Ihana joulurauha laskeutui tänäkin jouluna meidän mökkiin. Parasta oli meille vanhemmille, että saatiin viettää jouluaatto päivää koko perhe yhdessä. Heti aamusta alettiin nauttia kiireettömyydestä, laiteltiin jouluruokia ja katettiin pöytää. Tv.stä kuunneltiin joulurauhan julistus ja perinteisesti "kippisteltiin" päälle, samalla toivotellen toisillemme hyvät joulut 😍
Päivän aikana söimme massut täyteen ihania jouluruokia. Herkkuja naposteltiin pitkin päivää. Aattona saimme myös isovanhemmat kylään ja yhdessä availimme lahjoja. Siinä katsellessa rakkaita murmeleita ja koko perheen iloa, kuunnellessa sitä tasaista puheensorinaa ja naurua, ei voinut taaskaan olla ajattelematta kuinka kiitollinen sitä saakaan olla.. 💖 Nyt kun osa lapsista asuu/ on maailmalla näistä yhteisistä hetkistä osaa nauttia vieläkin enemmän..
Sanotaan että joulu on myös sydänten juhla ja se varmasti pitää paikkaansa.. 😍
Olisipa tosiaan se joulu ainainen♥
Toivottavasti te kaikki saitte viettää ihanan ja rauhaisan joulun 😍
Meillä joulu "puretaan" pois loppiaisena, siihen asti saa vielä nautiskella jouluisesta mökistä..
Päden pajasta toivotellaan kaikille
Oikein mukavaa ja leppoisaa loppuvuotta 2017♥
Kiva kun kävit blogissani♥
Kivat joulufiilistelyt täällä ennen ja jälkeen juhlan 🎄
VastaaPoistaOn taas ollut niin ihana joulu. Yritetään pitää siitä kiinni vielä pari päivää ❤️🥁⛸
Kiitoksia♥ Oli kyllä niin ihana joulu ja taas saatiin paljon uusia joulumuistoja:) Vielä muutama päivä nautiskellaan jouluisista näkymistä! Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKotoista tunnelmaa teilläkin! Samoilla linjoilla vietettiin joulua meilläkin. Ja nyt nautin vielä vapaapäivistä ennen vuodenvaihdetta.
VastaaPoistaLeppoisia välipäiviä sinnekin!
Kiitoksia♥ Kiva kuulla, Ihania vapaapäiviä ja Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMeillä myös kävivät kaikki lapset aattona <3 Hyvää tulevaa vuoden vaihdetta ja koko uutta vuotta <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Kiva kuulla, jouluna on ihana kokoontua ja nauttia yhdessä joulun tunnelmasta♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhania tunnelmia teillä sielä ja niiiin kaunista <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaTäytyy vain toivoa, että kaikilla olisi ollut yhtä hyvä joulu kuin teillä ja meillä! Se on muuten niin totta, että kun lapset lähtevät kotoa, niin niistä yhteisistä hetkistä tulee vieläkin tärkeämpiä. Meillä saa joulu olla Nuutinpäivään ja sitten puretaan kuusi. Juuri muita koristeita ei olekaan ja pihavalot saavat olla vielä pimeimmän ajan yli.
VastaaPoistaKiitoksia♥ sitä tosiaan toivoisi että ihmiset olisivat saaneet viettää mahdollisimman rauhallisen ja antoisan joulun♥ Kyllä niitä yhteisiä hetkiä niin kovasti aina odottaa:) Täälläkin nuo valot otetaan pois vasta joskus kevään korvalla kun alkaa olla valoisaa..Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMukavaa loppuvuotta sinullekkin!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanat joulukuvat ja tunnelmat, hyviä vuoden viimeisiä päiviä!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanat jouluiset kuvat, niin tunnelman täyteisiä. Meillä oli myös ihana joulu. Kiitos ja hyvää Uuden-Vuoden odotusta sinne myös!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaTeillä on niin kaunis koti. Juuri katselin joulun ihania kuvia sukulaisista ja miten iloinen ja hyvä tunnelma niissä on. Perhe on paras ja joulu on todellakin sydämen juhla <3
VastaaPoistaUpeaa viikon jatkoa ihana Päde <3
Kiitoksia♥ Ihana kun on kuvia, niitä on kiva myöhemminkin katsella ja palata niihin mukaviin tunnelmiin:) On se totta, perhe on se ykkönen aina♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaLäheisyys lämmittää konkretisointuu mainiosti postauksessasi ja kauniissa valokuvissasi, joiden tunnelma välittyy tänne asti.
VastaaPoistaMukavia välipäiviä kohti uutta vuotta ja uusia kujeita:)
Kiitoksia♥ Ei sitä ihminen loppujen lopuksi kummoisia tarvitse hyvän mielen ja olon saamiseen:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanat jouluiset kuvat. Mukavaa vuoden viimeisiä päiviä:)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunis "paja" teillä. Ihanat kuvat ja mieltä lämmittävä joulun kuvaus. Kaikkea hyvää sinun ja perheesi tulevaan vuoteen ❤️
VastaaPoistaKiitoksia♥ Samoin sinne teille koko poppoolle♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanaa joulun viettoa siellä! <3
VastaaPoistaNiin kaunista!
Mukavaa viikonjatkoa ja tämän vuoden viimeisiä päiviä!<3
Kiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaJoulusta jää niin lämpöisiä muistoja, että niillä pärjää sydäntalven kylmät. Kaunis ja tunnelmallinen postaus. Kiitos paljon Päde ja hyvää Uuden Vuoden odottelua!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi tuo on niin totta..mukavia joulumuistoja roppa kaupalla:)♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaNiin kauniita kuvia ihanasta joulustanne. Mukavia loppuvuoden päiviä!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMukavissa ja läheisissä tunnelmissa on hyvä jatkaa ♥.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaJoulun jälkeiset tunnelmat voivat olla myös ihania <3 itse tunnen pientä haikeutta siitä kun joulu on ohitse ! Leppoisaa loppuvuotta Sinulle :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi totta, sujahtaa ihan liian nopeasti joka vuosi:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKyllähän se paras joulu vietetään rakkaitten seurassa. Mukavaa loppuvuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Totta!! Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvää uutta vuotta 2018!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaJoulusi kuulostaa oikein ihanalta. Yhdessä olo on joulussa parasta! :) Meilläkin joulukoristeet saa olla loppiaiseen asti, mutta ajatukseni ovat kyllä jo siirtyneet aikalailla kevääseen.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Meille vanhemmille tosiaan se ihan paras lahja kun saatiin kaikki murmelit kotia jouluksi:) Sieltä se kevät sitten alkaa taas kohisten tulla:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunista & jouluista. Nuuttiin on onneksi vielä matkaa!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKyllä joulu on todellakin perhejuhla ja sen takia myös sydämen juhla :) Meillä tulee joulukoristeet ja kuusi aikaisin ja tänään vein jo jouluhärpäkkeet ja kuusen pois. Minä jo odotan niin kevättä :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Meillä on aika perinteisesti loppiaisena "purettu" joulu ja siitä se kevään odottelu tosiaan sitten taas alkaa:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaPerheen kokoontuminen yhteen on ihan parasta joulussa. Olen jouluihminen ja minullakin joulun aika kestää vähintään loppiaiseen.
VastaaPoistaMukavia vuoden viimeisiä päiviä myöskin Sinulle.
Kiitoksia♥ On kyllä ihana että saa rakkaidensa kanssa tuosta juhlasta nauttia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaLäheisistä ja kiireettömästä yhteisestä ajasta on syytäkin olla kiitollinen. Sitä samaa kiitollisuutta on koettu täälläkin. Yhteinen aika ei ole itsestäänselvyys, vaikkei sitä aina tule ajatelleeksi. Hyvää vuoden loppua ja uuden alkua!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Työ on kyllä opettanut, että kiitollinen saa olla jokaikisestä päivästä, eikä mitään voi pitää itsestään selvyytenä♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvänen aika miten harmonisen näkönen sisutus teillä on! :0 Täytyy aina ihailla, kun jollain on silmää väreille. Itellä kun ei oikein taida olla. :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Pidän kovasti jouluna punaisesta väristä ja valkoinen/hopea on ympäri vuoden minun lempivärejä:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKuulostaa (ja näyttää) ihanalta! :) Mulla on muuten noita samoja sydänkoristeita. <3 Nauttikaahan vuoden viimeisistä päivistä!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Meidän mökissä noita sydämiä riittää ja joululahjaksi tuli muutama vielä lisää:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunis joulukoti 😊😍 Mukavaa loppuvuotta teidän perheelle 😊
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhania joulutunnelmia! ❤
VastaaPoistaJoulut tulevat ja menevät. Aina niistä ei jää erityisiä muistikuvia, mutta tunnelma säilyy ja tallettuu sydämeen. Sydän muistaa tunnelman ja joka joulu se sama lämmin läikähdys siellä tuntuu. Siksi kai sitä sanotaan sydämen juhlaksi. ❤
Ihania välipäiviä sinulle!
Kiitoksia♥ Voi tuo on niin totta, siellä ne joulumuistot jossakin sydämen sopukoissa lämmittävät mieltä♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhana joulu!
VastaaPoistaNyt kohti uutta vuotta!
Kiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanan näköinen olkkari teillä!<3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOnneksi joulukodin saa pitää vielä pitkään! Nuutin päivänä vasta pois, en voisi kuvitellakaan ennemmin. Ja joulu on joka päivä. ❤
VastaaPoistaHyvää loppuvuotta!
Kiitoksia♥ On tuo joulu vaan ihanaa aikaa, niin kaunista tunnelmaa ja hyvää mieltä täynnä:)♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMinä olen näköjään nopea joulun viettäjä, sillä uuden vuoden alkaessa kerään joulun pois ja heitän kuusen pihalle. Minä kun haluan kevään mahdollisimman äkkiä :)
VastaaPoista"Sydämen juhla" kuulosti todella runollisen kauniilta!
Kiitoksia♥ Tuntuu että tämä aika aina sujahtaa niin äkkiä kun jotain oikein odottaa, tuo kevätkin tulee varmasti pian:)♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOi, Kaunis ja valoisa joulutunnelma. <3 Mukavaa vuodenvaihdetta! :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMukavan leppoisa joulukirjoitus :) Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaTunnelmalliselta ja kauniilta on teidän joulunne näyttänyt. Kaikkea hyvää ja onnellisia hetkiä Päden pajaan vuoden nyt hiljalleen vaihtuessa.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Oli kyllä ihana joulu:) Leppoisaa loppuvuotta♥
Poistajoulun jälkeiset päivät melkein parhaita!
VastaaPoistaKiitoksia kommentista♥ Täällä on sellainen jouluähky kaikesta herkuttelusta:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKuulostaa siltä, että teillä on ollut aivan ihana joulu. <3 Mukavaa loppuvuotta sinulle ja murmeleillesi! :-)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hauskaa oli ja että tykättiin isännän kanssa kun saatiin tosiaan kaikki murmelit kotia jouluksi:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunis koti teillä❤Viikonloppuna kilistellään sitten jo uudelle vuodelle💕💕Aika menee kuin hups vaan...
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi todella, miten tämä vuosi onkin mennyt äkkiä:) Leppoisaa loppuvuotta♥
Poistakaunista! hyvää loppuvuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunis joulu teillä ❤️ .Joulu on minulle kyllä tärkein juhla ja joulun tunnelmaa ei voita mikään ❤️
VastaaPoistaHyvää loppuvuotta Sinulle ❤️
Kiitoksia♥ Joulu on kyllä niin ihanaa aikaa♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaAivan ihanan näköistä teillä! Ihanaa loppuvuotta ja onnellista uutta vuotta <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanan tunnelmalliset kuvat!
VastaaPoistaKivaa tämän vuoden viimeistä viikonloppua!
Kiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaSiellä teillä on ollut todella tunnelmallinen ja kaunis joulu!
VastaaPoistaToivottelen sulle oikien hyvää Uutta Vuotta 2018!
Kiitoksia♥ Niin paljon kaunista mahtuu jouluun♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaAi ai mitä tunnelmaa 💝
VastaaPoistaIhanaa loppuvuotta Sinulle 🎉T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com
Kiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaTunnelmallisen näköistä joulun viettoa. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunista!
VastaaPoistaTeillä on ollut ihana joulu!!
Hyvää uutta vuotta 2018!🎊🎉💖
Kiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaMoi! Blogissani on sinulle haaste. Toivottavasti se on mieleinen.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Täytyypäs mennä heti kurkkimaan:) Hyvää uutta vuotta♥
PoistaJoulu on rauhoittumisen aikaa. Kaikille se ei ole valitettavasti mahdollista. Ihanaa loppuvuotta.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Niin todella..sitä niin toivoisi että kaikki saisivat viettää rauhaisaa joulua..Hyvää uutta vuotta♥
PoistaOi miten kaunista...onneksi joulu jatkuu aina Nuuttiin asti! Ihanaa alkavaa uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaNiin kaunista ja tunnelmallista teillä, ja mukavan kuulloinen joulu! <3
VastaaPoistaMeillä myös saa kuusi olla tuvassa loppiaiseen saakka. :)
Iloista ja onnellista vuoden vaihdetta! <3
Kiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
Poista❤️
VastaaPoistaOikein hyvää uutta vuotta!
Kiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaMeilläkin oli ajatuksena, että kuusi saa olla loppiaiseen, mutta se raukka on alkanut varistaa niin paljon, että oksat ei jaksa pitää koristeita. Palloja tipahtelee jatkuvasti ja kuusi on kyllä ihan masentuneen näköinen. Joudutaan kyllä luopumaan siitä aiemmin kuin oli tarkoitus... Hyvää uutta vuotta! :)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Se onkin jännä miten joskus nuo kuuset varisee melkeipä heti kun sisään tulevat ja sitten joskus tuntuu ettei ne neulaset tipu sitten millään:) Hyvää uutta vuotta♥
PoistaKuulostaa ihanalta <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaIhana joulu teillä.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta sinulle.
Kiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaSamoilla ajatuksilla meillä vietettiin jouluu!
VastaaPoistaHyvvee Uutta Vuotta !
Kiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaKiva joulu tuntuu teilläkin olleen. Toivotan oikein Onnekasta ja ihastuttavaa uutta vuotta 2018!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaIhanaa tulevaa vuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaHyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Hyvää uutta vuotta♥
PoistaOn ollut ihana joululoma,saanut pitää ihan vapaata pitkään.Teen hektistä työtä suurten muutosten kourissa,niin olen kitollinen tästä joulusta ja vapaasta.Joulu on aina❤
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta, että olet saanut pitää kunnolla jouluna vapaata ja tsemppiä kovasti töihin! Hyvää uutta vuotta♥
PoistaOnpa tunnelmallisia joulukuvia. Joulua on kiva jatkaa niin pitkälle kuin mahdollista. Itse koristelen innolla myös ulkona. Meidän musta joulu kaipasi omppupuihin isoja joulupalloja ja valojen loistetta. Kynttilöitä on palanut läjäpäin.
VastaaPoistaIdearikasta uutta vuotta!
Kiitoksia♥ Kuulostaa aivan ihanalta, nuo valopilkut sisällä ja ulkona on niin kivoja:) Hyvää uutta vuotta♥
PoistaUpeita ovat luomuksesi ja mahtavan kaunis kotisi! Arvostan suuresti tuollaista taitoa.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Kiva kuulla, oikein hyvää tätä vuotta:)♥
Poista