torstai 14. helmikuuta 2019
torstai 3. tammikuuta 2019
Hyvää alkanutta vuotta 2019 💗
Sytytän sinulle kynttilän, keskelle hämäryyttä.
Sytytän kynttilän loistamaan iloa, ystävyyttä.
Sytytän sinulle kynttilän, näetkö viestini hennon?
Kuuletko lauluni saapuvan, siivillä tähdenlennon?
-Anna-Mari Kaskinen-
Oli kyllä niin ihana joulu tänäkin vuonna😍 ...tai siis viime vuonna 😂
Näin vuoden vaihtuessa menee aina hetki, että uuden vuoden "sisäistää" ja alkuun saakin olla tarkkana, kun vuosilukuja kirjoittelee että tulee oikea vuosi 😉
Viikonloppuna täytyykin kerätä tontut, koristeet ja muut jouluhärpäkkeet laatikoihin ja nostaa ne kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. Sitten vaan innolla odotetaan mitähän kaikkea mukavaa tämä uusi vuosi tuo tullessaan😊 Yhden uuden vuoden lupauksen tein vuoden vaihtuessa ja sen tiimoilta sainkin jo yhteyden oton, josta olin kovasti mielissäni. Tästäpä kerronkin sitten vähän myöhemmin 😉
Tehtiinkös siellä mitään lupauksia tulevalle vuodelle?!😊
Äärettömän suuri KIITOS💖 teille kaikille,
jotka olette täällä blogissani käyneet.
Kiva jos olette Päden pajan menossa mukana tänäkin vuonna😍
Ihanaa alkanutta vuotta 2019
Tuokoon se mukanaan kaikkea hyvää💖
T: Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
lauantai 22. joulukuuta 2018
Tarina pienestä enkelistä ja Hyvän Joulun toivotukset♥
Auto lähti liikkeelle ja hetken päästä pieni potilas nukahti, koko sen pitkän matkan sairaalasta toiseen istuin hänen vierellä ja käsi jatkoi liikettä. Käsi pysähtyi ainoastaan silloin kun se lisäsi lääkettä, jottei kipuja/pahoinvointia tuon matkan aikana olisi. Pedillä lepäävällä pienellä kiharapäällä oli pitkälle edennyt syöpä, johon hoitokeinoja ei enää ollut. Auton pimeydessä silmä luomiani kirveli ja sydän tuntui pakahtuvan rinnassa, kun katselin nukkuvaa lasta. Voi miten pieni ja suloinen hän olikaan. Aina välillä hän raotti silmiään, ihan vaan varmistuakseen siitä että olen edelleen siinä hänen vierellään ja hento hymyn kare väreili pienen potilaan suupielessä. "Tuntuu hyvälle, se auttaa..mua ei nyt satu" hän kuiskasi hiljaa.
Olimme päässeet liki määrän päähämme kun hän avasi silmänsä ja tuijotti taas suurilla silmillään minua. Hän halusi välttämättä kertoa minulle mitä oli joulupukilta tuona vuonna toivonut ja mitä kaikkea haluaisi sitten jouluna tehdä. Samalla käteni edelleen silitti hentoista päätä ja hellästi hymyillen kuuntelin innokasta kerrontaa. Huomasipa hän huolissaan kysyä minultakin että olinhan varmasti muistanut lähettää joulupukille kirjeen ja toiveeni. Hetkeksi puhe taas pysähtyi. Hän näytti kovin mietteliäältä ja sanoi "Ootko sä koskaan nähnyt enkeleitä?! Niitä ei tarvii pelätä koska ne on tosi kilttejä ja pitää huolta muista. En pelkää joulupukkiakaan, koska sekin on kiltti". Siinä katsellessa ja kuunnellessa, nousi mieleen vain yksi toive, kumpa tuo pieni enkeli kerkiäisi vielä kerran niin kovasti odottamansa joulupukin ja joulun näkemään... 😢
Jouluna on aikaa hiljentyä ja samalla hiljaa mielessään kiittää siitä, että vaikka ei olekaan rikas, niin ympärillä on paljon sellaista mitä ei millään rahalla voi ostaa kuten terveyttä, rakkautta ja ystävyyttä. Rakas perhe, koira, lapset ja mies, joita ilman ei osaisi, eikä edes haluaisi elämäänsä kuvitella. Yhdessä saadaan jakaa niin elämän tuomat ilot kuin surutkin♥
Kullankalliit ystävät/läheiset ja oma koti, joka on aina vankkana turvasatamana maailman myrskeessä. Useammin pitäisi vaan muistaa sanoa läheisilleen kuinka tärkeitä he ovat! Joululahjoja en tarvitse, minulle kallein lahja on se kun perhe saa olla jouluna yhdessä, edes hetken, vuorotyötä 24/7 tekevien perheissä joulunvietto aika yhdessä voi olla hyvin rajallista💖
Tänään on meidän mökissä viimeisetkin jouluvalmistelut tehty ja onkin aika rauhoittua joulun viettoon. Nauttimaan jouluherkuista, siitä yhdessä olosta ja joulun tunnelmasta 🎅🎄
Haluan toivottaa teille kaikille täällä blogissani vieraileville
Oikein kaunista ja Rauhaisaa joulun aikaa💖
OLETTE TÄRKEITÄ minulle💖
Lämpöisin Joulu Halauksin
Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Enkelikello♥
Lapsuuden jouluista nousee mieleen yksi rakkaimmista esineistä, joka edelleen kuuluu ehdottomasti jouluun, nimittäin enkelikello. 😍
Muistan kun oltiin pieniä ja isä joulun alla kaivoi kellon osat kaapin kätköistä esiin. Ne laskettiin keittiön pöydälle, johon me siskokset kiireen vilkkaa keräännyimme avuksi. Isä kasasi kellon ja me lapset saimme sytyttää jokainen oman kynttilän. Sitten päät yhdessä jäimme odottamaan kuinka enkelit alkoivat pyöriä, yhä vinhemmin ja vinhemmin. Samalla suloinen kellojen kilinä alkoi täyttää kotia. Enkeleiden tanssia olisi voinut seurata vaikka kuinka kauan.
Isä otti äidin kainaloon ja siinä he katselivat meitä lapsia hymy huulillaan. Nuo on niitä kuvia, joita osasi jo lapsena laittaa sydämen sopukoihin säilöön. Lapsuudesta on jäänyt muistoihin monta perinnettä, joita haluaa itsekkin vaalia vuodesta toiseen 😍
Onko sinulla jotakin esinettä/asiaa lapsuudesta,
joka edelleen ehdottomasti kuuluu jouluusi?!
Leppoisia joulunalus päiviä💖
T:Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Rauhaisaa kolmatta adventtia♥
Jokainen adventtikynttilä ja sen sytytys merkitsevät jotain.
Sanotaan että ensimmäisen adventtikynttilän sytytys symboloi odotusta.
Toinen adventtikynttilä tuo puolestaan jouluilon ja tänään syttyvien kolmansien adventtikynttilöiden sanotaan tuovan mukanaan joulurauhan♥
Joulun aika onkin itselle paljon sellaista rauhoittumisen ja rentoutumisen aikaa. Aina silloin tällöin jouluvalmistelujen keskellä on mukava pysähtyä ja pistää joululaulut soimaan. Kömpiä sohvalle lämpöisen shaalin alle, maistella suussasulavia joulukonvehteja, nautiskella lasillinen makoisaa glögiä ja ihan vaan olla😍
Minun lempijoululauluja on mm. Tonttu, Joulumaa, Sydämeeni joulun teen, Tulkoon joulu ja Varpunen jouluaamuna. On niin paljon kauniita joululauluja, että jos pitäisi valita vain yksi ja paras, niin ei kyllä onnistuisi minulta😊
Onko sinulla lempijoululaulua?!
Rauhaisaa kolmatta adventtia ja ihanaa joulun odottelua♥
T: Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
sunnuntai 9. joulukuuta 2018
Joulun odotus terveisiä Zeukselta
Hei vaan kaikille! 😍
Tuossa kuvassa olen minä, Zeus 13v. "karvamato" 🐕
Halusin vain tulla toivottamaan teille kaikille lukijoille mukavaa joulun odottelua. Tuo odottelu ei ole aina helppoa. Minä en nimittäin nykyään malttaisi aamuisin millään odottaa että mökin muu väki herää, koska minulla on ihan oma joulukalenteri, josta saan yhden herkun joka päivä. Olenkin alkanut aamuisin tekemään niin että hiippailen hiljaa jonkun sängyn viereen..En hauku, enkä pidä mitään ääntä..mutta minä tuijotan! Tuijotan sinne petiin oikein kovasti, eikä menekkään kuin hetki kun se pedissä olija alkaa jo heräilemään. Voi sitä riemun määrä kun se tuijotettava nousee haukotellen ja venytellen ylös. Usein saan taputuksia turkkiin ja sanovat "Mitä vanha karvamato, joko pitää herätä" ja minä heilutan villisti häntää. Se on minun kielellä KYLLÄ! Tuo on minusta päivän paras hetki 😍
Kalenterista tulee minulle nami. Emäntä sanoi etten saa avata kuin yhden luukun kerralla ja sitä on uskottava. Minä kun kerran pienempänä jäin hetkeksi yksin kotiin ja söin sillä aikaa yhden kokonaisen suklaakalenterin mikä oli jätetty pöydälle, niin minun vatsa meni ihan sekaisin. Yritin sitä todistusaineistoa silloin piilotella levittämällä niitä kalenterin palasia pitkin kotia, mutta kiinnihän minä jäin siitä 😏 Eivät edes muistaneet torua minua kun ihmettelivät vaan niin kovasti miten kummassa minä sen kalenterin olin ensinkään sieltä korkealta pöydältä voinut saada. Minulla kun ei ole jalkoja tai on, mutta ne ovat vaan pienet töpöt 😊
Viime talvena kävi sellainen hassu tapaus, että me olimme isännän kanssa ihan rauhakseen meidän etupihalla lumitöissä, kun äkkiä huomasin että meidän takapihalle olikin tullut joku. Minähän aloitin hurjan haukun. Isäntä juoksi hädissään paikalle niin että lumi vaan pöllysi. Se pysähtyi ihan siihen minun viereen ja minä vaan villisti haukuin, että huomaa nyt tuo tunkeilija. Isäntä katseli minua vaan pitkään ja purskahti nauramaan. Minä siitä ensin loukkaanuin, mutta kun isäntä pyysi anteeksi ja pörrötti turkkiani sanoen että olen maailman paras vahtikoira niin minä lepyin. Antoipa vielä illalla ylimääräisen tikunkin minulle ja kehui miten hienosti vahdittu, että turhaan säikähti josko vaikka karhu on sinne pihalle tullut kun sellaista metakkaa pidin. Tuntui niin mukavalta ne kehut että heti röyhistin rintaani ja taisin kasvaakin ...ainakin sentin 😊
Illalla emäntä antoi minulle isännän lasit ja sanoi että kyllä se vanhuus vaan tulee meidän karvamadolle. Minähän siitäkin innostuin ja aloin heti haukkumaan. On niin kiva kun joku tulee meille. Meille tulijat kun aina minua rapsuttelevat ja kehuvat, siitä minä tykkään 😍
Oikein leppoisaa toista adventtia kaikille ja
Paljon terveisiä karvakamu ystävilleni
T: "Karvamato" Zeus 🐶 💖
Kiva kun kävit blogissani ♥
torstai 6. joulukuuta 2018
Hyvää Itsenäisyyspäivää ♥
🎵 💖 Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis ol`maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin himmetä ei muistot koskaan saa!! 💖🎵
Tuo veteraanien iltahuuto on sellainen kappale, että sitä ei voi koskaan liikuttumatta kuunnella.
Aikoinaan kun opiskelin ensihoitajaksi olin vanhainkodissa töissä, jossa sota-ajan muistelot nousivat usein esiin ja muutenkin hoitajavuosieni aikana olen päässyt erilaisia sotamuistoja paljon kuulemaan. Kyllä siinä liikutus ja nöyrä kiitollisuuden tunne ottaa valtaansa jokaikinen kerta, kun vieressä istuva kumaraselkäinen, vanha mies kiiltävin silmin kertoo sotamuistojaan. Kuinka rintamalla ihan siitä vierestä putosi veli, hyvä ystävä, naapuri ja sittenkin täytyi vain jatkaa eteenpäin sodan hirveyksien melskatessa ympärillä tai kun vanha rintamalotta pitelee ryppyisin käsin kättäsi ja kertoo kyynelsilmin kuinka hän aikoinaan piteli kädestä viimeisen henkäisyn ottanut nuorta sotamiestä, jonka viimeisiä sanoja oli ennen kuolemaa "Missä äiti on?!" 😢
Aina kun se on ollut mahdollista olen sodan sankareille omat kiitokseni esittänyt. Suuri on kunnioitus sotiemme veteraaneja kohtaan. Aikoinaan he pitivät huolen siitä että saamme elää vapaassa Suomessa. Nyt on meidän vuoromme pitää huolta heistä 💖
Päden pajasta toivotellaan kaikille
Oikein hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää
💖
Kiva kun kävit blogissani ♥
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Jouluaskarteluja, Käpykranssi ja joulukuusi 🎄
Joku aika sitten tein käpyhyasinttejä, joihin olin varannut melkoisen
määrän käpyjä. Noita käpyjä jäi vielä reippaasti jäljelle, niin
ajattelin käyttää ne jouluisiin käpykoristeisiin. Varasin pöydälle
pyöreitä ja kartion mallisia styroksi pohjia. Ajatuksena oli että
pyöreisiin teen kävyistä kranssin ja kartion mallisista tulee joulukuusia.
Paljon käpyjä, somisteita, jouluista glitter nauhaa, bling bling
kidehilettä, erikokoisia puusydämiä, valkoisia ja punaisia marja helmiä,
pieniä havukoristeita ja ei muuta kuin liimapysykkä kuumenemaan 😊
Ensin sommittelin ja sitten kiinnittelin käpyjä liimalla kranssi pohjaan. Lisäilin noita somisteita ja glitteriä vähän sinne sun tänne. Lopuksi pyöräytin vielä ledvalonauhaa kranssin ympärille. Ajattelin että sen hohteessa nuo somisteet sitten kauniisti kimmeltävät 😍
Kartiokuusen teon aloitin liimaamalla sopivan kokoisia käpyjä alhaalta ylöspäin. Kun kartio oli kokonaan käpyjen peitossa liimailin koristeita käpyjen väleihin. Latvaan laitoin pikkuisen tähden, joka hohtaa pimeässä kun valot sammuvat. Kyllä minä taas mietin että olipa hyvä kun syksyllä tuli noita käpyjä metsäretkillä kerättyä 😍
Ihan sama kuinka vanhaksi sitä tulee, niin jotkut asiat vaan kuuluvat perinteisesti jouluun ja sen odotteluun, kuten joulukalenteri 😍 Tänä vuonna valittiin Fazerin suklaakalenterit. Viime viikolla kalentereita hakiessa perheen kanssa ihasteltiin niitä kaikkia joulusuklaita, jotka olivat houkuttelevasti esillä juuri siinä kassojen tuntumassa. Seisoskellessa ja odottaessa omaa vuoroa kassajonossa saattaa hyvinkin helposti koppaan suklaarasia eksyä 😊 Siinä mielessä jälkikasvu on kyllä tullut äitiinsä, ettei kukaan pystynyt sanomaan mitään lempisuklaata, kun piti valita yksi mieluisin. Olisivat nimittäin samalla lailla kuin äitinsä valinneet kaikki "Toi on paras..eikun siis toi..eikun sittenkin..eikun" 😂 Mukava on kyllä aamukahvin aikaan luukku avata ja herkutella pienellä palalla suklaata 😋
Onko sinulla jotakin perinnettä/tavaraa/asiaa mikä ehdottomasti mielestäsi kuuluu joulun odotteluun?! 😊
Leppoisaa ensimmäistä adventtia
ja ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille
ja ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille
💗
T: Päde
Kiva kun kävit blogissani ♥
sunnuntai 25. marraskuuta 2018
Leppoisaa sunnuntai päivää♥
Olipas kiva herätä, kun maata peitti pieni valkoinen lumihuntu. Heti on niin paljon valoisamman näköistä. Muutenkin nautin niin kovasti näistä aamuista kun ei tarvitse herätä kellon soittoon. Saa nautiskella aamupalansa rauhassa eikä ole kiirettä mihinkään 😍 Tänään iltapäivällä saadaankin koko murmeli poppoo kotia, lupasin tehdä ison padallisen hirvipullia. Eilen niitä monta peltiä pyörittelin ja paistelin valmiiksi. Apuna oli tietenkin maailman paras paistovahti 😉💗
Nuo hirvipullat ovat kaikkien herkkua ja vaikka tekisi kuinka ison satsin, niin ei niitä koskaan ruokailun loputtua padan pohjalle paljoa jää. Joskus kyllä pitää ihan ihmetellä mihin tuo nuoriso sen kaiken ruuan saakin mahtumaan..no hyvähän se vaan on että ruoka maistuu 😂 Tämä marraskuu on sujahtanut hurjan nopeasti, ensi viikolla ollaan jo joulukuussa. Tässä aamupäivällä ajattelinkin vielä sisustella pikkuisen joulua kotiin, laitella vähän koristeita ja vaihdella muutamia tekstiilejä. Tähän vuodenaikaan minun lempivärejä on perinteiset joulunvärit punaisen, vihreän ja hopean sävyissä. Onko sinulla mitään lempiväriä jouluksi?! 😍
Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille Päden pajassa vieraileville
ja mukavaa marraskuun loppua 💗
Nuo hirvipullat ovat kaikkien herkkua ja vaikka tekisi kuinka ison satsin, niin ei niitä koskaan ruokailun loputtua padan pohjalle paljoa jää. Joskus kyllä pitää ihan ihmetellä mihin tuo nuoriso sen kaiken ruuan saakin mahtumaan..no hyvähän se vaan on että ruoka maistuu 😂 Tämä marraskuu on sujahtanut hurjan nopeasti, ensi viikolla ollaan jo joulukuussa. Tässä aamupäivällä ajattelinkin vielä sisustella pikkuisen joulua kotiin, laitella vähän koristeita ja vaihdella muutamia tekstiilejä. Tähän vuodenaikaan minun lempivärejä on perinteiset joulunvärit punaisen, vihreän ja hopean sävyissä. Onko sinulla mitään lempiväriä jouluksi?! 😍
Leppoisaa sunnuntai päivää kaikille Päden pajassa vieraileville
ja mukavaa marraskuun loppua 💗
Kiva kun kävit blogissani♥
sunnuntai 18. marraskuuta 2018
Itse tehdyt kynttilät
On taas se aika vuodesta, kun iltaisin on mukava pistää kynttilät palamaan ja nautiskella niiden suomasta pehmeästä tunnelmasta 😍 Säästän usein edellisen vuoden kynttilänjämät ja valan niistä uusia. Tällä kertaa tein pilarikynttilöitä. Tällaisten pilarikynttilöiden valmistamiseen tarvitset:
-kynttilöiden jämiä
-kattilan
-kattilan
-kynttilän sydänlankaa (tätä saa askarteluliikkeistä)
-grillitikkuja
-teippiä
-teippiä
-pestyjä maitopurkkeja
Ensi alkuun kannattaa pöytätaso vuorata hyvin sanomalehdillä, koska kynttilöiden valamisessa saattaa steariini välillä roiskua vaikka olisi kuinka tarkkana 😉 Leikkasin maitopurkeista yläosan pois ja pohjaan tein pienen reiän. Sitten mittasin sopivan pituiset kynttilänlangat, jotka kastelin sulatetussa steariinissa. Kastelen nuo langat siksi, että ne kovettuvat ja pysyvät paremmin asennossa 😊 Langat ujutin maitopurkkeihin tuon pohjassa olevan reiän läpi ja kiinnitin grillitikun ympärille. Pohjassa olevan reiän päälle laitoin vielä napakat teippaukset, ettei steariini valu sitä kautta pihalle. Näin tuo lanka kiinnittyy hyvin ja kynttilä palaa tasaisesti, kun lanka on mahdollisimman suorassa. Kynttilään saa raitoja, jos malttaa odottaa että kynttilämassa kunnolla jähmettyy ja sitten vasta lisää uutta massaa muottiin... minun kohdalla se oli taas jos vaan "malttaisi" 😊😂
Kynttilän jämiä talven aikana kerääntyy paljon. Mukava kun niitä pystyy tällä tavalla kierrättämään ja on taas uutta poltettavaa. Levitin myös varovasti pienen kasan steariinia paksun lehden päälle. Odotin hetken että steariini vähän jähmettyi ja muotoilin siitä grillitikun avulla pieniä sydämiä, joita sitten kiinnitin kynttilöihin. Mietin että kynttilöitä voisi koristella vaikka miten, ei vain ole koskaan tullut mieleen 😉 Kynttilöiden valaminen on kyllä mukavaa puuhaa 😍
🎵 "Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.." 🎵
Tuosta pieni liekki laulun pätkästä tulikin mieleen,
Joko siellä on alettu kuuntelemaan joululauluja?! 🎅
Eilen kauppareissulla minä kuulin ensimmäisen joululaulun. Kauppakeskus oli muutenkin koristeltu jo niin jouluiseksi, että ihan joulumieli hulvahti pintaan. Eikä tässä olekaan enää kuin hetki, kun ollaankin jo joulukuun puolella, äkkiä on tämä syksy sujahtanut 😊
Suloista sunnuntaipäivää kaikille 💖
T:Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)