perjantai 2. helmikuuta 2018

Kynsilakka kukat

 

Viime kesänä tein terassille pienen miniatyyri puutarhan, arvasin kyllä jo kesällä että minun kasvien elossa pysymis prosentilla osa kasveista tulee kokemaan talven aikana ankean kohtalon 😉
 Olin yhtä lehtensä pudottanutta rankaa heittämässä jo pois kun aloin taas miettiä "Hmmm...ehkä sittenkin..." 😄 Nimittäin juuri muutama päivä takaperin oli nettiä selaillessa pistänyt silmään nämä kynsilakkakukat Villa Tutan sivuilla 😍 Joten ajattelin kokeilla josko tuolle rangalle saisi vähän uutta "kukintaa" 😏


Kynsilakkakukkien tekoon varasin kullanväristä metallilankaa ja kaikki vanhat kynsilakan jämät. Aloin tekemään kukkia niin että otin metallilangasta pätkän ja kiepautin paksun muovipillin ympärille (noin puolesta välistä tuota metallilankaa) lenksun ja käänsin pillin kerran ympäri, uudelleen lanka pillin ympäri ja kiepsautus, tein jokaiseen kukkaan viisi terälehteä, kukkien varret vielä kierritin yhteen..tuossa ensimmäisessa kokeilussa toinen varsi jäi liian lyhyeksi, joten seuraavalla kerralla otin vaan pidemmän pätkän lankaa 😊


Sitten se maalausosio.. Tällä kertaa ajattelin että nytpä tuli sellainen askartelu vastaan ettei minulta onnistu ja vaikka alkuun kuinka yritin niin ei vaan minun päähäni mennyt kuinka kummassa tuollainen lakka muka langassa pysyisi 😳 Mutta kylläpä vaan taas sitkeys palkittiin, jonkun aikaa tusattuani huomasin että tämä onkin täysin tekniikka laji, reippaasti lakkaa ja hyyyyyyvin rauhallinen ja tasainen veto, niin että tuo lakkasivellin on poikittain. Pintaa alkoi syntymään, joskus lakan pintajännitys rikkoutui ja sitten vaan uusi pinta päälle.. Tein myös lehtiä tuolla samalla tekniikalla😊


Annoin kukkien kuivua tovin ja liimasin pienet helmet vielä kukkien sisuksiin koristeeksi


 Sittenpä pääsin näitä kukkia liimaamaan paikalleen, osan kierittelin ohuen sidontalangan avulla kiinni runkoon ja osan liimasin kuumaliimapyssykän avulla 😊







 Kuvissa sitä ei oikein nää, mutta kun valo osuu noihin kukkiin ja lehtiin, niin ne kimmeltävät kyllä kauniisti 😍 Yhden valmiin sydämen mallisen styroksi pohjan päällystin valkoisella hileellä ja tähän pohjaan kiinnitin myös näitä kynsilakkakukkia, sydämen keskelle kiinnitin vielä toisen sydämen..

      "Nauti joka hetkestä" 💖


Näin aion tehdä, minä nautiskelen alkaneesta talvilomasta ja kaikesta kivasta mitä se tuokaan mukanaan 😍

Nautinnollista ja leppoisaa
alkanutta helmikuuta 💖





Kiva kun kävit blogissani ♥

173 kommenttia:

