sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syyslehtien askartelua...🍁🍂

Muutama päivä sitten sommittelin kynttiläasetelmia ja samalla tuli mieleen, että olisipa kiva kun niissä olisi mukana syksyn värikkäitä lehtiä...sellaisia joissa värit kestäisi pidempään kuin hetken ja etteivät ne heti käpristyisi rullalle...Ensin varasin pöydälle leivinpaperia, valmista askartelumassaa, kaulimen, hammastikun, askartelumaaleja, pensselin ja glitteriä. Minun lemppari massoja on sellaiset jotka kuivuvat itsekseen huoneilmassa...Metsäretkeltä olinkin jo ottanut mukaan erikokoisia/mallisia lehtiä..Ne asettelin leivinpaperin päällä kaulitun massan päälle ja painoin päältä niin että lehden ruotikuvio jäi kunnolla näkyviin..Joissain kohdissa käytin hammastikkua apuna, jolla varovasti vielä vahvistin kuviota..😊


Kun lehdet olivat kunnolla kuivuneet niin maalasin ne kelta-oranssiväreillä ja lisäsin vielä pikkuisen blingblingiä reunoihin.. 😉 Maalauksenkin jälkeen lehtikuvio näkyi vielä kauniisti läpi...Valon osuessa lehtien pintaan on sisälläkin ihan syysruskan tuntua...😉




Poikani osti minulle joku aika sitten kivenmuotoisia kynttilöitä, ne kun olivat kuulemma ihan minun "näköisiä" 😍💕 Olemme aina mieheni kanssa rakastaneet luontoa ja siellä liikkumista..Sitä rakkautta olemme yrittäneet siirtää myös meidän jälkikasvulle. Samoiten myös luonnon kunnioittamista!! Luonnossa liikkuminen rauhoittaa, se kauneus ja seesteinen rauha minkä luonto parhaimmillaan tarjoaa on niin voimaannuttavaa.. Noita pojan ostamia kiviä en olekkaan vielä raaskinut polttaa.. Mutta tällaisiin syksyisiin astelmiin ne sopivat minusta oikein hyvin...😍


Jokaisessa vuoden ajassa on jotakin hyvää, jota kovasti odottaa. Syksyssä se minusta on  juurikin tuo luonnon värikkyys ja ihanat hämyiset syysillat...😍



Oletko sinä syksyihmisiä?! Mikä sinusta on parasta tässä vuodenajassa?!

Kaunista syksyistä viikonloppua💗🍂

Kiva kun kävit blogissani💗






138 kommenttia:

  1. Hitsinpimpulat, miten hieno idea!
    Ja kaunista!

    Minä tykkään ihan jokaisesta vuodenajasta. On mukava, kun luonnossa ja maisemassa on vaihtelua. Sisustustakin ja koristeita on kiva vaihtaa samassa rytmissä.

    Syksy on ihana. Värikäs, hämyinen, tunnelmallinen; se antaa luvan hiljalleen rauhoittua kesän yltäkylläisyydestä kohti uinuvan rauhallista talviaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja niin täälläkin:) Minusta jokaisessa vuodenajassa on jotakin hyvää ja sellaista minkä vuoksi niitä kovin odottaa...Monta kertaa on kyllä ajatellut kuinka olisi sääli jos jotakin vuodenaikaa ei lainkaan olisi, esim.että aina olisi talvi ja kylmä:) Kauniisti tiivistit syksyn♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  2. Onpa todella kaunista. Olet niin taitava nappaamaan ja toteuttamaan askarteluideoita. Tuo viimeinen kuva on aivan ihana. Hienoa kun lapsennekin ovat oppineet arvostamaan luontoa. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Ollaan tosiaan aina liikuttu paljon luonnossa ja lapset on ollut selkärinkassa mukana jo silloin kun eivät vielä itse osanneet kunnolla kävellä:) Kovasti kyllä tuntuvat itsekkin luonnosta tykkäävään ja se lämmittää meidän vanhempien mieltä♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  3. Kaunista olet laittanut. Viimeinen kuva on lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  4. Voi miten kaunista ja syksyistä. Mukavaa sunnuntaipäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  6. Hienoja syksynlehtiä jotka pysyvät muodossaan!
    Kaunis syksyinen asetelma!<3

    Syksyn väreistä pidän kovasti, mutta kyllä kevät on vuodenajoista mieluisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti..kevät onkin aivan ihana vuodenaika, luonto herää:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  7. Kyllä ovat kauniita, olet niin hienosti taltioinut lehtien aitouden työssäsi. Hienot asetelmat kynttilöineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  8. Hieno idea tallentaa syksyn lehdet noin....kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  9. Kauniisti syksyn lehdet tallennettu Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  10. Niin kauniita ikilehtiä! :)
    Syksyssä on tosiaan parasta luonnon ihanat värit ja hämyiset illat kynttilöineen.
    Ihanaa sunnuntaita Päden pajaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja voi todella..nämä ihanat hämyillat:) Ah!! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  11. Kauniit "ikilehdet"! Rakastan tavallaan jokaista vuodenaikaa. Syksyssä ihaninta on alkusyksyn väriloisto, pimenevät illat ja kuulaat syysaamut. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, niin minäkin pidän kaikista vuodenajoista:) Juurikin nuo ja tosiaan ne kirpakanraikkaat syysaamut on kyllä mukavan piristäviä! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  12. Ihania kivikynttilöitä, ostaisin itsellekin jos jostain löytäisin. Tykkään kivistä, niitä onkin kertynyt eri paikoista ulkomaita myöten. Tykkään kaikista vuodenajoista, kevät on kuitenkin minusta paras pimeän talven jälkeen. Kauniita lehtiä sait aikaseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja minä heti pojalta utelin, että muistaisiko mistä nuo kivet oli hankkinut, sanoi ettei varmaksi muista, kun ei edes hoksannut katsoa mihin liikkeeseen oli kauppakeskuksessa mennyt:) ..mutta saattaisivat olla FinnMarilta:) Kevät on kyllä ihana vuodenaika, pitkän syksy-talven jälkeen♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  14. Ihania asetelmia, kyllä olet luova ja taitava toteuttaja. Itseltäni ei onnistuisi...
    Syksyssä on parasta kuulaat ja kirkkaat aamut ja tietenkin tämä ruska-aika liikkua luonnossa! Pidän nykyisin syksystä entistä enemmän.

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, minulla on sellaiset sormenpäät että niitä välillä ihan polttelee ja pitää päästä jotain väkertämään:) Syksyinen luonto on tosiaan niin kaunis♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  15. Voi hyvänen aika kuinka kaunista olet tehnyt, ihania syksyn lehtiä!! Niin kauniit asetelmat ja kuvat niistä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  16. Kiva idea ja miten kauniita lehdistä tulikaan!
    Syksyssä parasta on ruska ja pimenevät illat.
    Leppoisaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, nuo ovat tosiaan niin kaunista syksyssä♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  17. +Kiva idea todellakin:) Vaahteranlehti on huippuhieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  18. Ihana idea, ovat tosi kauniita! :)
    Olen täysin syysihminen. Syksyssä on parasta tunnelmointi hämärässä ja raikas ilma, niin ja tietenkin se, kun joulu lähestyy!! <3
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja tosiaan juurikin nuo on parasta syksyssä:) Sieltä se vaan joulukin lähestyy..minä jo vähän katselin mitä jouluvarastoista löytyy:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  19. Tulipa tosi nättejä ja hauska tuo kivikynttilä. Minä en uskalla poltella oikeita kynttilöitä sisällä, kun en muista niitä vahtia....

    Minulle käyvät kaikki vuodenajat, kunhan on katto pään päällä ja lämmintä 😂, niin ja lankaa ja puikot. Mutta ehkä se kesä kuitenkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja noiden kynttilöiden kanssa saakin/pitääkin olla äärimmäisen varovainen♥ Kesäkin on kyllä ihana vuodenaika..kaikki se luonnon kauneus/rehevyys,värit,tuoksut, aurinko ym.:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  20. Ihania! Kaunis asetelma ja tunnelma!
    En ole lainkaan syysihminen, mutta onhan se vaan myönnettävä, että värikylläisyys luonnossa antaa kummasti virtaa!
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja voi todella, tuo värikylläisyys on jotain niin upeaa:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  21. Onpa ihastuttavia syksyisiä lehtiä. Ruska tuli kotiinkin ja nuohan kestävät. Jokainen vuodenaika on ihana, mutta syksy liian pitkä. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, välillä syksy voi tosiaan olla niin kovin pitkä..toivotaan ettei tänä vuonna sellaista synkkää/pimeää/sadekautta olisi...vaan tämän ihanan väriloiston jälkeen siirryttäisiinkin sujuvasti valkoiseen lumiseen talviaikaan:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  22. Upeita ! 🍁Vaahteranlehdet ovat parhaita syksyn ruskan lehtiä ❤️

