perjantai 26. tammikuuta 2018

Hyvää viikonloppua ♥



 Tulin vain toivottamaan teille kaikille oikein ihanaa alkavaa viikonloppua 😊💖
Täällä on muutaman päivän satanut vettä ja lumikasat ovat alkaneet uhkaavasti pienentyä. Ikkunasta kun katsoo voisi luulla, että ollaan jo ihan kevään korvilla 😉
Itsellä se kevään odotus alkaa siitä hetkestä kun mökin pöydälle ilmestyy ensimmäiset tulppaanit. Tänään niitä haettiin kauppareissulla 😊 Kiireen vilkkaa piti lähteä kauppaan kun esikoinen ilmoitti, että he tulevatkin poikaystävänsä kanssa illalla käymään ja tuovat samalla kotilomille tulevan sotamiehen asemalta kotia. Nyt kun osa murmeleista on jo maailmalla, niin välillä ikävä on kyllä kova.. 😢 Ei sitä osannut jotenkin silloin ajatella kun olivat pieniä ja aina siinä lähellä kuinka arvokasta aikaa se lapsuus onkaan, eikä myöskään sitä kuinka hurjan nopeasti se sitten sujahtaa..  
Vaan kylläpä on ihania ne hetket kun mökki taas täyttyy naurusta ja metelistä, niitä osaa todellakin arvostaa 💖


Tänään siis ihan vaan nautitaan lököilystä ja yhdessä olosta. Kiva onkin välillä saada viettää täysin vapaata viikonloppua. Iltapalaksi ajattelin tehdä hampurilaisia ja pitsaa..ne uppoavat meidän jälkikasvuun aina ja jälkipalaksi on varattu kaappi täyteen herkkuja 😍 

Onko siellä millaisia viikonloppu suunnitelmia?!

Hyvää viikonloppua 💖


Kiva kun kävit blogissani ♥

108 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen viikonloppu teille tulossa <3 Meillä ei ole suunniteltuna mitään ohjelmaa. Ilona ja Julia lähtevät isälleen ja jäädään taas kolmestaan HerraMiehen ja Taikan kanssa. Oikein mukavaa viikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Täällä vielä mökki ihan unessa,, nämä kiireettömät aamut on sitten ihania:) Oikein ihanaa viikonloppua sinnekkin♥

      Poista
  2. Ihana kimppu, kukat tosiaan piristävät tässä harmaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On tosiaan kivaa piristystä:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  3. Viikonloppu aloitetaan ilman suunnitelmia.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  4. Tosi on että tuommoinen kimppu tuo kevään tuntua.
    Meilläkin ovat lumet huvenneet; nurmikkoa näkyy pihassa :)
    Teille on tulossa ilmeisen vilkas ja hauska viikonloppu.
    Minullakin menoa sekä lauantaina että sunnuntaina, vähempikin riittäisi.
    Oikein kivaa viikonloppua Pädelle ja porukalle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kivoja on kyllä nämä vapaat viikonloput ja vielä kun saa tuota murmelipoppootakin kasaan, niin tykkään!:) Ihanaa ja antoisaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  5. Hyvää viikonloppua myös Sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Voi, teidän viikonloppu kuulostaa hyvältä! ❤
    Ymmärrän hyvin että nautit hulinasta kun porukka on kasassa!
    Herkullinen menu sulla on illalle. 😊

    Täällä vklsuunnitelmissa olis töitä, vapaata ja pikkuisen pojan ristiäiset.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Taitaa joka perheessä nuo hampurilaiset ja pitsat upota kasvaviin nuoriin:) Kivalta kuulostaa teidänkin viikonloppu♥ Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  7. Puhut asiaa:) kauniiden kuvien kera:)

    VastaaPoista
  8. Hyvää viikonloppua.Ihanat kuvat.Kukat ovat kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tuo niin jo kevään mieleen kun noita kukkia katselee:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  9. Lapset kasvaa nopeaa ja lapsenlapset ehkä vielä nopeammin.
    Kotona olemme täällä jäätikön keskellä. Täällä on kaikki kulkuväyvät aivan jäässä. Mutta sisällä ei ole liukasta ja lämpöäkin riittää eli parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Onneksi sitä lämpöä riittää, olkaahan varovaisia siellä liukkailla liikkuessa♥ Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  10. Mukavaa viikonloppua!
    Meillä vietetään huomenna "blini"bileitä ja sunnuntaina vieraillaan vanhainkodissa ja sairaalassa.

    Itsehän tässä välillä suorastaan odotan aikaa, jolloin lapset muuttavat omilleen ja olisi joskus rauha maassa ja omaa tilaa. Varmaan sitten kun se tapahtuu, olen tippa silmäkulmassa pitkään enkä osaa sopeutua hiljaisuuteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oi..blinibileet kuulostaa herkullisilta:) On se alkuun kovin outoa olla hiljaisessa mökissä..ja kyllähän se tippa herkästi tirahtaa silmä kulmaan kun murmelit käyvät kotonaan ja lähtiäisiksi halitaan, ihmettelen joka kerta että mihin kummaan tämä aika katoaa:) Leppoisia vierailuja ja Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  11. Kimppu kuin kevään raikas ensituulahdus kera suloisen jo saapuneen muuttolintusen:)
    Ei tuon hauskempaa ja täydempää viikonloppua kuin murmelilauma tayttämässä huushollia ilollaan ja hälinällään, joka kokemusperäisesti kyllä kyytipojaksi vaatii yhden jos toisenkin pellillisen pizzaa ja hampurilaisia: nautinnollisia ja antoisia yhteisiä hetkiä teille:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Nämä viikonloput kun saa vaan olla kotona on kyllä kivoja ja tosiaan kun saa tuon murmelipoppoon kasaan edes hetkeksi..Eilen illalla niitä taas katselin ja mietin että on sitä monta asiaa mistä olla kiitollinen:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  12. Jälkikasvun vierailut piristävät aina niin meitä vanhempia. Nyt kaupoissa onkin tarjolla ihania kotimaisia tulppaanikimppuja.
    Niinpä mieheni nappasikin minulle ostoskärryihin tulppaanikimpun ja lisäksi kauniin flamengonkukan käydessämme ruokaostoksilla.
    Ihanaa iltaa läheistesi seurassa sinulle.
    Ihanaa ja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Totta, kivaa piristystä! On nuo kukat vaan kauniita:) Ihanaa viikonloppua sinne teille♥

      Poista
  13. Kaunis kukkakimppu! Kuulostaa mukavalta teidän viikonloppusuunnitelmat. Rennosti meilläkin ollaan ja saattaa olla, että lapsiakin tulee käymään, usein käyvät viikonloppuisin ja välillä viikollakin, se on mukavaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Rennot viikonloput on mukavia, kivoja hetki on nuo lasten käynnit♥ Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  14. Kauniit kuvat. Ihana kimppu tulppaaneista ja neilikoista. Ei sitä silloin tajua, kun perhe on tarvitsevimmillaan, kuinka lyhyt aika se loppujen lopuksi on. Nuorten ilo ja tietynlainen huolettomuus antavat kaltaiselleni vanhallekin energiaa. Nauttikaa viikonlopusta ja toistenne seurasta.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Voi todella..minä ihan hämmästelen joka kerta kun tuota rakasta murmelijoukkoon katselee että mihin kummaan tämä aika häviää:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  15. Ihanan keväinen kimppu! Leppoisaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis kukkakimppu! Leikkokukat ilahduttavat. Mukavaa viikonloppua sinulle! PS. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kukat on niin kivoja. Minäpä kävinkin heti kurkkaamassa, kiva arvonta:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  17. Ihanaa viikonloppua sinnekin! Onpa teillä kivaa tiedossa kun nuoriso saapuu kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Nuo hetket on ihan parhaita:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  18. Ihana,ihana kukkakimppu. Sulla on muutenkin aina niin kaunista. Kyllä se oli parasta aikaa,kun lapset olivat pieniä,ei tosiaan sitä osannut ajatella miten nopeesti se on ohi. Mutta kyllä on kiva,kun tulevat käymään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Jälkeenpäin ihan ihmetyttää kuinka se lapsuusaika sujahtaakin niin nopeasti:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  19. Piristävä kimppu on aina paikallaan tuomaan kevät tunnelmaa 💚
    Voi miten äkkiä se aika menee ja lapset on aikuisia .. ja yksi lapsenlapsikin minulla jo ❤️
    Täällä otetaan myös rennosti kahdestaan mutta ensiviikonloppuna sitten enempi väkeä.
    Super ihanaa viikonloppua sinulle ja perheelle ❤️



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oi ihana että on jo uusiakin sukupolvia tullut♥ Ihanaa viikonloppua sinne teille♥

      Poista
  20. Me kerittiin käydä naapurissa kylässä, ennen kuin sairastuttiin flunssaan (mies pari päivää aikaisemmin), niin sillä naapurin yksinäisellä miehellä oli ihana tulppaanikimppu pöydällä, itse en juurikaan raaski kukkia ostaa. Se on aina kivaa kun lapset tulevat käymään, mullakin niitä 5 kpl aikuista :) Hauskaa viikonloppua! Itse olen vielä flunssassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Voi harmi kun tuo flunssa teille rantautui, toivottavasti paranette pian♥ On nuo lapset tosiaan melkoisia aarteita! Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  21. Kaunis kukkakimppu. Kiitos samoin hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  22. Kauniit tulppaanit!

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  23. Ihanaa viikonloppua teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  24. Se on niin ihanaa, kun saa lapset ympärilleen. Kyllä niitä aina on niin ikävä, kun ne maailmalla ovat.
    Meillä kyläillään kahden sisareni luona ja huomenna mennään illalliselle ystävien kanssa Turkuun.
    Oikein, oikein ihanaa viikonloppua sinne! T.Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On se tosiaan ihan parasta kun koko poppoo kasassa:) Teilläkin on oikein kivan kuuloinen viikonloppu! Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  25. Tulppaanit ovat kauniita ja ne tuo keväistä tunnelmaa.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On kyllä kauniita! Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  26. Jokos se on tulppaaniaika. No niitä pitää sitten varmaan ostaa ja viedä äiteelle. :-) Käyn Itä-Suomessa parin päivän vierailulla, ja sitten alan valmistella taas vähän pidempää matkaa. Pressaehdokkailta jää kyllä minun ääneni saamatta.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kylläpä vaan noita tulppaaneja on jo hetken kaupoissa näkynyt, eilen sain ensimmäisen kimpun. Mukavaa reissua äidin luo..minäpä sitten jo viritän nojatuoli-kahvi-matkapaikan valmiiksi:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  27. Hyvää viikonvaihdetta sinne! Iltapala kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Nuo herkut uppoo kyllä meidän jälkikasvuun aina:) Ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  28. Minun viikonloppuni kuluu mukavissa merkeissä, lepään, teen käsitöitä ja leivon. Ihan parasta kotoilua 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  29. Hyvää viikonloppua lasten kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oli kyllä ihana viikonloppu:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  31. Liukasta on täällä, voi että! Muistoissa on vain ne ihanat pakkastalvipäivät! =(

    Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu veljenpojan 16-vuotissynttärit lauantaina ja sitten illalla Aikakoneen keikalle.

    Sunnuntaista ei vielä tiedä, mutta eiköhän se mene ihan kotoilussa, jos ei muuta keksi!

    Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oi teillä onkin kivankuuloinen viikonloppu:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  32. Kaunis kimppu!
    Hyvää viikonloppua!❤️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  33. Oikein ihanaa ja mukavaa yhdessäoloa teille toivottelen!
    Me lähdetään miehen kanssa katsomaan pesisottelua, se on meidän yhteinen harrastus ollut ja nyt seuraamme sitä katsomosta päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Pesäpalloa onkin kiva seurata..meillä se suosikkijoukkue on aina vaan sama..ollut lapsesta asti, äiti kun on syntyperältään Sotkamolainen:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  34. Uimaan tai oikeastaan vesijuoksemaan tästä kohta suunnistan. Hallille sentään, vaikka järvikin näyttää jo lainehtivan. (alla vielä jäätä)
    Tulppaanit ovat kauniita ja niitä harkitsin itsekin. Vaaleanpunainen hortensia lähti kuitenkin kaupasta mukaani. Se näyttää jo niin keväiselle, kun ulkonakin puskee jo vihreää. Ihanaa ja iloista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ihanan reipasta!! Oli kyllä niin mukava viikonloppu ja voi melkein kyynel tirahti silmään perjantaina kun sitä omaa poppootaan katseli..on ne vaan aarteita jokainen:)♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  35. Mökillä ollaan parhaillaan ja sieltä suoraan pojanpoikaa (1v) hakemaan kahdeksi yöksi mummun ja ukin luokse. Eiköhän se siinä mukavasti mene. Hienon kukkakimpun olet ostanut. Minä ostin eilen kolmen Santpaulia kassin ja tänään kaksi tulilatvaa. Kukkia minulla on talvella runsaasti. Hyvää loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa ihanalta ja varmasti on mukavaa yhdessä oloa pikkumiehen kanssa♥ Kukat on kyllä kivoja! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  36. Voi kuinka kauniit kuvat ja heleä kimppu <3
    Meillä viikonloppu pitää sisällään ulkoilua, treenejä, hyvää ruokaa, käsitöitä ja lukemista.
    Ihanaa viikonloppua teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa oikein hyvältä teidän viikonloppu! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  37. Kaunis kimppu!<3
    Minulla vielä tulppaanit kaupassa, kun sain äidiltä ihanan viikonloppukimpun.
    Kivan kuulloinen viikonloppu teille tulossa! <3
    Mukavaa lauantaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oli kyllä niin ihana viikonloppu! Äidit on parhaita:)♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  38. kiitos samoin! Tenttiin lukua täällä tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tsemppiä lukuihin:) Sinulle laitoinkin sähköpostia! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  39. Meillä ei mitään kummempaa tiedossa, mutta tein tänään ihan huippuhyvää nachovuokaa ja lapsetkin tykkäsivät tosi paljon. :) On varmaan totta, että sitten kun lapset on muuttaneet, niin heitä on koko ajan ikävä. Välillä kun on oikein väsynyt ja lapsilla kaikkia vaatimuksia, sitä jo miettii kuinka ihanaa on olla vaan keskenään miehen kanssa kotona kun kukaan ei sotke ja pyykkiäkin on vain nimeksi. Mutta voi sitä tulla äkkiä kyllä suru puseroon, kun ne lapset on lähteneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Iso Nam..on varmasti ollut hyvää:) Monta kertaa oli omassakin mielessä "Että sitten joskus..." kun oikein sisarukset keskenään nahistelivat/tappelivat tavaroista/vuoroisa ym. vaan nyt se nahina ja nälviminen kuulostaa ainoastaan hellyttävän suloiselta:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  40. Ihana tulppaanikimppu! Mä myös iloitsen niin kovasti aina kun lapset tulevat käymään.Mukavaa lauantai-iltaa💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ihan parhaita tällaiset viikonloput:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  41. Leikkokukkia tulee ostettua tosi harvoin. Minul on viel joulukukkia ja pari amaryllistä ei oo viel avannu nuppujaan.
    Miä mietin just huomiseksi jotain kivaa tarjottavaa, kun on tulossa sitä jälkikasvua ja anoppikin vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oi..nuo Amaryllikset on niin kauniita, toivottavasti avaavat nuppunsa! Teillä onkin ollut kiva päivä♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  42. Ihana kukkakimppu. Ihanaa leppoisaa lauantai-iltaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  43. Samoin, tulppaanien ilmestyminen kauppoihin on merkki kevään odotuksen alkamisesta, ostin itsekin ensimmäisen kimpun viikko sitten. Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva kun muillekin nuo tulppaanit on kevään odotuksen merkki:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  44. Kivalta kuullostaa teidän viikonloppunne!
    Ja kyllä se niin on, ettei sitä silloin huomaa, kun lapset ovat pieniä, tai ei osaa tarpeeksi arvostaa sitä aikaa, kun aina on olevinaan kiire.
    Mutta nyt heitä onkin niin ihana saada aina välillä kyläileen tänne kotiin ja lapsenlapsetkin vielä!
    Hyvää viikonloppua sinne ja meille tulee huomenna nuorin tyttömme perheensä kanssa ja se mun ihana lapsenlapseni Venla myös, kyllä meillä taas onkin tekemistä yhdessä tosi paljon ja kivaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tuo on niin totta ja silloin kun ovat pieniä pitää niin itsestään selvyytenä että ne lapset on "aina siinä jaloissa"..Ihania on ne hetket kun koko perhe kasassa. Teillä onkin ollut kiva päivä♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  45. Kaunis kukkakimppu ja tuo teidän koti ♥ Huokailen täällä taas ihastuksesta.
    Ihanaa ohjelmaa viikonlopuksi on teilläkin! Mekin täällä Turussa ollaan vietetty yhteistä aikaa kipparini kuopuksen + vävypojan, sekä ystäväpariskunnan kanssa. Kallisarvoisia helmihetkiä...

    Ei pysy meikämamma ajankulun perässä enää ollenkaan :D Ensimmäinen lapsenlapsi täytti lokakuussa vuoden ja toinen on kohta 7kk:n ikäinen ♥ ♥ Omien lastemme, saati sitten meidän "vanhusten" ikää ei viitsi nykyään edes ajatellakaan ;)

    Suloista, sateetonta sunnuntaita sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa oikein ihanalta teidänkin viikonloppu, on nuo vaan niitä elämän suuria iloja:) Tosiaan mihin tämä aika sujahtaa.. omaa ikää ei enää edes tiedä, joku kysyy niin äkkiä täytyy laskea syntymävuodesta paljonkos sitä ikää onkaan:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  46. Hyvää viikonloppua! Ensi yönä pitäisi alkaa vesisade ja sen pitäisi kestää kolmisen päivää. Sopii mulle. Tykkään, kun on välillä vähän mörkimpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kivaa mörkkeilyä sinne:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  47. Niin kauniit kuvat jälleen:) Sehän se parasta onkin, kun kaikki ovat paikalla! Meillä on tänä viikonloppuna ollut, mutta seuraavaa kertaa saakin odottaa kukaties kuinka kauan... kun toinen isommista lähtee puoleksi vuodeksi muille maille. Ensin olin iloinen, kun sellainen mahdollisuus esiin tuli, mutta nyt se ei jotenkin tunnukaan ihan niin kivalta, kun huomenna lähtee, ja tänään jo täältä meiltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva että sielläkin on saatu viettää mukavaa viikonloppua. On se tosiaan haikeaa ja kun vielä noin pitkäksi aikaa.. Hienoahan se kuitenkin on että lapset saavat mahdollisuuksia nähdä maailmaa! Voimahaleja sinne♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  48. Kyllä meilläkin nautitaan lomalaisen viikonloppukäynnistä. On niin totta, että aika lasten ja nuorten kanssa hurahtaa nopeaan ja sitten alkaa kotona olla hiljaista. Täällä ollaan rupateltu alkuvuoden tapahtumista, naureskeltu ja pelailtu yhdessä. Mikäs sen hauskempaa :)

    Sä ostit aivan upeat kukat kotiin. Eilen näin pajunkissoja ulkona, siitä tuli todella keväinen olotila, vaikka talvihan vielä on.

    Upeaa viikonlopun jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa oikein leppoisan kivalta viikonlopulta! Oi pajunkissoja tammikuussa..se jos mikä on varma kevään merkki..sieltä se tulee:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  49. Kauniisti olet asetellut kukat ja ympäristön. Lasten käynti on aina ihanaa, kun elämä palaa taloon. Sama haikeus on itsellä joskus ajatellessa heidän lapsuuttaan.
    Oma viikonloppuni menee remonttipaluuseen eli tavaroiden kuskaamiseen. Ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On kyllä niin totta että elämää ja ääntä kyllä talossa riittää noilla käynneillä:) Nuo remontit on isoja puuhia..vaan onhan sitten kiva kun lopulta kaikki tavarat taas paikoillaan..Tsemppiä kovasti♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  50. Lapset kasvaa todella nopeasti niin on käynyt myös meillä. Kukat on tosi ihania ja piristäviä. Kiitos ja mukavaa viikonloppua myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ihan liian nopsasti kasvavat! Kukat on tosiaan kivoja ja tuovat niin mukavaa piristystä♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  51. Täällä kans sataa vettä vaan 😯 Mutta toivottavasti pian saadaan lunta taas 😄 Mukavaa viikonloppua sinullekkin! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Taisivat ensi viikoksi taas luvata lunta..peukut pystyyn:) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  52. Niin kaunista ja teillä on aivan ihanat lattia. Samaa minäkin suren, että miten ne lapset vaan kasvoi ja muistinko varmasti nauttia jokahetkestä. :)

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On se kyllä jännä ettei sitä lasten kasvua tajua siinä vaiheessa ollenkaan kun ovat kotona..sitten ykskaks ollaankin siinä hetkessä että alkavat levitellä siipiään ja kokeilla kuinka ne kantavat..ja kantaahan ne:)♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  53. Ihana toi hapsuliina <3 ssainpa siitä kivan idean. :) ... tataapa mulla olla hapsulankaakn lankakaapissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva kuulla, Hapsulangat on niin kivoja:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne♥

      Poista