keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Makoisaa kesää♥


 Viime postauksessa aloitin kesä Top5-listani. 
Se alkoi saunomisella😍👌
Seuraavaksi minun listalle pääsee yksi ihan parhaimmista kesäherkuista, nimittäin mansikat 😊🍓 Ne ovat kyllä niin herkkua!!!
Teimme omalle pihalle toissa kesänä pienen mansikkamaan ja vaikka siinä onkin vain muutama hassu puska niin mansikoita on tänä kesänä saanut kyllä syödä. En tiedä vaikuttaako nämä kelit kun välillä oli niin kovat helteet ja sitten on sadetta riittänyt, mutta mansikat ovat kyllä hurjan maukkaita. Vai johtuuko se siitä kun niitä on itse kasvattanut?! 😂
Kiva on ollut aamuisin kerätä tuoreita mansikoita puuron päälle 😍👌



 
 Meidän pihalla on vain ollut yksi kiusa, räkätit...voi kääk! niiden kanssa.😬😨
 Kun pahukset syövät aina  hetkessä minun herkkumarjani, vaan minäpä aloitin tänä kesänä raaan taiston niitä vastaan 😂 💪
Viritin mansikkapenkkien suojaksi rastasverkot ja sen lisäksi koivua vasten nojaavien tikkaiden päälle tulleen haukan pesän haltija on nyt niin näkyvällä paikalla, että ajattelin sen viimeistään pelottavan räkätit matkoihinsa.
 Näyttäisi kyllä toimivan ihan loistavasti, yhtään räkättiä en ole nyt nähnyt pihalla pyörimässä ja marjatkin ovat saaneet olla rauhassa puskissa. 😉


Mansikoita tulee kyllä kesän aikana syötyä paljon 😍
Mukava on lomaa viettää ja välillä pysähtyä pitämään kunnon herkutteluhetkiä...
Mansikoita, suklaata ja kylmää limonaadia minusta se on oikein toimiva kesäresepti 😂

Vaikka mansikoita on tänä kesänä omasta maasta tullutkin ihan hyvin, niin pakkaseen asti niistä ei kyllä yksikään pääse 😊 Pitääkin vielä käydä ostamassa laatikollinen mansikoita talveksi. Saa sitten talvipakkasilla kaivaa palan kesää esiin 😍

Pidätkö sinä mansikoista?!

Minun kesä Top5-listalla on nyt sitten kesäsauna ja mansikat😊

Herkullisia kesäpäiviä! 💓

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani💓

torstai 9. heinäkuuta 2020

"Löylyä lissää, löylyä lissää..."

 

Minun piti listata kesän Top5 asiaa 😍
Se ei olekkaan ihan helppoa, nimittäin kesässä on niin paljon ihania juttuja,
joiden kaikkien kuuluisi päästä tuollaiselle listalle 😊
Minun Top5 listani alkaa kuitenkin...

Kesäsaunalla!💖

Olen melkoinen vilukissa ja en kyllä tiedä mitään ihanampaa kuin saunan lämpöiset löylyt.
Parhaimmat löylyt ikinä saa mökillä, siellä kun on puilla lämmitettävä kiuas.
Ensinkin se liekkien tanssi koivuhalkojen pinnalla sytyttämisen jälkeen. Sitä tanssia voisi katsella vaikka kuinka pitkään, on se niin rentouttavaa.
No luukku on vaan laitettava kiinni ja maltettava odottaa sopivaa lämpöä saunomiseen.. 😂
Ja sitten se puukiukaan lämmityksestä tuleva tuoksu, Voi ah!!😍
Puusaunan ja sähkösaunan löylyjen ero on minusta valtava. Usein sähkösaunan antamat löylyt on sellaiset kipakat ja polttavat, kun taas puusaunan löylyt on pehmeän kosteat ja lämpö suorastaan hellii lauteilla olijaa. Aikaa saunoessa kyllä kuluu, vaan kun ei ole mihinkään kiire niin väliäkös tuolla.
Silloin on nautittava kun on mahdollisuus😉


Kun saunassa alkaa pikkuhiljaa lämpö nousemaan,
niin samalla huumaavan ihana koivuvastan tuoksu nousee ilmaan.
Minusta se onkin yksi kesän parhaista tuoksuista 😍

