En itse kyllä unohda ikinä sitä ensimmäistä kertaa kun näin poikamme asepuvussaan varuskunta aluella. Aivan kuin olisi kasvanut pituuttakin siitä viime näkemästä, selkä suorana ja niin komealla reippaalla askeleella hän käveli meitä vastaan. Omissa silmissä vastaan käveli myös se pieni pellavapäinen poika joka ihan hetki sitten kysyi äidiltään "Mitä ne hiiet syö, syökö ne pookkanoita"!? Niin liikuttava oli näky että vedet kihosi silmiin, onneksi oli aurinkolasit suojana, minä kun olin luvannut pojalle etten kyllä ala vetistelemään 😂😉
Se on ollut raastavaa😢
Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.."
-Adolf Ehrnrooth-
Viime viikkoina on itsellä jäänyt tämä bloggailu vähiin kun olen joutunut potemaan kipeää olkapäätä. Sujuvasti olen kyllä blogeja lueskellut, mutta kovin harvakseltaan on niihin päässyt kommentoimaan, kun joinain päivinä ei ole kärsinyt edes hiirtä liikauttaa kivun takia 😥 Minulle sattui aikoinaan pieni tapaturma, joka antoi ensisysäyksen sille että olkapääni leikattiin muutama vuosi sitten, nyt tuo sitten muistuttaa itsestään.Tällä hetkellä on varauskielto niin etten saa kädellä nostaa mitään painavaa ja lääkkeitäkin saa syödä päivittäin pienen repullisen. Välillä meinaa ihan masentaa, minulle kun tuo "tekemättömyys" ei ole ihan helpoin juttu. Mutta kun näin aamusta saa ottaa palan makoisaa juustokakkua kahvin kaveriksi ja nautiskella terassilla aamuauringosta, niin kyllä se taas hymyilyttää. "Hyvä ruoka parempi mieli" 😉
Kaunista kesäpäivää kaikille 💖
Kiva kun kävit blogissani♥
Kunnon juhlat piditte kotiutumisen kunniaksi! Komea kakku!! Olin työharjoittelussa 3 kk opiskeluaikana armeijassa. Siitä on tietysti aikaa muuta kymmenen vuotta, mutta en pitänyt siitä simputtamisesta, mikä silloin oli vielä tosi yleistä. Sain itsekkin siitä osani! Minäkin poden kättäni, se tulehtuu jos sitä rasittaa enempi. Eilen olin kuvaamassa kolme tuntia ja siitä se ei ihan hirveästi tykännyt. Eikä töissä kirjoitushommista. No, meinaan kuvata tänään silti. Särkylääkettä geelinä ja tablettina. Leppoisaa sunnuntaita!
VastaaPoistaAjateltiin yllättää poika kun sellaisen urakan suoritti:) Voi miten ikävä kuulla tuosta simputuksesta ja että sinäkin joudut kättä potemaan, voi harmi! Toivotaan että saisit ottaa upeita kuviasi rauhassa ilman vaivoja♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanaa, kun teidän nuori kotiutui;-) Meillä on armeija edessä vuoden päästä, ja suren jo etukäteen. Kipu ei ole kiva kaveri! Toivottavasti se lähtee pian pois! Tsemppiä!!
VastaaPoistaÄkkiä tuo armeija aika kuitenkin hujahti, niin varmasti sielläkin..peukku sille♥ Ei tosiaan, tuo kipuilu ottaa sitten välillä ihan pattiin, kun tekisi mieli tehdä vaikka mitä ja kaikkeen ei juuri nyt pysty:( Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnittelut pojallesikin, kun miesten koulu on takana!
VastaaPoistaMakoisan näköiset tarjoilut olet valmistanut :)
Aurinkoista kesäpäivää ja paranemista olkapäällesi.
Kiitoksia♥ Minun ei tällä kertaa tarvinnut olkapään takia osallistua kuin oikeastaan pikkuisen koristeluihin:) Vanhin tytär sanoi heti että hän kyllä leipoo kaikki kakut, valmistui muutama vuosi sitten kokiksi ja hänen tekemät juustokakut on kyllä taivaallisen hyviä:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOlipa ajattelemisen aihetta tuossa Sinun kirjoituksessasi. Onnittelut pojallesi hienosti suoritetusta asepalveluksesta. On teillä siellä monenlaista herkkua ollut tarjolla. Sinulle voimia olkapään paranemiseen toivottelen!
VastaaPoistaKiitoksia ja lämpöisiä halauksia sinulle♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea teille kaikille, hienoa että varusmiespalvelus on ohitse! Samat tunteet oli minulla aikoinaan, kun ensin esikoispoika ja sitten vanhin tytär menivät armeijaan ja näin heidät varusmiespuvussa niin pitkinä ja laihoiltakin näyttivät, kyyneleet tulivat silmiin! Mutta olimme heistä ylpeitä ilman muuta. Ajattelin myös omaa isääni joka juuri ja juuri oli täyttänyt 17 vuotta, kun talvisota alkoi ja hän lähti rintamalle, vaikka isä ja äiti estelivät, lapsihan hän silloin vielä oli, jatkosodassa sitten haavoittui! Mahtoi olla mummulla ja papalla huolta!
VastaaPoistaVoi harmin paikka, uskon että olkapääsi on kipeä ja juurikin sinulaiselle touhukkaalle ihmiselle tuo kipu ja käden käyttökielto tuntuu surulliselta! Toivotaan pikaista paranemista ja voimia sinulle!
Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa alkavaa juhannusviikkoa!
