keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Marraskuu on ihan lopuillaan...

 
Mukava oli aamulla herätä ja huomata että ulkona sataa lunta, kaunis lumipeite peitti jo maata 😍 
Ihan kohta ollaan joulukuussa ja tässä mökissä sitä onkin kovasti odotettu 😊 Kuopuksella on tänään koeviikon jälkeinen vapaa päivä koulusta, eilen sovittiin että tänään lähdetäänkin vähän joulushoppailemaan kun on kerta mahdollisuus. Joulukalenteritkin pitäisi hankkia. Shoppailujen jälkeen etsitään joku kiva paikka ja herkutellaan massut täyteen 😊 Ihana on päästä tyttären kanssa päivää viettämään ja niitä "tyttöjen juttuja" puhumaan... tällaiset päivät on ihan parhaita ja nautin niistä kovasti 😍 ♥



Joulu puuhastelut on jo meidän mökissä aloitettu, jouluvaloja on viritetty niin sisälle kuin uloskin. Juuri katselin ulos miten kauniilta näyttääkään kun valot pilkistelee tuon pienen lumipeitteen alta 😍
Pitääkin ottaa kuvia joskus. Joulukoristeista on otettu jo kimallelyhty esiin ja tonttuja tietenkin, yksi tonttupariskunta pääsi takan edustalle istuskelemaan. Eilen tehtiin piparitaikina valmiiksi ja tänään illalla niitä sitten paistellaan.. 
♪♬ Siinä samalla pikkuisen joululauluja ja glögiä ♪♬ 
Omasta lapsuudesta muistaa kuinka kivoja nuo piparinpaisto hetket olivat, kun me lapset ja äiti leivottiin ja isä toimi paisto vahtina.. Ne oli sellaisia hetkiä jotka eivät koskaan unohdu, noita lapsuusmuistoja olen halunnut jakaa myös omille lapsille... 
Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sen kultaisemmiksi muistot menee♥
Jokos siellä on jouluvalmisteluja aloitettu?! 😊


Ihanaa, iloista marraskuun loppua♥



Kiva kun kävit blogissani♥

94 kommenttia:

  1. Valoisa postauksesi viritti hyvän aamumielen ja vaikka olo kuin myssy silmillä kököttävällä tonttu-ukolla niin tuotapikaa ollaan kuin tuo hymyävä pariskunta pukinasioita riittailemassa.
    Mainio päivä parhaasta päästä Sinulla edessä: nauttikaa sydämenne kyllyydestä ja luokaa muistoja, jotka kantavat. Piparin- ja glögintuoksuista illansuuta & hämäränhyssyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.kiva kuulla ja olihan ihana päivä♥ Selvästi oli kyllä kaupoilla huomattavissa joulutunnelmat:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  2. Ihania joulutunnelmia <3 Minuu niin lämmittää aina lukea sin postauksia <3 Mukavaa yhteistä päivää tyttäresi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, en kyllä muistakkaan koska oltaisiin tyttären kanssa keskellä viikkoa päästy yhdessä päivää viettämään..hauskaa oli ja kaikkea kivaa löydettiin:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  3. Jouluvalmisteluja tehdään täällä perinteiseen tapaan viime tingassa suurin osa :D.

    Loskaa oli maailma täynnä aamulla, kun kävin ruokaostoksilla...mutta kivahan siinä on tarpoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään tehdä noita valmisteluja sillälailla rauhakseen ettei tule mitään kiirettä.. vapaapäivät sujahtaakin sitten nopeasti puuhastellessa, työpäivät kun on niin pitkiä ettei silloin kyllä pysty tekemään mitään muuta:) Muuttuisipa tuo loska lumeksi!:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  4. Kauniit kuvat!❤️
    Pipareita ei olla vielä ehditty paistamaan.
    Nuorempi tytär lupasi kyllä tehdä lähipäivinä taikinan.
    Äiti-tytär shoppailupäivä on sitä parhautta.
    Kivaa keskiviikkoa sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Nuo on tosiaan sellaisia "voimaantumispäiviä":)♥ Mukavaa päivää♥

