Taisi olla viime syksyä kun ystävä laittoi minulle linkin askartelu ideasta, joka jäi silloin mietintämyssyyn muhimaan. Kevään ensimmäisinä aurinko päivinä muistin taas tuon mieleen jääneen ajatuksen ja päätin sen toteuttaa, niimpä väkersin puutarhakoristeeksi pienen "pullomökin" 😊 Aluksi kaivoin kolme tyhjää muovista limsapulloa esiin, yksi isompi ja kaksi pienempää pulloa. Pesin ne, irrotin niistä etiketit ja leikkasin pullojen pohjat pois. Tämän jälkeen teippasin ne tiukasti kiinni toisiinsa, Paksua rautalankaa kiersin ensin kerran pullon kaulan ympäri ja siitä sitten ylöspäin pieneksi koukuksi. Rautalangat päällystin foliopaperilla. Foliota laitoin myös pullojen väleihin tilkkeeksi sekä ikkunoiden ja oven reunaan pieniksi koukeroiksi, näiden koukeroiden sisään laitoin myös pienet rautalangat tueksi. Pullomökin vuoraukseen käytin askartelumassaa ja sitä olikin helppo muovata juuri sellaiseksi kun halusi. Ikkunoiden ja oven tekoon käytin apuna isoa grillitikkua.
Kun askartelumassa oli tarpeeksi kuivunut sai mökki pintaansa vihreää väriä. Mökin sivulle tein askartelumassasta pieniä kääpiä ja lisäsin niihin vähän hilekoristettakin 😊 Katolle liimasin muutamia koristevarpuja.
Mökin oven pieluksiin tein kynsilakka kukkia, joista tulikin kivoja köynnöksiä. Noita kynsilakka kukkia olen tehnyt ennenkin ja niiden teko on sitten mukavaa, joskin kovin tarkkaa puuhaa 😊 Ohje niihin löytyy TÄSTÄ .
Mökin sisälle laitoin vielä pienen ledinauhavalon. Hauskasti valo näkyi pienistä ikkunoista.
Kunhan kesäterassi saadaan jossain vaiheessa kasattua niin tämä mökki pääsee valaisemaan sitä 😊
Niin kauniista paistepäivästä ollaan saatu tänään nauttia.
Näitä lisää...😊
On ollut mukava seurata miten luonto ja piha alkaa heräilemään talviuniltaan.
Pihalla pitää useamman kerran päivässä käydä kiertelemässä ja katselemassa kuinka ne silmut alkaa aukeilemaan ja mitä sieltä maasta nousee 😍
Sellaisen jännän huomion olen tehnyt,
että tänä keväänä on paljon enemmän perhosia ja leppäkerttuja liikkeellä kun aiempina vuosina.
Aurinkoisia ja iloisia toukokuun päiviä!
T: Päde 💖
Kiva kun kävit blogissani♥
Voi, mikä satumainen linna!
VastaaPoistaIhana!
Aurinkoista loppuviikkoa!
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOmpa ihana mökki tai ihan linna. Kiva askarteluidea. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaNo vau!Onpas hieno mökki! Varmasti antaa kivaa tunnelmaa terassille!
VastaaPoistaTänään näin kanssa kevään ensimmäisen perhosen aamulla kävellessä koiran kanssa.
Leppoisia päiviä viikkoosi! <3
Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla! Perhoset on niin ihania:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaHieno ja satumainen talo! En ois uskonu, että massa jää noin hyvin paikoilleen. Minullakin ois massaa, mut en oo osannu tehä siitä oikein mitään.
VastaaPoistaMielenkiintoinen projekti!
Kiitoksia paljon♥ Askartelumassa on kyllä kiva kun siitä voi tehdä vaikka mitä:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaHello!
VastaaPoistaYour blog is so beautiful. I really like it.
Follow for follow? I already follow you.
My blog: https://aprovechalavidacadadiaa.blogspot.com.es/
¡Kisses from Aprovecha La Vida Cada Día !