Kiitoksia♥ Tiedätkös juurikin tuollainen äidin ylpeys siinä tulee esiin kun lastaan katselee ja kuuntelee armeijapuvussa. Minusta on hienoa että tytötkin voivat suorittaa armeijan halutessaan..jos silloin olisi ollut mahdollisuus kun itse olin armeija ikäinen niin varmasti olisin osallistunut:) Ikävä oli kuulla että isäsi haavottui, kovin nuori on ollut:( Hänellekkin kiitos siitä että saadaan asua vapaassa Suomessa♥ Uusi hermokipu lääke otettiin juuri kokeiluun, joten kyllä se tästä:) Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa sinne myös♥
PoistaIhania, siis todella ihania kakkuja! Ja kyllä on punkkakin kunnossa 😊 niin se aika rientää, lapset kasvaa ja komistuu 😊 Kurjaa että joudut kärsimään olkapääsi takia ja vielä kun tää kesäkin on niin upea. Voimahaleja täältä 💗🌸😊
VastaaPoistaKiitoksia♥ Tosiaan, ihan liian nopeasti kasvavat..kielsin sen kasvamisen jo monta vuotta sitten, vaan eipä nuo usko:) Kiitos haleista, lämmittää mieltä! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhan selvästi pojista kasvaa miehiä armeijassa..:) Ja ryhti paranee.
VastaaPoistaVoi totta! Minä ihan katsoin että onko tuo tosiaan meidän "lökäpöksy" kun asteli ensimmäisen kerran lomille:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaNiin armeija tekee pojista miehiä...
VastaaPoistaSaman asian panin oman pojan kohdalla merkille"aivan kuin pituutta ois tullut lisää:)
Se on totta olkoon poikiemme -rippi -ylioppilas ym.juhlat ,aina me äidit näemme:)" pienen pellavapään",kyynel on herkässä.tunteet pinnassa:)
Suorat on raidat petissä,ja kaapissa vaatteet tip top!
Tämä tämän hetkinen maailman tilanne ,se myös laittaa ajattelemaan Rauhaa.ja tulee useastikkin mietittyä sitä menneiden sukupolvien surua ,ja niitä poikia jolle jäi ikuinen trauma sodasta.ei ollut terapioita? ja ne oman pojan ikäiset jotka kaatuivat.
Adolf Ehmroot viisas mies,sanoineen!!!
Tapaturmat jos nivelissä,olka polvet ,ranteet minullakin oireilevat ,olen voidellut vanhan ajan Linjamentillä/kylmävoide ym.vatsa ei kestä särkylääkkeitä. :)
Hyvä että olkapää paranemaan päin!
...mitkä herkkut oletkaan loihtinut:) "tässä tulee ihan vesikielelle"
Poika muistaa aina ! järjestämäsi "kotiin tulojuhlan!!
Kaunista sunnuntaita sinulle!!!
Tiedätkös minusta on niin ihana kuulla että moni on kokenut ihan noita samoja tuntoja♥ Taidetaan me äidit aina nähdä lapset pieninä, vaikka olisivat kuinka aikuisia:) Ikäviä on tosiaan olleet sota-ajan muistot monelle, aikoinaan olin vanhainkodilla töissä ja siellä niitä sota-ajan traumoja joutui välillä kohtaamaan..tuo sota on sellainen asia ettei se heiltä unohdu ikinä, jotka sen ovat joutuneet kokemaan:( Harmi että siellä ranteet oireilee, tuo linimentti on kyllä hyvää! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanat juhlat teillä! Tunnistan hyvin tunteesi, kun on kaksi poikaa saatellut armeijaan. Itku minullekin tuli, molemmilla kerroilla. Onhan se jännittävää aikaa niin pojalle itselleen kuin myös vanhemmille.
VastaaPoistaPuolustusvoimat pitävät tänään lentonäytöksen Tikkakoskella ja esikoinen saa olla käärimässä valtavaa Suomen lippua, joka laskeutuu taivaalta laskuvarjohyppääjän myötä. Esikoinen harrastaa itsekin laskuvarjohyppyä ja on paikallisen hyppykerhon puheenjohtaja. Äidin pienestä pojasta on kasvanut iso mies. <3
Sinulle toivon pikaista toipumista ja kivutonta elämää olkapääleikkauksen jälkeen. <3
Hyvää juhannusviikkoa!
Kiitoksia♥ Muistan kun poika sanoi ennen valaa "Äiti varmaan nyyhkyttää niin kovaa ettei se vala edes kuulu..ja kehtasi vielä hekotella perään:))" Pöh, ei mitään kunnioitusta..äidillisen korvapuustin poika kyllä tuosta sutkautuksestaan sai!!:) Tuollaiset lentonäytökset on kyllä upeita ja tärkeän tehtävän on poika saanut♥ Siinä onkin hieno harrastus! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaLämpimät onnittelut kotiutuneelle, Äiteelle ja koko perheelle; yksi etappi takana komiasti juhlittuna!
VastaaPoistaPostauksesi herätti paljon muisteloita ja tunteita: menimme naimisiin Kanssakulkijan AUKin ja RUKin välissä, molempien poikien valoilla käytiin hernerokalla ja silmien pyyhinnässä...
Toipumisia käden kanssa, nyt on maltti valttia sekä kauniita kesäpäiviä:)
Kiitoksia♥ Kiva kuulla että sielläkin tuota armeija "hiekkaa" on ollut silmissä:)♥ Usein ajattelen että työni puolesta olen oppinut hyvinkin kärsivälliseksi ja malttia riittää..vaan eipä se aina sitten olekkaan niitä vahvimpia puolia, kun vaan pitäisi odottaa ja odottaa ja..:)) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea pojalle!
VastaaPoistaNiin, on kamalaa miettiä sotaa, niin moni nuori mies, ja naisia ja lapsiakin, on sodassa eikä kotiväellä ole tietoa, nähdäänkö heitä enää koskaan. Ja miten monia perheitä sota hajottaakaan. Kunpa sotiminen loppuisi.
Hyvää paranemista olkapäällesi!
