sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Terveisiä Ateenasta

Päden pajassa on tämä syyskuu vietetty kesälomaa. Koska täällä meillä ei oikein enää kesäloma kelejä ole näin syksyisin, niin sehän oli noustava koneeseen ja tehtävä pieni retki etelän lämpöön. Matkakohteeksi valikoitui Kreikka ja Ateena, joka olikin ihan täydellinen kesäloman vietto paikka.  
Tässä olisi pieni kuvakooste reissusta 😍


Ateenan menneisyys ja historia on niin mielenkiintoinen, että nähtävää kyllä tässä kaupungissa riitti Zeuksen temppeli, Ateenan agora, Hadrianuksen kaari, Plakan vanha kaupunki, Syntagman aukio, National garden, Acropolis ja vaikka mitä muuta ihmeellistä. Kerrotaan että aikoinaan viisauden ja sotataidon jumalatar Athene ja meren jumala Poseidon halusivat kumpikin kaupungin suojelijoiksi, joten he joutuivat siitä kilpailemaan. Kummankin piti luoda jotakin mistä olisi hyötyä kaupunkilaisille. Poseidon heitti kolmikärkisen atraimensa Acropolis kukkulan kylkeen ja tähän syntyi lähde, josta virtasi suolavettä. Jumalatar Athena puolestaan istutti tuolle rinteelle oliivipuun, joka alkoi heti kukoistamaan. Katsottiin että tuosta oliivipuusta on enemmän hyötyä kansalle, joten jumalatar Athenesta tuli kaupungin suojelija ja kaupunki nimettiin Ateenaksi.
Museoita Ateenassa on useita. Niissä kyllä aikaa kuluu ihastellen ja ihmetellen upeita veistoksia, patsaita, freskoja ym ja tutustuen Kreikan antiikin ajan historiaan, jumal- sekä taruolento tarustoihin😊


Kävimme tutustumassa Panathinaikó-stadioniin joka on rakennettu Ateenan antiikin aikaisen stadioinin raunioiden paikalle. Stadionin upeat penkit on rakennettu marmorista, mukavan viileitä istahtaa auringon paahtaessa täydeltä taivaalta. Vuonna 1896 Ateenassa järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympiakisat. Nykyaikaisen olympialiikkeen perusti ranskalaisparoni Pierre de Coupert. Stadionin päädyssä oli museo, jossa pääsi tutustumaan olympialaisten historiaan. Sieltä löytyi myös oma seinätaulu v.1952 Helsingin olympialaisista, sekä olympiasoihtu jollaista Paavo Nurmi silloin aikoinaan kantoi 😊 Mieheni on innokas kuntoilija ja varsinkin juoksu on hänen mieleen. Joten pitihän se ottaa vielä lopuksi pienet spurtit historiallisella radalla ja minä pääsin jakamaan ykköspalkinnon sille minun lempiurheilijalle 😉💕


 Tämän loman aikana sai todellakin rentoutua ja nauttia. Mieleen nousee heti kaikki ne ihanat herkut, joita tuli syötyä reissun aikana. Välillä oli niin kuuma, että oli pakko pysähtyä ottamaan virvokkeita tai syömään jotain. Mehu ja jugurttikojuja oli kadun varsilla paljon, niistä sai kätevästi napattua vastapuristetut mehut/tuore jugurttiannokset mukaan, ne olivat niin hyviä ja kivaa piristystä kävelyretkillä.  Käveltyä kyllä tälläkin reissulla tuli ja ruokahetket kävelyn päälle maistui joka kerta yhtä hyville. Ruuista minun lemppariksi nousi ihan ehdottomasti kana Gyros. Tuo Gyros vuollaan pystyvartaista ja tarjoillaan usein ranskanperunoiden, suussasulavan tsatsikin, tomaattisiivujen ja sipulirenkaiden kera tai kääräistynä ihanan pehmeään ja herkullisen Pitaleipään. Voi Nam!! 😋 Melkoista herkkua oli myös vohvelit ja crapet joita sai vähän joka kojusta, pikkuisen Nutellakastiketta päälle ja avot 😍👌


