Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tontut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Hyvää Joulua💖


 Joulussa parasta on se kun saa olla vain perheen kanssa yhdessä ilman kiirettä mihinkään. Useinkin meidän perheen joulu kulkee hyvin perinteisesti saman kaavan mukaan ja siitä olen vain äärettömän iloinen. Minusta Joulussa ihan parasta onkin perinteet💖 Aattoaamuna otetaan kinkku uunista ja voi sitä ihanaa tuoksua joka mökin valtaa. Meidän perheen joulun vietto alkaa oikein todella siitä hetkestä kun keräännytään yhdessä katsomaan joulurauhan julistusta tv.stä,  kippistellään ja sitten istutaan joulupöytään herkuttelemaan jouluruuilla. Päivällä hiljennytään joulukirkossa ja viedään kynttilä terveiset ukin haudalle. Kotiin palattua lämmitetään joulusauna ja illan suussa sitten odotellaan joulupukkia. Pukin käynnin jälkeen avataan paketteja, syödään suklaata, pipareita, torttuja ja juodaan glögiä.  Nautitaan ihanista jouluherkuista ja yhdessä olosta. Illan hämärtyessä laitetaan vielä takkaan tulet, sytytetään kynttilät ja otetaan joulupukin tuoma lautapeli esiin.
Joka vuosi tämä joulun aika on meidän mökissä yhtä odotettu kaikille...😍

Oikein ihanaa, nautinnollista ja rauhaisaa joulun aikaa 🎄

Sydämellisin jouluterveisin
Päden pajan väki 💖


Meidän rakas "porokoira",
 vanha herra, karvamato- Zeus 😍

 Haluaa myös lähettää jouluterveisiä kaikille karvaisille ystävilleen
ja toki karvattomille myös 😉😊💖

Hyvää Joulua!


Kiva kun kävit blogissani💖

maanantai 9. joulukuuta 2019

Tonttula


Syksyllä kun ilmat kylmenivät, purin terassilta sinne kesällä rakennetun miniatyyri puutarhan ja otin sen viherkasvialustan sisälle. Kun kasveja kesällä tuohon miniatyyri puutarhaan valitsin niin minulla oli valmiiksi ajatuksena valita sellaisia kasveja, jotka kestäisivät ympäri vuoden, jotta voisin samaa istutusta käyttää pohjana useamminkin. Viime viikolla oli aika kaivaa joulukoriste/askartelulaatikot esiin ja sieltä löytyi myös tonttuovi tarpeet. Tällä kertaa tonttuovi vaihtuikin Tonttulaksi 😉 Tonttulan kasaamisen aloitin putsaamalla kasvien lehdet ja suihkuttamalla niihin pikkuisen tekolunta. Tonttulan pihaan ripottelin myös askartelulaatikosta löytyneen lumihiutale pussin. Kivan valkoista ja lumisen hötöistä 😊 Keskelle pihaa laitettiin talolyhty, jonka oveksi tonttuovi kiinnitettiin. Oven eteen tervetuloa matto, pieni puulaatikko ja luuta. Toki pihalle piti laittaa askartelumassasta rakennettu lumilyhty, jonka ympärille tontut kokoontuivat 😍 Nurkalle viritettiin vielä pieni joulukuusi valoineen 🎄




On niin kaunista kun illan pimentyessä Tonttulan valot syttyy ja tontut sen pihalla tunnelmoi.
Meillä käyvät pikkuvieraat ovat olleet ihan haltioissaan tuosta Tonttulasta. Hetki jos toinenkin on pitänyt Tonttulan eloa seurata ja siinä samalla toki kertoa niistä omista joululahja toiveista tontuille 😍

Vanha uskomus on että jokaisessa talossa on kodinhaltija tai kotitonttu, joka huolehtii talon asukkaista. Ennen vanhaan ajateltiin, että kotitonttu piti pitää hyvällä tuulella, jotta se ei suutuisi ja vaihtaisi taloa. Tontun lähtö kun tietäisi huonoa onnea ja talon köyhtymistä. Varsinkin maaseuduilla tontuille jätettiin yöksi syötävää ja juotavaa, kuten puuroa, tuoretta leipää ja vastalypsettyä maitoa. Aamulla talonväki sitten saattoi nähdä oliko tonttu ollut yöllä nälkäinen, jos ruuat olivat hävinneet ajateltiin että kotitonttu on tyytyväinen ja hyvä onni talossa jatkuisi 😊

Onko siellä näkynyt tonttuja?! 😊

Leppoisaa alkanutta viikkoa ja joulukuun päiviä
 💖


Kiva kun kävit blogissani💗

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tonttulan tonttuovi♥



Tänä talvena suureen suosioon on noussut tonttuovi. Meidänkin mökkiin rakennettiin oma tonttula, jossa pienet ja isot tontut saavat puuhastella rauhassa 😊

Tonttulan pihalle pikkutontut rakensivat lumilyhdyn, lyhty on tehty askartelumassasta ja sen sisällä on pieni led-kynttilä. Lyhtyyn suhautin pikkuisen valkoista maalia ja glitter-kidettä. Askartelumassasta on tehty myös tonttulan oven karmit, pikkuiset porrastikkaat ja aita.  ✨


