sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syksyisiä puuhasteluja

Ihana on ollut viettää leppoisaa, syksyistä viikonloppua.. 😍
Eilen tapasin pitkästä aikaa ystävää, jonka seurassa aamupäivä sujahtikin ihan huomaamatta..😊 Jännä kun elämään kuuluu niitä ihmisiä, joita ei välttämättä pääse pitkiin aikoihin näkemään, mutta sitten kun näkee niin on kuin olisi juuri tavattu.. Tuntuu että se juttukin jatkuu melkein samasta kohtaa, mihin se edellisellä kerralla katkesi..😉
 "Ystävät ovat suklaahippuja elämän pikkuleivässä"...💖
Tänään on paistanut upeasti aurinko!! Iltapäivällä kävin kaupalta hakemassa pussillisen multaa ja  istutin ulkona olleen pikkuisen mehikasvikoristeen uuteen maljaan..samalla laittelin eteisen pöydälle vähän syksyn tuntua..🍁🍂


Viime viikolla käväistiin esikoisen kanssa Ikeassa ja sieltä ostin itselleni setin, jossa oli 3 erikokoista maljaa.. Yhden niistä käytin noille mehikukille ja toista ajattelin pikkuisen koristella. 
Samalla sain otettua käyttöön ihanat vesihelmet, pidän noista vesihelmistä todella paljon, niissä kun valo "elää" niin kauniisti..😍

                 

Maljan alaosaan liimasin hopeanauhaa, keskelle kimallekuvia ja yläreunaan pitsiä koristeeksi ja pienen puisen sydämen..😊 Pikkuisen kun ilta pimenee niin vesihelmet loistavat ihanasti kynttilänvalossa...

     

Kaikki muutkin terassikukat otettiin sisälle ja osa terassitavaroista vietiin varastoon odottamaan seuraavaa kesää. Yöt alkavatkin olla kovin viileitä...hyrrrr!! 😳 Ensi viikonloppuna meinattiinkin viritellä ulos pikkuisen valoja. Myös kesällä tehty miniatyyripuutarha otettiin sisälle, se löysi paikkansa olohuoneen ikkunan alta..vielä on ihme kyllä voimissaan tuokin tekele.. 😏


Kaunista syksyistä alkavaa viikkoa!

Nautitaan syksyn tuoksuista, ihanista väreistä ja hämyiltojen tunnelmista!! 💖



Kiva kun kävit blogissani 💖





113 kommenttia:

  1. Ihanat tunnelmat.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Kaunis tuunaus tuosta maljasta.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä on Päden pajassa taas syntynyt kaikkea kaunista ❤
    Tänään oli minullakin ystäviä kylässä ❤ Suklaahippuja ❤
    Kaunista syysviikoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on nähdä ystäviä:) Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  4. Ihanaa kun olet tavannut ystävää ja joidenkin kamujen kanssa kaikki tosiaan jatkuu siihen mihin viimeksi jäätiin. <3 Ihania kuvia ja tunnelmia ja touhuiluja.

    Mukavaa uutta viikkoa Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tapaamiset on aina niin mukavan "voimaannuttavia":) Kiitos, kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  5. Kauniita asetelmia ja kauniita ostoksia olet tehnyt.. mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  6. Ihanan syksyisiä kuvia ja tunnelmia! Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  7. Tuo miniatyyripuutarha on niin ihana! Pitää kyllä talvella väkertää oma pikku puutarha. :) Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin mietittiin jos tuota vähän muokkaisi talvella:) Kiitos, kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  8. Kesän jälkeen on nautinnollista aistia raikkaita tuoksuja, syksyn lempeitä väreja jne.
    Ihanan tunnelmallisia asetelmia.

    VastaaPoista
  9. Kivoja askareteluja olet tehnyt!

    VastaaPoista
  10. Oi mitä tunnelmaa ja mitä asetelmia wau! Sinulla on silmää:) Ihanaa syksyä myös sinulle:)

    VastaaPoista
  11. Niin kaunista! Ihania kuvia ! Tunnelma välittyy.

    Allekirjoitan tuon ystäväjutun: joidenkin kanssa ei välimatka, eikä näkemisten harventuminen vaikuta ystävyyteen pätkääkään. Vaan aina tarinat jatkuu siitä mihin ne viimeksi jäivät, kuin ei viikkoja tai kuukausia olisi koskaan välissä ollutkaan ♥
    Se on ihanaa ja huojentavaa tietää aina erotessa.

    Aurinkoista alkavaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todella, tuo on tosiaan huojentavaa. kun tietää ettei vaivautuneita hetkiä tule...puhetta ja pulinaa riittää:) Kiitos, kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  12. Nyt on bling bling! Kauniit koristeet ja sommitelmat. Mukavaa maanantaita.

    VastaaPoista
  13. Siulla on kyllä niin taito hyppisissä loihtia kaikkea kaunista <3 Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  14. Kauniita koristeita ja hienosti aseteltu esille. Pikkupiha on ihana. Voi kun kaunista syksyistä tunnelmaa teillä! Hyvää syyskuista viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Olet todella taitava, saat kaikenlaista ihanuutta käsilläsi aikaan!
    Sinun blogisi on kyllä seuraamisen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että pidät blogistani, Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  16. Ihania asetelmia. Nuo vesihelmet ovat kivoja. Tällaisilla jutuilla saa mukavaa tunnelmaa sekä ulos että sisälle. - Mukavaa maanantaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  17. Ihania syysjuttuja olet tehnyt siellä! Kauniita. Se on totta, että joitain ystäviä näkee harvoin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin se viimeksi jäi. 😀 Mukavaa alkanutta viikkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat kyllä sellaisia aarteita!!♥ Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  18. Tuo Ikean lasipurkkkisarja on todella monikäyttöinen ja vie vähän tilaa, kun ainakin omani osat mahtuvat sisäkkäin. En ole tuunannut niitä mitenkään, mutta tosi hyviltä näyttävät noin ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo 3maljaa olivat juurikin sellaiset sisäkkäin olevat.. isoin korkea on vielä odottamassa kaapissa käyttöä:) Kiitos, kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  19. Ihanat kuvat (näyttää melkein jouluisilta :)

    VastaaPoista
  20. Tunnelmaa ja iloa uuteen viikkoosi, hienoja tuunauksia.

    VastaaPoista
  21. Kivaa syyspuuhastelua :)Noita vesihelmiä on pitänyt ostaa jo iät, mutta aina unohtuu. Ovat ne kyllä tosi kauniita ja kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä niin noihin helmiin tykästyin..ehkä joutuu niitä lisääkin hommaamaan:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  22. Taas olet loihtinut silmäniloa, edullisista tarvikkeista. Kaikkea hyvää alkaneelle viikolle.

    VastaaPoista
  23. Sitä on sitten taas askarreltu. Missähän minä olin silloin kun jaettiin askartelu taitoja. Sinä olit kyllä paikalla. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..hmm..olit varmaankin silloin siinä "jonossa" missä jaettiin upeiden kukkien kasvatus taidot:)) En lakkaa koskaan hämmästelemästä miten kauniita pihoja/paikkoja ihmisillä voikaan olla:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  24. Kauniita sommitelmia ja kuvia jälleen :) Pitäisikin pitkästä aikaa piipahtaa Ikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo Ikea on kyllä kiva paikka:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  25. Kauniit kuvat!
    Tosi kiva tuunaus!
    Ihanaa alkanutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  26. Kaunista ja kimaltavaa. :) Ihana tuo miniatyyripuutarha!

