keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Käpystelyä.. 😊

Syksy etenee kovaa vauhtia.. Puissa ei juurikaan lehtiä enää ole, maa on aamuisin ihan kuurassa ja sitä ensilumen tuloakin jo kovasti odotellaan.. Kynttilöiden somisteita muutellaan ihan kohta pikkuisen talvisemmiksi, nyt vielä syksy teema jatkuu..😉🍃 Joku aika sitten nautiskellessani syksyn ensimmäistä glögiä, mietin että voisikin jo pikku hiljaa alkaa valmistautumaan talven tuloon...


Joten tein pöydälle pikkuisen käpykuusen..ajattelin josko tämä kestäisi pidempään kasassa kun on vain täällä sisällä 😉 Meillä kun pihalle laitetut, luonnonmateriaaleista tehdyt koristeet muuttavat aina jossain vaiheessa muotoaan.. Linnut ja oravat ovat ihan sitä mieltä että heitä varten on katettu juhlapöytä kun noita tekeleitäni ulos vien 😊
Minulla oli valmis pikkuinen styroksikartio johon liimasin kävyt kiinni. Käytin vanhan valkoisen spraymaali purkin jämät käpyjen värjäykseen, en halunnut maalata niitä kokonaan vaan ainoastaan niin että saavat pienen "hämyhunnun" päällensä..Halusin että kävyt erottuvat kuusessa kunnolla. Osassa käpyjä oli valmiiksi hopea- ja kultaglitteriä...😍 Tässä oli kyllä niin paljon vähemmän työtä kuin siinä terassin isossa käpytornissa.. Mukava oli käpyjä sommitella ja liimailla 😌


Tykkään kovasti led-lankavaloista ja tämäkin kuusi sai ympärilleen hopealankavalon.. 😊


Pidän näistä valoista, kun lanka on tosiaan ohuen pikkuista ja ledi valot ovat pehmeitä..😍


Metsä on niin täynnä materiaali jota on kiva hyodyntää! 🍃
Ei menekkään kuin hetki kun ollaan jo joulunalus tunnelmissa.. tuohon kuuseen voi sitten viritellä jouluisia koristeita..sitä jo pikkuisen odotellaan! Olen kyllä niin jouluihmisiä..😍

Kaunista syksyistä päivää !! 💕


Kiva kun kävit blogissani! 

112 kommenttia:

  1. Todella hieno koriste ja tosiaan voi koristella tarpeen mukaan.

    Minä odottelin kieli pitkällä, että lähellä olevista erikoisista kuusista tippuisivat siniset kävyt maahan ja niitä voisi kerätä, mutta linnut muuttomatkallaan pistelivät kaikki syöden...:D. Ei ole kuin ruskeat keskirangat jäljellä...

    Mukavaa lokakuun loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon..oi sinisiä käpyjä, olisivatpas ne olleet erikoisia:) Nuo linnut ovat kyllä välillä melkoisia ahmatteja:) Mukavaa lokakuun loppua sinne myös♥

      Poista
  2. Ompas ihana käpykuusi. Kiva tuo led-lanka! Täällä myös joulu alkaa olemaan mielessä <3 Mukavaa viikonjatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tykkään kovasti noista led-langoista:) Muutama viikkoa niin ollaan "tip-tap" fiiliksissä:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  3. Onpa ihana, tälläisen pienen käpykuusen taidankin askarrella:)
    Kiitos vinkistä.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ole hyvä vaan:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  4. Ihanan syksyiset koristeet lyhdyissä! Jouluun enää alle pari kuukautta, joten ihan kohta saa jo ruveta toden teolla koristelemaan kotia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,tykkään kovasti aina vuodenajan mukaan mökkiä sisustella:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  5. Ihana käpykuusi! <3
    Nuo lankavalot onkin tosi käteviä. Helppo vieritellä vaikka mihin, kun ovat niin taipuisia ja hentoja.
    Kyllä täälläkin jo kutkuttaa tuo jouluun valmistutuminen ja talven tulo. Kovasti sitä odottaa, että se lumisade alkaisi.Lupailtu ainakin on. Maisema muuttuu kertaheitolla niin kauniiksi ja talviseksi.
    Kivaa keskiviikkoa Päden pajaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ovat kyllä niin käteviä käyttää:) Ihana huomata että täällä on niin paljon "sielunsiskoja", niin paljon samanlaisia ajatuksia monessa asiassa:)♥ Kivaa keskiviikkoa sinne myös♥

