Nyt kun eletään vuoden synkintä aikaa, on kovin sateista, harmaata ja pimeää niin huomaa kuinka kovasti sitä valoa kaipaa 😊 Meidän varastossa on jo pidemmän aikaa ollut kaksi vanhaa kaapin ovea, joita en vain ole raaskinut heittää pois, kun ne ovat minusta niin kauniit. Olen aina silloin tällöin miettinyt mihin niitä voisi käyttää, nyt sen sitten keksin. Niistähän pitää rakentaa kaamosvalokoriste 😉 Ajatuksena oli että tämä "kaamosvalo-mökki" tulisi etupihan terassille vastaanottamaan meidän mökkiin saapuvia vieraita. Idean toteutuksessa minua tällä kertaa auttoi meidän Seppo-pappa♥ ja minun ei tarvinnut kuin ainoastaan maalata valmis mökki 😍 Pääsinkin samalla kokeilemaan kalkkimaalia, jota on pitänyt usein kokeilla mutta ei vaan ole sopivaa tilaisuutta tullut 😊
Joulufiilikset alkoi hiipiä mieleen kun tätä mökkiä koristelin ja valoja ripustelin 😊 Joulu onkin niin ihanaa aikaa ja joka vuosi nautin suunnattomasti siitä joulun laittelusta ja "hössöttelyistä" 😂
Aiemmin kerroinkin puutarhurin majan verkkosydämistä, jotka ovat aivan ihania ja niihin olen ihastunut ikihyviksi. Laitoin yhden sydämen mökin kattoon ja pienet ledivalot sisälle. Joulun aikaan sieltä saattaa löytyä vaikkapa pikkuinen tonttu 😊
Nyt onkin sitten ensimmäinen kaamosvalo odottamassa pihalle pääsyä
ja tykkään siitä kyllä kovasti.
Minusta on aina mukava kun vanhat tavarat saavat uuden elämän😍
Jokos siellä on aloitettu kaamos/kausivalojen virittely?!
Oikein mukavaa ja toivottavasti valoisaa päivää kaikille 😊💖
Kiva kun kävit blogissani♥
Voi miten nätti ja hyvä uusio käyttö oville.Täällä on viritelty ulos valot jo pariviikkoa sitten,tuovat valoa kun on muuten niin pimeää.
VastaaPoistaT:Tytti
Kiitos ja kiva kuulla♥ Valot on tosiaan kivaa piristystä harmauteen:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaOnpa kaunis mökki, taatusti vieraille tulee hymy huulille viimeistään terassilla :)
VastaaPoistaMinä olen tooosi laiska laittamaan mitään, kynttelikkö ja kynttilät riittää!
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos♥ Kyntteliköt onkin niin kauniita ja kynttilät suovat niin ihanaa tunnelmaa:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaIhania asetelmia ja koristeita, niin valoisaa ja kaunista. Mukavaa marraskuuta!
VastaaPoistaOsoitteni on vaihtunut > https://sarastus2.blogspot.com/
Kiitos, (myös linkistä) ja kiva kuulla♥ Samoin sinne, Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTavaroille uusi elämä ja vielä tunnelman luojana...joulu on ihanaa aikaa <3
VastaaPoistaVoi todella:) Täällä jo innolla joulunalusaikaa ja joulua odotellaan:)♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaOnpas ihastuttava kokonaisuus! Muutamia valoja on ikkunoihin jo laitettu eikä ole lainkaan liian aikaista :)
VastaaPoistaKiitos♥ Kovin on tosiaan hämärää niin valot piristävät kivasti:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan ihana.
VastaaPoistaVähän on täällä aloitettu valojen laittoa.
Hyvää loppuviikkoa!
Kiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaEi voi olla totta miten upea! <3
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaVoihan ihanuutta... kaunis on <3
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaOnpa nätti mökki. Palasi on taitava.👍
VastaaPoistaKiitos, Meidän pappa on ihan pro noissa hommissa, kerroin mitä olin ajatellut ja millaisen kaamos-mökistä haluaisin.. niin eipä mennyt kuin hetki kun mökki oli kasassa:)♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaKaunis kaamosvalo. Ja, näitä kaamosvaloja todellakin nyt tarvitaan!
VastaaPoistaKiitos♥ Niin totta, minä ajattelin nyt viikonloppuna viritellä tuonne ulos vähän kaamosvaloja ja toki myös mökki pitää laittaa paikalleen:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaMukavan vastaanoton vieraat saavat kun tämä on siellä heitä odottamassa . Hienoa kierrätystä.
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla♥ Minä en oikein koskaan raaski heittää mitään pois kun aina ajattelee josko on vielä käyttöä..no nyt kyllä olin oikein mielissäni kun en ollut noita kaapin ovia pois heittäyt, vaikka olivatkin ihan ylimääräiset:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan uskomattoman upea!!,kerrassaan ihana,ja niin hieno toteutus!!
VastaaPoistaKauniisti olet valomökkisi koristellut:)
Kaamos saapi kohta sanua kun aurinko piileksii jossain vuoren takana:=)
Valo pikkuhiljaa laiteltu,Isoon risupalloon,kauniimpi ois kun lumi hiukan kuoruttais sen.
Lamppukehikko vaihtuu etupihalta takapihalle ,kun ei osaa päättää onko vai ei:))
Valoa sinunkin päivääsi!!
Kiitos, kiva kuulla♥ Täälläkin jo kovasti lunta toivotaan, se kun kivasti valostuttaisi maailmaa:) Kyllä sitä useampaan kertaan välillä saa valojen paikkaa vaihdella..tuohon..eikun tuohon..eikun:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTodella kaunis asetelma. Tuo kyllä piristystä kun on niin pimeää.
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaVoi miten kaunis kaamosvalokoriste ❤
VastaaPoistaMeillä vain kynttilöitä ja tuikkuja poltellaan, sekä pihalla muutama myrskylyhty valaisee polkua.
Ihailen niin taitoasi, luovuuttasi kuin viitseliäisyyttäsi luoda kaikkea kivaa ja kaunista ympärillesi. Valoisaa viikon jatkoa ❤
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Vaikka kaikki valot kivoja onkin niin onhan perinteiset kynttilät ihan ehdottomia pimeyden piristäjiä:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Ihana❤️Tosi upea. Kyllä tätä kelpaa vieraidenkin, tai kenen vaan ihastella. Verkko sydän valoineen sopii tuonne mainiosti. Mukavaa joulun odotusta
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Samoin sinne, Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Sydämet saapuivat eilen minulle ja ovat tosi ihanat. Postaan niistä illemmalla. Kiitos sinulle.
VastaaPoistaKiva juttu että tykkäät, minä en osannut tuota nimeä sinuun yhdistää niin oli hauska yllätys minullekkin että voittaja olit sinä:)♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaNiin viihtyisää ja kaunista että teidän kotihan voisi olla todellinen kävijämagneetti kaamosaikana 😀
VastaaPoistaJuuri noin pitää toimia, eli ottaa ilo irti pimeydestä ja luoda ympärilleen kauneutta ❤️
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Totta, iloa elämään vaikka väkisin:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Tulipa kaunis. Ihanaa, kun sinulla on pappa joka auttoi koristeen toteuttamisessa.
VastaaPoistaMukavaa marraskuun jatkoa ja joulun odotusta.
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Meidän Seppo pappa on ammattilainen noissa rakennushommissa, niin tuollaisen mökin kasaus käy käden käänteessä:)❤ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Wautsi, on kyllä upean näköistä <3 Ihanaa torstai-iltaa Sinulle <3
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Onpas hieno!Niin kiva kausivalokoriste, täällä ei vielä ole laiteltu edes kaamosvaloja, mutta kyllä mielestäni jo monet ovat laittaneet ja itsekin olen miettinyt terassille niiden laittamista piakkoin.
VastaaPoistaKiitos♥ Tuolla ajellessa näyttää aina vaan useampaan pihaan valoja tupsahtavan:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan ihana, valoisa tupa! :) Kyllä mullakin on jo kausivalot parvekkeella ja sisällä yhdessä lyhdyssä.
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Valokoristeesta tuli tosi soman näköinen! Aina on mukava saada uusiokäyttöön tavaroita, joita on tullut varastoitua, mitä mistäkin syystä. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua!
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Tuo on niin totta, on aina kiva kun saa antaa vanhalle tavaralle uuden elämän:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Todella kaunis valomökki!
VastaaPoistaKivaa loppuviikkoa!
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Vau kyllä on upea . .olet todella taitava 😍 👌👍 .Kyllä niitä on viritelty sisälle ja ulos 😊. Mukavaa viikon jatkoa ❤️
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaKyllä on kaunis mökki. Hyvää loppuviikkoa.
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Oi sentään, kuinka ihanan tunnelmallista! Melkein tippa silmissä katselen ja ihailen aikaansaannostasi. Että osaakin olla ihana ja vielä hyödynsit vanhaa, kaunista esinettä. Sekä vieraiden että talonväen tunnelma kohoaa pimenevän illan hämyssä tuon nähdessään. On se hyvä, että on pimeäkin vuodenaika! :))
VastaaPoistaTunnelmallista marraskuun jatkoa sinne!
PoistaKiitos♥ Noilla ovilla on tunnearvoakin, kun ovat meidän ensimmäisestä kodista peräisin❤Ihanaa marraskuun jatkoa sinne teillekkin❤Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Aivan ihastuttavan tunnelmallinen mökki😍
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Kaunista! Pitääpä viikonloppuna kaivella omista varastoista valosarjat esiin.
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Hieno on! Itse olen pieniä valoja, ledejä, poltellut ja normi kynttilääkin :)
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Miten kaunista!
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Tulipa upea. Onneksi nuo kauniit kaapin ovet saivat uuden elämän. Sinulla riittää ideoita.
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa!
PoistaKiitos♥ Tämä oli kivaa kierrätystä:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Onpa kaunis mökki! Niin tunnelmallinen.
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Kyllä sinä olet näppärä. Todella kaunista.
VastaaPoista
PoistaKiitos♥ Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥
Kaunista ja tunnelmallista♥
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaKaunista ja upeaa!
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaOnpa söpökkä 💚💚💚💚
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTodella kaunis mökki! Mukavaa viikonloppua! ❤
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaOi miten ihana ja jouluinen♥
VastaaPoistaTunnelmallista viikonloppua!
Kiitos♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan ihana mökki ja kaamosvalot siellä. Tuo on kiva mökki,kun sisustusta vois vaihdella vuodenajan mukaan. Kyllä minäkin pienesti olen alkanut jouluhössötyksen.
VastaaPoistaKiitos ja kiva kuulla, että sielläkin on jo vähän hössöttelyn merkkejä:)♥ Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTällainen koriste on kyllä niin ihana marraskuun illoissa ja miksi ei päivissäkin. Luin, että aurinko olisi paistanut tässä kuussa vain viisi tuntia. Se on kyllä niin kaamosta kuin olla ja voi. Tällaiset pikkujutut piristävät ja tuovat valoa elämään synkkinä syyspäivinä. Leppoisaa viikonloppua Päde <3
VastaaPoistaKiitos♥ Tuo 5h voi hyvinkin pitää paikkaansa, minä tuossa heti mietin että koska sitä on viimeksi auringon paistetta nähnyt enkä kyllä muistanut, niin on ollut harmaita päiviä:) Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan ihana valomökki! Tuo, jos mikä toivottaa iloisesti vieraat tervetulleiksi.
VastaaPoistaItse en ole vielä viritellyt kausivaloja, mutta kynttilöitä olen ahkerasti poltellut.
Hyvää, lempeää viikonloppua Sinulle, Päde!
Kiitos♥ Kynttilät täälläkin palaa:) Mukavaa perjantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTuo on tosi ihana valomökki. Tuollaisen haluaisin minäkin.
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa lauantaipäivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAwwww, miten ihana!!! Mulla odottaa kaksi isoa lyhtyä kalkkimaali käsittelyä, jotta voin niihin sitten viritellä kausivalot. Nyt pitäisi ottaa kyllä jo itseä niskasta kiinni ja ryhtyä hommiin!
VastaaPoistaKiitos♥ Minäkin pääsin tässä ensimmäisen kerrran kokeilemaan kalkkimaalia, tykkäsin siitä kovasti:) Niistä lyhdyistä tulee varmasti kauniit♥ Mukavaa lauantaipäivää ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaMinulla on toistaiseksi kaikki valot paketissaan. Saas nähdä, saanko niitä esille ollenkaan. Tänä vuonna ei jostain syystä innosta.
VastaaPoistaEi aina innosta, eikä tarvitsekkaan..oman mielen mukaan se on laiteltava tai olla laittamatta:)♥ Mukavaa lauantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaMä laitoin valoja parvekkeelle jo lokakuussa :D eli olen ollut ajoissa liikkeellä. Tämä sinun koristeesi on aivan ihana.
VastaaPoistaUpeaa viikonlopun jatkoa ♥
Kiitos♥ Nyt on ollut niin pimeä syksy että aiemmin olisi täälläkin voinnut valoja jo viritellä:) Mukavaa lauantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaVoi miten kaunis kaamosvalaisin 😍 niin jouluinen fiilis tuli....ihania marraskuisia hetkiä Päden Pajaan 💗
VastaaPoistaKiitos syssy♥ Täällä on jo pikkuisen alettu joulujuttuja miettimään:) Mukavaa lauantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaTuosta tuli tosi hieno! Oikein sellainen tunnelmallinen :) Kyllä tuota kelpaa katsella!
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa lauantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua♥
PoistaAivan ihana! <3
VastaaPoistaJuu, kyllä Tuiskulassakin jo "tunnelma-valot" kimmeltää... <3
Ihanaa viikonloppua Päde <3
Kiitos♥ Tuiskulassa on varmasti kaunista❤ Mukavaa lauantai-iltaa ja leppoisaa viikonloppua sinne koko poppoolle♥
PoistaTosi kiva mökki, jota voi sisustella eri tavalla eri vuodenaikoina!
VastaaPoistaKyllä täälläkin on joitakin valoja jo viritelty.
Leppoisaa viikonloppua ❤️
Kiitos♥ Kuulostaa kivalta, valojen virittely on kyllä hauskaa puuhaa:) Mukavaa sunnuntaipäivää♥
PoistaAivan ihanan mökin Seppo-pappa sinulle rakensi ja sinä kauniiksi koristelit <3 Täällä valojen virittelyt ohjelmassa ensi viikolla, jokunen toki tuikkii jo.
VastaaPoistaMistähän minä löytäisin tuommoisen ihanan Seppo-papan? Hän on aarre.
Kiitos♥ Tuo valojen virittely on kivaa puuhaa, minä ajattelin tänään käydä kaikki valot läpi ja katsoa mitkä toimii ja mitä tarvitsee huoltaa:) Aarre todellakin ja niin kultainen, aina heti valmis apuun kun sitä kysyy♥ Mukavaa sunnuntaipäivää♥
PoistaKauniita koristeita :) <3
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa sunnuntaipäivää♥
PoistaOnpas ihastuttava. <3 Kiva idea, ja tuo tunnelmaa tähän aikaan vuodesta. :)
VastaaPoistaKiitos♥ Mukavaa sunnuntaipäivää♥
PoistaTätä minä jo ihailin tuolla muualla. Tuo todellakin valoa tähän kaamokseen.
VastaaPoista
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää♥
Tämäkin on niin ihana, että vetää ihan sanattomaksi:)
VastaaPoistaTuota ihaillessa kaamosväsymys väistyy varmasti:)
Tunnelmallista marraskuun loppua!
T: -Satuli-
PoistaKiitos, kiva kuulla♥ Mukavaa päivää ja samoin sinne oikein ihanaa marraskuun loppua♥