perjantai 17. marraskuuta 2017

"Mä joka päivä töitä teen..."

En sentään ihan joka päivä... 😉

"Blogi kirjoitusten perusteella lukijoille voi kehittyä erilaisia mielikuvia kirjoittajasta. Olisi muuten jännä kuulla, onko sinulla ajatusta millainen/mikä työ sopisi mielestäsi minulle?!?"

Tuollaisia kyselin teiltä hetki sitten.. Hauska oli lueskella niitä lukuisia arvauksia ja ihania perusteluja mitä olitte kirjoittaneet 💗 Moni olikin arvellut minun olevan hoitoalalla, joten tässäpä pieni postaus työstäni.. 😊

Niinä päivinä kun minulla on työvuoro on näkymä useinkin tämänkaltainen. Työskentelen ensihoitajana ambulanssissa, olen työskennellyt jo vuosia.. Minulta on usein kysytty mistä työssäni pidän?!  Ehdottomasti eniten siitä, että saan monin eritavoin hoitaa/auttaa ihmisiä ja yksikään työpäivä ei ole taatusti samanlainen...Ensihoitotyössä ei ikinä voi tietää mitä seuraavaksi on edessä.. Monesti tilanteet tulevatkin vastaan hyvin nopeasti ja erilaisia hoitopäätöksiä/toimia pitää osata tehdä hetkessä...Pidän kovasti myös siitä että oman työn jäljen ja merkityksen pääsee näkemään usein jo kohteessa ollessa. Ihan sama millainen työ on kyseessä, kun ihminen kokee työn omakseen, nauttii sen tekemisestä ja on motivoitunut ..silloin työn tekeminen on helppoa 😍





Ensihoitajan työ on ajoittain raskasta, henkisesti ja fyysisesti, työn teko vaatii hyvin merkittävää tieto-taito osaamista sekä monia muita henkilökohtaisia valmiuksia ja ominaisuuksia. Työtä tehdään vuorokauden ajasta riippumatta, säässä kuin säässä... Nostellaan ja kannellaan paljon.. Surullista on ollut huomata että väkivalta yhteiskunnassamme on viime vuosina lisääntynyt, myös kohteeseen tulevia auttajia kohtaan.. jokaisella tehtävällä pitää olla varuillaan ja huolehtia potilaan turvallisuuden lisäksi omasta turvallisuudesta. Yhteistyötä tehdään paljon poliisivoimien kanssa..Kunnioitus Suomen Poliisia kohtaan onkin suuri, niin monta kertaa on kullanarvoista apua saatu silloin kun sitä on tarvittu.. ♥  Ruoka- kahvitauot voivat päättyä hetkessä, hätäkeskuksen hälyttäessä tehtävälle... Liikkeelle lähdetään heti kun jossain apua tarvitaan..



 

Lukemattomia kertoja ensihoitajat joutuvat työssään kohtaamaan hyvinkin raskaita tilanteita... erilaisia sairauskohtauksia,  äkkikuolemia, tapaturman uhreja, hirttyneitä, hukkuneita, myrkytyksiä, pahoinpitelyn uhreja, mielenterveys ongelmaisia, päihtyneitä, aggressiivisia potilaita jne,jne,jne... lista on loputon!!  Usein joudutaan näkemään myös se elämän kaarren päättyminen... saavutaan esim. liikenneonnettomuuspaikalle, jossa huomataan...mitää ei ole enää tehtävissä!! Tuolloin potilaana voi olla hyvinkin nuoria ihmisiä, jopa vastasyntyneitä... Kohdataan surua, järkytystä...kaikkia mahdollisia tunneskaaloja laidasta laitaan... Työ on kyllä havahduttanut huomaamaan kuinka kallisarvoista tämä ihmisen elo onkaan ja jokainen päivä on tosiaan tärkeä!! Joskus rankan työvuoron jälkeen, kun on päässyt kotiin...onkin ihan ensimmäiseksi pakko halata perheen jäseniä ja kertoa heille kuinka rakkaita he ovat... 💕

Nyt on myös loistava tilaisuus pistää tähän pieni muistutus siitä meille jokaiselle niin tärkeästä kapistuksesta...Erittäin halpa turvaväline kun liikutaan tuolla ulkona pimeässä, mutta TOIMII..



