sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

"Virvon varvon.." 🐣

"Virvon varvon vitsasella, ojentelen oksasella
Sulle onnen pipanoita
Mustikoita mansikoita
Hyvän mielen toivon sulle" 😊


"Virvon varvon vitsasilla tuorehilla tervehillä,
vanhat virvon viisahiksi,
nuoret ylen notkehiksi,
iloisiksi kaikki muut, kilteiksi pienet piimäsuut" 😊


"Virvon varvon pajusilla, pehmoisilla kissasilla
lempeitä tuulia, lämpimiä päiviä
iloa ja valoisuutta
kevään ja kesän ihanuutta" 😊


Täältä Päden pajasta virvotaan hyvää mieltä, 
paljon iloa ja aurinkoa
terveyttä ja kaikkea hyvää! 😊

Leppoisaa palmusunnuntaita kaikille 💖



Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kranssien tekoa ja kevättä ilmassa


 Alkava kevät antaa jo aina silloin tällöin itsestään pieniä merkkejä 😊
Muutamana päivänä on jo saanut nautiskella siitä ihanasta valoilmiöstä joka tulvahtaa ikkunoista mökkiin. Tosin se valoilmiö saa aikaan myös sen, että pölyrätti on otettava kiireesti käteen 😏
Kevään alkavan valoisuuden innoittamana tein muutaman kranssin silkkikukista styroksipohjiin, hyvin yksinkertaisia..enkä näitä sen kummemmin koristellut. Laitoin vain kransseihin koristeeksi pari pientä rusettia, muutaman sydämen ja helminauhaa ympärille. Minulla tuli jostain syystä vain kermakakku mieleen, kun valmiita kransseja katselin 😄 Nuo styroksipohjat on ihan minun lemppareita, kun ovat tosi tukevia ja niihin on niin helppo erilaisia materiaaleja kiinnittää 😍








 Vieläkin illan hämärtyessä tulee kynttilöitä mökkiin sytytettyä, mutta kyllä huomaa että iltaisin on jo paljon valoisampaa 😍 

Tänä viikonloppuna siirrytäänkin jo kesäaikaan ja pieniä virpojiakin saattaa oven taakse tupsahtaa..ovat kyllä niin suloisia kun tomerana virpomusloitsujaan lukevat 😄

Oikein ihanaa ja kaunista
alkavaa viikonloppua kaikille💖
T: Päde 



Kiva kun kävit blogissani♥

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Leppoisaa viikonloppua♥


Vaikka kovaa vauhtia ollaankin kohti kevättä menossa, niin vielä voi oikein hyvin aamuisin ja iltaisin kynttilöitä poltella 😊 Illalla alkavilla viikonloppu vapailla ajattelin laittaa vähän sitä kevättä mökkiinkin. Talvisin pidän valkoisen-punaisen-vihreän-harmaan- ja hopean sävyistä. Kun taas näin kevään alkaessa kaikki pastelli sävyt on minun lemppareita, varsinkin vaaleanpunainen 😍
Onko sinulla lempivärejä?!


Joku aika sitten käväistiin ostoksilla ja silloin mukaan lähti vaaleanpunaisia Hortensian oksia, ne sujautin viime syksyllä tehtyjen paperivalaisimien sisään. Minusta nuo kukat olivat niin kauniita, vaikka tekokukkia ovatkin. Toivat mukanaan jo pienen tuulahduksen kesästä 😊 Juuri tänä aamu lämpömittariin katsoessa tulikin ensimmäisenä mieleen "Olisipa jo kesä..." , niin on kirpakan näköistä ulkona ja mittarissakin -15. Meidän vanha herra Karvamato Zeus on sitä mieltä, että kun ulkona on pakkasta ja oikein vilakkaa, niin parempi on pysytellä sisällä, lämpöisessä peiton alla 😍
 Tuo lämpöinen peitto olisi kyllä minullekkin kelvannut, mutta se on lähdettävä ihan kohta työn touhuun.. 😊


Ihanaa alkavaa viikonloppua ja pirteää pakkaspäivää
toivotellaan Päden pajasta kaikille 💖




Kiva kun kävit blogissani♥

torstai 8. maaliskuuta 2018

Hyvää naistenpäivää 💖


"Olkoon päiväsi täynnä ylpeyttä siitä, 
kuka olet
ja iloista odotusta siitä, 
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.."
         
   Kukkia ja kaikkea hyvää
     teille ihanille, 
       upeille blogissani vieraileville naisille 🌹🌸

           Kaunista Naistenpäivää kaikille
                Halauksin Päde 💗





Kiva kun kävit blogissani♥

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

♫♪ Taas ruusut käy kukkimaan...♫♪



Viime vapailla kaivoin askartelumassan esiin ja ruusuja tuli taas väkerreltyä oikein urakalla 😊 Osan ruusuista maalasin valkoiseksi ja osasta tuli vaaleanpunaisia. Lisäksi tein tuosta massasta lehtiä, jotka maalasin hempeän vihreiksi ja sydämiä jotka saivat pintaansa valkean värin.
Samalla huomasin, että minulla on myös kaapin kätköissä yksi sydämen mallinen styroksi pohja,  siihen osan noista valmiista ruusuista kiinnitin, kuumaliima pyssykkä oli toki taas apuna.. 


Sydämestä tuli oikein kiva ja se löysikin heti paikkansa leponurkkauksen pöydältä. Hauskasti kamera näköjään muuttaa kuvissa väriä  😊


Tänä aamuna aloin hahmottelemaan kranssia valkoisista ruusuista, siihen lisäsin myös lehtiä ja pieniä sydämiä. Hetken kerkesin väkerrellä, mutta nyt ei anna aika myöten tehdä sitä samantien kokonaan valmiiksi, joten se saa jäädä odottamaan valmistumistaan seuravaan kertaan. Päden pajassa putsataan pöydät siisteiksi, pistetään kaapit kiinni ja lähdetään "treffeille" nautiskelemaan vapaapäivän kiireettomyydestä ja tuosta upeasta auringon paisteesta 😍




Täällä aurinko paistaa ihan kirkkaan
siniseltä, pilvettömältä taivaalta ja mittarissa on -10* 
Kiva on kyllä viettää vapaapäivää näin hienolla kelillä 😊
         
           Ihanaa iloista talvipäivää kaikille 💖

      Sydämellisin terveisin Päde






Kiva kun kävit blogissani♥

torstai 1. maaliskuuta 2018

Mukavaa maaliskuuta 😊


Minä aloitan tämän maaliskuun lähettämällä kukkia täältä Päden pajasta virtuaalisesti teille kaikille 🌸💕 Menin ihan sanattomaksi kun luin noita viime postauksen viestejä. Niin kauniita toivotteluja ja kommentteja, ei voi kuin nöyrän kiitollisena ihmetellä millaisia aarteita maa päällään kantaa 💖
 Kaunis kiitos jokaiselle blogissani vierailevalle 💖
 Pakkasta on piisannut varsinkin öisin ja päivisin aurinko on paistanut taivaan täydeltä. Puhtaan valkoisena hohtava luminen maa ja kirkkaan sininen taivas on juuri täydellinen väriyhdistelmä.  😍
Joka kevät kun nuo ensimmäiset auringon säteet tulevat esiin, niin sitä jotenkin herää kuin Menninkäinen talviuniltaan 😉 


Heti kun aamut alkavat valostumaan, ei herääminen aikaisin kellon soittoon tunnu lainkaan niin pahalta kuin syksyn/talven pimeillä 😉 Itselle tuo aurinko on kyllä sellainen energian ja hyvänmielen lähde 😍 Nyt kun näitä pakkaspäiviä on ollut monta putkeen niin herää toivo, jospa se vanhan kansan sanonta "Kylmä talvi, kuuma kesä" pitäisi tänä kesänä paikkansa ja saataisiin oikein kaunis kesä... Peukut pystyyn!! 😊

Uskotaanko siellä noihin vanhan kansan sanontoihin?! 😍

Mukavaa maaliskuuta ja kauniita talvipäiviä 💖





Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Hei kaikille, minä olen...😊

Team Murmelit 😍 💖

Minun on jo useamman kerran pitänyt vähän raottaa sitä, kuka täällä Päden pajan blogin takana oikein on, aina se on jäänyt. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja väsäsin pienen postauksen 😊

