tiistai 20. helmikuuta 2018

Mitä siellä Päden pajassa onkaan tehty 😊


Hyvin usein sormen päitäni alkaa kovasti kihelmöimään. Se on aina merkki siitä, että jotakin olisi taas tehtävä 😍 Silloin avataan "Päden pajan" kaapit ja ruvetaan kaivelemaan.."Mitähän sitä tekisi.." 😉 Tähän postaukseen keräilin vähän kuvia töistä, joita olen tehnyt. Näitä on aina välillä kiva koostaa, kun samalla aina huomaa jonkun työn jonka oli jo kokonaan unohtanut..
"Ai niin tuollaisenkin olen joskus tehnyt.." 😊

Olen aina ollut vähän sellainen taivaanrannan maalari ja parantumaton romantikko 😄 Sydän on muodoista ihan minun lemppari, joten se näkyy monesti myös askartelujen aiheissa ja valmiissa töissä. Kesäisin askarteluissa näkyy juurikin se kesä, kukkaset ja valo 😍 Luonnonmateriaalit on myös sellaisia joita tykkään väkertelyissäni käyttää. Viime kesänä sain ensimmäisen kerran omasta pihasta vähän kesäkukkia askarteluihin, suloisia ruiskaunokkeja. Niitä aion kasvattaa tänäkin kesänä. Ajattelin muutenkin laittaa sellaisen pienen "askartelukukka" penkin pihaan, siitä on sitten kätevä käydä materiaali hakemassa 😉


Syksyisin askarteluihin alkaa hiipiä hämärtyvät illat ja syksyn värit. Rakastan tunnelmointia ja heti kun syksyisin ensimmäiset hämyillat laskeutuvat, syttyy mökissä kynttilät 😍
Myös syysaskarteluissa on luonnonmateriaalit mukana, kuten sammaleet, risut ja kävyt. Valoja tulee lisätty sitä mukaa kun päivät pimenee


Talvella tehdään kaikenlaisia jouluisia askarteluja. Punainen, hopea ja valkoinen on  värejä, joista talvisin kovasti tykkään. Kimmellys ja säihke kuuluu tähän vuoden aikaan. Moneen askarteluun on tullutkin aina lisättyä lopuksi vielä pieni sipaus sitä "bling blingiä" .. sitten kun valo sopivasti osuu töihin, niin kylläpä vaan kimmeltävät kauniisti. Pikkuisen hohtoa mökkiin ja arkeen 😉


Se tunne on mukava, kun saat jonkun työn valmiiksi ja pää kallellaan katselet sitä..
 "Siitä tuli juuri sellainen kun ajattelinkin.."
Omin käsin teko on hauskaa 😊

Pidätkö sinä askartelusta, käsitöistä?!

Kaunista talvipäivää kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa 💖




Kiva kun kävit blogissani ♥

168 kommenttia:

  1. Tykkään todella töistäsi, olet niin luova ja taitava. Ilo katsella mitä olet milloinkin askarrellut ja paljon oletkin tehnyt. Kiva tulla bogiisi vierailulle. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  2. Ihania askarteluja! ♥ Itse askartelen vain kakkuja, mutta ihailen yli kaiken tällaista kädentaitoa, osaamista ja viitseliäisyyttä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kakut onkin niin herkkua:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  3. No siellä pajassahan on tehty vaikka mitä kaunista..:)

    VastaaPoista
  4. Upeita taiteiluja, olet kyllä kätevä käsistäsi ja sinulla on silmää kauneudelle!
    Itse teen paljonkin itse, kaikenlaista, aikaa vaan saisi olla enemmän.
    Muuten tule mukaan meidän Teemakuun kollaasiin, me taiteillaan kaikenlaista, siitä tietoa mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kollaasi vinkistä myös♥ Minä kävinkin jo blogiasi lukemassa, kivoja taiteiluja nuo kollaasit! Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  5. Paljon olet ihania tuotoksia tehnyt. Ilo katsella taideteoksiasi. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  6. Onpas sinulla hyvät tarvikevarastot ja ihanan puuhakkaat sormet. Upeuksia olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Välillä pikkuisen hymyilyttää kun täällä kotiväki on heittämässä jotakin tavaraa pois ja kuuluukin "Eikun..hei tarviitko tällaisia"..askarteluihin voi käyttää niin paljon erilaisia materiaaleja:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  7. Aivan hurmaavan ihania töitä kaikki :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ❤ kaunista talvipäivää myös Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Täällä paistaakin aivan upeasti aurinko, toivottavasti siellä myös♥