      Poista
  6. Ihana idea! Tämä olisi sellainen jonka meikäläinenkin askartelutumpelo voisi yrittää toteuttaa, Kaunistat ja tunnelmallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tuo käpykoriste on kyllä helppo ja kiva tehdä:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  7. Aivan ihana! Kyllä sinä osaat hyödyntää luonnon materiaaleja kauniisti!
    Hyvää loppuviikkoa, lunta luvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, luonnossa on niin paljon kivoja materiaaleja:) Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  8. Sinulla on tuota osaamista ja tekemisen intoa. Ihania luomuksia ♥ ♥ ♥ Rakastan käpyjä eli tulen heti huomenissa paremmin ihailemaan... nyt just poistumassa koneelta. Kivaa iltaa toivottelen, samalla kun tästä pois käpyttelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Kävyt on ihania ja niitä tulee paljon askarteluissa käytettyä:) Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  9. Voi kun kaunis kuusi kävyistä tulikin!
    Kuumaliimaako käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kyllä, monta kertaa olen harmitellut kun en jo vuosia sitten ole tuota kuumaliimapyssykkää ottanut käyttöön:) Loistava kapistus!! Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  10. Kaunista! Luonnon materiaalit kannattaa hyödyntää somistuksissa ja askarteluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, luonnonmateriaaleista tykkään kovasti:) Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  11. Tulipa käpykuusesta soma ja ledvalot sopivat siihen täydellisesti !

    VastaaPoista
  12. Ihanan kaunista askartelua luonnonmateriaaleista, tosi hieno kuusi.

    VastaaPoista
  13. Minullakin on jo itsetehty käpykuusi esillä, ilman mitään koristeita. Tykkään ja kestää vuosikaudet, omanikin on varmaan tehty yli 10 vuotta sitten. Ehkä pitää hankkia tuommoinen led-nauha, kivalta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, nuo kävyt on kyllä tosi kivoja kun kestävätkestävätkestävät:) Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  14. Onpa kaunis. Hienoa kun luonnosta löytyy monenmoista materiaalia tällaisiinkin tarkoituksiin. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, luonnossa on tosiaan niin hurjasti kivoja materiaaleja näpertelyyn:) Mukavaa syysiltaa sinne♥

      Poista
  15. Ihana kuusi jälleen! Olet kyllä viitseliäs! Kaunis tuo asetelma lasimaljakossa! Jotain tuollaista voisi kokeilla...
    Pirteää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Nuo maljat on niin kivoja kun voi vaihdella koristuksia mielen mukaan:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  16. On kyllä niin upea, että olen ihan sanaton! <3 Minä kävin tänään katselemassa kaupoissa kaiken maailman valo- ja koristeviristyksiä, mutta ei siellä ollut mitään noin upeaa.

    Hih, naurattivat nuo linnut ja oravat. :-) Harmillistahan se on, jos koristeet menevät parempiin suihin, mutta toisaalta, eihän eläimille voi olla vihainenkaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, juu ei tosiaan vihainen voi olla..täytyy jouluksi tehdä ihan oma herkkupuu noille metsän asukeille:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  17. Kiva kuusi!! Tykkään kaikenlaisista kävyistä, ovat kivoja koristeita ihan sellaisenaankin.

    VastaaPoista
  18. Upee on käpykuusi ja noi valot kruunaa sen. On toi hienoo, kun nykyään saa niin erilaisia valosarjoja. Noi pienet sopii hyvin tollaseen. Mulla on kans kaikenlaista kerättynä aina laatikkoon. Käpyjä, oksanpätkiä ja jäkälää ja tollasta. Ja lisää saa, kun vaan astelee pihalle :) Jos ei ole liikaa lunta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,Tykkään noista ihan valoista ihan hurjasti, kun se lanka on sellaista hyvin taipuisaa..valon saa juuri siihen kohtaan mihin haluaa:) Kiva kun on materiaalia valmiina, ikinä ei tiedä mitä sitä innostuu tekemään:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  19. Taas olet tehnyt niin kivoja juttuja tänne:) Luonnosta tosiaankin löytyy kaikkea kivaa askarteluun:) Mukavaa iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  20. Nyt harmittaa, että en kerännyt enempää käpyjä, kun olin mökillä. Kiva idea tuo kuusi ja sitä voi käyttää muulloinkin kuin jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, noita käpyjä tulee usein metsäreissuilla kerättyä varastoon, ovat siitä kivoja kun eivät mene miksikään:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  21. Kaunis käpykuusi!
    Ihanaa viikon jatkoa!💖

    VastaaPoista
  22. Todella ihana tuli käpykuusestasi valoineen. Kävyt ovat mainiota ja ilmaista askartelumateriaalia ja niistä saa vaikka mitä kaunista aikaan.
    Onpa kiva kuulla, että sinäkin olet jouluihminen sillä tässä on toinen samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Olenkin huomannut että monta "sielunsiskoa" täältä löytyy:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  23. Ompa mukava käpykuusi. Luonnosta suap monenmoista materiaalii!

    VastaaPoista
  24. Ihana käpykuusi.. luonnossa kun kulkee, niin näkee paljon askartelumateriaalia.
    Leppoisaa torstaita sinulle♥

    VastaaPoista
  25. Ihana, tuo käpykuusi! Meillä täällä Turussa ensilumi tuli eilen illalla ja sitähän riittää. Onneksi sain autoon talvirenkaat. Jouluun on enää 2 kk, jippii! Nyt voi aloittaa jo vähän valmistelut ja herkistelyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Kiva kuulla että sinnekkin on jo ensilumi tullut..on se vaan kaunista:) Tuo 2kk menee nopsasti..kiva!!♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  26. Voi miten hieno käpykyysi!
    Meillä aamulla maa valkoinen...ei voi enää syksystä puhella..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Oih..kiva että sinnekin on tullut ensilumi..on se vaan aina yhtä odotettu ihmeellisyys:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  27. Kaunis kuusi ja tunnelmavalot! Ai. että kun tykkään!

    VastaaPoista
  28. Ihanaa, kun joulu tulee! Upea tuo syksyinen kynttiläkoristelu. Eikä käpykuusikaan ole hassumpi. :) Pitääpä koittaa itsekin askarrella jotain luonnonmateriaaleista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, voi todella..ihana että joulu tulossa, enää 2kk:) Luonnonmateriaalit on kyllä kivoja! Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  29. Oi kauneus, miten kauniita juttuja. Nyt vielä kerkeis käpyjä keräämään, lunta tulee joka päivä! Mukavaa talvipäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Ei tosiaan mene kauaa kun kävyt häviää lumen alle..minäkin ajattelin käydä vielä pussillisen keräämässä:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  30. Ooh ihan huippu ja kiva lahjaideakin. Voi mistä näitä ideoita sinulla riittääkään. Ihanaa viikkoa Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, minä niin tykkään tuosta väkertelystä:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  31. Kaunis kuusi.
    Meilläkin luontolaiset luulevat kaiken oven ulkopuolella kuuluvan heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Nuo luontolaiset on sittenkin kivoja, mukava on niiden ruuanhaku touhuja seurata:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  32. Luonnosta löytää runsaasti kauniita jouluisia koristeita, jos osaa nähdä ne. Sinulla on se taito ja hienoa, että jaat noita ihania ideoita täällä blogissasi. Kiitos oikein paljon siitä! Kaunista ja virkistävää viikonloppua sinne toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Tuo on kyllä niin totta..luonnossa on vaikka mitä kivaa :) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  33. Hieno käpykuusi! Noiden valojen kanssa se on todella kaunis koriste. Minäkin tykkään kovasti led-nauhoista ja virittelen niitä sinne tänne.
    Tunnelmallista iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Kiva kuulla..nuo ledit on niin kivoja:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  34. Onpa lumoava käpykuusi! Nuo lankavalot ovat kyllä käteviä moneen paikkaan. Kaunista loppuviikkoa! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, pikkuisen jo harmittelin kun en ole aiemmin hoksannut kuinka käteviä nuo lankavalot on:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  35. Oi, kuinka kaunista.
    Sinulla noita ideoita vain riittää. Täytyy itsekin koittaa saada jotain aikiseksi. Mukavaa loppu viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Askartelu on kyllä hauskaa puuhaa:) Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  36. Tosi ihana kuusi <3 mukavaa lokakuun loppua sinulle, terveisin RONJA

