Nyt on ollut niin kuumia hellepäiviä, että ulkona ollessa on pidettävä virkistystaukoja vähän väliä. Että voikin kylmä juoma ja kesäherkut maistua hyvälle 😍 Pihakasvit on kyllä kovilla näillä helteillä vaikka niitä kastelisi aamuin ja illoin niin sittenkin meinaavat nuupahtaa. Pihoilla "hortoilu" on kyllä mukavaa puuhaa, yhtään en muista kenen blogista tuo sana pisti silmiin, mutta kyllähän hymyilytti. Se oli minusta jotenkin niin osuva. Sitä kun usein aamulla heti herätessä täytyy mennä pihalle kurkkimaan mitä yön aikana on tapahtunut ja iltaisin ennen nukkumaan menoa on vielä pihaa kierrettävä. Päivisin on toki käytävä kotona ollessa vähän väliä kurkkimassa kuinka se kasvu edistyy ja koska mikäkin nuppu aukeaa, eihän sitä koskaan tiedä tunnissakin voi tapahtua merkittävä muutos 😂 Joudutaanko siellä "kukkakierroksille" usein?!
Joissain asioissa tuo odottaminen ei ole kyllä ihan minun vahvimpia puolia, kaikki kun pitäisi tapahtua nyt eikä heti, niin ei millään malttaisi odottaa sitä nuppujen aukeamista 😉
Tänä kesänä onkin osa kukista kovin aikaisessa kukintansa kanssa ja joidenkin kukinta meni ohi niin hujauksessa, ettei niistä oikein kerennyt edes nauttimaan. Varmaankin tämä kuuma, kuiva kesä on vaikuttanut kasvienkin kukintaan, en tiedä 😊
Zeus siinä miettii "EI, ei se ole taaskaan satanut..." 😂😍
Eilen täällä kyllä ropsautti pikkuisen sateen, vaikka ei se kyllä kovin virkistänyt tuntui vaan vieläkin hautovammalta ilma sen jälkeen. Melkein olisi voinut ottaa saunavihdan mukaan ja mennä terassille löylyttelemään 😂 Sadetanssia pitää kokeilla, mutta se on tanssittava niin että sataisi vaan yöaikaan 😉
Eilen minä sain avattua instagramin tyttären avustuksella, koska "Sul on pakko olla insta..." 😂
Olen sitä joskus aikoinaan käyttänyt, mutta enhän minä enää muistanut siitä ja sen käytöstä mitään. Harjoittelua taas tiedossa 😉 Jos sinulla on tuo insta käytössä niin pistähän siitä vinkkiä 😍 Minun löytyy nimellä paivikki.padenp
Ihanaa kesäpäivää ja aurinkoista alkavaa viikonloppua 💖
T: Päde
Kiva kun kävit blogissani♥
Ihania kukkia! Täällä toinen vähän instagramin suhteen myöhäisherännyt :D Laitoin sinulle seurantapyynnön, Sinkkiksen ja heppajuttuja löytyy omasta profiilistani @jennisalvisto :)
VastaaPoistaKiitos ja kiva kun laitoit, minä kävinkin jo kurkkimassa, ihania kuvia♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaMitkä kesäkuvat! Sadetanssiin ilmoittaudun oitis mukaan.
VastaaPoistaJuu-u: odottamaan pitäisi edelleen opetella ja malttia, mutta minkäs teet, kun on kasvatettu malliin: että sen, minkä teet, teet heti etkä viidestoista päivä ynnä sen minkä teet, teet kunnolla tai ei sitten ollenkaan.... Mihins koira kirpuistansa? Leppoisia kesäpäiviä sinne kukkain keskelle:)
Hih..no niin täällähän laitetaankin sitten kesätanssit pystyyn:) Juurikin noin ja toisaalta olen kyllä ollut oikein tyytyväinen että ollaan juurikin tuollainen "Se mikä tehdään, tehdään kunnolla"- kasvatus saatu! Monta kertaa on elämässä tullut niitä kertoja vastaan että kun tietää antaneensa parhaansa niin lopputuloksen kanssa ei jää mitään jossiteltavaa:) Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaKauniita kukkia...ja nam mikä herkku. Helteistä viikonloppua :)
VastaaPoistaKiitos, kyllä tässä taas on sellainen "sulava" olo:)) Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaIhania auringonkukkia <3 Sulla on myös askartelumateriaalia kasvamassa, kiva nähdä mitä niistä aikanaan syntyy Annanko vinkin olkikukille? Toki kukat käyvät liimattaviksi sellaisenaan, mutta vänkyrät ja hauraat varret voi korvata sopivan pituisella ja paksuisella 'floristin' rautalangalla - esim. jos aikoo tehdä kuivakukkakimppuja.. Rautalanka nuppupohjaan ja se on siinä. Hellettä piisaa, vähempikin riittäisi, mutta sieltä se talvi tulee!
