tiistai 14. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen hyggeilyt


Pääsiäinen sujahti vapaita viettäen ja hyggeillen. Kylläpä olikin mukavaa pitkästä aikaa viettää vähän pidempää vapaata perheen kanssa yhdessä. 
Tuo sana hygge tulee Tanskasta ja sitä on hieman vaikea määritellä miksikään tietyksi asiaksi. Ajatellaan että se on jotakin sellaista mikä tuottaa hyvän olon ja mielen, niin itselle kuin muillekkin. Yleensä tuolla hyggeilyllä tarkoitetaan jotakin asiaa joka tehdään, rennosti, kiireettömästi ja nautiskellen.😍

Nyt kun oli kunnolla aikaa, 
aloitin Pääsiäis hyggeilyni pitämällä pienen tee-suklaahetken ja luin postista tupsahtaneen Maatiaiskanasen elämää blogista tutun Hillevi Joutjärven puutarhakirjan.😊 Jo kirjan ihana kansi antoi viitteitä siitä, että sisällä on jotakin kaunista ja niin olikin. Tämä kirja oli tosiaan sellainen lukuelämys, josta mielellään vinkkaa muillekkin. Kirjan sivuja käännellessä/lukiessa sellainen ihana kesän ja auringon lämpö tulvahti esiin. Samalla pystyi melkein haistamaan suloiset kesäntuoksut ja kielen päällä tuntui kiva kutina katsellessa itse kasvatettujen kesäherkkujen kuvia. Ihasteltavaa ja luettavaa kirjassa kyllä riittää. Kirjassa käsiteltiin mm. Puutarhan merkitystä ihmisten hyvinvoinnille, Millaisia aistituntemuksia puutarha herättää, Siemenistä kasvattamista, Taimia, Perennoita, Hyötypuutarhaa, Kasvihuone kasvattamista ja vinkkejä kotipuutarhurille eri vuodenaikoina. Tällainen "Wannabe-puutarhuri" sai hurjan määrän uutta tietoa ja paljon loistavia vinkkejä, joita on kyllä kesällä ihan pakko kokeilla 😍

Kiitoksia paljon Hilleville kivasta postista 💖



Välillä on kiva hyggeillä ja samalla "tuulettaa" päätä tekemällä jotakin sellaista, jossa unohtuu kaikki huolet ja murheet hetkessä. Minulle yksi hyvänmielen lähde on askartelu. On niin kiva päästä tekemään omin käsin jotakin ja sitten valmista työtä katsellessa, se mukava hyvän olon tunne kun askartelusta on tullut juuri sellainen kuin itse halusi 😍 
Kuvassa on jo pikkuisen näkyvissä tekemääni puutarha koristetta, josta kerronkin vähän lisää tulevissa postauksissa..😉 


Yksi niitä isoja hyggeilyn lähteitä on luonto 💖 
Nyt pääsiäisvapailla päästiin ulkoilemaan ja se on aina yhtä mukavaa.
Kun käveltiin suon läpi pitkospuita pitkin, niin poika totesi 
"Olispa kiva päästä kesällä taas lappiin samoilemaan,siellä on niin siistii.."
Minusta tällaiset kommentit on ihanaa kuultavaa, koska se kertoo siitä että lapsemme ovat todella nauttineet yhteisistä luonto reissuista. Olen itse tuskin oppinut kävelemään kun olen ollut jo ensimmäisellä metsäretkelläni. 
Niin monta ihanaa lapsuuden muistoa liittyy luontoon. Vanhempani opettivat kuinka luonnossa liikutaan ja kuinka luontoa tulee kunnioittaa. 
Niistä omista lapsuusmuistoista syntyneitä hyvän mielen tuntemuksia olen halunnut jakaa myös omille lapsille. On ollut mukava huomata kuinka hekin luonnosta nauttivat 😍


 Pääsiäisvapailla herkuteltiin vähän joka päivä, välillä pelattiin lautapelejä ja katsottiin tv.tä yhdessä. Meidän yhdeksi lempiohjelmaksi on noussut lauantai-iltaisin tuleva Masked singer. Se on sitten hauska ohjelma ja kiva on ollut yrittää arvailla keitä siellä maskien takana on. Spekulointi on ollut kovaa ja loistavaa päättelykykyä on saatu todistaa täällä kotisohvallakin...😂 
Tällaiset hyggeilyvapaat on kyllä ihania ja tuovat mukavasti lisää virtaa akkuihin 😍

 "Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä"
-Nalle Puh


 
Kuinka siellä pääsiäinen sujui?!
 
