sunnuntai 27. elokuuta 2017

"Käpykuusi" pihalle...

Viime syksynä tehtiin pikkusiskon💕 kanssa useampia retkiä metsään. Kerättiin marjoja/lehtiä/käpyjä, mitä milloinkin... Minulla oli ajatuksena että noista kävyistä teen meidän pihalle "kuusipuun". Tuo käpyily oli niin hauskaa askartelua, että laitan tänne blogiinkin siitä muutaman kuvan😊 Käpyjähän metsästä löytyy paljon ja niiden keräily on oikein mukavaa hyötyliikuntaa! Varastossa oli valmis pajukartio, johon aloin sitten noita käpyjä liimailemaan...Kuumaliimapyssykkä oli tässäkin kallisarvoinen apuväline, oikein harmittaa kun en ole jo vuosia sitten hoksannut tuollaista vekotinta ostaa...vaan olen kaikenmaailman liimojen kanssa tuhertanut😌 Melkoinen tovihan niiden käpyjen asettelussa ja kiinnittelyssä menikin, välillä juotiin päiväkahvit ja ihailtiin vain kaunista ilmaa...


Ihan kivannäköinen tuo käpykuusi olisi ollut noin paljaanakin...mutta idean alussa minulla oli  mielessä, että haluan siihen myös pienet valot! Joten virittelin kuusen ympärille koristevalonauhaa..
Tuo käpykoriste antaakin hämärässä pihaan kivan valopilkun...😍 Ajattelin tehdä noita vielä muutaman lisää...


Ensi viikko alkaakin oikein mukavissa ja jännissä merkeissä. Me nimittäin lähdetään huomenna esikoisen kanssa katsomaan, miltä se Prahan kaupunki näyttää😍 Nyt kun tytär asuu jo omassa kodissa eikä ihan joka päivä nähdä, niin on kiva päästä kaksin reissuun ja höpöttelemään niitä "tyttöjen juttuja"..Tämä onkin tyttären ensimmäinen kesäloma työstä ja kovasti tuntuu itsekkin jo reissua odottavan..."Äiti meille tulee niin hauskaa..." 😍💕


Tänään illalla kun mies pääsee töistä, tehdään sohvaan kolot, ihan vaan lököillään, katsotaan televisiota, sytytetään muutama kynttilä ja "kainaloidaan" varastoon..💑

Mukavaa alkavaa viikkoa💖

Kiva kun kävit blogissani💖

103 kommenttia:

  1. Upeita käpy töitä. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  2. Käpykuusi näyttää oikein kivalta valoineen ♥. Mukavaa matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,tykkään tuosta itsekkin kovasti:) Matkaa odotan jo niin innolla😍 Leppoisaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  3. Hieno idea tuo käpykuusi, kaunis! Taidanpa ottaa kopin ja aloitella käpyjen keräämisen metsäpoluilla kiertäessäni.

    Hyvää matkaa Prahaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia,noiden käpyjen keräilykin oli hauskaa puuhaa..siskon kanssa samalla pulistiin,saatiin raitista ilmaa ja ihana luonto ympärillä😍 Mukavaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  4. Aivan ihana käpykuusi!
    Ihanaa ja romanttista sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja Ihanaa sunnuntaita sinnekin♥😍

      Poista
  5. Kävyistä saa askarreltua kaikkea kivaa! Voi teille tulee niin kiva reissu. Kävin Prahassa muutama vuosi sitten ja ihastuin kaupunkiin kovin. Metrolla on kätevää ja edullista matkustaa. Mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,monet on tuota Prahan kaupunkia kehunut, että siellä on hurjan kaunista😍 Netin kautta ollaan jo muutamiin kohteisiin tutustuttu,niissä halutaan tyttären kanssa ehdottomasti käydä:) Leppoisaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  6. Kävyt ovat ihania, kauniin kuusen olet saanut niistä kasattua!

    VastaaPoista
  7. Ihana käpykuusi valoilla ja ilman :)
    Me asumme mäntymetsän keskellä ja aina keräilen käpyjä jemmaan kun ei koskaan tiedä mitä tulee mieleen. Nyt olen keräillyt erittäin pieniä käpyjä ja niistä muhii joku suunnitelma, mutta katsotaan mitä siitä aikanaan kehkeytyy.
    Hyvää sunnuntaita sinulle:) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti..Pienet kävyt onkin niin söpöjä:) varmaan päästään sitten ihastelemaan blogistasi kun suunnitelma on "muhinut" tarpeeksi😍 Ihanaa sunnuntaita sinnekin♥

      Poista
  8. Tosi kauniita käpykuusia ja ihanaa tyttöjen reissua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, huomista reissua odotetaan jo kovasti:) Suloista sunnuntaita sinne♥

      Poista
  9. Tulipa siitä kaunis, ja niin luonnollinen kuusi :)
    Hauskaa reissua teille! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,luonnosta saa niin paljon kaikkea kivaa mitä voi hyödyntää:) Reissua jo innolla odotetaan😍 Kaunista sunnuntaipäivää sinne♥

      Poista
  10. Ihana! Tunnelmaa. Minulla on käyttämättömänä samanlainen "runko". Käpyjä kyllä olisi. Viime viikolla nauratti, kun joku oli kerännyt käpyjä ja myi niitä kirpparilla. Ihan hieno idea, ainakin yksi nuori nainen osti pussillisen! Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, no olipas hauska idea ja varmasti kiva niille jotka eivät vaikka itse pääse metsään keräilemään:) Helppoa askartelumateriaalia onkin metsät täynnä 😍 Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  11. Mukavaa vierailla täällä blogissa, ihania töitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti,kiva kuulla ja ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos paljon,tuota matkaa jo kovasti odotankin..ihana päästä tyttären kanssa reissuun😍 Leppoisaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  13. Valtava määrä käpyjä, on siinä ollut hommaa nuo kaikki liimata, mutta lopputulos on kyllä todella kaunis!! Ja valoineen on ihana koriste pimeneviin iltoihin. Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos,kyllä tuossa tosiaan tovi meni sommitellessa ja liimaillessa käpyjä toisiinsa:) Tykkään noista valoista itsekkin kovasti😍 Matkalaukut on jo melkein pakattu:)) Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  14. Pihassani kasva yksi mänty, täytynee mennä keräilemään kävyt ja tehdä niistä kuusi! Kiitos vinkistä! Riemukasta tyttöjen matkaa, meillä tekee isä reissuja poikiemme kanssa (tyttöjä kun ei ole)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin käpyjen keräilyyn:)😍 Riemua varmasti riittää, nuo matkat on aina niin mukavia kokemuksia♥ Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  15. Voi, kuinka kaunis kuusi! Hirmuinen työ! Todella upea, vaikka antaisi lahjaksi.
    Praha on ihana kaupunki. Kuin hyppäisi johonkin satukaupunkiin. Hauskaa lomaa teille kahdestaan!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,oli tuossa kyllä hommaa vaan mukavaa puuhaa:) Useampi ystävä on käynyt tuolla Prahassa ja kehunut sitä kovasti,innolla odotetaan sen näkemistä😍 Ihanaa sunnuntaita sinnekin♥

      Poista
  16. Hieno on tuo käpykuusi valoilla <3

    VastaaPoista
  17. Kiva idea tuo käpykuusi!
    Praha on upea paikka ja varmasti viihdytte. Itsekin voisin lähteä sinne uudestaan ;)
    Ihanaa tyttöjen reissua teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja tosi moni on tuota kaupunkia kehunut...se että sinne olisi valmis menemään uudestaan kertoo paljon:) Kovasti ollaan kyllä yritetty netissä jo valmiiksi kaupunkiin tutustua😍 Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  18. Kaunis käpykuusi ❤️😍 Olet näppärä käsistäsi ❤️ Ihanaa leppoisaa sunnuntai iltaa Päden Pajaan ❤️😍 Ihanaa ja aurinkoisen leppoisaa Prahan matkaa teille ❤️😍Viime vuonna kävin rakkaan husbandoksen kanssa Prahassa ja tykkäsimme kovasti siitä paikasta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia,taitaa olla tuo näppäryys sukuvika:))♥ Meillä on vielä ne "askarteluiltamat" odottamassa😍 Teidän reissu olikin ihana ja niin kauniilta tuo Praha näytti..jännä on nähdä se omin silmin😍 Leppoisaa sunnuntaita sinne ja kiitos viimeisestä,hauskaa oli!♥

      Poista
  19. Hieno siitä tuli! Kyllä kannatti tehdä. Mukavaa reissua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, täällä jo pientä matkakuumetta pukkaa:)😍 Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  20. Ihania kuvia ja tunnelmia!