Iso tonttu on juuri lakaissut tonttulan edustan, lunta onkin tullut paljon viime päivien aikana. Luuta on kasattu pienistä oksan pätkistä. Lumisen pihan pohjana on pieniä valkoisia askartelukiviä joiden päälle on ripoteltu lumihileitä. Tonttulan piha kuuseen laitettiin vielä jouluvalot loistamaan 😍 
                         


Meidän mökin pikkuvieraita odottaakin yllätys, kun seuraavan kerran tulevat käymään.. Tontut kun ovat tehneet pikkupakettejakin annettavaksi 😉

Jouluiset askartelut on kyllä mukavaa puuhaa 😊

Täältä tonttulasta toivotellaan oikein ihanaa viikon jatkoa ja joulun odottelua kaikille♥




Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Toinen adventtisunnuntai 🕯


Sanotaan että toinen adventtikynttilä on jouluilon sytyttäjä

♪♫"Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee.. "♫♪

Joulu tuottaa kyllä paljon iloa niille, jotka joulusta pitävät 😊 Mukava on laitella kotiin jouluisia värejä ja koristeita, viritellä pieniä valopilkkuja sisälle mökkiin, sekä pihoille, paketoida lahjoja, kuunnella joululauluja ja leipoa erilaisia jouluherkkuja. Kaikki ne ihanat tuoksut jotka leijailee kodissa, ne suorastaan hyväilevät mökin asukkaiden makunystyröitä 😍 Joulun aika on itselle paljolti sellaista rauhoittumisen ja rentoutumisen aikaa. Usein sitä huomaa ihan vaan istuskelevansa glögi kupponen kädessä, tunnelmallisessa kynttilän valossa, siinä samalla kuunnellen päivän kuulumisia muulta perheeltä.
Onko sinulla joulussa jotakin mikä erityisesti tuottaa sinulle jouluiloa?! 


Päden pajasta toivotellaan jouluiloa joka tupaan 😊

Rauhaisaa toista adventtisunnuntaita ♥




Kiva kun kävit blogissani ♥

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/19117439/?claim=knntmu7zuz9">Follow my blog with Bloglovin</a>

perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulupallokranssin väkerrystä:)


Viime syksynä tein ensimmäisen oma tekemän joulupallokranssin, se oli niin mukavaa puuhaa ja tykästyin lopputulokseen kovasti, että noita kransseja on nyt sitten tullut väsättyä useampiakin. Päden pajan pöydällä on nytkin odottamassa seuraavan kranssin joulupallot, nauhat ja valot. Ajattelin josko tällaisen kranssin laittaisi ulko-oveakin koristamaan.. 😍 Viime yön aikana on taas satanut kaunis valkoinen lumipeite maahan, toivotaan että se nyt pysyisi 😊


Tällaisia isoja pallokransseja voi käyttää seinällä, mutta myös lattia koristeina ne ovat kivoja..pimeässä pienen valomeren keskellä tonttu lähettääkin sydämellisiä jouluterveisiä kaikille.. 😊

♫♪"Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipii alta sillan, alta sillan..."♫♪


Välillä hymyilyttää kun murmelit ovat heittämässä jotakin tavaraa roskiin ja tulevatkin kysymään "Äitiiii, tartteetko sun askarteluihin tällasta..." ovat jo tottuneet siihen että melko kummallisistakin tavaroista voi olla minulle hyötyä. Useamman kranssin sisuksista löytyykin varastosta löydetyt uimapötköt, joille ei enää meidän perheessä ole tarvetta. Nuo uimapötköt taivutin pyöreään muotoon ja kiinnitin vahvalla ilmastointiteipillä päät yhteen, niistä tulee oikein tukusia kranssipohjia 😉 Pötköjen päälle pyöritin ensin vaan joulunauhaa jonka päälle aloin sitten kuumaliimalla kiinnittämään noita palloja. Lopuksi vielä kiepautin valot kranssin ympärille 😊

Mukavia joulunalus tunnelmia kaikille ja hyvää viikonloppua♥



Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen adventtisunnuntai 🕯


             🎵 Nyt sytytämme kynttilän..se liekkiin leimahtaa... 🎵

            Tänään sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Sanotaan, että tämä ensimmäinen kynttilä symboloi odotusta..😊


Meillä odotellaankin jo kovasti joulua ja siitä odottelusta nautiskellaan täysin siemauksin, sen ihanista tuoksuista ja tunnelmista. Joulukalenteria täytetään vain päivä kerrallaan. Meidän herra karvakorva kun on ihan sitä mieltä että tavaroiden piilottaminen tuollaisiin pieniin pusseihin on hauska leikki ja ne kuuluu löytää jos silmä välttää.. 😉 Ensimmäiset piparitkin on jo keretty leipoa, tein taikinan meidän mammalta♥ saadun ohjeen mukaan.. on se juuri tehty, lämpöinen, pehmeä piparitaikina vaan herkkua.. Meillä kerkiää aina useamman maistajan lusikka käydä taikina-astiassa, ennenkuin leipominen on edes aloitettu. 😊


Tunnelmallista adventti iltaa ja leppoisaa alkavaa viikkoa,
 tuokoon se tullessaan kaikkea mukavaa 😍


Kiva kun kävit blogissani♥