Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma koti♥. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma koti♥. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. tammikuuta 2018

★ Unisieppari askartelua ★ Sweet dreams ♥


 Joku aika sitten Päden pajassa tehtiin taas pientä siivoilua, jolloin löytyi pikkuinen kerä paperinarua ja erivärisiä helmiä.  Hetken siinä mietin mihin näitä voisi hyödyntää, päädyin kokeilemaan unisiepparin tekoa 😊Yksi minulla onkin jo ennestään, mutta halusin sellaisen pikkuisen isomman. Tuo aiemmin hankittu sieppari sai nyt toimia mallina 😍


Aloitin siepparin teon, taivuttamalla vahvaa rautalankaa ympyräksi. Laitoin rautalankaa kaksi kierrosta päällekkäin, jotta reunuksesta tulisi napakka. Tämän ympyrän päälle kierritin tuota paperinarua. Sen jälkeen aloin värkkäämään keskustaa, sidoin valkoisen langan pään kiinni reunukseen ja lähdin tasaisin väliajoin tekemään "sakaroita", niin että kiersin langan reunuksen ympäri, seuraavalla kierroksella kiepsautin langan sitten noiden edellisten lankojen alapuolelta ympäri ja näin jatkoin kierroksia niin pitkälle, että lopulta keskelle jäi enää pieni ympyrä. Langan päättelin piiloon unisiepparin taakse. Helmiä laitoin vähän sinne sun tänne lisäkoristeeksi 😊 Unisiepparin alaosaan kiinnitin vielä kolme pientä rengasta, nuokin tein rautalangasta ja paperinarusta, niihin vielä kiinnitin helmistä tekemäni pienet nauhat ja muutaman vanhan höyhen koristeen.




Hauskaa puuhaa oli ja tykkäsin tuosta unisiepparin näpertelystä niin paljon, että varmasti teen niitä vielä joskus lisää 😉 Alkuperäinen tarkoitus tällaisella unisiepparilla intiaani kulttuurin mukaan on suodattaa pahat unet ja ajatukset päästäen lävitse vain niitä hyviä ajatuksia ja unia..
Minusta nämä unisiepparit ovat kyllä niin ihania intiaanikulttuurin tunnuksia 💖


 Muuten onkin jo mökistä joulu riisuttu mutta tähtivalot saivat vielä jäädä makuuhuoneen ikkunaa koristamaan. Tähtitaivaan alle onkin mukava nukahtaa ja nähdä niitä kauniita unia 😊

 
     Leppoisaa talvipäivää 😍



Kiva kun vierailit blogissani♥

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulun jälkeis tunnelmia♥


Ihana joulurauha laskeutui tänäkin jouluna meidän mökkiin. Parasta oli meille vanhemmille, että saatiin viettää jouluaatto päivää koko perhe yhdessä. Heti aamusta alettiin nauttia kiireettömyydestä, laiteltiin jouluruokia ja katettiin pöytää. Tv.stä kuunneltiin joulurauhan julistus ja perinteisesti "kippisteltiin" päälle, samalla toivotellen toisillemme hyvät joulut 😍
 Päivän aikana söimme massut täyteen ihania jouluruokia. Herkkuja naposteltiin pitkin päivää. Aattona saimme myös isovanhemmat kylään ja yhdessä availimme lahjoja.  Siinä katsellessa rakkaita murmeleita ja koko perheen iloa, kuunnellessa sitä tasaista puheensorinaa ja naurua, ei voinut taaskaan olla ajattelematta kuinka kiitollinen sitä saakaan olla.. 💖 Nyt kun osa lapsista asuu/ on maailmalla näistä yhteisistä hetkistä osaa nauttia vieläkin enemmän..
Sanotaan että joulu on myös sydänten juhla ja se varmasti pitää paikkaansa.. 😍


Olisipa tosiaan se joulu ainainen♥

Toivottavasti te kaikki saitte viettää ihanan ja rauhaisan joulun 😍
Meillä joulu "puretaan" pois loppiaisena, siihen asti saa vielä nautiskella jouluisesta mökistä..