Viimeisenä iltana kiipesimme Acropolis kukkulan vieressä olevalle kukkulalle, sieltä avautui upea näkymä kaupungin yli. Auringonlasku tuolla paikalla oli kauneinta mitä olen koskaan nähnyt 😍 Pikkuhiljaa alkoi hämärtää ja pienet valopilkut syttyivät ympäri kaupunkia. Acropolis kukkula oli kuin valtava kultakimpale keskellä iltahämärää. Kaiken tuon kruunasi äkisti taivaalle nousevat ilotulitus raketit. Ei voitu kuin hämmästellä kuinka osuttiinkin niin oikeaan aikaan tuolle paikalle. Ihana oli istuskella kukkulan laella, ilta oli hyvin lämmin ja pieni kesätuuli vain kutitti ihoa. Siinä istuessa, oman rakkaan kainalossa ihastellen näkymää ympärillä ei voinut olla ajattelematta kuinka onnellinen ja kiitollinen sitä ihminen taas saakaan pienestä elämästään olla💕 Miehelläni on ihan käsittämätön kyky vaistota ajatuksiani ennenkuin olen edes kerennyt sanoa mitään, olin nimittäin juuri avaamassa suuni, kun hän puristikin minut tiukasti kainaloonsa ja kuiskasi korvaani "Jos en oo vähään aikaan muistanut sanoa niin rakastan sua..." Nuo on juurikin niitä hetkiä jotka saa sydämen ihan sykkyrälle😍 Työ on useamman kerran opettanut raaalla kädellä ettei mitään voi pitää itsestään selvyytenä, elämä voi tosiaan muuttua peruuttamattomasti silmän räpäyksessä, joten jokaisesta pienestäkin onnenhetkestä on todella nautittava silloin kun siihen on mahdollisuus 💗


Kesäloma oli kyllä kokonaisuudessaan aivan ihana. Akkuja tuli ladattua ja nautittua, herkku määrä mikä loman aikana tuli syötyä ei ehkä sula edes ennen joulua 😉 Vaikka onkin mukava päästä näkemään uusia paikkoja ja saada uusia kokemuksia niin kyllä se kotiin paluukin on aina yhtä mukavaa. Varsinkin kun tiesi, että nämä meidän rakkaat murmelit jo innoissaan meitä odottelivat. He olivatkin yhdessä siivonneet kodin lattiasta kattoon, niin oli putipuhdasta ja siistiä. Maailman paras tuoksu on ehkä juurikin se puhtaan kodin tuoksu 😍👌 Nyt on sitten tältä eräät lomat lomailtu. On taas aika tehdä töitä ja siinä samalla alkaa unelmoimaan niistä tulevista lomista 😊 

Leppoisaa syyspäivää kaikille 💗

T:Päde 


Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kesän viimeiset kukkijat

Ihana Ateenan reissu on nyt takana ja kylläpä olikin upea kaupunki. Niin paljon nähtävää ja ihasteltavaa riitti. Kuviakin tuli napsittua ja pitääkin tehdä pieni matkapostaus kunhan saan nuo kuvat ensin siirrettyä koneelle😊 Kiitoksia oikein paljon kaikille lomatoivotteluista, lämmitti mieltä 😍
Tänä aamuna oli pakko heti kiertää piha ympäri ja katsoa kuinka täällä on syysmyräkät pihalla myllänneet, eilen kun oli se Mauri-myrskykin liikkeellä.  Minä luulin ettei meidän pihalla enää edes kasvaisi mitään, vaan kylläpä muutama sitkeä kukkija vielä pihaa koristaa😊


Mukava yllätys oli että upeita Daalioitakin oli putkahtanut lisää kasvulaatikoihin. Ne kun ennen reissuun lähtöä näyttivät siltä että tämän vuoden osalta on kukinnat kukittu 😉


...ja ne minun lempparit pinkit ruusut, sieltä niitä aina vaan putkahtaa lisää 😍


Keväällä istutin yhden kasvulavallisen ruiskaunokkeja ja kesäkukkia, nyt kierrellessä huomasin että sinne on tulla tupsahtanut jotain muutakin.. 😉
Tarvitsisinkin tässä pikkuisen teidän apua ihanaiset lukijat😍👍 
Osaisiko joku kertoa, että mikähän tämä kasvi mahtaa olla?! Onko se joku rikkakasvi  vai mikä kumma?! Minä olen kyllä niin tumpelo "wannabe-puutarhuri" etten lehdistä tunnista yhtään mitään ..no en minä kyllä sittenkään välttämättä tunnistaisi vaikka siinä olisi kukkakin 😂