  1. Tämähän on upea!Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, hauskaa puuhaa mutta kärsivällisyys meinasi olla koetuksella:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  2. Vau! ja vielä kerran VAU! Kynsilakkakukkasista en ole kuullutkaan aiemmin. Vaatii varmaan tosi paljon kärsivällisyyttä väkertää noita. Kun juttu innostaa ja kiinnostaa jaksaa yrittää. Isot ihailuni ja onnitteluni mainiosta tavasta tuottaa iloa sekä itselle että ihailijoille. :)) Oikein, oikein rentouttavaa talvilomaa ja paljon iloa tuleviin päiviisi Päde! Oli ihanaa aloittaa tämä päivä takkatulen lämmössä upeaa postaustasi lukien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minulla ei meinannut alkuun mennä ollenkaan ymmärrykseen kuinka kummassa lakka voisi muka kiinnittyä itsekseen ilman tarttuvaa pintaa, vaan sitten kun yksi onnistui ja syntyi lakka"jännitys" niin alkoi tapahtumaan:) Ihana on talvilomaa viettää ja nauttia kiireettömyydestä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  3. Oi, onpa kauniita. En ole kyllä tuollaisesta tekniikasta ennen kuullutkaan. No, en kyllä varsinainen askartelija olekaan. Mutta lopputulos on todella kaunis ja olet kyllä taitava, itseltäni ei olisi onnistunut.
    Mukavaa talvista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ En minäkään aiemmin ollut näistä kynsilakkakukista kuullut, mutta Villa Tutan sivuilta nämä bongasin ja sitten katselin netin kuvahausta lisää:) Täällä satoikin pari päivää ihanasti lunta ja on kyllä taas niin kaunista ja talvista♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  4. No jo alkoi oksa kauniisti kukkimaan, aivan ihana!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Onneksi en heittänyt tuota rankaa pois:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  5. Olet kyllä taitava nainen. Aivan ihania <3 Täytyykin ehkä kokeilla itsekkin, kun noita kynsilakkoja on tupannut jäämään kaappiin :) Ihanaa lomaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Sellaisia jämälakkoja kyllä tuntuu aina kertyvän, kiva jos nekin saa käytettyä pois:) Lomaa on kyllä välillä oikein mukava viettää♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  6. Eiiih,,,, taas jotain niin ihanaa. Mä haluun kanssa tommoisen sydämmen ja noi kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Noita oli kyllä hauska tehdä vaikka alkuun meinasi hermo mennä:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  7. 🌸 Oi mikä ihanuus 🌸 Ja sekin on hyvä juttu että vanha kasvinkarahka ja liiat kynsilakat saavat uutta eloa ♥ Kyllä on Päde taas saanut kaunista aikaan ♥ Ihanaa päivää sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva on luoda vanhasta uutta ja huomata ettei kaikkea aina tarvitse pois heittää! Meillä noita kynsilakka jämiä aina kertyy kun tytöiltä niitä jää, niin kiva että edes osan saa hyötykäyttöön:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  8. Oi että ovat somia.. tuli niin kauniisti kukkiva oksa. Leppoisaa perjantaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kauniisti valo osuu noihin kukkiin ja saa ne "hohtamaan":) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  9. Olen ihastuksesta lääpällään. Sinä se ideoit ja osaat. Lopputulokset ovat silmiä hivelevän kauniita. Itse olen hieman kärsimätön tyyppi. Epäilen, ettei tämä onnistuisi minulta. Hyvää perjantaita ja helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Olin tosiaan tuota rankaa pois heittämässä kun muistin juuri nähdyt kynsilakkakukat Villa Tutan sivuilla:) Hih..kyllä näissä oli kärsivällisyys minullakin kovilla..jo kerkesin ajattelemaan että nytpä tuli vastaan sellainen askartelu joka ei vaan minulta onnistu:) Periksi ei voi kuitenkaan antaa kun se ärsyttäisi vielä enemmän:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  10. Ihana!! Villa Tutassa onkin aina kaikkea kivaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi todella, ihan huippu juttuja juuri kävin siellä "herkuttelemassa" sokerisilla pikkuleivillä:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  11. Sinä olet niin taitava noissa askarteluissa ja tuunauksissa! Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