VastaaPoistaKiitoksia ja loistavasta vinkistä myös♥ Minulla onkin jo pieni suunnitelma mihin käytän noita "kasvatuslaitoksen" kukkia:) Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaKukkakierrokset kuulostavat tutulta! :) Ja jee, minut löytää instasta nimimerkillä @pipotus
VastaaPoistaArvasin että noita joutuu muutkin tekemään:) Kävinkin jo ihastelemassa kuviasi♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaKukat kauniita:) maukkaalta herkku näyttää:))
VastaaPoistaMinun hortoilu tänä kesänä ollu noitten siililasten hoito:),ovat niin pieniä,nyt yksi rääpäle nukkuu villahuivin mutkassa ,käänsin ruokakopin toisinpäin sain hyvän ,pesän.
vettä ja ruokaa ,kopissa,pienet lapset nukkuu paljon,syö ja nukkuu...:)))
joo!!
ilmoita hyvissä ajoin :) SADE TANSSIN AIKA?,onko vapaa tyyli vai mennäänkö zatzatsaa:)))....
ihanaa perjantaita:) ja viikonloppua!
Oih..pieniä siilipoikasia, en kestä♥ ne ovat varmasti maailman suloisin ilmestys, on kyllä harmi kun noita siilejä näkee nykyään niin kovin harvoin:( Kyllä minä tänä iltana sen tanssin aloitan jos ei mitään tapahdu päivän aikana..johan tässä sulaa pöksyihinsä:) Otetaan sitten ihan vapaalla tyylillä perjantain kunniaksi:)♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaIhanaa herkkua siellä ja kauniita kukkia <3
VastaaPoistaAurinkoisia päiviä (ja sateisia öitä)!
Kiitos, noita toivotaan:)♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaKauniita kukkakuvia. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos, Mukavaa kesäpäivää ja ihanaa viikonloppua sinne myös💕🌞
PoistaKärsivällisyys ei ole minunkaan hyveitä ja malttamattomana odotan kaikkea puutarhassa tapahtuvaksi. Minä olen Instassa myös. Tähän ei kai linkki saa, mutta osoite on tämä (linkki löytyy blogini oikeasta laidasta) https://www.instagram.com/laaksonen.hannele/
VastaaPoistaKiva kuulla, minä kävinkin heti etsimässä josko tuon löytäisin ja löytyihän se, kiitos kun vinkkasit:)♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaLaitoinkin IG-tilisi heti seurantaan <3 Hellettä toden totta riittää. Kukkakierroksia tulee tehtyä monta kertaa päivässä ja nyt olen ottanut tavaksi joka ilta tehdä lisäksi kuvauskierroksen :) Mukavaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiva kuulla, minäkin menin heti kurkistamaan millaisia kuvia sinun ig.stä löytyy ja löytyihän niitä, ihania kuvia♥ Minä kyllä arvasinkin että siellä tuota kiertelyä täytyy tehdä monta kertaa päivässä, teidän pihalla on sellainen kasvu kohina ja kun sitä satoakin pitää tarkkailla:) Mukavaa kesäpäivää ja viikonloppua sinne myös💕🌞
PoistaKauniit kukat ja kesän herkut pöydässä! <3
VastaaPoistaMeillä kosteusprosentti on valtava, noin 72-85% joka päivä ja öisin vieläkin korkeampi, joten osa kasveista ottaa kosteutta ahkerasti ilmasta. Mutta vettä kuluu paljon täälläkin, tottakai!
Kastelen puutarhan pensaat ja köynnökset joka toinen päivä ja kukkaruukut päivittäin. Kohta alkaa loma ja kastelujärjestelmä olisi ihan kiva saada toimimaankin....mutta onneksi ystävä on jo lahjottu kasteluhommiin Suomen lomani ajaksi. =)
Kukikasta viikonloppua!
Oho..millainen kosteus..siellä se sauna sitten onkin:) Ihana kun on tuollaisia ystäviä ja onpa kiva kuulla että olet tulossa suomeen lomailemaan♥ Sinulla on jo varmasti paljon suunnittelmia loman ajaksi, toivotaan että tätä kaunista keliä riittäisi silloinkin! Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaKauniita kuvia, kiitos!
VastaaPoistaInstassa olen majan molla ja pyynnön jo laitoin sinulle.
Tämä kuivuus alkaa jo huolettaa maanviljelijöiden suhteen. Kun haluaisin suomalaista ruokaa syödä, riittääkö sitä enää talvella. No mä olen tälläinen ainainen huolehtija.
Marjoja olisi hiukan metsässä, mutta en jaksa tässä helteessä sinne mennä ja sieniä ei varmaan edes tule. Asioilla on aina puolessa, vaikka lämpö on ihanaa.
Hyvää heinäkuun loppua!