    VastaaPoista
  27. Ihania kuvia. Niin kaunista... <3
    Minullakin on noita vesihelmiä. Maljakossa olen käyttänyt kukkien kanssa.
    Kynttilöiden kanssa en ole hoksannut niitä laittaakkaan. Onko ne sinulla kynttilän kanssa ihan paljaallaan ei siis vedessä?
    Tuo ystävä juttu on kyllä tuttu tunne. Vaikka näksi harvoin ja sitten, kun tapaa niin ihan kun oltaisiin nähty ihan hetki sitten ja juttu jatkuu lähes siitä mihin viimeksi jäätiin.
    Ihanaa syksyistä viikkoa Päde! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paljaalleen laitoin..Kynttilää ei pysty kyllä ihan loppuun asti tuossa polttaamaan, noiden helmien takia...minä mietinkin tässä että led-kynttilän laitan seuraavaksi tuonne:) Ihana on tavata ystäviä ja miten siitä saakin taas energiaa ja hyvää mieltä♥ Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne myös♥

      Poista
  28. Kivat puuhastelut, pientä nättiä piristystä kotiin 😊

    VastaaPoista
  29. Kivoja asetelmia ja kaunista tunnelmaa! Valot ja kynttilät kuuluvat tänne, asummehan niin pimeässä kuin vain voi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosiaan viritellään pikkuisen noita lisävaloja, niin selvitään harmaista syksyistä:) Mukavaa viikkoa sinne♥

      Poista
  30. Voi kuinka nättiä, kivoja koristeita olet tehnyt<3.

    VastaaPoista
  31. Voi jestas kuinka tunnelmallisen SYKSYN olet luonut teille sisällekin....
    Minä sain vaihdettua vain verhot, pitkään "kuolaamani" Vallilan Aurajokimaisemalla varustetut Okrasävyiset, joihin sointuu ruskeat tuolinpäälliset ja matot.... sinun upeaa vaaleaa ja värikästä syksysisustusta katsoen tuli tunne, että tarttis vielä jotain muutakin - meillekin!!!
    Nautinnollista syssyn jatkoa, nyt myös niin uloskutsuvat säät....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voi miten kuulostaa ihanalta nuo verhot ja kokonaisuus..varmasti on kaunista! Mukavaa syksyistä viikkoa♥

      Poista
  32. Just noin se menee vanhojen kavereitten kanssa kuten sanoit. Vaikka miten pitkä aika olisi tapaamisten välissä, siitä vaan luontevasti jatketaan 💕

    Upeat keltaiset kynttilät (yksi lempiväreistäni 💛) ja ihastuttavat koristelut. Pitsit antavat ihan omanlaisensa kodikkaan-juhlavan tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on tosiaan kun voi tavata pitkänkin ajan jälkeen ja tulee tunne ihan kun oltaisiin juuri eilen nähty:) Itsekin pidän kovasti näin syksyisin keltaisen ja punaisen sävyistä:) Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  33. Ihania syyskuvia! Näistä saikin voimaa taas tähän aamuun oikein isolla lusikalla! Kiitos!

    VastaaPoista
  34. Sinulta kyllä syntyy mitä vaan!
    Ihania nämäkin!

    VastaaPoista
  35. Paljon kauniita asetelmia ja paljon hyviä ideoita. Niin tunnelmallista. Mukavaa tiistaita sinulle :)

    VastaaPoista
  36. Ihania syysasetelmia! Erityisesti ihastuin keltaisiin kynttilöihin! Aurinkoisia syyspäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  37. Oijoi, kylläpä on kauniita asetelmia. Sinulla on taito hyppysissä:-))
    Itse taistelen Taimitarhan Metsäretket sukkien kanssa, erehdyin sinne liittymäänelokuussa...lopputulos arvaamaton...pitääkin tehdä niistä säärystimet kun hermo ei kestä, juuri äsken vähän purin!!
    Mukavaa syksyä, tänään tosin aurinko jossain piilossa:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niistä tulee varmasti upeat! Säärystimet lämmittää niin mukavasti:)Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  38. Mukava tavata ystävii, vaikka ois vierähtäny aikoo enemmänkin.
    Kauniita askarteluja oot tehny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella..Ystävät ovat se elämän suola ja sokeri:) Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  39. Kauniita asetelmia ja askarteluja :) Syksy on kivaa aikaa, kun on pimeää ja voi todellakin nauttia valoista ja kynttilöistä. Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  40. Sulla on kivan näköistä. Kynttiläkulhosta tuli tosi kaunis!
    Kynttilät kuuluu kyllä ehdottomasti syksyn parhaisiin puoliin.
    Me käytiin viime viikolla tyhy-reissulla mm ikeassa, ostin paljon kynttilöitä. :)
    Tuo ystäväjuttu on kyllä jännä. Joidenkin kanssavoi olla vuosia ettei nähdä, mutta yhteys ei katoa. Jotkut taas on sellaisia ettei koskaan keksi sanottavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja tuollaiset reissut:) Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  41. Kauniita asetelmia! Kivoja syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  42. Ai miten ihanat kukka-asetelmat sinulla on. Täytyy ihan ottaa oppia ja laittaa parveke myös syyskuntoon :) Kaunista viikonjatkoa sinulle =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin hakea terassille muutaman callunan, ne on niin kauniita:) Kiitos ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  43. Kaunista. Olet kyllä todella luova. <3