    Meilläkin on yksi oranssi kynttilä viime syksystä kesken, eli poltettu puoleen väliin. Pitääkin hakea se esiin. Pidän kaikista vuodenajoista, mutta eniten syksystä. Kaikki on niin raikasta ja värikästä, kasvien juuret voimakkaimmillaan, ihmiset energisiä kesän jäljiltä... Jouluakin voi alkaa ajatella ja poltella lyhtyjä ja muita tulia ❤️

    Tunnelmallista syksyn jatkoa 🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, olenkin huomannut että ollaan vahvasti syysihmisiä kumpikin:)♥ ..ja hetken päästä talvi:) MInäkin pidän kovasti noista vaahteranlehdistä, että voivat olla kauniita! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  23. Oi ihanuus kuinka ovatkin kauniita! Sinulle oikein mukavaa alkavaa viikkoa toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  24. Vau miten hienot lehdet tuli! Kyllä minä syksystä tykkään. Ruska on niin kaunista, luonto on kaunis rapistuessaan ja maatuessaan ja ensimmäinen kuura myös. Noh, se kylmyys onkin sitten sellaista mistä en tykkää yhtään. Nyt jo tuntuu että ei meinaa millään tarjeta tuolla ulkona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, Ruska on tosiaan upeaa! Enkä minäkään tuosta kylmästä välitä..Olen ihan kamala vilukissa, hyrrr:) Lämpöisesti se on vaan puettava:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  25. Toihan onkin kiva idea. Mul on ollu pitkään yks massapaketti, enkä tiiä mitä siitä tekisin. En tiiä tuleeko vieläkään tehtyä, mut tossa ois kyllä ideaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, minusta nuo askartelumassat on hurjan kivoja, kun niistä voi tehdä melkeinpä mitä tahansa:) Ehkä minä sitten blogistasi nään kun joskus paketin käytät, että mitä kivaa siitä teetkään! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  26. Ootpa tehny kauniita syksyn lehtiä. Nuo materiaalit mitä sie käytät on miulle ihan uus juttu, oon kansalaisopiston keramiikassa käyny, ja ollu ihan tietämätön noista massoista. Myökin illalla eka kerran tänä syksynä poltettiin kynttilee pöyvällä, ois voinu jo otto aiemmin, ei vuan muista. Ulukona oon poltellu jo jonkin aikoo! Luonto on mukava paikka joka vuodenaikana ja kauneutta riittää kun vuan osovaa kahtuu! Kivat nuo kivikynttilät.
    Mukavoo syksyn jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, tuo askartelumassa on tosiaan ihan valmista massaa askarteluliikkeestä..Muotoilun jälkeen se jätetään vaan huoneilmaan kuivumaan, kuivuttuaan pinnan voi halutessaan maalata tai koristella ihan miten haluaa:) Nuo massat on kyllä aivan ihania ja helppoja käyttää! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  27. Ihan huikeaa ja ihmeen kaunista! Ihailen taitoasi ja inspiraatioitasi. Kulloinenkin vuodenaika on paras ja luonnon jatkuva muutos kiinnostaa. Talvella lumi ja jää, keväällä hento viherrys, kesällä lajien runsaus ja syksyllä ruskan loistava väri-ilottelu. Kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja totta! On niin mukava seurata luonnon eloa eri vuodenaikoina:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  28. Ensinnäkin onnittelut huomaavaisesta pojasta. Hyvin olette hänet kasvattaneet. Käsistäsi syntyi taas kerran kekseliästä ja kaunista. Syksy menettelee, etenkin sen jälkeen, kun sato on tallessa ja voi syventyä kirjoihin, kaapata kissan kainaloon, sekä nautiskella kirjoista. Hyvää pyhäiltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, on kyllä sellainen aarre tuo meidän poika, niinkuin tytötkin:)♥ Tuo onkin ihan parhautta, että syyssadot saatu talteen ja miten onkin mukava uppoutua johonkin hyvää kirjaan! Rapsutuksia sinne kainalokaverille ja ihanaa alkavaa syysviikkoa♥

      Poista
  29. Onpa hieno idea. Minusta kevät on ihana vuodenaika,silloin luonto herää eloon,mutta syksy on ihanaa aikaa kun luonnossa on kaunista ruskaa ja on mukavaa polttaa kynttilöitä. Hyvää ensi viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja totta! Onneksi on eri vuodenajat..sekin on melkoinen rikkaus:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne myös♥