Kiitoksia♥ Voi todella..siinäpä se kun saisivat kaikki ihmiset ympäri maailmaa elää turvassa ja rauhassa♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaYksi etappi suoritettu. Saa olla ylpeä tuosta myös vanhemmat. Oma poikani kotiutuu vuoden työharjoittelusta USA:sta kuukauden päästä. Tämä viimeinen kuukausi tuntuu tosi pitkältä, jo kovasti odottelen poikaa kotipuoleen. Viheliäisiä nuo olkapäävaivat. Toivon pikaista paranemista.
VastaaPoistaÄärettömän ylpeitä tosiaan jokaisesta aarteesta ollaan♥ Viimeisissä päivissä on tosiaan laskemista, vaan onpa mukava kun saatte pojan kotoSuomeen, tuollainen harjoittelu on ollut varmasti antoisa..tsemppiä odotteluun♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHurjaa miten nopeaan vuosi voikin nykyään hurahtaa, toista se oli lapsena. No kyllä on viimeisen päälle pedattu ja järkässä kaappi. Täälläkin mies petaa paljon paremmin, kuin meikäläinen, kiitos intin. Olette ihania, kun järkkäsitte toiselle oikein kestit. <3
VastaaPoistaIhanaa kesäkuun jatkoa Päde <3
Meillä oli heti ajatuksena että pienet yllärikekkerit kyllä järjestetään kun poika siviiliin pääsee ja kovasti olikin niistä mielissään♥ Täytyy toivoa että täälläkin jää tuo armeija petaus pojalle muistiin:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea pojalle ja äidille. Kunnon kekkerit onkin upeine naposteltavineen :)
VastaaPoistaUskon, että käsivaiva on masentavaa, mutta silloin kannattaa keskittyä kaikkeen hyvään. Toivotan paranemista!
Kiitoksia♥ Tuli kyllä syötyä niin paljon herkkuja viikonlopun aikana että sulatteluun meneekin varmaan tämä viikko:) Näin se täytyy tehdä vaan hyviä asioita mieleen ja ikävät hus hus:)! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHyvää jatkoa entiselle sotilaalle toivottaa neljä kertaa valatilaisuudessa ollut mummukka! Vuoden kuluttua on meidän lähipiirissä seuraava sotilaskokelas. Päde, selailen juuri isäni ja ukkini arkistoa sotavuosilta ja samoja sotaansaatettujen tunteita minäkin pohdin. Olkapäävamma on todella kivulias ja pitkäaikainen vaiva, toivottavasti toivut siitä pian! Herkulliset kahvipöydät olet loihtinut...
VastaaPoistaKiitoksia♥ Oi sinä oletkin sitten konkari noissa valoissa, siinä sotilasvalassa on kyllä jotakin niin upeaa ja juhlallista..sellaista isänmaallista "huumaa", hienoa että sellaisenkin on päässyt näkemään♥ Näin toivotaan, välillä on ollut öitä ettei vaan saa millään nukuttua säryn takia, vaan menee ihan pyörimiseksi..siihen kyllä tuskastuu helposti:( Minä oikeastaan vaan autoin koristelussa, muu kotoväki loihti tällä kertaa herkut:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHienot kotiutus "kahvittelut", muistan hyvin muutaman vuoden takaa vierailun varuskunnassa valapäivänä esikoisemme juhlassa.Taas on yksi etappi nuoren miehen elämässä ohitettu:) Olkapäätä olen myös minä pari kertaa potenut, eikä ole kyllä kivuton vaiva, toivottavasti pääset vaivastasi pian eroon. Mukavaa alkavaa viikkoa.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Nuo valatilaisuudet on kyllä hienoja tapahtumia! Ikävä kuulla että sinullakin on ollut olkapää kiusana, toivottavasti pysyisi sielläkin poissa vaivat! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea teille molemmille!Armeija on nyt suoritettu ja on kyllä hieno asia;juhlimisen arvoinen.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Kyllä se iso virstan pylväs on nuoren elämässä! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhania leipomuksia... ei helpota yhtään mun herkkuhimoa!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Herkkuhimo on kyllä pahuksen ikävä vaiva..täällä se yleensä helpottaa vasta suklaalla:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaMiten nopeasti aika kuluu.. sitä olen välillä ihmetellyt itsekin ja lapset jo aikuisia sekä yksi lapsenlapsi <3. Ihanat juhlat siellä ja tarjottavat :P
VastaaPoistaOlen päässyt myös tutustumaan armeijan tiloihin vaikka omat lapset (tyttöjä) ei ole armeijaa käynyt.
Onnea sinne koko perheelle ja hyvää viikonloppua <3
Kiitoksia♥ Voi todella, ihan liian nopeasti tuo aika kuluu..itse asiassa niin nopsasti ettei kerkiä edes rauhassa ikäkriisityä kun taas on jotain uutta tulossa:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHerkullisen näköinen kakku! Taidanpa varastaa ideaa kesäsynttäreihin.
VastaaPoistaTsemppiä kipuihin!
Kiitoksia♥ Tytär teki tuon Pätkis-suklaajuustokakun ja päälle vaan ladottiin iso kasa mansikoita, vadelmia, mustikoita ja valkosuklaata..oli kyllä niin hyvää:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaUpeaa! On se iso saavutus aina pojan (tai tytönkin) elämässä.
VastaaPoistaIhana kakku ja herkut!!
Aurinkoista sunnuntaita ja toivottavasti käsi on paljon parempi jo!
Kiitoksia♥ On tosiaan, hieno virstanpylväs nuorelle♥ Sain juuri muiden lääkkeiden lisäksi uuden hermokipulääkkeen ja nyt odotellaan miten se vaikuttaa:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaPikaista paranemista kädelle! Ja hieno saavutus tuo armeija, vuosi siellä ei ole ihan mikään helppo juttu :) Herkulliset tarjoilut!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Vuosi meni näin jälkeenpäin tosiaan nopsasti, vaikka kyllä nuo viimiset viikot taisi pojallekkin jo pitkiä olla kun siviili alkoi häämöttää aina vaan lähempänä:) Tykkäsi kyllä kovasti olla armeijassa! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanilla herkuilla olette poikaa hemmotelleet!
VastaaPoistaKyllähän se armeija tekee pojille hyvää ja miksei tytöillekin ;)
Kivaa juhannusviikkoa<3
Kiitoksia♥ Kyllä oli poikakin mielissään..sanoi että näitä herkkuja voisi syödä vaikka joka päivä:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea pojalle ja äidille!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea reserviläisestä ♥.
VastaaPoistaMeillä juhlittiin torstaina samaa asiaa täällä. Vuosi meni tosiaankin yllättävän nopeaan.
Toivottavasti käsi alkaa pian toeta. Lepoa ja parantavaa olotilaa sinulle ♥
Kiitoksia♥ Oi, onpa kiva kuulla että sielläkin "Ohi on" Onnea siis sinnekin:)♥ Näin toivotaan! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaKiva tapa juhlia kotiutumista. Meidän kuopus lähtee armeijan harmaisiin heinäkuussa, enkä tiedä miten päin olisin, kun viimeinenkin poikanen lentää pesästä. Tulee olemaan kummallisen hiljaista täällä...
VastaaPoistaMukavia kesäpäiviä sinne ja pikaista paranemista kädellesi.
Kiitoksia♥ Tsemppiä kovasti tulevaan, on se niin outoa kun lapset lähtee maailmalle♥ Kuopukselle antoisaa armeija aikaa! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaTeillä oli oikein kunnon vastaanotto kakkuineen! No olihan siinä aihettakin. :) Aika kova pala on ollut minullekin lasten armeijaan meno, vaan sieltä ne taas tulla tupsahtivat kotiin. Tai melkeinpä muuttivatkin sitten jo omiin koteihinsa. Armeija-aika totutti vanhemmatkin elämään niin, että koko entinen perhe ei enäää ole koossa.
VastaaPoistaToivottavasti eivät koskaan joudu käyttämään taitojaan oikeasti, vaikka valmius onkin.
Tuo on niin totta, toivotaan todella ettei ikinäkoskaan noita opittuja taitoja joutuisi tositoimissa käyttämään♥ Ajatuskin saa sydämen hakkaamaan:( Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnea, kun sait pojan kotiin!
VastaaPoistaToipumista olkapäälle ja mukavaa viikkoa!
Kiitoksia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanat kekkerit teillä, paljon herkkuja! On se niin liikuttavaa, kun pojat saa armeijan käytyä. Silloin tajuaa, kuinka isoja heistä on jo tullut. Tai tietysti sen tajuaa muutenkin, mutta se on yksi virstanpylväs, jossa lasten kasvamista tulee mietittyä tavallista enemmän. Yritä levätä, että olkapääsi tulisi kuntoon. Pikaista paranemista ja hyvää uutta viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi todella ja pakko oli tuossa armeija aikana monta kertaa ihmetellä kuinka kummassa tuo poika voi ollakin jo noin iso:) Olenkin ollut nyt todella tarkkana ja tehnyt vain sen mikä on sallittua..kyllä se siitä paranee! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaKiva vastaanotto pojalle:) Toivotaan että olkapää paranisi, mullakin vihoitellut jostain syystä ja se on aika inhottavaa. Mukavaa uuden viikon alkua ♥
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi harmi että sielläkin vihoitellut, toivottavasti helpottaa pian! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOi mitkä ihanat herkut:) vesi kyllä herahti kielelle:)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Tuli kyllä herkuteltua ihan liikaa viikonloppuna:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanat herkut. Toivottavasti olkapää paranee pian.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Näin toivotaan! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnpa mukavaa, että järjestitte pojalle armeijasta kotiutumisen kunniaksi juhlat. 😊🎂🍰 Ja paljon paranemisia Sinulle. 💜
VastaaPoistaKiitoksia♥ Poika oli kyllä niin mielissään yllärijuhlistaan:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanat juhlat pojalle!
VastaaPoistaToivottavasti olkapääsi paranee nopeasti!
Kiitoksia♥ Peukut on pystyssä! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaNiin se vuosi vierähtää nopsaan. Onnea sinne pojan kotiutumisesta! <3
VastaaPoistaTäälläkin tehtiin pikkuinen kakku tyttären poikaystävän armeijasta pääsyn kunniaksi.
Muistan, kun oma poika lähti armeijaan, niin oli kyllä aluksi vaikeaa itsellä ja itkulta ei tämä äiti välttynyt ensimmäisillä kerroilla, kun armeijan harmaissa poikaa junalle vietiin,mutta niin sitä huomasi ajan kuluessa, että kaikkeen tottuu, vaikka koti tuntuikin hetken tyhjemmältä. Saati mitä se on ollut todellakin sota-aikana, kun lapsen kotiutumisesta ei voinut edes olla varma! Varmasti sydäntä raastavaa!
Ihania herkkuja siellä! :)
Toivottavasti olkapääsi paranisi pian!<3
Mukavia kesäpäiviä sinulle! :)
Tuo on niin totta, ei niitä sota-aikojen ikäviä oikein osaa edes kuvitella mitä ne oikeasti ovat olleet..myös niille sotilaille, siellä rintamalla kova huoli kotijoukoista sen lisäksi että on huoli siitä omasta ja aseveljien elosta:( Ovat nuo sota-ajan sukupolvet kyllä sellaisia uhrauksia tämän vapaan Suomen puolesta tehneet, että kiitoksensa jokainen heistä ansaitsee♥ Taidetaan me kaikki äidit olla vetistelijöitä kun on omasta lapsesta kyse♥ Kiitoksia ja Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOikein ryhdikkäät onnittelut pojallesi hyvästä suorituksesta! Meilläkin molemmat pojat kävivät armeijan tuon 'pidemmän kaavan' mukaan. Ja kyllä oppivat hyödyllisiä asioita ja onneksi pitivät armeija-ajasta.