Blogissa ollut "Valoisaa alkavaa syksyä" -arvonta on tänään suoritettu Solar Ideasin toimesta ja paketti valoisia syysterveisiä lähtee Mira Kekkoselle, sinuun otetaan yhteyttä sähköpostitse ja saat valita kumman arvonta paketeista haluat 😊 Kiitos kaikille osallistuneille ja kiva oli kuulla, että niin monelle tällaiset aurinkokennovalaisimet ovat mieleisiä 😍👍 

Tuolla Solar Ideasin sivuilla kannattaa kyllä käydä vierailemassa jos valaisin ostokset on mielessä, siellä on vaikka mitä ihanaa tarjolla 😍 

Eilen Mauri-myrsky teutaroi täällä meidän suunnalla niin että piha on täynnä lehtiä ja oksan pätkiä, onneksi mitään vahinkoa ei kuitenkaan syntynyt tuon myräkän aikana. 
Toivottavasti sielläkin on selvitty ilman suurempia myrskyvaurioita 😊

Kaunista syyspäivää kaikille😊🍁




Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Suloista syyssunnuntaita


Hei vaan kaikille😊👋
Tuntuu taas että kesästä sujahdettiin ihan huomaamatta syksyn puolelle. Minä pidän hurjasti kaikista vuodenajoista,  kun jokaisessa niissä on jotakin mitä niin kovin odottaa 😍 Kuten nyt syksyssä se upea luonnon värikkyys,  kirpakka raikkaus ilmassa ja ne ihanat hämyisen hämärät syysillat 😊 Monesti on tullut ajateltua miten mukava ensinkään on että on neljä vuodenaikaa, varsinkin silloin kun ne todella on sellaisia "kunnollisia" ettei vaan sada vettä koko ajan oli se vuodenaika mikä tahansa. Tosin syksyyn sateet kuuluukin 😉 Mukava on pistää takkaan tulet silloin kun on pikkuisen vilakka, sataa ja tuuli oikein vihmoo pihalla. Ottaa kupponen kuumaa ja ryömiä  shaalin alle lämpöiseen. Siinä sitten ihan vaan olla ja kuunnella niitä syysmyräkän ääniä ulkona ja sateenropinaa katolla. 

Pidätkö sinä syksystä?! 😍🍁🍂


Selkein alkaneen syksyn merkki on joka vuosi kuitenkin se, että sisustuskärpänen alkaa heräillä kesäuniltaan 😉 Mukava on vaihdella vähän huonekalujen järjestystä ja kodin tekstiilejä, kaivaa kynttilät/lyhdyt esiin ja tehdä pöydille syys asetelmia 😍

Vaikka se syksy jo kovasti tuloaan tekeekin, niin juuri tällä hetkellä on minun mieli kuitenkin hyvin kesäinen 😉 Täällä on nimittäin kesälomat vielä menossa ja huomenna otetaankin alkava viikko vastaan miehen kanssa Kreikassa, Ateenan lämmöstä nauttien. Ateena on ollut meidän "MUST SEE" kaupungit-listalla ja ihana on kyllä päästä näkemään millainen kaupunki se on. Jos sinulla sattuu olemaan jotakin kivoja vinkkejä Ateenan nähtävyyksistä, hyvistä ruoka/shoppailu paikoista, siellä liikkumisesta jne. niin ilolla otetaan vastaan 😍👌

Suloista syyssunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille💖

T: Päde



Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 7. syyskuuta 2018

Valoisaa alkavaa syksyä

 

