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  7. Voi kun kauniita, lämpöisiä värejä syksyyn. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Kauniita lehtiä, ihan aidon näköisiä :)
    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Onpa herkkiä ja kauniita. <3 Suloista sunnuntaita Päde <3

    VastaaPoista
  10. Tosi kivan näköisiä lehtiä!

    VastaaPoista
  11. Kauniita ja kestäviä lehtiä!Minä laitoin oikeita lasiastiaan tuonne terassille ja nyt ne on kurtistuneet,vaikka värit vielä kirkkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Nämä on tosiaan kivoja kun ei värit häviä:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  12. Voi miten kivoja. Ja suurkiitos ohjeesta. Tuota on ihan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmeessä, näitä on niin kiva askarrella:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  13. Hienoja lehtiä ja syksyn värejä :)

    VastaaPoista
  14. Onpa kauniita. Sinulla on niin kivoja ideoita. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  15. Askartelun ilo näkyy ja upeaa jälkeä syntyy! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Ruskaiset lehdet on niin kauniita. Kiva askarteluidea :) Kaunista syyspäivää sinulle! Terkuin Viherrilli

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Näitä on hurjan kiva tehdä ja "muottejahan" löytyy vaikka mitä:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  17. Ihania!! ja hyvä idea,tuo kauliminen,bling,blingiä tietenkin.
    Katsoinkin millä väreillä olet maalannut.
    Minullakin yksi massa paketti oottamassa....taidanpa kokeilla:)
    Kiitos nämä kuvat tuovat hyvän mielen:)
    Mukavaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Tuota blingblingiä pitää aina lisäillä joka väkerrykseen:) Kokeile ihmeessä näitä on tosi kiva tehdä:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  18. Todella kauniisti työstettyjä lehtiä. Aidon oloisia ja kuihtumattomia.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Nämä lehdet on tosiaan kivoja kun eivät kuihdu ja väritkin pysyy:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  19. Onpa kauniita syyslehtiä! <3
    Lempeää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  20. Kauniita lehtikoristeita! (: Ihanaa sunnuntaita ja iloa uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Samoin sinne ja mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  21. Askartelemasi syyslehdet ovat tosi kauniita! Iloisia syyspäiviä.

    VastaaPoista
  22. Ompa aidon näkösiä ja sopivat hyvin tohon valopurkkilyhtyyn. Askartelu näyttää aina kivalta ja lopputuloskin, mut en vaan pääse noista neulepuikoista eroon niin pitkäksi aikaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Nuo Sonnenglas valaisimet on ihan mun lemppareita kun niitä voi "sisustella" miten haluaa:) Sinun puikoilta tulee niin upeita neulomuksia❤ Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  23. Todella kauniita syksyisiä lehtiä!
    Mukavaa sunnuntai päivää!💕🍁🍂

    VastaaPoista
  24. Ihania ovat ja säilyvät. Monikäyttöisiäkin.
    Nyt kun alkaa pimeä aika vaan lisääntyä, tarvitaan valoa ja värejä ilahduttamaan. Ihanaista alkavaa syysviikkoa (vieläpä suht lämmintäkin) 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tuo on niin totta, kun tulee syksyn hämärät niin valoa ja väriä alkaa heti kovasti kaipaamaan:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  25. Ihastuttavia askarteluja ♥ Mukavaa illanjatkoa ♥

    VastaaPoista
  26. Näyttävät ihan aidoilta! Upeat!

    VastaaPoista
  27. Kauniit ruskan värit säilyvät näin hiukan pidempään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaan kivoja kun eivät kuihdu:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  28. Nää lehdet on todella ihania ♥

    VastaaPoista
  29. Hienoja lehtiä, jotka säilyttävät hehkunsa vielä joulukuussakin. 🍁🍂
    Taitoa tarvitaan, että saa noin kauniita lehtiä askartelumassasta! 👍👌

    VastaaPoista
  30. Oi miten kivoja ja todella hienoja askarteluja täällä Päden pajassa 😍
    Vielä niin monikäyttöisiä sekä ihana syysväri👌. Ihanaa lokakuuta 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Nämä on tosiaan kivoja kun näitä voi lisäillä vaikka mihin:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  31. Ihanat lehdet, tosi aidonnäköiset. Syksy kutsuu kotiin, silloin on hyvä ottaa puikot käteen! Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä jo muutaman pörrölanka kerän ostinkin:) Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  32. Voi, miten kauniita sisustuselementtejä. Olet sinä vaan melkoinen taiteilija.
    Hyvää lokakuun toista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Samoin sinne ja Mukavaa syyspäivää♥

