maanantai 1. tammikuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2018♥



Vanha vuosi on vaihtunut uuden tieltä. Vuoteen 2017 mahtuikin paljon iloa, naurua, rakkautta, hyviä hetkiä...mutta myös haikeutta. Suurta iloa tuotti pojan keväällä saama valkolakki, lukio-opinnot kunnialla suoritettu.  Lakkiaispäivä oli kyllä unohtumaton päivä niin pojalle, kuin meille vanhemmillekin 😍 Itselle paljon iloa on myöskin tuottanut tämän Päden pajan blogin aloittaminen heinäkuussa 😊 Tässä bloggailessa on saanut "tutustua" niin ihaniin, kiltteihin ja hyväntahtoisiin ihmisiin. Tahdonkin sydämeni pohjasta kiittää teitä kaikkia ketkä olette blogissani käyneet.. Olette aarteita💖 Välillä työt kutsuu, eikä tätä blogia kerkiä silloin edes avaamaan, mutta sitten kun on aikaa on ihana uppoutua blogimaailmaan ja niihin kaikkiin upeisiin postauksiin, jotka tuovat herkästi hymyn huulille ja hyvää mieltä päivään.. Toki ikäviäkin asioita joutuu lukemaan, mutta niin se elämä menee..silloinkin pelkkä lohduttava sana näin blogien välityksellä voi piristää saajan mieltä..♥
 Eniten sitä iloa kuitenkin jokaikinen päivä tuottaa perhe ja ystävät. Päivälleen 24-vuotta sitten vaihdettiin mieheni kanssa kihlasormukset, sidottiin kultaisella siteellä toisemme yhteen ja luvattiin ettei se sidos koskaan katkea♥
Iloa on toki tuonut myös erilaiset "Päden paja-projektit"..mikään ei ole niin mukavaa kun saada jokin työ/askartelu valmiiksi ja nähdä se oman käden jälki valmiina😊


Kuluneena vuonna sitä haikeutta kuitenkin eniten aiheutti murmeleiden kasvu ja varsinkin esikoisen muutto "omille siiville", mikä on toki vain hyvä asia ja näinhän sen kuuluu mennä, mutta ikävä iski kyllä välittömästi kun ovi sulkeutui 😉 Ihana on ollut seurata sitä kodin laittelua ja intoa ♥ Hienosti on omin siivin tytär pärjännytkin ja hoitaa asiansa loistavasti. Toisaalta sekin lämmittää meidän vanhempien mieltä, suurin osa opeista kun saadaan sieltä kotoa ja lapsuudesta♥ Lisä haikeutta toi kun poika aloitti kesällä armeijansa ja on pitkiä aikoja pois kotoa, palvelus kestää 12kk ja sen jälkeen odottaakin taas koulun penkki 😍 Kuopus aloitti omat lukio-opintonsa syksyllä ja ahkerasti on jaksanut lukea ♥ Uuden vuoden lupauksena tulee perinteisesti aloitettua herkuttelu"lakko", joka samalla kivasti keventää jouluähkyn jälkeistä oloa 😉

Päden pajasta toivotetaan kaikille
 Hyvää, rauhaisaa ja onnellista uutta vuotta 2018♥



Kiva kun kävit blogissani♥

161 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta Sinulle ja perheellesi <3 Kiitos blogistasi, jossa on aina ihana vierailla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  2. Onnea yhteisen taipaleen merkkipäivän johdosta, sillä jos millä on hyvä aloittaa uusi vuosi! Olkoon se Sinulle yhtä täynnä elämää ja iloa kuin summauksesi menneestä sekä vain pienin haikeuksin ryyditetty:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Toisaalta nuo pienet haikeuden tunteetkin on ihan hyviä välillä, silloin nimittäin huomaa kuinka jotkut asiat onkaan tärkeitä..sellaisetkin joita on aina pitänyt ihan itsestään selvyytenä:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  3. Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta myös sinulle, kaikkea hyvää polkusi varrelle! Lasten lähtö pesästä aina on haikeaa, mutta ihanaa on huomata kuinka heillä siivet kantavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Voi tuo on niin totta,levollisin mielin voi olla kun näkee että lapset kyllä maailmalla pärjäävät:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  4. Mukavaa ja idearikasta Uutta Vuotta toivotan sinulle ja kivalle blogillesi:)
    Kaunis joulukattaus ja -koristelu näytää teillä olevan. Ja kiva postaus tämäkin:) hyviä, elämään kuuluvia asioita on vuoden varrelle sattunut, näinhän ne vuodet kuluvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Vuoteen mahtuu niin paljon:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  6. Kiitos ja Hyvää 2018 vuotta sulle myös!

    Paljon kaikkea mahtuu vuoteen ja on kiva muistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  7. Toivottavasti alkanut vuosi sujuu yhtä mukavissa merkeissä sinulla kuin mennyt vuosi. Kiva kun aloitit täällä blogimaailmassa, täällä on ollut niin mukava vierailla ja ihastella noita kädentaitojasi.

    Onnea alkaneesen vuoteen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  8. Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  9. Kivasti kirjoitettu. Kiitos blogistasi ja kommenteistasi omassa blogissani. Menestystä vuodelle 2018 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  11. Ihanaa alkavaa vuotta ja hyvää hääpäivää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  12. Kiva postaus äidin tunteista! Tuo on niin tuttua.
    Ihanaa Uutta Vuotta Päde!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  13. Hyvää ja onnellista alkavaa uutta vuotta 2018 sinulle♥ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  14. Ihana, lämminhenkinen postaus ♥
    Blogisi on ihastuttava; piristää niitä elämän "sateisiakin päiviä".
    Kaikkea kaunista, hyvää, värikästä iloa ja onnea alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  15. Sinulla on ollut hyvä vuosi, monenmoisia hyviä tapahtumia on ollut. Kaikkea hyvää myös ensi vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Vuoteen tosiaan mahtuu niin paljon:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  16. Ihana teksti ihan herkisti ❤ sinne koko perheelle Ihanaa Ja Rauhallista Vutta Vuotta 💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  18. Kaunis kuvakollaasi ja lämminhenkinen postaus kokonaisuudessaan. Kiitos siitä! Onpa kiva aloittaa vuosi lukemalla blogiasi. Onnea kihlajaispäivän johdosta! Lasten lähtö kotoa kirpaisee, mutta voi myös antaa iloa. Siivet kantavat ja hyvät eväät kotoa ovat vahva kivijalka. Monenlaista mukavaa alkavaan vuoteesi Päde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo on niin totta, ihana on ollut nähdä että ne omat siivet tosiaan lapsilla kantavat! Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  20. Blogsi on ihana piristys muiden joukossa, kiva kun aloitit! Kaikkea hyvää uuteen vuoteen sinulle ja perheellesi, nuo ajat ovat ihan tuoreessa muistissa omassa elämässäni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  21. Elämä rullaa eteenpäin huomaamatta. Lapset kasvaa ja kaikki on yht´äkkiä kovin erilaista. Onneksi siitä erilaisuudestakin voi löytää iloa. Nyt kun vihdoinkin on sitä omaa aikaa, ei se aina tunnukaan niin mukavalta, mutta ei se huonokaan asia ole. :)
    Perinteinen herkkulakko kuulostaa ...hmmm.. perinteiseltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Hih..miten onkin niin samat ajatukset:) Joskus kun lapset oli ihan pieniä, sitä välillä ihan toivoi "Voi kun olisi sitä omaa aikaa ja saisi olla ihan yksin.." no sitten kun niin kävi, niin ei mennyt kuin vajaa tunti kun piti jo kysellä ovatko koska tulossa takaisin kun kotona on niin orpo olo ilman ääniä:) mutta kyllä siihenkin tottuu:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  22. Ihana postaus Hyvää ja onnellista uutta- Vuotta 2018. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  23. en sure että lapset muuttuneet, mutta asuvat pyörämatkan päästä,
    Onnellisia uutta vuotta 018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  25. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  26. Hyvää ja Onnekasta alkanutta vuotta!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  27. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  28. Ihana blogi sinulla❤Mä olen myös melkein samoihin aikoihin aloittanut bloggaamisen pari kolme kk ennen ja ihan samat ajatukset kuin sinulla!Oikein idearikasta uutta vuotta Päden pajalle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla, on tämä bloggailu tosiaan hauska harrastus:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  29. Onnellista ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  30. Vuoteen mahtuu paljon. Meilläkin juhlittiin keväällä esikoiseni valkolakkia ja voi miten ihana ja tunteiden täyteinen päivä se oli! Jännityksellä ja ilolla odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan :)
    Täällä blogissasi on mukava käydä ja viihtynyt olen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla ja paljon onnitteluja sinne vielä esikoisen valkolakin johdosta, on siinä kova urakka:)♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  31. Kiitos sinulle kommenteista ja on mukava seurata sinun blogiasi.Toivon sinulle mukavia hetkiä uteen vuoteen 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  32. Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!Lämminhenkinen ja kiitollisuutta tihkuva vuoden aloitus blogipostaus, ihana... blogisi onkin eittämättä hyväntuulen ja estetiikan blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla..tässähän taas ihan liikuttuu näistä kauniista kommenteista, enkai lakkaa koskaan hämmästelemästä miten ihania ihmisiä täällä blogeissa voikaan olla:)♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  33. Ihastuttava postaus vuodestasi. Rivien välistä voi lukea, että vietätte lämminhenkistä perhe-elämää. Sitä tärkeintä elämässä. Vielä haluan onnitella pojan valkolakin johdosta!
    Hyvää ja onnellista vuotta 2018 sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ myös onnitteluista! Perhe on tosiaan se elämän tärkein ja arvokkain asia♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  34. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  35. Sinulla on ihanan lämminhenkinen blogi, jossa on kiva käydä aina kun uusi päivitys ilmestyy. Kirjoituksesi kertoo paljon siitä miksi blogisikin on niin lämminhenkinen ja rakkaudella tehty.
    Oikein Onnellista Vuotta 2018 sinulle ja läheisillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  36. Aivan ihanaa vuotta 2018 sinne pajallesi ja kaikkea hyvää omin siivin lentelville lapsillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  37. Onnea uudelle vuodelle 2018, menestystä, iloa, terveyttä, hyviä hetkiä rakkaiden kanssa. 😊😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  38. Lasten itsenäistyminen ja muutto pois kotoa on aina yhtä haikeaa. Onneksi he ovat jatkossakin elämässämme mukana, vaikkakin uudella tavalla.
    Onnellista alkanutta vuotta 2018 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ On sitä muutaman kerran joutunut tässä hämmästelemään, että mihin kummaan tuo aika katoaa..eihän siitä ole kun hetki kun hiekkalaatikolla vielä leikkivät:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  39. Kauniit kuvat ja kauniit sanat ❤️
    Jatkukoon Päden bloggaamisinto pitkään !
    Ihanaa uutukaista vuotta 🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Intoa minulla kyllä taitaa aina riittää..vähän asiaan kun asiaan:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  40. Hyvää uuttavuotta.
    Kiitos kivasta postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  41. Mukavia päiviä tulevaan vuoteen sinulle sekä perheellesi! <3
    Ilo on aina vierailla blogissasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  42. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  43. Onnenhetkien täyttämää Uutta Vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  44. Ihanaa hääpäivää teille ja rakkaudentäyteistä alkanutta vuotta! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  45. Hyvää uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  46. Kirjoitit niin kauniisti viime vuodesta. Meitä blogisi seuraajia on monen ikäisiä. Minusta sekin kertoo, että olet onnistunut koskettamaan lukijoiden sisintä. Oikein hyvää alkavaa arkea.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  47. Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  48. Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2018! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  49. Oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta sinulle!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  50. Hyvää uutta vuotta Ihana postaus kiitis ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  51. Olipa lämminhenkinen kooste kuluneesta vuodestasi. <3

    En tiennytkään, että aloitit blogisi vasta heinäkuussa. Jotenkin olisin ajatellut, että olet vanha konkari blogistaniassa. :-)

    Onnea ja iloa elämääsi! Postauksiasi on niin mukava lukea, ja kommenttisi ilahduttavat aina ihan erityisen paljon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Pitkään tästä blogista kyllä olin jo haaveillut, nyt sitten tosiaan heinäkuussa aloitin kun minulla oli kesäloma ja pikkuisen enemmän aikaa paneutua tähän blogimaailmaan..Alkuun oli kyllä niin paljon opeteltavaa ja on kyllä edelleenkin:) Kiva kuulla♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista

  52. Voi, muistan kun esikoistytär muutti omilleen.Itkin niin haikeasti ikävästä kun ovi sulkeutui ja jokin aika elämästäni oli auttamati ohi. :)
    Ja kuinka pitkältä tuntui sekin puoli vuotta, kun kuopuspoika kävi armeijan.:)
    Vanhemmuuteen kuuluu näitä irtipäästämisiäkin.Hienoa on kuitenkin, niinkuin itsekin kirjoitit, kun seuraa lapsosensa pärjäävän erinomaisesti omassa elämässään.
    Ihania muitakin juttuja sinulla ollut täällä joulun aikaan.<3 Minustakin on niin hienoa kuulua tähän blogiyhteisöön, joka antaa niin valtavasti niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.Uskomatonta kuinka monenlaisiin naisiin ja heidän elämiinsä on saanut tutustua.
    Kiitos ja toivotan Sinulle kaikkea hyvää alkavaan vuoteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tuo irtipäästäminen on kyllä haikeaa meille vanhemmille..vaan onneksi ollaan yhteyksissä edelleen lähes päivittäin,se kyllä helpottaa haikeutta:) On tämä "blogistania" tosiaan oma maailmansa ja niin paljon upeita blogeja/ihmisiä täynnä♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  53. Paljon onnea hääpäivän johdosta ja hyviä vuosia lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  54. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  55. Upea vuosi. Ja tämäkin vuosi on varmasti yhtä hyvä. Meillä kaikkai tuo on edessä, kerrottuna kahdella kun kaksoset lähtevät opiskelemaan.

    Hyvää hääpäivää! Ihanan romanttista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Täällä on sitten vertaistukea tarjolla jos haikeus iskee:)♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  56. Hyvää uutta vuotta 2018 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  57. Lasten kasvua on ihana katsoa, vaikka kyllähän se vähän tuntuu nahoissa, kun ne lähtevät useammin ja pidemmäksi aikaa. Teidän nuoret on jännittävässä tapahtumien ryppäässä. Meillä täällä on myös vielä puoli vuotta jäljellä armeijaa ja sitten opiskelukuviot. Olen ottanut tämän harjoitteluvaiheena ja onneksi hyvin rennostikin :)

    Blogimaailmassa todellakin huomaa miten ihania ihmisiä maailma on täynnä. Miten monenlaisia asioita ihmiset osaavat ja miten mitä kaikkea ylipäänsä on olemassa.

    Aivan mahdottoman hyvää vuotta 2018 teille kaikille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Tsemppiä sinne myös kovasti tuonne armeijaan ja opiskeluihin. Ihan pikkuisen tässä on kyllä viime vuoden aikana pitänyt ihmetellä mihin kummaan tämä aika sujahtaa:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  58. Kiitos hyvää vuotta sinulle ja perheellesi myös. Meillä onkin kuluneena vuonna ollut samoja iloja ja kaihon tunteita. Meidänkin esikoinen muutti kotoa, keskinmäinen tuli ylioppilaaksi ja nuorin meni yläkouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Hih..niin samoilla linjoilla tosiaan siellä menty viime vuosi:) Onnitteluja kovasti sinne tuosta valkolakista ja tsemppiä opiskeluihin! Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018♥

      Poista
  59. Onnea kihlapäivän johdosta <3 Oikein hyvää ja inspiroivaa vuotta 2018 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  60. wishing you and your precious family a happy and serene new year my friend!

    VastaaPoista
  61. Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  62. Ihanaa alkanutt vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  63. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

    VastaaPoista
  64. Ihanat tunnelmakuvat ♥ Oikein ihanaa tätä vuotta Sinulle toivottlen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  65. Oikein ihanaa alkanutta vuotta! Tänä vuonna saatte sitten pojankin taas kotiin, vai tarkoittaa opiskelujen aloittaminen myös paikkakunnan vaihtoa? Niinhän se monesti menee. Meillä ovat nyt kaikki kolme pois kotoa ja kun heidät saa kotiin joko yksitellen tai kaikki kerralla, se on pelkkää juhlaa!
    Myös minusta bloggailussa parasta on juuri se teihin ihaniin kanssakulkijoihin tutustuminen, iloissa ja suruissa myötäeläminen ja tarvittaessa jopa voiman saanti, kun tuntuu, ettei enää jaksa vaikeuksien keskellä.
    Kiitos kun olet mukana bloggaamassa, jatketaan myös tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Poika sai tosiaan jo naapuri kaupungin AMK.sta paikan, ehkä kotoa käsin kuitenkin kävisi...mutta viimeksi juuri lomalla käydessä jo mietti josko sittenkin hakisi yliopistoon..vielä on puoli vuotta armeijaa jäljellä joten onpa tuota aikaa miettiä:) Voi tuo on niin totta..pienetkin hetket riittää meille äideille:)♥ Kiva kuulla ja ehdottomasti jatketaan♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  66. Paljon mukavia asioita on sinun vuoteesi mahtunut!
    Ja kiva, kun aloitit blogin pitämisen.
    Lasten kasvua on ihana seurata. Meillä vielä kaikki lapset asuu kotona.
    Varmasti on haikeaa, kun lapset muuttaa kotoa pois.
    Hyvää vuosipäivää teille!❤️
    Ja ihanaa alkanutta vuotta blogiystäväni!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Vuoteen mahtuu tosiaan niin paljon:) On kaikki lapset vaan sellaisia aarteita♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  67. Suloista ja idearikasta alkanutta vuotta! Täällä on mukava vierailla, ikäänkuin käydä kylässä ja nähdä mitä kaunista olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  68. Monenlaista on vuoteesi mahtunut!
    Paljon, paljon kaikkea hyvää Sinullekin tähän uuteen vuoteen 💝 T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  69. Hyvää Uutta Vuotta sinulle, ja perheellesi. :) Kiitos inspiroivista postauksistasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  70. Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle. Oi miten kaunis ja lämminhenkinen joulukoti sinulla on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Minä niin rakastan tuota joulun aikaa ja mökin laittamista:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  71. Ihanaa, kun olet tullut blogimaailmaan, olet oikea sydämellinen lämpöä antava valo. <3

    Täällä juuri eilen taas katselin pikkulapsikuvia ja ihan rinnasta puristaa haikeus. On jotenkin ihan kriisin paikka, kun pienemmätkin kasvaa ja ovat jo teinejä. Kaksi jo muuttanut pesästä ja kohta kaksi, jotka eivät myöskään tarvitse tätä äitiä enää juurikaan, snif. Koitetaan kestää.

    Ihanaa loppuviikkoa Päde <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Kiva kuulla:) Voi koitetaan tosiaan kestää..ja lähetellään etävoimia-vertaistukea näihin "kasvukipuihin":)♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  72. Onnea hääpäivän johdosta ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  73. Hyvää alkanutta uusinta vuotta.
    On ollut mukava löytää tänne blogiin, itse kun olen niin harvakseltaan postaileva tapaus :)
    Onnea hääpäivästä ja iloa tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Sitä pitääkin postailla juuri sitä vauhtia mikä tuntuu itsestä hyvältä/mitä kerkiää:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  74. Kaunis/ihana postaus ja lämminhenkinen <3
    Ihanaa ja idearikasta uutta blogivuotta Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  75. Ihanasti kirjoitit <3
    Meillä on melko samanlainen elämäntilanne. Meillä tuli marraskuussa 23-vuotta kihloista ja haikeutta lasten kasvamisesta ja kotoa muuttamisesta on ollut myös. Esikoinen lentää taas ensi viikolla opiskelemaan ja palaa vasta alkukesästä. Sellaista se on, linnut lentää pesästä.
    Ihanaa, kun aloitin bloggaamisen. Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Onnitteluja teillekin ja on tuo lasten kasvu tapahtunut sittenkin niin hujauksessa:) Tsemppiä opiskeluihin! Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  76. Kaunis postaus! ❤
    Onnea kihlapäivänä, näin jälkikäteen.
    Meillä on sama päivä, tosin kihloissaolo vuosia tuli nyt 19.
    Kirjoitat kauniisti lapsistasi.
    Voi, tuota luopumista ja irtipäästämistä itse pelkään jo etukäteen! Vaikka, kuten sanoit, niin sen vaan pitääkin mennä.
    Pääasia että siivet kantaa, ja lapset tietää että kotiin voi aina tulla.

    Blogisi on todella mukava! ❤
    Hyvää vuotta 2018 sinulle ja perheellesi!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Onnitteluja teillekin ja tuohon irtipäästäminen ei kyllä osaa mitenkään varautua, vaikka ystävättäreltä olinkin kuullut että se on sitten kova paikka:) Täällä on kyllä vertaistukea tarjolla kun se aika joskus koittaa:)❤️ Kiva kuulla, Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
    2. Vertaistuki kuullostaa hyvältä! <3

      Poista
  77. Summa-summarum mikä postaus 2017! ;) Ahmien luin....
    Elämäntäyteistä jo viidettä päivää kuluvaa vuotta Sinulle!! Elämä ON, perhe, ystävät, läheiset, mielekäs tekeminen ja arki.... SYDÄN sille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Elämän pieniä (suuria) iloja❤️ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  78. Kiitos sinulle kuluneesta vuodesta! Onnellista ja luovaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  79. Rakkautta ja iloa uudelle vuodelle 2018 <3
    Olen iloinen, että löysin blogisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti ja kiva kuulla♥ Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista
  80. Ihania heinäseiväsideoita! Minullakin Pohjanmaalta tuodut tikkaat :) . Oikein menestyksekästä ja hyvää vuotta sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti♥ Nuo tikkaat on niin kivoja:) Oikein antoisaa ja ihanaa alkanutta vuotta 2018 sinne♥

      Poista