
Minun kesän Top 5 listaan oli kertynyt jo mökkisauna, mansikat, kukat ja jäätelö 😊
Viimeiseksi listaan valitsin pörriäiset ja varsinkin perhoset😍 Viime kesänä rakensimme useamman "perhospenkin" ja tänä vuonna niissä on tosiaan vierailijoita käynnyt 😍 Tänä kesänä lisäsin vielä punahattuja, olkikukkia, harjaneilikoita ja mirrinminttua. Perhosten ja pörriäisten eloa ja hyörinää kukissa on mukava seurata 😊
Sellainen pikkuisen outo huomio kyllä tänä kesänä tehtiin, että vaikka meidän pihalla paljon perhosia ja pörriäisiä pyörikin, niin juuri yhtään ampiaista ei näkynyt. 😮
Oliko teidän pihoilla tänä kesänä ampiaisia?! 🐝
Kesä on ohi ja syyskuu on alkanut.
Joka syksy sitä ihmettelee samalla lailla, että mihin kummaan se kesä sujahti?! 😉
Kauniista kesästä saatiinkin tänä vuonna nauttia.
Meidän kesän kruunasi kuopuksen lakkiaiset 😍
Pitihän sitä taas silmäkulmia pyyhkiä kun lapsi tuon ylioppilas lakin päähänsä koululla laittoi.
Muut näkivät nuoren naisen niiaamassa ja vastaanottamassa valkolakkiaan. Minä vain sen äidin pienen lettipään, joka vielä hetki sitten leikki nukeilla ja pohti minkä vuoksi puolukat on punaisia?
tai voiko keijut tanssia myös yöllä kun on pimeää? 😊
Onnellisia, ylpeitä ja kiitollisia ollaan rakkaasta murmeli kolmikosta joka ikinen päivä 💗
Illat ovat jo alkaneet hämärtymään ja kynttilät on pikkuhiljaa kaivettava esiin.
Tunnelmalliset syysillat onkin minusta syksyssä ihan parasta😍
Ihanaa alkanutta syksyä kaikille💗🍂🍁
![]()
Kiva kun kävit blogissani
♥
Ihanat kuvat.Onnea ylioppilaalle.Minun lapsenlapseni sai myös valkolakin.Hyvää alkavaa syksyä sinne,
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Lämpöiset onnittelut lapsenlapsellesi valkolakista♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaUpeita valokuvia, ja samalla teit teitympäristöteon,kun rakensit hyönteisille hyvät pörräilymahdollisuudet.
VastaaPoistaJaettu ilo on paras ilo ;)
Onnittelut äidille ja tyttärelle!
Hyvää syyskuuta kaikille xx
Kiitoksia paljon♥️ Noissa "perhospenkeissä" on vieläkin eloa vaikka syksy onkin jo alkanut:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea tuoreelle ylioppilaalle! ♥
VastaaPoistaAmpiaisia ei muuten täälläkään ole paljon yhtään näkynyt. Ihania perhoskuvia!
Kiitoksia paljon♥️ Oli tosiaan outo ampiais kesä. Koko kesän sai istuskella terassilla rauhassa eikä kahvipöytiäkään tarvinnut sen kummemmin peittää, yleensä kun ampiaiset ovat halunneet oman osansa niistä kesäherkuista:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnistunut kuva nätistä ylioppilaasta:) Onnea hänelle ja perheelle:)
VastaaPoistaEilen koiralenkillä mietin vuodenaikoja. Minä kyllä tykkään syksystä ja kesän alkukin on tosi ihanaa aikaa:) Kesäkin on tietenkin mukavaa mutta liian kuuma on liian kuumaa:) Siis kaikki vuodenajat ovat tavallaan kivoja, talvi mukaanluettuna:)
Kiitoksia paljon♥️ Tuo on kyllä niin totta:) Kaikissa vuodenajoissa on jotakin mitä aina niin kovin odottaa:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaMinäkin olen perennapenkkiin mökillä yrittänyt valita ja lisätä pikkuhiljaa nimenomaan "pelasta pörriäinen" ja houkuttele perhosia kukkia.Jonkin verran näkyi ampiaiasia kyllä ja perhosia tänä kesänä ilahduttavankin paljon.
