perjantai 5. kesäkuuta 2020

Pieniä valopilkkuja..


Tämä on ihan parasta aikaa vuodesta, kun on saanut katsella miten luonto ja pihat ovat heränneet talviuniltaan. Pienessä hetkessä puissa ja pensaissa onkin jo lehdet, nurmi vihertää ja kaikkialla on niin kaunista. Kasvit ja kukat nousevat maasta ja alkavat availemaan ensimmäisiä terälehtiään.
Meidän pihalla on ympärivuoden aurinkokennovalaisimia.  Aurinkokenno valaisimet on ihan minun lemppareita ja nyt varsinkin kun aurinkoa on riittänyt, niin iltaisin on kiva katsoa kun pihan valopilkut syttyvät yksi toisensa jälkeen. 😊
Yksi minun suosikki tällaisista valoista on terassilla Hortensia puskan edessä nököttävä mangusti perhe Pienet mangustin poikaset ovat niin suloisia 😍 Juuri nyt odotan kovasti sitä että viime vuonna rakennettu "perhospenkki" alkaisi kukkimaan. Perhoset saavat siellä päivällä vierailla ja kun niiden on aika mennä nukkumaan saa penkin vallata minun "yökköset", tuossa allaolevassa kuvassa on yksi niistä. Hauskalta näyttävät iltahämärässä siipien värejä vaihdellen 😊


Joku aika sitten väkertelin pihalle kesäksi uuden puutarhakoristeen, jonka teosta täällä blogissa kerroinkin. Nyt sinne on löytynyt asukki, nimittäin pieni keiju, joka kerää päivin auringonsäteitä. Kun ilta tulee, aurinko laskee, niin keiju laittaa taikapölynsä liikkeelle ja nuo säteet alkavat valaisemaan mökin terassia. Minusta tämä keiju oli oikein sopiva asukki tuolle pavunvarsi mökille 😊 Terassiin nojaaviin köynnöspuihin on viritetty aurinkokenno lamppuvalosarja, sekin on yksi minun suosikeista. Kun tuota valosarjaa on niin helppo siirrellä, eikä tarvitse pistorasiaa 😍



Yksiä minun ehdottomia suosikkeja on myös lasiset Sonnenglas aurinkokenno valaisimet, joita voi pitää niin sisällä kuin ulkonakin. Nämä lasipurkit voi sisustaa haluamallaan tavalla. Purkin sisällä koristeena on ollut esim. keväällä pieniä pääsiäismunia, pajunkissoja ja tipuja. Kesällä kukkia, helmiä, lasiperhosia. Syksyllä käpyjä, lehtiä, sieniä ja talvella joulupalloja, huurreoksia, tonttuja. Ovat tosiaan kivoja purkkeja kun sisälle voi laittaa melkeinpä mitä vaan ja sitten valo kauniisti heijastaa purkin sisustaa 😍



Yhtä tällaista Sonnenglas valaisinta "lataan" päivisin auringossa ja illalla laitan sen peltiseen pihalyhtyyn. Tuon lyhdyn sain viime talvena ja se on minusta niin kaunis iltaisin/öisin kun tähtitaivaan ympärilleen luo. Aurinkokennovalaisimet ovat tosiaan minusta aivan ihania, helppo käyttöisiä kun ei tarvitse pistorasioita ja kivoja kun säästävät energiaa 😍

Pidätkö sinä aurinkokennovalaisimista?! 😊


Tänään on sataa ripsutellut koko päivän ja hyvä niin. 
Varmasti tekee pihoille/luonnolle hyvää kun tulee vähän vettä 😊
Sataako teillä?!

Toivotaan että tästä kesästä tulisi oikein kaunis!

Ihanaa alkanutta kesää kaikille
ja mukavaa viikonloppua💓

T: Päde

"All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them."
Walt Disney



Kiva kun kävit blogissani💓

96 kommenttia:

  1. Oi, oi mitä ihanuuksia! Kauniita ja hauskoja asetelmia luonntoon.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Leppoisaa viikonloppua sinne myös♥

      Poista
  2. Ihanan kauniin tunnelman luovat koristukset ja tunnelmavalot.

