keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Enkelikello♥


Lapsuuden jouluista nousee mieleen yksi rakkaimmista esineistä, joka edelleen kuuluu ehdottomasti jouluun, nimittäin enkelikello. 😍
Muistan kun oltiin pieniä ja isä joulun alla kaivoi kellon osat kaapin kätköistä esiin. Ne laskettiin keittiön pöydälle, johon me siskokset kiireen vilkkaa keräännyimme avuksi. Isä kasasi kellon ja me lapset saimme sytyttää jokainen oman kynttilän. Sitten päät yhdessä jäimme odottamaan kuinka enkelit alkoivat pyöriä, yhä vinhemmin ja vinhemmin. Samalla suloinen kellojen kilinä alkoi täyttää kotia. Enkeleiden tanssia olisi voinut seurata vaikka kuinka kauan. 
Isä otti äidin kainaloon ja siinä he katselivat meitä lapsia hymy huulillaan. Nuo on niitä kuvia, joita osasi jo lapsena laittaa sydämen sopukoihin säilöön. Lapsuudesta on jäänyt muistoihin monta perinnettä, joita haluaa itsekkin vaalia vuodesta toiseen 😍 

Onko sinulla jotakin esinettä/asiaa lapsuudesta, 
joka edelleen ehdottomasti kuuluu jouluusi?!

Leppoisia joulunalus päiviä💖

T:Päde




Kiva kun kävit blogissani♥ 

108 kommenttia:

  1. Enkelikello on yksi rakkaimmista joulukoristeista myös meillä! Ja, kaunis tarina sinun lapsuudesta.
    Tunnelmallista joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  2. Ihana muisto! <3 Minulle tärkein jouluperinne lienee kuusi ja sen koristelu. Vanhempani tuovatkin sopivasti juuri tänään meille kuusen. Pääsee lasten kanssa koristelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Nuo koristeluhetket on niin mukavia! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  3. Lumisateiset, iltapäivä terveiset sinne;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  4. Ainakin Erik Forssmanin taiteilema paperinen joulutaulu, joka on tallella lapsuudestani/nuoruudestani, sen haluan aina seinälle :) Esittelinkin sen pari postausta aiemmin. Siinä on ihana joulu-idylli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Voi miten mukava kun tuollaisia aarteita on vielä tallella! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  5. Ihana kun toit tuon enkelikellon muistoista. Enkelikello kilkutteli meillä myös lapsena jouluisin. Joskus kun kynttilät loppuivat laitoin sen ikkunalaudalle ja raotin ikkunaluukkua juuri sen verran, että veto antoi hyrrälle kyytiä ja sehän pyöri vinhasti. 😄 Kivaa keskiviikkoa. ❤️
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Olipas siinä nokkela keino hyrrän pyöritykseen:) Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  6. Nykyisessä kodissani ei ole enkelikelloa. Lapsuudenkodissani oli ja isovanhemmilla. Muutot ovat karistaneet kaikki vanhat jouluesineet pois - sääli. Uutta ja vähemmän muistorikkaita jouluesineitä on tullut tilalle. Enkelien tanssia olisi kiva katsoa tänäkin päivänä.
    Kiva joulumuistelo. Ihanaa joulunodotusta Päivikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Noissa muutoissa aina karisee tavaraa, sellaistakin mitä huomaa sitten myöhemmin kaipaavansa♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  7. Enkelikello on kyllä ihana :) Minullakin on sellainen, mutta välistä tuntunut ettei se kilise kunnolla. Pitäisi kaivaa tälle joululle esiin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  8. Minulla on teinistä asti ollut tapana katsoa joka joulu Frank Capran jouluklassikko "It's A Wonderful Life". Siihen en varmaan kyllästy koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Oi tuo on tosiaan niin liikuttava klassikko♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  9. Minulla ei ole mitään joulujuttuja, mutta enkelikello on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  10. Meilläkin oli enkelikello. Äiti rakensi takkaan joulumaan, jossa oli kirkko ja pieniä taloja ym. Tänä vuonna pystytin lipastoni päälle omanlaiseni joulumaan, johon äidin vanhat tontut pääsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Oi miten kivalta tuo joulumaa kuulostaa! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  11. Voi miten kauniisti kirjoitettu muistelu. Enkelikello löytyy myös meidän kodistamme ja minullakin siihen liittyy kauniita muistoja.
    Rakastan joulua ja sen valmisteluja. Kuitenkaan varsinaista yhtä ehdotonta lapsuusajan esinettä/asiaa ei nyt tule äkkiä mieleen. Koriste-esineitä, tonttuja ym. olen kuitenkin säilyttänyt läpi vuosien.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Joillain esineillä on niin paljon tunnearvoa♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  12. Moikka. Ei ole tällä hetkellä mitään erityistä. Mutta enkelikello on hyvin tuttu. Kuului aika kauan omaan jouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  14. ystäväni kodissa oli enkelikello, tuli heti mieleen tätä lukiessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  15. Enkelikello on tuttu, mutta tällä hetkellä sitä ei ole. Kivasti se pyörii ja soi. Hyvää joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  16. Muistan enkelikellon omata lapsuudesta ja olen hankkinut sellaisen meillekin. Parhaat muistot liittyvät kuitenkin tiettyihin ruokiin, joita teen samalla reseptillä, kuin äitini ja hänen äitinsä on tehnyt. Rosolli, joulupiparit, sinappi ja moni muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Jouluruuat on niin hyviä♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  17. Enkelikello kuuluu jouluun. Muistan että meillä oli sellainen jo silloin kun olin pieni. Tosin nyt emme ole kaivaneet sitä joka joulu esille. Nykyisin joulun tunnelmavalot ovat tärkeitä. - Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Valoja on tullut tosiaan sytyteltyä! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  18. No on tuo enkelikello kyllä yksi tärkeä. Tällä hetkellä käytössä sellanen uudempi versio, mutta vanha malli on myös välillä käytössä. Sitten on yksi piipunrassitonttukoriste, missä oli joulumuna sisällä. Sain sen ensimmäisellä luokalla koulun kuusijuhlassa. Siellä sanottiin sillon kuusijuhla. Se on joka vuosi esillä. Ehkä se on tärkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Onpa ihana kun on tuollainen kuusijuhla aarre tallella! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  19. Lapsena ollessani ihailin ystäväni kodissa enkelikelloa. Meillä ei sellaista ollut. Aikuisena sitten sellainen tuli hankittua. Taidettiin Anttilasta tilata, näin muistelen. Nyt meillä on kaksikin niitä, kun isommat lapset saivat eräältä tutulta tädiltä joskus myös sellaisen. Toinen näistä onkin ollut koko vuoden koottuna takan päällä, saamattomuuden takia kylläkin vain. Nyt sen voisikin ottaa sieltä esiin ja laittaa kynttilät siihen:)