      Poista
  33. Taas niin kivoja askarteluita, kiva vinkki! :) :) Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Samoin sinne ja Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  34. Voi että sulla on aina ihania ideoita ja toteutuksia. Ja kuvia! Itse olen värkännyt helmienkeleitä, mutta en ole saanut kuvattua ja jos saankin - en saa julkaistua mtn. Alakuloa ja saamattamuutta. Virkkauksetkin kutsuvat eli sydämiä tai ainakin joulutähtipatalappuja pitäisi värkätä:) Kaunista ja hyvää syksyn jatkoa Sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Nuo helmienkelit kuulostaa ihanilta. Toivottavasti alakulo pian helpottaa, sinulla on varmasti kova ikävä Pinkkua:( Halauksia sinne♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  35. Sinä sitten osaat näpertää kaikkea sievää!

    VastaaPoista
  36. Ihania syksyn koristeita, luulin ensin aidoiksi lehdiksi🍂🍁Mukavaa viikkoa sinulle Päivikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Siksi minä näistä "lehdistä" niin kovasti tykkäänkin kun näyttävät ihan aidoilta:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  37. Hienoja! Ihan kuin oikeita lehtiä. Ovatko tatit ja kurpitsa myös itse tehtyjä?
    Värikästä uutta viikkoa Sinulle 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ehei..ne on kaupasta ostettu:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  38. Hienoja syksyisiä lehtiä tipahdellut sisällekin, ihania tunnelman luojia :)

    VastaaPoista
  39. Kauniita lehtiä! <3
    Ruska on kyllä syksyssä niin ihanaa!

    Mukavaa uutta viikkoa Päde! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Totta, niin on:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  40. Oi, kuinka ihania askarteluja ♥

    VastaaPoista
  41. Voi miten kiva Idea! Ihanaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
  42. Onpas kauniita lehtiä, nuo eivät kipristele ja haalennu syksyn aikana :) Upea asetelma ja syksyinen värikirjo.

    Ihanaa viikonjatkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ovat tosiaan kivoja kun kestävät:) Samoin sinne ja Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  43. Ai että miten ihania syksyn lehtiä. Niin,niin kauniita ja niitä vois käyttää monenlaiseen koristeluun sisustuksessa. Minä muutenkin nautin niin täysillä ruskasta. Oikein kivaa lokakuista viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Sopivat tosiaan vaikka mihin, On tämä syksy vaan kaunista aikaa:)♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  44. Hienoja lehtiä. Kauniita. Oikeannäköisiä.

    VastaaPoista
  45. Tosi kauniita lehtiä! Olet kyllä taitava. Syksyllä on mukava saada ruskan värejä sisällekin ja kynttilöitä on ihana polttaa syksyllä. Kävyt on kivoja koristeita ja kestäviä. Siivosin eilen leikkimökkiä, joka on viime vuosina ollut ihan romuvarastona. Heitin vissiin kolme muovikassillista männynkäpyjä pois, jätin vain pienen nyssäkän askarteluja varten. En tiedä, mitä olen miettinyt, kun olen niitä sellaisen määrän kerännyt talteen. Luultavasti olen unohtanut edelliset jemmani. Aurinkoisia syyspäiviä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Syksy on niin kaunista ja tunnelmallista aikaa♥ Välillä sitä tulee kaikkea jemmattua ja sitten on kiva miettiä mitähän niistä tekisi:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  46. Vau kun on upeita syksyn lehtiä, ossaisko ite tehä,en tiiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Voi varmasti osaisi, näiden lehtien teko on hurjan hauskaa ja helppoa:)♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  47. Tuo on varmin tapa saada ruskan kauniit värisävyt säilymään. Oli niin hyvä ohje, että tämmöinen poropeukalokin innostuu, ehkä jopa uskaltautuu kokeilemaan. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kiva kuulla, näitä lehtiä on tosi kiva väkerrellä:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  48. Ihanan aidot värit olet saanut lehtiin :)

    VastaaPoista
  49. Ihania syys lehtiä olet taas loihtinut 😍🍃🍂🍁Anteeksi kun olen niin vähän käynyt kommentoimassa vaikka postauksesi olenkin kaikki lukenut 😊Nyt taitaa itselläni olla aikaa kun joutuu täällä sängyn pohjalla pötkötellä tämän kivun takia 😥
    Tuttu tunne tuo että syksy saa aikaan sisustus innon ja täälläkin nuo kutimet löytynyt kesän jäljiltä kun vaan pystyisin niitä käyttämään 😁
    Iloisia lokakuisia hetkiä Päden Pajaan 😍😘💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Voi ei haittaa mitään ja kovasti sinne paranemisia..Toivotaan että tervehdyt ja varmasti saat pian ottaa ne kutimetkin käsiin♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  50. Tosiaan aidon näköisiä. Näppärä tyttö.

    VastaaPoista
  51. Onpa kauniita lehtiä! Kivaa alkanutta viikkoa!❤

    VastaaPoista
  52. Todella kaunista ja kiehtovaa askartelua. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  53. Todella kauniita lehtiä ja ihania punaisia käpyjä.
    Punaiset kävyt tuovat mieleeni äitini kertoman heidän ensimmäisestä joulukuusestaan isäni kanssa jouluna 1966. Heillä ei ollut paljon edes koristeita ja aidot kynttilät, mutta kuusi yllätti ja alkoi kukkia: 32 punaista käpyä. Äitiä on harmittanut kun heillä ei ollut kameraa eikä huomannut hakea naapurissa olevaa paikallislehden toimittajaa kuvaamaan kuusta. Se varmasti oli kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Oi miten ihana tarina, tuo kuusi on ollut varmasti kaunis♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  54. Upeita ja aivan aidon värisiä!

    VastaaPoista
  55. Kauniita! Upean asetelman olet tehnyt. Niin tunnelmallinen ja lämmin <3
    Täällä kans iltaisin kynttilät palaa, takassa loimottaa tuli ja kutimet viuhuu. Välillä kudon villasukkaa, välillä virkkaan torkkupeittoa.
    Tunnelmallisia syyshetkiä ihana Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kuulostaa ihanalta, kyllä vaan on niin kaunista aikaa tämä syksy:)♥ Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  56. Totta:)♥ Mukavia syyspäiviä♥

    VastaaPoista
  57. Aivan ihania ovat ja niin aidon näköiseksi olet saanut nuo lehdet.
    Kyllä nämä meidän vuodenajat ovat niin upeita ja kauniita.
    Leppoisaa kuluvaa viikkoa sinulle Päde♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Totta, jokaisessa vuodenajassa on jotain mitä kovasti aina odottaa:) Mukavia syyspäiviä♥

      Poista
  58. Onpa aidon näköisiä ja väreissä hehkuvia lehtiä! Ihanaista torstaita Päde!

    VastaaPoista
  59. Kaunista olet taas luonnut ♥♥

    VastaaPoista
  60. Jälleen kiva askartelu. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  61. Kauniita lehtiä ja ihanissa syksyn väreissä. Mukavaa torstaita <3

    VastaaPoista
  62. Kauniita syksyisiä lehtiä.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  63. Ihanaa tulla lomalta kotiinkin... ja palata arkeen, johon kuuluu ehdottomasti blogisi seuraaminen.... väriterapiaa ja ihana idea nuo lehdet... pakko joskus kokeilla itsekin. Lastenlastenkin kanssa varmaan kivaa!! Facessa jo näin ihanan romattisen postauksesi... olet kyllä monipuolinen taiteilija - ihailen!! Iloa ja energiaa syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kauniista sanoistasi♥ Näitä lehtiä on kyllä hurjan kiva askarrella:) Teillä on ollut ihan huippu upea reissu, että maailmassa voikin olla kauniita paikkoja♥ Kaunista syksynjatkoa sinne teille♥

      Poista
  64. Oijoi, onpa kauniita. Täytyypä itsekin koettaa, en ole ikinä mitään askartelumassasta tehnytkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja kokeilehan ihmeessä, näitä on tosi kiva tehdä:) Mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  65. Upeat lehdet ja ihanat värit, niin syksyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  66. Todella upeita syyslehtiä, ihan samanlaisia kun Lapissa kävin katselemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia♥ Lapissa ruska-aikaan on niin kaunista, ihana kun olet päässyt siitä nauttimaan❤ Leppoisaa päivää♥

      Poista