lauantai 25. toukokuuta 2019

"Perhosten koti"




 Pitkät vapaat juuri menossa ja mietintä myssyssä olisi taas niin monta mukavaa ideaa muhimassa 😂 Yhden niistä sainkin jo toteutettua kun tuunasin tätä ötökkähotellia ja samalla pääsin käyttämään viime kesänä kasvatettuja ja kuivatettuja olkikukkia. Minä kun halusin muuttaa vihreä kattoisen, puunvärisen ötökkähotellin sellaiseksi vähän pehmoisemman ja värikkäämmän näköiseksi "perhosten kodiksi". Perhoset on ihania ja niiden lentoa kukasta kukkaan on mukava seurata. Ensin ötökkähotelli sai valkoisen maali kerroksen päälleen. Kun maali oli kuivunut liimasin olkikukkia yhteen nurkkaan kukkakedoksi. Liimasin myös valmiisiin koloihin pieniä puutappeja ja näiden päihin kiinnitin erikokoisia perhoskuvia. Tästä tuunauksesta tykkäsin kovasti ja vaikka tämä koti vain pihakoriste onkin niin eihän sitä koskaan tiedä millaiset asukkaat sen löytävät 😉





Viime syksynä rakensin pienen yrtti-kukkamaan jonne toivon perhosien tulevan kesällä vierailulle. Ajattelin rakentaa tässä keväällä myös yhden pienen "perhospenkin" lisää. Ainakin olkikukkia ja neilikoita siellä voisi kasvaa. Tuntuu että perhosia ei enää nykyään näe läheskään niin paljon kuin joskus aiemmin, niin mielellään laittaa pihalle jotakin sellaista kasvamaan joka saattaa niitä houkutella 😍 

Olisiko sinulla antaa jotain vinkkiä hyvistä perhoskasveista?!

Kaunista toukokuun jatkoa Päden pajassa kävijöille
ja ihanaa viikonloppua 💖


Kiva kun kävit blogissani♥

138 kommenttia:

  1. Ai että miten hieno hyönteishotelli!!Johon perhostkin taatusti ihastuvat.Totta, että perhoset ovat kovasti kyllä vähentyneet, niitä ei ole enää yhta paljon kuin vaikkapa lapsuudessani, se jos mikä on kovasti sääli ja juuri houkuttelevilla kukilla ja hyönteishotelleilla niitä voi houkutella omaan pihapiiriinsäkin.Ihanaa viikonloppua sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Juurikin tuossa mietitiin että koska olisi viimeksi nähty esim. suruvaippoja ..Toivottavasti tänä kesänä olisi kaunis perhoskesä:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  2. Onpa suloinen koti perhosille. Kaunista ja hyödyllistä.

    VastaaPoista
  3. Teitkin ihan omannäköisesi ötökkähotellin! Minulla on perhoskasveina punahattuja, jotka ovat komeita kukkia omaankin makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Nuo punahatut onkin niin kauniita! Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  4. Vaaleiden perhosten koti. Varmaan hyvä ja turvallinen asustaa :)
    Mukavia vapaita sinulle!

    VastaaPoista
  5. Jo on ihana! Olen joskus haaveillut tekeväni ötökkähotellia, mutta enpä ole vielä saanut sellaista aikaiseksi.
    Hyvää ja hoitavaa viikonloppua, Päde! Nautitaan keväästä koleudesta huolimatta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Täällä oli tosiaan tänä aamuna niin kylmä että oli taas kaivettava karvatöppöset hetkeksi jalkaan:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  6. Olet askarrellut tuollaisen ihanan ❤❤ Vapaalla olen, kuuntelen musiikkia ja virkkaan bamburättiä.Ulkona sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kuulostaa oikein mukavalta..siis ilman sadetta:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  7. Minäkin rakastan perhosia.
    Rakensit sitten perhosille oikein loistohotellin. Aivan mahtava!
    Hyvä idea käyttää tuohon olkikukkia <3. Luulisi perhostenkin tykkäävän.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minä noita olkikukkia tosiaan viime kesänä kasvattelin kun ne on minusta niin kauniita:)Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  8. Onpa kaunis! Eiköhän sinne perhoset löydä asustelemaan :)