      Poista
  5. ❤️Tästä postauksesta tuli hyvä mieli. Jouluun valmistautumista minulle mieluisilla tavoilla. ❤️Täällä on ainoastaan ripustettu ulkovalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva kuulla♥ Noita valoja onkin kiva ripustella:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  6. Oi oi, kiva päivä tiedossa Sinulla kaikkineen päivineen 😁
    Hiukan on jo aloitettu jouluvalmisteluja, mutta kyllä nyt kovin odotan vauhdin kiihtyvän.
    Ihanaa päivää sinne 💝T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, oli kyllä niin ihana päivä♥ Kyllä ne jouluvalmistelut/koristelut/"hössötykset" alkaa tosiaan kiihtymään kun joulukuu pyörähtää käyntiin:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  7. Ihana tunnelma kuvissa.
    Meillä kävi piparinteko samoin lapsuuskodissani. Myöhemmin omien lasten kanssa ja nyt perinnettä on jatkettu lastenlasten kanssa.
    Nautitaan tuosta kauniista valkoisesta maisemasta, vielä kun ehditään ;)
    Miellyttävää pipari-iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti. Nuo piparinpaisto hetket on kyllä niin ihania ja kaikki niistä nauttivat kovasti♥ Meillä jo lumet yön aikana suli.. Kovasti jo uutta odotetaan:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  8. Ajanvietto tyttären kanssa kuulostaa kerrasaaan ihanalta, samoin juttelusi piparinpaistosta ♥️
    Meille on huomenna tulossa pari mieluisaa vierasta. Heitä varten siivoillaan ja koristellaan, ja joulukortitkin heille näpersin. Meillä ei ole lunta, mutta kynttilöillä saadaan joulunajan tunnelmaa luotua. Täällä Päden pajassa on aina mukava käväistä kun sydämet leijailevat ❤️ 💙 💜 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, Kuulostaa kivalta päivältä! Lumet oli täälläkin yönä aikana jo sulanut..oli kyllä kaunista kun istä lunta maassa oli...Voi kun tulisi lisää ja pysyisi!!:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  9. Oi miten ihana ja jouluinen kuva tuo ensimmäinen.. muutkin kyllä ihania <3
    Meillä ei vielä ole pipareita leivottu ja monesti on myös piparkakkutalo tehty ja lapset on saanut koristella ja syödä sen myöhemmin <3
    Tänäin olen laittanut jouluvaloja ulos sekä sisälle.. nyt sitten tunnelmoin yksin kun isäntä on työmatkalla.
    Mukavia hetkiä tyttären ja pipareiden parissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Kuulostaa kivalta! Tuo piparkakkutalo on jokavuosi mieluinen..kasvoi ne lapset kuinka isoiksi tahansa:) Ihana on iltaisin tunnelmoida, kun on hämärää♥ Mukavaa päivää♥

      Poista
  10. Varmasti on mukavaa lähteä tyttären kanssa "humputtelemaan". Meillä myös treffit tyttären kanssa perjantaina Helsingissä. Odottelen päivää jo malttamattomana. Täällä meillä on niin pimeää ja harmaata, kun ei ole tuota lunta. No, kohta se marraskuu on tarvottu ja koittaa joulunodotuksen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, Nuo humputtelupäivät on niin mukavia:) Ei täälläkään enää lunta ole,yön aikana suli pois.. Kovasti odotetaan sitä pysyvää lunta!:) Oikein kivaa treffi-perjantaita teille ja Mukavaa päivää♥

      Poista
  11. Ihania joulutunnelmaisia kuvia ♥♥♥

    Kotoisa ja hyvä olo tuli postausta lukiessasi.
    Pienesti vasta on täällä joulua jo laitettu.
    On vaan niin aika ollut tiukilla....äh.
    Tunnelmavaloja on jo sentään viritelty ja ensimmäiset glögimukoselliset maisteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Eipä ole mitään kiirettä:) ...ja tuo glögi! Ah♥ Miten aina se vuoden ensimmäinen glögi-muki maistuukin niin hyvälle:)Mukavaa päivää♥