 Muistakaahan käyttää heijastimia..  😊

Turvallista ja rauhaisaa päivää kaikille ♥



Kiva kun kävit blogissani♥

134 kommenttia:

  1. sinulla on todella vaativa ja tärkeä työ! Kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Teet arvokkasta työtä.Hatun nosto sinulle♥Jaksamista ja hyviä päiviä ♥

    VastaaPoista
  3. Onpa sinulla raskas ja tärkeä työ. Rentouttavaa vastapainoa saat kauniista askarteluista ja tunnelmallisista kotikuvista. Kiitos, jaksamista & kunnioitus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Tuo minun väkertely on tosiaan ihanaa vastapainoa ajoittain kovinkin kiireiselle työlle♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  4. Hoitoalaahan tehdäänkin kutsumuksesta! paistaa sinunkin mielipiteestä. :)
    Olen monesti aatellu, että ensihoitajilla täytyy olla aikamoinen kriisinhallintahermotus, että pystyy sitä työtä tekemään. Koskaan ei tiiä, mitä tulee vastaan. Onnistuuko työasioiden purkukaan työaikana, vai viekö niitä juttuja väkisinkin päässä kotiin asti.
    Monesti ambulanssien kanssa tekemisissä olleena olen huomannu myös luonteenlaadun, joka täytyy olla tosi kärsivällinen tilanteissa, jotka ei oo aina niin akuutteja. Huumorintajustakaan ei oo haittaa. Mietin myös, miten tilanne näyttäytyy juuri paikalle tulleelle, joka ei tiedä asiakkaan taustoista mitään. Muistamattomuus ja sekavuus ei aina näyttäydy vieraalle.
    Sinul onkii varmaan vastapainona tollanen rentouden ja harmonisuuden etsintä kotioloissa, kaikkinne rauhottavine koristeineen ja värisävyineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon kommentistasi, Työtilanteiden purku voi joskus tapahtua välittömästi tehtävän jälkeen..

      Defusing=Purkukokous on ryhmäprosessi, jossa asianosaiset/auttajat itse purkavat kokemuksiaan psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta.

      Se tapahtuu muutaman tunnin sisällä kriittisestä tilanteesta (8 tunnin sisällä). Kokous ei vaadi ulkopuolisia asiantuntijoita. Vetäjä/koollekutsuja on esimies tai valitaan ryhmän keskuudesta.

      Purkukokouksen tarkoituksen on sosiaalisen verkon vahvistaminen, kokemusten ja mielikuvien normalisointi, rauhoittuminen ja paluu työrutiineihin sekä lisäavun tarpeen kartoitus..

      Lisäksi on mahdollisuus järjestää Debriefing-tilaisuus...

      Debriefing on järkyttävän tapahtuman jälkeinen, ulkopuolisen ammattilaisen vetämä ryhmäkeskustelu. Se auttaa käsittelemään äkillisen kriisin aiheuttamia reaktioita.

      Debriefing järjestetään 3 vuorokauden sisällä tapahtuneesta, ja istunto kestää 2–3 tuntia.

      Istunnon tavoitteena on työstää psyykkisiä reaktioita, kohdata todellisuus, normalisoida reaktioita, helpottaa tapahtuman jälkeistä ahdistusta ja ennaltaehkäistä myöhempiä stressireaktioita.

      Lisäksi sen avulla pyritään voittamaan tapahtuneen torjuminen, tukemaan normaalin surutyön käynnistymistä sekä helpottamaan ryhmän keskinäisen sosiaalisen tuen käynnistymistä..