Syyskuun puolelle siirryttäessä huomaa aina kuinka se syksy tulla tupsahtaa sittenkin äkkiä😊 
Vaikka kovasti kesän lämmöstä ja kauneudesta pidänkin niin syksyä odotan joka vuosi yhtä innolla. On nimittäin mukava, kun illat hämärtyvät koko ajan enemmän ja voi jo kaivaa valot/kynttilälyhdyt esiin 😍
Aiemmin täällä blogissani teille kerroinkin Solar Ideasista, josta minulle keväällä lähetettiin ihania Sonnenglas aurinkokennovalaisimia, niihin ihastuin ikihyviksi. Olen edelleen sitä mieltä että parempia valaisimia ei voisi olla, ovat niin kauniita ja helppo käyttöisiä. Nyt sain sieltä syysterveisinä paketin, jotta voisin tutustua Airam Kesä-valosarjaan ja kertoa mitä siitä pitäisin.
No pidinhän minä 😍👌
 Energiaa säästävät ja kauniit lamput ovat vaan niin minun mieleen. On kyllä kiva kun ei tarvitse sähköjohtojen, pattereiden ja muiden vipstaakkien kanssa pelata. Lamput vain paikalleen ja odottelemaan illan hämy tunnelmaa, syttyvät sitten kun on tarpeeksi pimeää ja voi miten kauniisti nämä valot valaiseekaan😍 


 Airam Kesä on hämäräkytkimellä varustettu hehkulamppuja jäljittelevä valosarja. Lamput on kiinnitetty 20cm välein johtoon, jonka pituus on 4,8 metriä. Laskeskelin että tuo pituus riittää oikein hyvin terassin kaidettakin koristamaan. Lamppujen korkeus on 10cm. Näissä valoissa on myös hämäräkytkin sekä on/off kytkin. Innolla virittelin valosarjoja ympäri pihaa, tämä kesä-valosarja oli siitä kiva ettei lamput paina kovinkaan paljoa, joten niitä pystyi hyvin kiinnittämään pensaisiinkin.
 Illan pimentyessä meidän piha näyttää siltä kuin pieni tulikärpäs armeija olisi lentänyt pihaan😂



Keväällä saadut Sonnenglas valaisimetkin pääsivät nyt pihaa ja terassia koristamaan valosarjojen kera. Pidän myös näistä valaisimista hurjasti senkin takia, että sisusta voi muuttaa ihan sen mukaan mitä ikinä tahtoo. Valaisimia koristaneet kesäkukat saavat kohta vaihtua vähän syksyisempiin materiaaleihin, punaisia lehtiä ja käpyjä on jo kerätty valmiiksi😍👌



Aurinkoenergian hyödyntäminen on kyllä ihan loistava juttu, kirjaimellisesti 😉

Mitä mieltä sinä olet tällaisista valaisimista?! 😊

Jos näytti mieleisiltä niin nyt sinulla on mahdollisuus osallistua arvontaan, jonka voittaja saa itse valita joko yhden Sonnenglasin tai sitten 2kpl Airamin Kesä-valaisimia.
Arvontaan voit osallistua tilaamalla Solar Ideasilta uutiskirjeen tästä linkistä, tämä kirje ei velvoita mihinkään ainoastaan saat muutaman kerran vuodessa uutisia ja tarjouksia. Tuon uutiskirjeen voit myös peruuttaa milloin tahansa. Kannattaa toki muutenkin sivuihin tutustua, sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa. Minua oikeastaan harmittaa etten ole jo vuosia sitten näitä auringonvalolla toimivia valaisimia hoksannut, ovat kyllä niin helppoja ja käteviä käyttää.
Arvonnan voittaja julkaistaan täällä blogissa su23.9 ja paketti postitetaan suomeen😊

Joko siellä on alettu virittelemään valoja tai polttelemaan kynttilöitä?!😍

Ihanaa alkanutta syksyä kaikille 💖



Kiva kun kävit blogissani♥

tiistai 4. syyskuuta 2018

Suklaa muffinssit


Silloin kun herkkuhammasta oikein alkaa kolottaa, niin on kaivettava reseptikirja esiin.  Kun haluan leipoa jotakin helppoa ja nopeaa, niin tuosta reseptikirjasta kääntyy sivu jolta löytyy suklaamuffinsien ohje, valkosuklaa-tuorejuusto kuorrutteella.
Nämä ovat kyllä taivaallisen hyviä😍

SUKLAAMUFFINSIT
100g voita
2kpl kananmunia
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vanilijasokeria
1/2dl kaakaojauhetta
1/2dl rouhittua suklaata
1/2dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen, lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja  lopuksi maito. Sekoita hyvin. Annostele taikina vuokiin. Paista 200asteessa n. 20min

KUORRUTE
200g maustamatonta tuorejuustoa
1dl kermaa
2rkl tomusokeria
1dl valkosuklaata