      Poista
  12. Ihania jouluisia tunnelmakuvia! <3
    Pipareita ei olla vielä paisteltu, mutta kohta puolin ensimmäiset varmaan täälläkin valmistuvat.
    Ihania ovat nuo äiti-tytär shoppailuhetket!
    Mukavaa marraskuun loppua sinullekkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Piparien leipominen on hauskaa puuhaa ja koristelu myös:) Kivoja päiviä tosiaan!♥ Mukavaa päivää♥

      Poista
  13. Ihana kimallelyhty, ihastuin heti! Lasten kanssa on kiva viettää aikaa ja lapset on siitä mukavia, että ne on aina sopivan ikäisiä ja kokoisia seuralaisia leikkeihin, shoppailemaan tai ihan muuten vain oleilemaan. Sinä puhut tyttäresi kanssa tyttöjen juttuja, minulla on kai sitten äijämäistä meininkiä, kun on kolme poikaa, nyt jo kaikki kyllä aikuisia. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,minäkin pidän kovasti tuosta lyhdystä:) Mukavaa päivää♥ IHanaa on se äijämeininkikin:) Täällä kovasti odotetaankin kun poika pääsee armeijasta lomille vkonloppuna..nyt on ollut useampi viikonloppu kiinni peräkkäin niin ettei ole lainkaan päästy näkemään. Lasten kanssa kyllä aika rientää nopsasti:)♥ Mukavaa päivää♥

      Poista
  14. Tulipas tästä hyvä mieli. :) <3

    VastaaPoista
  15. En ole vielä laittanut kynttelikköjä ikkunalle, meidän Sissi-kissa nakertaa niitä - huoks! Tuplien väliin varmaan, ettei tule sille mitään vakavampaa! Ihana tunnelma kuvissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,eläinkodeissa onkin oltava tarkkana:) Rapsutuksia Sissille:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  16. Ihanaa tunnelmaa! Kyllä tämä on niin parasta aikaa, kun saa lisäillä joulua vähitellen!
    Leppoisaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,voi todella...joulufiilis nousee koko ajan:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  17. Olipas lämminhenkisen jouluinen postaus, ja kuvissa ihana joulun tunnelma. Äiti/tytär päivä kuulostaa tosi mukavalle ja lumisade myös:) Leivonta tarvikkeita on ostettu jo ja jouluvaloja viritelty jo vähän täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Ihanaa oli♥ Harmi että tuo lumi jo heti suli pois..oli kyllä niin kaunista kun maa oli ihan valkoisena! Toivottavasti tulisi pian pysyvä lumi:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  18. Ihana jouluinen julkaisu <3

    VastaaPoista
  19. Minun mielestäni parhaat hetket piparinpaistossa olivat ne, kun sai syödä sitä taikinaa. :-) En ole koskaan tykännyt paistetuista pipareista (ellei niissä ole paljon sitä mömmöä päällä), mutta taikina maistuu - vielä näin aikuisenakin. :-D

    Mukavaa joulunodotusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Juuri tehty..lämpöinen..pehmoinen taikina on kyllä herkkua:) ..sitä tuli lapsenakin pipareita leipoessa syötyä niin että vatsan pohjaa ihan nipisteli:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  20. Ihana jouluinen postaus, teillä on niin kaunista ja tunnelmallista. - Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  21. Leivontahetket lasten kanssa jäävät aina lämpiminä niin tunne-,kuin makumuistoihinkin. Samoin tyttären kanssa yhdessä vietetty päivä on tärkeä ja kallisarvoinen.
    Joulua on tullut valmisteltua hieman lähinnä siivouksen merkeissä. Tunnelmavaloja on myös viritelty niin sisälle, kuin uloskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,On ne vaan ihania hetkiä♥ Tuo valojen virittely on sitten kivaa puuhaa:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  22. Joulushoppaillut parhaassa seurassa, ihana päivä tiedossa! :)
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Oli kyllä ihana päivä ja tehtiin paljon kivoja löytöjä:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  23. Minulla on jouluvalmistelut vasta aluillaan, kun kuopus tekee muuttoa. Muuton jälkeen siivoan koko huushollin ja sittten laitan koristeita esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoissa onkin aina kovasti hommaa! Jouluvalmistelut pikkuhiljaa kiihtyvät:)Mukavaa päivää♥

      Poista
  24. Teillä on ollut varmasti mukava päivä tyttären kanssa! <3

    VastaaPoista
  25. Voi kun alkoi tehdä mieli palata Suomeen kuukauden reissun jälkeen! Kiitos Päde kauniista joulun tunnelmaan liittyvistö kuvista! Kuinkahan osaatkin loihtia niin koskettavia ja lämminhenkisiä postauksia. Ihana joulukuu edessä :)) Hyvää ja toivottavasti valkoista joulukuun alkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,kiva kuulla♥ Joulunaika on minusta vuoden parasta aikaa,pidän niin kovasti kaikesta siitä ihanasta tunnelmasta ja "hössöttelyistä":) Turvallista kotimatkaa teille ja Mukavaa päivää♥

      Poista
  26. Minullekin tuli juttuasi lukiessa mieleen lapsuuden piparinleipomishetket äidin kanssa, ne olivat jouluvalmisteluissa ehkä mieluisimpia hetkiä. Tai sitten se kuusenkoristelu aattona 😊
    Mukavia hetkiä jouluvalmisteluihin muksujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,mukava on välillä noita lapsuudenjoulujakin muistella:) miten kaikki olikin niin jännää ja innolla odotettiin..tosiaan tuo kuusenkoristelu aattoaamuna oli kyllä joka vuosi yksi joulun parhaista hetkistä:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  27. Tunnelmallisia kuvia! Viikonlopulla aattelin paistella ekat piparit. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, että niistä pipareista tulee ihana tuoksu kotiin:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  28. Ihanaa jouluista tunnelmaa välitit tänne lukijalle! <3
    Kaikki ovat, mutta erikoisesti tuo 2 kuvan koriste on niin kaunis, siinä on jotain joulun salaperäisyyttä.:)
    Eilen kollegan kanssa ihasteltiin tuota sinun edellisen postauksen tuikkukuppi kynttelikköä töissä.Upea idea.
    Ja tytär/äiti päivät ovat ihan parasta! :)
    Mukavaa alkavaa joulukuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,kiva kuulla:) Minä jo noita tuikkukippoja keräsin lisää, kun ajattelin tuonne pihalle laittaa vähän koristetta..ei kelpaa linnuille niin saa olla rauhassa:) Nuo päivät tosiaan on parhautta♥ Mukavaa päivää♥

      Poista
  29. Täältähän löytyikin mukava uusi blogi seurattavaksi. Tuo tuikkukippokukka on niin hyvä idea, että minäkin alan keräämään nyt noita tuikkukippoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,kiva kuulla:) Mukavaa päivää♥

      Poista
  30. Ihanalta kuulostaa teidän joulushoppailusuunnitelma! Ihanaa joulukuun ekaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,oli kyllä ihana päivä:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista
  31. Kaunista tunnelmaa.
    Ihanaa joulukuuta!

    VastaaPoista
  32. Ihanaa tunnelmaa ja hyvät suunnitelmat <3

    Oikein mukavaa joulukuuta sinne teille!

    VastaaPoista
  33. Äiti tyttö päivät on aina niin kivoja ja tärkeitä.
    Täälläkin on joulu koristeet jo melkein kaikki laitettu, nyt saa vain nauttia.
    Mukavaa joulukuuta sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Voi todella! Kiva on koteja koristella:) Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista
  34. Onpa siellä jo niin jouluinen tunnelma! Tuo valosarja tonttuineen on ihan pistämätön.
    Äiti-tytär -joulushoppailu, mikäs sen mukavampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,joululvalot on niin kivoja:) Oli kyllä ihana päivä♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista
  35. Mukavaa joulukuun ensimmäistä <3 Kiitos ihanasta hyvänmielen postauksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Mukavaa alkanutta joulukuuta♥

      Poista
  36. Ihania tonttuja. Hyvää alkanutta joulukuuta.

    VastaaPoista
  37. Kyllä tuo lumen tulo on niin ihanaa. Täälläkin on ainakin tämän päivän kaunis lumipeite.
    Joulu on niin ihanaa aikaa, en yleensä hötkyile sen suhteen, vaan yritän hoitaa lahjat ajoissa ja nautiskella sitten vaan tunnelmasta. Ledvalot on olleet jo jonkin aikaa päällä ja kynttilät lisäksi. Tänään hain puolitoistametrisen pukinpartaisen kaverin muistuttamaan odottamisen ilosta. Pikkuhiljaa kotiin tulee lisää väriä, kukkien ja muiden pienten juttujen avulla.

    Ihanaa viikonloppua ja joulukuun alkua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Harmi kun tuo lumi aina sulaa sitä mukaa pois kun sitä tulee:) Pysyisi nyt vaan maassa!! Kuulostaa ihanalta ja niin kiva on vähän kerrallaan pistää joulua kotiin:)♥ Mukavaa joulukuuta sinne♥

      Poista
  38. Oma äiti laittoi aina paljon joulua, mutta meillä ei hirveästi paikkoja koristella. Jouluruokia ei myöskään tarvitse tehdä, kun niillä ei ole menkkiä meidän miesten keskuudessa. Ihanaa joulukuuta;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,Lapsuuden joulut oli niin ihania aina:)♥ Ei kaikki tosiaan niin noista jouluruuista välitä..itse kyllä tykkään kovasti:) Mukavaa joulukuuta sinne♥

      Poista
  39. Kateus iski kun luin että teillä on lunta! 😀 Täällä ei moista ihmettä oo näkyny. 😊
    Kuullostaa tosi kivalta teidän puuhat.
    Toivottavasti shoppailureissu oli kiva. Piparinpaisto kuullostaa hyvältä, nam. 😊
    Tämä joulukuu on niin mukavaa aikaa puuhineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä enää ole lunta, samaa vauhtia hävisi kuin tulikin:) Ihan mahtava reissu oli♥ Pipareista tuli oikein hyviä..eka satsi on jo liki "maisteltu":) Mukavaa joulukuuta sinne♥

      Poista
  40. Oi miten kaunista.. ja niin ihanan jouluista:) Leppoisaa alkavaa joulukuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  41. Ihanan näköistä! Ja tuollaiset tyttöjen äiti-tytär -päivät on ihan parhaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, niin tosiaan ovat:)♥ Mukavaa joulukuuta sinne♥

      Poista
  42. Kuulostaa ihanalta ja näyttää. Yhteiset hetket on hyviä muistella ja erityisesti joulu, jolloin kaikki osallistuu. Oma tyttäreni aikoi olla ensimmäisen joulun pois luotani, mutta sitten hän sai tulon järjestymään, mistä olen hyvin iloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa että pääsettekin viettämään joulua yhdessä, Joulu on niin ihanaa aikaa:)♥ Mukavaa joulukuuta sinne♥

      Poista
  43. Oi miten on kaunista. Hyvää advetti-aikaa Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, Samoin sinne ja Mukavaa joulukuuta♥

      Poista
  44. Niin tunnelmallista!
    Oikein ihanaa joulunodotusta koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  45. Ihania kuvia täynnä kaunista joulutunnelmaa! <3

    VastaaPoista
  46. Ihanan tunnelmallisia kuvia. Hyvää joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista