tiistai 30. huhtikuuta 2019

Hyvää vappua ja ihanaa alkanutta kevättä♥


Kevät on edennyt hyvää vauhtia ja taas on aika juhlistaa vappua, 
sekä alkavaa toukokuuta 😍 
Kevään eteneminen on pistänyt vilskettä pihatöihin ja onkin ihana olla ulkona kun on ollut hienoja auringonpaiste päiviä 🌞
Viime viikonloppuna aloitettiin jäätelökausikin ja herkuteltiin ensimmäisillä irtojäätelöillä. Rommi-rusina on aina vaan se minun lempimaku ja kylläpä vaan maistui hyvältä kevään ensimmäinen tötterö 😍
 Ensimmäinen valkovuokkokin on bongattu metsälenkillä. On kyllä mukava seurata luonnon ja pihojen heräämistä talviuniltaan. Kevät on niin kaunis vuodenaika 😍🌷

🎈🎉 Ihanaa, iloista vappua kaikille 💖🎈

T:Päde




Kiva kun kävit blogissani♥

121 kommenttia:

  1. Voi kun ihania kuvia ja vapputunnelmaa. Kiitos ja Hyvää Vappua sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Meillä alkoi juurikin aurinko pilkistämään pilven takaa ja vappuaaton illasta näyttää tulevan kaunis♥

      Poista
  2. Sinä varmaan pidät sitten uudesta Da Capo -puikosta. Se maistuu myös rommirusinalle!

    Hyvää vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuohon puikkoon en olekkaan vielä törmännyt, täytyy kyllä maistaa:) Kiitos vinkistä♥

      Poista
  3. Hauskaa vappua! :) :) Ihan tässä meidän lähellä on jäätelökoju ja tulee kyllä käytyä luvattoman usein... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Toisaalta jäätelökoju ihan kodin lähellä olisi kiva, voisi suloisina kesäiltoina kävellä hakemaan kesäherkkua ja sitten istahtaa omalle terassille nautiskelemaan♥

      Poista
  4. Hauskaa vappua teille sinne kaikille🌸🌸🌸 Ihanaa kevään aikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Ihanaa kevättä sinne myös♥

      Poista
  5. nam`````
    herkullisiia:)munkit ja jätski,ja aina eka kevät jäätelö maistuu parhaimmalta:)
    Oikein ihanaa Wappua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Totta, ensimmäinen tötterö on se kaikkein paras:)♥

      Poista
  6. Minulla on kevään eka jätski vielä syömättä, minulla lemppareita on monenlaisia.
    Oikein kivaa vappua sinnekkin, toivotaan että lämpö hellii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, makuja tosiaan on niin moni että välillä on ihan vaikea päättää:) Juuri nyt paistaa kauniisti aurinko täällä meillä♥

      Poista
  7. Tämä aurinkoinen kevät on ollut yhtä luonnon ilotulitusta!
    Iloista ja herkullista vapunaikaa - rommirusina on parasta - ja alkavaa toukokuuta matkalla kohti kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja niin todellakin on:) Kevät on niin kaunis vuodenaika! Ihanaa kevättä♥

      Poista
  8. Hyvää vappua ja mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
  9. Hrkullisia kuvia, rommirusina..nam!
    Iloista vappua ja alkavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo rommirusina on tainnut aina olla minun lemppareita:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  10. Rommirusinajädestä minäkin tykkään. Pitääpä käydä kylän kioskilla ostoksilla.
    Oikein hyvää vappua ja kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, nyt on ollut jo niin kauniita ilmoja että tuota jäätelöä on tehnyt oikein mieli:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  11. Aurinkoista vappua myös Sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  12. Rommirusina jäde on niin hyvää ja yksi lempiherkkuja on myös Ritter Rum suklaa.

