sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Itse tehdyt kynttilät


On taas se aika vuodesta, kun iltaisin on mukava pistää kynttilät palamaan ja nautiskella niiden suomasta pehmeästä tunnelmasta 😍 Säästän usein edellisen vuoden kynttilänjämät ja valan niistä uusia. Tällä kertaa tein pilarikynttilöitä. Tällaisten pilarikynttilöiden valmistamiseen tarvitset:

-kynttilöiden jämiä
-kattilan
-kynttilän sydänlankaa (tätä saa askarteluliikkeistä)
-grillitikkuja
-teippiä
-pestyjä maitopurkkeja

Ensi alkuun kannattaa pöytätaso vuorata hyvin sanomalehdillä, koska kynttilöiden valamisessa saattaa steariini välillä roiskua vaikka olisi kuinka tarkkana 😉 Leikkasin maitopurkeista yläosan pois ja pohjaan tein pienen reiän. Sitten mittasin sopivan pituiset kynttilänlangat, jotka kastelin sulatetussa steariinissa. Kastelen nuo langat siksi, että ne kovettuvat ja pysyvät paremmin asennossa 😊 Langat ujutin maitopurkkeihin tuon pohjassa olevan reiän läpi ja kiinnitin grillitikun ympärille. Pohjassa olevan reiän päälle laitoin vielä napakat teippaukset, ettei steariini valu sitä kautta pihalle. Näin tuo lanka kiinnittyy hyvin ja kynttilä palaa tasaisesti, kun lanka on mahdollisimman suorassa. Kynttilään saa raitoja, jos malttaa odottaa että kynttilämassa kunnolla jähmettyy ja sitten vasta lisää uutta massaa muottiin... minun kohdalla se oli taas jos vaan "malttaisi" 😊😂


Kynttilän jämiä talven aikana kerääntyy paljon. Mukava kun niitä pystyy tällä tavalla kierrättämään ja on taas uutta poltettavaa. Levitin myös varovasti pienen kasan steariinia paksun lehden päälle. Odotin hetken että steariini vähän jähmettyi ja muotoilin siitä grillitikun avulla pieniä sydämiä, joita sitten kiinnitin kynttilöihin. Mietin että kynttilöitä voisi koristella vaikka miten, ei vain ole koskaan tullut mieleen 😉 Kynttilöiden valaminen on kyllä mukavaa puuhaa 😍



🎵 "Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. 
Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.." 🎵

Tuosta pieni liekki laulun pätkästä tulikin mieleen,
 Joko siellä on alettu kuuntelemaan joululauluja?! 🎅
Eilen kauppareissulla minä kuulin ensimmäisen joululaulun. Kauppakeskus oli muutenkin koristeltu jo niin jouluiseksi, että ihan joulumieli hulvahti pintaan. Eikä tässä olekaan enää kuin hetki, kun ollaankin jo joulukuun puolella, äkkiä on tämä syksy sujahtanut 😊

Suloista sunnuntaipäivää kaikille 💖

T:Päde



Kiva kun kävit blogissani♥

144 kommenttia:

  1. Kauniita kynttilöitä ja kauniita kuvia. Itse paria joululaulua lauloin, kun sattui eteen tulemaan laulukansiossa :) Ja ensimmäiset valot laitoin eilen ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kuulostaa kivalta, Joululaulut on ihania:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  2. Oi että onkin ihana kynttilä. Hyvät ohjeet olet laatinut. Noita on kyllä ihan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kynttilöiden valaminen on kyllä hauskaa puuhaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  3. Kauniita kynttilöitä! Minä en ole vuosiin jaksanut tehdä kynttilöitä, vaikka olisi niin kivaa puuhaa. Kaupat ovat jo todellakin joulua täynnä, mutta joululauluja en ole vielä kuullut. Muistan miten aikoinaan kaupassa työskennellessäni, me olimme ihan kurkkua myöten täynnä joululauluja!
    Onneksi on jouluradio, mutta enpä ole sitäkään vielä avannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Liian aikaisin en minäkään halua noita joululauluja kuunnella, ettei kyllästy:) Jouluradio on kyllä kiva! Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  4. Oletpa tehnyt suloisia kynttilöitä:),ihanaia!
    jouluradiota,silittäessä kuuntelin:)
    Halpiksessa hypistelen ,ihailen kaikkea kaunista joulu-höpöä:))
    minun kynttilän tekoni tyssäsi ,hiiri armeija kotiuduttua ,minun isoon kynttilän jämä säkkiin.säilytin ulkomökissä,lajittelin kynttilät väreittäin ostin sydänlangat,keräsin purkkeja ym valmiiksi.Mielenkiintoni tyssäsi:(,voispa taas viritellä tunelmaa siltäkin osin:))
    kaikki koko satsin laitoin kaatopaikalle,oli niin paljon hiiren ulosteita:((.
    Minä tein sitä ennen aina ulkokynttilät itse:))...oi niitä aikoja"...(vuosia sitten ,ei vuosikymmeniä:)
    Blogissasi on ihana käydä ,minulle kaikki kaunis tuo iloa!!!Kiitos!!!
    ja Suloista tunnelmallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Voi harmi, noita hiiriä..että niiden pitikin kynttiläsäkkiin tunkea:( Kiva kuulla, minä olen aina rakastanut tunnelmointia/kynttilöitä ja nyt eletään sitä vuodenaikaa kun se myös näkyy:)♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  5. Tuota pitää joskus kokeilla. Yleensä jämät heitetään vaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jo useamman vuoden säästellyt kynttilän jämät, tulee noita kynttilöitä niin paljon polteltua niin on kiva saada jämätkin käyttöön:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  6. Onpas ihania kynttilöitä ja ihana tunnelmaa

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja ekologista.
    Kynttiläprojektisi myötä joulumieli tavoitti minutkin, vaikka ulkona ruoho vihertää ja aurinko paistaa.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Se joulumieli on vähän sellainen että se aina silloin tällöin nostaa päätä ja sitten taas hetkeksi häviää:) Joulukuun alusta se on päällä koko ajan:)♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  8. Loistavaa kierrätystä! Olen joskus valanut myös kynttilöitä, mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ On tosiaan mukavaa puuhaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  9. Kauniita kynttilöitä olet tehnyt.
    Minäkin olen tehnyt monet vuodet kynttilöitä.
    Vähän eri muotoisia.
    Myös kerma-tölkkeihin Adventti-kynttilät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla, kynttilöitä on niin mukava tehdä:)♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  10. Kauniita kynttilöitä olet tehnyt. kierrätystä parhaimmillaan!
    Leppoisaa Sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Niin on:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinne myös♥

      Poista
  11. Kaunista ja tunnelmallista. Kiva kun laitoit kynttiläohjeen mukaan. Meilläkin poltetaan kynttilöitä sekä sisällä että ulkona. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tässä mukavasti säästääkin kun kierrättää nuo vanhat jämät:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  12. Upeita kynttilöitä! Enpä ole vieläkään itse tuota kokeillut, vaikka kynttilöiden suurkuluttaja olenkin.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Pistähän joskus kokeiluun kun on sopiva hetki, on tosi hauskaa puuhaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  13. Juu. Tuo on kätevää. Itsekin säästän aina kaikki jämät ja nyt niitä olis jo sen verran, että voisi sulattaa ja saisi pari kynttilää aikaseksi. Kun vaan kerkiäis......No sitten, kun ehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä olisi niin paljon kivaa tekemistä, vaan kun ei tosiaan aina ole sitä aikaa:)♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  14. Onpa kauniit kynttilät.
    Yhden kerran olen itse valanut kynttilöitä. Ei ollut edes vaikeaa. Jostain syystä ei ole myöhemmin tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tosiaan mukavaa ja helppoa hommaa:)
      Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  15. Kauniit kuvat & ihana tunnelma. Pikkuhiljaa joulu hiipii mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  16. Kauniita kynttilöitä olet tehnyt! <3
    Ihana tunnelma!
    Itsekkin aina mietin tuota kynttilöiden tekoa, josko nyt kokeilisi! :)

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmeessä, tosi hauskaa puuhaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinne myös♥

      Poista
  17. Samoilla linjoilla kynttilöiden teossa mennään! Maito- ja Prinklespurkit on kova sana siinä hommassa ;) Tuo sydänkoriste on hyvä vinkki, pistetään mieleen.
    Ensi viikolla olis tarkoitus vimeistään tuohon puuhaan ryhtyä. Kauniita niistä tulee ja on mukava nähdä kättensä jälki!
    Joulustelu on jo hyvällä mallilla täälläkin...sitä odotellessa!!! -SR-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kuulostaa kivalta ja niistä sinun tekemistä tulee varmasti hienoja♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  18. Oi kuinka upeita. Ikinä en ole tehnyt itse kynttilöitä. Ihanaa sunnuntaita Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa sinne myös♥

      Poista
  19. Kauniita kynttilöitä ja hyödyllistä kierrätystä! Tässä samalla blogeja lueskellessani revin juuri munakennoja sytykeruusuja varten - joten samoilla steariinin kierrätyksillä mennään täälläkin! Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Oi niistä tulee varmasti hienoja, sytykeruusut on niin kauniita..niitä ei vaan raaskisi edes polttaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  20. Kauniit kynttilät ja ihanat nuo sydämet <3..mahtavaa kierrätystä ja laitan myös talteen kaikki kynttilänpätkät jotta voin käyttää niitä uudestaan!Kerran valoin oluttölkkeihin(pantittomiin)kyntttilät.
    Joululauluja en ole vielä kuunnellut enkä kuullut missään,mutta kyllähän sitä vois jo aloittaa niiden kuuntelun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kuulostaa kivalta ja ei tosiaan mene kuin hetki kun ollaankin jo joulukuun puolella:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  21. Kauniit kynttilät! Onneksi on olemassa ledi kynttilöitä joita voi käyttää sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ledi kynttilät onkin tosi kivoja ja turvallisia! Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  22. Upeita kynttilöitä! Eipä ole vielä tullut kuunneltua joululauluja ja olen muutenkin jarrutellut vielä tuon jouluhötkyilyn kanssa :) Mukavaa ja tunnelmallista iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minäkin yritän joka vuosi vähän "hidastella" tuon hötkyilyn suhteen..vaan enhän minä siinä kauhean hyvin onnistu:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  23. Kauniita kynttilöitä olet tehnyt ja kiva idea koristella ne steariini sydämillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä juurikin hoksasin että voisi tehdä vaikka millaisia koristeita:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  24. Tosi kauniit kynttilät! :) Minä en ole vielä tänä vuonna tehnyt yhtään, kun ei ole jämiä kauheasti kertynyt, mutta ehtiihän tässä vielä, kun se joulukalenterikin sinne blogiin taas ilmestyy... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Oi joulukalenterit on ihania❤ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  25. Kauniit kynttilät ja ihana katsella kynttilän liekkiä näin pimeän aikaan;-))m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kynttilän liekissä on jotakin niin mukavan rauhoittavaa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  26. Kauniit kynttilät!❤️
    Ihanaa alkavaa viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  27. Onpa ihania kynttilöitä! Minä en ole vielä joululauluja kuullut, mutta eiköhän niitä ala kohta kuulemaan. :-)