    VastaaPoista
  44. Kiitos ja mukavaa syksyistä viikkoa sinne myös❤

    VastaaPoista
  45. Hauska idea tuo vesihelmi toteutus ja kauniita kuvia syksyn väreissä. Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  46. Laitoit viestiä kortistani "valoa elämään". Kyseessä on tekemäni voimakortti, joka on kooltaan 6,4 × 8,9 cm. Vaihtelen näitä kortteja toisten tekemiin atc-kortteihin ilmaiseksi, koska atc-kortteja ei myydä. Näitä on vain yksi maailmassa, joten uniikkia voimaa kortissa on.

    Haluain lähettää kortin sinulle, koska se hypnisoi sinut :D. Vaihtaria en tarvitse, mutta jos kortti ilahduttaa sinua - lähetän mielelläni sinulle valoa tuomaan. Lähettäisitkö osoitteesi bmpiironen(ät)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih..voi miten kauniisti ajateltu,olet aarre ja kiitoksia paljon, minäpä laitan♥ Olet kyllä äärettömän taitava luomaan kaunista käsilläsi! Oikein mukavaa syksyistä viikkoa sinne♥

      Poista
  47. No vau, ihanaa tunnelmaa kuvissa!

    VastaaPoista
  48. Kauniita tunnelmia. :) Keltaiset kynttilät sopivat hyvin syksyyn.

    VastaaPoista
  49. Hih, juuri tässä söin chocolate chip cookie aamupalaksi - sattui niin hyvin nämä suklaahiput elämän pikkuleipään. Olet tehnyt siellä kivoja töitä. Ja joo, en mä joka aamu syö pikkuleipiä. Illalla paistoin lapsille ja nyt piti pitää puoleni: iltapäivällä niitä ei enää ole kun lapset tulevat koulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis aika herkku...koska sanotaan että sitä olet mitä syöt:) Päivän jälkeen pikkuleivät kelpaa varmasti ahkerille koululaisille...ja kohta onkin vaan murut jäljellä:)♥ Oikein leppoisaa syysviikkoa sinne teille♥

      Poista
  50. Ihania syysasetelmia olet tehnyt. Illat ovat nyt pimentyeet onki kynttilät paikalla Iloa syysiltoihin:)

    VastaaPoista
  51. Kaunista, romanttista ja kodikasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kaunista syksyistä viikkoa sinne❤

      Poista
  52. Pitipä heti tulla vastavierialulle, oi miten kaunis koti sinulla on <3. Ihania yksityiskohtia ja taitavia luomuksia! Iloa päivääsi.

    VastaaPoista
  53. Kauniita esineitä ,ja niin tunnelmallista kuvissasi. Täällä on kosteus hieman laskenut joten heti tuntuu mukavemmalta vaikka onkin vielä niin helteistä joka päivä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo helle kyllä kuulostaa ihanalta..meillä täällä on kovin sateista ja harmaata ainakin vielä näin aamupäivällä:) Kiitos ja mukavaa syksyn jatkoa sinne♥

      Poista
  54. Ihanan kodikasta ja romanttista. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista