lauantai 30. toukokuuta 2020

Odotettua postia


Eilen ovikello soi ja tytärtä pyydettiin ovelle.
Hän sai kirjeen, joka sisälsi odotettua postia.
Tuossa kirjeessä oli ylioppilastutkintotodistus 😍
Niin ylpeitä ja onnellisia ollaan rakkaasta tyttärestä, joka on ahkeroinut kolme vuotta tämän todistuksen eteen.

 Onnea Miisa 💓🌹

Ylä-asteen päättyessä ei aina ole heti selvää mihin sitä opintojaan jatkaisi. Joillekin toki on jo lapsuudessa syntynyt ajatus jostakin tietystä ammatista, jota kohti kulkevat määrätietoisesti. Yritin tuossa samalla muistella mikä on ollut lapsena se oma haaveammatti. Muistelin että se taisi olla opettaja 😊 Tuosta opetus innosta sai varsinkin nuoremmat siskot pieninä osansa, usein heille isosiskon kanssa kotikoulua järjestettiin. Taisivat kumpikin siskoistani oppia laskemaan ja lukemaan ennenkuin olivat päivääkään käyneet oikeaa koulua😄

Onko sinulla ollut lapsena mitään haaveammattia?! Toteutuiko se?! 😊


 Joku aika sitten Facebookissa kiersi hauska haaste jossa laitettiin oma lapsuuskuva esille.
Itsestäni laitoin kuvan, johon hyvä ystävättäreni kommentoi minun olleen ihan samannäköinen kuin Miisa pienenä. Tuohan piti toki heti tarkistaa, kun en ole sitä itse koskaan edes ajatellut 😂
Totta tosiaan, samaa näköhän meissä on tuon ikäisinä ollut.
Minä olen siis tuossa kuvassa vasemmalla ja Miisa tytär oikealla😍

Mitäs olette mieltä, Onko omena pudonnut kauas puusta?!? 😉

 
 Iloisena uutisena pidetään myös sitä, että Korona rajoitukset alkavat höllentyä ensi maanantaina.
Niin ihana olisi kun ihmiset saisivat tällaisen raskaan kevään jälkeen viettää oikein iloista ja onnellista kesää. Päästäisiin normaalisti näkemään niitä omia rakkaita läheisiä/ystäviä ja hmiset saisivat olla rajoitusten höllentämisestä huolimatta terveinä .
Toivottavasti mitään uusia Korona aaltoja ei enää tulisi.
.. sille pidetään peukkuja 😍

Aurinkoista ja hyvää viikonloppua 💓🌸

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani💓

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kivien maalausta pihakoristeiksi

 

 Moni varmasti tietääkin että luonto ja eläimet ovat lähellä minun sydäntä ja se meidän pihalla näkyy, kun sinne aina välillä, joitakin uusia luontokappaleita tupsahtelee vierailulle 😂
Tällä kertaa meidän pihan on valloittaneet pienet "Angry birdsit" 😊 
Keräsin kasan omaan silmään sopivan muotoisia kiviä ja maalasin niistä linnunpoikasia askartelumaaleilla, liiduilla ja tusseilla. Pienet korvathan niille piti toki tehdä ja siihen tarkoitukseen sopi musta nahkanpala loistavasti.
Minusta näistä kivilinnuista tuli oikein hauskan näköisiä. Sopivat  hyvin meidän mökin terassi-istutusten ja kukkapenkkien koristeeksi😍


Kiviaskartelusta innostuneena päätin myös rakentaa pesän seuraaville poikasille😉
Pesän rakennukseen käytin pajun oksia, niitä kun on niin helppo muotoilla juuri selllaisiksi kun haluaa. Ensin tein niistä ympyrän, jonka läpi laitoin sitten oksia ristiin rastiin. Lopuksi päälle tuli vielä pieni heinä kerros. Pesään laitoin kolme maalattua kiveä muniksi. Siellä  ne nyt hautuvat koivun  viereen rakennettujen puutikkaiden päällä. Kyllä niistäkin varmasti vielä kesän mittaan poikaset kuoriutuvat 😊


Oletko sinä koskaan innostunut kivien maalauksesta?!
Näiden kivilintujen maalaus oli kyllä hurjan hauskaa puuhaa 😊



On ollut kiva puuhastella pihatöiden parissa, kun on ollut niin upeat kelit. Aurinko paistaa tänäänkin ihan täydeltä taivaalta😍 Muutamassa päivässä on piha/nurmi oikein todella alkanut vihertämään ja kaikkiin puihin/pensaisiin on tullut jo lehdet. 
Minulla onkin sopivasti juuri tällä viikolla kesäloma niin nyt saakin rauhassa nauttia elosta ja ihanasta kiireettömyydestä 💓 
Kyllä vaan lomailu on mukavaa!!!

Aurinkoista ja ihanaa toukokuun loppua kaikille!💓🌸

T:Päde


Kiva kun kävit blogissani💓

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Puutarha koriste


Taisi olla viime syksyä kun ystävä laittoi minulle linkin askartelu ideasta, joka jäi silloin mietintämyssyyn muhimaan. Kevään ensimmäisinä aurinko päivinä muistin taas tuon mieleen jääneen ajatuksen ja päätin sen toteuttaa, niimpä väkersin puutarhakoristeeksi pienen "pullomökin" 😊 Aluksi kaivoin kolme tyhjää muovista limsapulloa esiin, yksi isompi ja kaksi pienempää pulloa. Pesin ne, irrotin niistä etiketit ja leikkasin pullojen pohjat pois. Tämän jälkeen teippasin ne tiukasti kiinni toisiinsa, Paksua rautalankaa kiersin ensin kerran pullon kaulan ympäri ja siitä sitten ylöspäin pieneksi koukuksi. Rautalangat päällystin foliopaperilla. Foliota laitoin myös pullojen väleihin tilkkeeksi sekä ikkunoiden ja oven reunaan pieniksi koukeroiksi, näiden koukeroiden sisään laitoin myös pienet rautalangat tueksi. Pullomökin vuoraukseen käytin askartelumassaa ja sitä olikin helppo muovata juuri sellaiseksi kun halusi. Ikkunoiden ja oven tekoon käytin apuna isoa grillitikkua.


Kun askartelumassa oli tarpeeksi kuivunut sai mökki pintaansa vihreää väriä. Mökin sivulle tein askartelumassasta pieniä kääpiä ja lisäsin niihin vähän hilekoristettakin 😊 Katolle liimasin muutamia koristevarpuja.
Mökin oven pieluksiin tein kynsilakka kukkia, joista tulikin kivoja köynnöksiä. Noita kynsilakka kukkia olen tehnyt ennenkin ja niiden teko on sitten mukavaa, joskin kovin tarkkaa puuhaa 😊 Ohje niihin löytyy TÄSTÄ .


Mökin sisälle laitoin vielä pienen ledinauhavalon. Hauskasti valo näkyi pienistä ikkunoista.
Kunhan kesäterassi saadaan jossain vaiheessa kasattua niin tämä mökki pääsee valaisemaan sitä 😊


Niin kauniista paistepäivästä ollaan saatu tänään nauttia.
Näitä lisää...😊
On ollut mukava seurata miten luonto ja piha alkaa heräilemään talviuniltaan.
Pihalla pitää useamman kerran päivässä käydä kiertelemässä ja katselemassa kuinka ne silmut alkaa aukeilemaan ja mitä sieltä maasta nousee 😍
Sellaisen jännän huomion olen tehnyt,
että tänä keväänä on paljon enemmän perhosia ja leppäkerttuja liikkeellä kun aiempina vuosina. 

Aurinkoisia ja iloisia toukokuun päiviä!

T: Päde 💖


Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 1. toukokuuta 2020

Hyvää Vappua ♥


Mukava oli herätä tähän Vappupäivään, 
kun ulkona paistaa niin kauniisti aurinko 😍 
Toivotaan kovasti että tämä alkanut toukokuu toisi takaisin sen normaalin arjen
 ja päästäisiin niitä omia rakkaita/läheisiä/ystäviä taas tapaamaan. 💖

Päden pajasta toivotellaan kaikille

Hyvää vappua!
Aurinkoisia, iloisia toukokuun päiviä 😍🌞🎈🎉💖

Myös Zeus lähettää vapputerveisiä 
kaikille karvaisille ystävilleen🐶🐱🐹🐰🐴🐥💖



   Kiva kun kävit blogissani♥

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Luontoilua

 

Kevät on täällä♥
Kuinka sitä onkin pitkän syksyn/talven jälkeen odotettu..
nimittäin tuota ihanaa paistetta ja auringon lämpöä, joista ollaan nyt muutama päivä saatu nauttia 😊
Käväisimme eilen tyttären ja pojan kanssa pienellä metsäretkellä, niin ja olihan meillä maailman paras "karhukoirakin" mukana. 😍 
Tammikuussa mietittiin, että kuinkahan luonnon ja eläinten käy kun on niin oudon leuto talvi menossa. Herääkö luonto liian aikaisin eloon ja eläimet talviuniltaan. En muista että ikinä aiemmin olisin jo tammikuussa nähnyt ensimmäisiä kevään merkkejä, pajunkissoja kasvavan puissa 😲 Metsäretkellä tuli bongattua ensimmäiset sinivuokotkin.
 Ne ovat niin kauniita 😍 Muistan kun usein lapsena, äitienpäiväksi pieni kimppu sini- ja valkovuokkoja äidille kerättiin siskojen kanssa.
 Metsässä oli niin ihanan vihreää ja raikkaat tuoksut 😍

 
Kun metsässä on tovi kävelty ja luonnon heräämistä seurattu, niin on kiva päästä nuotion ääreen tulistelemaan ja hieman levähtämään.
Minä luulen ettei mikään ole niin herkkua, kuin hyvin käristetty nuotiomakkara ja sitten vielä jälkipalaksi suussa sulavat vaahtokarkit...Voi nam!! 😋
Makkaraa ei meidän perheessä juurikaan talvisin syödä, ainoastaan näillä tulistelu retkillä ja sitten kesällä grillailuissa, niin ehkä se senkin vuoksi on niin hyvää 😊
 





 Hymyssä suin palattiin metsäretkeltä kotiin
 ja alettiin jo miettiä missä sitä seuraavilla vapailla piipahdettaisiin 😊

 Pidätkö sinä luontoretkistä/metsässä liikkumisesta?! 

Olisiko sinulla antaa vinkkiä,
 jostakin kivasta luontopolusta tai metsä kohteesta?!
Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan 😍

 Aurinkoista kevätpäivää ja leppoisaa huhtikuun jatkoa♥

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani♥

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen hyggeilyt


Pääsiäinen sujahti vapaita viettäen ja hyggeillen. Kylläpä olikin mukavaa pitkästä aikaa viettää vähän pidempää vapaata perheen kanssa yhdessä. 
Tuo sana hygge tulee Tanskasta ja sitä on hieman vaikea määritellä miksikään tietyksi asiaksi. Ajatellaan että se on jotakin sellaista mikä tuottaa hyvän olon ja mielen, niin itselle kuin muillekkin. Yleensä tuolla hyggeilyllä tarkoitetaan jotakin asiaa joka tehdään, rennosti, kiireettömästi ja nautiskellen.😍

Nyt kun oli kunnolla aikaa, 
aloitin Pääsiäis hyggeilyni pitämällä pienen tee-suklaahetken ja luin postista tupsahtaneen Maatiaiskanasen elämää blogista tutun Hillevi Joutjärven puutarhakirjan.😊 Jo kirjan ihana kansi antoi viitteitä siitä, että sisällä on jotakin kaunista ja niin olikin. Tämä kirja oli tosiaan sellainen lukuelämys, josta mielellään vinkkaa muillekkin. Kirjan sivuja käännellessä/lukiessa sellainen ihana kesän ja auringon lämpö tulvahti esiin. Samalla pystyi melkein haistamaan suloiset kesäntuoksut ja kielen päällä tuntui kiva kutina katsellessa itse kasvatettujen kesäherkkujen kuvia. Ihasteltavaa ja luettavaa kirjassa kyllä riittää. Kirjassa käsiteltiin mm. Puutarhan merkitystä ihmisten hyvinvoinnille, Millaisia aistituntemuksia puutarha herättää, Siemenistä kasvattamista, Taimia, Perennoita, Hyötypuutarhaa, Kasvihuone kasvattamista ja vinkkejä kotipuutarhurille eri vuodenaikoina. Tällainen "Wannabe-puutarhuri" sai hurjan määrän uutta tietoa ja paljon loistavia vinkkejä, joita on kyllä kesällä ihan pakko kokeilla 😍

Kiitoksia paljon Hilleville kivasta postista 💖



Välillä on kiva hyggeillä ja samalla "tuulettaa" päätä tekemällä jotakin sellaista, jossa unohtuu kaikki huolet ja murheet hetkessä. Minulle yksi hyvänmielen lähde on askartelu. On niin kiva päästä tekemään omin käsin jotakin ja sitten valmista työtä katsellessa, se mukava hyvän olon tunne kun askartelusta on tullut juuri sellainen kuin itse halusi 😍 
Kuvassa on jo pikkuisen näkyvissä tekemääni puutarha koristetta, josta kerronkin vähän lisää tulevissa postauksissa..😉 


Yksi niitä isoja hyggeilyn lähteitä on luonto 💖 
Nyt pääsiäisvapailla päästiin ulkoilemaan ja se on aina yhtä mukavaa.
Kun käveltiin suon läpi pitkospuita pitkin, niin poika totesi 
"Olispa kiva päästä kesällä taas lappiin samoilemaan,siellä on niin siistii.."
Minusta tällaiset kommentit on ihanaa kuultavaa, koska se kertoo siitä että lapsemme ovat todella nauttineet yhteisistä luonto reissuista. Olen itse tuskin oppinut kävelemään kun olen ollut jo ensimmäisellä metsäretkelläni. 
Niin monta ihanaa lapsuuden muistoa liittyy luontoon. Vanhempani opettivat kuinka luonnossa liikutaan ja kuinka luontoa tulee kunnioittaa. 
Niistä omista lapsuusmuistoista syntyneitä hyvän mielen tuntemuksia olen halunnut jakaa myös omille lapsille. On ollut mukava huomata kuinka hekin luonnosta nauttivat 😍


 Pääsiäisvapailla herkuteltiin vähän joka päivä, välillä pelattiin lautapelejä ja katsottiin tv.tä yhdessä. Meidän yhdeksi lempiohjelmaksi on noussut lauantai-iltaisin tuleva Masked singer. Se on sitten hauska ohjelma ja kiva on ollut yrittää arvailla keitä siellä maskien takana on. Spekulointi on ollut kovaa ja loistavaa päättelykykyä on saatu todistaa täällä kotisohvallakin...😂 
Tällaiset hyggeilyvapaat on kyllä ihania ja tuovat mukavasti lisää virtaa akkuihin 😍

 "Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä"
-Nalle Puh


 
Kuinka siellä pääsiäinen sujui?!
 
Leppoisaa päivää ja mukavaa viikkoa! 💓🌷

T:Päde



Kiva kun kävit blogissani💖

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Hyvää pääsiäistä 💗


Nyt eletään sellaisia aikoja, 
että kaikista pienistäkin asioista pitää ottaa ilo irti.
Nauttia kaikesta siitä kauniista mitä ympärillä on. 
Kuten ihanista pääsiäisen väreistä mökissä. 
Kirkkaan keltaiset, oranssit ja vihreän värysävyt ovat niin mukavan piristäviä.
Aina pitkän syksyn/talven jälkeen näin keväisin huomaa 
miten paljon värejä onkin kaivannut ja kukkia.. 😍
Ei mene kuin hetki, 
kun päästään taas ihastelemaan kukkivaa luontoa ja pihojen kukkaloistoa 😍
 
Minulle pääsiäisen ehdoton herkku on aina vaan mämmi 😊
Pikkuisen sokeria, loraus kermaa ja herkuttelu voi alkaa 😋
Onko siellä mämmin ystäviä?!?


Ihanaa, iloista pääsiäisen aikaa kaikille
ja pysykäähän terveinä!! 💗

T: Päde


Kiva kun kävit blogissani💗

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Omatekoinen riisisuklaa


 "Äiti mun tekis mieli jotain hyvää..." 💓

 Kuopuksen kanssa kaivettiin resepti kirjanen esiin
 ja alettiin selailemaan ohjeita. 
Eipä tuota kirjasta tarvitse koskaan kovin pitkään selailla, 
kun on jo mielessä mitä sitä tekisi.. 😊
Tällä kertaa herkkuhampaan kolotukseen otettiin avuksi kotitekoinen riisisuklaa 😍


 Riisisuklaan valmistaminen on äärettömän helppoa ja nopeaa.

RIISISUKLAA:
100g voita
2dl tomusokeria
8dl kaakaomuroja/riisimuroja
2rkl kaakaojauhetta
hippusellinen vanilijasokeria

Sulata voi, anna sen jäähtyä.
 Lisää sulatetun voin joukkoon ensin tomusokeri ja sitten muut ainekset.
Sekoita hyvin. 
Ota pieniä nokareita vaikkapa muffinivuokiin tai sitten leivinpaperin päälle.
 Anna jähmettyä jääkaapissa noin puoli tuntia ja nautiskele.

Nämä on sitten herkkua, sellaisia ihanan pehmeitä ja kuitenkin rouskuvia😊
 Riisisuklaa on oikein sopiva namipala kun tekee mieli makeaa 😍

Leppoisaa maaliskuun viimeistä päivää💓


Kiva kun kävit blogissani💓

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kuusi kuvaa kesästä


Kuuden kesäkuvan valinta ei olekkaan ihan helppo juttu 😉 
Kesään kun mahtuu niin paljon ihanaa, ettei kaikkea millään saa kuuteen kuvaan mahtumaan.
Minä rakastan kesäaikaa. Kaikkialla on niin kaunista ja vehreää. Kukat kukkii, suloiset kesätuoksut leijailevat nenään heti ovesta ulos astuessa ja sitten se ihana auringon lämpö🌞
Aurinkoisina kesäpäivinä on niin kiva laittaa grilli kuumaksi, yhdessä kokkailla ja nautiskella. Jälkipalaksi voikin herkutella makealla.
Minusta ihan parhaita kesän makeita herkkuja on mansikat ja jäätelö...
voi nam! 😍
Löysin kuvan meidän perheen innokkaimmasta auringossa pötköttelijästä, välillä pitää oikein todella komentaa tuota meidän karvakorvaa, että tulehan jo varjoon sieltä...Eikä mene kuin hetki jos silmä välttää kun auringonpalvoja on taas samalla paikalla uudestaan 😊



 Kesään kuuluu ehdottomasti kukat, niin istutetut kuin luonnonkukatkin.
Puutarhan hoito on kesän mukavimpia puuhia. Puutarhan parissa saa kyllä ajan kulumaan nopeasti ja on mukava seurata pihan kasvua. Olen ollut aina sellainen "wannabe-puutarhuri", kovasti olisi halua laittaa pihalle vaikka mitä kasvamaan, mutta välillä se halu on kyllä paljon kovempi kuin taidot, joten kukka floppejakin tulee.. 😂
Luonnonkukatkin on aivan ihania ja niistä on kiva kerätä pieniä kimppuja koristeeksi🌸



 Minusta yksi kesän parhaista asioista on mökkeily.
 Kesäaamut on niin kauniita.
Aamuauringon noustessa saatetaan istuskella miehen kanssa laiturilla,
varpaat vilvoittavassa järvivedessä,
Ympärillä hiljainen luonto ja silmien edessä auringon valossa kultaisena kimmeltävä järvi.
 Ei ole kiirettä mihinkään. On vain aikaa olla!
Niissä hetkissä pääsee tahtomattakin pieni hiljainen..."Ah" 😍


Kaiken tämän kamalan,
 ikävän Korona hässäkän keskellä on mukava saada välillä pieniä hetkiä,
jolloin voi unohtaa kokonaan ympärillä vellovan myrskyn ja uppoutua johonkin mieltä piristävään.
Joko siellä kesää odotetaan?!😊

Pysykäähän terveinä ja voikaa hyvin 💓

Lämpöisiä halauksia!
Terveisin Päde





Kiva kun kävit blogissani💓

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Hyvää naistenpäivää💓


 Naistenpäivän kunniaksi sain herätä siihen, kun mieheni toi aamupalan vuoteeseen. 
Kauniin punaisen ruusunkin hän oli laittanut tarjottimelle.
Sen tuoksu oli huumaava ja toi ihan kesän mieleen 😍
Ruusun vieressä oli pieni paketti ja kortti, 
meinasi väkisin taas nousta kyynel silmäkulmaan sitä lukiessa..
Olemme olleet kauan yhdessä ja aina vain hän pääsee yllättämään minut 😍

Naistenpäivänä juhlistetaan meitä naisia
Me olemme rautaa ja ilman meitä maailma todellakin pysähtyisi..😉💪
Tänään näyttäisi tulevan kaunis päivä, 
On niin kirkkaan sininen taivas heti aamusta ja aurinko paistaa! 

Kukkia teille kaikille ihanille naisille!!🌸
Oikein hyvää ja kaunista
Naistenpäivää kaikille!!

💓:della
Päde
       

Kiva kun kävit blogissani💓