Thank you, nice to hear♥ I have to visit your blog:) Have a nice day♥
PoistaUpea puutarhakoriste <3 Olet kyllä tosi taitava ja sinulla on ns. silmää loihtia tällainen satutalo. Tässä on ideaa ja inspistä meille muille!
VastaaPoistaHyvää viikon jatkoa <3
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOlet kyllä näppärä ja viitseliäs. Tuli veikeä pikkumökki,kyllä tuonne minikokoiset puutarhatontut tai muut menninkäiset varmasti muuttavat!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaIhana!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOnpa hieno linna. Mietin tässä pystyisikö meidän nuoriso tekemään jotain samantapaista.
VastaaPoistaTulostin tämän postauksen. Saa nähdä innostuvatko.
Ihanaa viikon jatkoa!
Kiitoksia paljon♥ Varmasti pystyisi, kiva jos innostuisivat:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaGreat post 😊 thanks for your sharing...
VastaaPoistaThank you♥ Have a nice day♥
PoistaTulipa hieno mökki.
VastaaPoistaTänään olikin kerrassaan lämmin, aurinkoinen ja hieno päivä.
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi miten ihanan hurmaava puutarhamökki tuo onkaan <3 Kyllä sinä sitten pystyt loihtimaan aina kaikesta aivan uskomattoman hienoja juttuja <3 Olet taitava <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaEi voi kuin ihailla jälleen kerran ❤️
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaIHANA,AIVAN I H A N A :)
VastaaPoistamahtava idea!
Taidokas lopputulos....
minulla ollut haaveena ,siis vain haaveena,,,peikkopoikiille omaa mökkiä,värkätä::)
Kiitos ihanasta tarinasta!
ja aina tälläiset jutut saa minussa ilon ja innostuksen valloilleen.
Oikein hyvää toukokuta!Sinulle ,Päde!
Halauksin kiittää Liisa!:)
Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla ja kyllähän peikkopojat mökin tarvitsisivat:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaIiik miten ihana fantasiamökki! Olen ahminut youtubesta juuri tuon tyylisten mökkien tekoa. Kyllä muovipulloista on moneksi 😊 Kyllä tuota on ihana katsoa terassilla illan hämyssä, hienoa 👍
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaKaunis koriste puutarhaan, ja vaikka sisälle.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOho! Enpä olisi ensimmäisistä kuvista uskonut, että siellä muovipulloja sisällä! Tosi hieno! <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi ihana! Tuo on todella kaunis <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaAivan ihana mökki. Hieno idea laittaa pulloja sisälle.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaKiva idea ja hieno toteutus. Ihana xx
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaNo jos ei tuonne pesiydy sitten kesän aikana joku puutarhakeiju,niin ei sitten mihinkään!😚
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaSinä se osaat ja saat aikaan <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi mikä kiva idea ja upea toteutus!Kahdessa viikossa kun olin maalla ehti tapahtua iso harppaus täällä pääkaupunkiseudulla keväässä, mökillä ei oltu vielä ihan näin pitkällä, vaikka kevät toki sielläkin alkoi jo ihanasti vihertää. Hyvää toukokuun jatkoa ja ihania aurinkoisia päiviä!!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Meille tuli vain pieni takatalvi, kun eilen satoi lunta maahan ja tänä aamunakin kuura maassa:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaMielettömän upea idea ja hienon hieno toteutus.
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua!
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi kevään ihmettä ja upeutta!! Tämä on siis niin mieletön....
VastaaPoistaYoutuben "ihmeellinen maailma" tuli kuin toteen kättesi kautta...
joku oikeasti osaa tehdä niitä!!
Miehenikin ihasteli ja zoomaili sitä tarkasti - mitä massaa tosiaankin käytit?
Josko sittenkin isompien lastenlasten kanssa ryhtyisi puuhaan...
Ja JOS, joskus jotain vastaavaa syntyy... niin se on tosiaan sitten sinun ansiota ja inspiroimaa! Iloa ja Rakkautta Äitienpäivän viikonloppuusi!
Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla ja oli kyllä ihana että sain linkin, lämmittää mieltä että ihmiset ajattelevat minua kun näkevät jonkun hauskan idean:) Tässä käytin DASin askartelumassaa, 1kg paketti riitti oikein hyvin. Tykkään siitä massasta kun on niin helppo muovata:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaUskomattoman tunnelmallinen satumökki. Ja tuo miten olet sen tehnyt, aivan uskomattoman ihmeellinen juttu, taitava olet. Aurinkoista viikonloppua!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaAivan satumaisen upea, niin hieno ja vetoaa muhun täydellisesti. Oikein ihanaa äitienpäiväviikonloppua Päde. <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOnpa ihana ja loistava idea <3 Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaHow much imagination, art and creativity. You made a wonderful piece of art.
VastaaPoistaTake care and have a nice weekend.
Thank you, nice to hear♥ Have a lovely day♥
PoistaTämä on niin ihastuttava. Onhan tuo idea pyörinyt omassakin päässäni, vaan kun ei saa aikaiseksi. Noitahan voisi tehdä vaikka koko kylän pihalle sateelta suojaiseen paikkaan.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaIhana keijun mökki, voisin tehdä meille heti kaksi, toisen etutarassille ja toisen takaterassille. Taitavasti olet toteuttanut ja hyvät kuvat oli välivaiheista.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla;) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaSievä mökki ja nuo valot antavat kuvan lisän. Mitähän porukkaa tänne vielä muuttaa...
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Saas nähdä kuka siellä kesällä asustaa:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi kuinka valloittava keijun mökki syntyi käsissäsi <3 Aurinkoista viikonloppua Päde <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaKaunis puutarha koriste. Hyvää viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi tavaton kuinka söpö! ♥
VastaaPoistaSinä jaksat tehdä kaikkea ihanaa näpertelyä! :)
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVau, miten hieno tulikin,oletpa sinä tosi taitava vähän jokaisessa asiassa.
VastaaPoistaPitääpä laittaa korvan taakse...
Tulin toivottelemaan hyvää huomista Äitienpäivää!
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaOnpa suloinen ja mahdottoman taidokkaasti tehty mökki! Mietin vain, onkohan siellä jo vuokralaisia ja jos niin keitä siellä asustelee? Tuntuu uskomattomalta, että kaikki alkaa tyhjistä muovipulloista!
VastaaPoistaHyvää äitienpäivää ❤️
Kiitoksia paljon♥ Vielä ei vuokralaisia ole, mutta kunhan kesä tulee niin eiköhän sinne asukas löydy:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaWau sanon minä. Taasen tätä taattua ihanaa Päden laatu työtä.
VastaaPoistaIhanaa äitienpäivää toivottelen tässä samalla.
Kiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaTuo on upea! Itsekin olen tuollaisen tehnyt ja ei siitä nyt noin hieno tullut kuin tuo sinun on. Meillä oli kyllä vähän erilaiset materiaalit. Mutta hauskaa tuon tekeminen on. Piti tänä keväänä tehdä noita äiskän kanssa lisää, mutta nyt on tämä korona-aika ja kaikkee puuhailua on nyt rajoitettu......Saa nähdä, että tehdäänkö niitä nyt lisää vai jääkö toiseen kertaan.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla että sielläkin on samanlaiset askartelut olleet ja varmasti on ollut hieno!! Tämä Korona aika on kyllä ikävä kun jää niin paljon kivoja juttuja tapahtumatta sen takia..Kumpa arki palaisi pian! Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaTosi kaunis puutarhamökki! Voitit blogini hyvän mielen arvonnassa siemensetin, joten laittaisitko minulle osoitteesi s-postilla puutarhahetki@gmail.com, niin laitan palkinnon postiin. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Voi miten kiva kuulla, minäpä laitan:) Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaVoi, että on niin ihana! Olet todella taitava, niin hyvä käsistäsi tekemään kaikenlaista. :) <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
Poistaluulenpa et saat tehdä toisen terassille vietäväksi, koska tämä ensimmäinen on aivan ihana tuossa, mis nyt on. aikamoinen homma, mut kyl kannatti, pullotalosta tuli oikea Satulinna!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaIhanan koristeen olet askarrellut puutarhaan♡ ja idea on kyllä mahtava♡ Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaKoristeesta tuli tosi hauska! Sait muotoiltua käävistä ihan aidon näköisiä. Valot kruunaa mökin. Aurinkoista kevään jatkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
PoistaGreat idea, thank you for sharing! :)
VastaaPoistaP&P style ♡ ☯ ☮ --- DIY --- fashion --- and more --- ☮ ☯ ♡
Thank you♥ Have a nice day♥
PoistaOnpa hieno! Ei millään voisi arvata mistä tehty.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavaa kevätpäivää♥
VastaaPoistaNice post. Hi, I follow you # 324 , follow back?