Kiva kuulla, kiitos♥ Minä jo kävinkin "vierailulla" instassasi, ihania kuvia♥ Kyllä tosiaan vähän turhan lämpöinen on keli marjametsään, varjossakin tuntuu sulavan vaikkei tee mitään:) Kovin pieniä ja onnettomia näytti marjat meidän suunnalla olevan, joten täällä suosiolla odotellaan ensi vuotta:) Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaIhanat kesätunnelmat.
VastaaPoistaKiitos, Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaVoi Zeus parkaa. Kyllä on koirankin elämä aika kurjaa, kun on kuuma.
VastaaPoistaMeillä sama juttu. Yksi autoista on nyt joutunut seisomaan pihassa, kun yhden autotallin ovi on rikki. Autoon kun hyppää voisi surutta heittää vettä kojelaudalle ja vihtoa, varmaan tulisi kunnon löylyt.
Laitoin pyynnön sun instaseuraajaksi. Taitaa olla Johanna M tai sitten Omamaamansikka.
Zeus on ihan onnessaan kun pääsee mökille, siellä kun saa uida sielunsa kyllyydestä ja usein vaan lilluukin siellä rantavedessä:) Välillä näyttää siltä että se melkein nukahtaa seisovilleen sinne rantaveteen, niin tuntuu nauttivan:) Kiva kun laitoit,minä jo heti meninkin ihastelemaan ig.täsi,upeita kuvia♥ Mukavaa kesäpäivää💕🌞
PoistaIhanan kesäisiä kuvia :)
VastaaPoistaMinulla on insta käytössä keväästä saakka nimellä Arja Lavonius. Vähän laiskasti päivittelen, mutta joitakain kuvia sieltä löytyy.
Hyvää viikonloppua :)
Kiitos,Kiva kuulla ja minä kävinkin jo heti ihastelemassa, upeita kuvia♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania kuvia :) Kyllä joka päivä täytyy käydä kierros puutarhassa. Mulla on instatili blogiini, mutta en ole yhtään kuvaa päivittänyt sinne. Henkilökohtainen instatili vain. Aurinkoista viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla! Onhan sitten tuo blogitili valmiina jos joskus innostut sinne kuvia laittamaan:) Minä olen juurikin odottanut innolla että nuo olkikukat aukeaisi ovat minusta niin ihania:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhan hassua että teillä on lähes yhtä kuumaa kuin täällä (yöllä teillä taitaa olla mukavemmat asteet) .Juuri tänään juttelin veljeni kanssa, joka on kojuineen Raumalla kun siellä on ne kansainväliset markkinat juuri nyt, ja hän kertoi että oli 31 astetta, ja tukalan kuumaa, ja paljon vähemmän ihmisiä kuin normaalisti markkinoiden aikana; ihmiset eivät jaksa kuumalla olla niin ulkona. Täälläpäin sen vuoksi parhaat paikat helteellä ovat kauppakeskukset ,joissa on aina hyvä ilmastointi:)
VastaaPoistaIHanat kuvat, kauniit kukat:) Ja löysinkin helposti instasi:) Mukavaa viikonloppua Päivikki.
PoistaKiitos,on tosiaan lämpöä riittänyt:) Öisinkin on kyllä aika hiostavan kuumaa ollut, vaan harvoin täällä tällaisia kesiä on..koko viime kesän satoi niin korvaa sitä nyt:) Minäkin löysin sinun:)❤ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoista
PoistaKiitos,Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Lämpö hellii! Hieman kyllä huolettaa lämmön vaikutus vanhuksiin. Omatkin vanhempani sinnittelevät jakamisen äärirajoilla. Itse nauti eniten näistä lämpöisen leppeistä kesäilloista. Täytyy tallettaa muistin sopukoihin tunnelmat talven varalle. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoista
PoistaKiitos, tuo on totta varsinkin jos on sairauksia niin näin pitkät/tukalat helteet varmasti verottavat ihmisten voimia:( sen puoleen toivoisi välillä viileämpääkin vaikka kovasti lämmöstä tykätäänkin❤ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Kuumuus on sääilmiö, joka taitaa koskettaa kaikkialla Suomessa asuvia. Eniten huolestuttaa, kuinka eläimet, kasvit ja heikommassa kunnossa olevat ihmiset tästä selviävät. Aikoinaan kiersin sinun tavoin kastelemassa varmuuden vuoksi kaikki pihakasvit hellekesinä. Olen huokaissut helpotuksesta, ettei meillä ole enää isoa puutarhaa. Toivotaan, että tästä selvitään kunnialla ja vettä alkaa pian tulla.
VastaaPoistaOlen ollut muutaman kuukauden instassa ja se löytyy blogini nimellä. Kuvien lataaminen instaan on helppoa ja nopeaa. Kiva, että sinäkin olet nyt siellä. Pitääpä käydä moikkaamassa! Hyvää ja mielenkiintoista viikonloppua Päde!