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka kaunis ja ihana idea!👌Kunpa tulisi paljon kauniita perhosia ihastelemaan askartelusi tuotosta! 🦋🐝🐞☀️
    Luonnonkukkaniitty houkuttelee varmaankin perhosia parhaiten, mutta eipä se mahdu pienelle tontille. Lapsuudessani maalla oli paljon perhosia. Perhosen upean värisiä toukkia oli hauskaa ihastella ja ihmetellä. Nyt tulikin paljon lapsuusmuistoja mieleen tästä todella ihanasta postauksestasi Päde! Kiitos paljon sinulle ja leppoisia vapaapäiviä! 🌳🌲🌦️☀️🐞🐝🦋🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minä itseasiassa noita luonnonkukkia ajattelin tontin nurkkaan laittaa kasvamaan ja kun luin että rikkaruohojakin pitäisi olla jotta mahdolliset perhosen toukatkin saisi asuinpaikkoja niin tontin nurkassa voisi hyvinkin sellainen pieni luonnonkukka/rikkaruoho pläntti olla:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  10. Minullakin on ötökkähotelli suunnitelmissa. Kasvimaalla on lahopuuta, josta jotain meinasin rakentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kuulostaa kivalta ja siitä tuleekin varmasti hieno! Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  11. Niin kaunis ötökkähotelli ♥ kaunein ikinä ♥ Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kaunis perhoskoti, varmasti perhoset tai hyönteiset tykkää uudesta suloisesta kodistaan. :) Minun puutarhassa on tänä keväänä esiintynyt paljon perhosia. :) Huomasin, että perhoset tyykkäävät käydä orvokkeja, kesäpikkusydän,palavarakkaus ja pink kisses neilikkaa haistelemassa jopa ruukussa. Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi miten ihana kuulla että siellä perhosia vierailee! Nuo pink kisses neilikat on ihan minun lemppareita värin puolesta:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  13. Kevään ensimmäisen sitruunaperhosen havaitsemisen tuottamaa ilonvärähdystä on vaikea voittaa! Valitettavasti perhosten vähentyminen tuntuu näkyvän kaikkialla.

    Mutta: jos minä olisin perhonen, niin tuota perhoshotelliasi en voisi ohittaa, vaan sen kutsumana lentelisin oitis peremmälle tutkimaan, mitä houkuttimia pihapiiri tarjoaa. Kerrassaan viehko ja tasapainoinen "tienviitta". Kaunista viikonloppua Sinulle, monipuoliselle kädentaiturille ja ilontuottajalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Nykyään tuntuu että onkin paljon lajeja joita ei enää näe samalla lailla kuin ennen..kun tiedätkös tässä juuri mietittiin sitä ettei perhosia ole yhtä paljon kuin joskus lapsena niin eipä ole myöskään karvamatoja. Kyllä sitä melkoisia karvamato eläintarhoja aikoinaan siskojen kanssa rakennettiin, niille oli omat lehtisuojat ja juomapaikat ja vaikka mitä..tulitikkurasioista tehtiin koteja jne.:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  14. Sain kerran tällaisen ohjeen, mikä houkuttelee perhosia paikalle, punaviiniä, siirappia, ja hunajaa, laitoin hedelmien päälle astiaan, en muistanut aina seurata, jäi arvaukseksi kävikö muita kuin nokkosperhosia herkuttelemassa,
    turussa koti ympäristössä en ole nähnyt isokultasiipiä, mutta kun matkustan p-karjalaan, siellä niitäon joka kesä paljon, kaunis kokonaan oranssinen perhonen,se on rauhoitettu ja harvinainen laji. Tosi hienon mökin olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi minä en olekkaan tainnut koskaa nähdä tuollaista isokultasiipeä varmasti kaunis! Kiitos kovasti tuosta reseptistä♥ Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  15. Ompa ihanan kaunis perhosten koti, ihan super. Mukavaa kesäviikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Onpa perhosilla nyt soma koti... mielellään he tuollaisen kaunistuksen kodikseen ottavat.♥

    VastaaPoista
  17. Tulipa todella söpö pieni mökki. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Perhoskodista tuli kaunis! Siinä on asukkaatkin jo valmiina, eivätkä häiriinny uteliaista katselijoista. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minä vähän ajattelin josko nuo houkuttelevat lajitovereita niinkuin viime kesänä lankasiilit:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  19. Kiitoksia kovasti♥ Voi miten kiva kuulla että olette päässeet mökillä perhosia ihastelemaan:) Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  20. Tulipa söpö! Esimerkiksi syreeni, asterit ja punahatut ovat perhosten mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja vinkeistä myös♥ Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  21. Ihana on perhoskoti! Kiva idea nuo koristeperhoset ❤ Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  22. Kiitoksia kovasti♥ Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  23. Jos olisin perhonen haluaisin juuri tuohon kotiin asumaan ❤ Ihana ❤

    VastaaPoista
  24. Kaunis ötökkähotelli. :) Punahattu (perenna) on ainakin perhosten mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja vinkistä myös♥ Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  25. Meillä nuo ohdakkeet kerää perhosia joten ihan kaikkea ei alas viitsi kaataa. Kasvimaalla jos ruohosipuli kukkii niin siinä pörrää perhosia. Kedonkukkaset ne taitaa olla niitä perhosten suosikkeja. Kauniin kodin tuunasit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minä ajattelin josko pienen luonnonkukkamaan rakentaisi tontin laidalle:) Ruohosipuli ja muitakin yrttejä onkin jo kasvamassa;) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  26. Ihana väripläjäys! On ollut jo monia perhosia liikkeellä. Eilen tunnistin uuden perhoslajin: herukkaperhosen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Herukkaperhonen onkin ihan uusi tuttavuus minulle:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  27. Mahtava perhoskoti. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  28. ...jos perhonen oisin,rakastaisin "just",noin kaunista kotia:)
    olkikukat ovat ihania/värikkäitä/moni käyttösiä.
    Jännittävää sunnuntaita:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Jännittävä se varmasti on, Illalla kun hihkutaan Leijonat voittoon:) Olihan eilenkin niin jännä peli ettei meinannut pöksyissään pysyä:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  29. Olet tehnyt taas tosi kivan tuunauksen. Kaunis perhostalo siitä tuli. Minäkintykkään perhosista ja olisin myös kiinnostunut tietämään, millä kasveilla niitä saisi houkuteltua omallekin pihalle. Tuo kun on ihan totta, että perhosia näkee nykyisin paljon vähemmän. Kivaa sunnuntaita sinulle, Päde ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Monta hyvää vinkkiä on jo tullut, pitävät värikkäistä kukista, luonnonkukat taitaa olla niitä mieluisimpia ja sitten yrtit. Varsinkin Punahattu on noussut monessa vinkissä esiin:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  30. hyönteishotelli muuntui ihastuttavaksi pihasomisteeksi käsissäsi! perhosia näkee tosiaan vähemmän kuin menneinä vuosina, siksi jokaisen kannattaa osaltaan lisätä niiden elinmahdollisuuksia puutarhassaan. myös perhosten toukat tarvitsevat ravintoa ja suojaa, joten pihamaalta tulisi löytyä myös niille sopivia kasvupaikkoja. minusta yksi parhaimpia koonteja perhospuutarhan perustamiseen on tammikuussa julkaistu artikkeli puutarha netissä ohessa linkki artikkeliin https://puutarha.net/artikkelit/8097/perhospuutarha.htm
    itselläni on hyvin helppohoitoisia kasveja perhosia varten perennapenkkien reunuskasveina esim. ruohosipulia, mäkimeiramia, iisoppia. syyskesällä kukkii nauhukset, syysasterit ja tarhapiisku.
    mukavaa sunnuntaipäivää Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo on kyllä niin totta, ei ole enää samanlaista perhoslentoa pihoilla kuin silloin joskus lapsena. Olipa kiva kun laitoit tuon linkin pitääkin siihen heti tutustua,kiitos:) Ihanaa viikonloppua♥

      Poista
  31. Soma hotelli! Teet kaikesta niin kaunista. Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  32. Tuo on hauska:) Minulle tulee olkikukista mieleen lapsuus. Äidillä oli joskus niitä kasvamassa, vaikka ei hän mikään puutarhaihminen ollut, kuten en minäkään. Sentään jotain kukkia hän kasvatti, samettikukkia ainakin oli. Ja olihan kasvimaakin, joka taisi olla enemmän isän heiniä. Nyt meillä on vanhin tytär innostunut laittamaan kasvamaan monenlaista:) Mukavaa sunnuntaita sinne Päde; sinä aurinkoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti💜 Voi miten kiva kuulla että noista olkikukista tulee lapsuus sinulle mieleen. Minullakin on enemmän intoa kukkien kasvatteluun kuin taitoa:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa💜

      Poista
  33. Katselin tätä jo facebookin puolella. On kyllä niin kaunis. Perhoset ovat ihania ja niitä toivoisikin lisää puutarhaan. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti💜 Perhoset tosiaan on, niiden lentelyä on niin mukava katsella:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa💜

      Poista
  34. Niin suloinen! <3
    Tosiaan perhosia näkyy paljon vähemmän kuin ennen. Meillä oli joskus perenna minkä myyjä kertoi keräävän perhosia. En vaan saa millään päähän sen nimeä. :(

    Mukavaa sunnuntaita Päde! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti💜 Toivotaan että tänä kesänä perhosia taas näkyisi:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa💜

      Poista
  35. Mulla on ollut niin samat matskut käytössä - kukat ja perhoset. Minä tosin somistin vaan lintupönttöjä. ehkä hitusen myöhässä. Siivekkäät kävivät kurkkaamassa reiästä, mutta lopulta kukaan ei tullut. Toivottavasti sinulla on parempi onni matkassa. Kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti💜 Kiva kuulla ja nuo lintupöntöt on varmasti aivan upeita! Leppoisaa sunnuntai-iltaa💜

      Poista
  36. Onpa ihana koti pikkulentäville ♥

    VastaaPoista
  37. Siis aivan ihana! <3 Minäkin voisin muuttaa tällaiseen kotiin. :)

    VastaaPoista
  38. Voi miten suloinen perhoshotelli, ei kun koti, kyllä sinne kelpaa lennellä. :) Olen nähnyt näitä monissa paikoissa ja ovat kyllä aina melko samanalaisia, että tuo sinun omasi kyllä erottuu varmasti edukseen ja perhoset ja muut löytävät sinne. :) Mukavaa maaanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia kovasti❤️ Kiva kuulla:) Ihanaa alkanutta viikkoa❤️

      Poista
  39. Hieno ötökkähotelli. Minun pitäisi myös näitä saada aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Hauska oli liimailla ja näperrellä;) Ihanaa alkanutta viikkoa❤️

      Poista
  40. Ihastuttava hotelli perhosille! Kyllä kelpaa...
    Leppoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  41. Tosi nätti perhostalo :) Meillä on aika paljon perhosia onneksi. Asumme kyllä maalla metsän keskellä ja pihassa on paljon kaikenlaista luonnonkasvia ja sitten itselaitettuja kasveja. Osa alueesta villiä eli siellä saa kaikki örvelöt riehua rauhassa :) Ja niin ne riehuukin. Heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oi kuulostaa kivalta ja siellä onkin lttiäisten varmasti ilo elää:) Ihanaa alkanutta viikkoa❤️

      Poista
  42. Kaunis hotelli <3 Ja nuo olkikukat on ihania. Ja vielä siun itse kasvattamia.
    Aika monen yrtin kukkaset houkuttelevat perhosia. Nokkonenkin kelpaa :) Kokeilen tänä vuonna kesäkukkana koristesalviaa, sen pitäisi kelvata ainakin jollekin hyönteiselle. Meille tosin on kavanut jo niin pöheikköinen pihan reunus, ettei tänne perhoset taida enää eksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia kovasti♥ Pidän ihan hurjasti noista olkikukista ja niitä on kiva kuivattaa:) Koristesalvia kuulostaa hyvältä, toivottavasti sielläkin perhosia näkyisi! Ihanaa alkanutta viikkoa❤️

      Poista
  43. Todella kaunis hotelli! Meillä jättiverbena ja värimintut ovat olleet kovasti perhosten mieleen. Ihanaa toukokuun loppua!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, kiitos vinkeistä:) Ihanaa viikkoa❤️

      Poista
  44. Ihastuttava hotelli kauniita kuvia. Hyvää viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  45. Herttainen idea kerrassaan <3

    Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  46. Superihana <3

    Kivaa loppuviikkoa ihana Päde. <3

    VastaaPoista
  47. Siitäpä tulikin kaunis. Meillä on aika paljon pörriäisiä kun on lahoja puita ja vanhoja rakennuksia ja ojanpientaretta ja niittyä, paitsi ei nyt kun joka välissä sataa, joten tuommonen hotelli olisi tarpeen. Ihastelin just tuommosta hyönteiskotia ja meinasin hankkiakin sen, mutta sen pitää olla kuulemma riittävän syvä, kuuntelin luontoradiota jossa keskustelivat aiheesta. Kaunista ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla, tuo luontoradio on sitten mainio♥ Ihanaa kesää❤️

      Poista
  48. Kertakaikkiaan sinulla on aina ihania ideoita.Niin viehättäv perhosten koti,että jos olisin perhonen,niin oitis muuttaisin sinne:) katsoin noita kukkakuvia edellisestä postauksestasi. Mä niin kovasti tykkään kaktuksistakin. Tuli heti mieleeni,kun näin nuo pyöreät isot kaktukset. Oltiin ulkomailla kerran ja kuljettiin puutarhassa,jossa oli paljon tommosia pyöreitä kaktuksia ja matkaopas sanoi,että ne on anopin jakkaroita. Minä yritin,että hys,hys...kun mulla oli vävykin mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia kovasti❤️ Hih..tuollaisesta anopin jakkarasta en ollutkaan ennen kuullut:) Ihanaa kesää❤️

      Poista
  49. Voi ei, niin ihanan näköinen <3
    Meillä on ollut muutaman vuoden pikkumiehen avusteella tehty hyönteishotelli, mutta on mallia harmaantuva. MUTTA, näin tänä keväänä, kun mehiläinen lensi hotskun TAKAOSAAN :O Toiminee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla että toimii ja taitavat nuo lttiäiset tosiaan olla sellaisia että tekevät pesänsä juuri sinne minne tahtoo..sinnekkin minne ei tarvitsisi:) Ihanaa kesää❤️

      Poista
  50. Niin kaunis hyönteishotelli!!
    Perhoset rakastuvat tuohon varmasti! <3
    Lempeitä kesäkuun tuulia sinulle!

    VastaaPoista
  51. Onpa tosi kaunis! 😍

    Mä mietin meille sitä hyönteishotellia..mahtaako sellaseen oikeasti tulla öttiäisiä?
    Perhosten hemmotteluun oli lehdessä ohje johon tuli viiniä ja jotain..känniset perhoset kuullostaa hilpeältä.😉

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitoksia kovasti♥ Oho..mietin vain kuinka se lento viini päissään onnistuu:)) Ihanaa kesää❤️

      Poista
  52. Ihana perhosten maja!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  53. On kyllä upea perhosten koti!

    VastaaPoista
  54. Kaunis perhosten koti. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  55. Ainakin viiden tähden hotelli, hieno.

    VastaaPoista
  56. Vau mikä huoneistohotelli, toivottavasti on saanut monenlaisia asukkaita:-))
    Ihania ja aurinkoisia päiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Muutamia perhosia ollaankin jo nähty:) Ihanaa kesää❤️

      Poista
  57. Ihania kesänvietto paikkoja pienille luonnon eläjille.

    Hyvää juhannuksen aikaa, sekä kesäpäiviä Sinulle!🍀

    VastaaPoista
  58. Voi kuinka kaunis asunto perhosille:) Mukavaa juhannus viikkoa!

    VastaaPoista
  59. Kivaa! Meidän makuhuone täynnä perhosia :)
    http://hannelenparatiisi.blogspot.com/2016/05/hiljaista-makuuhuoneessa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, minäpä menenkin heti katsomaan:) Ihanaa kesää❤️

      Poista
  60. Voi kuinka kaunis perhostenmajahan siitä tuli <3 Sinä olet kyllä niin ihanan aikaansaapa että ei voi kuin ihailla. Aurinkoista kesää ja ihania lomia sinne!

    VastaaPoista
  61. Hurmaava perhoskoti! Aurinkoa loppuviikkoon! :)

    VastaaPoista
  62. Jestas kuinka tämäkin on söpö ja kiva!

    VastaaPoista