Päden pajasta toivotellaan kaikille
Oikein mukavaa ja leppoisaa loppuvuotta 2017♥



Kiva kun kävit blogissani♥

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää ja rauhallista joulua 😍🎄


♩♪"Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta..
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta..
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
 Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä..."♪♩

Joulupuuhastelut on saatu kaikki tehtyä ja nyt voidaan vaan nauttia joulun tunnelmasta, ihanasta rauhasta ja kiireettömyydestä. Kuusi on koristeltu, kinkku saatu uunista ja viimeiset jouluterveisetkin on pakattu. Mökki on täynnä aivan ihania jouluntuoksuja 😍 Minusta niitä parhaita tuoksuja onkin uunista nouseva piparin, torttujen, kinkun ja kupissa höyryävän glögin tuoksut. Oikean joulukuusen tuoksukin olisi aivan ihana, mutta meille sellaista ei voida kuitenkaan enää allergian takia ottaa, joten valkoinen muovikuusi saa kelvata. Ei kuitenkaan tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja muistella niitä lapsuuden jouluja, kun jo ihana pehmeä joulukuusen tuoksu onkin nenässä 😊

Onko sinulla jotakin tuoksua joka ehdottomasti kuuluu sinun jouluusi?!?


"Joulu on aikaa iloista ei silloin tehdä työtä..
Ei piitata me kiloista vaan syödään pitkin yötä.." 

Meillä esikoinen muutti keväällä omaan kotiin ja poika aloitti kesällä armeijansa, joten oudon hiljaista on kyllä ollut.. onneksi on tuo kuopus vielä muutaman vuoden kotona. 
 Ihana olikin sitten eilen illalla saada koko murmelijoukko yhtäaikaa kotiin, viettämään joulua. Poika antoi oman joululahjansa heti ja ilmoitti ettei armeijaan tarvitse mennä, kun vasta vuoden vaihteen jälkeen 😍 Meille vanhemmille paras lahja on kun saadaan viettää lasten kanssa joulua yhdessä, muuta ei tarvita 💖 No ehkä vähän niitä herkkuja... 😄😉

Päden pajan tontut tahtovatkin toivottaa teille kaikille 
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua 😍💗🎄



Kiva kun kävit blogissani💖

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen adventtisunnuntai 🕯


             🎵 Nyt sytytämme kynttilän..se liekkiin leimahtaa... 🎵

            Tänään sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Sanotaan, että tämä ensimmäinen kynttilä symboloi odotusta..😊


Meillä odotellaankin jo kovasti joulua ja siitä odottelusta nautiskellaan täysin siemauksin, sen ihanista tuoksuista ja tunnelmista. Joulukalenteria täytetään vain päivä kerrallaan. Meidän herra karvakorva kun on ihan sitä mieltä että tavaroiden piilottaminen tuollaisiin pieniin pusseihin on hauska leikki ja ne kuuluu löytää jos silmä välttää.. 😉 Ensimmäiset piparitkin on jo keretty leipoa, tein taikinan meidän mammalta♥ saadun ohjeen mukaan.. on se juuri tehty, lämpöinen, pehmeä piparitaikina vaan herkkua.. Meillä kerkiää aina useamman maistajan lusikka käydä taikina-astiassa, ennenkuin leipominen on edes aloitettu. 😊


Tunnelmallista adventti iltaa ja leppoisaa alkavaa viikkoa,
 tuokoon se tullessaan kaikkea mukavaa 😍


Kiva kun kävit blogissani♥


perjantai 24. marraskuuta 2017

Pieniä valopilkkuja..♥



Ensimmäiset valot saatu viritettyä mökin ikkunoihin 😊 Jotkut päivät onkin niin hämäriä, että tuota valoa tuntuu kaipaavan aina vain yhä enemmän. Tänään pitäisi laittaa vielä valopilkkuja pihallekkin. Kesällä kasattiin muutama uusi puutarhakoriste, jotka odottavat valoja ympärilleen. Mutta ensin otetaan ihan rauhassa kupponen glögiä ja nautiskellaan vapaa päivästä 😊
 Glögin kanssa maistuu vihreäkuula-torttu, noita torttuja oli ihan pakko testata, kun niin monta kertaa on kielenpää kostunut blogeja selaillessa ja ihania herkkukuvia katsellessa 😍 Minusta ne oli oikein hyviä...vaikka täytteet meinasi kyllä hävitä jo tekovaiheessa 😉 Keittiön ikkunoihin tosiaan viritettiin tähtivalot, näistä valoista pidän kovasti, iltaisin on ihan kun istuisi tähtitaivaan alla kun tuikkivat niin kauniisti ♥


Olen vähän sellainen kaavoihin kangistuja, joulua olen kyllä jo pikkuhiljaa laitellut.. mutta ne varsinaiset joulunvärit vaihtuu meidän mökissä oikeastaan vasta joulukuun ensimmäisinä päivinä.. 
Perinteisesti pidän kovasti jouluna punaisesta ja se meillä näkyykin 😊
Miten siellä onko sinulla jotakin lempiväriä jouluna?! 


