Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee-se-itse. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulupallokranssin väkerrystä:)


Viime syksynä tein ensimmäisen oma tekemän joulupallokranssin, se oli niin mukavaa puuhaa ja tykästyin lopputulokseen kovasti, että noita kransseja on nyt sitten tullut väsättyä useampiakin. Päden pajan pöydällä on nytkin odottamassa seuraavan kranssin joulupallot, nauhat ja valot. Ajattelin josko tällaisen kranssin laittaisi ulko-oveakin koristamaan.. 😍 Viime yön aikana on taas satanut kaunis valkoinen lumipeite maahan, toivotaan että se nyt pysyisi 😊


Tällaisia isoja pallokransseja voi käyttää seinällä, mutta myös lattia koristeina ne ovat kivoja..pimeässä pienen valomeren keskellä tonttu lähettääkin sydämellisiä jouluterveisiä kaikille.. 😊

♫♪"Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipii alta sillan, alta sillan..."♫♪


Välillä hymyilyttää kun murmelit ovat heittämässä jotakin tavaraa roskiin ja tulevatkin kysymään "Äitiiii, tartteetko sun askarteluihin tällasta..." ovat jo tottuneet siihen että melko kummallisistakin tavaroista voi olla minulle hyötyä. Useamman kranssin sisuksista löytyykin varastosta löydetyt uimapötköt, joille ei enää meidän perheessä ole tarvetta. Nuo uimapötköt taivutin pyöreään muotoon ja kiinnitin vahvalla ilmastointiteipillä päät yhteen, niistä tulee oikein tukusia kranssipohjia 😉 Pötköjen päälle pyöritin ensin vaan joulunauhaa jonka päälle aloin sitten kuumaliimalla kiinnittämään noita palloja. Lopuksi vielä kiepautin valot kranssin ympärille 😊

Mukavia joulunalus tunnelmia kaikille ja hyvää viikonloppua♥



Kiva kun kävit blogissani♥

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

💞 Tuikkukippo askartelua 💞


Meidän mökissä kynttilöitä kuluu melkoinen määrä yhden syksyn/talven aikana. Varsinkin tuikkuja tulee poltettua paljon.. Viime syksynä tein ensimmäisen kerran näistä tuikku hylsyistä kynttiläkoristeita, joista haluankin kertoa teille lukijoille..  Tämä jos mikä on mielestäni ihan loistavaa kierrätystä 😉 
Ensin putsasin tuikkukipot ja otin pohjasta kynttilänsydämet pois.. Aloin tehdä kipoista lehtiä, niin että taitoin tuikkukipon keskeltä kahtia. Tämän jälkeen vedin lehtiin "lehtiruoteja" ja tässä käytin apuna sukkapuikkoa. Tällaisia lehtiä tein..no mitään tarkkaa lukua en tiedä mutta monta!! Minulla kun oli iso pussi tyhjiä tuikkuhylsyjä ollut jo jonkun aikaa odottamassa, että mitä niistä keksisin tehdä.. 😊





Tähän kynttiläkoristeeseen minulla oli pohjaksi varattu valmis pyöreä styroksi- pohja.. Olen tykästynyt kovasti näihin styroksipohjiin monessa askartelussa, koska olen huomannut että niihin on helppo kiinnittää materiaaleja ja pysyvät kyllä tukevasti paikoillaan. Noita lehtiä aloin kiinnittämään pohjaan kerroksittain kuumaliimapyssyn avulla.. Liimatessa kannattaa olla todella! varovainen, ettei polta sormiaan, nimittäin nuo tuikkukipot lämpenevät kauttaaltaan, kun niille kuumaa liimaa laittaa. Ohuet käsineet voisi olla hyvänä apuna tässä askartelussa 😊 


Kun terälehtiä oli mielestäni tarpeeksi, suhautin vielä maalia pintaan ja pitihän sitä glitteriäkin taas pikkuisen laittaa koristeeksi 😃 Hyvä olikin että laitoin, nimittäin illan tullen valo osui tosi kauniisti tuohon glitteröityyn pintaan ja lehdet suorastaan sädehtivät 😍