      Toki joskus joutuu kohtaamaan työssään sellaisia tilanteita että ne väkisin kulkee mielessä, jotkuu kohtaamiset eivät unohdu ikinä:( Mutta tätä ensihoito työtä ei vaan pystyisi tekemään jos niiden antaisi häiritä elämää..Usein tilanteet voivatkin olla hyvin kaaottisia heti alkuun, potilaat voivat olla hätääntyneitä, omaiset sekaisin huolesta..jne. Niin monta kertaa on tosiaan huomattu ettei tuo muistamattomuus aina heti ulos päin näy.. silloin tarkat perustutkimukset/haastattelu onkin niitä keinoja joilla saadaa tilannetta hyvin kartoitettua..usein tuossa haastattelu vaiheessa sieltä aina nousee esiin jotakin sellaista joka pistää "hälytyskellot" soimaan..Lukemattomia kertoja on käynyt myös niin että kuljetettavia onkin yllättäen tullut kaksi, muistisairasta kun ei voi jättää yksin kotiin jos potilas joudutaan viemään sairaalaan..toki heti kartoitetaan onko mahdollista saada omaista/läheistä paikalle, mutta näin ei aina ole..lähimmät omaiset voivat asua monien satojen kilometrien päässä tai niitä ei ole lainkaan.. Tästä tuli nyt turhan pitkä sepustus:) Leppoisaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  5. Sulla on aivan mahtava työ! Itse en jaksaisi, mutta nostan teille hattua, jotka tätä teette. Ja aina tietysti toivon, etten joutuisi teitä paikalle kutsumaan. Nyt ymmärrän, että työvuorot ovat epäsäännöllisiä ja myös viikonloppuisin. Ilmankos haluat, että ympärilläsi on kaikkea kaunista ja ihanaa, kun työssäsi näet juuri tuota elämän rankempaa puolta. Kiitos työstäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kyllä juurikin noin..vapailla on ihana kotona vaan olla ja nautiskella olostaan, samalla sitä taas kerää voimia seuraaviin työvuoroihin.. Joka vuorossa itsekkin toivon, kumpa meitä ei tänään tarvittaisi..saisivat ihmiset elää rauhassa ja terveinä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  6. Vau, todella tärkeä työ, ja varmasti toisaalta tyydytystä antava ja toisaalta raskas. Siinä kyllä oppii näkemään elämän ja lähimmäisten arvon... meidän jokaisen elämä kun voi katketa kesken melkein milloin vain.
    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja rauhaisaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, työtäni en kyllä vaihtaisi mihinkään..enkä kyllä mitään muuta osaisi tehdäkkään niin kauan olen ambulanssissa jo työskennellyt! Tuo on täysin totta..sitä on joutunut niin usein omin silmin näkemään kuinka se elämä voi tosiaan muuttuu hetkessä/päättyä silmänräpäyksessä..että jokaista päivää osaa kyllä arvostaa!♥ Onneksi noiden ikävien tilanteiden lisäksi on vastaavasti niitä hyviä tilanteita.. Ambulansseissahan voi joskus myös alkaa se elämänkaari, äiti ja vauva ovat hyvässä kunnossa...se jos mikä on liikuttava hetki kaikille♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  7. Voi hurja miten merkittävää työtä teet. Siinä tarvitaan sekä fyysistä että henkistä voimaa. Olen kuullut että ambulanssihenkilökuntaan kuuluvat ja pelastustyöläiset yleensä ovat hyviä työssään jos osaavat eristää omat tunteensa kokonaan pois auttamisen ajaksi. Eli paras auttaja on juuri sellainen joka pitää omat tunteet jäissä. Mietin vaan että joutuuko niitä tunteita sitten käsittelemään vapaa-aikana kun tilanteet ovat ohi.

    Voimia sinulle ja kaikkea hyvää ♥️🖤❤️ Kiva tietää että kansalaiset ovat osaavissa käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tuo on täysin totta!! Hoitaessa täytyy tunteet pistää sivuun, muuten ei hoitaminen kyllä onnistuisikaan..Vuosien aikana kehittyy myös tietynlainen "suojakerros".. joitakin työtehtäviä/tilanteita käsitellään ja niistä jutellaan toki myös myöhemmin.. Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  8. Itse asiassa en yllättynyt, sillä reipas ote postauksissasi sekä vastapainoksi toteuttamasi kauneuden kaipuu istuvat hyvin tuohon monipuoliseen ja äkkinäisten tilanteiden hallintakykyä edellyttävään työhön.
    Lanssikyytiä on sen verran riittävästi tarvittu, että kokemus teistä ensihoitajista on erittäin positiivinen: rauhallista, asiantuntevaa ja tarkkaa sekä ihmislähtöistä työskentelyä; kiitos ja kunnioitukseni!! Mieltäni ilahdutti myös se, kuinka kauniisti puhut Suomen poliisista, se kun liippaa liki. Motivaatiota ja kärsivällisyyttä sekä pitkää pinnaa työsarallesi ynnä rentoa ja riemukasta viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, olipa kiva kuulla että teillä on positiivisia kokemuksia..tosin sitä ei ollut kiva kuulla, että ensinkään ambulanssia olette tarvinneet..joten toivotaan terveyttä ja hyvää vointia sinne♥ Suomen Poliisi on sellainen tuki ja turva ihmisille joka ikinen päivä...tekevät työtä suurella sydämellä!!♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  9. Siinä työ, jota arvostan todella. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  10. Teet tärkeää ja vastuunalaista työtä! Kunnioitukseni ja kiitokset kun avasit työnkuvaasi♥ Mekin olemme tarvinneet teidän apuanne ja nopeasti tuli apu paikalle (sydänjuttuja miehellä).