Lapsena vietettiin paljon kesiä lapissa. Muistiin on hyvin jäänyt kerta jolloin istuimme kivillä, tunturin laella ja silmän kantamattomiin näkyi ainoastaan koskematonta luontoa, porot käyskenteli rauhakseen tunturin rinteellä ja pienet vaivaiskoivut puskivat varvikon läpi. Söimme reppueväitä ja joimme mehua. Silloin isäni katsoi pitkään meitä, eväitä mutustavia lapsiaan ja sanoi vieressään istuvalle äidilleni "Ei ole mammonaa eikä hienoja autoja, taloja...mutta sittenkin ollaan rikkaita" samalla isä otti äidin tiukkaan halaukseen ja suuteli häntä. Äitini hymyili onnellisena ja sanoi että näin todellakin on. Itse olin tuolloin vähän yli 10-vuotias. En silloin ymmärtänyt mitä vanhempani tuolla rikkaalla tarkoittivat, mutta myöhemmin se on kyllä selvinnyt...

Kolme ihanaa lasta on meille suotu, esikoinen asuu jo omassa kodissaan naapuri kaupungissa, keskimmäinen suorittaa tällä hetkellä 12kk asepalvelustaan ja kuopus aloitti viime syksynä lukio-opintonsa. Suurempaa rikkautta ja onnea en itsekkään tiedä kuin perhe. Nuo rakkaat Murmelit ja mies joiden vuoksi on valmis tekemään mitä tahansa. Oma koti jossa on hyvä olla ja hyvät ystävät, siinä on ne asiat jotka riittävät minulle onnelliseen elämään 💖


Perheeseemme kuuluu myös rakas "karvamato" Zeus, joka on 12,5v talonvahti. Vaikka ikä jo pikkuisen painaa, niin meidän mökkiin ei kyllä kukaan tule huomaamatta 😉 Mukava onkin kotiin tulla kun heti oven avauduttua on vastassa innokas ja ylitse pursuvan onnellinen vastaanotto😉💖 


Työpäiväni vietän ambulansissa, työstäni jo aiemmin yhdessä postauksessa kerroinkin. Ajoittain ensihoito työ on raskasta niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Itselle raskaimpia tehtäviä on aina vaan ne kerrat, kun omainen on joutunut löytämään rakkaan läheisensä elottomana. Paikalle tultaessa todetaan, ettei elvytystä voida ensinkään aloittaa ja omaiselle on kerrottava ettei mitään ole tehtävissä. Kaiken sen järkytyksen, surun ja epätoivon joutuu elämään itsekkin siinä vieressä, omainen itkee lohduttomasti olkapäätä vasten, esittää kysymyksiä joihin ei kellään ole vastausta. "Ei tämä voi olla totta!! Miksi?!"  Silloin voi ainoastaan antaa kaiken sen tukensa mitä pystyy 😢 Nuo on tilanteita, joita en haluaisi kenenkään joutua koskaan kokemaan. Useita kertoja on työpäivän jälkeen joutunut toteamaan, että se elämä voi tosiaan muuttua hetkessä 😢

    Jokaisesta aamu auringon noususta johon herää, 
Saa olla kiitollinen 💖




Millainen minä itse sitten olen..
 Iloinen ja puhelias on ne sanat joilla minua useimmiten kuvaillaan 😉 Tottahan se on, rakastan puhua pällättää vaan osaanpa kyllä kuunnellakin jos on tarve 💖
En jaksa stressailla pikkuasioista ja niinkuin joskus aiemminkin kerroin, niin minulla on kyllä sellaiset "ruusunpunalinssit" päässä, että haluaisin nähdä kaikessa/kaikissa vain hyviä asioita. Haluan pitää sen lapsuuden uskon, että hyvä voittaa aina pahan ja rakkaus on ikuista 😍
Toteutan herkästi "loistoideoita" ja kärsivällisyyttä odotteluun minulla ei joissain asioissa ole lainkaan... Joten muutaman kerran olen joutunut katumaan niitä ajatuksia "EI tässä miehen apua tarvita, kyllä minä itsekkin osaan..." 😄 Nautin kaikista pienistäkin asioista ja usein sana joka suustani pääsee onkin "IHANAA" 😉  Hiusten väri minulla vaihtuu välillä pinkistä- blondiin ja kaikkea siltä väliltä, varsinkin näin talvisin alan kaipaamaan värejä..kun kaikkialla on vaan valkoista 😊 Yksi motoistani on, että "Pala suklaata pelastaa päivän..." 😉