    Ihanaa vappua Päde. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, tuo Ritter Rum suklaa onkin ihan uusi tuttavuus minulle:) Mutta ehdottomasti pitää maistaa jos vastaan tulee:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  13. Iloista vappu Päden pajalle! Herrrkullisisa kuvia:)

    VastaaPoista
  14. Irtojäätelöistä valitsin myös aina rommirusinan, nam! Kivaa vappua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  15. Sulla on niin ihanat munkit ja sima, ihan vesi kielellä tässä, ja nuo askartelut on hienoja,erik.hieno on tuo wcrullista tehty.Hyvää vappua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla,kuva on kyllä vanha mutta tuuppasin sen tuohon kun koneelta löysin:) Munkkeja ja simaa on kyllä tähänkin vappuun varattu, ei niitä ilman täällä oikein vappukaan tuntuisi vapulta:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  16. Ihania herkkuja! Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli rommi-rusinajäätelöö. No, pitänee tyytyä simaan ja munkkeihin tällä kertaa ja herkutella tötteröllä joskus toiste. Aurinkoista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Sima ja munkit onkin niin herkkua:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  17. Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa. Pari lumikasaa löytyy vielä pihasta. Nam! Rommirusina on minunkin herkkua. Sen valitsen monesti itsekin. Meillä kasvaa valkovuokkoja pihassa aika paljon siellä sun täällä. Ja käenrieskojen avautumista odotan. Ne on niin söpöjä. Mukavaa Vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, nykyään on noita makuja vaikka kuinka paljon tarjolla, mutta minä otan silti melkeinpä aina tuon rommirusinan jos irtojäätelöllä haluan herkutella:) On kyllä mukava seurata pihojen/luonnon heräämistä talven jälkeen:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  18. Ihana blogisi tuo aina hyvää mieltä :)
    Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Ihanaa kevättä♥

      Poista
  19. Kivat vappu- ja kevättunnelmakuvat🎈🌼💮Hauskaa Vappua sinne myös 💕

    VastaaPoista
  20. Keävt on ihanaa vuodenaikaa, silloin tehdään todella monia juttuja ensimmäistä kertaa kunakin vuonna :-)

    Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo on niin totta ja tästä se kesänkin odottelu samalla alkaa:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  21. Onpa suloiset vapputunnelmat ja herkut! Iloista vappua!

    VastaaPoista
  22. Meillä on sama maku, rommirusinaa saa nykyään myös pakettijädenä, tötteröt jäävät meillä vähemmälle. Ihana toukokuu alkamassa, mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oho..minultapa onkin mennyt ihan ohi että tuota rommirusinaa on paketeissakin, Kiitos vinkistä:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  23. Iloista ja verratonta Walpuria sinne! 🥂☀️ Maukkaat munkit ja jäätelö kuuluvat vappuun, joten saa hyvällä omallatunnolla herkutella! 😋 Ihanaa toukokuuta sinulle Päde! 🙋‍♀️🌼🍓🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Munkit ja sima on tosiaan niin herkkua. Olen tehnyt itsekkin simaa, mutta ei se koskaan maistu yhtä hyvältä kuin se Äiteen♥ tekemä:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  24. Itse kävin pääsiäisenä jätskikiskalla,mutta eipä se ollut vielä auki joten piti tyytyä kaupan tuuttiin.. kyllähän sekin paremman puutteessa meni ;)
    Sima ja munkit kuuluu vappuun :P Ihanaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi harmi ettei ollut vielä auennut! Taitaa tästä toukokuusta moni koju aueta:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  25. Ah mitkä munkit siellä kuvassa, herkullista :) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  26. Kiitos <3
    Ihanaa vappupäivää myös sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  27. Kesän eka jäätelötötterö on vaan parasta 💖💖💖💖 Iloista vappua ja mukavaa toukokuun alkua Päden Pajaan 💖🎊🎈🎉🥂😍🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Niin todellakin on:) ja samoten ne ensimmäiset terassikahvit..ei mene enää kauaa kun päästään niistäkin nauttimaan:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  28. Ihana kokea joka kevät tämä riemu, ekat vuokot, eka jätski...vappu on ovi kesään! Vappuiloa siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Todellakin!! Niin mukava vuodenaika:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  29. Ihanaa vappupäivää sinulle Päde! <3

    VastaaPoista
  30. Välillä saa äitienpäiväksi etsimällä etsiä valkovuokkoja, mutta tänä keväänä niitä oli jo ennen vappua. Ihana kevät meillä on ollut. Minun suosikki makuni jäätelöissä on nougat. Muistan kuinka söin sitä jo lapsena mammani kanssa. Hyvää Vapunpäivää sinullekin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, Nougat onkin herkkua:) Tämä kevät tuntuukin olevan jotenkin aikaisemmassa:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  31. Kivoja vapunpäivän viimeisiä aurinkoisia tunteja! Toivottavasti vappusi oli onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein mukavaa oli:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  32. Herkullisen näköisiä munkkeja ja kauniita kuvia :) Kevään tulo on niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kevät on tosiaan niin kaunis vuodenaika! Ihanaa kevättä♥

      Poista
  33. Rommirusina on myös minun suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla! Ihanaa kevättä♥

      Poista
  34. Delicious and beautiful pictures. Have a happy week. Hugs. .

    VastaaPoista
  35. Kivat vappukuvat. Hyvvee kevättä sinnekkin. Toivottavasti alakava sadekausi ei venys hyvin pitkäks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Näin toivotaan, sadetta sopivasti olisi hyvä:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  36. Kerrankin hemmoteltiin suhteellisen hyvällä vappusäällä. (paitsi pohjoisessa, jossa satoi lunta) Rommirusina maistuisi, mutta valitettavasti ei sovi laktoosivammaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Olisi tosiaan koko Suomessa saanut aurinko vaan helliä:) On tosiaan harmi että on paljon herkkuja joita ei ruoka-aine rajoituksien takia ihmiset voi syödä:( Ihanaa kevättä♥

      Poista
  37. Ihanaa jäätelökesää koko perheelle! <3 :) (naminaminami....mums...nami...)

    VastaaPoista
  38. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti kommentista♥ Munkit on kyllä herkkua:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  39. Ekar kevään tötteröjätskit syöty täälläkin! Kevättä ilmassa, vaikka juuri kelit kylmenivätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla että sielläkin on jäätelökausi aloitettu:) Ikävän kylmiä on tosiaan nyt aamut olleet, toivotaan että ne lämpöiset tulee pian takaisin:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  40. Kiitoksia kovasti♥ Tuo on niin totta ja ihania makuja vaikka kuinka paljon:) Ihanaa kevättä♥

    VastaaPoista
  41. Ihanat kevät- ja vappukuvat :) Tämä vuodenaika on kyllä niin mukava, rakastan kevään etenemisen seuraamista! Ihania keväisiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kevät on tosiaan niin upea ja kaunis vuodenaika! Ihanaa kevättä♥

      Poista
  42. Ihanaa kevättä sinullekin!❤ Katsoin tänään, että sääennuste lupailee jo tosi lämmintä loppuviikoksi. Toivottavasti ennuste pitää paikkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Peukut on niin pystyssä, toivotaan tosiaan että niitä ihania lämpöisiä kevätpäiviä taas tulisi:) Ihanaa kevättä♥

      Poista
  43. Heippa pitkästä aikaa!
    Tulin kurkistelemaan mitä kaikkea ihanaa täällä taasen on valmistunut.
    Voi mahdoton kuinka upeita askarteluja, vievät ihan sydämen mennessään:)
    Ihana kuva on myös tyttärestäsi tuolla aikaisemmissa postauksissa, niin kaunis mekko hänellä yllä:)
    Ihanaa kevättä ja toivotaan, että saadaan pian taas sitä lämmintäkin:)
    T: - Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja mukava että olet käynyt "Päden pajassa" vierailulla:)♥ Ihanaa kevättä♥

      Poista
  44. Mukavan keväisiä ja aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  45. Minäkin koetan täällä tehdä paluuta blogien pariin :)

    Ihanaa tötteröjätskiä ja niin odotan kesälomaa Suomessa ja jätskikioskeja, herneitä, mansikoita!!! Rommirusina on nam!

    Hyvää toukokuuta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi miten kiva kuulla sinusta, Sinulla on aivan ihana blogi ja niin upeita kuvia♥ Toivotaan että tänä vuonna tulisi oikein kaunis kesä! Ihanaa kevättä♥

      Poista
  46. Hyvää kevättä sinulle. Kauniit vappukuvat :)

    VastaaPoista
  47. Minäkin toivottelen sulle oikein hyvää kevättä ja kauniita kuvia olitkin ottanut,näistä se kevät lähtee, ja varsinkin jäätelötötteröstä!
    Tulin toivottelemaan myös sinne teille oikein hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja samoin sinne♥ Kevään ensimmäinen jäätelötötterö on joka vuosi yhtä odotettu:) Ihanaa kevättä♥

      Poista