    Eilen illalla alkoi vesisade onneksi.Tarpeen on kasveille ja luonnolle.
    Siitepölyt puhdistaaja raikastaa mukavasti ilman. Satelee väillä vieläkin.

    Kiitos. Mukavia kesäpäiviä Sinulle!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Hyvin huomaa miten piha tykkäsi tuosta pienestä kesäsateesta ja tosiaan siitepölytkin hetkeksi häviää! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  3. Kauniilta näyttää terassinne ja sen koristeet, aurinkokenno valaisimet on kivoja, mökillä meilläkin pihapiirissä niitä, lähinnä polun vierustalla talolta mökille, samaten mökilktä löytyy tuo lamppuketju, tykkään siitä myös kovasti. Hyvää vl:a!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla, nämä aurinkokennovalaisimet on kyllä niin käteviä, kun ei tarvitse mitään sähköpistokkeita/johtoja:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  4. Kivoja valopilkkuja on todellakin pihallanne:) Miten kekseliäs oletkaan:)

    VastaaPoista
  5. Voi ei kuinka ihana tuo mangustiperhe! Itse aina kun käyn Korkeasaaressa, haluan nimenomaan käydä katsomassa siellä kääpiömangustit - ovat niin suloisia, että voisin tuijottaa niitä vaikka kuinka kauan! ♥ Tänä kesänä ne talot ikävä kyllä lienevät suljettu, joten ei pääse ihailemaan niitä. Snif.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Niin mekin käydään aina mangusteja tervehtimässä, jos eläintarhassa käydään. Ovat tosiaan suloisia "Timoneita":) Tuo on kyllä harmi ettei niitä ehkä tänä kesänä pääse samalla lailla näkemään kuin aiemmin.. Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  6. Onpas kauniita ja ihania valopilkkuja <3

    VastaaPoista
  7. Thanks for your sharing 😊 have a lovely day 😊

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita ja niin tunnelmallisia aurinkokennovaloja. Meillä on niitä ainoastaan neljä lyhdyn mallista.
    Mukavaa viiknloppua Päde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla,aurinkokennovalot on tosiaan aina ollut ihan minun lempparivaloja:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  9. Tähtilyhty onkin kaunis illan hämäryydessä.
    Ilmeisesti minulla on vain surkeita aurinkokennovalaisimia, sillä niistä loppuu puhti tosi nopeasti ja sen jälkeen ne ovat lähinnä roskistavaraa. Ehkä pitäisi panostaa kunnon tavaraan.
    Meillä on satanut aamuyöstä lähtien, mutta nyt pilvet antoivat tilaa auringolle. Sade on tehnyt luonnolle todella hyvää.
    Leppoisaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Sellainen vaarahan toki on että on oikein harmaata eikä nuo kennot silloin kunnolla lataudu:) Tosin noita lasipurkkeja pystyy hätätilassa lataamaan myös ihan USB-liittimen avulla, mutta yleensä vain odottelen että tulee taas niitä kauniimpia päiviä ja kyllä niitä aina tulee:) Sade taisi tulla niin oikeaan aikaan kun pihaa katselee:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  10. Oi, miten näyttää sievältä ja tunnelmalliselta <3 Valot pimenevässä illassa ovat ihania! Meillä on näillä korkeuksilla valoisat yöt ja pimennysverhoja tarvitaan, jos valoisassa ei osaa nukkua. Minä käytän myös silmälappuja! Syksyllä aurinkokennovalisimet ja kynttilät ovat käytössä, kun illat alkavat hämärtyä.

    Tänään on satanut ja sadetta on viikonlopuksi luvattu. Puutarhan kasvit ja luonto tykkää.

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kyllä sen tosiaan huomaa että kesä etenee, kun tuo hämärän aika ja lamppujen syttyminen siirtyy koko ajan vain kauemmas. Monena iltana on kerennyt jo nukahtaa ennenkuin lamput ovat hämärävalonsa sytyttäneet:) Nuo silmälaput onkin varmasti kätevät, minä aina välillä niitä käytin kun yövuoron jälkeen kävin nukkumaan:) Kiva kun sataa sillä lailla maltillisesti niin kerkiää maahan imeytyä eikä jää kukkapenkkeihin/nurmelle vesi tulvimaan:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  11. Kyllä teillä on kaunis piha. Hyvää kesää toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ samoin sinne! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  12. Aurinkokennot mullakin pihalla loistaa, mutta asetelmat ei niin kauniita kuin sinulla. Lisääkin haluaisin, mutta tänä aikana ne saavat jäädä ostamatta.
    Vettä on täälläkin satanut ja hyvää tekee, kun on niin kuivaa kaikkialla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla, että sielläkin aurinkokennovaloista tykätään! Kyllä vaan maa pölisi ja kastella sai..nyt ei onneksi hetkeen tarvitse:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  13. Onpa ihana idea käyttää erilaisia aurinkokennovalaisimia. Itsellä ei ole kokemusta noista valoista ✨✨ Näyttää tosi kauniilta 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Aurinkokennovalot on tosiaan ihan minun lemppareita:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  14. Tuo yökkönen on aivan ihana <3 Ja toki muutkin aurinkokennovalaisimesi. Minulla on pihalla vain niitä tavallisia maahan tökättäviä. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Minä niin innoissani odotan että perhospenkin kukat aukeaisi ja pääsen noita perhosia laittamaan paikalleen:) Maahantökättävät onkin kivoja ja käteviä kun niitä pystyy vaihtelemaan paikasta toiseen jos on tarvis:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  15. Oi kuinka ihastuttavia välonlähteitä. Kauniisti olet asetellut kaiken katsottavaksi.

    VastaaPoista
  16. Voi että miten suloisia nuo mangustin poikaset ovat. <3 En kestä. :-)

    Teidän puutarha on kyllä varmasti oikea satumaa. Voisit ruveta järjestämään siellä kierroksia. :-)

    Täällä on paistanut nyt illalla aurinko, mutta huomiseksi on luvattu sadetta. Saisi kyllä lämpötilat pikkuisen kohota. En jaksa enää kuunnella tuon ukkelin valituksia Suomen kesästä. :-D

    Ihanaa viikoloppua, Päde! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Mangnustit on tosiaan niin ihania, eläintarhoissa niiden eloa tulee aina seurattua pitkään. Ovat ihania tököttäjä-tuijottajia:)) Minun täytyisikin kesällä sellainen pieni puutarharetki tosiaan järjestää:) Parastahan olisi kun tuo sade tulisi yöllä kun nukutaan lämpöisten peittojen alla ja sitten päivällä aurinko porottaisi täydeltä taivaalta:)) Toivotaan että tästä kesästä tulisi oikein kaunis!! Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  17. Sateinen päivä tänään, vaan ei mitään kovaa sadetta.
    Keiju sopii täydellisesti uuteen kotiinsa :)
    Vaan tuo mangustiperhe! Miä niin tykkään mangusteista. Mistä on löytynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Poika on kesätöissä Lidlissä ja sieltä tuon mangustiperheen bongasi, oli kuulemma ihan sen näköinen että varmasti tykkäisin..oikeassahan poika oli:)) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
    2. Ahaa! Kukapa ei mangusteista tykkäiskään :)
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Ihania kuvia, oli mukava aloittaa uusi pöivö niitö karsellen. Oikein hyvää kesän jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Samoin sinne ja kesä onkin lähtenyt hienosti käyntiin kun kaikkialla on jo niin kaunista/vihreää/vehreää:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  19. Kiitos kuvasetistä täynnä lumoavaa tunnelmaa! Nuo hurmaavan vetoavat mangustit sulattavat sydämen ja tekisi mieli ottaa koko porukka hellästi syliin.

    Kevyttä, pitkään kaivattua sadetta saatiin jo eilen alle, nyt on tummempaa ja lupaavampaa.Toivottavasti sadepäivä pitää kutinsa ja raikastaa ilman sekä luonto saisi kipeästi tarvitsemansa ja jaksaisi kukoistaa.
    Ropinoiden rauhaa ja hyvänmielen viikonloppua sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Minäkin tuohon mangusti perheeseen ihastuin heti:) Täällä sateli eilen oikein kunnolla ja nyt paistaa taas aurinko. Teki kyllä niin hyvää kun sadetta ropsautti:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  20. Valot antavat kivaa ilmettä pihapiiriin!

    VastaaPoista
  21. Niin kaunista <3 Ihania valopilkkuja siellä puutarhassasi onkin ;) Kivoja noi aurinkokennolyhdyt :) Aurinkoista viikonloppua ja ihanaa kesäkuun alkua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Ihan mun lemppareita ja tosiaan kivoja kun voi "sisustella" melkeinpä miten haluaa:) Samoin sinne ja Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  22. Meillä on myös näitä pieniä ja suurempia valopilkkuja. Hämärtyvät illat ovat kuin saduista. Ja tuon ekan kuvasi hahmo on meillä kivikossa. Valaisee yllättävän hyvin. Timon ja Bumba -sarjaa 😊

    Kivaa kun luonto hoitaa valoja. Ei juuri tarvitse itse puuttua. Supersuositus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Oi miten ihana kuulla että sielläkin on valoja ja Timoneita:) Todella, äärettömän kätevää ja helppoa valaista pihaa:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  23. Onpas teidän pihalla tosi tunnelmallisen näköistä, aivan ihanaa! :) on nuo aurinkokennot kyllä kätevä keksintö ja kiva kun niitä saa nykyään vaikka millasena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Totta, varmasti jokaiseen makuun jonkilainen valaisin löytyy:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  24. On kaunista ja tunnelmallista. Minusta on ihanaa kun on kesä,puissa on lehdet ja ruoho on vihreää ja kukat kukkii. On valoisaa,minä nautin siitä.
    Hyvää alkanutta kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ On kyllä niin ihana aamuisinkin herätä, kun on heti valoisaa ja lämmintäkin:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  25. Aurinkokennovalaisimet ovat kyllä käteviä ja nykyään niitä on jos jonkinlaisia. Tuo keiju on aivan ihana ja nuo mangustit :) Vettä sataa, mutta olen silti tuolla pihalla puuhastellut. Ötököitä vähemmän sateella. Positiivinen puoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Minäkin ihastuin noihin molempiin heti:) Hyvä oli kun vähän sataa ropsautti, siitepölytkin vähän laskeutuvat:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  26. Vihdoin tänään tuli vettä meilläkin, onneksi! Lisääkin saisi tulla. Joitakin aurinkokennovalaisia meillä on. Pitäisi ostaa uusia, tuollainen lamppusarja olisikin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Minä niin tykkään tuosta lamppusarjasta, kun sitä voi aina siirrellä pitkin pihaa ja viritellä mihin tahtoo:) Onneksi tosiaan satoi, olikin jo maa/luonto niin kuivakan oloinen:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  27. Valot tuo niin ihanaa tunnelmaa. Kauniita.

    VastaaPoista
  28. Kauniita valaisimia.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Leppoisaa viikonloppua sinne myös♥

      Poista
  29. Aurinkokennovalaisimet on käteviä. Tuollaista magnusti perhettä katselin juuri tänään Lidlissä tai ainakin oli samantapainen. Sinne jäi, mutta nyt vähän harmittaa, kun en ottanut matkaan, kun näyttää noin kivalta valoineen. Ihastuttava on tuo keiju koteineen. <3

    Täälläkin on satanut vettä pitkin päivää ja välillä aurinko kurkkaillut.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Lidlistä tuokin on ostettu, poika on siellä kesätöissä ja hän se bongasi:) Ihana tosiaan kun pikkuisen satoi, niin kivan raikkaaksi ilmakin heti tuli:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  30. Ihanaa viikonloppua ja kesän aikaa Sinulle ♥️

    https://meidankotiblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  31. Ihana magnusti, kauniita valaisimia. Aurinkokennovalaisimella saa kivaa ilmettä pihalle. Minäkin olen niitä kynttilöiden lisäksi ulos laittanut.
    Mukavaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Ovat tosiaan niin kivoja valonlähteitä ja käteviä kun ei tarvitse mitään johtoja/pistorasioita viritellä:) Leppoisaa viikonloppua♥

      Poista
  32. Kauniisti olet koristellut pihaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  33. Ihanat kesäillan tunnelmat ja kivoja asukkeja terassilla :) Onneksi eilen tuli täälläkin reilusti vettä, toivottavasti se vei kaikki männyn siitepölyt jo mennessään. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Näin toivotaan, varmasti helpottaa siitepölystä kärsiviä pikkuiset sateet silloin tällöin! Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  34. What cute decorations! It looks so pretty!

    VastaaPoista
  35. Uskomattoman ihana, satumainen tunnelma, kaunis piha teillä on. Olet kyllä niin paljon kaunista tehnty ja laittanut, kyllä tuolla viihtyy. Ihania hetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Minun pitäisi vain olla "hieman" kärsivällisempi, kun tulee pihalle kaikkea laitettua, mutta kun ei millään malttaisi odottaa sitten niiden kukkaan puhkeamista:)) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  36. Ihanan tunnelmallisia valopilkkuja sinulla!! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  37. Onpa ihania valoja ja ihana asukki muutti pavunvarsitaloon ❤️
    Viikonloppua vietettiin Kökarissa ja lauantaina satoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla:) Täälläkin sateli eilen oikein reippaasti ja tänään taas paistoi:) Tulisipa tästä kesästä oikein kaunis! Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  38. Kivoja valaisimia ja asetelmia. Minä olen vasta herännyt tänä kesänä miettimään, että olisikohan nuo aurinkokennovalaisimet kivoja. Vielä en ostanut, mutta täytynee kokeilla!

    Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Voi kokeile ihmeessä, lämpimästi voi suositella:) Ovat tosiaan niin helppokäyttöisiä ja kivoja! Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  39. Ihania kuvia ja ihana tunnelma kuvissa! Niin paljon erilaisia valonlähteitä. :) Täällä on satanut kaksi päivää putkeen. Mies juuri tokaisi, että kappas kummaa ei ole puolen tuntiin satanut. :D Onneksi ollaan saatu paistettakin jo tänä kesänä. Välillä hieman märemmät kelit! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla, että sielläkin on sateen lisäksi saatu auringosta nauttia:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

      Poista
  40. Oi joi, mikä satumaailma! Ihana mangustiperhe ❤ Minua kiinnostaa tuo tieto, että pidät aurinkokennovalot ulkosalla ympäri vuoden. Ne kestävät pakkasta? Itse olen roudannut kennot syys-lokakuussa talvisäilöön ja toukokuulla takaisin pihalle. Ärsyttävä homma, se syksyosio 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Osa aurinkokennoista ei ole maassa, mutta ne on tosiaan ympärivuoden esim. terassin pöydällä. Hyvin ovat ainakin vielä syksy/talven kestäneet:) Nuo lasipurkit olen suojannut niin että ovat sellaisessa paikassa etteivät kastu:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
    2. Kiitos, otan ensi talvena testiin muutaman aurinkokennovalaisimen pakkasen keston!

      Poista
  41. Voi kuinka ihania aurinkokennovalaisimia sinulla onkaan.
    Nyt minullekin iski aurinkokennovalaisin buumi,
    No, nyt vain kauppaan... kiitos ihanasta vinkistä.
    Aurinkoista ja kaunista kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla;) Nämä on kyllä hurjan kivoja valaisimia ja nykyään on vaikka minkälaisia tarjolla:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  42. Oi että miten ihania valaisimia! Haaveilen minäkin muutamista noista parvekkeelle, saisi vähän jotain kivoja valaistuksia viriteltyä sinne, vaan se sisustus etenee sen verran hitaasti että vielä ei ole valaisimissa saakka menossa. Aivan ihania vinkkejä, kiitos niistä! <3

    Aurinkoista uutta viikoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Hitaasti mutta varmasti:) Sisustelu on kyllä mukavaa ja kun ei ole mitään kiirettä niin laittelee sitä mukaa kun siltä tuntuu:)Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

      Poista
  43. Ihania valaisimia! :) Minä tykkään aurinkovaloista, ne on aivan mahtavia puutarhaan tuomaan ilmettä ja tunnelmallista valoa. Ihanaa ilta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia♥ Kiva kuulla:) Leppoisaa viikkoa sinne♥

      Poista