Liki 25v olen saanut jakaa ne elämän ilot ja surut mieheni kanssa. Lukemattomat on ne kerrat kun olen vaipunut täysin epätoivon valtaan ja ajatellut "Kuinka tästä selvitään..". Miehelläni on käsittämätön taito vaistota mielentilani ja sanoa aina ne oikeat sanat, jotka helpottavat oloani. Silloin tulee sellainen vahva tunne, että tuli mitä tuli niin kaikesta selvitään yhdessä 😍

Rakkaus on kyllä sellainen voima jota vahvempaa ei ole

Minä toivon teille kaikille blogissani käyville kaikkea hyvää ja paljon iloa elämään ❤

💖:lla Päden pajan Päivikki 


Kiva kun kävit blogissani ♥

tiistai 20. helmikuuta 2018

Mitä siellä Päden pajassa onkaan tehty 😊


Hyvin usein sormen päitäni alkaa kovasti kihelmöimään. Se on aina merkki siitä, että jotakin olisi taas tehtävä 😍 Silloin avataan "Päden pajan" kaapit ja ruvetaan kaivelemaan.."Mitähän sitä tekisi.." 😉 Tähän postaukseen keräilin vähän kuvia töistä, joita olen tehnyt. Näitä on aina välillä kiva koostaa, kun samalla aina huomaa jonkun työn jonka oli jo kokonaan unohtanut..
"Ai niin tuollaisenkin olen joskus tehnyt.." 😊

Olen aina ollut vähän sellainen taivaanrannan maalari ja parantumaton romantikko 😄 Sydän on muodoista ihan minun lemppari, joten se näkyy monesti myös askartelujen aiheissa ja valmiissa töissä. Kesäisin askarteluissa näkyy juurikin se kesä, kukkaset ja valo 😍 Luonnonmateriaalit on myös sellaisia joita tykkään väkertelyissäni käyttää. Viime kesänä sain ensimmäisen kerran omasta pihasta vähän kesäkukkia askarteluihin, suloisia ruiskaunokkeja. Niitä aion kasvattaa tänäkin kesänä. Ajattelin muutenkin laittaa sellaisen pienen "askartelukukka" penkin pihaan, siitä on sitten kätevä käydä materiaali hakemassa 😉


Syksyisin askarteluihin alkaa hiipiä hämärtyvät illat ja syksyn värit. Rakastan tunnelmointia ja heti kun syksyisin ensimmäiset hämyillat laskeutuvat, syttyy mökissä kynttilät 😍
Myös syysaskarteluissa on luonnonmateriaalit mukana, kuten sammaleet, risut ja kävyt. Valoja tulee lisätty sitä mukaa kun päivät pimenee


Talvella tehdään kaikenlaisia jouluisia askarteluja. Punainen, hopea ja valkoinen on  värejä, joista talvisin kovasti tykkään. Kimmellys ja säihke kuuluu tähän vuoden aikaan. Moneen askarteluun on tullutkin aina lisättyä lopuksi vielä pieni sipaus sitä "bling blingiä" .. sitten kun valo sopivasti osuu töihin, niin kylläpä vaan kimmeltävät kauniisti. Pikkuisen hohtoa mökkiin ja arkeen 😉


Se tunne on mukava, kun saat jonkun työn valmiiksi ja pää kallellaan katselet sitä..
 "Siitä tuli juuri sellainen kun ajattelinkin.."
Omin käsin teko on hauskaa 😊

Pidätkö sinä askartelusta, käsitöistä?!

Kaunista talvipäivää kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa 💖




Kiva kun kävit blogissani ♥

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

♫♪"Mistä tunnet sä ystävän.."♫♪ Hyvää ystävänpäivää♥


♫♪ "Mistä tunnet sä ystävän..Onko oikea sulle hän.."♫♪

Minusta ystävän tunnistaa siitä, että hän on se joku, joka on aina valmis kuuntelemaan sinua ja jakamaan kanssasi niin elämän ilot kuin surutkin. Hän on myös heti valmis auttamaan kun tarvitset apua. Ystävä on sellainen, jolle voi kertoa kaikki salaisuudet huoletta ja tietää että häneen voi aina luottaa. Hän nauraa ja iloitsee kanssasi. Hän on aidosti iloinen kun sinulle tapahtuu niitä mukavia asioita. Hän haluaa kuulua elämääsi. Tulee käymään, soittelee ja laittaa viestiä "Mitä sulle kuuluu?!" 

Silloin kun ystävyys on aitoa ei ajalla eikä välimatkoilla ole merkitystä, joskus voi olla pitkiäkin aikoja ettei joitakin ystäviä pääse näkemään, mutta sitten kun taas nähdään on kuin mitään välimatkaa ei olisi ollutkaan ja aivan kuin juuri eilen olisi tavattu 💖


Elämässä tapahtuu kaikenlaista ja välillä joutuu kohtaamaan niitä ikäviäkin asioita. Silloin on ihana kun ystävä on siinä vieressä. Halaa, lohduttaa ja luo samalla uskoa tulevaan... "Olen tässä, kyllä asiat selviää.." Ystävän ansiosta se taakka hartioilla usein kevenee ja on helpompi hengittää... 

Viime ystävänpäivänä sain kauniin kortin jossa oli teksti:

"Ystävien kesken arjen harmaus muuttuu juhlahetkiksi
Ystävien kesken murhe vaihtuu ilon kyyneliksi
Ystävien kesken ilo ja onni jaetaan ja sydän keventyneenä taas matkaa jatketaan..."


Kun viime kesänä pohdiskelin tämän blogini aloittamista en osannut arvata miten paljon iloa tämä tuottaa. On ollut ihana saada tätäkin kautta uusia ystäviä 💖 Jos mitään niin sitä toivoisi osaavansa itsekkin olla hyvä ystävä.. 

Kiitollinen saa olla jokaisesta ystävästä ja niin olenkin 😍

Päden pajasta toivotetaan oikein ihanaa 
ystävänpäivää, kiitos että olette olemassa 💖

Sydämellisin terveisin Päde 





Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Manteli vai hillo..😊


Laskiaissunnuntai alkoi meidän mökissä kisoja jännittämällä. Eilen olikin mukava aloittaa kisojen seuraaminen kun heti ensimmäisessa hiihdossa tuli mitali Suomeen, Hienoa Krista 😍

Lapsuudesta muistan hyvin ne hetket kun isäni "rakensi" talvisin kisakatsomon meidän olohuoneeseen. Hän oli hyvin innokas penkkiurheilija ja eli kyllä niin mukana urheilijoiden suorituksissa 😊 Tuolloin hiihdossa oli vain perinteisen tyyli käytössä. Me lapset aina odotettiin noita katsomo hetkiä innolla, koska tiedettiin että kohta päästään hihkumaan ja pomppimaan. Lukemattomia kertoja vedettiin hiihtäjän ja isän kanssa yhdessä lykkien ne viimeiset sekuntit maalisuoralla "Mene, mene..." 😍

Isällä oli kyllä todellinen taito tartuttaa innostuksensa muihinkin perheen jäseniin..monessakin asiassa ..joskus leikittiin tai katsottiin tv.tä ihan rauhassa kun isä pomppasi äkisti ylös ja sanoi "Se on kaksi minuuttia aikaa, kun kaikki on autossa..." Silloin tuli kiire, hihkuttiin ja naurettiin, koska tiedettiin että aina oli jotakin jännää tulossa...vaikka se sitten olisi ollut makkaranpaistoa metsässä. Isä sai pienetkin asiat aina tuntumaan jotenkin tosi hienoilta ja suurilta jutuilta 💖


Nyt sitten selvitetään niitä elämän "suuria" juttuja, nimittäin pitääkö laskiaispullassa olla
hillo vai manteli-täyte?!?

Mitä mieltä sinä olet?! 😉

Leppoisaa laskiassunnuntaita kaikille ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa
Täällä saadaan jatkaa vielä talvilomaa muutama päivä
On kyllä ollut niin mukava lomailla..Ah!! 💖




Kiva kun kävit blogissani♥