    VastaaPoista
  37. Aivan ihana kuusi! 😍 Joulujuttuja täälläkin mietitään ja sormet syyhyää, nyt kun tänne etelään on tullut lumikin. Ihanaa viikonloppua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Ihanaa lunta!! Arvasinkin että siellä jo sormen päät kutiaa joulujutuista..enää tovi!!:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  38. Kiva idea tuo käpyistä tehty valokuusi. Olet kyllä näppärä ja saat kaikesta niin kaunista.
    Ihanaa viikonloppua Päden pajaan. :)

    VastaaPoista
  39. Olet kyllä niin taitava tekemään kaikkea kaunista... ja ottamaan tunnelmallisia valokuvia. :)
    Kiitos kommentistasi kuusipostaukseeni. Oli mukava lukea muistojasi lapsuuden jouluista. ♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, ihana kuulla..kuusi on niin kaunis puu! Ihan kohta ollaankin jo joulussa ja silloin tuon kuusen merkitys ihmisille varsinkin näkyy:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  40. Aivan ihana idea. Kiitos ideasta. :) Kaunis käpykuusi, pienet timantti valot kruunaa kokonaisuuden.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tykkäsin itsekkin kovasti noista valoista kun on juuri sopivan pikkuiset:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne♥

      Poista
  41. Onpa kaunis käpykuusi! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja samoin sinne oikein mukavaa viikonloppua❤

      Poista
  42. Tulipa kaunis puu kävyistä. Valot kruunaa aina hienosti työn. Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  43. Tosi kaunis käpykuusi,ja tuo lasipurkki,käpyjä olis minullakin paljon, mutta ei nyt vielä innosta askarrella.Kiitos muuten kommentistasi blogissani.

    VastaaPoista
  44. Aivan upea käpypuu ja led-valot sopiikin siihen oikein mainiosti. Sinulla on kyllä taito hyppysissä :)

    Ensilumi tuli tänne jo pari päivää sitten. Toivoisin sen jäävän, vaikka kesärenkaat on vielä autossa. Jonain vuonna lumi tosiaan tuli loka-marraskuun vaihteessa ja säilyi pitkälle pitkälle eteenpäin. Nyt on siis juuri sopiva lauantai juoda lisää glögiä ja toivoa, että talvi-ihme tulisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Oih..ihanaa lunta♥ On kyllä heti paljon valoisampaa ja niin kaunista kun lumi maassa:) Mukavaa päivää sinne♥

      Poista
  45. Onpa kaunis käpykuusi valoineen. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  46. Todella kaunis käpykuusi Hyvää sunnuntaipäivää Sinulle :)

    VastaaPoista
  47. Meilläkin linnut ja oravat rikkovat ja varastavat kaiken mikä irti lähtee. Siksipä on turhauttavaa laittaa mitään koristuksia terassille.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ihan innoissaan kun jotakin tuonne pihalle vie:) Meinaavat varmasti, että ai kiva pöytä on katettu:)♥ Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne myös♥

      Poista
  48. Ihana käpykuusi ja nuo valot kruunaavat sen!

    VastaaPoista
  49. Kaunis käpykuusi, sopivaa fiilistelyä talven juhlakauden alkuun :)

    VastaaPoista
  50. Voi miten kaunis ja ihanan tunnelmallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Mukavaa alkanutta marraskuuta sinne♥

      Poista
  51. Käpykuusesta tuli hieno!
    Blogiasi lukiessa sormet alkavat syyhyämään, että pitäisi päästä näpertelemään jotain. Olispa vuorokaudessa enemmän tunteja! Tuntuu, että mihinkään puuhasteluun ei riitä aikaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kiva jos niitä sormia syyhyttää sielläkin:)♥ Tuo on kyllä totta..mielessä on välillä monta kivaa ajatusta mitä tehdä,vaan kaikkea ei millää kerkiä..minä aina ajattelen että tekee sitten joskus kun taas kerkiää:) Mukavaa alkanutta marraskuuta sinne♥

      Poista