VastaaPoistahttps://insandfashion.blogspot.com/
Thank you, Nice to hear♥ I have to visit your blog:) Have a great week♥
PoistaNo nyt sukellettiin satujen maailmaan <3 Ihana, aivan ihana!
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Kiitoksia paljon♥ Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaSuloinen satumökki!
VastaaPoistaKaunista viikonloppua!
Kiitoksia paljon♥ Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaVoi mikä ihana mökki! Taidan tällaisen väkertää lapsenlapsen kanssa :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla, se onkin kivaa yhteistä puuhaa! Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaHalloween-henkeä!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaWau tosi upea! Tekee ihan itelläkin mieli tehdä tuollainen :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Tämän tekeminen oli kyllä hauskaa puuhaa, joten suosittelen:) Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaVoi kuinka suloinen mökki ja niin hauska idea. 😄
VastaaPoistaAskartelut ovat välillä niin mukavaa puuhastelua.
Ihanaa kun kevät on pitkällä ja valonmäärä alkaa lisääntymään.
Ihanaa kevättä sinulle! ❤
Kiitoksia paljon♥ Totta, niin ovat:) Samoin sinne ja Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaOnpa kiva käydä blogissasi ihanalla "mökkireissulla", aivan hurmaavan ihana mökki. Näitä ideoita olen katsellut myös tuolta "netin" ihmeellisestä maailmasta. Olisi joskus itsekin kiva toteuttaa.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla ja kokeile ihmeessä, tämän mökin väkertely oli hurjan hauskaa:) Mukavia kevätpäiviä♥
PoistaIhana keijun mökki. Vau, ihastuin. <3 Kiitos ihanasta ideasta, tätä voisi kokeilla lapsien kanssa kesälomalla. Aurinkoista viikonloppua sinulle! <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla, kokeilkaa ihmeessä. Tätä oli niin hauska kasata:) Mukavaa päivää ja alkanutta viikkoa♥
PoistaKeijutalo! Voi että miten ihana se on! Olen meille parvekkeelle miettinyt tollaista, olisi niin nätti ja sopisi sinne hyvin jonkun pienen keijun kanssa ehkä, en tiedä teenkö itse vai ostanko valmiina, mutta ehdottomasti tällainen on kyllä saatava meille :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥ Kiva kuulla:) Kiva kun on tullut näitä ihania aurinko päiviä niin onkin hauska pihoja/terasseja/parvekkeita laitella kesäkuntoon:) Mukavaa päivää ja alkanutta viikkoa♥
PoistaOi, mikä ihana puutarhakoriste. Keijutalo! Minulle ei tullut enempää eikä vähempää kuin Gaudi mieleen. Mielikuvituksekasta arkkitehtuuria.
VastaaPoistaAurinkoista viikkoa sinne <3
Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla:) Aurinkoisia toukokuun viimeisiä päiviä♥
PoistaAivan huikea askarteluidea!
VastaaPoistaPaljon kiitoksia♥ Mukavaa kesäpäivää♥
Poista