  12. Tulipa nättejä! :) Olen pitkään miettinyt tuollaisten tekemistä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kannattaa kokeilla..varaat vaan pitkää pinnaa tarvikkeiden lisäksi:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  13. Voi että on kauniita kukkia. Ja KIITOS että jaoit meille tuon ohjeenkin. Aion kyllä kokeilla tuota nythän on pääsiäinenkin tulossa ja koristeita olisi kiva tehdä tällä tekniikalla. Ei kun lakkojen ostoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kokeile ihmeessä! Näitä oli kyllä kiva tehdä, vaikka aikaa vievää puuhaa onkin:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  14. Upeita töitä todella ja kynsilakasta, kiva kun kerroit tekotavan.
    Ihan orkkideat, kiva näitä on ihastella, olet taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo kynsilakka kimmeltää niin kauniisti, varsinkin valossa:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  15. Ohhoh, nyt meni lähes yli ymmärryksen! On kuin olisit tehnyt taikatempun ja hieno bonsaikirsikkapuu oli valmis! Upeita kukkia ja jännittävä tekniikka, josta en ole ennen kuullutkaan!
    Ihananihanaa talvilomaa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ En minäkään aiemmin ollut kynsilakka askartelusta kuullut:) Kyllä siinä alkuun sai melkoisen tovin raapia päätään.."Miten kummassa tämä nyt onnistuu..":) Ihana on lomaa välillä viettää♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  16. Siis aivan älyttömän upea tuo oksa! Ei millään arvaisi, miten se on tehty. Voisi luulla, että on vaikka kalliilla hinnalla jostain kultasepänliikkeestä ostettu. On kuin emalikukkasia. On jännä tuo tekniikka, käsitinkö nyt ihan oikein, että se lakka ikäänkuin tyhjän päälle tuohon vedetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tosiaan ihan tyhjän päälle, ainoastaan tuo metallilanka on terälehden reunoina..sitä minäkin ihmettelin, eihän tämä voi olla edes mahdollista.. Lakkasivellin pitää olla poikittain ja lakkaa saa olla reilusti, sitten hyvin tasaisia ja rauhallisia vetoja ja lakka synnyttää sellaisen pintajännityskalvon..Olin aika hämmästynyt kun ensimmäinen onnistui, sitten se olikin helppoa:)♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  17. Todella kaunista kädenjälkeä. Nuo kukat eivät kuihdu vaan ilahduttavat hyvin pitkään.
    Ihanaa ja rentouttavaa talvilomaa ja alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kerrankin sellainen kukka jonka minäkin saan pysymään pitkäikäisenä:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  18. Wau, uutta jännää askartelussa. Lähes kaikkea voinee käyttää kun on mielikuvitusta ja kokeilunhalua. Upea kukkapuu tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tämä oli kyllä virkistävä kokeilu:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  19. Olipa nättejä ja kekeseliäitä kukkia! Joskus (älyttömän kauan sitten) myivät askarteluliikkeissä sellaista maalia, johon pystyi dippaamaan rautalankaa ja silmukkaan syntyi sellainen, vähänkuin saippuakuplapuhallusmainen kalvo. Aine oli kuitenkin tosi haurasta ja rikkoontui mitä pienemmästäkin kosketuksesta. Tämä on tosi kiva vastine niille (minullakin) helposti kuoleville kukille! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo maali kuulosti kyllä jännältä, eihän sitä tiedä vaikka vieläkin olisi myynnissä..Täytyykin seuraavalla kerralla kysellä kun liikkeissä käyn:) Kesällä vielä kasvit pysyvät jotenkin elossa, mutta näin talven aikaan on kyllä aika surkeaa se viherrys tässä mökissä! Minä kun en muista koskaan noita kasvi parkoja kastella:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  20. Kauniita! Olen yhden kokeilun tehnyt ja aika iisiä hommaa kun hoksaa tekniikan. Meneillään on parikin työtä, mutta eivät ole oikein edistyneet kun on ollut mukamas kaikenlaisia kiireitä. Kun näitä sinun kukkiasi katselin niin taas tuli hillitön halu saada ne omat valmiiksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo on tosiaan täysin tekniikkalaji:) Työsi ovat varmasti kauniita, kiva jos tulevat valmiiksi♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  21. Olen nähnyt näitä kukkia monessa Facebook-ryhmässä, mutta missään ei ole kerrottu, miten niitä tehdään. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Netistä katsoin kuvahaulla kuvia ja kyllä oli hienoja töitä! Tähän sain vinkin Villa Tutan sivuilta♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  22. Kiva idea ja niistä tulikin tosi nättejä!!
    Heleää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Leppoisaa viikonloppua ja ihanaa helmikuuta sinne myös♥