VastaaPoistaOnnittelut vielä tyttärenne ylioppilaaksi pääsystä, niin hieno hetki ja saavutus aina nuoren elämässä, josta saa olla iloinen ja onnellinen. Mukavaa syyskuuta sinne!!
Kiitoksia paljon♥️ Kiva kuulla, että sielläkin on "pelasta pörriäinen" kampanja menossa:) Hurjan paljon tosiaan tänä kesänä perhosia vieraili pihalla! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKauniit perhoskuvat. Nyt on ollutkin hyvin perhosia kun on ollut aurinkoista. Minusta nokkosperhosia on esiintynyt tavaonomaista enemmän.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kiva kuulla! En muista aikoihin nähneeni suruvaippoja ja tänä kesänä niitä oli pihalla paljon:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaBeautiful photoes all of them :)And I love that sauna thing you are doing So nice!
VastaaPoistaI wish you a wonderful autumm :)))
Thank you so much♥️ Have a lovely autumn♥️
PoistaUpeita perhoskuvia kera kauniin nuoren naisen! Mieleenpainuva vuosi, kun syyskukkien kera valkolakit päähän painettiin!
VastaaPoistaSyystäkin ylpeyttä tuntea saa...
ja äidin silmäkulmaa kostuttaa
muistot pellavapään täytyykin säilyttää!!
Uusille poluille, mielekkäille,
rakentamaan elämää - omannäköistä - itselle tärkeää!!
Kiitoksia paljon♥️ Kyllä sitä tosiaan niin ylpeä saa olla tuosta rakkaasta jälkikasvusta, ihania muistoja syntyy noista hetkistä! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKuvasta päätelleen kyllä: keijut voivat tanssia läpi yön:) Onnittelut valkolakille ja myötäistä matkaan!!
VastaaPoistaTälläpä myös yksi suuri pörriäisten (miinus ne vihamielisesti katsovat ampiaiset) suuri ystävä: luonnossa on näkynyt enemmän hyönteisiä ja etenkin perhosia kuin viime kesänä. Mökillä käydessä riitti riesaksi iholletulijoita hyttysten ja hirvikärpästen muodossa, mutta nyt kun kysyit ovat kesän bongatut ampiaiset laskettavissa yhden käden sormilla.
Kirpeyttä aamun alkuihin ja lempeää hämäränhyssyä sekä kynttiläintuiketta pimeneviin iltoihisi:)
Kiitoksia paljon♥️ Mihinhän kummaan ne ampiaiset on kaikonneet.. Minä ensin ajattelin että minun alkukesästä kyhäämä "ampiaispelotin" oli toiminut, mutta sitten havaitsin ettei täällä meidän suunnilla niitä näkynyt muutenkaan:)) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOi mitä herkkuja ja kaunis neitokainen! Hänelle onnittelut! Vanhemmille toki myös!
VastaaPoistaTunnelmallista alkanutta syyskuuta! :)
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnittelut ylioppilaalle! Ja ilontäyteyttä perheelle :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaTein ihan saman huomion, kuin sinäkin. Perhosia ja kimalaisia oli runsaasti, mutta ampiaiset loistivat poissaolollaan. Kaunis kuva suruvaipasta ja muistakin perhosista.
VastaaPoistaLämpimät onnittelut valkolakin saaneelle, kuin myös vanhemmilleen.
Mukavaa alkanutta viikonloppua. Nautitaan hämärtyvistä illoista ja kynnilöiden tunnelmasta.
Kiitoksia paljon♥️ Noita hämärtyviä syysiltoja ja kynttilöiden tunnelmaa onkin jo innolla odotettu:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKesä meni niin hurjaa vauhtia tänä vuonna jos samaan tahtiin vuosi vuodelta lyhenee niin kohta kesä on vain hujaus. Pörriäisiä ja perhosia on ollut paljon. Ampiaiset on hävinnyt toivottavasti ei kokonaan.
VastaaPoistaKiitoksia paljon kommentista♥️ Tosiaan kesä sujahti ihan liian nopsasti:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea nuorelle ylioppilaalle!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaMeilläpäin on ollut vähän perhosia liikenteessä tänä kesänä.