    Kuuset ovat kauniita. Huima työ tosin noissa on, mutta työ tekijäänsä sitten kiittää, kuten kuvista näkee :)

    Huippuhauskaa tyttöjen reissua! Jk. Lököttelyhetki kullan kainalossa on niitä elämän ihania pieniä iloja, jotka tekevät hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos,kyllä siinä tekemisessä tosiaan tovi vierähti:) Ihana on tuon tyttären kanssa päästä reissaamaan😍 ja totta se lököily on juurikin elämän pieniä(SUURIA) iloja:)...kovin usein ei ollakaan mieheni kanssa oltu erossa näin montaa päivää vaikka useita vuosia ollaankin yhdessä oltu♥ Ihanaa sunnuntaita sinne teillekkin♥

      Poista
  21. Upea käpykuusi! Aivan ihanaa ja onnistunutta reissua! Kuulostaa niin hyvälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, uskon kyllä että reissusta tulee oikein mukava😍 Ihanaa sunnuntaita sinne♥

      Poista
  22. Hieno käpykuusi!
    Oikein ihanaa äiti-tytär matkaa teille!💕😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, mukava on viikkonsa aloittaa vähän eri tavalla:) Leppoisaa alkavaa viikkoa sinne ja suloista sunnuntaita♥

      Poista
  23. Kauniit käpykuuset!
    Ihanaa lomareissua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia..Juuri ollaan matkalla kentälle😍Mukavaa alkanutta viikkoa❤

      Poista
  24. Hieno käpykuusi. :)
    Mukavaa matkaa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon..Herättiin kyllä niin hyväntuulisina ja pirteinä tähän viikkoon😊Mukavaa alkanutta viikkoa❤

      Poista
  25. Tulin vastavierailulle. Tervetuloa blogimaailmaan, tänne kerran tulet vaikea on päästä pois 'naurua'..... Kaunis ja mielenkiintoinen blogi sinulla. Tulen kyllä uudelleenkin :) Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiva kuulla😍Ihanaa alkanutta viikkoa sinnekin❤

      Poista
  26. Ihana idea ja miten kaunis lopputulos!Tuo käpykuusi, alkoi kutkuttaa itse kokeilla samanlaista tehdä, tosin liimapyssyä ei ole, onnistuisikohan ilman? Sinulla on kaunis blogi, liityin seuraajaksi! Etten vaan missaa yhtään mitään ;)Mukavaa viikonalkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja kiva kuulla😍Ihanaa alkanutta viikkoa❤

      Poista
    2. Minä niin hätäisesti tuohon vastasin kentälle mennessä:) Mutta siis varmaankin onnistuisi ilman liimapyssyäkin, mutta on kyllä niin kova homma ja tuo liimapyssy on äärettömän helppo ja loistava kapistus että ilman sitä en itse enää lähtisi tekemään mitään isompia askareluja:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  27. Onpa kaunis käpykuusi. Siihen meni varmasti miljoona käpyä, huh, mikä liimausurakka. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kyllä niitä tuntui miljoona olevan😊Reissua kyllä jo tyttären kanssa kovasti odotettiin,juuri ollaan matkalla kentälle.Ihanaa alkanutta viikkoa sinne❤