    Hyvää yötä Pajalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Eilen viritin autossa jouluradion kohdalleen;) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  28. Upeat kynttilät, ois kiva tehdä noitakin muitten askartelujen lisäksi, mutta ei ole tullut vielä tehtyä, varmaan steariinia saisi jostain kaupasta. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä en ole koskaan steariinia ostanut, mutta sellaisia "hiutaleita" olen kyllä nähnyt myytävän askartelukaupoissa;) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  29. Kauniit kynttilät ja niiden valaminen onkin mukavaa myöhäissyksyn puuhaa.
    Joululauluja olen kuunnellut jo niin kauan kuin jouluradio on soinut. Kanava on asennettu auton radioon ja kännykässäni se soi usein. Muu perhe on asiasta hiukan eri mieltä 😂
    Iloista uutta viikkoa 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä viritin eilen jouluradio kanavan autossa kohdilleen, joululauluja on niin mukava lauleskella:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  30. Oletpas hienoja kynttilöitä saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  31. Kauniisti loistavat ja tuikkivat, ei ole elävän tulen ja liekin voittanutta. Oivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tuo on niin totta, kynttilän liekissä on jotain niin kauniin rauhoittavaa♥ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  32. Joululaulut on kyllä siitä hassuja että minulla ne soi jatkuvana korvamatona ympäri vuoden...päänsisäinen radio :D Nätit kynttilät olet tehnyt ja ihana kun jaksat uusiokäyttää jämät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Tämä on sitä vuodenaikaa kun huomaa aina välillä itsekseen hyräilevänsä:) Tämä kynttilöiden valaminen on tosiaan kivaa kierrätystä♥ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  33. Olet kyllä todella taitava käsistäsi, upeat kynttilät :) Mietin, pitäisikö minunkin tehdä itse parit kynttilät. Taisin viimeksi tehdä joskus sata vuotta sitten ala-asteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmessä, näitä on nimittäin hurjan hauska tehdä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  34. joululauluja en ihan viel kuuntele, mut nauhoitin telkasta perjantaina tulleen revontuliohjelman ja olen sen katsellut jo useampaan kertaan, minulle revontulet liittyvät joulunaikaan.
    kynttilänpätkiä säästelen, mut viel en ole saanut tehtyksi niistä koskaan kynttilöitä. tekemäsi ihania sydänkoristeineen! kun itse tekisi, niin saisi ainakin tarpeeksi vahvan sydänlangan. nyt kaupasta hankituissa useamman kerran vastaan osunut liian ohut sydänlanka ja kynttilät palavat epätasaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Oi tosiaan revontulet on niin uskomattoman kauniita! Minulla on muutama merkki kynttilöissä joita suosin, juurikin sen takia kun palavat kauniisti:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  35. Upeita kynttilöitä! Täällä poltellaan lähinnä tuikkuja, joten jämiä ei pahemmin jää.. Steariinin kanssa on kyllä tullut leikittyä, paljonkin, mutta lähinnä sytykeruusujen muodossa.
    Ai että, tekisi heti mieli mennä tekemään kynttilöitä! Harmi vain, että sterariinin sulastarvikkeeni unohtuivat kesän jäljiltä mökille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Sytykerùusut onkin niin kauniita, niitä pitäisikin tehdä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  36. Kauniit kynttilät. Oma viitseliäisyys ei riitä moiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä aina säästän ison pussin kynttilän jämiä ennenkuin kaivan steariini kattilan esiin, teen sitten kerralla useamman..kun valmisteluihin kuitenkin aina menee tovi:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  37. Totta, harmittaa heittää hukkaan kynttilänjämiä.Kiva idea tehdä pehmeästä steariinista koristeita
    Lapsena pienet sormet karkasivat nappaamaan kynttilöiden valuvaa steariinia ja torujahan siitä tuli, ymmärrettävästi kyllä😁 Tunnelmallisia iltoja❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Pehmoista steariinia on kyllä hurjan helppo muovata, varovainen saa vaan olla ettei ala liian kuumasta muovaamaan. .ettei polta sormiaan:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  38. Oi miten hauskat sympaattiset sydämelliset möhkäleet.
    Kauniisti palavat 💗 🖤 💜 ❤️ 💕 Ihana tunnelma välittyy tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kiva kuulla että välittyy, tämä vuodenaika on itselle niin mieleinen❤ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  39. Kauniita kynttilöitä! Minulla on tuon malttamisen kanssa ongelmia. Tein joskus vuosia sitten kynttilöitä samaan tapaan kuin sinäkin, mutta niistä tuli tosi synkkiä ja epämääräisen värisiä, kun kaikki värit meni sekaisin. Joululaulut odottaa vielä, mitä nyt varovasti joskus itse vähän hyräilen. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Saisi kyllä vaikka miten kivoja raita ja muitakin kuvioita kun malttaisi odottaa jähtymistä..vaan kun on hätähousu niin eihän se odottelu onnistu:) Joululaulut nostaa jotenkin heti sitä joulun odotus intoa:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  40. Juuri luin jostain naistenlehdestä kynttilöiden teosta.:) Tosi kauniita tuli sinun kynttilöistäsi! Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kiva kuulla:) Samoin sinne ja Leppoisaa päivää♥

      Poista
  41. Kun itse tekee saa sopivia värimaailmaltaan.Hienot! Oikein kivaa marraskuuta tunnelmineen kaikkineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Totta ja näitä on niin kiva valaa:) Samoin sinne ja Leppoisaa päivää♥

      Poista
  42. Aivan ihania kynttilöitä ja tuo sydän kruunaa kokonaisuuden. Mukavia marraskuun loppupäiviä Päden pajaan :)

    VastaaPoista
  43. Kynttilöiden valaminen jämäkynttilöistä on mahtavaa! Hienot kynttilät teit ❤ Ja ihanat kuvat ❤

    Omat kynttiläni valoin jo yhtenä viileänä kesäpäivänä:
    https://365kuppiakahvia.blogspot.com/2018/07/monta-kuvaa-kattilasta.html
    https://365kuppiakahvia.blogspot.com/2018/07/rasymattokynttiloita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Niin kauniita kynttilöitä teitkin❤ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  44. Voi miten kiva idea ja ihania kynttilöitä!
    Tekee mieli testata itsekin. :)
    Mukavaa marraskuuta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmessä, näitä on nimittäin hurjan hauska tehdä:) Samoin sinne ja Leppoisaa päivää♥

      Poista
  45. Ihania kynttilöitä. Jouluista puuhaa tuo kynttilän teko. Minulla riittää kynttilänpätkiä vain syttyruusujen tekoon. Pitäisi löytää askartelukauppa josta voisi ostaa steariinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ystävätär sanoi että ihan Prismastakin löytyisi steariini hiutaleita joita voi sulattaa..en ole muistanut katsoa:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  46. Kauniita kynttilöitä ja nuo sydämet on söpö lisä. Mun kynttilänjämät menee melkein sytykehiirien ja -ruusujen tekemiseen, sillä niitä menee paljon. Tänä joulun en varmaankaan vala kynttilöitä, vaikka se kivaa puuhaa onkin. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä en ole koskaan hiiriä tehnyt, ruusuja kylläkin..mutta en raaskisi niitä polttaa:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  47. Kynttilänvalaminen on kyllä mukavaa tunnelmallista puuhaa. Jospa itsekin innostuisin pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on♥ Kokeile ihmessä, näitä on nimittäin hurjan hauska tehdä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  48. Kauniita sait tehtyä, huurteinen värisävykin on nätti. Olen joskus tehny kynttilöitä, mut taisin laittaa liian paksun sydämen, kun vähän savuttivat. En muutenkaan uskalla nykyään polttaa oikeita kynttilöitä, kun olen välillä niin hajamielinen. Merri -kissakaan ei ehkä tykkäisi niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Eläin kavereiden kanssa saakin olla tarkkana tulen kanssa:) Leppoisaa päivää ja Merri kisulle rapsutuksia♥

      Poista
  49. Olet tehnyt todella kauniita kynttiöitä ja kivasti olet ne myös sydänkoristeella koristellut!
    Kannattaa ne jämät kyllä käyttää, sillä niissä on monesti vielä paljon poltettavaa.
    Olen yleensä takan sytykkeitä jo monena vuotena niistä.
    Pitäisikin kokeilla näitä kynttilöiden tekemisiä myös.
    Kiitos vinkistä!Hyvää marraskuun loppuja sinne sulle ja koko perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmessä, näitä on nimittäin hurjan hauska tehdä:) Joistain kynttilöistä jää vain pikkuinen kanta, mutta on niitäkin joista jää melkein puolen kynttilän reunat jäljelle. Tämä on kivaa kierrätystä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  50. Oih-reilusti jämiä ja kauniit sävyt! Ihanaa valoa kaamokseen! Mulla menee kaikki jämät syttysipseihin-sipsitalkoot pitäisikin jo käynnistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Nuo sipsit on niin kivoja ja käteviä sytykkeitä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  51. Onpa komeat kynttilät ja ihana sydänkoristelu. :) <3

    VastaaPoista
  52. Oletpa tehnyt kauniita kynttilöitä. Olet taitava askartelija. Nuo itsetehdyt kynttilät tuovat kauniisti valoa tähän pimeään aikaan.
    Kaunista keskiviikkoa sinulle. Tänään paistaa aurinko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kynttilöitä tulee aina polteltua niin kiva kun saa nämä jämätkin sitten kierrätettyä:) Auringonpaisteiset marraskuun päivät on niin kauniita, varsinkin kun on pikkuisen pakkasta ja lumi/huurretta maassa♥ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  53. Voi kun kauniita kynttilöitä! Olet niin taitava <3
    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
  54. Voi kuinka tunnelmallisia kuvia ja kauniita kynttilöitä! Kierrätys on aina hyvä asia. Kiitos perusteellisesta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Niin minustakin on kiva kun vanhat tavarat/asiat saa uusiokäytettyä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  55. Kauniita kynttilöitä olet tehnyt =))
    Pitää laittaa korvantaakse muistiin ja tehdä noita vaikka ensi syksynä mökillä.. Hyvä idea. KIITOS!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Näitä on niin kiva tehdä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  56. Kaunista ja tunnelmallista.
    Sinulla todellinen hyvän mielen blogi.❤