Leppoisaa päivää ja mukavaa viikkoa! 💓🌷

T:Päde



Kiva kun kävit blogissani💖

77 kommenttia:

  1. Teillä on ollut selkeästi mukavat pääsiäisvapaat. Me halottiin puita pari ensimmäistä päivää. Raikasta ulkoilmaa keuhkojen täydeltä :) Sitten alkokin lumisateet, mutta onneksi puutyöt ovat jo hyvällä mallilla. Lepposaa oleskelua ja tässä vielä pari lomapäivääkin jatkona. Ei hassumpaa. Pirteätä viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Oli kyllä niin mukavat vapaat:) Nuo puuhommat on hyvää hyötyliikuntaa ja tosiaan raitista ilmaa siinä kyllä saa:) Mukavaa loman jatkoa ja alkanutta viikkoa♥

      Poista
  2. Heippa Päde pitkästä aikaa! Olipa mahtava onni löytää postauksesi! 😍 Käyn nykyään harvakseltaan lukemassa blogit.fi -sivustoa ja nyt tuli niin lämmin läikähdys ja hyvä mieli lukiessani postauksesi. Kiitos Päde🙏, sen halusin tulla kertomaan. Ihanaa, että teillä oli perhepääsiäinen, joka toi hyvää mieltä kaikille ja saitte taas ihania muistoja.
    🌿Luonto on tärkeä voimaannuttaja ja luulen sen merkityksen korostuneen viime viikkoina monille suomalaisille.
    Hyvää vointia ja kaunista kevättä sinulle ja perheellesi Päde! ☀️💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Ihan meinasi kyynel kihahtaa silmään kun luin tämän kommentin..sinäkö se olet:)) On kuule ollut niin kova ikävä sinua ja ihania herkkupostauksia! Mahtavaa kuulla sinusta♥ Olen aina silloin tällöin käynyt kurkkimassa blogissasi, että olisiko siellä talviunilta jo herätty:) Ihanaa kevättä sinne myös ja pysykäähän terveinä!! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  3. Nyt pitää unelmoida kaikin voimin kesästä! Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Näin tehdään:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  4. Onpa mukavaa pääsiäispuuhaa! Luonto ja yhdessäolo on mukavia juttuja.
    Itse tosin viihdyn niin mainiosti yksin, että olin täysin tyytyväinen siihen, että pääsiäisen tuli vietettyä itsekseen kotosalla. Ehdin puuhailla pihalla sopivasti ja vähän kaivaa mutaa, lempipuuhia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Oli kyllä niin piristävät vapaat:) Mudan kaivelu kuulostaa kivalta! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  5. Oi, oi mien ihania juttuja olet tehnyt. Kaunista, kaunista....
    Hyvää jatkoa ja kevään ja puutarhapuuhien odottelua.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanan ja hyggeliinin näköinen tuo Hillevin teos. 💚

    Omat pääsiäistouhuni jäivät minimiin, koska juuri ennen pyhiä sain luvan toteuttaa etäopetusta postitse porukalle jolle tietotekniikka ei ole mahdollista. Innoissani väkerrän ja pakerran ja välillä hyggeilen täällä omassa rakkaassa kodissani tai piipahdan orastavaa puutarhaan.

    Kivan näköisiä koristeluja ja herkkuja teillä. Mikäs mahtaa tulla tuosta jännittävästä möhkäleestä 😀 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Tuosta juuri blogistasi luinkin:) Kovasti tsemppiä opetukseen, on varmasti vähän haastellisempaa kun se pitää suorittaa etänä! Möhkäleen viimeiset silaukset on jo tehty ja kunhan on kuivnnut niin pääsen sitä vähän kokeilemaan/kuvaamaan...sen verran voin jo kertoa että asukkaita taas etsitään:)) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  7. Nice post 😊 thanks for your sharing 😊