      Poista
  23. Sinulla noita ideoita näyttää olevan, en ole tuollaisesta tekniikasta kuulutkaan ennen, mutta kivoja kukkia sillä saa aikaiseksi. Ihanaa helmikuun alkua ja sitä lomaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ En minäkään näihin ollut aiemmin törmännyt, tykkäsin kovasti sitten kun olivat valmiita:) Lomailu on välillä oikein mukavaa ja se ihana kiireettömyys♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  24. Onpa hieno omatekoinen kasvi!
    Tuntuu todella vaikealta tuo tekeminen, että tuohon lankojen väliin saisi kynsilakan jäämään. Melkein veikkaan, että meikäläiseltä hermo kärähtäisi tuossa ihan tyystin ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oli kyllä vaikea itsekkin uskoa ja sitä pähkäilin, mutta sitkeästi kun yrittää niin kylläpä vain onnistuu..tosin se kalvojännitys voi myös herkästi revetä, jos lakka on kovin ohutta.. sitten tekee vain uuden pinnan:) Hermoja kyllä vaatii tuo väkertely:)♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  25. No VAU, ihailen tuota a) luovuutta b) viitseliäisyyttä c) kärsivällisyyttä d) taitavuutta e) mielikuvitusta ja ja ja... Tosi hienoja!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oli kyllä sellainen askartelu, että ensin ajattelin vastaan tuleen jotakin sellaista joka ei vaan minulta luonnistu.. kyllä oli kärsivällisyys koetuksella:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  26. Hieno!
    Pinterestissä olen nähnyt näitä.
    Kiitos hyvistä ohjeista.
    Ja ihanaa viikonloppua!💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minäkin Googlen kuvahaulla katselin millaisia töitä löytyy, että olivat kauniita kaikki♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  27. Ihanaa lomaa! :) Suloisen kukkapuun sait aikaan. Tätä tekniikkaa täytyis kyllä kokeilla! Vanhoja lakkoja löytyis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kokeile ihmeessä:) Välillä lomailu on oikein mukavaa♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  28. Oi miten hienoja ja tuo sydänjuttu on ihana ❤️ . Minä olen myös tehnyt näitä kynsilakkakukkia muutama vuosi sitten :)
    jos haluat käydä katsomassa osoitteessa https://anunaskareet.blogspot.fi/2015/02/kynsilakkakukka-kukkia.html#comment-form
    ja löytyyhän sieltä muutamia muitakin kynsilakkakukka juttuja 🙂
    Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi, kyllä vain haluan, minäpä menenkin heti ihastelemaan..Kiitos linkistä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  29. Lakkabonsai?? Luomassasi ja ideoimassasi väriharmonisessa kaunistuksessa ei kauneus ole katsojan silmissä, vaan se on ollut tekijän käsissä; silmä lepää ja mieli rauhoittuu...
    Herkkä sydäntaulu sykähdyttää muistutuksellaan siitä tärkeästä, mikä hössötyksen ja aatoksenriennon keskellä taka-alalle taipuu: elämää eletään tässä ja nyt. Hauskaa hupsuttelua & isosti nautintoa lomallesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minäkin tykkäsin noista väreistä kovasti ja kun lakan pintaan osuu valo, niin hohtaa kyllä kauniisti:) Tuo on niin totta, nautitaan!!!:)♥ Lomailu on vaan niiiiin Ah!!:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  30. Tää sun kynsilakkakukkapuu oli ihana,heti silmät osui siihen tänään <3 Ihanaa rentoa ja lumista talvilomaa <3 Nautinnollisia hetkiä taitaakin olla tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Lomailu on välillä niin mukavaa:) Ihana oli nähdä ja päästä turisemaan♥ Leppoisaa viikonloppua ja huomenna ainakin nautiskellaan:)♥

      Poista
  31. Kynsilakasta on näköjään moneksi!
    Hienoja! <3
    Kivaa viikonloppua ja ihania lomapäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kyllä mietin, että olipa hyvä kun en tuota rankaa viskannut poit:) Lomailu on kyllä ihanaa välillä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  32. Tosi kaunis kukkiva bonsaipuu! Pitääkin pistää korvan taakse tämä vinkki, kaapissa lienee vielä vanhoja kynsilakkoja. Aurinkoista helmikuuta sinun pajaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi laita ihmeessä:) Näitä oli kyllä kiva tehdä kun alkuun pääsi! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  33. Voi ihme sentään! :DD Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  34. Kaunista! Kynsilakan haju tekee sairaaksi;-( viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Se haju noissa lakka/maalitöissä ikävintä onkin..Kiva olisi tehdä ulkona kauniilla kesäsäällä kun saisi tuoksutella raikasta kesäilmaa samalla:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  35. Onpa hauska idea! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  36. Tosi kauniita on nuo kynsilakka kukat.
    Aurinkoisia helmikuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  37. Näppärä olet. Taas yksi hyvä vinkki korvan taakse.

    VastaaPoista
  38. Tosi, tosi upee juttu! Silmät pyöreenä täällä kattelin noita kuvia. Vaude :)

    VastaaPoista
  39. Mainio tekniikka! Harmi, että heitin juuri vanhat lakat pois, mutta täytyy joskus tulevaisuudessa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Meilläkin noita vanhoja lakkoja oli kertynyt, niin kiva kun pääsi osan käyttämään pois:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  40. Siis aivan uskomatonta, enkä ole tälläisiin ikinä törmännyt, mutta niistä tuli upeat! Huh kuinka vaikeaa, ei sujuisi multa.
    Ihanaa viikonloppua Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ En minäkään ollut aiemmin tällaisiin kynsilakkakukkiin törmännyt:) Kyllä minäkin alkuun muutaman kerran mietin että nyt menee sivellin takaisin lakkapurkkiin ja heitän rangan pihalle..:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  41. Onpa kauniita! Ihan uusi juttu taas!
    Ihanaa lomaa Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Lomailu on kyllä ihanaa:)♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  42. Upea <3 Mielenkiintoinen tekniikka, hienosti olet tehnyt.
    Tunnelmallista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Piti kyllä alkuun pikkuisen päätään pyöritellä "Kuinka...?!":) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  43. Kynsilakkakukkasia, vau miten kekseliäs olet! :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Noita täytyy kyllä tehdä vielä lisää, tykästyin niihin niin kovin:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  44. Mykistävää! Hyvän tähen, kun olet osaava.

    VastaaPoista
  45. Vautsi vau....tuota pitää muistaa kokeilla. Hienot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi kokeile ihmeessä, hauskaa puuhaa kun alkukankeudesta pääsee yli:)♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  46. Vaatii varmasti pitkäjänteisyyttä ja näppäryyttä, mutta lopputulos on upea! Ihanaa talvilomaa sinne. Omaa lomaani joudun odottelemaan vielä kuukauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oli kyllä "hermokkain" askartelu ikinä:) Lomaa on välillä oikein mukava viettää♥ Onneksi kuukausi menee äkkiä, varsinkin kun on jotain kivaa odotettavaa:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  47. Mukavan näköset kukat teit. Oon nähny näitä kukkia aiemmin ja miettiny miten ne totteutetaan, nytpä selevis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Ihanasti hohtavat kun valo osuu kukkiin:) Näitä pitää kyllä tehdä uudelleenkin..Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  48. Todella kaunis kukkiva bonzaipuu.

    Kaksi bonzaipuuta olen ostanut.
    Molemmat kuolivat sillä aikaa kun olimme kahden viikon matkalla.

    Rentouttavaa viikonloppua Sinulle!🛌💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi harmi että kuolivat..Kivoja kyllä nuo Bonzaipuut:) Leppoisaa viikonloppua sinne myös♥

      Poista
  49. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Sinulle laitoinkin jo postia tulemaan:) Toivottavasti paketista pidät..Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  50. Toiset osaa - toiset ihailee;)
    Ihanaa helmikuuta sinulle - ja ehkä nähdään ensi viikonloppuna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Mukava olisi nähdä (kiitos myös lipuista♥) Kovasti on jo suunnitelmissa ja mitä kaikkea ihanaa siellä pääsisikään näkemään:)! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  51. Oi mikä ihanuus kyllä sinä olet taitava.Tosi upea.Ihanaa rentouttavaa lomaa Bäde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Ihana on kyllä välillä lomailla:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  52. Onpas jännä idea, ja tosi nätti lopputuloskin. Oikein mukavaa talviloman jatkoa Päde:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Meillä onkin parin viimeisen päivän aikana satanut oikein kunnolla lunta ja on ihan talviloma fiiliksetkin kun ikkunasta ulos katsoo:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  53. Ahh,voi mitä ihanuuksia!! Olen you tubesta katsellut monet kerrat ohjeita tälläisiin ja kyllä siellä hyviä ohjeita onkin. En vain ole vieläkään mukamas ehtinyt kokeilla. Mutta sinun kukkasi ja oih kuinka tuo sydänkin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo You tubekin on sitten loistava kanava, sieltä kyllä löytyy vaikka mitä:) Aikaa vievää puuhaa nämä tosiaan ovat..ja alkuun myös hermoja, silti aion tehdä näitä vielä joskus uudelleenkin:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  54. Niin ihania! Olen näitä katsellut, ja miettinyt, että oma kärsivällisyys ei välttämättä riittäisi, tytär saattaisi olla riittävän kärsivällinen näpertelijä. Todella kaunis lopputulos, ja varmasti upea auringonsäteiden valaistessa!
    iloisia kauniita helmikuun päiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tämä oli kyllä sellaista askartelua että pitää laittaa kieli keskelle suuta ja sinnikkäästi vain yrittää..mukavaa kuitenkin, joskus on ihan hyvä että on vähän haastettakin:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  55. Voi miten kaunista, aivan kuin japanilainen kirsikankukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tyttäreni sanoi ihan samaa:)♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  56. Upea idea! Tämä kuulostaa siltä, että yhden pienen ystävän keijupuutarhaan pitää tehdä kukkia. Kiitos Päde!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi..kuulostaa ihanalta ja pikkuinen ystävä tulisi varmasti ikionnelliseksi!♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  57. Kaikkea sitä näkee ja oppii!

    Hitsiläinen, minulla on nyt jättiläjät kynsilakkoja joutilaana, kun lopetin kynsien lakkaamisen kokonaan. Matskua löytyis, aika ja kärsivällisyys on sitten toinen juttu :D :D

    Rentouttavaa ja ihanaa talvilomaa sekä alkanutta helmikuuta ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oonkin monessa askartelussa huomannut että tuo kärsivällisyys on tosiaan hyve:) Leppoisaa alkanutta viikkoa ja ihanaa helmikuuta sinne myös♥

      Poista
  58. Kääk!!! Todella upeeta:) Kiitos kun jaoit tämän meille 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  59. Tosi kaunis! Oletpa idearikas ja näppärä!
    Mun hermoilla ei noin tarkkaa työtä tehtäis. 😊
    Toivottavasti sulla on ollut hyvä loma!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Näin näitä kukkia VillaTutan sivuilla ja sitten kävin Googlen kuvahaussa ihastelemassa lisää:) Tykästyin noihin niin paljon että lisää on tulossa lakkatöitä...ja onneksi on noita tyttöjä. keräsivät kaappinsa kätköt yhteen ja materiaalia on kyllä tarpeeksi:) Ihana on ollut viettää lomaa ja aamulla ajattelinkin, että onpa kiva kun ei tarvitse tuonne pakkaseen lähteä♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  60. Ihan mielettömän kauniit kukkaset teit. Kärsivällisyys palkittiin. Olet kyllä taitava käsistäsi.
    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Pari kertaa tosiaan teki mieli laittaa lakkasivellin takaisin purkkiinsa ja viskata metallilangat roskiin:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  61. Ei mene kyllä minun jakeluuni, miten lakka voi pysyä siinä lankalenkissä. Mutta ihan mieletön idea, ja lopputulos on aivan huikaisevan kaunis! Samalla tulee käytettyä niitä kynsilakan jämiäkin. ;-)

    Ihanaa talviloman jatkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Hih..kuule kyllä minäkin mietin että "Miten ihmeessä..?!":) ...ettei millään mene käsitykseen kuinka voisi pysyä, mutta sitten kun se lakkajännitys syntyy niin se on kyllä älyttömän helppoa..tosin aikaa vievää:) Tosiaan oli kiva kun edes osan noista vanhoista lakoista sai käyttää pois:) Kiva on talvilomaa saada viettää..ja aamulla oli ihan talven tuntukin kun kävin ulkona -15 ja tuntui niiiiiiin hyrrrr keliltä:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  62. Valtavan kauniit kukat - keväiset kirsikankukat tulivat minullakin näistä mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  63. Kauniita kukkia, pitänee ehkä joskus kokeilla. Vanhoja kynsilakkoja kyllä löytyisi varastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oli kyllä kiva kun noita vanhoja lakkoja sai hyödynnettyä, niitä aina kertyy:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  64. Ompa ihmeellistä. Kukan terälehtiosa on siis ihan silkkaa kynsilakkaa? Minultakin ois usko loppunu jo ennen kun oisin alottanu, mut jos näin on, niin pakkohan tuo on uskoa. :) Lopputulos on tosi hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kyllä, kukan reunus on ainoastaan metallilankaa ja sitten tuo kukka osa ihan pelkkää lakkaa..kyllä sitä piti tovi pähkäillä ja kokeilla:) Tuo oli sitten loppujen lopuksi niin kivaa, että seuraava kokeilu on jo "muhimassa":)) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  65. Taitava oot! Mä aina ihailen muiden kätten töitä, kun oon niin kärsimätön etten saa tuollaisia aikaiseksi:D Ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kyllä meinasi itselläkin kärsivällisyys loppua alkuunsa:) Ihana on lomaa viettää♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  66. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  67. Wau.. ovatpa kauniita. <3 Hyvää ja kaunista lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Täällä onkin mukavasti pakkasta ja lunta maassa,niin on oikein sopivasti talvinen kelikin tälle talvilomalle:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  68. Ootpas taas ollut taitava, ja viitseliäs! Ei voi kuin ihailla luomuksiasi. :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, ja lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ On kyllä niin mukava välillä lomailla:)♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  69. Kiitoksia kovasti♥ Juuri tuossa aamulla ajattelin että olipa kiva kun ei tarvinnut lähteä mihinkään, voi pistää rauhassa takkaan tulet ja ihan vaan olla:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  70. Mikähän Emoji olisi eniten suu auki... sillä nyt kyllä loksahti leuat niin pahasti, että huh huh.... Mistä ihmeestä sä kaivat kaikki ideasi????
    Ei muuta kuin kaffetta koneeseen ja viikko käyntiin, muistahan torttukin poskeesi tänään nauttia.... heleää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Näin näitä kynsilakkakukkia VillaTutan sivuilla ja voi miten näyttivät kauniilta! Sitten pitikin mennä Googlen kuvahakuun katselemaan lisää..ja kohta olinkin jo tytöiltä kyselemässä löytyisikö vanhoja lakkoja:) Tänään on kyllä Runebergin-tortuilla herkuteltava:)♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  71. Ihania kynsilakkakukkasia <3 ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  72. Todella näyttävät kukat. Täytyy myöntää, että kokeilimme kerran samaa tekniikkaa, mutta homma meni päin mäntyä. En tiedä, mistä johtui. Onneksi näkee näitä onnistuneitakin versioita. Ehkä pitäisi kokeilla uudelleen paremmalla onnella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minäkin ajattelin ensin että nyt tulikin vastaan sellainen askartelu ettei vaan minulta onnistu:) Peukut pystyyn että onnistutte jos joskus kokeilette uudelleen! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  73. Hauska idea jälleen ja tosi kauniisti toteutettu! ♥

    VastaaPoista
  74. Hei! Kiva kun kävit kylässä blogissani, tulin heti vastavierailulle:) Ihania ideoita sinulla. Heti bonggasin tuon unisiepparin. Mukavaa helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, tuo unisieppari on kyllä tuonut oikein mukavia ja rentouttavia unia meidän mökkiin:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  75. Onpa hauskoja!Kärsivällisyyttä vaativa homma 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tosiaan vaati pikkuisen pitkää pinnaa:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  76. No olipa jännä juttu. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa sinne myös♥

      Poista
  77. Kauniit herkän näköiset kukkaset. Kannatti nähdä vaivaaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kyllä tuli tosiaan hyvä mieli sitten kun työ oli tehty:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  78. Tosi kauniita ja herkkiä kukkia! En meinaa uskoa, että lakka pysyy tuossa metallilankarinkulassa. Uskomattoman hienoja, ei voi muuta sanoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kyllä siinä piti itsekkin vähän aikaa päätä pyöritellä..miten kummassa?!:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  79. Voi että on taas hieno idea ja opetettu ihan kädestä-pitäen-tyyliin. Villa Tutalla en tainnut edes käydä ♥ Kiitoksia vain sinnekin kynsilakkakukka jutusta. Tuntuu kyllä hassulta, että lakka vain jää ilmaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minäkin olin ihan ihmeissäni kun ensimmäinen sitten onnistui..sivellintä piti pitää poikittain, reilusti lakkaa ja mahdollisimman tasainen rauhallinen veto, niin ettei sivellin irtoa pinnasta missään vaiheessa. Lakasta syntyy sellainen pintajännitys kalvo:) Olin kyllä ihan äimänkäkenä kun se ensimmäinen lehti lopulta onnistuikin ja sitten se olikin helppoa:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  80. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti❤ Noita oli kyllä kiva väkertää:) Leppoisaa viikon jatkoa❤

      Poista
  81. Voi että - tätä samaa ohjetta olen katsonut, että olisipa kiva edes kokeilla.
    Nätti asetelma, ja kestävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti❤ Totta..kerrankin kukkia jotka ei minunkaan hoidossa ihan heti lakastu:) Leppoisaa viikon jatkoa❤

      Poista
  82. Sinä olet kyllä askartelunero. :) Todella upeita kukkia.
    Mukavaa lähestyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti❤ Leppoisaa viikon jatkoa sinne myös❤

      Poista
  83. Ihania kukkaisia kertakaikkiaan <3 Lopputulos palkitsee aina tekijän eikö niin? :D Mukava taas käydä lukemassa postauksiasi mitä ihanaa olet taas tehnyt, saavat hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti❤ Kiva kuulla, Leppoisaa viikkoa sinne❤

      Poista