Valoisaa Black Fridaytä ja viikonloppuja kaikille!♥



Kiva kun kävit blogissani♥

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Paperinaru valaisimet 😍

Ulkona tuulee vilakasti, myrskyää, sataa lunta/räntää, on pimeää...Kellään ei tee kyllä yhtään mieli lähteä ulos.. Zeuskin kaivautuu syvemmälle pehmopetiinsä.. 😉
Silloin mikään ei ole mukavampaa kun ovikello soi ja ystävät tulevat käymään, kiva on turista ja vaihtaa kuulumisia kahvi- tee- tai glögikupposen kera.. 🍵
Meillä mökkiin tulijat toivotellaan jo eteisessä lämpöisesti tervetulleiksi.. 😍


Joku aika sitten shoppailureissulla löysin kaunista paperinarua, sellaista valko-hopeista. Naru näytti siltä että minun sormen päitä alkoi heti kuumottamaan.. 😄 Päätin tehdä muutaman valopilkun lisää tuonne eteiseen..  😉 


Hetken aikaa pohdin millaiset naruvalaisimet oikein haluaisin ja päädyin pylväsmallisiin, isommassa muottina oli lasimalja ja pienemmässä jumpparulla.. 😄 Pienillä teipin paloilla, kiinnitin kevyesti puukepit niiden ympärille, jonka päälle laitoin kevyesti elmukelmua..näiden väkerrysten ympärille sitten kierritin tuota paperinarua ja "maalasin" tämän jälkeen koko valaisimen Erikeeperliima-vesi seoksella.. 😊 Kun valaisimet olivat kovettuneet, vedin varovasti nuo puukepit pois välistä, jolloin muotin ja narun väliin tuli sen verran tilaa että muotin sai vedettyä sisältä pois..Noiden puutikkujen kannattaa olla isoja, jotta sitä tilaa jää kuivuttuakin hyvin.. Elmu kelmu enää pois ja valmista tuli 😊 Lopputuloksena oli rullat, joiden sisälle virittelin taas sellaiset led-nauhavalot, että ne on helppoja!! 
Olipas hauskaa puuhaa!! 😍


Valoisaa ja iloista marraskuuta teille kaikille! 😊💖



Kiva kun kävit blogissani!

torstai 19. lokakuuta 2017

Valoa syksyn pimeyteen..

Sitä mukaa kun ulkona pimenee, niin meidän mökissä valo lisääntyy..😉 Yksi minun lempi valonlähteistä on olohuoneen kynttilälampetti.. sen pehmeästä valosta iltaisin pidän kovasti 😍


Eteisen kattovalaisimet ovat myös minun suosikkejani..ovat sellaisia pieniä lasipallo"putouksia", joista valo sädehtii valaisten mukavasti koko tilan. Näistä valaisimista tulee kattoon aivan kuin isoja valotähtiä iltaisin..😊



Olen jo hetken aikaa etsinyt keittiöön sellaista "täydellistä" lamppua... ei vaan ole vielä osunut silmiin..😊 Nyt keittiössä on ollut valkoinen lamppu, mutta minusta se oli pikkuisen tylsän näköinen ja ajattelinkin vähän tuunata sitä... Lampun keskelle sitten virittelin lasisydämistä lisä koristusta ja kupujen reunoille liimasin koristenauhaa..Varsinkin pimeässä sydämet "hohtavat" kauniisti..😍



Kaunein valo on kuitenkin aina vain se kynttilän valo.. 😍 Kynttilän valossa on jotakin niin mukavan rauhoittavaa..
                            

Tänään onkin sopivasti vapaa päivä ja ajatuksena olisi "rakentaa" yksi valonlähde lisää..siihen on jo metsästä materiaalia haettu😊 Pihalle/Terasseille pitäisi myös pikkuhiljaa alkaa laittelemaan valoja.. Kuinka siellä, oletkos sinä jo alkanut virittelemään valoja?!