    Muutoin suosioni saa nykyään tämä vanha lapsuuteni enkeli: https://vaaranlaella.blogspot.com/2016/12/kuului-laulu-enkelten.html

    Hyvää joulun aikaa sinulle ja perheellesi Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Tuo on kyllä kaunis koriste-esineen tosiaan vaikka ympäri vuodenkin♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  20. Ihanin ja se perinteisin, jo lapsuudessa oli ja nykyisinkin on. <3 Ihanaa joulun odotusta Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  21. Mulla on sellainen joulukirja, josta yksi aukeama aukeaa joulutaloksi. Sinne sisälle laitan ledtuikkukynttilän niin on kuin siellä olisi takassa tuli. Kun olin lapsi niin vähäksi aikaa sinne laitettiin taskulamppu. Kauaa ei valoa pidetty kun patteri tietysti kului ja ne oli kalliita. Kirjan olen saanut noin 1960. Siitä on kyll blogissa kuva mut en löytänyt tähän hätään, taidan laittaa uudestaan lähipäivinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Oi tuo joulukirja kuulostaa niin hienolta ja varmasti sitä onkin♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  22. Enkelikello meilläkin oli, kun lapset olivat pieniä. Jonnekin kadonnut aikojen kuluessa, ehkä rikkoutunut.
    Omasta lapsuudesta on vähän muistoja. Ehkä se vaan on jo liian kaukana menneisyydessä.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla että sielläkin enkelikello on tuttu:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  23. Enkelikello kuului ehdottomasti minunkin lapsuuteni jouluihin. Voin miltei kuulla korvissani sen vienon kellojen kilinän. Eipä ole moneen vuoteen ollut enkelikelloa, vaikka sellaisen kaupasta näyttäisi vieläkin saavan. Mukavaa joulunodostusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ On tuo kilinä vaan mukavan kuuloista:) Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  24. Ihana perinnekertomus!

    Minulla ei taida olla mitään lapsuuden kodista perittyä jouluperinnettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  25. Ihana muisto!
    Minullakin on rakas muisto enkelikellosta. Mummolla oli sellainen ja jaksoin tuijottaa sen pyörimistä ikuisuuden.
    Meillä rakkaita koristeita ovat omien lasten kouluvuosina tekemät. Olen kyllä säilyttänyt omasta lapsuudestanikin muutaman koristeen.
    Kivaa viikkoa Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Lasten tekemät koristeet onkin niitä kauneimpia ja rakkaimpia♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  26. Valitettavasti ei lapsuudesta ole näin ihania ja mieleenpainuvia muistoja jouluista, mutta onneksi voi tehdä omia ihania muistoja lisää näin aikuisiällä, ja omia perinteitä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  27. Minä ihailin enkelikelloa ystävieni kodissa ja tänä jouluna hankin sellaisen omaan kotiimme, aivan ihana! Minulla on paljon jouluperinteitä ja rakkaita joulukoristeita, olisi tosi vaikea nimetä vain yksi, tykkään kaikista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  28. Tämä on niin ihana ja koskettava postaus.
    Tuollaisia muistoja pitäisi kaikilla olla <3
    Suloista joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Lapsuuden joulut olivat jotenkin niin kauniita aina, sitä olen kovasti aina toivonut ja siihen pyrkinyt että omatkin lapset saisivat samanlaisia joulumuistoja♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  29. Onnellisen lapsuuden kaunis muisto!
    Lapsuuskodissa oli myös enkelikello, en muista mitä sille on tapahtunut, enää se ei kilkattele onko tallessakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Mukava on kuulla että niin monen kodissa tällainen enkelikello on soinut:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  30. Minullakin on paljon muistoja enkelikellosta, vaikka meillä ei sellaista olekaan ikinä kotona ollut. Naapurin tytöllä oli sellainen omassa huoneessaan ja sekä ihailin että kadehdin ihanaa enkelikelloa :D

    Minulle ei ole jäänyt lapsuudesta mitään jouluesinettä. Joulumme noudattelee lapsuuden perinnejoulua. Mieheni on viettänyt hyvin samalla lailla joulua, joten perinteet on ollut helppo sovittaa yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Perinnejoulu kuulostaa mukavalta♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  31. Kaunis joulumuisto sinulla! ❤
    Mulla on mummulasta seinälle sellainen kankainen "taulu" jossa tonttu hipsuttelee..sitä katsoessa tulee monia rakkaita muistoja mieleen.
    Ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Tuo taulu on aarre! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  32. Voin kuvitella, miten lapsena katselitte tuota esinettä! Minulla ei mitään vastaavaa muistoa lapsuudesta ole. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kyllä sitä enkelien tanssia tuli joka joulu seurattua kovin innokkaasti...edelleen:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  33. Enkelikello oli minunkin lapsuudenkodissani ja se on niin kaunis. KUn suljen silmäni voin kuulla sen kilinän. Itselläni ei tällä hetkellä ole omaa enkelikelloa, mutta ehdottomasti haluaisin sellaisen itselleni hankkia. Olen kirppiksillä katsellut josko sieltä löytyisi sellainen vanha enkelikello. Sellainen olisi kaikista ihanin ♥ Kivaa joulunodotusta sinullekin, Päde ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Kunpa joskus löytyisi! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  34. Kyllä, enkelikello kuului lapsuuteen, voi sitä kilinää ja kilkatusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  35. Enkelikello on kyllä ihana tunnelmanluoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  36. Minulla oli enkelikello joskus -70-80 luvulla.
    Meillä oli vaatimattomat joulut lapsuudessa, kuusi ja pukki tais olla ainoita jouluisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan ensimmäisen pukin niin sillä oli tuohinaamari:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  37. Muistan myös ne hetket, kun pähkäiltiin, miksi kello ei pyöri ;) No enkelit lentää taaksepäin, tai joku on eri päin, ropeli on kasattu väärin... Oli se aika hauska peli. Kun omat lapset oli pieniä, oli kello myös kiinnostava, mutta sitten alkoikin jo huoli siitä, meneekö joku sinne räpläämään kesken kaiken, tai törmäävätkö "painijat" pöytään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Montaa osaa ei ole mutta kyllä sitä välillä on saanut miettiä että miten kummassa tämä kello taas kasattiin:) Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  38. Ihana on enkelikellosi... ja muistot rakkaita. Minun rakkaimmat muistot liittyy joulukuusen, jonka isä haki metsästä ja me koristelimme sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Tulvahtipa samalla ihana kuusen tuoksu nenään:) Nuo koristeluhetket on olleet mukavia! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  39. Muistan minäkin enkelikellon, mutta eipä ole ollut omassa taloudessa joulukoristeena.

    Mukavaa jouluaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla että sielläkin on enkelikello muistoissa:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  40. Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  41. samoin enkelikello oli minunkin lapsuudessa, mitään muuta en muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  42. Ihana muisto! Minun muistoihini kuulu äidin tekemä kinkkukoriste. Itse olemme enemmänkin kalkkunalijala, mutta silti muistan hopeapaperista tehdyn töyhtömäisen koristeen, jonka äiti laittoi keskelle kinkun "selkää". Silloin ei kovin korkealentoisia koristeita ollut, joten tehtiin paljon itse. Äitiäkään ei ole enää. Lapsuuden jouluilla on kuitenkin suuri merkitys ❤. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Tuo on niin totta, että noilla lapsuuden jouluilla on suuri merkitys..ainakin siinä mielessä että haluaisi niin monta omaa lapsuusmuistoa/makua siirtää myös omalle jälkikasvulle:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  43. Ihana, meilläkin oli tuollainen lapsuuden kodissa. Ostaisin heti, jos tulisi kaupassa vastaan. Ihanaa joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  44. Ihana muisto! Minulle tärkeä on lapsuudenkodistani periytynyt punatulkku, joka on aina kunniapaikalla joulukuusessa. Tunnelmallista joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Tiedätkös punatulkkuja ei juurikaan enää näe, ainakaan täällä meillä päin..en edes muista koska olisin viimeksi punatulkun nähnyt, ennen niitä oli parvittain! Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  45. Ehdottomasti myös tuo enkelikello, harmi vaan että kun täällä kaksi kissaa niin ei voi eläviä tulia laittaa. Hyasintin tuoksu tuo lapsuuden Joulun mieleen 😊 hautuumalla käynti ja Jouluevankeljumi ennen ruokailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Eläinten kanssa saakin olla tarkkana:) Nuo on juurikin niitä asioita jotka jouluun kuuluu:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  46. Kaunis tunnelmallinen enkeli-kello. ja tunnelma -kuva,tosi nätti:)
    Minun lapsuudessa oli myös tälläinen ,ja itselläni omassa kodissa myös.
    yhteen aikaan ei saanut kynttilöitä mistään...tuohon enkelikelloon.
    Minun joulukuusessa on joulunhenki:),se toivottaa joulurauhaa:) ja ehdottomasti AINA kuusessa!
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Onpas mukava tuollainen jouluhenki♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  47. Enkelikello vie täälläkin ajatukset lapsuuden jouluihin. Edelleen se on esillä jouluisin. Ihanaa joulun odotusta Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  48. Ihana joulukellosi. Muistan myös tuollaisen lapsuudestani. ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  49. Enkelikellosta tulee aina mieleen mummoni <3
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  50. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Meillä ei ollut enkelikelloa, mutta kyläpaikoissa sen helinää muistan kuunnelleeni. Tuntui ihmeelliseltä, kun enkelit pyörivät, vaikka kellossa ei ollut mitään moottoria eikä kukaan sitä pyörittänyt, taianomaista. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Juurikin tuo, kyllä sitä piti pienenä ihmetellä että mikä kumma sen saa pyörimään:) Ihanaa ja tunnelmallista joulunalus aikaa sinne♥

      Poista
  51. Minäkin muistan miten jännittävää oli katsella enkelikelloa lapsena. Nyt minulla ei sellaista ole, eikä lapsuuden jouluista ole muuta mukana, kuin jouluruuat ja joulukuusi :)

    Oikein suloista joulun aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulua♥

      Poista
  52. Enkelikellon kilkatus kuului minunkin lapsuuden jouluihin. Nyt tuo kello kilisee sisareni kodissa ja muistot tulevat mieleen sitä katsoessa ja kuunnellessa.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulua♥

      Poista
  53. Enkelikello on lapsen silmin ihan lumoava, muistan hämärästi. Ihanaa joulua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla:)♥ Ihanaa ja tunnelmallista joulua♥

      Poista