VastaaPoistaVoi harmi tuota sinun olkapäätä, tosi kurjaa. Lepo taitaa olla paras lääke, mutta pitänee treenatakin. Minulle on eniten auttanut kivuissa kalevalainen jäsenkorjaus, on ihan huikea hoitaja.
Paljon tsemppiä sinulle ja hyvää juhannusviikkoa kivusta huolimatta!
Kiitoksia♥ Kiva kuulla että teillä pojat armeijasta pitivät, niin täälläkin. Se taitaa olla myös vähän sellainen asenne kysymys♥ Kiva kuulla että tuosta jäsenkorjauksesta on ollut sinulle apua. Sitä kun ihminen kipuilee niin kaikkii kokeiluihin on kyllä valmis♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOlen ihmetellytkin, että mitä on tapahtunut, kun et ole blogia kirjoittanut. Toivottavasti olkapääsi kuntoutuu pian.
VastaaPoistaOnnea pojalle ja koko perheelle. Onnellinen poika, kun kotona on tuollainen sydämellinen vastaanotto <3.
On jotenkin sykähdyttävää nähdä oma lapsi armeijan harmaissa. En osaa kuvitellakaan, miltä sota-ajan äideistä on tuntunut. Moni menetti useammankin pojan.
Olipa mukava saada tietää kuulumisiasi.
Parasta mahdollista kesäkuun jatkoa sinulle!
Kiitoksia♥ Niin voi niitä kotijoukkoja kun ovat joutuneet suru-uutisia aikoinaan vastaan ottamaan:( Sain juuri uuden lääkkeen kaikkien entisten lisäksi, nyt innolla odotetaan vaikutusta...ja sitten sitä lepoa,lepoa, lepoa...yöks:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaKyllä kelpaa tulla kotio, kun on kunnon vastaanottokomitea kakkuineen. :) Ja harmitus siun olkapäätä, toivottavasti se siitä taas tokenee. Ymmärrän hyvin tätä tekemättömyyden tuskaa, kun olen nyt kolme viikkoa ollut neulomatta. Vielä täytyy malttaa, vaikka vieroitusoireet on kovat.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Näin toivotaan! Tsemppiä kovasti sinullekin:) ja paranemisia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaIhanat juhlat ja hyvää pohdiskelua. Parempia päiviä olkapäälle <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaVarmasti pojallesi mieluisat ja ihanat siviiliinpääsyjuhlat upeine herkkuineen.
VastaaPoistaToivotan pikaista paranemista sinulle. 👍👍😊
Kiitoksia♥ Oli kyllä niin mielissään kesäkahveista:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaMahtavat herkut olit tehnyt. Ja onnea ameijan suorittamisesta. Joka ei tunnu olevan helppo suorittaa tänä päivänä. En kyllä ymmärrä miksi. On se niin paljon helpompaa kuin ennen ja silloin kuin itse kävin.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi todella, olen kuullut että aiemmin armeijassa todella oltiin..ei ollut lomia kuin todella harvoin ja melkoista simputustakin taisi välillä elo olla! Poika kyllä sanoi silloin viime kesänä lähtiessään että turha on odotella "maitojunalla" kotia..ei ole tulossa! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHeips!
VastaaPoistaLaitoin sinulle haasteen, käytkö kurkkaamassa . .
Luin juttusi vasta nyt, mutta jos pystyt vastaamaan kipeän olkapääsi takia niin hyvä, mutta ei haittaa - haaste on avoin kaikille ja varmasti joku muu nappaa sen puolestasi jos haluat lepuuttaa. Paranemisia sinne.
Kiitoksia haasteesta minäpä käyn kurkkimassa ja pyrin siihen toki tarttumaan, tämä minun vasenkäsi järjestelmä on pikkuisen hidas, kun ei kärsi tuota oikeaa välillä käyttää ollenkaan, vaan mikäpä kiire minulla on:)♥ Kiitos myös toivotteluista ja Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaKiva idea pitää juhlat, kun poika pääsi armeijasta siviiliin.
VastaaPoistaMinullakin on jo kaksi poikaa tuon saman tien kulkeneet, kyllä minustakin pojat selvästi armeijassa miehistyi.
Kaikki kivut on inhottavia, toivottavasti olkapääsi pian paranee.
Kiitoksia♥ Tosiaan ihan kuin sitä pituuttakin olisi tullut monta senttiä lisää armeija aikana:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnittelut armeijan suorittaneelle. Makoisia herkkuja juhlapäivän kunniaksi. Toipumista sulle että olkapääsi paree pian. Hyvää kesää!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa ja hyvää kesää sinullekin♥
PoistaOi minkälaisia herkkuja!!! Ihan ensimmäiseksi hyvää paranemista sinulle <3. Muistan ne monet tunteet ja liikutukset kun oma poikani kävi armeijan. Olin toisaalta super iloinen hänen sinne mennessään, että pääsee luomaan uusia kokemusmuistoja, saamaan itseluottamustakin kun kaikki ei ole aina ihan helppoa ja toisaalta sitten hetken koittaessa itkinkin vuolaasti kun hänet bussille olin jättänyt (pandakarhusilmät moottoritiellä...). Hienoa että jaoit kanssamme äidin tunteet. Suomi on puolustamisen arvoinen maa joten kiitos myös pojallesi siitä, että hän kävi tuon kovan koulun <3. (Nyt on pakko ostaa mansikoita!)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Armeija voi tosiaan olla parhaimmillaan kovin antoisa kokemus ja hyviä ystäviä siellä varmasti saa kun samalla porukalla liki vuosi ollaan yhdessä! Voin nähdä ne sinun Pandansilmäsi..voi meitä äitejä:)♥ Mansikat on niin herkkua ja meillä jo näytti ensimmäiset ihkaomat mansikat punertavan..Jeeee!!:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHienot oli kestitykset pojalla. Upea kotiinpaluu.
VastaaPoistaKiitoksia♥ Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaKyllä on ollut sotapojalla hieno vastaanotto. Niin monenmoiset herkut. Niin niistä meidän pienistä poikapalleroista kasvaa miehiä:)
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voi todella, mihin tämä aika häviää:)) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaHieno kotiinpaluu pojalla💕Onnea mamalle. Ihaniiiii herkkuja💕💕
VastaaPoistaKiitoksia♥ Tuli kyllä viikonloppuna herkuteltua ihan liian paljon:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaTiedän kokemuksesta sen tunteen "ohi on" kun meilläkin esikoinen kotiutui armeijasta <3
VastaaPoistaSe on kyllä mukava tunne:)♥ Onnitteluja sinne armeijan suorittaneelle! Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaOnnittelut armeijan käyneelle ja tietysti myös äidille.
VastaaPoistaTiedän tuonlaiset kivut,ne vievät ihmiseltä toimintakyvyn ja alkaahan se veetuttamaan kun tekisi mieli tehdä muttakun ei vaan kykene. Terveen näköinen ihminen kun peilistä katsoo mutta rikki silti.
Monasti sään vaihtelut tekevät päivistä yhtä helvettiä.
Paranemista olkapäälle toivottelen. :)
Kiitoksia♥ Voi tuo on niin totta, kyllä siinä hermo on tiukalla kun ei pysty tekemään kaikkea mitä haluaisi. Toivottavasti siellä olisi mahdollisimman kivuttomia päiviä! Olin aikoinaan vanhainkodilla töissä jossa oli mummo joka tiesi aina varpaiden kolotuksesta oliko tulossa vilakkaa tai sadetta..hyvin piti aina paikkaansa:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaUpeat kestitykset ollut, kyllä kelpasi pojan palata armeijasta! :) Kovasti tsemppiä sinulle olkapääsi kanssa! Toivottavasti helpottaisi pian! <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Poika oli kyllä niin mielissään kesäkahviohionjuhlistaan:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥
PoistaVoi itku tuota sinun olkapäätäsi, voin niin kuvitella, miten tuskaisaa pelkkä lepuuttaminen on. Tsemppiä ihanainen <3 Upeat tarjottavat ollut teidän juhlissa. Onnea siviiliin pääsystä <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Kyllä se taas siitä kun tuo tulehdus helpottaa ja helpottaahan se kun on huippuhyvää hoitoa:) Juhliin tulee vaan aina varattua ihan liikaa niitä herkkuja, ajatuksella ettei vaan loppuisi kesken..juhlien jälkeen seuraavat paripäivää syödäänkin jo aamupalaksi kakkua:)) Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaHuiman nopeasti loppujen lopuksi meni pojan armeija aika vaikka välillä minustakin tätinä tuntui että kuinkahan poika jaksaa ja kotijoukot,kun ei päässyt jokaiseksi viikonlopuksi edes kotiin käymään!Armeija taatusti tekee miehen ja onnittelut täälläkin vielä hienosti vedetystä armeijasta <3 Ja olit kyllä loihtinut niin upeat tarjottavat(kuten aina) että kaikkia leipomuksia oli pakko vähän santsatakin ;)
VastaaPoistaIloisia kesäkuun viimeisiä päiviä teille <3
Kiitoksia rakas pikkusyssy♥ Kyllä tosiaan äkkiä loppujen lopuksi sujahti tuo armeija aika. Minä sain tällä kertaa melkeinpä vain istua ja ihastella kun valmiita herkkuja syntyi ja mökkikin putsautui suitsait sukkelaan sillä aikaa kun minä lipittelin kahvia:)..kakkujen koristeluun sain kuitenkin osallistua ja maisteluun että onko kelvollisia:) Ihanaa juhannusviikkoa sinne koko perheelle♥
PoistaVoin niin yhtyä ajatuksiisi armeijan kasvattavasta vaikutuksesta. Isännän mielestä kaapin tulee olla kuin sotilaan kaappi ja siksi hän järjestää meidän liinavaatteet. Ei ne muuten kaappiin mahtuisikaan. Hänen armeija-aikanaan sängyn petaus oli niin tiukka, että kärpänen halkesi kahtia jos siihen lensi... Olipa teillä onnellinen juhla ja niin herkulliset tarjoilut! Kipeä olkapää on paha vaiva, todella. Kokeile aitoa villaa ja helteellä silkkiä sen suojaamiseen, kokemukseni mukaan lievittävät kipua. Suloista kesän juhlaa!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Kuulostaa oikein hyvältä, laatumies sinulla:) Minulla onkin ollut erilaisia kylmä- ja kuumageelejä käytössä, kauratyynyä, erilaisia linimenttejä jne. myös villaa olen olkapään ympärillä pitänyt, mutta silkkiä en..kiitos vinkistä!♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaOnnea armeijan käyneelle.
VastaaPoistaHerkulliset juhla tarjoilut.
Yhdyn Adolf Enroothin sanoihin Suomesta.
Toivottavasti olkapää hellittää, vointi paranee.
Mukavaa viikkoa Sinulle!💛
Kiitoksia♥ Adolf Ehrnrooth oli niin viisas ja hieno mies! On tämä Suomi vaan niin hyvä maa asua♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaUpeat kakut. Ihana varmasti saada poika kotiin.
VastaaPoistaParanemisia olkapäälle. Harmillinen juttu.
Hyvää juhannusta jo nyt.😊
Kiitoksia♥ Oli tosiaan kiva kun poika tuli edes hetkeksi, syksyllä taas lähtee maailmalle kun koulu alkaa:) Kyllä tämä tästä♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne myös♥
PoistaTunnistan niin nuo äidin tunteet, kun lapset kasvavat ja saavuttavat elämän etappeja! Mukavat kotiinpaluujuhlat!
VastaaPoistaKiitoksia♥ Turhan nopeasti nuo lapset vaan kasvavat ja usein pitää ihan kummastella mihin kummaan tämä aika häviää:) Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaArvokas postaus niin menneiltä ajoilta kuin nykypäivästä...
VastaaPoistaOikeaan arvoon nostettu 347... klups, mulla jäi kyllä iltatähdellemme kaakut leipomati... Paakarina kipeän olkapään kanssa - ai jai... tekisi mieli päästä sinua teippaamaan.... mieheni supraspinatus poikki ja vaimo ei antanut leikata... 6kk saatu kuntoon konservatiivisesti.... Kunnon kuntoutusohjeet tarttet... vaikka kipua sekin aluksi tuottaa, mut mömmöthän sulla jo tuhdit tuntuu olevankin. Kädet on tekevälle niin tärkeät... itse olen päässyt helpolla, kun "vaan jalat" kiusanneet ja nekin ahkeralla rääkillä saatu aina kuntoon.... Toivottavasti terveempää Minttumaarin aikaa... ja iloa asioista, joista iloa on saatavilla!!
Kiitoksia♥ Minun ei onneksi tällä kertaa tarvinnut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin olla "työnjohto tehtävissä" kun näitä juhlia valmisteltiin, muu kotiväki huolehti mökin siivouksesta ja leipomuksista..No autoin minä sentään koristelussa ja siinä maistelussa:) Voi kun pääsisitkin teippailemaan, kaikki apu on otettu ilolla vastaan kun kipuillaan:)♥ Minulla on siis tosiaan tuosta nyt kipeytyneestä olkapäästä jänne repeytynyt reilu 3v sitten ja se leikattiin, myös lima pussi jouduttiin poistamaan kun se oli niin pahasti vaurioitunut ja acromioplastiakin tehtiin vielä kaupan päälle:) Kuntoutus tuon jälkeen oli ehkä elämäni kivuliaimpia kokemuksia ja miljoona tuskanhikeä tuli varmasti vuodatettua sen aikana..Muistan vieläkin sen onnentunteen kun kuminauhajumppien jälkeen sain luvan ottaa käsipainot käyttöön ja ensimmäisen kerran nostelin sellaisilla 1-2kg söpöillä painoilla...tosin vielä silloinkin tuntui kaukaiselta haaveelta päästä töihin, siellä kun se paino käsien alla saattaa hyvinkin olla 150kg ja joskus enemmänkin:) Vaan olipa ihana kuulla että miehesi on kuntoutunut, kerrohan terveisiä että loistovaimo hänellä!:)♥ Sinä varmasti osaatkin antaa juuri sitä oikeaa "rääkkiä" niille jaloillesi, hyvä että olet itsekkin pysynyt kunnossa! Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaVoi mitä ihanannäköisiä herkkuja! Vaan onpa teillä ollut juhlaan aihettakin. Onnittelut pojalle armeijan suorittamisesta! :) Pikaista paranemista olkapäällesi! <3 Voin hyvin uskoa, että sulla tekee tiukkaa olla jouten. Toivottavasti vaiva saadaan kuriin.
VastaaPoistaKiitoksia♥ On tuo armeija iso asia nuoren elämässä, kiva kun kunnialla suoritettu:) Kyllä tämä tästä, hyvää hoitoa olen saanut:)♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaNo oli varmaa ihana saada se pikkupoika isona miehenä kotia :)
VastaaPoistaOli teillä mukavat juhlat ja kyllä sitä kannattaakin juhlia. On se sen arvoista.
Kaikkea hyvää teille ja pojalle.
Kiitoksia♥ Taitaa tuo poika olla aina se pieni pellavapää äitinsä silmissä vaikka olisi kuinka iso ja aikuinen:)♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne♥
PoistaPaljon onne armeijan käyneelle ja äidille toki myös ♥ ♥
VastaaPoistaVoimia, kärsivällisyyttä ja malttia kipuilevan olkapääsi kanssa. Toivottavasti se tulee pian kuntoon...
Ja oikein mukavaa juhannusviikkoa sinulle sekä kaikille läheisillesi ♥
Kiitoksia♥ Näin toivotaan, Olen aina pitänyt itseäni aika kärsivällisenä ja pitkäpinnaisena ihmisenä, mutta joissain asioissa kaiken pitäisi tapahtua nyt ja heti:) Ihanaa juhannusviikkoa sinne myös♥
PoistaKoskettavia ajatuksia ja ihana postaus <3 Minäkin täällä aivan liikutuin. Upeita herkkuja ja kukkia, särmikkäitä inttikuvia. Voimahaleja toipumiseen <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Voimahalit vastaan otettu ja ne lämmittääkin mukavasti:)♥ Ihanaa juhannusviikkoa sinne teille kaikille♥
PoistaOnnea pojalle ja koko perheelle 💕Kyllä teillä oli aihetta juhlaan. Ihania nuo isänmaalliset nuoret! Niin tuli mieleen oman pojan armeija-aika, kun hänet ja kaverit rautatieasemalle vein ja kun miniän kanssa yhdessä itkettiin. Vieläkin liikutun kirjoituksestasi ja muistoistani. Pitkältä tuntui silloin vuosi, kun sitä eteenpäin ajatteli, mutta kuluihan se sitten lopulta nopeasti. Nuorempi tyttärenikin suoritti tavallaan omanlaisensa varusmiespalveluksen toimiessaan kenttäsairaanhoitajana ja työterveyshoitajana armeijan leivissä.
VastaaPoistaToivottavasti kätesi on jo parempi. Itse sairastin runsas kaksi vuotta sitten kättäni kaatumisen jälkeen ja tiedän niin hyvin, mitä on, kun toinen käsi on poissa pelistä. Tsemppiä 💕 Pikaista paranemista ja oikein hyvää juhannusta sääennusteista huolimatta 🌿🔥T Maija myrskyluodolle@gmail.com
Kiitoksia♥ Ollaan me äidit vaan höppänöitä, ihan sama kuinka isoiksi lapset kasvavat niin aina niistä huolta kantaa "Kuinkahan pärjää.." vaikka kuitenkin tietää että hyvin nuo pärjäävät:)♥ Olipa ikävä kuulla että olet tuolla tavalla kaatunut, voi harmi! Kyllä se tosiaan outoa on kun ei pääse tekemään normaalisti kaikkea sellaista mitä haluaisi:( Ihanaa juhannuksen aikaa sinne♥
PoistaKiitos hienosta postauksesta! Aivan ihania herkkuja ja kauniita kukkia... ja tärkeää asiaa. Täytyy olla kiitollinen aiemmille sukupolville, jotka osasivat puolustaa ja rakentaa tätä maata.
VastaaPoistaVarusmiespalvelus on Suomelle tärkeä, ja onneksi naisetkin voivat sen nykyään suorittaa. :) Onnittelut pojallesi.
Ja tunnelmallista juhannusta koko perheelle! ♥
Kiitoksia♥ Juuri näin, kunnioitus on kyllä heitä kohtaan suuri ja kiitoksen ovat ansainneet♥ Ihanaa juhannuksen aikaa sinne♥
PoistaHyvä jos olkapää on jo parempi, miehelläni kipuilee jo kerran leikattu olkapää ja aikoo nyt käväistä näyttämässä sitä lekurille - yöunet jo kärsii kun kipuilee.
VastaaPoistaJa onpas pojalla ollut komeat kotiinpaluukekkerit. Mutta kyllä tuota kannattaakin juhlia, sen arvoinen asia on.
Mukavaa mittumaaria.
Kiitoksia♥ Voi miten ikävä kuulla että miehesi olkapää kiusaa, toivottavasti helpottaisi pian!♥ Oli kyllä poika niin mielissään:) Ihanaa juhannuksen aikaa sinne♥
PoistaBeautiful Flowers. Beautiful and delicious cakes. Have a Happy Day.
VastaaPoistaThank you sweetie♥ We celebrate our son..he came home a week ago from army♥ Have a good day♥
PoistaPoika on miehistynyt armeijassa ihan taatusti ja äiti sen huomaa, jos ei muut!
VastaaPoistaOnnea, kun on ohitse ja hienosti pojan otitte vastaan takaisin kotiin!
Tulin toivotteleen teille sinne oikein hyvää Juhannuksen aikaa!
Kiitoksia♥ Kyllä vaan pituutta kasvoi ja ryhtikin niin komea:) Ihanaa juhannuksen aikaa sinne myös♥
Poistakyllä siellä kaikkea oppii!
VastaaPoistaVoi todella! Ihanaa juhannuksen aikaa sinne♥
PoistaNo onpas teillä ollut oikea herkkukattaus. Nam nam! :) Hyvää Juhannuksen aikaa! <3
VastaaPoistaKiitoksia♥ Ihanaa juhannuksen aikaa sinne myös♥
PoistaUpeat kekkerit pidittekin miehistyneelle pojallenne. Maistuis varmaan mullekin ;)
VastaaPoistaIhanaa juhannuksen aikaa sinulle ja perheellesi xx
Kiitoksia♥ Mukava oli tällaista juhlistaa♥ Ihanaa juhannuksen aikaa sinne myös♥
PoistaIhanaa Juhannuksen Aikaa.
VastaaPoistaKiitoksia, Ihanaa juhannuksen aikaa sinne myös♥
PoistaItsellä vielä pojat pieniä vaan aika kuluu niin sukkelaan, jotta pian tämäkin aika on käsillä. Mitenhän käy sitten tulevaisuudessa, tekeekö armeija vielä pojista miehiä? Ihanaa keskikesän juhlaa teille 🌸
VastaaPoistaKiitoksia, Aika tosiaan sujahtaa pelottavan nopeasti:) Ihana kun on pikkuisia♥ Taitaa tuo armeija aina säilyttää tietynlaiset perinteet ja hyvä niin♥ Poika on aina ollut urheilullinen mutta tuolla armeijassa ollessa on kyllä ryhti muuttunut, niin komealla ja määrätietoisella askeleella marssii että tekemistä on pysyä perässä:) Ihanaa iloista juhannuksen jatkoa sinne teille♥
PoistaLämpöiset onnittelut! Mahtava kotiinpaluujuhla!
VastaaPoistaNäin se aika vain kulkee, lapsissahan sen parhaiten huomaa. Tuntuu, että vasta vähän aikaa sitten olivat vielä pieniä, ja sitten sitä havahtuu, miten ovatkaan kasvaneet ja aikuistuvat.
Kiitoksia, Poika oli kovasti mielissään yllätyksestä, näistä kesäkahveista kun ei ennakkoon hänelle mitään hiiskuttu:) Toisaalta se on niin kovin haikeaakin kun tuntuu että tuo lapsuus sujahtaa ihan hups vaan ohi:) ihanaa iloista juhannuksen jatkoa♥
Poistaai hitsit,olipa kiva lukea tuntemuksistasi itsellä kun kuopus aloittaa kyseisen luvun kerryttämisen parin viikon päästä. Hyvää juhannuksen jatkoa!
VastaaPoistaKiitoksia, Oi kovasti tsemppiä sinne tulevaan niin kuopukselle kuin kotijoukoillekin♥ Minusta ehkä liikuttavin näky ikinä oli kun näin poikamme ensimmäisen kerran asepuvussaan..varaahan kovasti nessuja ensi tapaamisiin:) Sotilasvala oli myös liikuttavan kaunis tilaisuus ja siellä sellainen isänmaallinen henki kyllä valtaa mielen...ja niin monessa muussakin tapahtumassa/kohtaamisessa tuon armeijan aikana♥ Leppoisaa juhannuksen jatkoa♥
Poista