tiistai 1. toukokuuta 2018

🎈 Hyvää vappua 🎈 😊


Vappu on mukavan leppoisaa aikaa, silloin on kiva kokoontua vaikkapa brunsseilemaan ja herkuttelemaan perheen ja ystävien kera.. 😊 Vappuun kuuluu minusta ehdottomasti myös munkit ja sima. Tänä vuonna meillä tehtiin sima itse, Äiteen♥ antamien vinkkien avulla..
Pullotusvaiheessa simaan on vielä lisätty pikkuinen ripaus appelsiinia, joka tuo siihen makeutta ja samalla sitruunan maku pehmenee sen tekeytyessä.
 Saas nähdä kun ensimmäiset lasilliset maistellaan miltä se maistuu 😊
Pidetäänkö siellä simasta?!



Usein olen ollut vappuna töissä, mutta tänä vuonna saankin nautiskella vappuaamusta ilman kiirettä mihinkään. Iltapäivällä saadaan vielä koko murmelipoppoo kasaan. Mukava kun poikakin sai pidemmän loman armeijasta juuri vapun ajaksi 😍

Päden pajasta toivotellaan
Oikein kaunista ja hyvää vappua kaikille 💕
Tästä se kevät todella alkaa 😊🌷



Kiva kun kävit blogissani ♥

144 kommenttia:

  1. Kiitos, ja oikein hilpeää ja herkullista Vappua koko perheellesi!

    Pidetään simasta, mutta ostamme siman kaupasta, kun kahden ihmisen simantarve on kuitenkin rajallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päivä on ollut ja massu on ihan täynnä vappuherkkuja:) On kyllä kiva kun kaupastakin simaa saa ja nykyään on valikoimaakin vaikka kuinka:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  2. Sima ja munkit kuuluu ehdottomasti vappuun. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva kuulla, niin minustakin:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  3. Suut somasti sokerissa ja simat laseissa, pöytä pitkäksi brussille eli sama kaiku on askelten: hyvän mielen vappua Sinulle ja koko pesueellesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Koko pesue kiittää:)♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  5. Hyvää vappua! Vapaa täälläkin ja ajoissa herätty. Klo 9 alkaa ekat vappusoitot ja siitä sitten etiäpäin, päivällä vappumarssisoitto juhlan kera. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa ihanalta, harmi kun täällä oli niin surkeat vappukelit..vettä sadellut:( Toivottavasti siellä on ollut kaunista, nuo marssit, torit sun muut vappuriehat on niin paljon mukavampia viettää kauniissa kelissä! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  6. Omatekoinen sima on parasta ♥ Tänä vuonna en tehnyt sitä kuitenkaan, kun ollaan ihan kahden kotona. Kiva, että sinäkin saat olla välillä vappuna vapaalla. Hyvää vappua, Päivikki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ On tosiaan mukava olla vapaalla:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  7. Simaa ja munkkeja pitää olla Vappuna, todellakin:)
    Muutamana vuonna tytär on halunnut tehdä ne ja tuovat tullessaan Vapunviettoon ja samalla miehen syntymäpäiville. Aiemmin olen tehnyn itse mutta nyt perinne on siirtynyt tyttärelle, se on aika kiva juttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ilman noita ei vappu oikein maistu vapulta:) Oi miten ihana että perinne siirtynyt♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  8. Herkullista ja ihanaa vappua Päden pajaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  10. Ihanaa vappua Sinulle ja koko murmeliporukalle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Murmelipoppoo kiittää:)♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  11. Meillä ei lapset pidä kovin paljoa simasta, juovat kyllä lasillisen munkkien kaverina, mutta eivät sen enempää. En olekaan koskaa tehnyt itse simaa, mutta kaupan simat eivät ole sama asia, joten olen ostanut aina pullon myyjäisistä tai leipomosta. Kätevänä emäntänä ostan myös munkit samasta paikasta ja säästän arvokasta vapaa-aikaani muihin juttuihin. :DDD Hyvää Vappua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oikein, onkin kiva kun tuota simaa ja munkkeja saa valmiina usein vaikkapa vappumarkinoilta:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  12. Ihanaa ja aurinkoista vappua sinulle ja perheellesi♥

    Itse tehtyä simaa täälläkin ja tietenkin munkkeja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ koko perhe kiittää:) Sima ja munkit on niin herkkua:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  13. Omatekoinen sima on kyllä parasta. Munkit tuli paistettua, mutta simaa en ole tehnyt enää lasten lennettyä pesästä.
    Hauskaa vappua koko perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Koko perhe kiittää, simaa ei tosiaan viitsi kovin pientä satsia tehdä:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  15. Tosi herkullisia munkkeja ja simaa, nami, hyvältä kuulostaa ja näyttää teidän vappu. Hyvää Vappua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mukava päivä oli ja tuli kyllä niin herkuteltua että huh..:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  16. Raikkaat kuvat ja herkulliset pöydän antimet. Sima ja munkit olisivat ihania... Yhden munkin söinkin ystävien luona, mutta kotona puolison diabetes asettaa rajoja sokerinkulutukselle. Appelsiinin lisääminen sitruunoiden joukkoon onkin mahtava vinkki. Tulee yhtäkkiä myös mieleen sangrian valmistus: punaviiniä, appelsiinia, sitruunaa ja sokeria. Nam vaikka ei vappujuoma olekaan 🎈

    Kiva että teillä on koko murmeliporukka vappuna koolla 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kyllähän nuo kovin sokerisia herkkuja tosiaan ovat, että tarkkana saa sokereiden kanssa olla..nousevat varmasti äkkiä. Minä en ole sangriaa koskaan maistanutkaan:) Nykyään kun nuo murmelit on jo isoja ja maailmalla, niin niitä yhteisiä hetkiä osaa kyllä arvostaa vähän eri tavalla kuin silloin kun olivat aina siinä "jaloissa pyörimässä":)♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  17. Kuplivaa ja hauskaa Vappua sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  18. Ihanaa vappua sinulle ja perheellesi!

    Tykkäisin simasta kovasti (ja munkeista tietysti myös), mutta olen niin laiska, etten viitsi tehdä simaa, ja kaupan simat on aika kaameita. No onneksi äitee on tehnyt simaa, ja pian pääsee sitä maistelemaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Koko poppoo kiittää:) Meilläkin on kyllä monta kertaa turvauduttu apuun, kun ei ole itse kerennyt/jaksanut tehdä..Onneksi on nuo Äiteet♥:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  19. Onneksi löytyi kotoa närästyslääkettä sima ja munkki eivät oo ihan parasta mun vatsalle, suulle kyllä! Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Nuo eivät tosiaan kaikille sovi, ovat kyllä sellaisia sokeri-rasva pommeja:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  20. Itse tehty sima on hyvää, mutta olen liian laiska sen valmistamiseen. Enkä varmasti edes osaisi ;-) Olemme siis ilman.

    Oikein hyvää vappua sinullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Minäkin sain Äiteeltä♥ apua, on siinä kyllä oma hommansa ja pikkuisen oli tahmaista hommaa siman pullotus:) Harjoittelua tämäkin homma vaatii! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  21. Itsetehty sima on parasta! Mukavaa vappua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Totta:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  23. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  24. Ihanaa ja aurinkoista vappua Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  25. Hauskaa vappua! :) Sima ja munkit on maistuneet, äiteen tekemät tietysti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Äiteen tekemät on niitä parhaita:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  27. Hyvää vappua! Kiva jos vaihteeksi saat viettää vappua vapaalla eikä töissä. Itse vietän vapun töissä tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Useamman kerran olen tosiaan ollut vappujuhlintaa illan-yön seuraamassa ja kiva on välillä olla pois niistä hulinoista:) Toivottavasti siellä oli kuitenkin rauhaisa työvappu! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  28. Kiitos samoin iloista vappua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  29. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  31. Herkullista ja nautinnollista yhdessäoloisen mukavaa vappupäivää sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  32. Minä ostin vain ison pullon simaa kaupasta ja yllättäen se loppui ihan alkuunsa. Ens vuonna taidan tehdä itse. Ihanaa vappupäivää ja nauttikaa yhdessäolosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oli kyllä ihana päivä ja massut niin täynnä vappuherkkuja:) Sima on kyllä herkkua! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  33. Täällä jäi tänä vuonna munkit ja sima tekemättä, mutta onneksi äitini pelasti tilanteen :)
    Oikein mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Hyvä, Äidit on parhautta:)♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  34. Enää ei tule simaa itse tehtyä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Munkkeja sen sijaan tein ja hyvältä maistuivat.
    Mukavaa vappupäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kyllä niin iso töinen homma on ettei sitä viitsi ihan vähää tehdä kerralla:) Munkit on niin herkkua! Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  35. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  36. Ihania raikkaita kuvia:) Ihanaa Vappua myös sinne koko perheelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Koko perhe kiittää:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  37. Kiitos! Juuri nimittäin muistin, että minullakin on simaa jääkaapissa! Meinasi unohtua! Santeri sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja voi miten kaipaan sitä äiteen tekemää simaa, ai että oli aina hyvää♥ Tämä oma kokeilu oli kyllä ihan siman makuista mutta ei läheskään niin hyvää:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta..sekä kovasti tsemppiä huomiseen♥

      Poista
  38. Mukavaa vappua! :) Minulla jäi sima tällä kertaa tekemättä.. Itse en edes välitä siitä, mutta on aiemmin tullut kuitenkin lapsille tehtyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Itselle sima on vähän sellainen "must"juoma vappuna:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  39. Herkullisen näköisiä munkkeja! Minulla ei ole oikein tilaa siman säilytykseen, joten olen joutunut ostamaan simani valmiina. Yleensä ostan työpaikkaruokalasta, josta saa siis ihan oikeaa simaa. Tänä vuonna sekin meni pieleen, joten maistelussa on ollut kaupan simat.

    Mukavaa vapunpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Useamman kerran täälläkin on erilaisia kaupan simoja maisteltu, vielä ei oikein sellaista täysin oman suun mukaista niistä ole löytynyt:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  40. Sima ja munkit kuuluvat meidän Wappuun, ne ovat ihan parasta:)
    Makoisaa Wappua sinne! T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva kuulla, Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  41. Vappu vetelee viimeisiään, mutta mukavaa toukokuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  42. Oi, kotisimaa ❤ Meillä on vaan kaupasta... mutta ihan hyvää...
    Tippaleipä ja munkki syöty, peli-ilta tulossa ❤
    Loppuun asti mukavaa vappua sinullekin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tippaleivät jäikin tänä vappuna maistamatta:) Leppoisaa vappu-peli-iltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  43. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  44. Hurmaawaa wappupäivää!!

    Sima on hyvää, mutta itse en siedä hiivaa, joten jätän herkun muille.
    Ystäväni teki ihanaa simaa luomusitruunoista, joita puuni on pullollaan.
    Myös piirakka tuli samoista sitrunoista.

    Nautinnollista vapaapäivää ja toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oijoi,nuo sitruunaherkut kuulostaa hyviltä..nam:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  45. Tykkään simasta, mutta mahani ei kestä sitä. Ihanat kukat sinulla siellä. Oikein mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Harmi kun ei kaikkea sellaista voi syödä/juoda mitä haluaisi:( Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  46. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  47. Työn merkeissä meni oma vappu, ilman munkkeja ja simaa.
    Iloista ja Hauskaa Vappua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Toivottavasti oli rauhaisa työpäivä♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  48. Hienot vapputunnelmaan virittävät kuvat. Kiva, kun sait olla kotona perheen kanssa.
    Meillä tehdään sima itse.
    Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Oli kyllä kiva päivä ja mukava kun saa viettää vapaata yhdessä♥ On tuo sima vaan herkkua:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  49. Kaupasta ostin siman ja munkit. Leppoisaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tänä vuonna näyttikin olevan vielä enemmän sima vaihtoehtoja kuin ennen, kun kaupassa oli pitkät rivit erilaisia pulloja:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  50. Tein simaa vapuksi, se on meillä ollut ihan perinteenä. Ja munkkeja leivoin myös. Tällä kertaa tein niitä jo viikonloppuna pienen erän ja uuden satsin vappuaattona, niin oli sitten tarjolla tuoreita munkkeja lapsille, jotka kävi meitä tervehtimässä. Munkit ja sima näkyy maistuvan, vaikka lapsista on jo tullut isoja miehiä. Mukavaa vappuiltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Taitavat tosiaan kelvata aina..niinkuin kaikki muukin äidin tekemä:)♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  51. Jäi simat tekemäti... mutta munkit sentään....
    Ihana Wappu, sukulaiskossteella ja rennosti.... pitkä vapaakin teki hyvää!
    Ihanaa kun sait nauttia sinäkin vapaasta vapusta rakkaiden kanssa!
    Iloista toukokuuta ja kesäodottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kuulostaa ihanalta, oli kyllä mukava päivä♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  52. Vastaukset
    1. Kiitos♥ Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  53. Hienoa että sait vapun vapaaksi! Toivottavasti on ollut kaikin puolin ihana päivä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kyllä on ollut niin mukava ja herkullinen päivä..sulattelussa menee ainakin viikko:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  54. Tunnelmalliset kuvat! Itse tehty sima on herkkua. Hyvää vapunpäivän iltaa ja ihanaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Voi todella:) Leppoisaa vappuiltaa ja alkanutta toukokuuta♥

      Poista
  55. Kyllä sima kuuluu meillä vappuun. Toki osto versio. Pitäisi tehdä itse niin olisi paljon parempaa. Hyvää Vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Sima on kyllä herkkua:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  56. Onpa herkullisen näköisiä munkkeja! Namskis! Oli varmaan kiva vappu säästä huolimatta, kun perhe sai olla yhdessä. Se taitaakin olla parasta noissa juhlapyhissä. 💞 Oikein hyvää toukokuuta Päde! Nyt kesä on lähellä, vaikka pääskyjä ei ole vielä näkynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Oli niin mukava olla vapaalla ja vaan nautiskella vapun vietosta:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  57. Niin iloinen, että saitte viettää vapun perheen kesken ja vielä poikakin pääsi tulemaan. <3 Ihanaa viikon jatkoa Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Samoin sinne ja Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  58. Kivaa kevättä ja toukokuun alkua sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista
  59. Hmm!! Paljon kommentteja, jos olen jo vapputerveiset laittanut, tässä myöhäiset toiset!! :) Me tehtiin itse munkit, mutta sima oli kaupan. Kahdelle ihmiselle ei viitsi ihan järjetöntä määrää tehdä. Munkeista osa pakkasessa ja sieltä saa sitten herkkuja pitkin toukokuuta! Mun mummon simaohjeessa laitetaan kaksi sitruuna ja yhden appelsiininmehu ja hyvää tulee! Ehkä joskus vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Välillä kommentteja tulee niin että itseä huolettaa onko kaikkiin vastannut, ettei joku jää huomaamatta:) Hyvältä kuulostaa, tuo appelsiini toimii oikein hyvin! Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  60. Nam, nam. Munkit näyttävät tosi herkuilta ja varmasti maistuivatkin :) Kivaan vapun jälkeistä viikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Vappuherkut on kyllä niin hyviä:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  61. Teillä on ollut ihana vappu itse tehtyine simoineen kaikkineen, kun koko perhekin oli koolla😊
    Oikein ihanaa toukokuuta teille kaikille 💕
    T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Koko perhe kiittää:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista
  62. Hyvää toukokuuta, toivotaan lämpenemistä ja aurinkoisia päiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Näin toivotaan:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  63. Kylläpä nuo munkit näyttivätkin herkullisilta! Ihan tunsin kuinka vesi nousi kielelle. Siitä onkin aikaa varmaankin muutama vuosi kun olen viimeksi kunnon munkkeja maistellut. Yritän nimittäin vähän säännöstellä herkkujen nautiskelua.

    Ihanaa, että saitte murmelijoukon koolle. Se on aina parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Vappuna tulee kyllä syötyä ihan liian paljon herkkuja:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  64. Sima on hyvää!!! Joskus tein sitä itsekin, mutta en viime vuosina. Äiskä on sitä yleensä tehnyt ja saatiin muutama pullo sitä mukaan siellä käydessämme. Nam! Vappu meni ja nyt voisi maa alkaa kuivumaan, että pääsisi pihalle töihin. Maa pursuaa vettä, niin siellä ei viitsi joka paikassa oikein kävellä. Vähän rajoittaa ulkopuuhia tuo märkyys. No eiköhän se siitä kuivahda :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Sima on tosiaan niin
      kevään herkkujuoma:) Onneksi on nuo äidit❤ Toivotaan että tulisi paljon niitä ihania kevätpäiviä:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  65. Nam, hyvän näköiset tarjoilut. Ja aivan ihana kukkakimppu! Kivasti keventää tuo valkoinen väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Keväiset kukkakimput on niin kauniita:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  66. Vastaukset
    1. Kiitos❤ Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista
  67. Nams! Ihanat itsepaistetut munkit!! Ihana kukkakimppu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Munkit on kyllä niin herkkua:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  68. Ihanat kuvat ja herkulliset tarjoilut.
    Hyvää Toukokuuta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista
  69. Vappuiset kuvat ja aah mitä herkkuja! Simaa en tänä vuonna tehnyt/saanut, mutta munkkeja ja tippaleipiäkin kyllä :)

    Mukavaa toukokuuta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Täällä ei tippaleipiä tänä vuonna päästykään maistelemaan:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista
  70. Meillä jäi tänä vuonna simat tekemättä (ja munkkeina toimi Lidlin munkit 😉) ja juuri kysäisin mieheltä koskas tehdään simaa! Pitää varmaan tehdä sitten toukokuun kunniaksi pieni satsi. 😊 Ihanaa viikonloppua! 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Tuo sima on kyllä niin hyvä ja raikas kevätjuoma että sitähän voi juoda koska vaan:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne ja kivaa viikonloppua❤

      Poista
  71. Vaapu tuli ja meni, mutta toivotan sinulle hyvää kevään jatkoa. Ei ole kiirettä kesän tuloon, nautitaan yksi vuodenaika kerrallaan. Varsinkin nämä valoisat vuodenajat : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ Voi todella nautitaan, on kyllä mukava kun on monta vuodenaikaa..jokaisessa on jotain mitä aina kovasti odottaa:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta❤

      Poista
  72. En ole pitkään aikaan tehnyt itse simaa. Ei muka ehdi. Mutta eihän se nyt niin kauhean työlästä ole. Voishan sitä vielä tehdä vaikka vappu meni jo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuota simaa voisi juoda koska vaan:) Leppoisaa alkanutta toukokuuta sinne myös❤

      Poista