Vaahdota kerma, lisää siihen juusto ja tomusokeri. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä, ennen kuin lisäät kuorrutteeseen. Sekoita varovasti ja pursota jäähtyneiden muffinsien päälle

Muistan miten kiva oli aikonaan tulla koulusta kotiin, kun äidillä oli ollut leipomuspäivä ja jo ulko-ovella tuli ihanat tuoksut vastaan. Noita makumuisto tuoksuja haluan omankin jälkikasvun saavan. Tosin vaikka leipoisi millä ohjeella tahansa niin silti ne ei koskaan maistuisi samalle, kuin ne oman äidin leipomat. Ne kun on niitä maailman parhaita aina vaan 😍👌
Itse en olekkaan aikoihin päässyt leipomaan tai tekemään oikein mitään. Olkapääni kipeytyi niin pahoin alkukesästä, etten pystynyt enää nostamaan mitään ja lääkäri epäilikin siinä repeämää. Tuo samainen olkapää kun  on muutama vuosi sitten leikattu juurikin repeämän vuoksi😢 Välillä on oikein todella harmittanut, kun en ole päässyt tätä minun rakasta blogiharrastusta kunnolla toteuttamaan, enkä kommentoimaan teidän blogeihin kuin ihan satunnaisesti kipuilun takia😥 Postauksia olen kyllä lukenut ja ne onkin ollu ihanaa viihdykettä❤️ Tällä hetkellä kuntoutus/lääkkeet/hyvä hoito näyttävät tehoavan. Pikkuhiljaa taas entistä ehommaksi 😉 Hitaasti mutta varmasti on tässäkin minun motto😂

Mukavaa alkanutta viikkoa ja Leppoisaa syyskuuta
teille kaikille blogissani vieraileville❤️🌻

T:Päde

p.s Lämpöiset kiitokset myös kivoista viesteistä joita on tuonne minun sähköpostiin tupsahtanut 🌺
Täällä ollaan kyllä ihan voimissaan ja nautitaan juuri viime viikolla alkaneesta virallisesta kesälomasta 😍👋




Kiva kun kävit blogissani ♥

lauantai 4. elokuuta 2018

Puutarhakoriste kivisiili

 

Edellisessä kodissamme meillä vieraili usein pihalla siilejä, varsinkin kun oli oikein kuumia hellepäiviä. Tiesivät että virkistävää vettä sekä evästä on villiviinin alla tarjolla. Ruokailuhetken jälkeen usein jäivät vielä vilvoittelemaan pihakasvien lehtien suojaan.  Siilihän on rauhoitettu laji ja hyvä niin, kun tuntuu ettei niitä enää vastaan tule läheskään niin paljon kuin lapsuudessa. Ovat kyllä suloisia otuksia ja niiden liikkeitä on mukava seurata. Siinä on muuten tekemisen meininki kun siili juoksee pienillä jaloillaan..ehkä suloisin näky ikinä 😂😍👌
Koska meidän pihalle ei ainakaan vielä ole siilejä ilmaantunut, niin niitä on "lajitovereiden" avulla ruvettava houkuttelemaan esiin 😊


Päätin siis tehdä pihakoristeeksi muutaman kivisiilen. Valitsin kolme erikokoista ja suht pyöreää kiveä. Minulla oli syksyisistä neulomuksista jäänyt jämä kerä pörrölankaa josta neuloin pienet neliöt. Nämä neliöt liimasin ensin kiviin kiinni sivuilta ja etuosasta,  täytin ne superlonilla ja samalla muotoilin siilit sopivan pyöreiksi. Täytön ja muotoilun jälkeen liimasin peräpäänkin kiinni. Pienet jalat leikkasin mustasta nahan palasta, liimasin ne paikoilleen ja lopuksi piirsin vielä kasvot.
Nyt vaan sitten odotellaan josko niitä joku tulisi tervehtimään 😉👍 Pidemmän aikaa on ollut niin kovia helteitä, että eläin paratkin ovat kovilla ja voivat kärsiä nestehukasta. Juomapiste pihalla voi äkkiä saada hyvinkin vilkkaasti kävijöitä. Puhtaisiin astioihin, puhdasta vettä ja varsinkin siilejä varten astioiden pitäisi olla matalia, jotta ne pääsevät siitä helposti juomaan. Saattavatpa joskus kiivetä lautasen päälle "uimaankin" 😍

Oletko sinä päässyt tänä kesänä näkemään siilejä?!