    VastaaPoista
  8. Oi miten oletkin nauttinut pääsiäisestä perheen kanssa, kaikkea kaunista näkyi olevan:-))
    Oma pääsiäinen kului laiskotellessa, usein sitä kyllä jo tässä iässä teen. Sitten kaivoin esille tilkkupeiton jonka viime juhannuksena kasasin, se on jäänyt vaan tikkaamatta. Käsin ihan teen palojen reunasta, 2 isompaa palaa tehty 22 odottaa!!!Mukavaa pyhien jälkeistä elämää:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Oli kyllä niin kiva pääsiäinen:) Ihana kuulla, tuo tilkkupeitto on varmasti upea! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  9. Sinulla on ollut ihana pääsiäinen, herkkuja, lukemista, luonnosta nauttimista ja askartelua. Ei sen parempaa ajan kulua osaa edes kuvitella. Vähän samaan tyyliin on täälläkin mennyt, ulkoiltu ja herkuteltu on ja levätty kunnolla. Aurinkoista kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Oikein leppoisa pääsiäinen oli:) Ihana kuulla, että sielläkin on ollut kiva pääsiäinen! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  10. Kiitoksia paljon♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  11. Kuulostaapa ihanalta tuo kirja! 😍 Ja tuo pitsa tuo ihan veden kielelle.. mä oon ite niin laiska pitsanleipoja.. 😅 Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli tosiaan upea ja luettavaa/ihasteltavaa kyllä riitti♥ Pitsa ei kyllä kauaa pellillä kerennyt happanemaan, siitä jälkikasvu piti huolen:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  12. Ihanat hyggeilyt ja herkut!
    Oih, sinulla on Hillevin ihana kirja!
    Valoa ja aurinkoa päiviisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Postista tosiaan tupsahti ja voi miten olikin kivaa luettavaa, täynnä loistavia vinkkejä ja upeita kuvia! Todella hyvin tehty puutarhakirjaa♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  13. Kivan kuuloinen pääsiäinen perheen kesken ja hienot herkut. ❤️
    Mukavaa huhtikuun jatkoa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Samoin sinne:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  14. Kivat hyggeilyt on sinulla ollut perheen kanssa. Me Isännän kanssa on hyggeilty kahdestaan pakon edessä :) Laulettu karaokea, haettu baarista valmista ruokaa, katseltu telkkua, saunottu melkein joka päivä ym. Pieniä mussukoita vaan on ikävä :(
    Nam miten paljon herkkuja teillä :) Mukavaa kevään jatkoa ja toivotaan että tämä korona kukistuisi pois nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kuulostaa hauskalta teidän hyggeily..toki ilman tuota pakkoa ja ikävää se olisi vieläkin hauskempaa! Toivotaan tosiaan niin kovasti että Korona kukistuisi, arki pian palaisi ja pääsette läheisiä näkemään♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  15. "Tuuletan" päätäni silittämällä - mitä isompi pyykkipino, sen rajumpi puhuri! :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ihana kun on niin monta erilaista keinoa tuohon tuuletteluun♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  16. Ihanalta kuulostavat teidän perhehyggeilynne :-)
    Upeaa arjen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  17. Melkoisen herkullista hyggeilyä teillä, nam.
    Pitkospuukuva pysäytti tuijottamaan. Ihana, kiitos!
    Vähänkö herätti uteliaisuutta sekä arvailua tuo tuleva puutarhakoriste!?
    Täällä pääsiäinen oli ja meni. Ei mitään muuta ihmeellistä kuin entisestään kasvanut vyötärönympäryys...Röyh.
    Mukavia alkaneita arkipäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Se on selvästi kesän odotusta jo ilmassa, kun täällä aletaan puutarhajuttuja/koristeita aina vain enemmän miettimään:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  18. Teillä on osattu nauttia kotoilusta. Loistavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  19. Hienot pitkospuut! Kivalta kuulosti teidän pääsiäinen. Oikein mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Samoin sinne:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  20. No nyt jänskättää, mikä siitä koristeesta tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Minä jo aloin postausta siitä väsätä:)) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  21. Oi miten ihana postaus!!Aika samoila mentiin pyhät täälläkin. Mitä ihanaa olet askartelemassa...??Jännä nähdä mitä tuosta tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla että sielläkin oli samanlaiset pääsiäis meiningit:) Minä aloin askarrellessa pihalle kesäasukkeja miettimään:)) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  22. Kivalta kuullosti teidän pääsiäisen hyggeily! :)
    Täällä otetiin kanssa rennosti kotoillen pääsiäinen vastaan.

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Päde! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla, kotoilu on niin ihanaa:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  23. Ihanaa hyggeä olette siellä viettäneet herkkuineen kaikkineen!😊
    Pääsiäismaanantai lyhensi alkanutta viikkoa,kohta jo taas uusi viikonloppu.
    Ja kovaa vauhtia olemme kesää kohti menossa!Vaikka tästä ehkä tulee hiukan erilainen kuin odotimme,kesä kuitenkin ja luonto kukkeimmillaan.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Toivotaan että viimeistään kesään mennessä on jo arki palautunut..olisihan se ihana kun tällaisen kevään ihmiset ovat joutuneet kokemaan, että kesästä päästäisiin nauttimaan normaalisti! Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  24. Ihania juttuja olet tehnyt. Nyt pitää ottaa ilo irti tästä kotoilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Juuri näin!! Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  25. Teillä on ollut tosi rentouttava, kodikas ja herkullinen pääsiäinen.
    Meillä on puoliksi tanskalainen lainalapsi. Pojan sukulaiset toivat sanan tuliaisina meille jo ennen kuin sanaa hyggeily Suomessa tunnettiin :) <3
    Mukavaa viikkoa Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla, siellä ollaankin sitten oltu hyggeilyn edellä kävijöitä:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  26. No melkein hyppäsin teidän mukaan, aivan ihanat kuvat, ihanaa kuulla tuollaisia mukavia tarinoita yhdessäolosta! Oikein lempeitä ja mukavia huhtikuun päiviä edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Tervetuloa vaan, meidän mökin ovet on aina auki:)) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  27. Oi, ihana kuulla, että olet nauttinut kirjasta <3 Kiitos paljon kauniista sanoistasi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Halusin tosiaan odottaa että kerrankin on oikein kunnolla aikaa kun paketin avaan ja kylläpä kannatti kärvistellä sen odottelun kanssa, oli aivan ihana kirja! Niin paljon luettavaa, hyviä neuvoja ja ne upeat kuvat..että voikin olla kaunista!! Siinä kyllä silmät lepäsi ja arki unohtui kun kirjaan ja sen myötä kesään upposi:)) Kiitos itsellesi ihanasta postista♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  28. Ihanaa hyggeily ollut siellä pääsiäisenä <3 Täällä samantapaista myös <3 Kivaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kiva kuulla, ihana on välillä saada viettää vähän pidempäänkin vapaita yhdessä:) Kumpa tämä Korona hässäkkä loppuisi pian ja päästäisiin näkemään läheisiä, kova on ikävä!! Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  29. Aurinkoista viikonloppua koko perheelle xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista
  30. ihan kiva pääsiäinen, lapsenlapset pyörätien päässä.