    Jaksamista ja hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ihana kuulla että olette saaneet apua, kun sitä olette tarvinneet♥ Toivottavasti miehesi saa olla terveenä♥ Leppoisaa viikonloppua sinne teille♥

      Poista
  11. Teet todella arvokasta työtä❤Varmasti nämä ihastuttavat kädentaitoihin liittyvät asiat ovat vastapainoa.Mukavaa päivää💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, todella..on mukava ottaa askarteluvälineet esiin..viimeistään siinä vaiheessa työt kyllä unohtuu♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  12. Teet tärkeää työtä, joka varmasti on fyysisen rasittavuuden lisäksi myös henkisesti raskasta. Arvostan kovasti.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Todella vaativaa ja arvokasta työtä!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. On sinulla todella tärkeä työ! Arvostan kovasti! Varmasti näkee ja kokee kaikenlaista.
    Mukavaa viikonloppua! ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, työ on tosiaan sellaista että siinä näkee paljon...niin hyviä kuin ikäviäkin asioita♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  15. Ei ole homma ihan helpoimmasta päästä, hatunnosto! Tärkeää työtä teet, ja ihana kuulla, että suurella sydämellä. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, rakastan työtäni..en osaisi kyllä mitään muuta kuin tuota eh-työtä tehdäkään, niin kauan olen ambulanssissa työskennellyt.. Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  16. Arvostukseni ja ihailuni sinulle ja kaikille hoitoalalla oleville. Suomessa on sellainen elintaso, että sinunkin ammattikuntaasi pidetään itsestäänselvyytenä. Raskas, mutta varmasti myös palkitseva ammatti. Kaikkea hyvää sinulle työssä ja kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, vuosien aikana on ollut niin ikävä huomata tämä säästöjen suuntaus..esim. Ensihoito- ja poliisiyksiköitä kun vähennetään vaan koko ajan..ihmisten hyvinvointia ja turvallisuus kun on vaakakupissa niin silloin pitäisi säästöt pystyä repimään jostakin ihan muualta♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  17. Hienoa työtä teet. Kiva kun kerroit siitä.
    Voimia työpäiviin ja mukavaa aikaa kotona.

    VastaaPoista
  18. Todella tärkeä työ joka vaatii paljon vahvoja hermoja ja osaamista. Vaatii myös taitoa jättää työasiat töihin, varsinkin jos on ollut "rankka päivä". Virkistävää viikonloppua. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, juurikin noin♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  19. Teet hienoa ja arvokasta työtä! <3
    Työvuoroon lähtiessä ei koskaan voi tietää mitä se tuo tullessaan.
    Arvostan ammattiasi suuresti!
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kaikkeen maan ja taivaan välillä pitää olla valmiina kun riviin astuu♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  20. Todella vaativa ja raskasta työtä teet.. ei onnistuisi minulta. Leppoisaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  21. Teetpä tärkeää työtä! Oli tosi mielenkiintoista lukea työstäsi :) Tsemppiä työvuoroihin!

    VastaaPoista
  22. Kirjoittelin aiemmin toivovani, että tekisit työksesi jotain luovaa. Tämän tekstin perusteella kuitenkin nautit työstäsi, vaikkei se varsinaisesti luovuutta vaadikaan, joten selvästi olet työssä, joka sopii sinulle, ja siksi olen iloinen. Ensihoitajana työskentely on varmasti hurjan raskasta, ajoittain kenties ahdistavaakin. Arvostan suuresti työtäsi! Itsestäni ei tuohon työhön olisi, maailman julmuuden ja elämän lyhyyden kohtaaminen noin konkreettisesti sekoittaisi pääni. Onneksi on kaltaisiasi, jotka tuohon työhön pystyvät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, rakastan työtäni vaikka se tosiaan ajoittain onkin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikkin..Se tunne kun teet työsi hyvin ja näät sen tuloksen välittömästi jo kohteessa, se on hyvin palkitseva ja mukava tunne.. itselle ihan paras palkka työstä on tyytyväinen/kiitollinen asiakas♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  23. Teet todella tärkeää ja arvokasta työtä!
    Täytyy todeta, että itsestäni ei olisi tuohon työhön. Mutta onneksi on ihmisiä, jotka ovat haluavat tehdä tätä tärkeää työtä niinkuin sinä.
    Mukavaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, työvuosieni aikana olen saanut tutustua lukemattomaan määrään ensihoitajia, kaikki tekevät työtään suurella sydämellä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  24. Arvokasta työtä teet. Turvallista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  25. Arvokasta työtä teet. Itse sitä aikoinaan kokeilin, ei sopinut minulle. Kaikki kunnia hyvälle yhteistyölle ja sitä tarvitaan. Olen samaa mieltä että näin ulkosuomalaisena olen huomannut väkivallan siellä lisääntyneen mitä lehtiin on uskomista. Ikävää! Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, on tosiaan niin kovin surullista että tuo väkivalta on yhteiskunnassamme lisääntynyt..alkoholin ja huumeiden käyttö myös.. Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  26. Teet tärkeää työtä. Ja olet kyllä varmaan ihan oikeassa paikassa. Työn raskaudesta huolimatta vaikutat valoisalta ihmiseltä. Yksi tuttavani on ER-lääkäri. Hän sanoi, että tykkää työstään siksi että saa jotain ihan oikeasti aikaan. Perushoitoa kokeilleena totesi, että ihmiset eivät juuri rutiinejaan muuta vaan odottavat lääkäriltä poppakonsteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, en tosiaan edes osaisi muuta työtä tehdä..rakastan työtäni.. Tuo on kyllä täysin totta, omalla toiminnalla voitaisiin useinkin sairauksien oireita vähentää tai ainakin helpottaa, mutta ei ole halua.. odotetaan vaan että kyllä lääkäri hoitaa! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  27. Wau! Hieno ammatti sinulla!
    Hieno postaus!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. Oikeilla jäljillä olin arvaukseni kanssa, mutta ihan ensihoitajaa en olisi osannut veikata. Hieno ja vaativa työ sinulla. Hattua nostan! Tuohon ei ihan joka pirkko pystykään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, moni olikin arvellut minun olevan hoitoalalla..kiva oli niitä vastauksia lukea♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  29. Enpä olisi arvannut! Työssäsi vaaditaan kyllä rautaista ammattitaitoa. Arvostan korkealle, sillä kaikista ei tuohon ammattiin ole!

    VastaaPoista
  30. Teet todella kallisarvoista ja tärkeää työtä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  31. Rankka homma sinulla. Nostan hattua. Kaikista ei ole siihen. Heijastimia käytetään ihmeen vähän , miksiköhän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Tuo on kyllä harmi ettei heijastimia niin käytetä...On kyllä halpa ja hyvä väline!!!! Monta kertaa tuolla pimeässä liikkuessa vastaan tulee ihmisiä mustissaan, jotka huomaa vasta ihan kohdalla...Heijastin näkyisi jo kauas! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  32. Kunnioitukseni työllesi! Tiedätkö, olen jo "ikäinen", mutta en minä eikä suuri perheeni ole joutunut koskaan "työmaallesi". Leppoisassa lanssin kyydissä olen kyllä ollut, mutta tosipaikoissa en. Askartelu on hyvä tukitoimi ihmisten fyysisessäkin käsittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, terveyttä ja hyvää vointia sinne teille edelleen ja toivon niin kovin että saatte jatkossakin käyttää vain tuollaista leppoisaa kyytiä jos tarvis♥ Ihanaa viikonloppua koko perheelle♥

      Poista
  33. En olisi kyllä arvannut ammattiasi. Mutta, teet todella arvokasta ja raskasta työtä. Voimia sinulle ja kaikille ammattiryhmääsi kuuluville sankareille! <3

    VastaaPoista
  34. Olipas hauska lukea työstäsi. Teet todella arvokasta työtä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. On uskomattoman upeaa, että työsi on juuri ensihoitajan työtä. Harva ammatti, jota arvostan enemmän. Pidä huoli jaksamisestasi Päde! Blogi vie myös paljon aikaasi, mutta antaa vastavuoroisesti paljon. Kaikkea hyvää sinulle! P.S. En osannut arvata ammattiasi, mutta luulen että pärjäisit missä tahansa työssä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, yksi hyvä puoli työssäni on että jos ei ole tehtäviä ja kaikki päivittäis työt huolto/tilaus/siivous jne. on jo tehty..niin minä voin vaikkapa lukea blogeja... siinä samalla odotellessa josko joku meitä tarvitsee♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  36. Teet arvokasta työtä. Voimia sinulle työhösi.

    VastaaPoista
  37. Olet ilmiselvästi taitava ammattilainen ja luova ihminen. Mahtavia ominaisuuksia yhdessä ihmisessä, arvostan!

    VastaaPoista
  38. Voi Päde, sinä teet niin arvokasta työtä ja olet varmasti aivan loistava ensihoitaja <3
    Työsi on hyvin vaihtelevaa ja raskasta, ihanaa kun sinulla on vastapainoksi upea kädentaitoharrastuksesi <3

    Leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, rakastan tosiaan työtäni ja tuo väkertely on kyllä mukavaa vastapainoa..sitä kun ottaa askartelut esiin niin työt kyllä hetken päästä jo unohtuu! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  39. Sulla on tosi arvostettava työ. Olet ahkera ammattilainen ja toivon sulle kaikkea hyvää työssäsi ja voimia jaksamisessa. Kiva kun kerroit mitä teet.

    VastaaPoista
  40. Sielunsiskon postausta kunnioituksella lukemassa. <3
    Huomaa että pidät työstäsi, huonoista puolista huolimatta.
    Tuo väkivallan lisääntyminen on todella kamalaa. Se näkyy myös vanhuspuolella. Valmistuessani vuosituhannen vaihteessa ei ollut läheskään näin paljon aggressiivisesti käyttäytyviä muistisairaita kuin nyt. Liian usein saa mustelmia töissä. Ja sun hommissasi asiakaskunta taitaa usein olla nuorempaa, fyysisesti vahvempaa ja ehkä taskusta voi löytyä jos minkälaista asetta.. Hattua nostan, ja toivon turvallisia työpäiviä!
    Pystytkö purkamaan mieleen kertyvät jutut töissä vai tulevatko ne usein kotiin mukaan mielessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon sielunsisko:)♥ minua kyllä niin hymyilytti lukea postauksesi, miten osuikin niin samaan kohtaan.. On tosiaan surullista että väkivalta lisääntynyt, myös hoitotilanteissa..Ruusuja sinullekkin ja kaikille hoitoalalla työskenteleville..ihmiset jaksavat tehdä työtään vaikka resursseja pienennetään koko ajan♥ Töissä kyllä pääsee jo tilanteita purkamaan..on toki sellaisiakin tilanteita jotka ovat vielä kotonakin mielessä.. joku aika sitten potilaanani oli syöpää sairastava pieni saattohoitopotilas, mitään parantavaa hoitoa ei ole.. siinä katsellessa pientä suloista enkeliä ei voinut olla miettimättä kuinka julmaa tämä elämä joskus onkaan.. Maailmassa ei ole mitään vippaskonstia jolla tuollaisen kohtaamisen saisi heti mielestä♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  41. Nostan hattua, että jasat tehdä näin vastuullista ja tärkeää työtä! Ensihoitajia on varmasti osaltaan kiittäminen, että oma poikani selvisi nipinnapin hengissä pahasta moottoripyöräonnettomuudesta kuusi vuotta sitten.
    Olipa mielenkiintoinen kuvaus työstäsi. Zemppiä ja jaksamista edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Ihana oli kuulla että poikasi selvisi!!♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  42. Hyvää viikonloppua ja toivottavasti eivät häiriköt tee pahaa eikä työvuoro iske jouluksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Näin toivotaan♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  43. Olipa mukava lukea siitä mitä teet työksesi :) pitäisköhän itsekin joskus tehdä omasta ammatistani jonkinlainen postaus .... ja jos Sinua kiinnostaa niin käyhän osallistumassa arvontaan blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, voi teeppäs ihmeessä:) Minäpäs käyn kurkkimassa♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  44. Sinunkin työsi on raskasta ja vastuullista ja ikävää tuo väkivallan uhka. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tarkkana saa olla♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  45. Työsi on varmaan melkoista rumbaa ja varmaan tosiaan muuttunut rauhattomammaksi siitä mitä se oli vielä joitain vuosia sitten, voisin hyvin kuvitella. Mukava kun kerroit työstäsi. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kyllä on tosiaan työ paljon muuttunut vuosien aikana..eikä kaikessa hyvään suuntaan, yksiköitä joudutaan vähentämään säästö syistä ja se vaikuttaa aina toki moneen asiaan..Välillä kyllä kiirettä ja sutinaa piisaa:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  46. Teet todella, todella arvokasta ja hienoa työtä. Nostan hattua.

    VastaaPoista
  47. Olet tärkeässä työssä ❤ Hassua, olin melkein kuvitellut että olet kotona (sinä ja monet muut blogien kirjoittajat) sillä kotisi on aina niin kaunis ja siisti ❤ Niin on sanottu tosin minullekin -ja näkisitpä kotini :D

    Oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja alkavaa työviikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Hih..voi kyllä täällä välillä on mökki ihan hujan hajan kun kukaan ei kerkiä/jaksa siivoamaan:) Sitten taas pistetään yhdessä hösseliksi niin on mukava viettää vapaita♥ Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  48. Iso respect täältä!!Varmasti vaativa ammatti.Upeeta,että jaksat vuodesta toiseen!♡

    VastaaPoista
  49. Vau! Teet kyllä todella hienoa ja arvokasta työtä. Tuollaisessa työssä täytyy olla hyvät hermot, mieli kirkas ja toivottavasti huumoriakin reilusti. Arvaan, että omia läheisiään tulee arvostettua ja halailtua todella paljon ja se on hyvä asia kaikille ♥

    Hyvä, että muistuttelet heijastimesta, niitä ei ole koskaan liian vähän tähän pimeänaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon..huumoriakin tosiaan tässä työssä tarvitaan ajoittain. Työ on tosiaan opettanut ettei mitään voi pitää itsestään selvyytenä♥ Tuo heijastin on ihan loisto kapistus!!! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  50. Wautsi, hienoa työtä teet! Voin vain kuvitella, kuinka paljon erilaisia tilanteita ja ihmisiä kohtaatkaan päiviesi aikana. Luulisin, että teidänkin työ on muuttunut paljon rankemmaksi nykyään, kun resurssit ovat, mitä ovat. Usein itse kuulen narinaa siitä, ettei ambulanssin kyytiin huolita ihmisiä. Uskoisin, että saatte usein tästä kurjaa palautetta, vaikka eihän se teidän vika ole, että rajat täytyy vetää. Mutta oikeasti, upeaa, tärkeää ja vaativaa työtä teet <3 Voimia työhösi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kaikkialla hoitoalalla on kyllä surullinen suuntaus..resurssit vaan pienenee.. Narinaa kyllä saa ajoittain kuulla (useimmiten huolestuneilta omaisilta), mutta kun perustelut/tutkimukset/hoito/jatkohoito-ohjeet ym. on hyvät niin niistä selvitään loppujen lopuksi hyvässä yhteishengessä! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  51. Kiitos kun jaoit tämän meille. Teette arvokasta ja erittäin raskasta työtä. Oma isäni on aikoinaan ollut palomies (nyt jo 89v) että tiedän jotain mitä siellä vastaan tulee ja kuinka arvokas tämä elämä on. Ostin heijastinvaljaat ja ne ovat hyvät:) Hyvää sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Pelastajat(palomiehet) on myös ammattiryhmä joka tekee suurella sydämellä työtään ja millaisiin tilanteisiin joutuvatkaan..heidänkin apuaan on lukemattomia kertoja tarvittu! Terveisiä isällesi♥ Varmasti hyvät nuo valjaat!! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  52. Hienoa työtä teet ja heijastin todellakin heilumaan. Hyvää sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, nuo heijastimet on ihan loisto kapistuksia!! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  53. Ei kyllä yhtään ihmetytä ammattisi, tärkeä työ, arvostan ja uskon, että sovellut siihen täydellisesti!!!

    VastaaPoista
  54. On varmasti hektinen työ ja näkee niitä vaikeita asioita tuossa työssä. Teet tärkeää työtä! Kiva kun käyt blogissani ja kommentoit. Tänne tulinkin kuulumisia katsomaan blogiisi.

    VastaaPoista
  55. Mielenkiintoista 'kuulla' mitä teet. Arvostan todella!
    Voimia jokaiseen päivään ja tilanteeseen.

    VastaaPoista
  56. Olipa mielenkiintoista saada tietää ammattisi ja kaikki kunnioitus yhtälailla teille. Äärettömän raskas työ ja varmasti antaa myös paljon, mutta näette paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja en tiedä, mutta kenties joskus jokin tapaus tuodaan sielun sopukoissa kotiinkin. <3

    Aivan ihanaa viikkoa Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kyllä jotkut tehtävät on tosiaan sellaisia että ei niitä heti saa mielestä.. On kyllä sellainen työ että kaikenlaista näkee.. Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  57. Tuo ammatti sopii Sinulle varmasti täydellisesti! Näin blogisi välityksellä olen tuntenut lämminsydämellisyytesi ja sympaattisuutesi. Niin tarpeellisia tuossa ammatissa, joka on tuttu minulle tyttäreni kautta. Hän toimii ensihoitajana saaristossa, joka tuo työhön omat haasteensa. Potilaan luo mennään milloin mitenkin. Ammatissanne ei aina riitä, että hoitaa potilaan. Välillä on huolehdittava myös omaisista, lemmikeistä ja ties mistä. Luovuutta vaaditaan tässäkin ammatissa, että saa kaikki asiat hoidettua ja sitten sitä suurta sydäntä.
    Pelottavaksi on maailma muuttunut, eikä aina tiedä, mitä vastassa on. Onneksi apuna ovat merivartiosto ja poliisit hyvässä yhteistyössä.
    Tsemppiä Sinulle valitsemallasi tiellä!
    T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, pidän kyllä kovasti työstäni enkä osaisi oikein muuta kuvitella tekeäväni, niin monta vuotta olen jo ambulanssissa työskennellyt..Onneksi on noita apuvoimia kun niitä tarvitaan! Terveisiä tyttärellesi,tuo saaristo tuo eh-työhön tosiaan varmasti omat haasteensa ja sääolot varsinkin, kuten kovat myrskyt♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  58. Todella hienoa työtä teet ja jota arvostan kovasti ❤️ .
    Tärkeää asiaa työstäsi ja heijastimista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Heijastin on niin tärkeä ja halpa turva!!♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  59. Teet hyvin tärkeää ja arvokasta työtä joka on niin fyysisesti kuin erityisesti varmasti henkisesti raskasti. En osaa edes kuvitella niitä tunneskaaloja joita käyt lävitse työssäsi joka päivä. Suojelusenkeleitä työpäiviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ajoittain kovin tunteikas työ..Rakastan työtäni ja ihmisten auttamista♥ Suojelusenkelit on olleet monta kertaa mukana ja niitä aina tarvitaan! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  60. On hienoa, että meitä ihmisiä on niin erilaisia:) Että on ihmisiä, jotka pystyvät tuollaiseen ennalta-arvaamattomaan, vaativaan ja vastuulliseen, ja monin tavoin raskaaseen työhön... Itseltäni ei onnistuisi lainkaan. Pari kertaa minulle itselleni on ambulansssi soitettu, mutta mitään suurta hätää ei onneksi ollut:) Poikamme oli runsaan vuoden ajan vahtimestarin hommia tekemässä paloasemalla ja näki hieman millainen työympäristö se on. Saimme mekin käydä siellä katsomassa ja kuvaamassakin häntä, työntouhussaankin, kun oli Päivä paloasemalla -tapahtuma:
    http://vaaranlaella.blogspot.fi/2015/11/paloasemalla.html
    Ja eräänä rauhallisempana päivänä muulloin hän sai esitellä meille asemaa vähän muutenkin. Siunausta sinun työhösi sekä viisautta ja voimia siihen kaikkeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ihana oli kuulla että suurempaa hätää ei ollut♥ Ensi viikonloppuna 25.11 onkin juuri tuollainen päivä paloasemalla- tapahtuma monella asemalla (364 asemaa ympäri Suomea on ilmoittautunut tapahtumaan) Kiva että poikanne pääsi tuollaisessa ympäristössä työskentelemään ja tekin pääsitte tutustumaan paikkoihin♥ Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  61. Terveydenhoito alalla olleena arvostan kaikkia eri tiimejä ja ammattilaisia. Amppareiden työ vaikutti ajottain hyvin rankalta ja niin oli huumorikin. Joskus ärsytti kun olivat tökkimässä et hei nopsasormi, joko se lähete on valmis:) Tuli ärähdettyä joka silloin kun virkavalta odotti ja töitä oli enemmän kun lääkäri määräsi:) Voimia ja jaksamista työhösi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tuo on totta arvostusta jaetaan kaikille tahoille jotka pitävät huolta toisten hyvinvoinnista:)♥ Varsinkin palokunnissa on ihan omanlaisensa huumori, joskus tosiaan aika rempseääkin..johtuu ehkä osaksi siitä että pelastajat kuitenkin useimmiten ovat miehiä..vaan ovat kyllä kultaista porukkaa♥:) Uskallan sanoa että te "nopsasormet" olettekin ihan aarteita..niin monta kertaa on senkin puolen apua tarvittu:)Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  62. Teet tärkeätä työtä. Olet tarpeellinen. ♥

    VastaaPoista
  63. Voi miten tärkeää työtä teet! Arvostan todella että jaksatte niin raskasta työtä. Itse olen niin herkkä ettei minusta olisi siihen... jaksamista työpäiviin ja kiitos työstäsi 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Mukavaa marraskuun viimeistä päivää♥

      Poista
  64. Kylläpä oli mielenkiintoinen postaus! Arvostan todella paljon työtäsi. Olen kuunnellut sydän syrjällään ensihoitajien ja lääkärien työnkuvaa poikani kautta, joka valmistui keväällä lääkäriksi ja joka on jo useamman vuoden ollut kovin kiinnostunut ensihoidosta. Välillä hän on ollut myös ambulanssissa mukana. Homma vaatii kyllä hyviä hermoja ja nopeata päätöksentekokykyä, mutta samalla herkkyyttä ja empatiaa. Kun ihmisellä on hätä, hän tarvitsee teidänkaltaisianne ihmisiä ympärilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Oikein paljon voimia pojallesi vaativaan työhönsä!♥ Niin usein olen päässyt näkemään kun lääkärit suurella sydämellä tekevät työtään, suuresti arvostan sitä tieto/taitoa jota heiltä löytyy! Yhteistyötä tehdäänkin heidän kanssaan todella paljon! Kaikkea hyvää teille ja mukavaa joulun odottelua♥

      Poista