Täällä paistaa niin ihanasti aurinko jo heti aamusta..tuota valoilmiötä onkin kovasti jo odotettu..😊

Kaunista päivää♥

Kiva kun kävit blogissani♥


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elämän pieniä iloja... ♥

Perhe ♥
...miten kaunis sana se onkaan 😍

"Joskus hyvin pieni asia voi varastaa suuren palan sydämestäsi."
- A.A.Milne - Nalle Puh 


Koti ♥
"Mikään toinen paikka ei ole kuin koti.."
-L. Frank Baum -Ihmemaa Oz


Yhteiset herkkuhetket ♥
Niitä elämän pieniä iloja on varsinkin ne hetket kun maailman tuulet hetkittäin tuovatkin mökin väen yhteen...silloin kasataan tarjottimelle herkkuja..Otetaan lautapelit/Buzz esiin tai ollaan vaan sikinsokin sohvilla ja katsotaan jotakin hyvää tv. ohjelmaa. Joskus katsellaan vanhoja videoita, niiltä ajoilta kun Murmelit olivat vielä ihan pieniä... Nuo videot saavat kyllä kaikki nauramaan... 😊


Rakkaus ♥
Se että saadaan olla yhdessä... Miehen kainalossa, kuunnellessa sanailua, naurua ja katsellessa perhettä siinä ympärillä, sitä pakosti ajattelee että on hetkiä joiden arvon ymmärtää täysin vasta vanhempana...

"Sydämellä näkee parhaiten. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä..." 
- Antoine de Saint-Exupery - The Little Prince


Kynttilöiden suoma tunnelma ja takkatulen lämpö ♥
"Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?
Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.."
A.A.Milne - Nalle Puh


Syksy on niin pitkällä, että luonnossa väriloisto on alkanut jo pikkuhiljaa himmenemään, lehdet varisevat  ja ilmakin tuntuu jo kovin viileältä, varsinkin aamuisin...
Mitkä ovat sinun piristys keinojasi sateiseen, harmaaseen syksyyn?!? 

Rauhaisaa sunnuntaipäivää!

Lämpöisin syysterveisin ja halauksin Päde



Kiva kun kävit blogissani♥

torstai 5. lokakuuta 2017

Syksy etenee..🍃

Vettä sataa, kosteaa ja märkää... Se on tosiaan syksy nyt 😊 Aamulenkille lähtiessä pihalla huomasin, että tuosta syksystä huolimatta ruusut vaan sitkeästi avaavat nuppujaan... Nuo ruusut ovat minun lempikukkia, niin kauniita 😍 Tänä kesänä istutettiinkin useampia ruusuja etu- ja takapihalle. Nyt vain kovasti toivotaan että talvi olisi niille hellä, jotta saataisiin ensi vuonnakin niitä ihastella...👍


Zeuksesta on mukava kieriä pudonneiden lehtien seassa ja sitten karva kikkaralla tuoksutella syksyn tuoksuja...Ilma onkin ihanan raikas, pienestä tihkusateesta ei välitetä...Hyvin äkkiä sitä on taas kaivanut lämpöisemmät syysvaatteet esiin..😉


 Kun tuolla ulkona on märkää, pimeää ja oikein vihmoo on mukava kotiin tultua laittaa muutama kynttilä palamaan. Mökki kylpee pienessä valohämyssä...Tuoksulyhdystä nousee hento syysomenan tuoksu joka on niin herkullinen...😍🍏


Mutta mikään ei ole mukavampaa kuin aamulenkin jälkeen pistää vilakka ilmalla tulet takkaan. Odottaa hetki kun pehmeä lämpö hiipii mökkiin, pistää töppöset viluisiin varpaisiin, kietoutua lämpöiseen shaaliin ja  antaa vain sen ihanan lämmön hiipiä kehoon ..😍



Rauhaisaa torstaipäivää💗

Kiva kun kävit blogissani💕


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Syksyisiä puuhasteluja

Ihana on ollut viettää leppoisaa, syksyistä viikonloppua.. 😍
Eilen tapasin pitkästä aikaa ystävää, jonka seurassa aamupäivä sujahtikin ihan huomaamatta..😊 Jännä kun elämään kuuluu niitä ihmisiä, joita ei välttämättä pääse pitkiin aikoihin näkemään, mutta sitten kun näkee niin on kuin olisi juuri tavattu.. Tuntuu että se juttukin jatkuu melkein samasta kohtaa, mihin se edellisellä kerralla katkesi..😉
 "Ystävät ovat suklaahippuja elämän pikkuleivässä"...💖
Tänään on paistanut upeasti aurinko!! Iltapäivällä kävin kaupalta hakemassa pussillisen multaa ja  istutin ulkona olleen pikkuisen mehikasvikoristeen uuteen maljaan..samalla laittelin eteisen pöydälle vähän syksyn tuntua..🍁🍂


Viime viikolla käväistiin esikoisen kanssa Ikeassa ja sieltä ostin itselleni setin, jossa oli 3 erikokoista maljaa.. Yhden niistä käytin noille mehikukille ja toista ajattelin pikkuisen koristella. 
Samalla sain otettua käyttöön ihanat vesihelmet, pidän noista vesihelmistä todella paljon, niissä kun valo "elää" niin kauniisti..😍

                 

Maljan alaosaan liimasin hopeanauhaa, keskelle kimallekuvia ja yläreunaan pitsiä koristeeksi ja pienen puisen sydämen..😊 Pikkuisen kun ilta pimenee niin vesihelmet loistavat ihanasti kynttilänvalossa...

