tiistai 31. maaliskuuta 2020

Omatekoinen riisisuklaa


 "Äiti mun tekis mieli jotain hyvää..." 💓

 Kuopuksen kanssa kaivettiin resepti kirjanen esiin
 ja alettiin selailemaan ohjeita. 
Eipä tuota kirjasta tarvitse koskaan kovin pitkään selailla, 
kun on jo mielessä mitä sitä tekisi.. 😊
Tällä kertaa herkkuhampaan kolotukseen otettiin avuksi kotitekoinen riisisuklaa 😍


 Riisisuklaan valmistaminen on äärettömän helppoa ja nopeaa.

RIISISUKLAA:
100g voita
2dl tomusokeria
8dl kaakaomuroja/riisimuroja
2rkl kaakaojauhetta
hippusellinen vanilijasokeria

Sulata voi, anna sen jäähtyä.
 Lisää sulatetun voin joukkoon ensin tomusokeri ja sitten muut ainekset.
Sekoita hyvin. 
Ota pieniä nokareita vaikkapa muffinivuokiin tai sitten leivinpaperin päälle.
 Anna jähmettyä jääkaapissa noin puoli tuntia ja nautiskele.

Nämä on sitten herkkua, sellaisia ihanan pehmeitä ja kuitenkin rouskuvia😊
 Riisisuklaa on oikein sopiva namipala kun tekee mieli makeaa 😍

Leppoisaa maaliskuun viimeistä päivää💓


Kiva kun kävit blogissani💓

108 kommenttia:

  1. Nam, nam 😋 munkin tekee mieli! Kiitos ohjeesta.
    Ollaan varovaisia ja pidetään huolta toisistamme 👍♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ ehdottomasti näin tehdään! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  2. Noi on hyviä! Ollaan tehty lapsesta asti, meillä oli sellaset lasten ruokakortit, joissa oli ohje. Siinä oli kyllä voin tilalla kookosrasva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ kookosrasvakin varmasti sopii kaakaon kanssa. Lapsena meillä tehtiin usein sellaisia kookostryffeli pallosia, ne oli niin herkkua:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  3. Namskis! Olen tehnyt näitä teininä, eli siis kauan sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  4. Nuo on niin hyviä! Lapsena syötiin saman tapaisia ja hyviltä maistuivat.
    Mukavaa päivää sinulle🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa päivää sinne myös ja alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  5. Great recipe 😊 thanks for your sharing...

    VastaaPoista
  6. Ai kun kiva. Meillä sattuu olemaan monen vuoden tauon jälkeen riisimuroja 😀
    Taidanpa väsätä noita huomenna. Tänään pyöräytin helpon pullakakun.
    Kaikkea kivaa voi kekata ja tehdä kotona. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Pullakakku kuulostaa herkulliselta:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  7. Ompas vain herkullisen näköisiä. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  8. Oi tuo on aivan ihanaa, eipä ole tullut tehtyä pitkään aikaan.
    Pitää muistaa pitää vaan kylmässä...kokemusta on :))m

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Meillä nämä ei kyllä kauaa säilynyt vaikka olivatkin kylmässä:)) Nuoriso on meillä sellaista että vaikka ovatkin kaikki "hoikkeliineja" niin saavat nopeasti uppoamaan itseensä melkoisen määrän evästä...ja varsinkin herkkuja:) Hyvähän se vaan on että maistuu:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  9. Oi nam näitä täytyy kyllä kokeilla! oikein kivaa maaliskuun loppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  10. Mahtavaa maaliskuun viimeistä päivää.
    Mikäs sen mukavampaa puuhaa näin tuulisella ja kylmällä kelillä kun herkkujen tekeminen ja nauttiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  11. Enpä muistakaan, olenko tehnyt koskaan riisisuklaata. Kiitos muistutuksesta, että tämmöinen herkku on olemassa. Ja helppokin vielä, kuin mikä.

    Terveitä päiviä Pajalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nämä on tosiaan niin helppoja ja nopeita tehdä...nopeasti ne myös häviävät:)) Terveitä päiviä sinne myös!! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  12. Herkullisen näköisiä riisisuklaa-herkkuja. Olen joskus tehnyt lasten kanssa yhtenäisenä levynä vastaavaa, mutta vuoat ovatkin käytännöllisempiä.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos, nämä oli tosiaan herkkua:)♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  14. Voi ei, nyt alakas teköhön makiaa mieli. Muistui mielehen, kun meillä tytöt teki riisisuklaata. Olikohan heillä voita vai oliko kookosrasvaa, mihinkä sen tekivät.