Sanotaanko siellä muuten Vasta vaiko Vihta?!? 😂

Itse olen aina käyttänyt sanaa koivuvasta, mutta sitten kuitenkin vihdotaan.. 😉
 Se vihtominen pistääkin veren ihanasti kiertämään ja jos yhtään lihasjumeja on, niin saunassa niistä kyllä pääsee varmasti eroon 😊
Joskus sinne saunankiukaalle laitetaan tiukkaan folioon käärityt makkarat, jotka sitten lämmössä tirisevät mukavasti. Niillä ja kylmällä juomalla on kiva herkutella saunomisen päätteeksi😍




🎵"Löylyä lissää, löylyä lissää, löylyä lissää kiukaaseen...
Eihän se tunnu missään, eihän se tunnu missään tuommonen pikkunen höyry..."🎵

Tuota saunalaulu pätkää tuli kyllä lapsena hoilotettua siskojen kanssa
ja omille murmeleillekin sen opetin, kun olivat ihan pieniä..
Antaumuksella ja palkeet heiluen ovat hekin tuota värssyä saunassa laulaneet..😂

Löylyttelyjen välissä on kiva pulahtaa järveen. Vilvoittava järvivesi virkistää mukavasti. Saunan sanotaan olevan hyvä stressin purku paikka.
Varmasti pitää paikkaansa!
Saunoessa kyllä kaikki maalliset murheet äkkiä häviävät löylyveden mukana ja se saunan jälkeinen rennon raukea olo on sitten ihana 😍


Suomen kesä ja sauna minusta ne niin vaan kuuluvat yhteen,
vaikka muutamia soraääniäkin olen vuosien aikana saanut kuulla tyyliin
"Kuka hullu haluaa mennä kesällä saunaan, jos ulkona on +25 hellettä?!"
Vastaus kuuluu: MINÄ!!! 😂✋
Mitä lämpimämpi, niin sen parempi minusta 😉
Ollaanko siellä innokkaita saunojia?!

Millä sinä alottaisit oman kesän Top5.den?! 😊

Kauniita kesäpäiviä! 💖🌸

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani💖

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Servetti askartelua



Jotkut askartelut on sellaisia että ne koukuttavat pahoin😉
Servetti askartelu on yksi sellainen. Servettikranssien teko on äärettömän helppoa ja materiaaliksi löytyy vaikka millaisia värejä/kuvioita.
Minä olen hamsteri servettienkin suhteen, niitä tulee kyllä keittiön kaappiin osteltua,
kun tiedän että osa niistä kuluu näihin minun väkertelyihin 😉
Tällaiseen servettiaskarteluun tarvitaan oikeastaan vain servettejä ja nitoja. Serveteistä syntyviä "kukkia" voi sitten liimailla melkeinpä mihin vaan.
Minä olen tehnyt useamman kranssin, kun olen sellainen kranssifriikki ja niitä on vaan pakko aina väsätä😂
Yhdestä servetistä otan pienellä purkin kannella ympyröitä, joista asettelen kolme ympyrää päällekkäin. Nitojalla painan niitin keskelle ympyrää. Sen jälkeen lehdykkä kerrallaan avaan tuota servettiä ja rutistelen sen kasaan, jokainen servetin ohuista kerroksista kannattaa avata, jotta kukista tulisi oikein tuuheita. Kärsivällisyyttä se toki vaatii kun kerrokset ovat niin äärettömän ohuita.
Valmiit ruusut liimaan kuumaliimapyssyn avulla puiseen kranssipohjaan.
Näiden kukkien kanssa tuo puinen pohja on mielestäni paras, kun se sitten kivasti näkyy sivuista.
Pikkuisen paperiruusuja, pieniä hopeisia lehtiä ja pitsinauhaa,
niillä koristelen kranssit, muuta ei tarvita 😍


Minä olen niin ihastunut tällaisiin vähän Vintage tyylisiin askarteluihin.
kranssit on niin kivoja sisusteluissa,
kun ovat helposti siirrettävissä paikasta toiseeen ja niitä voi laitella vähän sinne sun tänne😊

Pidätkö sinä Vintage henkisistä tavaroista/sisustuksesta?! 😊 


                Meidän mökissä on nyt oudon hiljaista,
kun pieni karvamato ei olekkaan enää tassuttelemassa vieressä 😢 Edellisen postauksen kommentteja lukiessa tunsin niin monen pyyhkivän minun kyyneleitä, istuvan siinä vieressä ja tarjoavan olkapäätään, jotta minun ja koko meidän perheen olisi helpompi ikävä kestää...
Kiitos teille💖

Tähän loppuun on vielä ihan pakko laittaa kuva,
kun viime syksynä tehdyt "ruusut" kukkivat edelleen😄
Värithän niistä on jo rapissut, mutta yllättävän hyvin on muuten vielä kimppu kasassa.
En olisi kyllä millään uskonut kun noita vaahteranlehtiruusuja syksyllä tein, että niitä vielä näin kesälläkin katselen😂 Minä olenkin päättänyt että niin kauan kuin noissa ruusuissa yhtään lehtiä on, niin saavat kyllä olla paikoillaan. 😊

Ihanaa alkanutta heinäkuuta!
T: Päde 💓


Kiva kun kävit blogissani💓
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Hän on poissa...

  

Kun se hetki tulee, 
niin toivon vain että olette vierelläni,
silitätte minun turkkiani.
Huomaan kyllä kyyneleet silmissänne, 
joten pyydän säästäkää minut niiltä,
hymyilkää minulle niin että tiedän olevani turvassa.
Puhukaa minulle, pidelkää minua tassusta...
Pidelkää niin kauan kuin viimeisen kerran saan hengittää,
viimeisen kerran saan kuulla kun kuiskaatte nimeni...
Kuulla kuinka tulette kaipaamaan minua,
niin minäkin teitä...
Mutta juuri nyt minun on hyvä olla tässä, 
meidän on aika erota...
-Päde-

💓
Vaikka tiesimmekin tämän päivän joskus olevan edessä, 
tuli se silti yllättäen 😢
Valtava on suru ja kaipuu koko perheellä...

Lepää rauhassa 
Meidän pieni kultainen karvamato Zeus 💓



maanantai 8. kesäkuuta 2020

Hääpäivä...


Suljen silmäni ja näen kuinka seisomme alttarilla.
 Mies puristaa hellästi käsiäni ja katsoo minua silmiin.
 "Tahdon...", hän sanoo vakaalla äänellä  ja hymyilee minulle.
Lämmin tunne valtaa kehoni. Tiedän että tässä on hyvä olla, olen turvassa.
Tuossa minun edessä seisoo mies, joka on valmis tukemaan minua ja seisomaan rinnalla niissä kaikissa elämän iloissa ja suruissa. Hän on valmis aina puolustamaan minua. Hän on myös luvannut rakastaa minua, juuri sellaisena kuin olen. Hän on sanonut olevansa onnellinen kanssani ja niin minäkin olen hänen kanssaan.
 Tiedän hänen olevan se oikea minulle, täydellinen vastakappale.
Nostan hetkeksi katseen alttarin yläpuolella olevaan alttaritauluun, kyyneleet meinaa väkisin tulla silmiin. Huomaan ajattelevani isääni, 
kumpa isä olisi tämän päivän saanut nähdä, pakahduttava ikävän tunne painaa rintaa, Samalla kuitenkin tuntuu että isä on jotenkin paikalla, läsnä. Melkein voin nähdä hänet seisomassa kirkon penkissä äitini vierellä. Äitini jonka silmissä on kyyneleitä.
Ilon kyyneleitä hän myöhemmin sanoo..
 Mieheni puristaa taas hiljaa kättäni, hän tietää mitä ajattelen, tuo pieni liike on niin lohduttava.
 Lohdutusta tuo myös tieto siitä, etten ole enää milloinkaan yksin,
vaan siinä vierellä on aina toinen ja hän on se tärkein...
 Hänen kanssaan olen löytänyt sen oman turvasataman. 
Siellä turvasatamassa voi surutta laskea purjeet ja olla vain, nauttia elämästä tässä ja nyt...
 

Rakkaus, se ei aina ole suuria tekoja tai näyttäviä lahjoja.
Se on välillä hyvin pieniä arkisia juttuja.
Se on sitä kun vaikkapa kireänä pakkas aamuna töihin lähtiessä huomaat valmiiksi raapatut autonlasit, ainoastaan sivulasiin on jäänyt pieni sydän merkiksi  siitä että sinua on ajateltu ja auton tankkikin on itsekseen täyttynyt yön aikana. Juuri aiemmin ulkovaatteita pukiessa olit ajatellut miten paljon inhoat sitä kun joudut näin aikaisin aamulla seisomaan ulkona, kylmässä, talvi pakkasessa tankkaamassa ...
Tai rakkaus voi olla sitä kun yöllä työvuorossa avaat laukkusi ja huomaat sinne sujahtaneen suklaapatukan. Patukan kylkeen on kiinnitetty pieni lappu "Oot mun kulta. Ole varovainen".
Tai sitä kun raskaan työvuoron jälkeen pääset kotiin ja siellä onkin ruoka odottamassa, sauna on laitettu päälle ja ne sinun lempivillasukatkin on sohvan reunalle asetettu valmiiksi.
Saunan jälkeen voit nostaa jalat hellään syliin ja tuntea kun vahvat sormet hierovat kipeytyneitä jalkapohjia. Niin monta askelta tulikin taas otettua, niin monta murhetta ja taakkaa tuli päivän aikana kannettua. Ihana on hetkeksi ummistaa silmät, kun pehmeä hyvän olon tunne täyttää mielen...
Kun jonkunajan päästä heräät, niin huomaat kuinka ympärillesi on varovasti kiedottu lämpöinen shaali ja sinne pään alle on aseteltu se pehmeämpi tyyny...
Minusta se rakkaus on parhaimmillaan niitä hetkiä,
kun huomaa että on ollut toisen ajatuksissa
 ja niitä hetkiä kun tietää ettei osaisi elää ilman sitä toista...
 💓


"Minä Sinua rakastan, tiedän sen. Se ei ole vain hetkisen huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen.
Se on roihua polttavan kuumaa.
Se ei sammu kun saapuvat hallayöt, se ei kuole kun maassa on routa,
 vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt ja se kestää, on sade tai pouta.
Minä Sinua rakastan, katsohan, kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
 kun kuljemme painavin askelin, ja kun aika tuo murhetta tupaan,
 pidän Sinua kädestä hellemmin.
Yhä enemmän rakastaa lupaan.
Minä Sinua rakastan silloinkin, jos me ehdimme vanhuuden ikään.
 Olet minulle edelleen suloisin, eikä lämpöä sammuta mikään.
Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat, taikka kumaraan selkäsi taipuu.
 Näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat. Yhä mieleni haaveisiin vaipuu.."
Minä sinua rakastan, tiedän sen
Se ei ole vain hetkisen huumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
 
Se ei sammu kun saapuvat hallayöt
Se ei kuole kun maassa on routa
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
 
Minä sinua rakastan, katsohan
Kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
 
Ja kun kuljemme painavin askelin
Ja kun aika tuo murhetta tupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
 
Minä sinua rakastan silloinkin
Jos ehdimme vanhuuden ikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
 
Mitä siitä jos ryppyjä poskiin saat
Taikka kumaraan selkäsi taipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
https://lyricstranslate.com
Minä sinua rakastan, tiedän sen
Se ei ole vain hetkisen huumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
 
Se ei sammu kun saapuvat hallayöt
Se ei kuole kun maassa on routa
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
 
Minä sinua rakastan, katsohan
Kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
 
Ja kun kuljemme painavin askelin
Ja kun aika tuo murhetta tupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
 
Minä sinua rakastan silloinkin
Jos ehdimme vanhuuden ikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
 
Mitä siitä jos ryppyjä poskiin saat
Taikka kumaraan selkäsi taipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
https://lyricstranslate.com
Minä sinua rakastan, tiedän sen
Se ei ole vain hetkisen huumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
Se on nuotion hehku hiljainen
Se on roihua polttavan kuumaa
 
Se ei sammu kun saapuvat hallayöt
Se ei kuole kun maassa on routa
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
Vaan se kestää myrskyt ja tuuliset yöt
Ja se kestää, on sade tai pouta
 
Minä sinua rakastan, katsohan
Kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
Joka päivä ne sinulle lahjoitan
Jos kanssani matkalle lähdet
 
Ja kun kuljemme painavin askelin
Ja kun aika tuo murhetta tupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
Pidän sinua kädestä hellemmin
Yhä enemmän rakastaa lupaan
 
Minä sinua rakastan silloinkin
Jos ehdimme vanhuuden ikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
Olet minulle edelleen suloisin
Eikä lämpöä sammuta mikään
 
Mitä siitä jos ryppyjä poskiin saat
Taikka kumaraan selkäsi taipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat
Yhä mieleni haaveisiin vaipuu
https://lyricstranslate.com

Eilen vietimme hääpäivää
ja sain kuulla tuon Juha Tapion "Minä sinua rakastan" laulun.
Tässä laulussa on niin liikuttavan kauniit sanat 💓
Muutaman vuoden päästä meille tulee 30v. yhteistä taivalta täyteen👫
Vaikka meidän "Tahdon" hetkestä onkin jo melkoinen tovi vierähtänyt,
niin vuosien aikana sen sanan merkitys on vain korostunut...
💓


Ihanaa ja aurinkoista
 alkanutta viikkoa kaikille🌞

T: Päde



Kiva kun kävit blogissani💓

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Pieniä valopilkkuja..


Tämä on ihan parasta aikaa vuodesta, kun on saanut katsella miten luonto ja pihat ovat heränneet talviuniltaan. Pienessä hetkessä puissa ja pensaissa onkin jo lehdet, nurmi vihertää ja kaikkialla on niin kaunista. Kasvit ja kukat nousevat maasta ja alkavat availemaan ensimmäisiä terälehtiään.
Meidän pihalla on ympärivuoden aurinkokennovalaisimia.  Aurinkokenno valaisimet on ihan minun lemppareita ja nyt varsinkin kun aurinkoa on riittänyt, niin iltaisin on kiva katsoa kun pihan valopilkut syttyvät yksi toisensa jälkeen. 😊
Yksi minun suosikki tällaisista valoista on terassilla Hortensia puskan edessä nököttävä mangusti perhe Pienet mangustin poikaset ovat niin suloisia 😍 Juuri nyt odotan kovasti sitä että viime vuonna rakennettu "perhospenkki" alkaisi kukkimaan. Perhoset saavat siellä päivällä vierailla ja kun niiden on aika mennä nukkumaan saa penkin vallata minun "yökköset", tuossa allaolevassa kuvassa on yksi niistä. Hauskalta näyttävät iltahämärässä siipien värejä vaihdellen 😊


Joku aika sitten väkertelin pihalle kesäksi uuden puutarhakoristeen, jonka teosta täällä blogissa kerroinkin. Nyt sinne on löytynyt asukki, nimittäin pieni keiju, joka kerää päivin auringonsäteitä. Kun ilta tulee, aurinko laskee, niin keiju laittaa taikapölynsä liikkeelle ja nuo säteet alkavat valaisemaan mökin terassia. Minusta tämä keiju oli oikein sopiva asukki tuolle pavunvarsi mökille 😊 Terassiin nojaaviin köynnöspuihin on viritetty aurinkokenno lamppuvalosarja, sekin on yksi minun suosikeista. Kun tuota valosarjaa on niin helppo siirrellä, eikä tarvitse pistorasiaa 😍



Yksiä minun ehdottomia suosikkeja on myös lasiset Sonnenglas aurinkokenno valaisimet, joita voi pitää niin sisällä kuin ulkonakin. Nämä lasipurkit voi sisustaa haluamallaan tavalla. Purkin sisällä koristeena on ollut esim. keväällä pieniä pääsiäismunia, pajunkissoja ja tipuja. Kesällä kukkia, helmiä, lasiperhosia. Syksyllä käpyjä, lehtiä, sieniä ja talvella joulupalloja, huurreoksia, tonttuja. Ovat tosiaan kivoja purkkeja kun sisälle voi laittaa melkeinpä mitä vaan ja sitten valo kauniisti heijastaa purkin sisustaa 😍



Yhtä tällaista Sonnenglas valaisinta "lataan" päivisin auringossa ja illalla laitan sen peltiseen pihalyhtyyn. Tuon lyhdyn sain viime talvena ja se on minusta niin kaunis iltaisin/öisin kun tähtitaivaan ympärilleen luo. Aurinkokennovalaisimet ovat tosiaan minusta aivan ihania, helppo käyttöisiä kun ei tarvitse pistorasioita ja kivoja kun säästävät energiaa 😍

Pidätkö sinä aurinkokennovalaisimista?! 😊


Tänään on sataa ripsutellut koko päivän ja hyvä niin. 
Varmasti tekee pihoille/luonnolle hyvää kun tulee vähän vettä 😊
Sataako teillä?!

Toivotaan että tästä kesästä tulisi oikein kaunis!

Ihanaa alkanutta kesää kaikille
ja mukavaa viikonloppua💓

T: Päde

"All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them."
Walt Disney



Kiva kun kävit blogissani💓

lauantai 30. toukokuuta 2020

Odotettua postia


Eilen ovikello soi ja tytärtä pyydettiin ovelle.
Hän sai kirjeen, joka sisälsi odotettua postia.
Tuossa kirjeessä oli ylioppilastutkintotodistus 😍
Niin ylpeitä ja onnellisia ollaan rakkaasta tyttärestä, joka on ahkeroinut kolme vuotta tämän todistuksen eteen.

 Onnea Miisa 💓🌹

Ylä-asteen päättyessä ei aina ole heti selvää mihin sitä opintojaan jatkaisi. Joillekin toki on jo lapsuudessa syntynyt ajatus jostakin tietystä ammatista, jota kohti kulkevat määrätietoisesti. Yritin tuossa samalla muistella mikä on ollut lapsena se oma haaveammatti. Muistelin että se taisi olla opettaja 😊 Tuosta opetus innosta sai varsinkin nuoremmat siskot pieninä osansa, usein heille isosiskon kanssa kotikoulua järjestettiin. Taisivat kumpikin siskoistani oppia laskemaan ja lukemaan ennenkuin olivat päivääkään käyneet oikeaa koulua😄

Onko sinulla ollut lapsena mitään haaveammattia?! Toteutuiko se?! 😊


 Joku aika sitten Facebookissa kiersi hauska haaste jossa laitettiin oma lapsuuskuva esille.
Itsestäni laitoin kuvan, johon hyvä ystävättäreni kommentoi minun olleen ihan samannäköinen kuin Miisa pienenä. Tuohan piti toki heti tarkistaa, kun en ole sitä itse koskaan edes ajatellut 😂
Totta tosiaan, samaa näköhän meissä on tuon ikäisinä ollut.
Minä olen siis tuossa kuvassa vasemmalla ja Miisa tytär oikealla😍

Mitäs olette mieltä, Onko omena pudonnut kauas puusta?!? 😉

 
 Iloisena uutisena pidetään myös sitä, että Korona rajoitukset alkavat höllentyä ensi maanantaina.
Niin ihana olisi kun ihmiset saisivat tällaisen raskaan kevään jälkeen viettää oikein iloista ja onnellista kesää. Päästäisiin normaalisti näkemään niitä omia rakkaita läheisiä/ystäviä ja hmiset saisivat olla rajoitusten höllentämisestä huolimatta terveinä .
Toivottavasti mitään uusia Korona aaltoja ei enää tulisi.
.. sille pidetään peukkuja 😍

Aurinkoista ja hyvää viikonloppua 💓🌸

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani💓

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kivien maalausta pihakoristeiksi

 

 Moni varmasti tietääkin että luonto ja eläimet ovat lähellä minun sydäntä ja se meidän pihalla näkyy, kun sinne aina välillä, joitakin uusia luontokappaleita tupsahtelee vierailulle 😂
Tällä kertaa meidän pihan on valloittaneet pienet "Angry birdsit" 😊 
Keräsin kasan omaan silmään sopivan muotoisia kiviä ja maalasin niistä linnunpoikasia askartelumaaleilla, liiduilla ja tusseilla. Pienet korvathan niille piti toki tehdä ja siihen tarkoitukseen sopi musta nahkanpala loistavasti.
Minusta näistä kivilinnuista tuli oikein hauskan näköisiä. Sopivat  hyvin meidän mökin terassi-istutusten ja kukkapenkkien koristeeksi😍


Kiviaskartelusta innostuneena päätin myös rakentaa pesän seuraaville poikasille😉
Pesän rakennukseen käytin pajun oksia, niitä kun on niin helppo muotoilla juuri selllaisiksi kun haluaa. Ensin tein niistä ympyrän, jonka läpi laitoin sitten oksia ristiin rastiin. Lopuksi päälle tuli vielä pieni heinä kerros. Pesään laitoin kolme maalattua kiveä muniksi. Siellä  ne nyt hautuvat koivun  viereen rakennettujen puutikkaiden päällä. Kyllä niistäkin varmasti vielä kesän mittaan poikaset kuoriutuvat 😊


Oletko sinä koskaan innostunut kivien maalauksesta?!
Näiden kivilintujen maalaus oli kyllä hurjan hauskaa puuhaa 😊



On ollut kiva puuhastella pihatöiden parissa, kun on ollut niin upeat kelit. Aurinko paistaa tänäänkin ihan täydeltä taivaalta😍 Muutamassa päivässä on piha/nurmi oikein todella alkanut vihertämään ja kaikkiin puihin/pensaisiin on tullut jo lehdet. 
Minulla onkin sopivasti juuri tällä viikolla kesäloma niin nyt saakin rauhassa nauttia elosta ja ihanasta kiireettömyydestä 💓 
Kyllä vaan lomailu on mukavaa!!!

Aurinkoista ja ihanaa toukokuun loppua kaikille!💓🌸

T:Päde


Kiva kun kävit blogissani💓

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Puutarha koriste


Taisi olla viime syksyä kun ystävä laittoi minulle linkin askartelu ideasta, joka jäi silloin mietintämyssyyn muhimaan. Kevään ensimmäisinä aurinko päivinä muistin taas tuon mieleen jääneen ajatuksen ja päätin sen toteuttaa, niimpä väkersin puutarhakoristeeksi pienen "pullomökin" 😊 Aluksi kaivoin kolme tyhjää muovista limsapulloa esiin, yksi isompi ja kaksi pienempää pulloa. Pesin ne, irrotin niistä etiketit ja leikkasin pullojen pohjat pois. Tämän jälkeen teippasin ne tiukasti kiinni toisiinsa, Paksua rautalankaa kiersin ensin kerran pullon kaulan ympäri ja siitä sitten ylöspäin pieneksi koukuksi. Rautalangat päällystin foliopaperilla. Foliota laitoin myös pullojen väleihin tilkkeeksi sekä ikkunoiden ja oven reunaan pieniksi koukeroiksi, näiden koukeroiden sisään laitoin myös pienet rautalangat tueksi. Pullomökin vuoraukseen käytin askartelumassaa ja sitä olikin helppo muovata juuri sellaiseksi kun halusi. Ikkunoiden ja oven tekoon käytin apuna isoa grillitikkua.


Kun askartelumassa oli tarpeeksi kuivunut sai mökki pintaansa vihreää väriä. Mökin sivulle tein askartelumassasta pieniä kääpiä ja lisäsin niihin vähän hilekoristettakin 😊 Katolle liimasin muutamia koristevarpuja.
Mökin oven pieluksiin tein kynsilakka kukkia, joista tulikin kivoja köynnöksiä. Noita kynsilakka kukkia olen tehnyt ennenkin ja niiden teko on sitten mukavaa, joskin kovin tarkkaa puuhaa 😊 Ohje niihin löytyy TÄSTÄ .


Mökin sisälle laitoin vielä pienen ledinauhavalon. Hauskasti valo näkyi pienistä ikkunoista.
Kunhan kesäterassi saadaan jossain vaiheessa kasattua niin tämä mökki pääsee valaisemaan sitä 😊


Niin kauniista paistepäivästä ollaan saatu tänään nauttia.
Näitä lisää...😊
On ollut mukava seurata miten luonto ja piha alkaa heräilemään talviuniltaan.
Pihalla pitää useamman kerran päivässä käydä kiertelemässä ja katselemassa kuinka ne silmut alkaa aukeilemaan ja mitä sieltä maasta nousee 😍
Sellaisen jännän huomion olen tehnyt,
että tänä keväänä on paljon enemmän perhosia ja leppäkerttuja liikkeellä kun aiempina vuosina. 

Aurinkoisia ja iloisia toukokuun päiviä!

T: Päde 💖


Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 1. toukokuuta 2020

Hyvää Vappua ♥


Mukava oli herätä tähän Vappupäivään, 
kun ulkona paistaa niin kauniisti aurinko 😍 
Toivotaan kovasti että tämä alkanut toukokuu toisi takaisin sen normaalin arjen
 ja päästäisiin niitä omia rakkaita/läheisiä/ystäviä taas tapaamaan. 💖

Päden pajasta toivotellaan kaikille

Hyvää vappua!
Aurinkoisia, iloisia toukokuun päiviä 😍🌞🎈🎉💖

Myös Zeus lähettää vapputerveisiä 
kaikille karvaisille ystävilleen🐶🐱🐹🐰🐴🐥💖



   Kiva kun kävit blogissani♥