Hyvää viikonloppua kaikille 💗




Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Aurinkoista kesäpäivää♥


Nyt on ollut niin kuumia hellepäiviä, että ulkona ollessa on pidettävä virkistystaukoja vähän väliä. Että voikin kylmä juoma ja kesäherkut maistua hyvälle 😍 Pihakasvit on kyllä kovilla näillä helteillä vaikka niitä kastelisi aamuin ja illoin niin sittenkin meinaavat nuupahtaa. Pihoilla "hortoilu" on kyllä mukavaa puuhaa, yhtään en muista kenen blogista tuo sana pisti silmiin, mutta kyllähän hymyilytti. Se oli minusta jotenkin niin osuva. Sitä kun usein aamulla heti herätessä täytyy mennä pihalle kurkkimaan mitä yön aikana on tapahtunut ja iltaisin ennen nukkumaan menoa on vielä pihaa kierrettävä. Päivisin on toki käytävä kotona ollessa vähän väliä kurkkimassa kuinka se kasvu edistyy ja koska mikäkin nuppu aukeaa, eihän sitä koskaan tiedä tunnissakin voi tapahtua merkittävä muutos 😂 Joudutaanko siellä "kukkakierroksille" usein?! 
Joissain asioissa tuo odottaminen ei ole kyllä ihan minun vahvimpia puolia, kaikki kun pitäisi tapahtua nyt eikä heti, niin ei millään malttaisi odottaa sitä nuppujen aukeamista 😉



Tänä kesänä onkin osa kukista kovin aikaisessa kukintansa kanssa ja joidenkin kukinta meni ohi niin hujauksessa, ettei niistä oikein kerennyt edes nauttimaan. Varmaankin tämä kuuma, kuiva kesä on vaikuttanut kasvienkin kukintaan, en tiedä 😊


Zeus siinä miettii "EI, ei se ole taaskaan satanut..." 😂😍
Eilen täällä kyllä ropsautti pikkuisen sateen, vaikka ei se kyllä kovin virkistänyt tuntui vaan vieläkin hautovammalta ilma sen jälkeen. Melkein olisi voinut ottaa saunavihdan mukaan ja mennä terassille löylyttelemään 😂 Sadetanssia pitää kokeilla, mutta se on tanssittava niin että sataisi vaan yöaikaan 😉


Eilen minä sain avattua instagramin tyttären avustuksella, koska "Sul on pakko olla insta..." 😂
Olen sitä joskus aikoinaan käyttänyt, mutta enhän minä enää muistanut siitä ja sen käytöstä mitään. Harjoittelua taas tiedossa 😉 Jos sinulla on tuo insta käytössä niin pistähän siitä vinkkiä 😍 Minun löytyy nimellä paivikki.padenp

Ihanaa kesäpäivää ja aurinkoista alkavaa viikonloppua 💖

T: Päde



Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Kesäterveisiä


Lapsuuden kesiä muistellessa ensimmäisenä nousee mieleen se ihana lämpö, kesät oli aina sellaisia kunnon "intiaanikesiä" ja aurinko paistaa porotti joka päivä. Tänä kesänä onkin päässyt taas kunnon kesätunnelmiin, niin upeita ilmoja on ollut 😍
Kesällä on mukava nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja lämmöstä,  kahvihetkistä terassilla, suloisista kesän tuoksuista ja mauista, vihreästä luonnosta ja kauniista kesäkukista, herkutella jäätelöllä ja mansikoilla. Ottaa aurinkoa ja pulahtaa sitten välillä järveen vilvoittelemaan. Kesässä on niin paljon mukavia juttuja 😊
Ystävätär sanoikin joku aika sitten "Olispa aina kesä ja lämmin.." Itse en tuota haluaisi, vaikka melkoinen vilukissa olenkin😉 Minusta kun tuntuu ettei tuosta lämmöstä ja auringosta oikein osaisi nauttia jos sitä olisi jokaikinen päivä luvassa. Eikä tämä kesä toki kaikille sovi, joten hyvä että välillä säät viilenee 😊 

Mikä sinusta on kesässä parasta?!





1v. arvontakin on nyt suoritettu ja voittaja on Ulla Annika. Laittaisitko vielä padenpaja@gmail.com osoitteesi, niin laitetaan kesäpakettia tulemaan 😊 Kiitos oikein paljon teille kaikille jotka täällä Päden pajassa käytte 💖 Tämä taapero-blogi jatkaa tallaamistaan iloisin mielin 😊

  Hyvää kesänjatkoa ja  Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille💖

T:Päde 😍


Kiva kun kävit blogissani♥

lauantai 14. heinäkuuta 2018

"Pään painan ruohikolle..."


"Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. 
En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä 
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, 
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.."
-Tove Jansson-

Zeus kyllä nauttii jokaisesta auringonsäteestä jonka kesä suo 😍👌
 Nämä kauniit kesäaamut onkin painettava tiukasti sielun sopukoihin ja sitten syksyn/talven aamuvilakoilla muistella tätä mukavaa lämpöä 😊 
Täällä aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja näin heti aamusta mittarissa on jo +25.4 

Millaiseen lämpöön siellä saatiin herätä?!


Mukava oli lukea viime postaukseen tulleita kommentteja.
Täällä minun blogissa vierailee kyllä aivan ihania ihmisiä 😍
          Kukkia teille kaikille🌸

Kaunista kesäpäivää ja ihanaa viikonloppua💖

T: Päde


Kiva kun  kävit blogissani♥ 

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Servettilakka askartelua sadepäivänä


Keväällä käytin ensimmäisen kerran servettilakkaa askartelussa ja ihastuin siihen kyllä todella 😊 Koska tänään on ollut sateenviettopäivä ilman mitään kummempaa ohjelmaa, niin kaivoin servetit sekä lakan esiin ja aloin sommittelemaan askartelupohjille kuvioita. "Pajan" kätköissä on aina valmiita styroksipohjia, kun olen niihin niin ihastunut. Näihin pohjiin voi askarrella vaikka mitä ja materiaalit kiinnittyvät hyvin tuohon styroksipintaan kiinni. Nyt valitsin pohjiksi muutaman sydämen mallisen ja yhden pyöreän kranssipohjan. Joku aika sitten kauppareissulla silmiin osui aivan ihania ruususervettejä ja niitä käytin nyt näitä askarteluja koristamaan. Minusta ruusut on niin kauniita  😍


Tässä askartelussa saa kyllä sommitella 😄 Servetin päällimmäisen kerroksen irroittaminen on pikkuisen sorminäppäryyttä vaativaa puuhaa, kun ovat niin kovin ohuita. Välillä meneekin homma ihan silpuksi ja sitten taas uusi yritys 😉 Kun kerros on irti, leikkaan siitä sopivan kuvan, sipaisen pikkuisen lakkaa alle ja kiinnitän kuvan askartelupohjaan. Päälle hyvin hellällä kädellä lakkaa, jotta kuva tarttuu kiinni. Servettilakka on siitä hyvää, että askartelut kuivuvat tosi nopeasti, ihan hetkessä. Toki riippuu kuinka paljon sitä lakkaa on pintaan sivellyt, itse en laita mitään kovin paksua kerrosta, kun en uskalla montaa kertaa ohuen servetin päältä sivellä, ne kun minulta hajoavat herkästi. Yhteen sydämeen käytin reunapalojakin, mutta en sitten muihin, kun ne reuna palojen pienet nypykät näkyvät kuivumisen jälkeen ja vaikka tykkäänkin ettei pinnan tarvitse olla ihan tasainen vaan saa olla rösöjäkin, niin noista nypyköistä en tykännyt 😉


Minusta kivoja sadepäivän puuhia on juurikin askartelu, mukava on myös odotella kun lakkakerros kuivuu ja siinä välissä vaikkapa siemaista kupponen lämpöistä kahvia, terassilla istuskellen ja ihan vaan kuunnellen sateen ropinaa katossa. Kesäsateessakin on kyllä oma tunnelmansa 😍

Miten siellä on vietetty sadepäiviä?! 😊🌂 

Suloista kesäpäivää sateesta huolimatta 
ja oikein ihanaa alkaavaa viikonloppua 💗




Kiva kun kävit blogissani♥