VastaaPoistaHieno kuva suruvaipasta, hyvin poseeraa siinä :)
Kiitoksia paljon kommentista♥️ Noita suruvaippoja näkyikin tänä kesänä paljon enemmän kuin aiempina kesinä:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKaunis ylioppilas <3
VastaaPoistaMeillä on näkynyt ampiaisia, mutten osaa verrata aikaisempiin kesiin, huomio on ollut muissa murheissa.
Kiitoksia paljon♥️ Ikävä kuulla että murheita.. Toivotaan sinne kauniita ja murheettomia syyspäiviä! Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnitteluni Ylioppilaalle ja koko perheelle. Ihanaa tarinaa olet kirjoittanut ja niin kauniit luontokuvat. Ampiaisia ei kyllä meilläkään näkynyt, eikä itikoita, hyttysiä, mitä ne sitten ovatkaan, ei yhtään kutitellut tänä kesänä. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Harvinainen kesä:) Juurikin hoksasin ettei tänä vuonna ole tosiaankaan tullut itikoiden puremista kärsittyä:)) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaIhanat perhoset ja kaunis nuori neitonen valkolakissaan. Isot onnittelut täältä hänelle ja äidille. Nämä ovat niitä elämän tähtihetkiä.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Nuo on tosiaan niitä hetkiä jotka eivät koskaan unohdu:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaTein saman huomion, että amppareita ei tänä vuonna juurikaan ollut. Tosin meillä ei ollut edes hyttysistä riesaa. Sen sijaan perhosten väriloistoa ihailtiin. Niitä oli paljon. Ensi vuodeksi ajattelin rakentaa hyönteishotellin, kun tänä vuonna se jäi tekemättä. Pitää tukea näiden hyödyllisten hyönteisten elämää kaikella tavalla :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon kommentista♥️ Kiva kuulla, varsinkaan noita hyttysiä ei ole ollut ikävä...vaikka toki tärkeitä ötököitä ovatkin:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea kauniille kuopukselle!
VastaaPoistaMeillä perhosia on ollut tavallista vähemmän. Olen tietoisesti istuttanut enemmän perhosia houkuttelevia kasveja puutarhaan, mutta pörriäiset ovat ne vallanneet.
Enpä ole kovin paljon ampiaisia tänä kesänä nähnyt. Viime kesänä niitä oli runsaasti, nyt enemmän kimalaisia.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Kiitoksia paljon♥️ Ensi kesänä taitaakin sitten olla ampiaisten ja itikoiden kesä:)) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKauniita kuvia perhosista. Minä en ole nähnyt yhtään ampiaista,se on outoa.
VastaaPoistaOnnea tyttärelle. Hyvää syksyä sinulle!
Kiitoksia paljon♥️ On kyllä jännä lukea näitä kommentteja, kun tosiaan näyttää siltä että monessa paikassa ne ampiaiset ovat loistaneet poissaolollaan koko kesän! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaPerhoset ja pörriäiset on niin hauskoja. Mä olisin pikkuterassilleni halunnut kukkia, jotka noita houkuttelee mutta Usko-kissa on kova perhosten jahtaaja niin enpä sellaisia kukkia sitten hankkinut. Muutaman uskalias perhonen on nimittäin päätynyt kissan suuhun.
VastaaPoistaIhanaa syksyä Sinulle.
Kiitoksia paljon♥️ Voi Uskoa, enkä kyllä ihmettele että kissoja perhoset kiinnostaa:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaUpeita kuvia olet saanut napattua perhosista! Pidin erityisesti ensimmäisen kuvan neitoperhosesta. Nyt on ollut paljon perhosia liikkeellä, kun keväällä munitut kuoriutuvat.
VastaaPoistaAmpiaisia tosiaan ei ole onneksi näkynyt! Viime kesänä niitä sitten olikin tämänkin edestä. Meilläkin oli tontilla 4 maa-ampiaispesää. Oli niissä varomista, plus kaikki ulkorakennuksissa olevat päälle. Josko nyt tämä kesä olisi pitkästä aikaa sellainen, ettei tulisi pistoja!
Jotenkin se on kyllä todella haikeaa, kun lapset aikuistuvat! Mutta on ihanaa nähdä kuinka upeita ja fiksuja heistä kasvaa.
Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!
Kiitoksia paljon♥️ Ihan liian nopeasti nuo lapset kasvavat:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaIhanat perhoskuvat 👍❤🥰
VastaaPoistaNyt kun kysyit, niin sama huomio. Ampiaisia on ollut tosi vähän. Toisin kuin viime kesänä.
Kimalaisia on kyllä ollut runsaasti.
Onnea ylioppilaalle ja äidille ja läheisille ❤
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKomeita perhosia, täällä meilläpäin on näkynyt todella vähän perhosia tänä kesänä. Sitruunaperhosen näin viikko sitten. Ihana ylioppilas sulla kuvassa!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaIhanaa, kun on paljon perhosia pihassa! Niitä on niin mukava seurata samoin kuin muitakin pörriäisiä. Jonkun verran on kimalaisia ym vastaavia mökkipihan kukissa käynyt, mutta ovathan ne vähentyneet surullista kyllä.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaPerhoset..enpä ole tainnut nähdä yhtään perhosta vastaavasti meidän pihalla.Amppareita Väinön riesana ainakin ,,niitä on joutunut ajamaan takaa;))
VastaaPoistaPaljon ONNEA uudelle Yli-Oppilaalle! ja vanhemmille ,joilla kaikista tärkein rooli "kasvatus/rakkaus/huolenpito"= rajat ja rakkaus!:)niinkuin sanoit koko ;)murmeli kolmikolle:))
Ihanat herkut !!
Syksy tuo kynttilät ja lyhdyt meille iloksi!
Oikein IHANAA ALKANUTTA Syksyä ,Sinulle!!🧡😊💛
Kiitoksia paljon♥️ Sinnekköhän ne kaikki ampparit on sitten pesiytyneet:) Vanhemapana sitä mielellään täyttäisi lasten elämän kaikilla kivoilla asioilla ja pelkillä naurun/riemun hetkillä, jotta lapsuudesta jäisi paljon ihania muistoja!! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaSe on kyllä hyvä asia kun ollaan oikein valtakunnallisesti havahduttu tähän pörriäis-asiaan. Perhoset ovat kyllä saaneet söpöjä ulkoasuja <3
VastaaPoistaJa herkistyyhän sitä kun oma lapsonen saavuttaa toivottuja tavoitteitaan, ihana sellaisia on juhlistaa.
Kiitoksia paljon♥️ Tuo on niin totta!! "Pelastakaa pörriäinen"!!! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea ylioppilaalle! Täällä on myös perhoset ja kaikenlaiset pörriäiset pyörineet kukissa koko kesän ja sama meininki jatkuu edelleen. Olen kyllä ampiaisiakin nähnyt. Vähemmän kyllä niitä. Pirteää syksyä!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaPerhoset ovat niin kauniita ♥ - ja onnea nuorelle ylioppilaalle ♥
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaKesä meni taas uskomattoman nopeasti, kuten aina. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin aika kuluu. Paljon onnea ylioppilaalle. Joko on seuraava askel tiedossa?
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Seuraava askel on jo suunnitteilla:) Töihin menee nyt hetkeksi ja siinä samalla lukee ensi kevään pääsykokeisiin...haaveita pitää olla:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaIhania perhoskuvia.
VastaaPoistaAmpiaisia ei ole näkynyt, enkä ole niitä kaivannutkaan. Mutta outoa, kun nyt mainitsit.
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea uudelle ylioppilaalle ja äidille myös <3
VastaaPoistaKaunis nuori nainen.
Ihania perhoskuvia olet ottanut kesämuistoiksi ja todellakin, minne se kesä vilahti?
Meillä sataa ja tuulee.....erittäin syksyiseen malliin!
Poutaista ja lämmintä syksyä sinulle <3
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaTunnelmallisia iltoja kynttilöiden valossa, sohvalla möllöttäen, sitä odotellessa... :) Ihana kesä, mutta ihan mukava ottaa vastaan syksykin. Aika aikaansa kutakin. :)
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea uudesta ylioppilaasta kaikille asianosaisille. Tuosta on hyvä suunnata eteenpäin,kaikki ovet ovat auki.
VastaaPoistaKyllä perhoset ovat kauniita. Jokainen aivan oma yksilönsä.
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaPerhosia on ollut ihanan paljon. 💗 Mutta ei ole meilläkään amppareita näkynyt. Pudonneita omenoita ollaan kerätty jo neljä traktorin kauhallista, mutta yhtään ei ole tarvinut amppareita paeta. Normaalisti amppareita on kuhissut pudonneitten omenien kimpussa. 😟
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaPaljon onnea ylioppilaalle! :)
VastaaPoistaMäkin hämmästelin tänä kesänä sitä, että yleensä tuossa meidän pihalla pörrää ampiainen tai pari mutta nyt en koko kesänä nähnyt yhtäkään :O Kimalaisia ja perhosia kyllä riitti ja niitä mielellään seurailee! Mukavaa viikkoa sinulle ♥
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaIhania perhosia!
VastaaPoistaKyllä nuo aina tunteita herättää nuo omien lasten virstanpylväät!
Leppoisaa syksyn jatkoa!
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaNiin upeita perhoskuvia wow. Upea ylioppilas ja miten kauniisti mekko ja lakki sopivat yhteen. Onnea teille kaikille. <3
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaNiin kauniita perhosia ja pölyttäjiä. Onnittelut Tyttärelle ja perheelle näin jälkijunassa vielä. Teillä on ollut ihanat juhlat! Luin jostakin, että erityisesti koivu sopisi ötökkähotellin materiaaliksi. Toivotaan hyönteisille hyvää talvehtimista ja ensi kesän runsasta kukkasatoa ravinnoksi. Hyvää syyskuuta!
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Näin toivotaan, että talvi olisi hyönteisille ja kasveille lempeä! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnittelut ylioppilaalle näin jälkikäteen :)
VastaaPoistaKuvasi ovat niin kauniita ja niistä tulee ihana kesäinen tunnelma. Vielä pari viikkoa sitten näin perhosia vuokramökillä, nyt kaupungissa en ole niitä enää nähnyt.
Iloista syyskuun jatkoa sinulle ja perheelle <3
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaHienoja perhoskuvia!
VastaaPoistaMyöhästyneet onneittelut ylioppilaalle ja ylioppilaan äidille!
Kiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaTeilläkin on vietetty lakkiaisia!❤ Onnea päivänsankarille ja äidille! Kyllä se jaksaa kummastuttaa, miten äkkiä ne lapset kasvaa.
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Niin totta! Välillä sitä pitää ihan pysähtyä ja huohtaa pitkään...että mihin kummaan tämä aika sujahtaa?! Vanhempana vaan toivoo että lapsilla olisi paljon kivoja lapsuusmuistoja:) Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa viikonloppua♥️
PoistaOnnea vielä täältäkin ylioppilaalle. Kesä tosiaan sujahti ja työn touhussa ollaan. Mukavia syyspäiviä🍁❤
VastaaPoistaKiitoksia paljon♥️ Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa sunnuntaita♥️
PoistaOi onnea ylioppilaalle kuten äidillekin! Minun pojan vanhin poika pääsee ripille kahden viikon päästä, mummi tässä ihmettelee mitä hän muistaa rippikoulusta kun kävi jo ennen koulun alkua?!
VastaaPoistaYhtään ampparia en ole mökillä nähnyt ja perhosiakin tosi harvakseltaan kun metsää vaan vieressä eikä mitään kukkia, käyn niin harvakseltaan että kuolevat kun en ole paikalla, matkakin pitkä. Ainoa oli kesäkuu kun vietin paljon aikaa, nautin suvesta vaan:-))
Kiitoksia paljon♥️ Teillä onkin sitten kohta juhlat! Onneksi pääsivät nuo rippikoulut kuitenkin käymään tänä vuonna. Kovin on vaihtelevia vuodet, kun yhtenä kesänä noita ampiaisia oli ihan hurjan paljon ja olivat vielä niin kiukkuisia että tosiaan piti varoa! Kauniita syyspäiviä ja Leppoisaa sunnuntaita♥️
Poista