Kiitos ja totta tosiaan kyllä tällaiset hellejaksot rasittaa niin meitä ihmisiä kuin luontokappaleitakin! Minä kävin myös mansikkaheinään kurkistamassa,ihanalta näytti❤
PoistaAurinkoista viikonloppua💕🌞
Ihanat värit ja kukat kuvissa. 😊😍🌺🌼🌻 Kyllä voisi pienen ripsauksen vettä sadella, luontoa varten. Täällä vanhempieni luona olen kantanut pihan kukille vettä jo aika lailla. 😁
VastaaPoista
PoistaKiitos, tuota vettä tosiaan toivotaan, voisi sataa vaikka öisin:) Ihana kun olette apuna juuri nyt kun pihat/kasvit huutaa vettä❤ Aurinkoista viikonloppua sinne teille💕🌞
Kerran päivässä tulee piha kierrettyä ja sitten iskee ahdistus kun pitäisi jaksaa kitkeä kukkapenkkejä. Ja tänään vielä loppui pihakaivosta vesikin... :(
VastaaPoistaVoi ei:( Kuinka siellä ilman vettä pärjätään..tuo se on näissä kuivissa kausissa kamalaa kun vaikuttaa ihmisten elämiseenkin niin kovin:( Sataisipa sielläkin pian❤👍
PoistaTsemppiä ja viikonloppuja💕🌞
Kauniita kukkakuvia! Olin n. 100 km autossa ja lämpötila ulkona +30 astetta, silloin tiesi, mitä kuumuus on. Kohta ollaan elokuussa ja silloin ilmat kylmenee pikkuhiljaa. Eiköhän nautita tästä lämmöstä, vaikka hiki virtaa. Mukavaa viikonloppua:)
VastaaPoista
PoistaKiitos,nyt ei kyllä tosiaan tee mieli lähteä pitkäksi aikaa istumaan autoon. Minä aionkin joka ikisen lämpösäteen "varastoida" muistiin ja sitten pala kerrallaan niistä nauttia syys vilakoilla:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Kauniita kukkia mutta nyt ei voi mitään. Silmissä vilkkuu vain vohveli ,kermavaahto ja mansikat...
VastaaPoista*Naurun purshkahdus* ja Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania kukkia, hyvin olet niitä hoitanut. Ja herkkuja, nam! Itselläni on olo rento ja hilpee, pihalla kun kasvaa vain vuorenkilpee! Ei edes kastella tarvitse :D
VastaaPoistaInstassa olen @millinmaa, tykkään kun sinne on niin helppo lisätä kuvia ja selata muiden.
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos,Tuo vuorenkilpi olisikin ihan täydellinen näillä keleillä pihalle:) Minä jo tuon instasi löysinkin, ihania kuvia♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaKukkakierros kuulostaa kivalta..niitä teen minäkin ja hortoilen myös..Mun insta löytyy https://www.instagram.com/kauniimpaakuinkoskaan
VastaaPoistaKivaa heinäkuun loppua☀️☀️☀️
Kiitos,Kiva kuulla ja minä kävinkin jo instaasi ihastelemassa, upeita kuvia♥ Samoin sinne ja Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaOi miten Ihastuttavia kesäkuvia, ja kerrassaan upeita kukkia. :) Aurinkoista ja kesäistä viikonloppua! <3
VastaaPoistaKiitos,Aurinkoista viikonloppua sinne myös💕🌞
PoistaIhania kuvia. Hyvin kukoistavat kukat ja kesäherkkua tekisi mieli maistaa.
VastaaPoistaOnnea Instatilille.
Olen ahkera pihakierros-ihminen, mutta erittäin laiska Facebook tai Instagram kävijä.
Hyvää viikonloppua sinulle!
Kiitos,On tämä kesä vaan niin mukava aikaa ja näin kesä aikaan ei oikein kukaan malta koneiden äärellä istuskella, kyllä sitten taas syksyllä/talvella enemmänkin:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania kuvia <3 On mahtava viettää päiviä ulkosalla, kunhan muistaa välillä olla varjossa ja juoda nestettä. Koirat köllöttelee varjon puolella ja Hehku käy monta kertaa päivässä lammessa uimassa. Kide ei vielä ole innostunut uimajutuista, katsotaan kun hän tuosta vähän kasvaa. Minä onnistuin saamaan näillä helteillä vuosisadan flunssan ja se on ollut hieman haasteellista. HUH! :) Olipas kiva juttu kun tulit instaan, seuraamispyyntö jo klikattu <3 Ihanaa lauantaita Päde halausten kera <3
VastaaPoistaKiitos, Ihana kun siellä on tuollaiset paikat ja karvakamutkin pääsevät halutessaan vilvoittelemaan♥ Voi ei..tuota flunssaa..kamalaa ja kun on vielä tälläiset kelit:( Toivottavasti on jo parempi!♥ Minä kävinkin jo sinun instassa, ihania kuvia♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhanat olkikukat. Entisessä elämässä kasvatin itse olkikukkia kuivattavaksi.