     

Kaikki muutkin terassikukat otettiin sisälle ja osa terassitavaroista vietiin varastoon odottamaan seuraavaa kesää. Yöt alkavatkin olla kovin viileitä...hyrrrr!! 😳 Ensi viikonloppuna meinattiinkin viritellä ulos pikkuisen valoja. Myös kesällä tehty miniatyyripuutarha otettiin sisälle, se löysi paikkansa olohuoneen ikkunan alta..vielä on ihme kyllä voimissaan tuokin tekele.. 😏


Kaunista syksyistä alkavaa viikkoa!

Nautitaan syksyn tuoksuista, ihanista väreistä ja hämyiltojen tunnelmista!! 💖



Kiva kun kävit blogissani 💖





sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Aamuhetki...

Että mä tykkään niistä päivistä jotka alkavat kiirettömillä aamuilla...😍
Ei kellonsoittoja, ei puhelimia, ei kiirettä mihinkään.. Zeus-"Karvamadon"♥ kanssa ollaan mökin asukeista ainoat jotka ovat jo hereillä, mökki onkin ihanan hiljainen tällaisina aamuina...


Laitetaan takkaan pienet tulet ja nautiskellaan sen suomasta lämmöstä, aamut onkin alkaneet olla jo viileitä..Yhtään en kaipaa niitä aamuja kun autonlaseja on alettava raappaamaan..Hyrrr!!!😄


Pistetään muutama kynttilä palamaan ja ihan vaan nautiskellaan sunnuntai aamusta!!!


Leppoisaan aamuun toki kuuluu myös kupponen juomaa ja suklaa!! ♥ 
Joskus on tosiaan ihana vaan olla...antaa ajatusten ja pään "levätä"..silloin se on toki helpompaa jos ei ole huolia eikä murheita rasittamassa! Monesti tällaisina aamuina sitä miettii miten pienistä asioista sitä ihminen loppujen lopuksi voikaan tulla onnelliseksi...😍


Näistä aamuista nautin todella !!

Make a wish... 
Minä toivon teille lukijoille oikein kaunista ja rauhaisaa sunnuntaipäivää !! ♥


Kiva kun kävit blogissani!♥

torstai 24. elokuuta 2017

"Punaisen maton" paikka..:)

Lähestyvän syksyn tuntua on jo ilmassa 😍 Pikkuisen hämärtyvät illat saavat aikaan sen, että kodin sisusteluja pitää alkaa taas miettimään...Kesäisin ei meidän mökissä sisällä juurikaan tapahdu mitään, ulkona tulee oltua niin paljon ja vaikka säät ei tuota ulkona oloa sallisi niin kesä aikaan ei vaan malta sisustella...😊
Viime syksynä sain lökö-divaanin, josta olin jo tovin haaveillut..Olohuoneeseen takan eteen tulikin sitten kiva, pieni lepopaikka...Tuon lepopaikan taakse halusin nyt jonkunlaisen valopilkun...Lahjaksi saatu korkea lasivaasi sai ympärilleen virkatun suojuksen ja sinne sisään laitoin pienen valonauhan...ja pari helmipallokoristeoksaa...😍


Divaanin taakse laitettiin pikkuinen hyllytaso, jolle tuon vaasin sai sitten asetettua...


Tuo divaani onkin ihan mun lempipaikka,syys vilakoilla siinä on mukava loikoilla, vetää shaali päälle ja ottaa vaikka kupponen kuumaa juomaa,  takkatulen loimottaessa...jos meidän kotiin laitettaisiin se "punaisen maton paikka" (Mikä paikka olisi kodin keskipiste♥) niin se olisi varmasti tämän lököpedin edessä...
Jos mökin asukit on kotona niin harvoin tämä paikka on tyhjä...😏 


Mihin sinun kodissa tuollainen "kodin keskipiste-punainen matto" asetettaisiin?!?

Mukavaa viikon jatkoa ja ihania,hämärtyviä elokuun iltoja..💖

Kiva kun vierailit blogissani🌸