Olipas kiva herätä, kun maata peitti pieni valkoinen lumihuntu. Heti on niin paljon valoisamman näköistä. Muutenkin nautin niin kovasti näistä aamuista kun ei tarvitse herätä kellon soittoon. Saa nautiskella aamupalansa rauhassa eikä ole kiirettä mihinkään 😍 Tänään iltapäivällä saadaankin koko murmeli poppoo kotia, lupasin tehdä ison padallisen hirvipullia. Eilen niitä monta peltiä pyörittelin ja paistelin valmiiksi. Apuna oli tietenkin maailman paras paistovahti 😉💗
Nuo hirvipullat ovat kaikkien herkkua ja vaikka tekisi kuinka ison satsin, niin ei niitä koskaan ruokailun loputtua padan pohjalle paljoa jää. Joskus kyllä pitää ihan ihmetellä mihin tuo nuoriso sen kaiken ruuan saakin mahtumaan..no hyvähän se vaan on että ruoka maistuu 😂 Tämä marraskuu on sujahtanut hurjan nopeasti, ensi viikolla ollaan jo joulukuussa. Tässä aamupäivällä ajattelinkin vielä sisustella pikkuisen joulua kotiin, laitella vähän koristeita ja vaihdella muutamia tekstiilejä. Tähän vuodenaikaan minun lempivärejä on perinteiset joulunvärit punaisen, vihreän ja hopean sävyissä. Onko sinulla mitään lempiväriä jouluksi?! 😍
Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille Päden pajassa vieraileville
ja mukavaa marraskuun loppua 💗
Nuo hirvipullat ovat kaikkien herkkua ja vaikka tekisi kuinka ison satsin, niin ei niitä koskaan ruokailun loputtua padan pohjalle paljoa jää. Joskus kyllä pitää ihan ihmetellä mihin tuo nuoriso sen kaiken ruuan saakin mahtumaan..no hyvähän se vaan on että ruoka maistuu 😂 Tämä marraskuu on sujahtanut hurjan nopeasti, ensi viikolla ollaan jo joulukuussa. Tässä aamupäivällä ajattelinkin vielä sisustella pikkuisen joulua kotiin, laitella vähän koristeita ja vaihdella muutamia tekstiilejä. Tähän vuodenaikaan minun lempivärejä on perinteiset joulunvärit punaisen, vihreän ja hopean sävyissä. Onko sinulla mitään lempiväriä jouluksi?! 😍
Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille Päden pajassa vieraileville
ja mukavaa marraskuun loppua 💗
Kiva kun kävit blogissani♥
Kauniita, tunnelmallisia kuvia.
VastaaPoistaIhan samoissa värivalinnoissa mennään täälläkin. Lisänä vielä kulta.
Mukavaa ja kuulakasta sunnuntaita sinne teille.
Ps. Täälläkin on kuura kuorruttanut maiseman.
Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla♥ Tuo kulta onkin kaunis väri jouluna! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVerhojen vaihto täällä kesken ja viininpunaiseta tulee keittiön ikkunoihin. En muuten laita kovinkaan paljoa punaista, mutta tuo väri on aina myös olohuoneen sohvaryhmässä ja sen takia kotoa löytyy myös pyöreistä matoista tyynyihin samaa sävyä...
VastaaPoistaMuuten meillä on asetelmissa maansävyjä, käpyjä, oksia ym. ja jollekin tarjottimelle tulee hopeisia palloja ja sydämiä. Kivaa taas vaihtaa vähän sisustusta. Mukavaa marraskuun loppua sinnekin!
Kiitoksia kovasti♥ Kuulosti ihanalta ja äkkiä hahmottui mieleen kuinka kauniita tuollaiset astelmat on:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaMeillä olilunta hiukan ja nyt sataa vettä joten harmaata on meidän leveysasteella. Mutta ihanaa lukea tunnelmallisia postauksia! Meillä joulun valmistelut vaiheessa kun pitää keskittyä niin moneen muuhun asiaan. Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Toivotaan että lunta tulisi koko maahan:) Onneksi vielä ei ole mitään kiirettä, minä eilen pikkuisen joulua laittelin kun ensi viikonloppu sujahtaakin sitten taas työn touhussa/riennoissa ja sitten ollaankin jo joulukuussa:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaJoulussa perinteiset punaiset,valkoinen, hopea, kulta ja nykyään myös sininen miellyttävät. Vaihdettiin eilen keittiön ikkunaan siniset jouluverhot ja laitettiin kodin ikkuna valo pimeyteen valoa luomaan. Kynttilöissä suosin valkoista, sen tahrat lähtevät parhaiten pesussa. Onnellista sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kuulostaa aivan ihanalta, sininen onkin kaunis väri! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHirvipullat maistuvat varmaan herkullisilta!
VastaaPoistaTäällä ei vielä ole mitään jouluista kotiin laitettu. Ajattelin ensi viikonloppuna ripustaa tähdet ikkunoihin ja ottaa esille kyntteliköt. Punainen väri vähenee vuosi vuodelta meidän kodissa enkä enää ota esille läheskään kaikkia joulukoristeita, vaan ihan muutaman mieluisimman.
Mukavaa viikonloppua sinne!
Kiitoksia kovasti♥ Kýllä nuo hirvipullat hyvin taas kauppansa tekivät ja tyytyväisiä massuja oli mökki täys:) Kyntteliköt on niin kauniita, minulle ne ovat sellaisia joulun ikisuosikkeja ja aina sellainen pitää täälläkin keittiön pöydälle saada:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaJoulun perusvärit ovat vihreä, valkoinen ja hopea. Punaista pikkaisen. Välillä on mukava kokeilla joukkoon vaikkapa pehmeää roosaa tai voimakasta viininpunaista - ehkäpä molempia.
VastaaPoistaEnjoy your day!
Kiitoksia kovasti♥ Kuulostaa kivalta ja tuollaiset väripiristykset myös:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaMaailman suloisin ja rakkain:) "paisto-vahti" :)
VastaaPoistaKauniit tunnelmalliset kuvat.
Ihana asia saada koko "murmelilauma" kotiin,parhaita ihania hetkiä:))
Ja äidin tekemät lihapullat maailman parhaita!!
Meillä myös tuo kuura siveltänyt tiet ja tienoot,valkoiseksi.
Minä olen joulu-höperö:)
väreinä:punainen hopea /harmaa,nuo päävärit.
.,erihuoneissa erivärit,sininen/hopea.pojan entinen huone,minun työhuoneeni +makuuhuone:pun.+kulta:).takkahuone harmaa/sin.
Verhot vaihdan ,joka huoneeseen:)+joulumatot:)
jouluvalot sisälle ,ensimmäiseksi adventiksi:))
Siksipä pidänkin jouluni aina loppiaiseen:) tai joskus anon:))lisä aikaa nuutinpäivään:))Rakastan joulua!!!
Oikein ihanaa tunnelmallista, marraskuun loppua,sinulle.!!
Kiitoksia kovasti♥ On nuo yhteiset hetket aina niitä joita kovasti odottaa ja niistä nauttii täysin siemauksin♥ Voi miten kiva kuulla että sielläkin on joulu-höperö:)) Minusta se jouluhössöttely ja laittelu on niin mukavaa. Nuo värit kuulostaa ihanilta ja varmasti on kaunista!♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaLämmintunnelmainen postaus; pitkää pöytää ja höyryäviä, makoisia hirvenlihapullia ei voita mikään! Ja on todella ihanaa/ihmeteltävää katsoa, kuinka nuorten maha kestää santsikierroksia.
VastaaPoistaKyllä tuo teidän tarkkaavainen paistovahti lyö mennen-tullen laudalta kaikki fiinit paistomittarit.
Havunvihreää, luonnonvalkoista kynttilälyhtyä ja hopeansävyiset ikkunakoristeet, niillä mennään kohti joulun taikaa; hassunhauskoja hetkiä murmeliporukan kanssa:)
Kiitoksia kovasti♥ No todella, jonnekkin se valtavan kokoinen pata pullia taas hävisi suit sait sukkelaan:) Paistovahti ei koskaan tässä mökissä petä, tarkka on työssään..ilmoittaa kyllä heti kun tuoksu alkaa uunista nousemaan, nyt voisi maistaa:)♥ Kuulostaa niin kauniilta! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKauniit on kuvat! Mun joulunvärit on valkoinen ja hopea..ripaus kultaa ja punaista. Rentouttavaa sunnuntaita Päivikki💕
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kuulostaa niin kauniilta, nuo värit on kivoja jouluna ja toki muulloinkin:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaAivan ihana paistovahti.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti, maailman paras:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaEi ihan verhojenvaihtoa - mutta uudelleen asettelua, että sai jouluvalot taakse. Vuosi vuodelta tulen laiskemmaksi ja keksin helpompia tapoja "sisustaa" - sinun motivaatiotasi ihailen suunnattomasti! Ja namskis sanon hirvipullille....
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Lapsuudessa ensimmäinen joulun alus merkki oli aina se kun äiti vaihtoi punaiset piparkakkuverhot ikkunaan isän kanssa:) Verhojen laiton jälkeen saatiin aina kaakaota ja joulutorttuja..siitä se joulun odotus meidän perheessä alkoi♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIhastuttava ruokavahti! <3
VastaaPoistaKyllä meidän kotimme koristellaan punaisin tekstiilein. Osa liinoista on perintönä saatu ja muutkin liinat ja verhot jo vuosia , osa vuosikymmeniä käytössä olleita. Olen kai perinteinen siinäkin mielessä.
Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!
Kiitoksia kovasti♥ Kuulostaa kivalta, punaiset tekstiilit tuo heti niin joulun tuntua:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaPaistovahtisi on suloinen <3 Punainen ei ole minun värini, mutta valkoinen, vihreä ja ripaus hopeaa ja kultaa. Meillä on aika ruskeavoittoista noin yleensä ;) Ei lunta meillä, mutta kaunista huurretta maassa ja puiden oksilla. Tunnelmallista on. Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne Päden pajaan.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti, on se sellainen lutumussu tuo meidän vanhus:)♥ Nuo värit onkin aivan ihania jouluun ja toki muulloinkin:)♥ Huurteen kaunistamat puu/oksat/lehdet on niin kauniita! Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaRauhalliset, pitkittyneet aamupalat on ihan parasta elämässä.
VastaaPoistaPunainen on varmaan joulun pääväri, mutta muitakin voi olla. Jouluna voi kaivaa kaikki vanhat, rakkaat joulukoristeet taas esiin, eikä ne ole koskaan kovin sävy sävyyn. :)
Rauhallista perheiltaa teille!
Kiitoksia kovasti ja niin tosiaan ovat:)♥ Kiva kun tulee taas se aika että saa noita aarteita kaivaa esiin, niihin kun usein liittyy myös kauniita muistoja joita on samalla kiva muistella kun koristeita laittaa paikalleen♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
Poistasuloinen paistovahti:)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaTutulta näyttää.. meillä myös uskollinen keittiöapulainen ja paistovahti Vili. Taitaa teilläkin olla paistovahdilla mielessä "en minä kerjää, minä vain katson"...Hyvää marraskuun viimeistä alkavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla että sielläkin on paistovahti, ovat kyllä niitä maailman parhaimpia:)♥ Meillä vaan tuo 13v-vanhus on massultaan sellainen ettei oikein voi enää uuniherkkuja syödä vaikka haluaisikin, toki saa aina "palkkaa" osallistumisesta, kupillisen omia herkkuja joita pystyy syömään ilman vaivoja:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHieno postaus ja kaunis paistovahti. Mukavaa sunnuntai-iltaa!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVarmasti maistuvaa ruokaa rakkaimmille! Mukavaa iltaa sinne.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Hyvin näytti maistuvan ja kiitoksia sateli♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIhana apulainen<3
VastaaPoistaEi pääse herkut palamaan ;)
Kiitoksia kovasti♥ Ei tosiaan, tarkkana on aina:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIhana tunnelma siellä!
VastaaPoistaKyllä minun jouluvärini ovat valkoinen, harmaa ja hopea.
Kivaa uutta viikkoa!
Kiitoksia kovasti♥ Nuo onkin upeita joulun värejä♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVoi kyllä oli makeeta aamulla herätä kun maa oli valkoinen. Ihana päivä! <3
VastaaPoistaTunnelmallisia kuvia <3
Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja iloa ensi viikkoon Päde <3
Kiitoksia kovasti♥ On ihana kun pieni lumi peite maassa, niin paljon valoisampaakin heti:) Siellä mahtaa lumi pöllyttä kun karvakamut pääsee peuhaamaan:) Halirapsutuksia sinne ja Zeukselta terveisiä♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHirvipullat, nami nam! Ja nuin mainio paistovahti vielä :) Eipä meilläkään kyllä huonot eväät ollut: riekkopaistia söimme, kun oli aihetta juhlaan. Joulunlaittoon en ole vielä kerennyt.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Oi tuo riekkopaisti kuulostaa herkulliselta:) Kiva kun on ollut juhlan aihetta, onnea sinne♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKiva paistovahti, sympaattisen näköinen! Meillä on yleensä samat joulukoristeet vuodesta toiseen ja aika punavoittoista on värimaailma. Tykkään tontuista ja meidän tontuilla taitaa kaikilla olla punaiset lakit ja harmaat nutut. Mukavaa marraskuun loppua sinullekin!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti, tuo paistovahti on niin rakas:)♥ Tontut onkin niin kivoja, ne pitää aina kaivaa ensimmäisenä esiin kun koristeita alkaa virittelemään:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVoi tuota teidän paistovahtia;)Oi teillä on siis tullut lunta? Minäkin pitäydyn jouluna perinteisissä väreissä punainen ehdottomasti, mustia joulukoristeita ei täällä tulla näkemään! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Sellainen pieni ohkainen kerros oli yön aikana satanut, juuri kävin kurkkimassa niin vielä oli tallella:) Pakkasta on mittarissa tänä aamuna -8 joten saattaa hyvinkin ainakin tämän päivän vielä pysyä:) Punainen väri onkin niin kaunis ja perinteinen joulun väri♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaOnpa ihana paistovahti <3.. lihapullia tuli tehtyä täälläkin iso satsi juhliin ja osin hirvenlihasta :P
VastaaPoistaKyllä minullakin joulun lempiväreihin kuuluu punainen,vihreä sekä hopea tai kulta.Suloista sunnuntaita <3
Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, että sielläkin on samoja joulun lempivärejä ja nuo hirvipullat on tosiaan niin herkkua:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaTeillä on kyllä paras patavahti ❤
VastaaPoistaIhanan näköistä tunnelmaa siellä ❤
Kiitoksia kovasti, on se huippu vahti:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSamoilla linjoilla, kuin enkelin teksti. Pienet asiat tekevät elosta ihanaa.
VastaaPoistaSuloinen paistovahti. Silmä kovana hän hoitaa velvollisuutensa. Eivät hirvipyörykät karkaa uunista omia aikojaan.
Nuorison ruokahalu on kiitos kokille.
Minusta aivan perinteiset jouluvärit ovat kauneimmat.
Kaikkea ihanaa tulevaan viikkoon!
Kiitoksia kovasti♥ Sitä osaa nauttia ihan eri tavalla pienistäkin jutuista kun ne eivät olekkaan itsestään selvyys♥ Hellyttävä on se näky kun kaikki syövät tyytyväisinä ja siinä samalla vaihtavat kuulumisia. Minulle se punainen on aina joulun ykkösväri:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaMahtava paistovahti siellä :) Punainen, vihreä ja hopea/kulta on täällä lemppareita tähän aikaa vuodesta. Viikonlopun olimme mökillä, joten kotiin ei ole vielä joulukoristeita laiteltu. Ensi viikolla on onneksi aikaa laittaa kotia ja toivottaa joulu tervetulleeksi :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kuulostaa kivalta ja tosiaan kiirettähän ei ole, hyvin vielä kerkiää joulua laitella:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaPerinteisillä väreillä mennään. :)
VastaaPoistaMukavaa uutta viikoa!
Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKyllä on ihanaa, kun saa huomata pieniä asioita, merkittäviä asioita....Ihanaa joulu tulee, värit? Pitää miettiä..
VastaaPoistaTotta, joskus ne pienet asiat onkin niitä isoimpia:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVihreä-valkoinen-punainen akselilla liikutaan, vähän eri vuosina painottuu eri tavalla. Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKiva kuulla kuuran kaunistaneen maisemaa. Joulukoristelut ovat kokonaan tekemättä, mutta sen aika koittaa heti reissusta palautumisen jälkeen. Joulun punainen, kuusen vihreä ja lumen valkoinen viehättävät joka joulu. Ripaus muita värejä vaihtelee, kulta ja hopea sopivat pieninä 'annoksina' jouluun.
VastaaPoistaHirvipullien tuoksu tuli tänne Espanjaan saakka! Namskista, tuumii näköjään 'maailman tunnollisin paistivahti'.
Hienoa viikkoa sinne! 🌞🌷
Kiitoksia kovasti♥ Täällä tosiaan on tänä aamunakin pikkuinen pakkanen -8 näytti meidän mittari:) Kiva kuulla että tuoksu terveisiä sinne tuli, kun sieltä Espanjastakin niitä tulee tänne päin niin usein, juuri kävin aamupalan herkuttelemassa silmin ihanassa blogissasi:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKauniilta näyttää banneri ja aivan ihana apulainen, ei voi nätempää ja parempaa olla:)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti, meidän rakas "karvamato":)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHirvisoppa kyllä olen syönyt mutta en pullia. Ovat varmasti herkullisia.
VastaaPoistaKyllä äkkiä pullat padasta hävisi ja kylläisiä massuja oli sen jälkeen mökki täys:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaOn teillä siellä todella suloinen ja pätevä paistovahti ❤
VastaaPoistaMeidän torpasta löytyy aina hieman punaista, joten sitä ei juurikaan enää lisätä. Valkoinen, harmaa ja hopea, siinäpä ne joulun suosikkivärit.
Kotia koristelen täällä jo pikkuhiljaa enemmän....ja enemmän, mutta ei liikaa kuitenkaan ;)
Tunnelmallista ja talvista marraskuun viimeistä viikkoa ❤
Kiitoksia kovasti, on niin tarkkana aina:)♥ Kuulostaa kivalta, joulun laittelu on niin mukavaa puuhaa:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHirvipullat NAM!
VastaaPoistaHmm. Päälempivärit jouluun taitavat olla hopea ja valkoinen. Vaan ehkäpä kuitenkin ripaus sammaleen ja kuusen vihreää. Tai puolukoiden punaista... Joulussa saa olla monia sävyjä!
Kiva kuulla ja tuo on niin totta jouluun sopii niin paljon erilaisia värejä/sävyjä:)♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHymyilyttää tuo paistovahti.
VastaaPoistaJo pienikin lumipeite ilahduttaa ja valaiseekin. Kyllä tästä vielä talvi tulee.
Kiitoksia kovasti, on se huippu vahti:)♥ Totta, heti on niin paljon valoisampaa ja mielikin piristyy kun ei ole niin harmaan ankeaa:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSuloinen paistovahti 👍
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa!
Kiitoksia kovasti ja Zeuskin kiittää:)♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIhana paistovahti ja muutenkin teillä ihastuttava joulutunnelma jo kodissa. Meillä suurin osa joulun koristuksista vielä laatikossa, mutta ensi viikonloppuna tarkoitus kaivaa ne esiin. Leppoisaa viikkoa <3
VastaaPoistaKiitoksia kovasti ja kiva kuulla:)♥ Ei millään uskoisi että viikonloppuna ollaan jo joulukuussa, äkkiä on tämäkin vuosi hujahtanut:) Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaHirvipullat maistuisi minullekkin. Olen monesti ihmetellyt nuorten ruokahalua etenkin poikien. 😁. Minulla on lempivärit valkoinen vihreä ja harmaa näin tänä vuonna. Ensivuodesta ei tiedä .
VastaaPoistaKyllä sitä tosiaan täytyy ihmetellä ja varsinkin kun ovat niin hoikkavartisia, niin ei käsitä mihin se ruuan määrä mahtuu:)♥ Kiva kuulla, usein ne lempivärit vaihtelee, minulla on kyllä tuo punainen pysynyt aina joulun lempivärinä:)♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaVarmasti hyvä ja pienellä palkalla toimiva paistovahti <3
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Tuo paistovahti tosiaan toimii rapsutuksilla/kehuilla ja pienellä kasalla omia herkkuja:)♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIiiihana paistovahti 😍.
VastaaPoistaSamaa olen ihmetellyt itsekin, eli kuinka paljon voi jälkipolviporukka pistää murua rinnan alle :). Hirvipullat olivat varmaan menestys.
Meillä mennään yleensä samoilla väreillä läpi vuoden, mutta nyt kävin hankkimassa kaikenKarvaisia torkkupeittoja ja tyynyjä, tulee lämmin tunnelma niistä.
Kiitoksia kovasti♥ Ei siinä kauaa kestä kun padan pohja jo paistaa ja kylläisiä naamoja on mökki täys:) Kiva kuulla ja voi miten kuulostaa ihanalta, tuollaiset kodin tekstiilit tuovat tosiaan tunnelmaa♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaIhana paistovahti sulla 😍 hirvipullat ovat varmaan hyviä! Ihanaa kun maa muuttuu valkoiseksi, tulee joulun ja talven tuntua! Mukavaa viikkoa ❤️
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Ne ovat tosiaan herkkua:) Tässä on pikkuhiljaa alettu jo joulunodotus tunnelmiin virittäytymään:)♥ Ihanaa viikkoa sinne myös ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSulla on kyllä äärettömän hurmaava paistovahti <3
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSuloinen paistovahti. Meilläpäin satoi lunta tänä aamuna.
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa sinulle!
Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, lunta joka vuosi niin innolla odotetaan:)♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSöpö paistovahti;-)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSuloinen paistovahti ❤️
VastaaPoistaMeillä vielä odotellaan lunta, mutta joulutunnelmaa on silti ilmassa... 🎄
Kiitoksia kovasti♥ Niin se aina alkaa tähän aikaa joulutunnelmat ja odottelu heräämään:) Joulu on kyllä niin mukavaa aikaa♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaMeillä on syöty peurapullia ja peuranpaistia. Isäntä osti sitä pakkaseen aimo annoksen ja vielä on paljon jäljellä. :) Hyvää se on riista vaihteeksi.
VastaaPoistaKiva kuulla♥ En muistakaan koskaan peuraa maistaneeni:) Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKuulostaapa mukavalta sunnuntailta! Kivaa joulun odotusta sinne!
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Oli kyllä leppoisa päivä:) Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaKiireettömät aamut on niin parhaita! Ja ihanalta tuo teidän päivä kuullostaa muutenkin. :)
VastaaPoistaValkoinen maisema on tähän aikaan vuodesta niin ihanaa. Ajelin aamulla kotiin yövuorosta ja ihailin valtavia, hiljalleen alas leijuvia isoja lumitöppösiä. Nautin. <3
Tunnelmallista ja ihanaa viikon jatkoa! <3
Kiitoksia kovasti♥ Oli kyllä niin mukava päivä:) Kiva kuulla ja nuo isot lumitöppöset on tosiaan niin kauniita♥ Ihanaa viikkoa sinne ja mukavaa marraskuun loppua♥
PoistaSöpö paistivahti. Taitaa kyllä varmaan myös odottaa herkkuja uunista :) Täälläkin on hieman lunta jo, mutta lämpöasteita luvassa, joten saattaa olla, että lumi sulaa. Mukavaa marraskuun loppua :)
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Tuo herkkuvahti on kyllä aina kaikessa mukana innoissaan:) On kyllä niin kaunista kun pieni lumikerros maassa, toivotaan että pysyy♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaOooh, sinäkin olet äskettäin tehnyt riistapullia, nam nam. En yhtään ihmettele, jotta padan pohja pilkottia pian tyhjyyttä. Niin söpö paistovahti sulla, mistä nuita sa ostaa <3.
VastaaPoistaMukavaa marraskuun loppua myös sinulle!
Kiitoksia kovasti♥ Hyviä tosiaan olivat:) Zeus on aina niin tärkeänä tuossa vahdin roolissa, ettei vaan pääse ruuat/leipomukset uunissa liikaa paistumaan:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaVaikka tänään oli jäätävä tuuli, niin ei se haitannut, kun pieni lumipeite oli maassa. Minä en vaihda verhoja enkä mattoa, mutta kuusen tuon kotiin ja pieniä valolähteitä laittelen sinne tänne. Iso tonttukin tulee kohta kotiin.
VastaaPoistaTuo sinun paistivahtisi on kyllä suloinen <3
Kiitoksia kovasti♥ On kyllä niin vilakasti tuullut monena päivänä..hyrr:) Oi ja miten tulikin se ihana kuusen tuoksu heti nenään:)♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaIhanat tunnelmakuvat. Ja voi tuo koirulin katsetta <3 On muuten jännä juttu, kuinka väreistä punainen kaunistuu aina jouluna.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Totta, minä en oikein muuten ole punaisen ystävä, mutta näin jouluna se on kyllä ihan lempiväri:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaIhan tuntuivat hirvipullien aromit tänne asti! Oli hyvä, että sinulla oli siellä kunnon vahti paikalla :). Meillä seikkailevat monet värit jouluna, punainen ja vihreä, kulta ja koska tupa on vaalean sininen löytyy sieltä myös tuota väriä, sekä harmaata, valkoista ja rustiikkisia, tänne maalle sopivia värejä. Eikös olekin ihanaa kun joulu tulee! Ihanaa tulevaa adventtia <3! PS. Mulla arvonta....
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja voi todella, joulu on niin ihanaa aikaa♥ Oi minun pitääkin heti tulla katsomaan, kiitos vinkkauksesta♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaYhyyyy, se olemattoman pieni lumikerros katosi just tänään kun sää lauhtui. Olikin jo ihanan valoisaa, sillä vähäiselläkin määrällä lunta...
VastaaPoistaVoi harmi, on tosiaan niin kaunista kun edes vähän lunta maassa♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaIhana joulutunnelma on jo täällä Päden Pajassa!
VastaaPoistaMeillekin on ilmestynyt tänne pääkaupunkiseudulle pieni lumiharso, mtta se on vain lupaus paremmasta.
Ihanan inspiroivaa joulukuuta sinulle ja pajalle xx
Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla että sielläkin on pieni lumiharso. On heti paljon valoisampaa/jouluisempaa kun on edes vähän lunta maassa:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaMaailamn paras paistovahti on niin suloinen! Ihana ihana. Lunta on täälläkin pienen harsovaipan verran ja tuo ihanan valon ja (joulu)juhlan tunnun.
VastaaPoistaKiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja kyllä tuo lumi tosiaan tuo omaa tunnelmaa:)♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥
PoistaOi miten kauniita ja ihana pieni haukkunenkin siellä. Ihanaa joulukuun alkua <3
VastaaPoistaKiitos♥ Zeus on niin tarkka vahti:) Leppoisaa viikonloppua♠
PoistaIhana paistovahti! Kyllä hirvipullat vaan ovatkin niin hyviä, että niitä syökin itsensä ihan ähkyyn. Meille tuli pakkaseen tänä vuonna isän ja pojan hankkimat hirvenlihat ja jauhelihaa tuli 22,4 kg, joten pullia saa muutaman kerran tehdä.
VastaaPoistaJouluvärini on ehdottomasti punainen!
Kiitos♥ Oho, onpas komea määrä ja monet herkut saatte noista tehtyä:) Punainen on täälläkin;)♥ Leppoisaa viikonloppua♠
Poista