      Poista
  30. Kivan näköisiä lehtiä ja ihana kivikynttilä! Poikasi selvästi tuntee makusi. Syksy on kaunista aikaa, luonto on silloin niin värikäs ja pimeinä iltoina on mukava polttaa kynttilöitä. Hyvää uutta alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, kyllä näin on poika äitinsä tuntee..tosin myös sanoi että minulle voisi varmasti tuoda ihan mitä vaan ja aina olisin ihan haltioissani:) Tuokin piti paikkaansa:) Voi miten onkin ihania nämä syksyn hämyillat♥ Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  31. Voi miten kauniita lehtiä olet taiteillut ja nuo kivikynttilät näyttävät hyvin aidoilta.
    Pidän kovasti blogisi aina niin positiivisesta luonteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, ihana kuulla♥ Minäkin katsoin kun paketin sain että onpas siinä aidonnäköisiä kiviä:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  32. Ihanat ikilehdet! Syksyssä parasta on syksyn värit. Kevätihmisenä olen yrittänyt opetella pitämään myös syksystä, vaihtelevalla menestyksellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, välillä syksykin voi olla niin kaunis..jos säästytään siltä pimeältä/märältä..silloin kyllä aina kovasti kaipaa tuota kevättä:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  33. Onpa kauniita, olet tosi taitava ja kekseliäs! Olen todellakin syksyihminen, syksy on niin tunnelmallinen ja kotoinen vuodenaika. Ihanaa alkavaa viikoa sinulle Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, syksy on tosiaan ihanan tunnelmoinnin aikaa, hämyillat.. Ah!!:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  34. Voi, miten kauniita lehtiä! Kyllä olet taitava keksimään näitä askarteluideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  35. Kyllä on Päden pajalla jälleen saatu kaunista aikaan ♥
    Syksyn hämärissä, sateen valuessa pitkin ikkunaruutuja, on ihana, kun on kynttilöitä ja tuollaisia kauniita syysjuttuja ♥
    Ihanaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, todella..pienillä jutuilla nautitaan syksystä:) Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne myös♥

      Poista
  36. Kaunista syystunnelmaa.
    Ahkera 'askartaja' olet. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  37. Olen kyllä ihan täysin ja totaalisen syysihminen, vaikka kesän lapsi olenkin. Vuodenajat ovat mieleen, mutta syksy on se läheisin. Kunnon talvea en ole kokenut kohta 20 vuoteen.

    Teitpä kauniit lehdet. Ja ihana lahja lapselta! Tuohon vaatii jo ymmärrystä mistä äiti tykkää. Mulla on paha tapa säästellä lahjoja, vaikka itseasiassa taitaisi lahjan antajat olla tyytyväisiä jos ottaisin heti käyttöön.

    Ihanaa viikkoa! Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, meillä lapset on jo vuosia ilahduttanut minua useimmiten joillakin kynttilän polttoon liittyvillä asioilla tai sitten suklaalla:)♥ Minulla on ihan samanlainen tapa...kun ne on jotekin niin kauniita, ettei raaskisi, jos on sellainen lahja että sitten käytön jälkeen sitä ei enää ole..niinkuin tuollaiset kynttilät:) Syksy on kyllä niin kaunista aikaa! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinnekkin♥

      Poista
  38. Nämä ovat parhaita syksyn lehtiä, koska niitä ei tarvitae haravoida pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todella!:) Tuota haravointia kyllä näin syksyisin ihmisillä varmasti riittää..Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  39. Askartelemasi syyslehdet ovat ihania! Ja vaan sataa, tänäänkin, kynttilöitä ym. mukavaa todella tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja aina se vaan tosiaan jaksaa sataa..muista edes koska olisi auriko pilkistänyt:) Toivotaan niin kovin että niitä aurinkoisia,kauniita-kuulaita syyspäiviä vielä tulee! Ihanaa alkavaa syysviikkoa sinne♥

      Poista
  40. Ai että Sinulla riittää noita ideoita! Hienot lehdet ja kauniit ja tunnelmalliset asetelmat olet tehnyt. Ihania nuo lapset, kun osaavat tarkasti miettiä sopivia lahjoja!
    Tykkään syksystä. Sen myrskyistä, kasvoja vihmovasta sateesta, pimeästä, hämärästä, kynttilöistä, ruskaan pukeutuneesta luonnosta, saappaat jalassa vesilammikoissa kahlaamisesta.
    Ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, ovat nuo lapset vaan sellaisia aarteita:)♥ Syksyssä on niin paljon ihania asioita, joista tykätä! Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne myös♥

      Poista
  41. Onpas upeat lehdet. Tässä ihan kipinä iski itsellekin, jos vaikka kokeilisi viikonloppuna samanlaisia tehdä. Syksyistä viikkoa sinulle. Kovin sateiselta vaikuttaa, mutta kynttilöillä saa onneksi kivaa tunnelmaa sisälle luotua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, ei muuta kun askartelemaan syksyä:) Täälläkin on koko päivän satanut..kynttilät pelastaa monta sade päivää:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  42. Oi miten kauniita <3 Joskus sain Julialta vähän vastaavanlaisen lehden lahjaksi. Olivat tehneet kuvataidekoulussa. Se on yksi minun rakkaimmista aarteistani <3
    Nuo sinun kuvat huokuvat niin ihanaa tunnelmaa, kiitos :) Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja tuollaiset lahjat onkin niitä kaikkein arvokkaimpia, niitä kyllä varjelee:)♥ Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  43. Todella kauniit asetelmat olet tehnyt.. syksyiset lehdet ovat aivan ihania ja nuo kynttilät kruunaavat kaiken♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  44. Onpa kauniita lehtiä! Täällä on taas satanut niin monta päivää putkeen että eipä ole paljon tarvinut syksystä nauttia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos,niin täälläkin..kovasti jo odotetaan että tulisi niitä ihania aurinkoisia-kuulaita syyspäiviä! Pikkuisen sellaisia kyllä säätiedotuksissa jo lupailivat:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  45. Miten ihana ja kekseliäs idea jälleen! Kivaa maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  46. Kauniita asetelmia ja tunnelmallisia kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  47. Taas niin hieno idea!
    Todella kauniit asetelmat ja kuvat!❤️
    Hyvää alkanutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  48. Noista lehdistä tuli todella hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  49. Tosi hienoja lehtiä!! Syksyllä kyllä värit ovat ihan sitä parasta. Itse tykkään kanssa rämpiä metsissä ympäri vuoden ja melonutkin olen monena vuotena jäiden lähdöstä jäiden tuloon. Viime vuosina hirvikärpäset ovat pilanneet syksyiset metsäretket. Inhoan niitä ötököitä!!!! Mutta jahka pakkanen taas taltuttaa hirvikärpäset, niin metsä kutsuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, tuo melominen on varmasti mukavaa puuhaa! Metsäretket on niin ihania..mutta tosiaan nuo hirvikärpäset,yöks:) On sitten inhoja otuksia ja välillä tuntuu ettei mikään auta, vaikka olisi kuinka hyvin/"tiukasti"pukeutunut,jostain ne vaan tunkee iholle:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  50. Voi vitsi miten ihania lehtiä. Mitä massaa olet käyttänyt? Aivan mahtava idea tuoda syksyn värikäs puoli näin kauniilla tavalla sisälle🙂.
    Vuodenajoista tykkään eniten keväästä, kun luonto herää henkiin. Syksyssä rakastan sen värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tuossa on Farnian ilmakuivatteista massaa, väri oli Terrakotta..tykkään siitä tosi paljon kun on niin helppo muovattava, pehmeä mutta samalla jämäkkä:) Tuoksuton ja myrkytönkin lisäksi! Kevät on kyllä ihana vuodenaika myös..kun luonto alkaa heräämään talviuniltaan:) Kiva että on monta eri vuodenaikaa! Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  51. Sinulla sitten riittää ideoita ja taitoa! Kauniita ovat ja niin ovat kuvatkin.

    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, minusta on mukava eri vuodenaikojen mukaan vähän sisustella mökkiä:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  52. Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  53. Kauniit lehdet! Tykkäisin syksystä, jollei sataisi jatkuvasti. Kuulaat ja kirpeät syyspäivät olisivat ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, ikävästi on tosiaan jaksanut monta päivää putkeen sataa.. Noita ihania aurikoisia-kuulaita syyspäiviä jo kovasti odotetaan:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  54. Ihania lehtiä! Miten joku osaakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  55. Mahtava idea ja upeita lehtiä! Ihanaa tiistaita 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  56. Aivan uskomattoman viehättäviä, miten kekseliäs idea, ihania Päde. Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  57. Ihania lehtiä. Meillä on eri tekniikalla tehty valtava "lehti", joka toimii tarjoiluvatina tai kynttilän alustana. Luonnon omat muodot ovat huikean upeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, tuo lehti onkin varmasti upea! Minäkin pidän kovasti luonnosta ja kaikesta mitä se tarjoaa:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  58. Hei! Huomasin, että olet joskus käynyt blogissani ja päätin tulla vastavierailulle ja jäinkin kylään saman tien! :)
    Ihania ideoita sinulla.

    Täytyykin laittaa tuonne lukulistaan, niin tulee käytyä useammin.
    Mukavan syksyistä päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla:) Tämä minun blogi on vähän sellainen päiväkirja itselle...sitten joskus kiikkustuolissa muistelen/katselen mitä kaikkea sitä onkaan nuorempana tullut tehtyä:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  59. Taiteilit todella kauniin asetelman, se tuo valoa ja iloa sisälle.

    Minulle syksy antaa omaa aikaa ja saan tehdä ja taiteilla, mitä mieli tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, oma aika onkin välillä sitä parasta..ja juurikin tuo että saa tehdä mitä haluaa:) Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  60. Nyt on niin houkutteleva ohje, että pitää uskaltautua kokeilemaan. Upeat lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, noita on kyllä hurjan kiva tehdä:) Hauskoja kokeiluja ja niistä tulee varmasti kauniita! Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  61. Tää on niin ihana idea ja tiedätkö että mä just yhtenä päivänä mietin vähän tätä tyyliä ja ideaa että tekisin syksyisiä tuikkukippoja noita vaahteranlehtiä käyttäen mut en oo viel ehtinyt...Sulla on taito hyppysissä loihtia ihan mistä tahansa aineksesta jotakin kaunista ja upeaa <3 Iloisia askarteluhetkiä sinulle ja iloa tähän viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, en ole kyllä yhtään yllättynyt, koska niin "samiksia" ollaan oltu monessa asiassa:)♥ Täällä kovasti jo odotetaan perjantaita ja tulevaa viikonloppua! Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  62. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  63. Nämä ovat ihan mielettömän upeita. Olet saanut tehtyä niistä niin aidon näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, jäi tosi kauniisti ja helposti se lehtikuvio tuohon massan pintaan ja Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  64. Voi ihme kun olet tehnyt ihania lehtiä.
    Ollessani töissä esikoulussa niin paljon askartelimme. Nyt on jäänyt vähemmäksi. Pitäisköhän aloittaa uudestaan ainakin näitä lehtiä. Kiitos kun herätit innostuksen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kiva jos innostus heräsi:)♥ Tuollainen työpaikka onkin ollut aivan ihana, pienillä on niin paljon opittavaa/ihmeteltävää ja kaikki se innostus tehdä jotain tai oppia uusia asioita...tarttuu äkkiä aikuisiinkin!! Ihanaa alkanutta syysviikkoa sinne♥

      Poista
  65. Olipas taas ihan mahdottoman kiva askartelu! Maalauskin on onnistunut tosi kauniisti. ☺

    VastaaPoista
  66. tommosii kauniita lehtii lapset teki koulus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,varmasti ihania😍 Tuo lehtien teko on mukavaa syyspuuhaa..Ihanaa syyspäivää sinne❤️

      Poista
  67. Aivan ihania lehtiä olet askarrellut! Minun mielestäni syksyn on paras vuodenaika. Rakastan kunnon myrskyjä ja myös näitä sateisia päiviä. Kaunis ruska saa minut haltioitumaan ja kynttilät (joista nuo kivet ovat aivan mahtavat, hyvä poika!) saavat minut ilostumaan. On ihanaa seurata miten luonto vaipuu talveksi nukkumaan, herätäkseen taas keväällä. Tosin silloin kärsin siitä kun lumet sulavat ja kaikki ruma ja lika tulee näkyviin. Näin syksyllä se päin vastoin peittyy tulevan lumen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, juurikin noista asioista syksyssä minäkin pidän..Nyt vaan täällä toivotaan että edes välillä pikkuisen aurinkokin paistaisi, nuo syksynvärit kun tulevat vielä niin paljon kauniimmin auringossa esiin:) Mukavaa syksyistä viikkoa♥

      Poista
  68. Olet kyllä ihan uskomattoman monipuolinen kädentaitaja!!

    VastaaPoista
  69. Kiitos vierailusta blogissani. Minä löysin sinun blogin muutama päivä sitten ja näin nuo ihanat syyslehdet ja niitähän piti tietenkin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla että sielläkin on innostuttu syksyn lehdistä:)♥ Minä niin kovin tykkään kaikesta luontoon liittyvästä ja noita oli kyllä hurjan kiva tehdä! Mukavaa syksynjatkoa sinne♥

      Poista