      Poista
  9. Voihan ihanuus ja runsaus! Niin paljon ja niin kaunista ♥ oikein inspiroivaa jatkoa Sinulle toivottelen ♥

    VastaaPoista
  10. Miten paljon kaikkea kaunista.
    Olet kyllä ahkera ja taitava.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Paljon kaunista ja ihanaa on Päden pajasssa tehty:) Aurinkoista tiistaita sinulle:)

    VastaaPoista
  12. Kaikkea kaunista syntyy täällä jokaiseen vuodenaikaan. :) <3 Ja kyllä se kaikenlainen näpertely kuuluu omaankin päiväjärjestykseen vahvasti. ;) Tosin askartelu vähemmän, mutta kaikki on suhteellista. Nyt 'askartelen' vähän jo kesäkukkasuunnittelun parissa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Toivotaan että tulisi oikein kaunis kevät ja kukka-askartelutkin lähtisi sitten hyvin käyntiin:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  13. Oi miten paljon kaunista olet saanut aikaan♥

    Käsityöt olivat ennen harrstukseni, neuloin ja ompelin paljon, mutta nyt jääneet vähemmälle. Se tuo kamera ja koira ovat tainneet tulla tilalle.

    Kauniita pakkaspäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Harrastukset aina välillä vaihtuu ja se on vaan kiva:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  14. Ahkera olet ollut ja saanut paljon tosi kaunista aikaiseksi. Minäkin aikanaan lasten kanssa askartelin, mutta nykyään käsityöt kuuluu jokaiseen päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, käsityöt onkin niin kivoja ..minä niin ihastelen kaikkia niitä upeita neulomuksia/virkkauksia mitä täällä blogeissa vastaan tulee:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  15. Ihania juttuja oletkin tehnyt. <3
    Neulominen on täällä nyt kovasti innostanut.
    Askartelusta ja tuunailusta tykkään myös, vaikkakin nyt viime aikoina ei olekkaan oikein mitään tullut tehtyä.
    Mukavaa pakkasviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, neulominen on mukavaa..Minä niin toivoisin osaavani tehdä villasukat, mutta kun ei hermo riitä niihin kantapää-kärki systeemeihin:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  16. Olet luova ja aikaansaapa <3 Ihailen. Itse näpräsin aiemmin valtavasti, nykyään vain luen! Ihana talvi juuri nyt, nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Lukeminen onkin oikein antoisa ja mukava harrastus:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  17. Erittäin hieno ajatus tehdä tuommoisia koosteita. Voi ihailla ja muistella kaikkea kerralla. ❤️

    Sydän on minullekin mieleen muotona. Omistan esimerkiksi muutaman sydämenmuotoisen kultaisen (ja kullanvärisen) riipuksen. Äsken juuri näin tähdenmuotoisen hopeariipuksen ja ajattelin että sehän on suunnilleen yhtä sympaattinen kuin sydän ja sopisi omaan korukokoelmaani. En kuitenkaan vielä ostanut.

    Ihanaa että sinulla on noita askarteluideoita ympäri vuoden 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, että sielläkin on sydämet mieluisia ja kyllä tähdetkin on ihana:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  18. Olet kyllä tehnyt valtavasti kaikenlaista ihanaa <3 Olet tosi taitava <3 Mukavaa viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  19. Wau, onpas upeita kollaaseja luomuksistasi. Ei voi kuin ihailla. :) Sun pitäisi perustaa oma kauppa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Hih..ihan samaa sanoi ystävätär ihan hetki sitten, Kivahan se joskus vielä olisi yhdistää huvi ja hyöty:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  20. Monenlaista ihanuutta olet saanut aikaiseksi! Taitava olet käsistäsi.

    Mukavaa aurinkoista viikon katkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  21. Vuodenaikain mukaan rytmitettyä kavalkadia oli hauskaa lukea ja kaunista katsella! Blogistasi välittyy iloa, valoa ja kauneutta sekä tekemisen riemua ja lukijanasi minulle hyvää mieltä sekä päivän piristystä, kiitos!

    Sydämellä on suurta symboliarvoa ja sellainen kuvautuu talonmuotoisen ovikoristeemme sisällä. Kädentaitojen haltijatar taisi liihoitella ohi syntyhetkellä, mutta kesäisin on niittykukista hauska koota erilaisia kimppuja. Remonttireiskanakin on tullut oltua. Villasukan kantapäät jäävät kyllä kutomatta (rakas Mummini kutoi ne pakolliset kansakoulun kässytunnille, seikka, jonka ope - paha kurki kyllä - oitis pani merkille) Joten ihailuni ja rispektit laaja-alaisille kädentaidoilleisi ja kauneudentajullesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja voi miten alkoi hymyilyttää tuo sinun villasukka kertomus..nimittäin kyllähän se "kotiapu" aina niissä omissakin ala-asteen töissä näkyi, ensin työ oli sellaista löysää ja vähän saattoi olla reikiäkin ja äkisti niin kaunista, tasaista monta riviä:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  23. Oi miten ihania askarteluja olet tehnyt ja kivat kollaasit eri vuodenaikoina 😍
    Tuota voisi itsekin kokeilla vaikka en tiedä pystynkö noin selkeästi eroitteleen askarteluni/käsityöt eri vuodenaikoihin 🙂
    No minähän olen käsityö addikti 😂
    Mukavaa tiistaita ❣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, neulomuksia on ehkä vähän hankalampi tosiaan erotella vuodenaikoihin..minä ainakin kun pidän villasukkia melkein läpi vuoden:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  24. Valtavasti askartelua, toinen toistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
  25. Kyllä ole taitava ja kekseliäs. Minulla on nykyään jäänyt askartelut vähiksi. Ennen kun oli töissä niin esikoulussa tehtiin paljon kaikenlaista askartelua lasten kanssa ja vanhempain illoissa.Mukavaa päivän jatkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Lasten kanssa askartelu on ihan huippua, kiva kun olet saanut tehdä tuollaista työtä♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  26. WAU!!♥
    Upeat koosteet ja valtavan ihania käden töitä♥♥♥!!!

    Olet todella tuottelias ja taitava.
    Itse tykkään tehdä käsillä, mutta se on nykyisin vain satunnaista puuhastelua.

    Arvostan luovuutta ja kädentaitojasi.
    Täällä blogissasi on niin ihanaa aina katsella kauniita tuotoksiasi ja inspiroitua itsekin. !♥♥♥

    Riemukasta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Se on kyllä mukava tunne kun saa jonkun työn valmiiksi ja kun vielä tykkää siitä lopputuloksesta itse niin hyvä:) Nämä blogit on kyllä huippuja, kun aina jostain tulee jotakin ahaa-elämyksiä:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  27. Kauniita askarteluja osaavista käsistä.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  28. Kädentaitoja,idearikkautta ja askartelijoita arvostan.Pidin itse nuorena pikkutytöille askartelukerhoa varmaan 15 vuotta ja kivaa oli.Silkki- ja posliinimaalaus, sekä keramiikka ja savikurssit ja errilaisia askartelukursseja tuli myös käytyä, ristipistoista innostuin myös joskus ja väkersin joulukortteja ja tauluja.Sinulla on aivan ihania töitä ja kivoja ideoita joita jaat blogissasi meille likijoillesi, kiitos niistä. Mukavaa talvisen kaunista viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oih..tuollaisen kerhon pito on ollut varmasti mukavaa! Nuo kurssitkin kuulostavat niin kivoilta! Kiva kuulla, Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  29. Kauniita eri vuodenaikoihin sopivia koristeita.
    Homma on hienosti hanskassasi.

    Aurinkoista Viikkoa Sinulle! 🌞

    VastaaPoista
  30. Paljon olet kaunista tehnyt. Tuo askartelukukkapenkki kuulosta hauskalta. Itsekin laitan aina välillä erilaisia kuivakukkia kasvamaan ihan askartelua ajatellen. Käsillä on kiva tehdä kaikkea. Itsekin olen aina tehnyt jotain. Aina fiiliksen mukaan. Välillä enempi ja välillä vähempi. Mutta aina jotain. Ja ideoitahan kyllä pää pursuaa koko ajan. Kun vaan ehtisi toteuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, minä ajattelin että täytyy vähän netissä tutustua, mitkä kukat sopisi kuivattamiseen:) Tuo on niin totta aika tuntu välillä olevan niin kortilla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  31. Mahdottoman upeita aikaansaannoksia!

    Askartelu on jäänyt vähille, mutta kutimet kulkevat melkein aina mukana. Oman käden jälkiä on ilo katsoa - omassa työssäni en saa kovinkaan usein aikaan mitään yhtä konkreettista. Ja luovaksikin voi heittäytyä ja opetella jatkuvasti rohkeasti ja hillitymmin kaikkea uutta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kutimilla saakin vaikka mitä ihanaa aikaan♥ Tuo on niin totta, kyllä se melkoisesti iloa tuottaa kun saa jonkun työn valmiiksi! Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  32. Satunnaisesti askartelen, käsitöitä en juurikaan tee mutta ihastelen aina muiden tekeleitä :) Joskus kun on tarpeeksi simppeli idea, otan talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastelen hyvin sujuvasti niitä kaikkia upeita villasukkia mitä täällä blogeissa näkee..itse kun en sellaisia osaisi ikinä tehdä, vaikka haluaisinkin..Olen kyllä sellainen vilukissa,että pitäisin noita villasukkia vaikka ympäri vuoden:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  33. Sulla on kyllä semmoinen paja että ♥ Ihailen kovasti askartelujasi. Itse askartelen nykyään vähemmän, oli aikoja, jolloin sain pienet tuloni vähän lisimään askarteluillani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, sehän on vaan mukava jos saa yhdistettyä huvin ja hyödyn:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  34. Tämä blogisi on sellainen askartelujen aarreaitta, kiva, kun jaat tekemiäsi juttuja muillekin ja istutat inspiraatiota lukijoihisi! Askartelukipinä iskee toisinaan, etenkin joulun alla ja kesällä luonnonmateriaalijuttuihin, mutta sukkien kutominen on talven touhuja ja muu aika meneekin puutarhapuuhissa. Toki olen myös innokas liikunnanharrastaja, joten sillekin pitää antaa aikaa. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja se on niin mukava kun jokaiselle vuodenajalle löytyy jotain kivoja harrastuksia♥ Eilen juuri ajattelin miten mukavaa on taas liikunta raikkaassa, aurinkoisessa kelissä:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  35. Ihania värkkäyksiä <3. Kivaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Samoin sinne ja Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  36. No huh, miten paljon kaikkea kaunista. Olet erityisen ahkera ja taitava ❤

    VastaaPoista
  37. Romantikko ja taivaanrannan maalari kuulostaa oikein hyvälle. Ihanaa, että sinunlaisia ihmisiä on olemassa. Ja tosi ihanaa, että haluat jakaa ideoitasi blogisi kautta. Ai että silmä lepää kauniissa töissäsi. Kiitos Päde! Hyvä merkki tuo kihelmöinti!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja minusta on niin mukavaa aina kun joku kertoo että on kokeillut jotakin työtä, jonka on nähnyt täällä blogissani :) Lämmittää mieltä jos tästä blogista on hyötyä muillekkin, vaikka tämä onkin vaan minun "päiväkirja"♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  38. No, huh. Sullahan on siellä tehdas! Olet tehnyt valtavasti kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
  39. Voi miten hienot koosteet töistäsi! Ihanaa, että jaat ideoitasi ja töitäsi :)

    VastaaPoista
  40. Oi, olet tehnyt vaikka mitä ihanaa <3 Olet niin taitava!
    Askartelu ja kädentyöt on mukavaa puuhaa. On kiva pitää itse tai antaa lahjaksi jotain oma tekemää. Niillä on tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minusta ne oma tekemät lahjat on ihan parhaita..varsinkin aikoinaan kun meidän murmelit tekivät äitienpäivä,kesä,joulu,ystävä..ym.päivien lahjoja koulussa, niin suloista oli katsoa sitä pienten jännitystä kun paketteja avasi..ilo oli valtava kun huomasivat että pakettien sisältö oli hurjan mieluisa, aina!!:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  41. Oot kyllä taitava ♥ Ja kyllä, tykkään askarteluista ja käsitöistä! Itsellä tuo innostus on vaan toisaikaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oma työ on sellainen, että välillä on päiviä putkeen kun ei kerkiä tekemään mitään muuta kuin töitä ja sitten jo kovasti polttelee kun tietää että joku kiva idea on kotona odottamassa vapaita:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  42. Ihan mielettömän ihania nämä sinun kaikki tekeleesi!
    Ja miten paljon oletkaan tehnyt erilaisia.

    Itse tykkään askarrella kortteja, mutta tämä innostus tulee vain pari kertaa vuodessa ja kestää joitain päiviä - ehkä joitain viikkoja. Sinä aikana haalin kotiin paljon uusia askartelutarvikkeita, on ihana hipelöidä kaupassa niitä ja valita mitä sitä kotiin kantaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi..tuo korttien teko on varmasti hauskaa puuhaa ja saakin juuri sellaisen kortin kun haluaa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  43. Olet sinä vaan niin taitava:) Kaikenlaista hienoa olet tehnyt ja mielikuvitusta löytyy;) Askartelu/taitelilu/näpertäminen on sellainen juttu, että se vie mukanaan kokonaan:) Mukavaa pakkaspäivää 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi todella..joskus sitä ajattelee että teenpä ihan vaan jotakin pientä ja sitten onkin pöydät täynnä tavaraa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  44. Todella kauniita töitä ja vaikka kuinka paljon! Minäkin tykkäisin enemmän askarrella, mutta tällä hetkellä siihen on aikaa liian vähän. Joskus yritän tehdä jotain omaa samalla kun lapsetkin askartelevat, mutta he ovat vielä sen verran pieniä, että tarvitsevat niin paljon ohjausta, ettei siitä omasta hommasta tahdo tulla mitään.:D Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Lasten kanssa askartelu on kyllä ihanaa, mutta ei siinä tosiaan kovin pysty omiin tekemisiin keskittyä, kun pikkuiset sitä apua paljon tarvitsevat ja vielä kun on useampi askartelija:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  45. Monenmoista olet saanut aikaiseksi. Ennen askartelin enemmänkin. Nyt teen käsitöitä. Sydän on myös minun lempimuotoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja ei voi kun ihmetellä miten kauniita neulomuksia ihmiset pystyvätkään luomaan♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  46. No huh, täältä iso hatunnosto tuotteliaisuudelle!!!! Niin taitavia ja kauniita juttuja olet kyllä tehnyt :)

    Itse olen erittäin huono (ja saamaton) kaikessa askartelussa, mutta käsityöt ovat lähellä sydäntäni <3 Ja noh, joulukortteja olen tehnyt itse aikoinaan, mutta sekin ennen lapsia, kun oli paljon luppoaikaa :D Nykyisin teen ne itse ottamalla valokuvia, joista sitten teen kortit.

    Aurinkoisia talvipäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Käsitöitä on kyllä kiva tehdä, toivoisin niin osaavani tehdä villasukat:) Tuollaiset valokuvakortit onkin ihania:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  47. Sinä olet taiteilija! Tuossa on valtavasti kaikkea kaunista. Ihan tuli mieleen, että voisit vaikka myyntiinkin tehdä noita. Ostajia varmaankin löytyisi, kun eivät ole mitään tusinatavaraa. Itse en juurikaan askartele. Voisin siitäkin pitää, mutta enemmän minulla on mielessä kankaista ja langoista värkättävät, eli käytännössä vaatteet. Hyvää viikkoa sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, mukavahan se olisi yhdistää huvi ja hyöty:) Olisipa kiva osata tehdä itse vaatteita♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  48. Voi hurja miten paljon kaikkea olet saanut aikaiseksi. <3 En muuten pidä askartelusta, enkä käsitöistä, piirtäminen oli aikoinaan oma juttuni. Mutta kyllähän se niin on, että jos jotain lähtee askartelemaan, niin se vie mukanaa. Omat tytöt kävivät kolmisen vuotta Taidetehtaalla askartelukerhossa, koska heillä oli niin iso palo askarteluun, koko ajan olivat jotain askartelemassa. He nauroivatkin sitten äidilleen "tuo meidän äiti kun ei ole kovin askartelevainen". ;)

    Ihanaa päivää Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, itselle tämä väkertely on vähän sellaista hermolepoa samalla..ja välillä tulee kyllä oikein tarpeeseen, sitä kun pistää kielen keskelle suuta ja oikein keskittyy niin siinä unohtuu äkkiä kaikki muu:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  49. Kylläpä olet ollut aikaansaapa! =D Ihania kaikki juttuja olet tehnyt! <3

    Itse en kauheasti askartele, ei oikein aika riitä ja ideoitakaan ei ole. Käsitöitä tekisin enemmän, jos kädet kestäisi. Ja jos olisi sitä aikaa...
    Työ, eläimet, puutarha ja vanha talo olkoot minun käsityöni ja askartelut!

    Mukavia pakkaspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Noissapa sitä on kyllä askaretta kerrakseen:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  50. Yksi sydän ilahduttaa täällä meillä:)

    itse olen ihan toivoton askarteluiden ja käsitöiden kanssa. Edesmennyt isäni antoi minulle siitä syystä lisänimen tahmatassu,D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, minua niin jännitti näinköhän se paketti on mieleinen:)♥ Tahmatassu:)) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  51. Eläköön luova hulluus! Siitä syntyy kaikenlaista. Alottaminen ja suunnittelu on mukavaa, samoin työn valmiiksi saaminen. Siä oot kasannu kuvasi vuodenaikojen mukaan. Minul on kaikki kuvat nimellä Äipän kuvat ja sen alla lukemattomia alaotsikoita. :) Esim. neuleet-sukat-polvisukat (vaihtoehtosesti nilkka- taikirjoneule tms. -sukat). Askartelut on jaettu eri aihepiireihin. Olen aina rakastanu kaikenlaisten listausten tekemistä, niin miksei tässäkin. :) Joskus olen laittanu läppärin telkkuun kiinni ja ollaan kateltu niitä tekosia oikein isolta ruudulta. Kaikkea sitä ihmisellä teettää.
    Idearikasta kevättä sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja tuollainen listaushan on ihan huippuhienoa..helppo on löytää mitä tahtoo, eikä tarvitse etsiä sen miljoonaa kansiota jotakin tiettyä kuvaa:) Isolta ruudulta ne onkin kivaa katsottavaa..voikun itsekkin osaisi tehdä noita villasukkia:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  52. Hauska kooste! Täällä Amsterdamissa en ole juurikaan askarrellut. Jonkin verran olen kuitenkin neulonut ja se on todella rentouttavaa. Suomessa asuessani tein enemmän juttuja käsilläni ja silloisessa työpaikassa oli todella hyvät mahdollisuudet toteuttaa luovaa puolta itsessään niin paljon kuin vain ikinä halusi. Ehkä askartelukiintiöni täyttyi siellä muutamaksi vuodeksi ;-). Muiden töitä tykkään kyllä ihailla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, minulla ei taida tähän hommaan olla mitään kiintiötä:) Neulominen on kyllä mukavan rentouttavaa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  53. Ihanat koosteet ja tässäkin näkyy selvästi monipuolisuutesi...
    Se on ihan käsittämätöntä... tuntuu että "nyhjäiset kuin tyhjästä" ihan mitä vain ja mitä ei ole, niin sinä kyllä keksit senkin!! Ihanaa käydä aina blogissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Välillä kyllä hymyilyttää kun jälkikasvu ei meinaa millään uskoa että joku työ on tosiaan tehty vaikkapa niistä vanhoista tuikkuhylsyistä tai vanhoista kynsilakan jämistä:) Väkerrelessä olen useinkin huomannut että toisen roska on toisen aarre:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  54. Olet kyllä monipuolinen ja osaava kädentaitaja + että otat töistäsi aivan upeita kuvia. Aina ei tule kommentoitua, mutta heti kun uusi päivitys blogissasi näkyy niin käyn katsomassa ja ihailemassa.
    Ihanan aurinkoista kevättalvea ja paljon askarteluinspiraatioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  55. Ihanan monipuolisia töitä :)

    VastaaPoista
  56. Kiva kooste töistäsi, joita kyllä riittää monenlaisia ja kaikki niin kauniita. Olet ahkera ja taitava. Kyllä askartelu ja käistöiden tekeminen on mukavaa, eiks je.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, voi todellakin on:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  57. Minä en ole askartelu ihminen, mutta jotain silti teen, mutta sinun töitä on mukava katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  58. Todella paljon kaikkea ihanaa olet saanut aikaan vuosien varrealla, olet todella lahjakas ja luova. Iso peukku!! 😊👍 Upeita! Olen ollut vast'ikään taidekurssilla ja aiemmin maalasin kotona aika paljon vesiväreillä. Käsitöistä innostuin reilut parikymppisenä, kaikista simppeleistä ompelutöistä (joskus virkkasin/neuloin jotain pientä), ompelin omat verhot ja tyynyliinat, jopa mankelille suojapussin jne. 😊 Mukavaa keskiviikkoiltaa!! 😊😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, tuo vesiväreillä maalailu on ollut varmasti mukavaa. Ompelutaito on kyllä huippu taito ja hyödyllinen:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  59. Paljon upeita töitä. Kyllä itsetehtyjä arvostaa paljon enemmän kuin ostettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  60. Taitava ja luova olet <3
    Paljon kaunista näissäkin kuvissa ja voin vain kuvitella, mitä uusi kevät ja kesä innostavat sinut luomaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, kevättä jo innolla odotetaankin:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  61. Päden paja on taikapaja, jossa valmistuu vaikka mitä ihanaa.
    Hieno kooste upeista askarteluista ja käsitöistä. Jatka vain samaan tapaan! ;D
    Iloisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  62. Niin upeita juttuja olet kyllä saanut aikaiseksi! Välillä oikein iskee kateus :D Itse tykkään tehdä paljon minäkin, kun vaan aika antaisi enemmän periksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Ylimääräisen vapaa ajan saa kyllä hyvin kulumaan jossakin väkerryksessä ja tosiaan välillä ei millään kerkiä tekemään mitään, vaikka haluaisikin:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  63. Sen lisäksi että olet hurjan taitava olet myös hurjan tuottelias! Paljon olen kaikenlaista tehnyt.

    Minä tykkään askarrella ja ommella, mutta aikapulassa molemmat ovat jääneet harmillisesti taka-alalle. Kun on liian pitkä tauko, niin tuntuu todella vaikealta aloittaa. Mutta kyllä taas joskus palaan kädentaitojuttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Totta on että pitkän tauon jälkeen ei varmasti oikein tiedä mistä alottaisi, vaan väkertelee kun on aikaa..viimeistään eläkepäivillä, tosin monet ovat sanoneet että sitten se lento vasta alkaakin.. aina jotakin menoa/tekemistä:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  64. Minä olen joskus ommellut itselleni vaatteita. Pitkät housut olivat bravuurini. Minulla oli hyvät kaavat ja tein housuja eri värisinä. Pukeuduin silloin sävy sävyyn puseron tai neuleen kanssa :)
    Askartelu minulla on jäänyt vähemmälle, sen ajan ovat vieneet kirjat. Ihailen suuresti askartelutaitoisia ihmisiä. Nuo sinunkin askartelusi ovat taitavia ja kauniita. Ja lisäksi se on luovaa puuhaa, joka tekee mielelle hyvää.
    Mukavaa loppuviikkoa, Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, onkin ihana taito pystyä tekemään itselle vaatteita..saa juuri sellaisia kuin haluaa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  65. Kyllä olet tehnyt valtavan määrän ihanuuksia! Olet todella taitava ja kekseliäs 💗
    Minäkin pidän kovin käsitöistä ja askartelusta ja aina on joku juttu menossa.
    Ihanaa viikonloppua 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, on tuo väkertely vaan mukavaa puuhaa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  66. Upeat kollaasit kaikesta kauniista, mitä taitavista käsistä valmistuu.
    Omat ns. käden taitoni ovat aika vaatimattomat, mutta silti on kiva tehdä jotakin. Käsillä tekeminen on rentouttavaa ja terapeuttista. Joskus onnistuu tekemään sellaistakin, että itsekin hämmästyy, teinkö minä tuon todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja tuo on niin totta, todellakin rentouttavaa:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  67. Kylläpä sinä olet saanut ja ehtinyt tehdäkin monenmoista kaunista. Ihastelen! 😍

    Mukavaa viikonloppua sinulle! 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tykkään kovasti kaikenlaisesta näpräilystä:) Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  68. No huh huh ja ohhoh! Pajassa on käynyt suhina ja suihke. Paljon kauniita asioita ja ihania ideoita! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  69. Oletpa ihania töitä tehnyt! Minäkin tykkään kovasti askartelemisesta, mutta viime aikoina on jäänyt kiireiden takia vähemmälle. Sinun kuvista saan taas inspiraatiota, kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, mukava jos inspis iskee:)♥ Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  70. On sinun sormissasi syntynyt yhtä sun toista ihanaa ja upeaa teosta. Tuo majakka on yksi lempparini, upea <3
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla,muutama ystäväkin on halunnut tuollaisen samanlaisen majakan:) Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  71. Kylläpä tosiaan osaatkin kaikkea askarrella ja työstää. Ihailtava ominaisuus! Mutta varmana harjaantuu mitä enemmän kaikkea kokeilee. Tietää jo mikä ainakin näyttää hyvältä ja mikä ei niin hyvältä.

    https://vaylantyar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva on kyllä erilaisia juttuja kokeilla ja varsinkin erilaisia materiaaleja:) Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  72. Runsaasti upeita tuotoksia! Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  73. Sulle on annettu taitavat kädet tehdä, ja toteuttaa kaunista!
    Tosi kauniita ovat kaikki askartelusi ja kivoja vinkkejä ja ideoita niistä tulee myös meille muillekkin.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  74. Paljon olet kaikkea kaunista tehnyt, toinen toistaan ihanampia askarteluita:)
    Ne vievät kyllä mennessään ja mikä parasta niissä saa antaa mielikuvituksen lentää ja kun ne ovat valmiit, voi ihailla kättensä jälkiä:)
    Meikä mandoliinikin tykkää askarrella, mutta tuntuu ettei aika riitä kaikkeen mitä haluaisi tehdä, jotenka pitää hiukan toppuutella itseään ja olenkin viimevuosina perehtynyt, käsitöiden ihmeelliseen maailmaan:)
    Ihanaa kevättä sinulle, mukavien käsitöiden parissa! T:-Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi todella, luovuutta ja mielikuvitusta saa kyllä käyttää kun väkertelee...välillä ihan vaan kokeilemalla on syntynyt se paras lopputulos:) Käsityöt on kivoja, itse haaveilen joskus osaavani vielä tehdä villasukat:) Kaunista talvista viikonloppua♥

      Poista
  75. Kylläpä sinä olet tosiaan ttuottelias!! Monenlaista olet tehnyt. Olet kyllä tosi luova ja idearikas. Minäkin askartelen välillä jotain, esim. niitä suodatinpussikransseja olen tehnyt ja kortteja. Minulla on vaan aina vähän vaikea päästä alkuun ja kai sitä voisi luottaa vähän enemmän omiin taitoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, minä olenkin noita suodatinpussikransseja ihaillut monessa blogissa, pitäisi joskus itsekkin kokeilla:) Luota ihmeessä, kyllä sinulta onnistuu!!:)♥ Kaunista talvipäivää♥

      Poista
  76. Ihania töitä, olet tosi ahkera ja taitava. Paljon upeita askarteluja. Itsellänikin sormet välillä syhyää, vaan nykyään on jäänyt aikavajeen takia vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kaunista talvipäivää sinne♥

      Poista
  77. Kivoja juttuja sulla täällä! Taidan jäädä seurailemaan jatkossakin :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kaunista talvipäivää sinne♥

      Poista
  78. Tätä postausta silmäilinkin jo aiemmin ja kyllä - monenmoista mukavaa ja ihanaa on pajassa syntynyt :)
    Se on kyllä mukava asia, että on osunut käsillä tekemisen into - on niin hyvää vastapainoa kaikelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Totta, siinä äkkiä unohtuu muuta mietteet kun ottaa jonkun väkerryksen esiin:) Kaunista talvipäivää sinne♥

      Poista
  79. Kovasti olet kaikkea ihanaa tehnyt.Minullakin on monta ihanaa ideaa aina mielessä, mutta toteutus sitten tökkii aina.Itse teen kortteja kyllä, mutta kaikki muu on vielä ihailun asteella. Nyt kevään korvilla ideana olisi sisustaa yläkerran 30m2 kattoterassi.Se on täysin tyhjä joten vaikka ja mitä sinne saisi ja ideoita on pää täynnä..kuka ne ideat vain toteuttaa :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti❤ Kuulostaa ihanalta, onpa kiva tuollaista tilaa sisustaa ja siitä tuleekin varmasti upea! Ideointikin on niin mukavaa puuhaa:)❤ Oikein ihanaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  80. Paljon kaunista on käsissäsi syntynyt. Minä askartelen ja teen kaikenlaista käsilläni ja se on niin terapeuttista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Aivan ihania juttuja oletkin tehnyt ja todellakin on:) Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinne♥

      Poista
  81. Nyt kyllä pistit pahan: minä täällä päässä kateellisena katselen kättesi töitä tyyliin, "tuommoisen teen ja tuommoisen, ja sitten vielä vosin kokeilla tuollaista ja tälläistä...."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti kommentistasi❤ Kiva kuulla että sielläkin on innostusta kokeilla kaikenlaista:) Mukavaa alkavaa kevättä sinulle❤

      Poista