    VastaaPoista
  31. Tuntuu kuin pääsiäinen olisi melkein livahtanut ohi nopeaan. Mullistukset vievät ajatukset muualle. Onneksi tuo jännä sana 'hygge' on suomen kieleen sujahtanut sulavasti. Ja näitä hygge-hetkiä tulee silloinkin, kun aika kiitää.

    VastaaPoista
  32. Leppoisaa hyggeilyä teillä ollut. Pitääpä tutustua tuohon puutarhakirjaan. Nyt jo hiljalleen ajatukset kääntyneet kohti kesää ja mitä sitä viljelisi tänä vuonna :) Kesäkukkiakin tullut jo hieman mietittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla♥ Tuo Hillevin puutarhakirja oli aivan ihana, paljon luettavaa, loistavia vinkkejä ja niin upeita kuvia täynnä! Kyllä ne ajatukset tosiaan koko ajan enemmän on kesässä:) Mukavaa sunnuntai päivää♥

      Poista
  33. Suloisesta hyggeilystä teillä onkin nautittu! Yhdessätekeminen on ihan huippu ihanaa tällaisena aikana.
    Meillä ulkoiltiin myös, katsottiin telkkaria, laiskoteltiin, herkuteltiin, saunottiin ja minä tein käsitöitä.
    Pieni loma teki hyvää.
    Aurinkoista sunnuntaipäivää ❤️🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Juuri näin!! Kiva kuulla että sielläkin on ollut ihana pääsiäinen, loma tekee aina hyvää:)) Mukavaa sunnuntai päivää♥

      Poista
  34. Mukavan kuuloinen pääsiäinen. Jotenkin oli pääsiäistunnelma hakusessa, kun ei voi vierailla eikä kutsua vieraita. Pääasiassa tuli ulkoiltua. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ on tosiaan niin "vajavaisen" tuntuista kaikki, kun ei voi samalla lailla tavata ihmisiä kun aiemmin..vaan kovasti toivotaan että vielä ja pian! palataan normi arkeen! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  35. Voi vitsit mitkä herkut vikassa kuvassa! :p Ihana kuulla, että olette päässeet luontoon retkeilemään. Suomessa kyllä parasta on sen kaunis luonto. Ihan tulee ikävä Suomeen, kun lukee tällaisia postauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Kyllä tosiaan Suomen luonnosta saa olla ylpeä:) Luonnossa liikkuminen on niin ihanan voimaannuttavaa:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  36. Ihanat pääsiäishyggeilyt teillä! Vähän samoissa tunnelmissa on oltu meilläkin :) Kiinnostavanoloinen puutarhakirja, täälläkin yksi wannabe-multasormi tunnustautuu... Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kiva kuulla♥ Ihana että sieltäkin wannabe-puutarhuri löytyy..ollaan siis samaa jengiä:)) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  37. Jos hyggilyyn kuuluu kirjojen lukeminen, niin itse aloitin pääsiäisenä Mika Waltarin Turms-kirjan, joka on kyllä hieman raskasta luettavaa. Mutta klassikko. Saas nähdä kauanko kirjan loppuun lukemiseen menee. Puutarhakirja taitaisi olla nopeammin "iloa tuova", vaikuttaa mielenkiintoiselta! :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon♥ Ehdottomasti kuuluu, kaikki mikä tuottaa hyvää mieltä:)) Joskus kouluaikoina tuo Turms kuolematon tuli luettu:) Ihan mielettömän hieno kirja ja kuvat on aivan upeita!! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

      Poista