Tuikkukippo askartelu on niin hauskaa puuhaa  ja materiaali ei ainakaan meidän mökissä ihan heti lopu.. 😉 Koristeen sisälle mahtui hyvin pieni kynttilälyhty, jossa on hyvä kynttilää poltella.  Tänä talvena ajattelin tehdä tuonne ulkoterassille vielä ennen joulua muutamia koristeita, mietin josko tekisi sellaisen koristeen jonka voisi laittaa terassin seinälle.. Tämähän on siitä loistavaa materiaalia ettei sitä kovinkaan tarvitse varoa ja näitä "kukkia" ei edes mitkään metsänelävät kelpuuta vaan jättävät työt rauhaan 😉


Tunnelmallisen kaunista päivää♥



Kiva kun kävit blogissani♥

maanantai 20. marraskuuta 2017

Joulunodotus alkaa♥

Viikonlopun aikana täällä alettiin jo pikkuisen kaivelemaan joulua esiin..Varastosta haettiin muutama laatikko ja alettiin kurkkimaan mitä niistä löytyisi.. 😍  Joka vuosi on yhtä jännää availla noita laatikoita, kun edellisen joulun jäljiltä ei edes muista millaisia koristeita/valoja sitä onkaan laatikkoihinsa kätkenyt.. 😉

Yksi tonttu nostettiin jo pöydälle, aiemmin tehdyn käpykuusen viereen.. muut koristeet saavat vielä odottaa tovin.. Minussa muuten taitaa asua pieni orava, niin paljon olen noita käpyjä kesän aikana hamstrannut.. 😅


Joulukoriste/valo inventaario sujui oikein mukavasti, kun laittoi joululaulut soimaan ja otti pikkuisen glögiä... Joulunodotus tunnelmaa vahvasti jo ilmassa.. 😊

Viikonloppuna ei Päden pajassa syntynyt muuta kuin yksi käpykranssi, joka pääsikin heti koristamaan takan päällistä..  😍


Kohta pitäisikin jo virittää valoja myös ikkunoihin ja muuttaa kodin tekstiilejäkin pikkuisen jouluisempiin sävyihin.. En malta odottaa, että ne joulunalus tunnelmat oikein todenteolla käynnistyy.. 😉
Mitenkäs siellä, näkyykö teidän kodissa joulunodotus tunnelmat?! 😊

Mukavaa alkavaa viikkoa♥



Kiva kun kävit blogissani♥

tiistai 14. marraskuuta 2017

Sammaltöitä..

Vaikka lumet onkin taas sulaneet ja vihreää näkyy joka puolella, niin ajattelin sitä vihreää pikkuisen vielä lisätä meidän mökin terassillekkin.. 😉 Hain pihalta ison kasan sammalta, etsin sanomalehtiä, rautalankaa ja kranssikoristeita... Sammaltyöt voi siis alkaa 😍


Tein useamman työn kerralla, kun tämä(kin) puuhastelu on minulle pikkuisen sottavaa puuhaa ja noita sammaleen haituvia on äkkiä pitkin mökkiä, kun oikein innostuu väkertelemään.. 😊 Sanomalehdestä muotoilin ensin sydänkranssille pohjan, kranssin päät vahvistin teipillä, että pysyvät varmasti yhdessä!  Sydän muottiakin vahvistin vielä kieputtamalla pikkuisen rautalankaa sen ympärille, laitoin tuota lankaa myös siksi, että sen avulla valmiin työn saa muotoiltua juuri sen muotoikseksi, kuin haluaa..Yhdeksi muotiksi leikkasin myös paksusta pahvista sydämen muotoisen pohjan.. sydän massakoristeita minulla olikin pussi valmiina odottamassa..😍


Rautalangan avulla kiinnitin sammaleet pohjaan, tuo lanka oli sellaista hyvin ohkaista, jolloin on helppo kieputella sammaleet paikoilleen.. Lopulta vielä kiepsautin narulankaa ympärille ja asettelin sydämet paikalleen.. pikkuinen pitsi rusettikin pääsi tätä sammal-sydäntä koristamaan..


Yhden sydämen tein tosiaan vahvaan pahviin, tähänkin työhön kiinnitin sammaleet rautalangalla, sydämeen viritin vielä pienet lankavalot... Valmiit työt kiikutin pihalle..
Hauskaa puuhaa! 😊






Täällä niin kovasti taas odotetaan että pikkuisen saataisiin lunta.. Oli kyllä niin kaunista ja valoisaa kun sitä lunta oli vähän maassa. Olen yrittänyt vielä hillitä joulunodottelu "innostustani", mutta pikkuhiljaa voi hyvinkin alkaa fiilistelemään.. Kaikkihan eivät joulusta tykkää, eikä tarvitsekkaan.. mutta itse kyllä rakastan kaikkea sitä hössötystä ja joulun laittelua.. 😍 

Kaunista viikkoa kaikille♥
Sydämellisin terveisin Päde 😊


Kiva kun kävit blogissani♥

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Paperinaru valaisimet 😍

Ulkona tuulee vilakasti, myrskyää, sataa lunta/räntää, on pimeää...Kellään ei tee kyllä yhtään mieli lähteä ulos.. Zeuskin kaivautuu syvemmälle pehmopetiinsä.. 😉
Silloin mikään ei ole mukavampaa kun ovikello soi ja ystävät tulevat käymään, kiva on turista ja vaihtaa kuulumisia kahvi- tee- tai glögikupposen kera.. 🍵
Meillä mökkiin tulijat toivotellaan jo eteisessä lämpöisesti tervetulleiksi.. 😍


Joku aika sitten shoppailureissulla löysin kaunista paperinarua, sellaista valko-hopeista. Naru näytti siltä että minun sormen päitä alkoi heti kuumottamaan.. 😄 Päätin tehdä muutaman valopilkun lisää tuonne eteiseen..  😉 


Hetken aikaa pohdin millaiset naruvalaisimet oikein haluaisin ja päädyin pylväsmallisiin, isommassa muottina oli lasimalja ja pienemmässä jumpparulla.. 😄 Pienillä teipin paloilla, kiinnitin kevyesti puukepit niiden ympärille, jonka päälle laitoin kevyesti elmukelmua..näiden väkerrysten ympärille sitten kierritin tuota paperinarua ja "maalasin" tämän jälkeen koko valaisimen Erikeeperliima-vesi seoksella.. 😊 Kun valaisimet olivat kovettuneet, vedin varovasti nuo puukepit pois välistä, jolloin muotin ja narun väliin tuli sen verran tilaa että muotin sai vedettyä sisältä pois..Noiden puutikkujen kannattaa olla isoja, jotta sitä tilaa jää kuivuttuakin hyvin.. Elmu kelmu enää pois ja valmista tuli 😊 Lopputuloksena oli rullat, joiden sisälle virittelin taas sellaiset led-nauhavalot, että ne on helppoja!! 
Olipas hauskaa puuhaa!! 😍


Valoisaa ja iloista marraskuuta teille kaikille! 😊💖



Kiva kun kävit blogissani!

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Käpystelyä.. 😊

Syksy etenee kovaa vauhtia.. Puissa ei juurikaan lehtiä enää ole, maa on aamuisin ihan kuurassa ja sitä ensilumen tuloakin jo kovasti odotellaan.. Kynttilöiden somisteita muutellaan ihan kohta pikkuisen talvisemmiksi, nyt vielä syksy teema jatkuu..😉🍃 Joku aika sitten nautiskellessani syksyn ensimmäistä glögiä, mietin että voisikin jo pikku hiljaa alkaa valmistautumaan talven tuloon...


Joten tein pöydälle pikkuisen käpykuusen..ajattelin josko tämä kestäisi pidempään kasassa kun on vain täällä sisällä 😉 Meillä kun pihalle laitetut, luonnonmateriaaleista tehdyt koristeet muuttavat aina jossain vaiheessa muotoaan.. Linnut ja oravat ovat ihan sitä mieltä että heitä varten on katettu juhlapöytä kun noita tekeleitäni ulos vien 😊
Minulla oli valmis pikkuinen styroksikartio johon liimasin kävyt kiinni. Käytin vanhan valkoisen spraymaali purkin jämät käpyjen värjäykseen, en halunnut maalata niitä kokonaan vaan ainoastaan niin että saavat pienen "hämyhunnun" päällensä..Halusin että kävyt erottuvat kuusessa kunnolla. Osassa käpyjä oli valmiiksi hopea- ja kultaglitteriä...😍 Tässä oli kyllä niin paljon vähemmän työtä kuin siinä terassin isossa käpytornissa.. Mukava oli käpyjä sommitella ja liimailla 😌


Tykkään kovasti led-lankavaloista ja tämäkin kuusi sai ympärilleen hopealankavalon.. 😊


Pidän näistä valoista, kun lanka on tosiaan ohuen pikkuista ja ledi valot ovat pehmeitä..😍


Metsä on niin täynnä materiaali jota on kiva hyodyntää! 🍃
Ei menekkään kuin hetki kun ollaan jo joulunalus tunnelmissa.. tuohon kuuseen voi sitten viritellä jouluisia koristeita..sitä jo pikkuisen odotellaan! Olen kyllä niin jouluihmisiä..😍

Kaunista syksyistä päivää !! 💕


Kiva kun kävit blogissani! 

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Neulomuksia...


Blogeja selaillessani olen useamman kerran pysähtynyt hiljaisen ihastuksen vallassa..."Kuinka joku voikin osata neuloa jotakin noin kaunista?" "Miten ihanan lämpöisiä nuo villasukat onkaan..." "Osaisipa tehdä jotain noin hienoa..."

Joka ikinen syksy minulle itsellekin nousee into ottaa kutimet esiin..Aiemmin tuossa kerroinkin että olen kyllä sellainen neuletumpelo, etten mihinkään haastellisiin töihin edes alkaisi vaan pysyttelen oikein hyvillä mielin sellaisessa tutussa ja turvallisessa suorassa neuloksessa 😉 Jotakin kummallisen rauhoittavaa siinä kutimien liikuttelussa kyllä on...Ehkä tuo neulomis"rakkaus" on saatu jo lapsena..muistan ne mukavat kotoisat hetket, kun me lapset katsoimme iltaisin pikkukakkosta tv.stä, isä luki lehteä ja äiti kutoi...pieni hentoinen kilinä vain kuului korvissa.. 😍 Äitini onkin käsistään äärettömän taitava ja neuloi meille usein vaatteita...olivat aina niin ihanan  lämpöisiä ja pehmeitä...rakkaudella tehtyjä 💗

Olen ihastunut pörrölankoihin, niillä tulee niin kivan pehmoinen pinta neulomuksiin..Yhteen pieneen pöytäliinan tein tuolla pörrölangalla sydämen, siitä tuli ihan hauskannäköinen.. 😊


 Pöytäliinoja on tullut tehtyä tosiaan useita, se on niin helppoa ja työ etenee nopsasti..Niillä on sitten mukava pöytiä koristella..😊 Valkoista lankaa käytän eniten. Tykkään siitä siksi, kun tuo niin hyvin esiin sisustelutavarat, kynttilät ja mitä nyt ikinä on mieleen juolahtanut pöydille laitella.. 😉


Pörrölangat kiiltelevät kovin kauniisti valossa...
siinä on myös yksi syy miksi niin kovasti niistä pidän... 


Itselle se rakkain neulomustyö on kuitenkin iso harmaa, pehmoinen "löppöspeitto", jonka tein viime syksynä miehelleni isänpäivä lahjaksi. Tuota peittoa teinkin pidemmän aikaa, kun sitä piti pikkuisen salassa väkertää.. ettei lahjan saaja saa siitä vihiä 😊 Tuntui niin mukavalta kun näki miten mies tekelettäni arvosti ❤ Ihmetteli moneen kertaan kuinka olen jaksanut sellaisen työn tehdä ja päivänokoset oli kuulemma oikein lämpöiset..😊


Nyt minulla onkin puikoilla odottamassa uusi pöytäliina, sellainen vähän isompi, jonka ajattelin saada jouluksi keittiön sivupöytää koristamaan...Tämä syksy etenee niin kovaa vauhtia, että vain hetki kun ollaankin jo niissä joulunalus tunnelmissa ja se on kyllä oikein mukavaa!! 😍

  Kuinkas siellä, Pidätkö sinä neulomisesta?! Onko jotakin puikoilla?! ..tai suunnitelmissa?!

Mukavaa syksyistä viikkoa💗

Kiva kun kävit blogissani💗


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syyslehtien askartelua...🍁🍂

Muutama päivä sitten sommittelin kynttiläasetelmia ja samalla tuli mieleen, että olisipa kiva kun niissä olisi mukana syksyn värikkäitä lehtiä...sellaisia joissa värit kestäisi pidempään kuin hetken ja etteivät ne heti käpristyisi rullalle...Ensin varasin pöydälle leivinpaperia, valmista askartelumassaa, kaulimen, hammastikun, askartelumaaleja, pensselin ja glitteriä. Minun lemppari massoja on sellaiset jotka kuivuvat itsekseen huoneilmassa...Metsäretkeltä olinkin jo ottanut mukaan erikokoisia/mallisia lehtiä..Ne asettelin leivinpaperin päällä kaulitun massan päälle ja painoin päältä niin että lehden ruotikuvio jäi kunnolla näkyviin..Joissain kohdissa käytin hammastikkua apuna, jolla varovasti vielä vahvistin kuviota..😊


Kun lehdet olivat kunnolla kuivuneet niin maalasin ne kelta-oranssiväreillä ja lisäsin vielä pikkuisen blingblingiä reunoihin.. 😉 Maalauksenkin jälkeen lehtikuvio näkyi vielä kauniisti läpi...Valon osuessa lehtien pintaan on sisälläkin ihan syysruskan tuntua...😉




Poikani osti minulle joku aika sitten kivenmuotoisia kynttilöitä, ne kun olivat kuulemma ihan minun "näköisiä" 😍💕 Olemme aina mieheni kanssa rakastaneet luontoa ja siellä liikkumista..Sitä rakkautta olemme yrittäneet siirtää myös meidän jälkikasvulle. Samoiten myös luonnon kunnioittamista!! Luonnossa liikkuminen rauhoittaa, se kauneus ja seesteinen rauha minkä luonto parhaimmillaan tarjoaa on niin voimaannuttavaa.. Noita pojan ostamia kiviä en olekkaan vielä raaskinut polttaa.. Mutta tällaisiin syksyisiin astelmiin ne sopivat minusta oikein hyvin...😍


Jokaisessa vuoden ajassa on jotakin hyvää, jota kovasti odottaa. Syksyssä se minusta on  juurikin tuo luonnon värikkyys ja ihanat hämyiset syysillat...😍



Oletko sinä syksyihmisiä?! Mikä sinusta on parasta tässä vuodenajassa?!

Kaunista syksyistä viikonloppua💗🍂

Kiva kun kävit blogissani💗






lauantai 30. syyskuuta 2017

Virkatut korit

Pidän kovasti myös käsitöiden tekemisestä, vaikka ne ei minun vahvuutta olekkaan, koska en oikein osaa neuloa muuta kuin suoraa neulosta ..😄 Mutta onneksi on tämä netti 😉 Viime syksynä tein ensimmäisen kerran tällaisia virkattuja koreja.. laitoin vain hakusanaksia Youtubeen "VIRKATTU KORI", josta löysinkin aivan loistavat ohjeet  "Suurikäsityö- virkattu kori"- videoiden kera, jopa tällainen neuletumpelo kuin minä onnistuu noilla...tai ainakin useamman purku kerran jälkeen ne työt alkavat muistuttamaan väkisin koria 😏 Varasin vain paljon ontelokuitulankaa ja virkkuukoukun...ja aloin väkertämään...


Valmiita koreja voikin käyttää sitten vaikka missä...Yhteen koreista laitoin askartelutavaroita säilytykseen...


Toinen kori löysi paikkansa wc.n hyllyltä...nyt ei korut ja kellot ole pitkin tasoja vaan siististi korissa..


Keittiö tarvikkeetkin löysivät tiensä yhteen purkkiin..


Iso lyhty sai myös ympärilleen kori koristuksen..


Hauskoja ja yllättävän helppoja tehdä...Nuo Suuren käsityön-videot oli kyllä todella hyvin tehtyjä, erittäin selkeitä ja videoissa on se hyvä puoli ettei tarvitse kuin kelata pikkuisen taakse päin ja katsoa uudestaan, jos ei ensimmäisellä kerralla mennyt ihan ohje perille asti...Minulla ei aina nimittäin mene, vaan saa useamman kerran katsoa..."Miten kummassa tämä tehdään..?!" 😏 Mukava on kyllä se tunne kun saa jonkun työn valmiiksi, on se työ sitten mikä tahansa...

Leppoisaa syyskuun viimeistä päivää💖

Kiva kun kävit blogissani💖

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hamahelmi koristeita

     Hamastellaanko?! 😉

Muutama vajaa pussi hamahelmiä löytyi kaapista. Olivat jääneet sinne, kun joku aika sitten ihana pikkuinen askartelijan alku oli täällä meillä kyläilemässä ja teki itselleen noista helmistä koristeita..😍 Yhdessä pussissa oli myös merkintä "loistaa pimeässä"...siitä tulikin mieleen pieni idea, jota aloin toteuttamaan...😉  Hamahelmitöitä tehtäessä ei siis tarvita helmien lisäksi muuta kuin erimuotoisia/kokoisia valmiita helmialustoja ja silitysrauta.. Noille alustoille asetellaan helmistä halutun muotoinen/kokoinen työ,tämän jälkeen työn päälle laitetaan leivinpaperi, jonka läpi työ silitetään...silitettäessä helmet kuumuvat, pikkuisen sulavat ja kiinnittyvät toisiinsa.. Helppoa ja nopeaa!! Kannattaa odottaa että työ jäähtyy silityksen jälkeen ennenkuin sen irroittaa alustasta, on kuuma!! NIM: HÄTÄ HOUSU!!😄


 Tein ensin muutamia tähtiä ja sydämiä...kylläpä vaan loistivat, kun pimeässä testasin...mietin että silloin kun lapset oli ihan pieniä tuollaiset koristeet vaikkapa seinällä olisi olleet kivoja! 😍 Idea joka syntyi oli tosiaan se, että voisikohan noista hamahelmistä tehdä kirjaimia. On kuitenkin aika tukuisan oloinen kun on silitetty ja kovettunut... Pitihän sitä toki kokeilla..😉


Sain kirjaimet valmiiksi ja päätinkin vielä "kuorruttaa" ne..😊 Joten sivelin liimaa pintaan joka puolelle kirjaimia ja upotin ne askarteluhileisiin..Minusta nuo hileet on kuin lumihiutaleita! 😏 Kirjaimista tulikin ihan hauskannäköisiä, kun kuivuivat...Paikka kirjaimille löytyi eteisen päädyn lamppujen alta...keräävät siinä valoa ja loistavat sitten pimeän tullen, kun valot sammuvat!😍


Kaunista syksyistä viikkoa toivotellaan Päden pajasta♥

Kiva kun kävit blogissani♥

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Itse valetut kynttilät

Koska kynttilöitä meidän mökissä syksyn ja talven aikana kuluu...no paljon!😊 Niin myös kynttilän jämiä jää aina jälkeensä.. Nämä pitääkin hyödyntää ja valaa niistä jämistä uusia kynttilöitä...
Alkuun varataan *Kynttilän jämiä *kynttilän sydänlankaa askartelu liikkestä *kattila *pumpulipuikkoja/grillitikkuja *ottimet *erilaisia muotteja/lasipurkkeja
 (Valmiiden lasipurkkien lisäksi olen käyttänyt muotteina usein esim. maitotölkkejä, mehutölkkejä ja pringles-sipsi "putkia") Ensin tuosta kynttilälangasta mittaan sopivan kokoiset sydänlangan pätkät joita kastelen sulatetussa steariinissa...Kastelen nuo langan pätkät siksi, että kovettuvat valmiiksi ja pysyvät hyvin asennossa muottien päällä. Olen huomannut, että näin lanka pysyy myös parhaiten suorassa. Toki langan päähän voisi asettaa myös painon, mutta itse en ole tuolle painolle kokenut tarvetta...Nuo langat pyöritän vain tikkujen ympäri muutaman kerran ja asetan sitten keskelle muotteja,lanka on minun mielestä hyvänmittainen kun se juuri ja juuri ylettyy pohjaan....


Ennen sulan steariinin kaatamista muotteihin vuoraan pöydät liinalla ja leivinpaperilla, koska tämä(kin) on pikkuisen sotkevaa puuhaa...😉 Sitten vain sulatettua kynttilä massaa niin paljon kuin mihinkin muottiin haluaa laittaa..Tuon massan kanssa pitääkin olla varovainen on todella kuumaa!!


Kun kynttilät ovat kunnolla jäähtyneet ja pinta kuivunut, kieputan tikuilta sydänlangat auki ja leikkaan pätkän pois. Sitten koristelen vielä pikkuisen purkkeja...







Tässäkin pitää malttaa odottaa jotta kynttilävahamassa kovettuu kunnolla ennenkuin näitä kynttilöitä voi alkaa polttelemaan...Kynttilöiden valaminen on kyllä mahdottoman mukavaa puuhaa!!


Minulla on aina pussukka kaapissa johon sitten vanhat kynttilän jämät viskaan odottamaan sulatusta ja uudelleen käyttöä.. Useammankin kynttilän olen tällä tavalla tehnyt ja palavat kyllä kauniisti jos tuo massa on puhdasta eikä kynttilänjämät ole kovin nokisia ennestään...jos yhtään näyttää siltä että kynttilä alkaisi "savuttamaan" niin ei muuta kuin ulos palamaan...meidän pihalla ainakin on sen verran noita ulkolyhtyjä, että johonkin saa aina kynttilän ujutettua..😉

Kaunista ja tunnelmallista syksyn jatkoa..💖




                                                 

Kiva kun kävit blogissani💖