    VastaaPoista
  57. Onpa kivoja kynttilät. Taidanpa kokeilla minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Kokeile ihmeessä, näitä on kiva tehdä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  58. Upeita kynttilöitä olet tehnyt 💗 kynttilät luovat ihanaa rauhallista tunnelmaa loisteellaan ja hippusen tulee sitä joulufiilistä enemmän kun laittaa kynttilöitä palamaan 😍
    Ihanaa kynttilöiden sesonki aikaa Päden Pajaan 💗💗💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia syssy kulta♥ Täällä se joulumieli hiipii jo kovaa vauhtia esiin:)♥ Leppoisaa päivää♥

      Poista
  59. Tosi kauniita kynttilöitä olet valmistanut. Itse en ole koskaan kynttilöitä itse tehnyt, mutta nyt kyllä hiukan houkuttelisi kokeilla! Pitää vaan alkaa ensin keräämään noita kynttilän jämiä.
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Voi kokeile ihmeessä, näitä on hurjan hauska tehdä ja kivaa kierrätystä samalla:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  60. Todella kauniit kynttilät. Ihanat nuo sydämet kynttilän kyljessä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Minä en ollutkaan aiemmin hoksannut että tuosta steariinista voi pehmoisena muotoilla koristeita:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  61. Nyt vasta muistin, että kommentti jäi kirjoittamatta tähän postaukseen, vaikka innostuin aiheesta kovastikin. Teimme ystäväni kanssa vuosia vuosia sitten aina joulunalusviikolla kynttilöitä ja se oli mukavaa. Servettikuvioilla koristelu on uudempi juttu, mutta sekin on jäänyt monena jouluna tekemättä. Taidanpa jättää tänä jouluna leipomukset vähemmälle ja ottaa "kopin" ideastasi. Sydänkynttilöitä sydänystäville ja itselle ilahduttaa varmasti. Kiitos paljon vinkistä! ❤🕎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla että sielläkin on tykätty kynttilöiden valamisesta♥ Minun on pitänyt noita servettikuvioita kokeilla, mutta en ole vielä kerennyt..siihen taisi olla jokin oma kynttilälakka:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  62. Todella kauniita kynttilöitä olet tehnyt. Itse olen säästellyt kynttilänpätkiä lähinnä sytykeruusuja varten, mutta toki kynttilätkin olisi ihan kivoja. Mulla olisi nimittäin valmiina kattila ja erillinen hellalevykin...se olisi vaan tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Sytykeruusut on aivan ihania, minä vaan en raaskisi niitä sitten polttaa kun ovat niin kauniita:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  63. Ihania kynttilöitä olet valanut:)
    Se on kyllä mukavaa puuhaa, itselläni todella pitkä aika kun olen niitä viimeksi tehnyt:)
    Joskus koristelin kynttilöitä erilaisin koristein sekä "piirsin" niihin kuvia, jotka maalasin kynttiläväreillä:)
    Tunnelmallista marraskuun loppua sekä alkavaa joulun odotusta sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla♥ Noihin kynttiläväreihin minun pitää tutustua kun ajattelin että olisi kiva tehdä jouluksi omakoristeisia kynttilöitä joko värein tai servettikoristelulla:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  64. Kyllä myös säästän kynttilän pätkät ja teen niistä joskus uusia kynttilöitä tai muuta mukavaa. Tai jollen muuta ehdi, niin ainakin NW toimivat sytykkeenä takassa. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla♥ Noista kynttilän jämistä saa aikaiseksi vaikka mitä:) Leppoisaa päivää♥

      Poista
  65. Ihania kynttilöitä ja saat näyttämään niin helpolta niiden tekemisen :)
    Kyllä on radiosta laitettu jo joululaulukanava päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla♥ Valaminen on tosiaan helppoa ja mukavaa puuhaa:) Ihanaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista
  66. Nättejä tuli <3
    Mulla on sama tapa tehdä kynttilöitä jämistä. Tosin nyt on odottamasa oikein puhdasta kynttilämassaakin - vissisti yhdistelen vanhoja jämiä ja uutta massaa... Jahka ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla♥ Minäkin olen ajatellut että tuollaista ihan puhdasta massaa pitäisi joskus kokeilla, minä kun olen aina valanut vaan jämistä:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista