♩♪"Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta..
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta..
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä..."♪♩
Joulupuuhastelut on saatu kaikki tehtyä ja nyt voidaan vaan nauttia joulun tunnelmasta, ihanasta rauhasta ja kiireettömyydestä. Kuusi on koristeltu, kinkku saatu uunista ja viimeiset jouluterveisetkin on pakattu. Mökki on täynnä aivan ihania jouluntuoksuja 😍 Minusta niitä parhaita tuoksuja onkin uunista nouseva piparin, torttujen, kinkun ja kupissa höyryävän glögin tuoksut. Oikean joulukuusen tuoksukin olisi aivan ihana, mutta meille sellaista ei voida kuitenkaan enää allergian takia ottaa, joten valkoinen muovikuusi saa kelvata. Ei kuitenkaan tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja muistella niitä lapsuuden jouluja, kun jo ihana pehmeä joulukuusen tuoksu onkin nenässä 😊
Onko sinulla jotakin tuoksua joka ehdottomasti kuuluu sinun jouluusi?!?
"Joulu on aikaa iloista ei silloin tehdä työtä..
Ei piitata me kiloista vaan syödään pitkin yötä.."
Meillä esikoinen muutti keväällä omaan kotiin ja poika aloitti kesällä armeijansa, joten oudon hiljaista on kyllä ollut.. onneksi on tuo kuopus vielä muutaman vuoden kotona.
Ihana olikin sitten eilen illalla saada koko murmelijoukko yhtäaikaa kotiin, viettämään joulua. Poika antoi oman joululahjansa heti ja ilmoitti ettei armeijaan tarvitse mennä, kun vasta vuoden vaihteen jälkeen 😍 Meille vanhemmille paras lahja on kun saadaan viettää lasten kanssa joulua yhdessä, muuta ei tarvita 💖 No ehkä vähän niitä herkkuja... 😄😉
Päden pajan tontut tahtovatkin toivottaa teille kaikille
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua 😍💗🎄
Kiva kun kävit blogissani💖
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua myös sinulle Päde<3
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaKiitos samoin sinulle Hyvää ja rauhallista Joulua:)
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaFantastiset punaisen ja valkoisen yhdistelmät joulukoristelussa ❤️❤️❤️
VastaaPoistaMinäkin koristelin meidän kuusen punavoittoisesti, mutta itse kuusi on vihreä 🎄
Suloista joulua teidän perheelle 🍎
Kiitos♥ Meillä ei tosiaan allergian takia voida oikeaa kuusta ottaa, niin sitten päädyttiin tuohon valkoiseen. Tykkään kyllä kovasti tuostakin kuusesta:)..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaMukavaa, että saitte kaikki lapset viettämään joulua kanssanne. Toivotankin teille oikein hyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Ihan parasta..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaLäheisyys teitä lämmittäköön ja sydämenne sykkikööt joulumaan rauhan tahtiin:)
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa ja tunnelmallista joulunaikaa!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa joulua teille kaikille! <3 :)
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaOikein ihanaa joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaHyvää Joulua koko perheelle❤🎅🎄
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa joulua! Onpa teillä kaunis ja erilainen kuusi. <3
VastaaPoistaKiitos♥ Minä niin rakastaisin sitä oikean kuusen tuoksua, mutta ei tosiaan allergian takia voida enää kuusta sisälle ottaa. Valkoisen kanssa kyllä käy vaikka minkäväriset koristeet:) ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaJoulu on valmiina teillä kauniisti katettu ja koristeltu. Kiitos ja oikein hyvää joulua sinne myös!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa ja tunnelmallista joulua sinulle rakkaidesi parissa☆
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaMikäkö joulutuoksu?? No palaneen piparin tuoksu kuuluu jokaiseen jouluun:) Nyt tulee leivinuunista kinkun tuoksu ja toisesta uunista porkkankakun kanelintuoksu.
VastaaPoistaHyvää Joulun aikaa Sinulle ja perheellesi!
Kiitos♥ Hih..tuota palaneen piparin tuoksua tosiaan joka joulu löytyy vaikka olisi kuinka tarkkana:) Kanelin tuoksukin on ihana! Ah♥
Poista..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
Ihanaa joulua teidän perheelle <3
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaKauniit joulutunnelmaa henkivät kuvat. Paras joulun tuoksu minusta on paistuvan kinkun tuoksu, vaikka arvostan kalaa enemmän kuin lihaa. Minä toivon sinulle ja koko perheellesi kaikkea hyvää joulun aikaan ja onnellista ensi vuotta <3
VastaaPoistaKiitos♥ Uunista leijuva kinkun tuoksu saa kyllä heti veden kihoamaan kielen päälle:) ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaOnpa kaunis kuusi. Ihanaa joulun aikaa perheellesi!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhana punavalkoinen kattaus! Iloista joulua!
VastaaPoistaWe Wish You a Merry♪♫•*¨*•.¸¸♥ ¸¸.•*¨*•♫♪ Christmas♪♫•*¨*•.¸¸♥ ¸¸.•*¨*•♫♪We Wish You a Merry ♪♫•*¨*•.¸¸♥ ¸¸.•*¨*•♫♪Christmas ♥ ♥ ♥We Wish You A Merry ♪♫•*¨*•.¸¸♥ ¸¸.•*¨*•♫♪Christmas ♪♫•*¨*•.¸¸♥ ¸¸.•*¨*•♫♪
And a Happy New Year!!!
Kiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa joulua!
VastaaPoistaMinustakin kuusen tuoksu on ihana, mutta muovikuusella mennään täälläkin :)
Kiitos♥ Kauniita ovat nuo muovikuusetkin ja käteviä, ei pudota neulasiaan ihan heti:)..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaKiitos samoin sinulle ihanaa joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaKaunis joulukattaus! Hyvää joulun aikaa ja tulevaa vuotta♥
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaKauniin jouluiset kuvat!
VastaaPoistaHyvää Joulua<3
Kiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaTunnelmallista joulua Sinulle ❤❤ todella kaunis joulukuusi ❤❤
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaHurmaava kattaus :) Ihanaa joulunaikaa! <3
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaTunnelmallista ja rauhallista joulua sinulle ❤
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaRakastan havun tuoksua. Ihanan tunnelmalliselle näyttää siellä. Oikein suloista joulunaikaa sinne. ❤️
VastaaPoistaKiitos♥ Oi todella, se oikean kuusen tuoksu on vaan niin ihana♥..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhana kuusi ja kaunis kattaus <3
VastaaPoistaHyvää ja tunnelmallista Joulua <3
Kiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaMukavaa joulua sinne!
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaMeilläkin on allergian vuoksi valkoinen kuusi ja se on kyllä ihana.Meillä värimaailma on hopea kuusessa tänäkin vuonna.Piparin tuoksu on se kaikista ihanin omaan nenään ja kaneli on toinen joita voisin aina nuuskutella.Ihanan lämmintä ja tunnelmallista sinne teille.Nyt on aika hiljentyä joulun viettoon.
VastaaPoistaKiitos♥ Harmillisia nuo allergiat, mutta ihanalta kuulostaa teidän värimaailma..hopea sopii niin kauniisti jouluun:)♥ Joulussa on hurjan paljon ihania tuoksuja..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaIhanaa joulua sinulle ja perheellesi! <3
VastaaPoistaKiitos♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaHyvää joulua teille kaikille! Tuoksut tekevät sairaaksi. Meillä on mahdollisimman tuoksutonta, minun tuoksuyliherkkyyden kanssa.
VastaaPoistaKiitos♥ Oi, sitten ei tosiaan tuoksuista nauti, onneksi on nykyään niin paljon asioita joita saa tuoksuttominakin versioina..kuten vaikka kynttilöitä:)♥ ..Joulun aikaa rauhaisaa, hyvää oloa jatkuvaa♥
PoistaHyvää, tunnelmallista ja suloista joulua Päde! Kaunis postaus jälleen kerran. Kiitos siitä!Kaikki joulun tuoksut ovat hyviä, eikä onneksi ole allergiaa. Joulu itsessään tuoksuu ihanalle. Siinä on kai sekoitus kuusen, kukkien, kynttilöiden ja ruokien tuoksua. Nyt nautitaan niistä.
VastaaPoistaKiitos♥ Ihania on joulun tuoksut♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKauniita kuvia, ja ihana juttu että saatte viettää aikaa lasten kanssa!
VastaaPoistaMä vasta totuttelen siihen, ettei meille enää tule joulupukkia, en tohdi vielä edes miettiä aikaa jolloin lapset ovat jo maailmalla. :)
Mukavaa yhdessäoloa ja joulun tunnelmaa teille! <3
Tuoksuista... kinkku varmaan on se paras, ja piparkakut. Ite oon allerginen sekä kuuselle että hyasintille yms voimakkaille kukille, joten niistä en saa iloa. :)
Kiitos♥ Oli kyllä niin ihana joulu. Nuo allergiat on sitten harmillisia, mutta se on sitten vaan nautittava niistä asioista/tuoksuista joita kestää♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunista ja tuoksuvaa Joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOnpa kaunista ♡ Hyvää Joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOIkein hyvää Joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaSydämellistä joulua <3
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunis joulukuusi 😍
VastaaPoistaOikein hyvää ja rauhallista joulua ❤😊
Kiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIlman hyasintin tuoksua ei tule joulua.
VastaaPoistaIhanaa Joulua!
Kiitos♥ Oi nuo hyasintit on sitten ihanan tuoksuisia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvää Joulua ja ihanaa uutta vuotta!!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvää Joulua!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaNiin kaunista! Kuusi, kattaus ja koko koti :) Voi miten ihanaa että saatte viettää joulua yhdessä lasten kanssa ♥
VastaaPoistaTunnelmallista ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi ♥
Kiitos♥ Ihan paras lahja itselle oli että saatiin koko poppoo kasaan♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaHyvää joulua!
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOi, kuinka kaunista! Rauhallista joulua koko perheelle ♥
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaJoulurauhaa Päden pajalle ❤
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOlipas hienoa, että saitte nuoret kotiin jouluksi. Oikein ihanaa joulunajan jatkoa teille kaikille ♥
VastaaPoistaKiitos♥ Oli kyllä ihana joulu ja parasta tosiaan oli että saatiin koko perhe kasaan♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhania joulupäiviä teille!❤
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaTuoksut on kyllä yksi tärkeä osa joulua, piparit, lanttulaatikko, kinkku, ne tuovat joulun tunnun. Mukavaa joulun jatkoa Päden pajaan!
VastaaPoistaKiitos♥ Voi todella, joulussa on niin paljon ihania tuoksuja! Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaToivottavasti joulunne oli onnistunut. Mukavaa Tapania!
VastaaPoistaKiitos♥ Oli kyllä aivan ihana joulu! Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKaunista joulua <3 Ihanan uuden jouluisen bannerinkin olet tehnyt blogiisi <3 Iloisia joulukuun viimeisiä päiviä sinne Päden Pajaan <3
VastaaPoistaKiitos♥ Kinkun sulatus-lenkkiä jo odotellaan:)♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaOmpa kaunis valkoinen teiän kuusi.
VastaaPoistaKiitos♥ Meille ei voida allergian takia oikeaa kuusta ottaa, vaikka minä kyllä sitä joulupuun tuoksua rakastan:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaRaikasta ja kaunista on joulukattauksesi! Meillä ruoka, kukat ja kuusi tuovat ne tuoksut. Lisänä tietysit lahjapaketista löytynyt yllätys, jota voitelin iholleni. Hyvää Tapaninpäivää ja onnellista vaihtuvaa uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos♥ Ihania joulun tuoksuja ja voi niitä jouluyllätyksiä, ne ovat niin mukavia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaLapset kotona käymässä ja perinneherkut. Siitähän se hyvä joulu koostuu. Kauniisti olet kattanut ja kuusi on upea. Poika värkkäsi kuuseen jalkaan ja joutui hakemaan allergialääkettä. Joulun tuoksua kerrakseen : )
VastaaPoistaKiitos♥ Kuulostaa ihanalta! Harmillisia nuo allergiat:( Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaJoulu on todelakin täynnä kaikkia ihania tuoksuja. Ja monet niistä on varmaan aistimuistona sieltä ihan lapsuudesta asti;) Ihanaa Tapaninpäivän jatkoa Sinulle.
VastaaPoistaKiitos♥ Tuo on niin totta, on monta joulu tuoksua joista tulee heti lapsuus mieleen♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaMukavaa Tapaninpäivän iltaa!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanan näköinen joulu teillä <3
VastaaPoistaKinkun tuoksu taitaa olle SE, mikä tuo eniten joulufiiliksen.
Mukavaa Tapaninpäivää Päde <3
Kiitos♥ Vesi herahtaa tuosta kinkun tuoksusta heti kielelle:) Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhanat joulukuvat ja tunnelmat. Kuusen ja jouluruusun vieno tuoksu lienee parasta, piparitkin ehkä ja laatikot, mutta eniten kynttilän sammutuksesta ja saunavihtasta tuleva tuoksu. Joulukuusen tai pikemminkin itiöiden sun muun vuoksi mitä siinä on, pistän nappia huuleen ja sumutusta keuhkoihin:) Ei oikein ehdi siedättyä kun se on niin pienen hetken. Onnellista ja hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos♥ Ihania joulun tuoksuja ja voi tuo saunavihta!! Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhania joulukuvia! Teillä oli yhtä ihanaa kun meilläkin. Kaikki lapset aattona kotona. Meillä esikoinen tuli Kajaanista jo keskiviikkona, toinen kaksosista perjantaina ja toinen avokkinsa kanssa aatonaattoiltana. Aatto saatiin olla yhdessä syömistä ja lahjojen jakoa myöten ja sitten iltapäivällä nuoripari lähti tytön kotiin joulun viettoon. Joulupäivä vietettiin siskon perheen luona ja eilen oli ihan löhöilypäivä. Enää ei matkassa ollut kuin esikoinen, sillä toisen kaksosen työt alkoivat jo joulupäivänä, joka häntä sitten todella harmitti. Mutta nyt on arki ja kaikki hyvin! Mukavia välipäiviä teille!
VastaaPoistaKiitos♥ Olipa ihana että saitte olla kaikki yhdessä, se onkin joulussa parasta♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaIhana kuusi teillä ja ruokapöytä. Tässä tuli taas joulu fiilis.
VastaaPoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
PoistaKiitos♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
VastaaPoistaIhana kuuusi. Kauniita joulukuvia. <3 Teillä on ollut ihana joulu, koko perhe koolla. <3
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta vuodelle 2018!
Kiitoksia♥ Leppoisaa loppuvuotta♥
Poista