    Ihanaa tiistaiehtoota Sinulle Päde ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Kookosrasvakin olisi varmasti toimiva:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  15. namia, mutta minä vain sulatan suklaata, tomusokeria ei tartte... pähkinöitä laitan ja muuta hyödyllistä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Kuulostaa herkulliselta!! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  16. Siis onpa ihanan näköisiä, varmasti herkullisia! Mulla on joulusta ollut kaapissa riisimuroja puoli pakettia odottamassa, ja nyt ajattelin tehdä niistä jotain pääsiäisherkkua. Ja kait se on pakko, kun tämä on jo toinen ihana riisisuklaaohje, johon törmään parin päivän aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nämä on tosiaan hurjan helppoja ja nopeita tehdä:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  17. Ihania, varmasti herkullista! Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Samoin sinne ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  19. Nää on niin mun lemppareita, että arvaa kuka on nämä unhoittanut ja menee huomenna kauppaan. Oikojan reseptikin löytyy eli vinkkinä: Maraboun suklaalevy, Dajm sopii tosi hyvin, sulata mikrossa ja lisää riisimurot ja sekoita ja laita jääkaappiin. Tulee jäätävän hyvää!

    Sydämellistä viikon jatkoa ihana Päde ja tsemppiä kovasti sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nam nam, loistava vinkki! kiitos siitä ja tsempeistä myös:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  20. Oi nami nami, muistan kun lapsena usein tehtiin näitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  21. Vau, hyvä kun laitoit tämän postauksen, olin unohtanut jo kokonaan nämä herkut! Joskus muksujen pienenä ollessa näitä varmaan olen viimeksi tehnyt!
    Näitähän voisin nyt tarjoilla tyttärellenikin, joka on nykyään vegaani, muuttaa vain tuon voin, kasvismargariiniin.
    Kiitos sule ja pysytään terveenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nämä on kyllä kivoja kun voi muokata juuri mieleisekseen:) Terveyttä sinne myös ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  22. Tuota voiskin kokeilla kun seuraavan kerran iskee suklaanhimo. Kiitos ohjeesta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  23. Voih... nyt veit kyllä aikamatkalle 40-vuoden taa....
    Muistan kun näitä tehtiin seurakunnan tyttökerhossa ja sittemmin kotona ihan innoissaan ties kuinka monta kertaa...
    Hyviä tuulia ja auringon säteitä huhtikuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nämä on niin kivoja ja helppoja tehdä:) Samoin sinne hyviä tuulia ja pelkkää iloa! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  24. Kiitos ohjeesta! Vaikuttaa aivan ihanan suussa sulavalta! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  25. Muistan jotain tällaista kaukaa menneisyydestä. Itse en ole koskaan tehnyt mutta mistä tämä on tuttua en voi muistaa. Kiitos sinulle tästä ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥️ Kun olin lapsi näitä tehtiin usein siskojen kanssa:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  26. Näitä on tehty paljonkin vuosia sitten:) Nams:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  27. Riisisuklaan teko tuttua on ja ah❤ maistuu makoisalle.
    Kivaa huhtikuun alkua🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta sinne myös♥️

      Poista
  28. Nam , varmasti hyviä. Ensin riisisuklaata ja jälkkäriksi tuo upea jäätelö annos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä hyviä ovat, Meillä herkut häviää äkkiä:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  29. Tulee niin maku kielelle! Ei taitaisi olla vaikeaa, mutta on jäänyt tekemättä. Ehkä joskus vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä on ihan älyttömän helppo ja nopea tehdä♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  31. Ihana resepti... ja riittävän helppo jopa minulle. :)
    Sinulla on reseptikirjakin ihastuttavan kaunis - en ole yllättynyt.
    Terveyttä ja hyvää vointia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Näitä on tosiaan helppo tehdä:) Terveyttä sinne myös ja iloista eloa!! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  32. Oi, että miten olen saattanut unohtaa riisisuklaan olemassaolon! On niin ihanaa herkkua. Kaikkea hyvää loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Samoin sinne ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  33. Nuo ovatkin niin hyviä <3
    Meillä niita tehdään yleensä jouluna, mutta hyviä ne ovat aina!

    Ihanaa tulla käymään täällä nyt, kun pääsin hetkeksi koneelleni. Etätyöntekijä on valloittanut työhuoneeni, joten tänne ei ihan niin helposti tulla.

    Voi hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Nämä ovat tosiaan hyviä sellaisen nopeaan pikkuherkku nälkään:) Voikaahan sielläkin hyvin!! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  34. Noi on vaan niin hyviä. Noihin ei ihan heti kyllästy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  35. NAMM Pakko kokeilla. Kiitos ohjeesta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Samoin sinne ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  36. sul on kyl ihana reseptikirja! riisisuklaakokkareita voisinkin kokeilla, kun en pysty syömään tavallista suklaata. tääl puottaa räntää, sehän tietää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Meillä on satanut parina päivänä pikkuisen lunta, vaan ei se onneksi enää maahan jää:) Kun koko talvena ei kerta oikein kunnolla satanut, niin ei tarvitse nytkään:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  37. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  38. Tämä onkin helppo resepti lapsen kanssa tehtäväksi. Pian lapsi osaa jo itsekin omatomisesti tehdä. Meillä on venytetty suklaata ja laitettu pari desiä enemmän riisimuroja, jotta saadaan himpun verran terveellisempiä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Näitä on tosiaan lastenkin kiva tehdä kun ovat niin helppo tekoisia:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  39. Oi nam. Tämä vei takaisin omaan lapsuuteen. Näitä tuli usein tehtyä ja syötyä silloin. Oilin aivan unohtanut. Täytyykin tehdä joku päivä näitä tuolla ohjeellasi :) Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Ihanaa viikonloppua sinne myös ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  40. Nam mitä herkkuja olette tehneet <3 Mäpä nappaankin ohjeen tästä itselleni ja taidan täälläkin helpottaa tota makean himoa näillä :) Rentoa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Viikonloppu mennä sujahti niin nopsasti töitä paiskien:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  41. Nam, mitä herkkuja! Noita tuli joskus lasten kanssa tehtyä, mutta nehän menevät vaikka kahvin kanssa.
    Aurinkoa ja terveyttä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Samoin sinne ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  42. Riisisuklaa on kyllä tosi hyvää, kiitos ohjeesta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  43. Nam riisimurosuklaa on aina yhtä hyvää :P Teen näitä aina Jouluna,mutta käytän niihin kookosrasvaa.Kaapista löytyy kyllä kaikkia aineksia joten pitäisköhän ruveta tuumasta
    toimeen :D Mukavaa alkavaa Pääsiäisviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Samoin sinne ja Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  44. Uuu, voihan namskis sentään! Tuosta tulee ihan lapsuus mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Lapsuuden makumuistot on ihan parhaita:) Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  45. Ai että nämähän on hurjan hyviä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  46. Ai että mitä ihanaa herkkua <3 Nom!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  47. OI, vanha tullut riisisuklaa. Suklaapusuiksi meillä näitä lapsuudessa kutsuttiin.
    Eipä ole tullut näitä tehtyä pitkään aikaan. Jósko sitten, kun taas lastenlapset pääsevät käymään täällä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Suklaapusu onkin oikein sopiva nimi:) Toivottavasti päästäisiin pian normi arkeen ja ihmiset pääsisivät taas näkemään toisiaan! Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  48. Namm! Tulee ihan lapsuus mieleen 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Mukavaa alkanutta huhtikuuta♥️

      Poista
  49. Riisisuklaa on herkullista,Nam! Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Kiitos samoin sinne♥️

      Poista
  50. Herkullisia ovat ja vuosia sitten olivat meidän lapsukaisten "lempiruokaa". 💜
    Leppoisaa pääsiäisviikkoa sinulle Päde.💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla♥️ Meillä ei mikään makea kauaa pöydillä happane:) Mukavaa pääsiäistä♥️

      Poista
  51. Ihanaa pääsiäisen aikaa Sinulle ♥️

    VastaaPoista
  52. Kokkeilempa siunkin ohjeella! Miekin intouvuin tekemään riisisuklaata kookosrasvalla. Siinä olkin ehtiminen, ei oo ennee kaikkien kauppojen valikoimissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, riisisuklaa on niin herkkua:) Niin tosiaan tuota kookosrasvaa ei taida enää olla samalla lailla kauppojen valikoimissa kuin ennen..lapsena äiti usein paistoi kookosrasvalla, munkit, keitinpiirakat jne..:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

      Poista