Aurinkoa, lämpöä, hyvää ruokaa, nähtävyyksiä, shoppailua ja ihan vaan lekottelua.. Ne olivat minun, mieheni ja nuorimmaisen tyttäremme toive meidän Riviera-reissun alkaessa ja nuo toiveet kyllä toteutuivat ihan yli odotusten..😊 Nizzassa kesä olikin kauneimmillaan ja lämpöä riitti joka päivä... Ensimmäisenä päivänä ihastelimme paikallisia nähtävyyksiä ja kiipesimme linnakukkulalle, josta oli upeat näkymät alla avautuvaan kaupunkiin...
Yhtenä päivänä käväistiin Monacossa katsomassa ruhtinaan palatsia, niin kaunis rakennus ja paljon nähtävää!! Melkoinen "taivastelu"-kokemus oli myös käynti maailman kuuluisimmassa Casinossa Monte Carlossa. Mieheni kanssa olimmekin jo päättäneet ennen sisälle menoa, että kumpikin vetää kerran yksikätisen kahvasta, ajatuksella "Josko se onni potkaisi ja lomat vaan meillä jatkuisi..."😉
Tällä kertaa ei tuo onni potkinut, mutta shoppailemaan kuitenkin päästiin.. 😊 Tuolla ulkomailla liikkuessa on kiva käydä paikoissa/liikkeissä joita ei täältä Suomesta löydy ja aina välillä tekee onnistuneita löytöjäkin.. Onnistuneen shoppailun kruunaa aina herkuttelu...😉
Maailmassa on niin paljon ihania paikkoja joissa olisi mukava käydä...Onko sinulla jotakin sellaista unelma/haave kohdetta jonka haluaisit ehdottomasti joskus päästä näkemään?!?
Kaunista, kesäistä viikonloppua♥
Kiitos kun vierailit blogissani♥
Ai ihana...tuttu paikka. Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen oikein kunnon ulkomaan reissuni n. 20 vuotta sitten! Mekin käytiin kattomassa ruhtinaan palatsia ja Mika Häkkinen asui (asuu?) siinä vieressä! Mä en päässyt casinolle, kun olin 18-vee silloin...ikäraja taisi olla 21. Grace Kellyn haudallakin käytiin ja jossain parfyymitehtaalla tms. Jos johonkin ulkomaille pitäisi vielä suunnata, niin Miamin haluaisin nähdä!
VastaaPoistaSiellä olisi kyllä ollut vaikka mitä nähtävää..:) ja voi tuo Miami olisi tosiaan upea kohde!! Kaunista kesäiltaa sinne♥
PoistaKivalta kuulosti teidän onnistunut lomareissu. En ole etelässä koskaan ollut....monestakin syystä. Haaveena olisi mennä. Päälimmäiseksi on noussut Italia, Gardajärvi tai Amalfi. Ja kun oikein kovasti tahtoo, niin luulempa sen toteutuvan.
VastaaPoistaOli kyllä niin mukavaa♥ Tuosta Gardajärvestä olen nähnyt kuvia, ihanalta näytti...Amalfi onkin täysin vieras kohde,mutta varmasti kaunis sekin. Italia on kiehtova maa, toivottavasti haaveesi joskus toteutuu! Mukavaa viikonloppua sinne♥
PoistaIhanat lomakuvat <3 Mikäköhän olisi oma unelmakohde... Just nyt ei ole matkailu monestakaan syystä ajankohtaista, mutta ainakin Rooma olisi kiva joskus nähdä ja päästä kokemaan Italian herkut!
VastaaPoistaKiitoksia ja toivottavasti joskus pääset tuon Rooman näkemään! Meidän perheen suosikki Italian herkuista on pasta Garbonara:) Kaunista kesäiltaa sinne♥
PoistaHurmaavat Nizzan kesäiset maisemat!
VastaaPoistaOn se loma vaan ihana asia!
Kaunista viikonloppua!
Voi todella..saa kunnolla ladata niitä akkujaan:) Ihanaa viikonloppua sinne♥
PoistaKauniita kuvia! Teillä on ollut oikea unelmaloma!
VastaaPoistaRoomalle olen menettänyt sydämeni ja sinne haluaisin uudestaan!
Leppoisaa lauantaita!
Kiitos oli kyllä ihanaa lomailla♥ Rooma on upea kaupunki ja siellä on niin paljon nähtävää ettei varmasti yhdellä lomalla kerkiä kaikkea näkemään...ellei se loma sitten ole hurjan pitkä:) Kaunista päivää sinne♥
PoistaUpeat loma kuvat vähän aikaa ei ole tullut matkailtua Madeiralla on viimeksi käynyt. Hyvää viikonloppua:)
VastaaPoistaKiitoksia, Madeiran maisemia on kuvista ihailtu..upealta näytti!Ihanaa päivää sinne♥
PoistaTeillä on ollut ihana lomamatka!
VastaaPoistaNizzassa ei olla koskaan oltu.
Kreikan saaret on minusta ihania. Niissä haluaisin useammin käydä.
Maailmassa on kyllä niin monta paikkaa jossa tahtoisin käydä.
Yksi haave on Karibian risteily.
Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!
Tykättiin kyllä kovasti tuosta Nizzasta, en olekkaan koskaan Kreikassa käynnyt varmasti olisi sielläkin paljon ihanaa nähtävää..ja oi tuota Karibiaa,voi vain kuvitella!! Toivottavasti joskus pääset sen näkemään:) Kaunista päivää sinne♥
PoistaKiitos vierailustasi blogissani. Sinulla onkin kiva blogi täällä ja pakko tulla seuraajaksi. Arvatenkin haluaisin Egyptiin. Rakastan kulttuuria ja taidetta.
VastaaPoistaKiitoksia ja niin oli sinullakin,voi miten ihanan kirjasen olitkaan tehnyt..Upea!!:) Tuo Egypti olisi kyllä ihan maaginen paikka.. Nähtävää olisi varmasti!! Mukavaa vkonloppua sinne♥
PoistaIhana lomareissu postaus <3 Wau miten hulppeat puitteet ja nähtävää ihan taatusti joka suunnassa <3 Tuota reissua sopiikin muistella kun täällä nää kelit viilenee <3 Mä haluaisin käydä Tahitilla, ehkä sitten kun 50v tulee täyteen ;) Ihanaa lauantaita Päden Pajaan <3
VastaaPoistaKiitoksia,oli aivan ihana paikka ja se lämpö!!♥ Teki melkein aamulla mieli laittaa villasukat jalkaan mutta vielä maltoin mieleni...onhan nyt kesä:) Voi tuo Tahiti olisi upea paikka..siellä sitä varmasti nauttisi elostaan!! Kaunista kesäpäivää sinne♥
PoistaTulin vastavierailulle blogiisi.
VastaaPoistaKauniita lomakuvia olet saanut.Hyvää viikonloppua sinulle!
Kiitoksia kovasti, mukava on ottaa itselle muistoksi kuvia..sitten talvipakkasilla voi tehdä sellaisia nojatuoli matkoja lämpimään:) Ihanaa viikonloppua sinne♥
PoistaKiitos vierailusta,kiva löytää hieno blogisi.Mukavia juttuja ja kivoja askarteluja.Hyvää lauantai iltaa.
VastaaPoistaKiitoksia oikein paljon,tämä on edelleen niin uutta ja kauheasti ihmeteltävää täällä blogimaailmassa..niin paljon mukavia juttuja luettavana:) Kaunista kesäpäivää sinne♥
PoistaOi, voi, meidän Monacon käynnistä on hurjasti aikaa. Häämatkalla ajelimme pitkin poikin Eurooppaa ja Monacosta kurvasimme Aix-en-Provencen kautta kohti Pariisia...Paljon ollaan reissattu ja paljon on vielä näkemättä. Mua kiinnostais käydä uudelleen Mallorcalla ja juuri tuolla Amalfin rannikolla kuten joku muukin. Mies haluaisi ajaa USA:ssa rannikolta rannikolle, Australia kiinnostais, olishan noita! Afrikkaan en ehkä enää halua enkä uskalla lähteä. Matkat on mukavia ja kuvia on aina kivaa katella!
VastaaPoistaTuo Mallorca on varmasti kaunis..ja Amalfi myös. Täälläkin mies on sitä mieltä että joskus pitäisi päästä ajamaan route66.lle ja mieluiten kuulemma jollakin avoautolla:)) Paikkoja tosiaan olisi vaikka kuinka..haaveillaan!:) Ihanaa kesäiltaa sinne♥
PoistaNizza on hieno paikka ja Monaco erikoinen nähtävyys! Kävimme tuolla muutama vuosi takaperin. Kuulostaa todella mukavalta lomalta :)
VastaaPoistaIhana oli loma♥ ja oli kyllä melkoinen kokemus..eniten itse kuitenkin tuolla Monacossa pidin siitä ruhtinaanpalatsista..upeita salonkeja ja kauniita tavaroita,olisi voinut vaikka koko päivän niitä ihastella:) Mukavaa vkonloppua sinne♥
PoistaOn teillä ollut mukava matka. Kiitos kun kävit kommentoimassa blogissani niin minäkin löysin tänne.
VastaaPoistaMadeiraa minä haluaisin lähteä kun tulisi semmoinen aukko. Siellä olisi kiva lenkkeillä.
Minä en enään voi olla auringossa niin mitään rannikko elämää en voi ajatella. Rooma olisi myös mukava kohde.
Mukavaa kesää sinne teille.
Voi tuo Madeira on kyllä kaunis..mitä nyt olen kuvia nähnyt:) Rooma on kyllä upea kaupunki. Maailmassa on niin paljon ihania paikkoja!
PoistaIhanaa kesää sinnekkin♥
Oi miten kauniita lomakuvia❤💚💛Ihana kesä!
VastaaPoistaKiitoksia,oli kyllä meille sellainen loman kruunaus tuo reissu:) vielä on onneksi lomaakin jäljellä niin saa reissusta palautua ennen aherruksen aloittamista..Kaunista viikonloppua sinne♥
PoistaKIva reissu teillä,ja hienot nähtävyydet.Nizzassa olen ollut joskus lapsena,en enään paljon siitä muista. Mukavaa viikonloppua:)
VastaaPoistaKiitos oli kyllä mukavaa♥ Tytär tuossa juuri aamulla sanoikin että hän haluaa heti takaisin,enkä yhtään ihmettele...meillä kun on ihan pilvistä ja vettä sataa..aamulla jo mietin että onko tässä kohta otettava villasukat esiin:) Ihanaa viikonloppua sinne♥
PoistaOijoi ihania tunnelmia, herkkuja ja kuvia <3 Monacossa olen käynyt, mutta siitä on jo aikaa, mutta aina samaa mietin, että yksi elämä ja miten sitä ehtisi nähdä kaiken haluamansa. Ihanaa loma teillä ollut, yhtä ihanaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitoksia oli kyllä ihana reissu♥ ja totta niin paljon olisi nähtävää maailmalla:) On kyllä tällä lomalla saanut akkujaan ladata ja vielä on lomaa jäljellä.. Kaunista viikonloppua sinnekkin♥
PoistaUpeita kuvia lomamatkasta niitä on aina kiva katsella
VastaaPoistaHyvä loman jatkoja:)
Kiitos ja totta kuvat ovat mukavia muistoja:) Kaunista kesäpäivää sinne♥
PoistaTeillä onkin ollut mukava loma. Me olemme tehneet kerran tuon saman reissun, eli olimme Nizzassa ja siitä käsin kävimme Monacossa. Tykkäsimme kovasti Nizzasta. Hyvää heinäkuun jatkoa!
VastaaPoistaOi ihanaa..mekin tykkäsimme kovasti:) Tämä aamu näyttääkin ihan kauniilta,aurinko paistaa..Kaunista kesäpäivää sinne♥
PoistaHienoja kuvia mukavan näköisessä blogissa <3 leppoisaa sunnuntaita ja hyvää kesän jatkoa sinulle :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti ja ihanaa kesäpäivää sinne♥
PoistaMinä vietin yhden päivän ja yön Nizazza toukokuussa 2016 .. Olin pohjois-italiassa kielikursilla ja lennot oli Nizzan kautta. Hieno lomakaupunki ilmanmuuta ... mutta Italiasssa on kyllä apljon rennompi ilmapiiri Kävelin yhden päivän aikana paljon ja mm. kävin tuolla samalla näköalapaikalla. Aika paljon olen reissannut ulkomailla lähinna etelä ja keski-euroopassa. Minä tykkään vanhoista kaupungeista ja iän myötä suurkaupungit eivät innosta enää niin paljon. Tällähetkellä halusn ilman muuta kylpylälomalle Haapsaluun Viroon ja se haave toteutuu kahden viikon päästä. Olen miettinyt että ensi vuonna pitäs ehdottomasta päästä Kreikkaan tai Kroatiaan. :)
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta,tuollaiset kielimatkat ovat varmasti antoisia!! Tykkäsin hurjasti tuosta Nizzasta..Roomassa ollaan myös käväisty ja se sai kyllä sydämen sopukoista oman paikkansa😍 Nuo kylpylälomat kuulostaa taivaallisilta,kun ihmiset niistä kertovat...on erilaisia hoitoja, rentoutumista, saunaa, hyvää ruokaa...Aaah😊👌Noista maista kumpikin on varmasti näkemisen arvoinen maa💕👍Itse halluaisin joskus päästä käymään Ateenassa..Hyvää elokuun jatkoa sinne❤️
Poista