      Poista
  28. Ihana käpykuusi!
    Oikein hyvää lomaa teille kahdelle! Minä ja äitini olimme ensimmäisellä äiti-tytär -lomalla huhtikuussa, kun täytin 50v. Kävimme silloin Pärnussa, mutta onneksi sentään päästiin tämäkin yhdessä tekemään. Se tekee hyvää molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli aivan ihana reissu ja niin kaunis kaupunki. Teilläkin on ollut ihana reissu ja totta nuo on niin kivoja kokemuksia molemmille♥ Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  29. Todella kauniin käpykuusen olet askarrellut, tykkään tuhannesti♥ Mukavaa reissua teille molemille, Praha on vallan ihanan upea kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja toivotteluista myös. Ihana kaupunki ja reissu♥ Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  30. Muutama käpy siinä. ;)) Kaunis kuusi.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, oli kyllä mukava reissu♥ Ihanaa alkavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  31. Todella ihana käpykuusi ja nuo valot on ihan piste iin päälle! :) Hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, reissu oli niin ihana! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  32. Kaunis ja tunnelmallinen käpykuusi. Meilläkin vielä pussillinen käpyjä kun pari vuotta sitten innostuttiin keräämään. Ei ole tullut tehtyä niistä juuri mitään, mutta joku tällainen voisi olla hauska toteutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kävyistä askartelu on kyllä kivaa puuhaa:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  33. Kaunis käpykuusi. Hyvää matkaa =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja toivotteluista myös! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  34. Hieno käpykuusi ja valot kruunaa sen! Tein joskus käpykuusen oasis sienen päälle, tökin kävyt siihen rautalangalla, kun en silloin vielä tiennyt kuumaliimasta mitään. Nyt kun olen sitä testannut, taidan liimailla käpyjä kuuseksi, on niin hieno tuo sinunkin luomuksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja tuo sinun kuulosti myös hyvältä, rautalanka antaa aina töille oman jämäkkyyden:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  35. Upea kuusi! :) Ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja toivotteluista myös! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  36. Kiva käpykuusi! On siinä ollu liimoomista. Miten se kestää kuumaliima jos vaikka kuistille katokseen laittaa. Mukavoo matkoo! Praha on kaunis kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, itsellä se on kuivassa tilassa katoksen alla..siinä kestää mutta ei kestä sateessa/kosteassa,kun pehmenee nuo kävyt niin nopsasti:) Voi miten olikin tosiaan kaunis kaupunki..siellä oli niin paljon upeaa nähtävää! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  37. Hemmetti kun sinä keksit kivoja juttuja. Kuinka korkea on kuusesi. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Tuo on 120cm korkea kartio:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  38. Aivan ihana tuli, mulla ei kyllä kärsivällisyys riittäisi.
    Turvallista reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja ihana oli tosiaan reissu.. Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  39. Kiva käpykuusi ja valot antavat sille vielä oman lisämausteensa.
    Praha on ihana kaupunki ja siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Uskon, että teillä tulee olemaan hieno loma tyttäresi kanssa.
    Niin... ja Prahasta saa edullista ja kaunista Böömiläistä kristallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, oli kyllä ihana reissu ja niin paljon kaunista nähtävää. Noita kristalleja ja upeita lasiesineitä nähtiinkin monessa paikassa! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  40. Tosi kaunis kuusi! Tuli jouluinen fiilis, kun katsoi kuvaa. :)
    Turvallista ja mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon,upeasti sujui reissu..Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  41. No, voi vitsit, mikä kuusi. Sä se sitten osaat! Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja myös toivotteluista! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  42. Hurmaava käpykuusi ! Kuusi on suosikkipuuni ja joulujutuissakin lempimuotoni 🌲
    Hauska ajatus taiteilla kuusi männynkävyistä ❤️

    Meillä on ollut tänä kesänä hurjasti oravia ja ne ovat putsanneet männyn antimet, tiputtaneet vain karat alas 😀 Olen lakaissut niitä useaan otteeseen ja täyttänyt nurmikon kuoppakohtia 🐿

    Hyvää matkaa 🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja toivotteluista myös! Noita käpyjä oli kyllä kiva kerätä..siinä sai samalla kivasti hyötyliikuntaa ja metsän ihania tuoksuja varastoitua! Oravien elämää on kyllä kiva seurata, mutta pikkuisen ne kyllä siivoakin teettävät:)) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  43. Kivaa kuusi valojen kanssa Oikein kivaa matkaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja toivotteluista myös! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  44. Hieno idea käpykuusi. Ihanaa matkaa .. Praha on hieno kaupunki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja toivotteluista myös! Oli kyllä tosiaan upea kaupunki tuo Praha! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  45. Luonnonmateriaalista askartelu on kivaa, rajattomasti mahdollisuuksia vaikka mihin.
    Kiva, että jätit jäljen käynnistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todella, niin paljon erilaisia juttuja joihin noita käpyjä voi käyttää..Eikä tuo materiaali ihan heti lopu:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  46. Hieno kuusi! Hyvää matkaa kauniiseen Prahaan! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja toivotteluista myös! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  47. Kiva tuo käpykuusi, varsinkin valojen kanssa. Mukavaa äiti-tytär matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, oli kyllä ihana reissu! Mukavaa viikonloppua sinne♥

      Poista
  48. Tulin vastavierailulle ja klikkaan itseni lukijaksi. Käpykuusi on hieno. On siinä ollut työtäkin. Pitäisikin itsellekin tehdä käpykuusi. Mukavaa reissua tv Liisa/Liisan kotona -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla! Reissu oli aivan ihana♥ Ihanaa alkanutta syyskuuta sinne!

      Poista
  49. Woih, tuo käpy kuusi idea on vallan mainio.
    Todella komea luomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kaunista syyskuun jatkoa sinne❤️

      Poista
  50. Kaunisss! Olen harkinnut tehdä, mutta en saanut aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kerkiäisi jos innostuukin:) harmi vaan että täällä meillä ainakin koko ajan sataa kaikki luonnon materiaalit on ihan märkiä..ei kiva kerätä! Oikein ihanaa syksyä sinne♥

      Poista
  51. No huh, onpa kuusella kokoa ja näköä. Ihana!
    Kiva ilmaisu tuo varastoon kainaloiminen :;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siinä "muutama" käpy aseteltavana:) Ihanaa alkanutta syksyä sinne♥

      Poista