VastaaPoistaEnsimmäisestä kuvasta tuli ajatus, että nyt kauppaan hankkimaan vohvelitarpeita. Liian houkuttelevaa ;)
Kiitos, Minäkin noita olkikukkia kuivatusmielessä tuonne "kasvatuslaitokseen" laitoin kasvamaan. Pitäisi vaan saada niin kuivumaan että jäisi väritkin kauniisti:) Kyllä siinä useampi viesti tuli kun tuon kuvan julkaisin että meille on tulossa vieraita, sanoin vaan tervetuloa meidän mökin ovi kun on aina auki:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaOi onpa ihana blogikin sinulla.😊 Täytyisi ehkä herätellä omanikin taas henkiin. Joskus.😁 Olen yhtä malttamaton kukkien suhteen ja yksi lilja suorastaan tekee jo kiusaa.. Lakkasi yht äkkiä kasvamastakin ja ajattelin, että ei se kuki ikinä kunnes taas lähti kasvuun. Mielenkiinnolla odotan mikä sieltä nupusta avautuu, kun en ollenkaan enää muista mitä olen siihen kohtaan laittanut.😀
VastaaPoistaTerveisin Rockinlily
Kiitos,Kiva kuulla ja voi miten mukava että löysit tänne♥ En tiennytkään että sinulla on blogi, mikä sen nimi on?! Täältä kyllä löytyisi yksi innokas seuraaja jos sitä joskus alat herättelemään:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaAurinkoisia kesäpäiviä myös Sinulle ♥
VastaaPoistaT: Paula K.
https://kurulapaula.blogspot.com
Kiitos,Kiva kun laitoit tuon linkin niin pääsen vasta vierailulle:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania herkkuja helteisiin päiviin :) Nuupahtaa ne kasvit täällä meidänkin pihassa, vaikka yritän kastelukannun kanssa pihalla alvariinsa "hotoilla". Lämpimiä kesäpäiviä sinnekin :)
VastaaPoistaKiitos,Tämä päivä on myös ollut kuuma vaikka tuulikin enemmän kuin muina päivinä, kohta pitäisi aloittaa illan kastelukierros:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaSöimme juuri melkein samanlaista kakkua. :-D Ei ollut kyllä noin hieno, kun lätkin siihen torttupohjan päälle kamaa vain sikinsokin. Hyvää oli kumminkin. :-)
VastaaPoistaIhanaa kesäviikonlopun jatkoa ja iso pusu Zeukselle! <3
Kiitos, Isä aina sanoi "mitä sen on väliä miltä näyttää, kyllä se vatsassa sekaisin menee", kun ei olisi malttanut odottaa äidin herkkuleipomusten valmistumista:) ja tottahan se on..hyvää on vaikka olisi miten sikinsokin:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Poista...niin ja Zeus kiittää pususta:)♥
PoistaIhanaa silmille ja suulle.
VastaaPoistaKiitos,Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania kukkasia! Kuumuus on verottanut täällä ja osan kesäkukista olen joutunut laittamaan jo pois, kun ovat alkaneet näyttämään jo niin raaskuilta.Kuvaava sana kyllä tuo hortoilu, jo ihan tämän helteenkin johdosta.
VastaaPoistaNamkis mitä herkkua! <3 Täällä on herkuteltu kyllä niin, että mitenkähän käy, kun pitää syksyisempiä vaatteita päälle laittaa. Taitaa olla vaatteet kaapissa kutistuneet kesän aikana! ;)
Rapsutukset Zeukselle ja mukavaa lauantaita! <3
Kiitos, Kyllä tosiaan on kukat/kasvit kovilla! Niin täälläkin taas saattaa käydä että syysvaatteet ei mahdu päälle:) Kiitos rapsutuksista♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaHih, osuvasti sanottu sillä tosiaankin vois vaikka ulkona vihtoa, niin on kuuma :D
VastaaPoistaTuo instalinkki ei toiminut, höh. Minut löytää nimellä: maiccug
Hih, kiitos kun tuosta vinkkasit..no eihän se tosiaan toiminut, olen kyllä sellainen tumpelo näiden koneiden kanssa:) No yritin laittaa linkin uudelleen ja pistinpä varmuudeksi ihan nimenkin millä löytyy:) Minä menen sinun instaasi ihastelemaan:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaKyllä, kyllä, pihalla "hortoilu" on ihan vakio tapani rentoutua työpäivän jälkeen! Nyt kun olen muuttanut ja siten saanut aivan uuden pihan, niin tarkkailtavaa riittää sitäkin enemmän. Ig:stä löydyn @kaunismaessa ja lasten yllyttämänä meidän Luna- koirallakin on oma tili @lunamittelspitz :) Ihanaa kesäviikonloppua ja näkyillään myös Instassa! Terkut täältä Bulgariasta <3
VastaaPoistaKiitos terkuista siellä on varmasti ihanaa ja kivaa reissua teille♥ Tuo hortoilu on tosiaan hauskaa ja varsinkin kun on uusi piha niin on varmasti paljon kaikkea kivaa puuhasteltavaa:) Minäpä menen sinunkin instoihin tutustumaan♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaOlen onnellisena kesälomalla ja järven rannalla, kastelen siis itseni monta kertaa päivässä tässä helteessä. Tuntuu, että tää on ihan parasta lomassa, aina kun on kuuma, kävelee järveen jäähylle. No, pian tämä onni pääTtyy, helteestä en sitten tiedä. Onneksi lähellä on metsää, missä pääsee metsätietä kävelemään, saa edes vähän liikuntaa. Ihana puutarha sinulla!
VastaaPoistaKiitos,kuulostaa niin ihanalta sinun lomailu ja lomakelit on kyllä niin kohdillaan niillä jotka nyt lomailevat..ihanaa lomaa:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaKuumoo on tiälläkin, toivotaan jotta vähän helepottas viikon piästä! Auringon pittää kesällä paistookkin, kun lämpötila ois maltillinen. Mukavoo tulevoo viikkuu.
VastaaPoistaKiitos, on kyllä niin lämmintä piisannut ja lupasivat että koko ensi viikon jatkuu samat kelit:) Olisihan se tosiaan kiva kun välillä sataisi vaikka sitten yöllä ja viilenisi..sitten taas voisi päivät paistaa:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaKauniita kesäkuvia postaus täynnä!❤
VastaaPoistaTänä kesänä on tosiaan lämpöä riittänyt. Tuntuu hullulta toivoa sadetta, mutta niin se vaan menee.
Muista laittaa niitä sadetanssikuvia blogiinkin! 😉
Pitääpä ettiä sua instasta!
Kiitos, Tiedätkös tuossa juuri naurettiin ettei voi olla totta..koko viime kesä toivottiin "kumpa tuo sade loppuisi" nyt toivotaan että kumpa sataisi..edes vähän:) Hih..juu ehdottomasti ja kyllä tässä on oikeasti kohta kaikki keinot otettava käyttöön, jopa tanssi:) Kiva kun sinullakin on insta, pääsen ihastelemaan kuviasi♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhania kesäherkkuja ja kauniita kukkia! Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoista
PoistaKiitos,Kesä on kyllä niin mukavaa herkutteluaikaa😍Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
Ihana herkkukuva! Sen tunnelma on hieno. Helteisen kesäpäivän varjon suoja. Kaunis kuva.
VastaaPoistaKiitos,On kyllä ollut upeita kesäpäiviä😍Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaUpea kukka!
VastaaPoistaMiten paljon teillä töissä näkyy tuo helle? Tarkoitan asiakaskuntaa.
Kiitos,Paljon:( Raskaat on nämä kelit monille ja varsinkin niille joilla on sairauksia. On niin kovin pitkä tämä hellejakso ollut että lämpöuupumisia ja kuivumisia tulee. Hyvästä nesteytyksestä on kyllä itsekkin huolehdittava kun ulkona on.Eikä näytä vielä olevan helteisiin helpotusta luvassa, nytkin aurinko paistaa jo täydeltä taivaalta.Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaIhanat herkut ja kukat! Aurinkoista sunnunstaita!
VastaaPoistaKiitos,Näillä lämmöillä nuo kukat aukeaa kyllä nopsasti.Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaOi mitä herkkuja siellä 😋.. ja ihanat kukat 😍. Täällä vähän lomailtu ja säät on ollut kohdillaan ☀️, mutta kyllä tosiaan,sitä vettä voisi tulla ja vaikka vähän runsaammin 🌧
VastaaPoistaInstasta löytyy myös @anunaskareet ja pitääkin käydä heti katsomassa ig-tiliäsi 🤗
Ihanaa sunnuntaita ❤️
Kiitos,Nyt on kyllä loma kelit ollut enemmän kuin kohdillaan niillä jotka saavat lomailla. Kiva kun laitoit tuon instasi,ihania kuvia❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaOi miten rupesi tekemään mieli vohveleita:-)
VastaaPoistaJa instatililikin löydetty, mukavaa sunnuntaita!
Kiitos,Meidän mökissä ei nuo vohvelit pääse pilaantumaan:) Kiva,minäkin löysin sinun ihania kuvia❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaIhania kukkia ja kesäherkkuja! Näitä kauniita kuvia sitten talvella lunta kolatessa kaihoten katsellaan :D
VastaaPoistaItselläni viimeinen lomapäivä menossa ja työkaverien mukaan hikisellä ja hektisellä aamuvuorolla pääsen aloittamaan arkisen aherrukseni ;)
Hienoa Päde! Kävinkin heti klikkaamassa seuraa-nappia instassa :) Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä sinne kauniiseen puutarhaasi ja tsemppiä töihin ♥
Kiitos,Voi niin tehdään:) oon yrittäny tätä lämpöä ja tuntemuksia varastoida jotta sitten vilakoilla pääsee lämmittelemään:) Tsemmpiä siihen lomalta paluuseen ja toivotaan pehmeää laskua vaikka hurjan kuuma onkin❤👍 Sinunkin insta löydetty,ihanat kuvat❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaKesä kuumana ja tyttö nuorena...eiii miten se olikaan :-D
VastaaPoistaHelle sekottaa pään ja juomat. Nyt saa kiskoa nestettä enemmän kuin tarpeeksi. Nuita herkkuja voin vaan syödä silmilläni, mutta kukat ovat parasta silmänruokaa. Kesä jatkukoon :-D
Kiitos,Hih..juuri noin ja kylmää juomaa on tosiaan tänä kesänä mennyt muutaman järven verran:) Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaUpeita kukkasia, kyllä ilo on hortoilla niitä katselemassa. Minulla kukkaset kotona ruukuissa ulkona, mutta niin kuumaa, että eivät kauniita. Mökillä saaressa on kauniimmat, kun täällä ei koskaan niin tukalaa, kuin mantereessa.
VastaaPoistaNiittykukkasia ja metsän kukkia myös rakastan.
Vesi herahti kielelle, ensi viikolla pakko tehdä vohveleita😂 Mukavaa alkavaa viikkoa
Kiitos,Nyt on tosiaan kukat/kasvit kovilla. Ihana kun on tuollainen mökkipaikka❤Nuo vohvelit on kyllä niin herkkua:) Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaUpeita kukkia!
VastaaPoistaKyllä trooppinen helle on hellinyt meitä harvinaisen pitkään. Näitä muistellaan kun pakkanen paukkuu ja on pimeää...
Täytyypä mennä instaan tutkailemaan...
Kiitos,Näin tehdään:) Sinunkin insta löydetty,ihania kuvia❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaIhana kesäpostaus!! Minun Insta on nimellä carolalehtonen:) Mukavaa viikon alkua sinulle!!
VastaaPoistaKiitos, Kiva on päästä instaankin ihailemaan kuviasi❤ Aurinkoista alkanutta viikkoa sinne myös💕🌞
PoistaAina kun näen pinkkiä, niin sinä tulet mieleen, hih... ihanan tutunväristä kukkaloistoakin pihallasi... Minä tunsin eilen olevani kukkakierroksella. Meni ihan iltaan, kun lähdimme keski-Suomesta ajelemaan kotia kohti ja jo alkumatkasta pellonreunassa aurinkoa palvovat auringonkukat osuivat silmään.... nytkö ne jo noin suurina ja avoinaisina?? Wau... upeita peltoja ja reunuksia... loppumatkasta, kun hämärtyi, niin oli jotenkin suloista kun auringonkukat painoivat lehtiään suppuun... nukkumaan olivat selvästi käymässä... voi tätä ihanaa Suomen luontoa!!
VastaaPoista
PoistaKiitos, hih tosiaan tätä pinkki faniutta:) Kuulostaa upealta ja todellakin täällä suomessa on niin paljon kaunista❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
Pihalla hortoilu on kyllä niin osuva ilmaus.:-) Ensimmäinen hortoilukierros pitää tietenkin tehdä jo heti aamutuimaan pellava-aamutakki päällä kahvikupposen kera ja siitä sitten sitärataa päivänmittaan aina kun tarve iskee. :-)) Suloista suviviikkoa sinne. -Katja
VastaaPoista
PoistaKiitos,En yhtään muista mistä blogista tuo hortoilu pisti silmään mutta se hymyilytti heti:) Kuulostaa ihanalta hortoilulta sielläkin:)❤Aurinkoista alkanutta viikkoa sinne myös💕🌞
Upeaa kukkaloistoa siellä <3 Siis tämä kesä on ollut ihan uskomaton, kaunis , upea ja kuuma <3 Kukat ovat tosiaan kukkineet niin ajoissa, että nyt ihan ihmeissään katselee pihalla, kun oikeastaan mikään ei kuki missään. Mutta ei se mitään, kesä on kaunis silti.
VastaaPoistaKiva kun olet intsassa. Oma tili löytyy ihan souliina nimellä, menenkin katsomaan oitis sinun tilisi:)
Ihanaa viikkoa<3
Kiitos ja todella on kyllä lämpö ja kesänkauneus tänä vuonna meitä hellinyt:) Kiva kun vinkkasit tilistäsi niin pääsen ihastelemaan kuviasi:)❤Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaUpeita kukkia teidän pihalta löytyykin <3 Kaunista kukka"merta"joka suunnassa :) Sinulla on taito luoda ihanaa tunnelmaa niin sisällä kuin ulkonakin <3 Zeukalle rapsutus <3 Peukku tyttärellesi joka patisti sinut vihdoin instaan :) nyt siellä sit minäkin käyn useammin katsomassa josko olisit laittanut kuvia :)
VastaaPoistaHeinäkuun viimeinen päivä ja elokuu ihan nurkan takana, jee siitä taitaakin tulla aikamoisen hauska kuukausi :) <3
Kiitos syssyseni ja Zeus kiittää myös❤ On tämä kesä taas mennyt suhauksessa vaan mukava kun on kaikkea jännää vielä tulossa:) Niitä nojatuoli matkoja odotellessa:)♥ Ihana elokuu tulee! Aurinkoista alkanutta viikkoa💕🌞
PoistaKoira pikkuinen on niin söpö ❤️ Ihana kuva missä se on ulkoterassilla.
VastaaPoistaKivaa elokuun alkua !
Kiitos, joka aamu ollaan käyty Zeuksen kanssa katsomassa josko nyt olisi yöllä satanut ei ole vielä näkynyt:) Ihanaa alkanutta elokuuta sinne teille♥
PoistaVoi kyllä kukkakierros on tehtävä kerran, kaksi tai monta kertaa päivässä. Olen välillä miettinyt, että mitähän naapurit ajattelevat, kun pysähdyn tutkailemaan kukkien kasvua ja näennäisesti ei mitään erityistä katsottavaa ole 😀
VastaaPoistaIloista elokuun alkua ja tummenevia iltoja 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com
Kiitos ja tuo kuulostaa niin tutulta, joskus sitä myös miettii että varmaan naapurit pitävät ihan kahelina kun juuri tunti taaksepäin samoja kukkia oli katselemassa:) Kuinka sitä jokaisesta pienestäkin uudesta nupusta voikin tulla niin iloiseksi:) Ihanaa alkanutta elokuuta♥
PoistaInsta ei ole minulle auennut. Yritän selvitä vielä toistaiseksi blogilla ja naamakirjalla.
VastaaPoistaMukavaa elokuuta!
Kiitos, Nykyään on niin paljon erilaisia some-muotoja, että jokaiselle varmaan löytyy se "Oma juttu" mitä tykkää käyttää ja mikä tuntuu itsestä hyvältä ja sehän riittääkin:)♥ Aurinkoista viikkoa💕🌞
PoistaHortoilu puutarhassa - sekä omassani että naapureitten - kuuluu lemppareihini. Kaunis punainen daalia, ihana.
VastaaPoistaKiitos, Tuo hortoilu on tosiaan mukavaa:) Juuri pääsin töistä ja olihan se kierrettävä piha ympäri..mitä on päivän aikana kerennyt tapahtua, ei muuta kuin sitä vettä odotetaan edelleen:) Aurinkoista viikkoa💕🌞
PoistaIhana koira. <3 Kaunis piha, kauniita kukkia. Olet luonut kauniin tunnelman. Kukkakierros on päivän paras juttu, pitää aina päästä omia kukkia ihailemaan. Mukavaa elokuuta!
VastaaPoistaKiitos, Zeus on niin hyvä apuri ja maailman paras räkättivahti:)♥ Kukat on vaan niin ihania, harmi vaan että minulla ei ole varsinaisesti hortonomi taitoja, eikä yhden yhtä kasvia sisällä:) Kiva olisi talvi aikaankin vihreistä/kukista nauttia..vaan kun kaikki kasvit meinaavat olla kovin lyhytikäisiä minun hoidossa:) Aurinkoista viikkoa💕🌞
PoistaIhanat kuvat! Mukavaa ja kesäistä elokuuta!
VastaaPoistaliisa.photography nimellä löydyn instasta :)
Kiitos,Kiva kun vinkkasit instasi minun pitääkin mennä ihastelemaan:)♥ Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaKauniita kukkia. Ymmärrän tuon hortoilun vaikkei olekaan minun juttu. En tiedä, olisiko, jos olisi muukin kuin kerrostalon piha. Tosin jotkut sitäkin innolla hoitaa.
VastaaPoistaKiitos, Lapsena asuin kerrostalossa jossa meillä oli parveke, äitini oli innokas viherpeukalo niin että parveke oli sellainen ihana vihreä/kukka/kasvi keidas..usein levitettiin viltti parvekkeen lattialle siskojeni kanssa ja luettiin siellä kirjaa, naposteltiin kesäherkkuja ja nautittiin auringosta:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaMahtavaa insta lähti seuraukseen ja sinne vaan alat kaikkia ihania kuvia laittamaan mitä sinulla on, turhia miettimättä, niin siitä se lähtee.
VastaaPoistaIloista viikonloppua <3
Kiitos,minäpä menenkin ihastelemaan kuviasi♥ Tuolla instassa on kyllä vaikka mitä ihanaa! Aurinkoista viikonloppua💕🌞
PoistaIhunia kukkakuvia <3 Muksua Viikonloppuja sinne Teille!
VastaaPoistaKiitos, Jotkut kukista kukkivat tänä vuonna niin hurjan nopsasti ettei oikein kerennyt edes tajuta kun kukinta olikin jo ohi..varmasti nämä hurjat helteet osa syynä tuohon nopeaan kukintaan:) Aurinkoista viikonloppua💕🌞
Poista