Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusukoriste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusukoriste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Servetti askartelua



Jotkut askartelut on sellaisia että ne koukuttavat pahoin😉
Servetti askartelu on yksi sellainen. Servettikranssien teko on äärettömän helppoa ja materiaaliksi löytyy vaikka millaisia värejä/kuvioita.
Minä olen hamsteri servettienkin suhteen, niitä tulee kyllä keittiön kaappiin osteltua,
kun tiedän että osa niistä kuluu näihin minun väkertelyihin 😉
Tällaiseen servettiaskarteluun tarvitaan oikeastaan vain servettejä ja nitoja. Serveteistä syntyviä "kukkia" voi sitten liimailla melkeinpä mihin vaan.
Minä olen tehnyt useamman kranssin, kun olen sellainen kranssifriikki ja niitä on vaan pakko aina väsätä😂
Yhdestä servetistä otan pienellä purkin kannella ympyröitä, joista asettelen kolme ympyrää päällekkäin. Nitojalla painan niitin keskelle ympyrää. Sen jälkeen lehdykkä kerrallaan avaan tuota servettiä ja rutistelen sen kasaan, jokainen servetin ohuista kerroksista kannattaa avata, jotta kukista tulisi oikein tuuheita. Kärsivällisyyttä se toki vaatii kun kerrokset ovat niin äärettömän ohuita.
Valmiit ruusut liimaan kuumaliimapyssyn avulla puiseen kranssipohjaan.
Näiden kukkien kanssa tuo puinen pohja on mielestäni paras, kun se sitten kivasti näkyy sivuista.
Pikkuisen paperiruusuja, pieniä hopeisia lehtiä ja pitsinauhaa,
niillä koristelen kranssit, muuta ei tarvita 😍


Minä olen niin ihastunut tällaisiin vähän Vintage tyylisiin askarteluihin.
kranssit on niin kivoja sisusteluissa,
kun ovat helposti siirrettävissä paikasta toiseeen ja niitä voi laitella vähän sinne sun tänne😊

Pidätkö sinä Vintage henkisistä tavaroista/sisustuksesta?! 😊 


                Meidän mökissä on nyt oudon hiljaista,
kun pieni karvamato ei olekkaan enää tassuttelemassa vieressä 😢 Edellisen postauksen kommentteja lukiessa tunsin niin monen pyyhkivän minun kyyneleitä, istuvan siinä vieressä ja tarjoavan olkapäätään, jotta minun ja koko meidän perheen olisi helpompi ikävä kestää...
Kiitos teille💖

Tähän loppuun on vielä ihan pakko laittaa kuva,
kun viime syksynä tehdyt "ruusut" kukkivat edelleen😄
Värithän niistä on jo rapissut, mutta yllättävän hyvin on muuten vielä kimppu kasassa.
En olisi kyllä millään uskonut kun noita vaahteranlehtiruusuja syksyllä tein, että niitä vielä näin kesälläkin katselen😂 Minä olenkin päättänyt että niin kauan kuin noissa ruusuissa yhtään lehtiä on, niin saavat kyllä olla paikoillaan. 😊

Ihanaa alkanutta heinäkuuta!
T: Päde 💓


Kiva kun kävit blogissani💓
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Vaahteranlehtiruusut kukkii edelleen...


Syksyllä tein vaahteranlehtiruusuja, enkä olisi kyllä niitä väkerrellessä arvannut että ne tuottavat iloa vielä tammikuussakin 😊

Olen aina tykännyt luonnonmateriaaleista askarteluissa ja näitä ruusuja teen varmasti myös ensi syksynä, niin ihastunut niihin olen edelleen 😍

Mitä sinä olet mieltä tällaisista "luonnon kukista"?!
Pidätkö luonnonmateriaaleista sisustuksessa?!

Tässä pitääkin samalla taas kiittää kaikista ihanista kommenteista joita jaksatte minulle laittaa...
Minä olen välillä jopa vähän hämmilläni siitä miten kauniita viestejä saan
ja kuinka paljon niitä tulee. Olen pahoillani siitä etten kaikkiin sähköposti viesteihin kerkiä aina ihan heti (moneen päivään:)) vastaamaan, mutta jossain vaiheessa se vastaus tulee varmasti, että laittakaa vaan postia tulemaan kun siltä tuntuu 😉

Leppoisaa keskiviikkoa kaikille!

T:Päde💓




Kiva kun kävit blogissani💓

maanantai 28. lokakuuta 2019

Vaahteranlehti ruusut, luonnonmateriaali askartelua


Yksi tämän syksyn ehdottomista lempiaskarteluista on ollut Vaahteran lehdistä tehdyt ruusut. Joku aika sitten huomasin Facebookia selaillessa Villa Tutan sivuilla näitä ruusuja ja  olivat kyllä niin kauniita, että pakkohan niitä oli itsekkin kokeilla. Tekeminen oli helppoa ja hauskaa 😍 Aluksi piti käydä keräämässä iso pussi värikkäitä vaahteranlehtiä. Varasin ruusujen tekemiseen lehtien lisäksi pitkiä grillitikkuja, ohutta rautalankaa ja kuumaliima pyssykän. Aloitin ruusujen teon kääntämällä vaahteran lehden keskeltä kahtia. Kiepautin lehden grillitikun ympärille ja pienellä liima tipalla suljin varovasti lehden. Seuraavan lehden kieputin taas edellisen saumakohdan päälle ja senkin suljin liimalla, näin jatkoin kerros toisensa perään. Kerroksia lisäilin toisiin ruusuihin vähemmän ja toisiin enemmän jotta saisin niistä erikokoisia. Lehtien juureen vielä pyöräytin ohutta rautalankaa jotta ne varmasti pysyisivät kasassa. Lopuksi sipaisin läpinäkyvää lakkaa punaisten ruusujen päälle vähän sinne sun tänne ja niihin kohtiin ripottelin glitter-hileitä. Valon osuessa kimppuun ruusut kimaltelevat kauniisti. Vaahteran lehdet ovat materiaalina helppoja työstää, mutta varovainen saa olla kun ovat niin kovin ohkaisia että repeytyvät helposti kun noita ruusun terälehtiä muokkaa mieleisikseen. Nämä ruusut näyttävät myös kuivuvan oikein kauniisti, joten niistä onkin iloa pitkään.
Luonnonmateriaalien käyttö askarteluissa on aina ollut minusta mukavaa ja näitä kyllä tulen tekemään tästä lähtien varmasti joka syksy 😍





Mitä sinä pidät tällaisista ruusuista?!

Ruusuista alkanutta viikkoa ja leppoisaa lokakuun loppua 💖

T.Päde


Kiva kun kävit blogissani💔

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

♫♪ Taas ruusut käy kukkimaan...♫♪



Viime vapailla kaivoin askartelumassan esiin ja ruusuja tuli taas väkerreltyä oikein urakalla 😊 Osan ruusuista maalasin valkoiseksi ja osasta tuli vaaleanpunaisia. Lisäksi tein tuosta massasta lehtiä, jotka maalasin hempeän vihreiksi ja sydämiä jotka saivat pintaansa valkean värin.
Samalla huomasin, että minulla on myös kaapin kätköissä yksi sydämen mallinen styroksi pohja,  siihen osan noista valmiista ruusuista kiinnitin, kuumaliima pyssykkä oli toki taas apuna.. 


Sydämestä tuli oikein kiva ja se löysikin heti paikkansa leponurkkauksen pöydältä. Hauskasti kamera näköjään muuttaa kuvissa väriä  😊


Tänä aamuna aloin hahmottelemaan kranssia valkoisista ruusuista, siihen lisäsin myös lehtiä ja pieniä sydämiä. Hetken kerkesin väkerrellä, mutta nyt ei anna aika myöten tehdä sitä samantien kokonaan valmiiksi, joten se saa jäädä odottamaan valmistumistaan seuravaan kertaan. Päden pajassa putsataan pöydät siisteiksi, pistetään kaapit kiinni ja lähdetään "treffeille" nautiskelemaan vapaapäivän kiireettomyydestä ja tuosta upeasta auringon paisteesta 😍




Täällä aurinko paistaa ihan kirkkaan
siniseltä, pilvettömältä taivaalta ja mittarissa on -10* 
Kiva on kyllä viettää vapaapäivää näin hienolla kelillä 😊
         
           Ihanaa iloista talvipäivää kaikille 💖

      Sydämellisin terveisin Päde






Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 18. elokuuta 2017

Taikataikina askartelua osa2...

Kuinka sinä ne ruusut oikein teet??
Kun taikataikina on kaulittu otan muotin esiin..Muottina on toiminut välillä ihan vaan pullon korkki, mikä tahansa käy kunhan on pyöreä malliltaan.. Ensimmäinen pyörylä rullaksi ja seuraavan pyörylän kiinnitän aina edellisen liitoskohtaan...ja sitten taas seuraava,seuraava,seuraava😏
Sen mukaan kuinka ison ruususta haluaa...Noita viimeisiä terälehtiä myös muokkaan sormissa niin että litistän niitä hieman ohuemmiksi..ruusu pysyy näin helpommin kasassa. Uudelleen muokkaukseen niitä kyllä itsellä menee aina, koska ne usein mielestäni näyttävät joltain ihan muulta kuin ruusulta..😊


Sitten vaan miettimään missä kaikialla tällaisia koristeita voisikaan käyttää...😍
Tuossa edellisessä postauksessa minulta myös kysyttiin onko tämä kestävää massaa...Oikein kovetettuna, maali tai lakka pinnassa uskallan sanoa, Kyllä on!! Alla oleva ruusukoriste on useamman vuoden jo koristanut mökkimme seinää...eikä minkäänlaisia lakastumisen merkkejä nuo ruusut ole vielä antaneet😉



Meidän mökissä tuosta taikataikinasta tehtyjä ruusuja on tosiaan vähän siellä sun täällä...😏


Ajan kanssa varmaan oppii paremmin näitä postauksia tekemään...(Niin ainakin toivon😉) 
Nyt nämä on sellaisia että vasta sitten kun huomaa jonkun kommentin niin hoksaa...
Voi kökkö,olisihan tuokin pitänyt mainita/osata kertoa. Se minua kyllä kovasti aina hymyilyttää kun näitä postauksiani väsään, että puhuminen on minulle ..
No helppoa!! mutta voi miten vaikea onkaan saada sitä puhetta tekstiksi...Harjoittelua,harjoittelua...😊

Leppoisaa viikonloppua 💖

Kiva kun kävit blogissani💖

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Taikataikina askartelua...ruusupuu♥

Yksi minun lempi askartelu massani on "taikataikina"...😍 Ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten kun tuolla taikinalla tein koristeita, oli perheeni vaikea uskoa että ne koristeet tosiaan olivat ihan vaan taikinaa!!!

Taikataikinaan laitan yhden kupillisen vehnäjauhoja ja yhden kupillisen suolaa...riippuen kuinka ison taikinan haluan,mutta suhde on aina sama...tilkka öljyä jotta taikinaa on helpompi muovata ja sitten vain vettä! Taikina on sopivan tukuista kun sitä pystyy kaulimaan..😊

Tästä taikinasta tein "ruusupuun"... Ensin muovataan ruusuja ja sydämiä...sitten ne pistetään uuniin paistumaan...paistetaan miedolla lämmöllä...itsellä on ollut sellainen 150astetta kunnes vaalenevat/kovettuvat ja pohjat hieman tummuu... Paistumisen jälkeen ovat kovia kuin kivet!! Monta työtä olen tällä menetelmällä tehnyt ja kaikki ovat edelleen hyvin kasassa.. 😉
Kun olivat kunnolla jäähtyneitä maalasin ne Inka Goldilla...On sellainen vahamainen helmiäisväri, joka antaa koristeille tosi kivan pinnan..mitään lakkoja en pintaan enää käyttänyt!


Kaapissa olikin jo valmiina kartionmallinen styroksi pohja johon noita "taika"koristeita sitten kiinnitin kuumaliimalla.. 
Lisäksi pikkuisen helmiä,pieniä silkkikukkia väleihin ja hopeablingblingiä..😉


Oma koti kullan kallis 💕
Vaikka kuinka maailma myrskyäisi ympärillä niin kotona on hyvä ja turvallinen olla...


Äiti💕 tämän taikataikinan teon aikoinaan neuvoja ja onkin sellainen taikina josta mielellään kertoo muillekkin..😊

Suloista sunnuntaipäivää 💖

Kiitos kun kävit blogissani 😍

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ruusu koristeet

Tykkään hurjasti kaikesta näpertelystä ja askartelemisesta. Joskus on mukava antaa ajatusten vain olla ja sukeltaa luomisen maailmaan..😊
Pidän myös kovasti kukista ja yksi lempikukistani on ehdottomasti ruusu. Meidän kodissa onkin ruusuja monessa eri muodossa. Joku aika sitten halusin kotiin uusia ruusukoristeita joita päädyin tekemään valmismassasta. Erilaisia massoja on varmasti monia, mutta itse pidän sellaisista ilmakuivaavista. Aluksi kaulin massan levyksi ja sitten tuosta levystä leikkasin ruusun terälehtiä ja lehtiä..


Olen noiden ruusujen tekoa harjoittellut jotta saisin sellaisia omaa silmää mielyttäviä tekeleitä, se kun tuo oma silmä on "pikkuisen" kriittinen ja massa menee helposti uudelleen muovaukseen..😉


Tuo massa on tosiaan sellaista että ihan saman päivän aikana kuivuu ja pääsee sitten maalaamaan. Tällä kertaa ruusuista tuli valkoisia. Sitten vain sommittelin kuumaliimapyssyn avulla ruusut valmiisiin seppelepohjiin. Väleihin laitoin sydämiä ja lehtiä joita myös tuosta massasta tein, silkki/paperiruusuja, hopea nauhaa, rusetteja ja ruusujen päälle sipaus blingbling-kiillettä...Tuo blingbling on kuulemma myös väri😉
Tässä olisi muutama kuva valmiista koristeista...



 Nämä on siitä mukavia ruusuja etteivät ne ihan heti lakastu..😊


Miten sitä tuleekaan ihminen onnelliseksi kun saa valmiiksi jotakin itse tehtyä ja sitten kun on vielä tyytyväinen siihen työn jälkeensä. Se on sitten mukava tunne!!


Ulos terassille vein myös muutaman ruusukoristeen..pari ampiaista siellä kävi pyörimässä ja ihmettelemässä mitähän nuokin ovat?! 😄


Askartelu on kyllä niin mukavan rentouttavaa puuhaa..
Täällä aurinko paistaa ihan täydeltä taivaalta ja näyttäisi tulevan oikein kaunis päivä!! Sitä toivottelen myös teille kaikille💗



Kiva kun kävit blogissani💗